Haastateltavien yksityisyyden suojaamiseksi olemme anonymisoineet kaikki haastateltavien nimet, paikkakunnat ja muut tunnistetietoja sisältävät kohdat aineistoesimerkeistä. Olemme antaneet aineiston kahdellekymmenelle haastateltavalle seuraavat pseudonyymit haastattelujen mukaisessa järjestyksessä: Marjatta, Leena, Tiina, Tapio, Outi, Aino, Riitta, Pertti, Niina, Helena, Mikko, Heino, Juha, Reija, Kati, Siiri, Miia, Elina, Anna ja Anneli. Käytämme näitä pseudonyymejä analysoidessa haastattelijan ja haastateltavan välistä vuorovaikutusta aineistoesimerkein tuloksista kertovassa luvussa 6.
Aineisto valikoitui pro gradu -tutkielmaamme sitä kautta, että koimme sen kiinnostavaksi sen vuorovaikutuksellisen luonteen takia, jossa haastattelija tarjoaa valmiina tutkimuskysymyksillään samaistumispintaa haastateltaville heidän ammatillisuutensa taustoihin liittyen. Myös päihdetyön konteksti kiinnosti meitä tutkijoina ja näimme aineiston rikkaana laadullisen tutkimuksen kannalta. Pyrimme tutkimuskysymysten asettelulla erottautumaan Saarnion ja Tolosen (2008) tutkimusasetelmasta, joten etenimme aineistolähtöisesti pyrkien tuomaan aineiston analysointiin uuden näkökulman.
Vuorovaikutuksen luonne antoi mielestämme hyvät lähtökohdat ottaa ammatti-identiteetin sosiaalinen rakentaminen analyysin kohteeksi.
5.2. Analyysimenetelmä
Analysoimme aineistomme diskurssianalyyttisen viitekehyksen mukaisesti, valitsemiamme käsitteitä käyttäen. Vuorovaikutus analyysin kohteena luo tiettyjä raameja analyysille. Kuten Alasuutari (2011) kuvaa, ei vuorovaikutusta tarkasteltaessa muodosteta johtopäätöksiä yksittäisistä tiedoista, vaan tapaukset otetaan näytteinä vuorovaikutustilanteesta. Keskeistä on vuorovaikutustilanteen tutkiminen ja tarkastelu kokonaisuutena. Haastattelu itsessään voidaan
nähdä Alasuutarin (2011) mukaan vakiokategoriana, sillä kysymys-vastaus - asetelma kuuluu normaaliin arkielämään ja vuorovaikutukseen.
Päädyimme diskurssianalyyttiseen viitekehykseen tutkimuksemme teoreettisena pohjana, koska koimme sen sopivan hyvin aineistomme tarkasteluun ja analysoimiseen.
Pyrkimyksemme aineistolähtöisyyteen tutkielmassamme on näkynyt siinä, että olemme halunneet antaa tilaa aineistosta esiin nouseville ilmiöille. Aineistossa mielenkiintomme kohdistui haastattelijan ja haastateltavan väliseen vuorovaikutukseen sekä siihen, miten auttamisammatista puhutaan ja minkälaista kuvaa ammattiauttajasta tuotetaan.
Aineistossamme esimerkiksi kategorioiden vastustaminen ja oman ammatti-identiteetin rakentaminen sitä kautta konstruoituu erilaisten haastattelukysymysten luomien oletusten kautta, joita ei oteta osaksi ammatti-identiteettiä. Koimme diskurssianalyysin luovan meille otollisen pohjan ammatti-identiteettiä koskevien diskurssien, kategorioiden ja kontekstien tarkasteluun.
5.2.1 Diskurssianalyysi
Diskurssianalyysi on määritelty kielenkäytön ja muun merkitysvälitteisen toiminnan tutkimukseksi (Jokinen ym., 2016). Diskurssianalyysi pohjaa sosiaalisen konstruktionismin tutkimusperinteeseen, joten myös diskurssianalyysissa kielenkäyttöä tarkastellaan sosiaalista todellisuutta tuottavana, järjestävänä, rakentavana ja uusintavana erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä (Pynnönen, 2013). Diskurssianalyyttiseen viitekehykseen kuuluu oletus merkityssysteemeistä, jotka ovat rinnakkaisia ja keskenään kilpailevia. Yhden merkityssysteemin sijaan sosiaalista todellisuutta rakennetaan lukuisten eri merkityssysteemien avulla. Esimerkiksi yksi ja sama ihminen on mahdollista merkityksellistää päihdetyöntekijäksi, äidiksi, uskovaiseksi tai suomalaiseksi. Myös esimerkiksi ammattiauttajaa ja ammatti-identiteettiä konstruoidaan monien erilaisten keskenään kilpailevien merkityssysteemien avulla. Nämä merkitykset ovat sosiaalisesti jaettuja, jotka muodostetaan suhteessa toisiinsa. Tämä prosessi ei kuitenkaan tapahdu sattumanvaraisesti, vaan merkityssysteemit rakentuvat osana erilaisia sosiaalisia käytäntöjä vuorovaikutuksessa.
(Jokinen ym., 2016; Suoninen, 2016a; Pynnönen, 2013.)
Diskurssintutkimus nojautuu funktionaaliseen kielikäsitykseen, jossa korostetaan kielen tilanteisuutta ja sen seurauksia tuottavaa luonnetta (Pynnönen, 2013). Keskeistä diskurssianalyyttisessa tutkimuksessa on siis diskurssien toimintaulottuvuus eli niiden tuottamisen prosessit tutkimuksessa: mitä kielenkäyttäjä kulloinkin tekee ja tulee tuottaneeksi.
Kielenkäytön epäjohdonmukaisuutta ei esimerkiksi nähdä itse kielenkäyttäjän epäjohdonmukaisuudesta johtuvaksi, vaan sen nähdään kuvaavan erilaisia seurauksia eli funktioita, joita kielen avulla tuotetaan. Se mitä funktioita kielenkäyttö tuottaa, ei välttämättä viittaa kielenkäyttäjän tietoiseen valintaan tai vaikutukseen kielenkäytön seurauksista.
Keskeistä on sen sijaan huomioida mitkä funktiot ovat potentiaalisina läsnä vuorovaikutuksessa eli mitä toimija tekee puheellaan ylipäätään mahdolliseksi. (Pynnönen, 2013; Jokinen ym., 2016.)
Merkityssysteemeistä käytetään diskurssianalyyttisessa tutkimuksessa erilaisia, myös osin päällekkäisiä käsitteitä. Kielenkäytön merkityssysteemit on toisinaan jäsennetty diskursseiksi, toisinaan taas tulkintarepertuaareiksi. Sekä diskurssin että tulkintarepertuaarin käsite määritellään verrattain eheäksi merkityssuhteiden systeemiksi, joka rakentuu sosiaalisissa käytännöissä sosiaalista todellisuutta luoden. Tässä tutkimuksessa käytämme diskurssin käsitettä, sillä diskurssin on käsitteenä nähty soveltuvan erilaisiin valtasuhteiden analyysiin sekä institutionaalisten sosiaalisten käytäntöjen tarkasteluun. (Jokinen ym., 2016.)
Kielenkäytöllä on erilaisia tilannekohtaisia funktioita, mutta tämän lisäksi kielenkäyttö voi tuottaa myös laajoja ideologisia funktioita, kuten alistussuhteiden legitioimista tai ylläpitämistä. Koska diskurssit ovat rinnakkaisia ja keskenään kilpailevia, voivat erilaisissa valtasuhteiden verkostoissa jotkin diskurssit saada hallitsevan ja hegemonisen aseman toisiin diskursseihin nähden. Joistain diskursseista voi siis muodostua eräänlaisia yhteisesti jaettuja totuuksia, vaientaen ja tukahduttaen samalla toisia vaihtoehtoisia diskursseja. Esimerkiksi aineistossamme näkemys ihanteellisesta ammattiauttajasta sisältää yhteisesti jaettua ja tuotettua näkemystä, joka sulkee samalla pois vastakkaisen näkemyksen. Kielen tuottamat merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa jatkuvasti neuvottelemalla: maailmaa siis merkityksellistetään eri tilanteissa ja eri aikoina eri tavoin. Diskurssianalyyttisessä tutkimusperinteessä mielenkiintoisena näyttäytyy juuri näiden neuvotteluiden tuottamat jännitteet, käytänteet, säännöt, ehdot ja seuraukset vuorovaikutuksessa. (Pynnönen, 2013;
Jokinen & Juhila, 2016.)
On tärkeää huomioida, ettei diskurssianalyyttisessa tutkimusperinteessä tutkimuksen fokuksena ole nämä erilaiset diskurssit itsessään, vaan mielenkiintomme kiinnittyy siihen, miten näitä ammatti-identiteettiä konstruoivia diskursseja tuotetaan sosiaalisissa käytännöissä ja miten ongelmalliseksi tuotettuja merkityksiä vastustetaan. Nämä sosiaaliset käytännöt eivät ole kulttuurista irrallisia, vaan erilaiset kulttuuriset odotukset ja ideologiat vaikuttavat niihin sekä siihen, mikä koetaan normatiivisena. Koska kieli tuottaa tietynlaista kuvaa toimijasta, tämän moraaleista, itsestäänselvyyksistä ja arvoista, voi toimija kokea tarvetta selittää toimintaansa näihin kulttuurisiin odotuksiin ja ideologioihin peilaten. Tästä johtuen päädyimme tarkastelemaan vuorovaikutuksessa tuotettuja selontekoja ja ongelmalliseksi tuotettuja konteksteja, jotka virittävät selontekoja. (Jokinen ym., 2016.)
Kuten Lehtonen (2000) kuvaa, on merkityksiä mahdotonta tutkia täysin irrallaan konteksteistaan. Kontekstit eivät ole vain “taustoja”, vaan ne vaikuttavat aktiivisesti konventioihin ja merkityksiin (Lehtonen, 2000). Diskurssianalyyttisessa viitekehyksessä kontekstin nähdään rikastuttavan analyysia sen sijaan että sen vaikutus tutkimuksessa pyrittäisiin minimoimaan (Jokinen ym., 2016). Koska aineistomme kontekstina on haastattelijan ja haastateltavan välinen vuorovaikutus tutkimushaastattelutilanteessa, koimme diskurssianalyyttisen viitekehyksen ja kontekstin tarkastelun luovan hedelmällisen lähtökohdan aineiston analyysille. Sen sijaan, että pyrkisimme minimoimaan haastattelijan ja ylipäätään haastattelutilanteen vaikutuksen, pyrimme nostamaan ne keskeisiksi tarkastelun kohteiksi. Kontekstin huomioiminen tutkimuksessa tarkoittaa sitä, että analyysissa tarkastellaan toimintaa tietyssä ajassa ja tietyssä paikassa, ja tähän tulkinta myös pyritään suhteuttamaan. Kuten Alasuutari (2011) kuvaa, voi vuorovaikutuksesta havaita haastattelijan ja haastateltavan tekemiään tulkintoja ja käyttämiään käsitteitä tietyssä kontekstissa, ja toisaalta taas haastateltavan sopeutumista kyseiseen kontekstiin. Esimerkiksi vuorovaikutuskonteksti kiinnittää analyysin tarkastelun suhteessa keskustelun kulkuun. Vuorovaikutuskontekstissa on siis tärkeää tarkastella edeltäviä vastauksia ja edeltäviä puheenvuoroja, jolloin haastattelijan esittämät kysymykset ovat analyysin kannalta yhtä olennaisia kuin haastateltavan vastaukset.
(Lehtonen, 2000; Jokinen ym., 2016; Alasuutari, 2011.)
Olemme käyttäneet kategorian käsitettä tutkimuksessamme ja analyysissamme, koska koimme kategorioiden tarkastelun tuovan hyvin esiin sen kategorioiden moninaisuuden, jolla ammattilaisuutta jäsennetään sekä sen, minkälaista kuvaa ammattiauttajasta niitä käyttämällä tuotetaan. Haastattelun vuorovaikutustilanne tekee näkyväksi sen, omaksuvatko
ammattiauttajat näitä kategorioita osaksi omaa ammatti-identiteettiään, vai pyrkivätkö he vastustamaan näitä puheellaan. Mielenkiintoisia ovat tutkimuksemme kannalta läsnäolevien ja nimettyjen kategorioiden lisäksi myös ne kategoriat, joita ei suoraan mainita. Kuten Juhila ym.
(2012) kuvaavat, ovat nimeämättömät kategoriat vuorovaikutuksessa läsnä esimerkiksi erilaisina vihjauksina, joiden pohjalta rakennetaan keskinäistä ymmärrystä. Koemme tutkimuksemme kannalta tärkeänä myös sen, mitä jätetään sanomatta vuorovaikutuksessa.
Kategoriat analyysissamme tuovat mielestämme hyvin esiin sitä jännitteisyyttä, jota vuorovaikutuksessa tuotetaan. Huomioimme kuitenkin kategorioiden tarkastelemisessa ja tulkinnassa sen, ettemme voi tutkijoina irtautua kulttuurisesta kategoriatiedostamme, vaan nojaamme väistämättä näihin taustalla vaikuttaviin kulttuurin mukaisiin kategorioihin.
5.2.2 Analyysimenetelmän luotettavuus
Kuten Suoninen (2016b) tuo esiin, ei diskurssianalyysissa tavoitella minkäänlaista määrämuotoista metodia, vaan diskurssianalyysi on teoreettinen viitekehys, joka muotoutuu omanlaisekseen tutkimuksessa. Diskurssianalyysin pyrkimyksenä on esittää valitusta näkökulmasta perusteltuja tulkintoja, joiden avulla voi virittää tärkeitä keskusteluja. Kuten Juhila ja Suoninen (2016) kuvaavat, on diskurssianalyysi tutkimussuuntauksena herättänyt keskustelua sen luotettavuudesta ja käyttökelpoisuudesta yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimisen välineinä. Diskurssianalyyttisessa tutkimuksessa vakuuttamisen keinona käytetään sitä, että tutkimus ja tutkijan perustelut tulkinnoille altistetaan tarkoituksella kritiikille. Aineisto-otteet ja tutkijan päättelyprosessi tulisi siis kirjoittaa auki niin huolellisesti, että lukijan on mahdollista päätyä samaan lopputulokseen ja muodostaa omia tulkintojaan. Koska diskurssianalyysin pyrkimyksenä ei ole tuottaa ylivertaisia ja muut tulkinnat syrjäyttäviä faktoja, ei vaihtoehtoisten tai ristiriitaisten tulkintojen nähdä olevan tutkimuksen vaikuttavuuteen ja luotettavuuteen vaikuttava tekijä. Keskeistä diskurssianalyyttisessa tutkimuksessa on siis osoittaa, miten tutkija on saanut tulokset. (Suoninen, 2016b; Juhila & Suoninen, 2016.)