Kaiken kaikkiaan Humaanien arvojen diskurssissa konstruoidaan kuvaa ammattiauttajasta, joka arvomaailmansa kautta positioituu pyyteettömään toisten auttamiseen. Ammattiauttajasta tuotetaan näkemystä suvaitsevaisena, oikeudenmukaisena ja tasa-arvoisesti ajattelevana, joka on heikompien puolustaja ja joka auttaa pientä ja heikkoa asiakasta. Diskurssissa vastustetaan ja annetaan selontekoja uskovaisen ja poikkeavuuden kategorioista eli keskeinen selontekoja virittävä konteksti tämän diskurssin viitekehyksessä on uskonto. Ihanteellinen ammattiauttaja konstruoidaan kunnioittavana ja hyväksyvänä, joka edustaa humaanisia arvoja oman ammatillisuutensa kautta sekä erottautuu materiaalisista arvoista, tuomitsevuudesta ja kapeakatseisuudesta. Ihanteelliseen ammattiauttajaan konstruoidaan siis erilaisia universaaleja, humaaneja, kristillisiä sekä hyvinvointivaltion edustamia arvoja, jotka tuottavat oletusta hyvästä ammattiauttajasta ja hänen arvomaailmastaan.
6.6 Sisäisen palkitsevuuden diskurssi
Sisäisen palkitsevuuden diskurssin ytimenä on ammattiauttajan konstruoiminen syvällisenä ja pehmeitä arvoja edustavana työntekijänä, joka työskentelee haasteellisessa ja vaativassa auttamistyössä.
Sisäisen palkitsevuuden diskurssin viitekehyksessä konstruoidaan erilaisia auttamistyöhön liitettyjä ja toivottuina pidettyjä ominaisuuksia. Auttamistyöstä rakennetaan kuvaa haasteellisena, mielenkiintoisena ja henkisesti palkitsevana. Kouluttautumisen ja työn kehittämisen merkitystä korostetaan, kuten myös työn ihmisläheisyyttä, työyhteisöä ja työn autonomiaa. Tulostavoitteellisuus ja tehokkuus ovat tekijöitä, joita Sisäisen palkitsevuuden diskurssissa vastustetaan ja joista koetaan tarvetta antaa selontekoja. Diskurssissa
konstruoidaan keskeisinä vastakkainasetteluina ja kategoriapareina syvällisyys-pinnallisuus, haasteellisuus-yksinkertaisuus sekä kovat arvot-pehmeät arvot, joiden varassa ammatti-identiteettiä tuotetaan.
monta kertaa kertonu tämmösen niin kun kuvaannollisen esimerkin 4
siitä, että jos mun pitää istua vaikka kaks tuntia tässä huoneessa ja 5
tähän tulee juoppoja tai huumeidenkäyttäjiä istuu ja mun pitää istua ja 6
kuunnella niitten juttuja täs kaks tuntia, niin mää kuuntelen niitä 7
todella mielenkiinnolla, mut jos mun pitää olla kaks tuntia cocktail-8
tilaisuudessa puhua tyhjänpäiväsiä, kauniita korulauseita ja hienoo 9
tämmöstä smalltalkia, niin mä oon niin puhki ja mä oon niin ahistunu, 10
et ei oo tosikaa, et ne jutut ei (naurahtaa) mua varten, vaan mä 11
mieluummin puhun ihan oikeista asioista, tyhmä sanoo ’oikeista’, ei ne 12
oo vääriä asioita, mitä cocktail-tilaisuudessa puhutaan, mutta jotenkin 13
vaan mun mielestä ne on niitä elämän, elämän perusasioita, että 14
puhutaan niinku oikeesti siitä elämästä, mitä voi niin kun olla ja..
15
jotakin niin, se vaan kiinnostaa.
16
ihmisten kanssa niin tota tottakai sil on ihan mieletön vaikutus.
20
H: Joo. Et oisko tää nyt yks, tää henkinen haastavuus ja mielenkiintoisuus 21
yks syy, syitä, jotka veti sut alalle?
22
A: Joo. Varmasti, joo. [...] Mm.. mut toisaalta sitte, ku sekin on niin 23
kakspiippunen, et mä koin tottakai tää o henkisesti haastavaa ja joutuu 24
niin kun, ei se oo mikään helppo juttu sit kuitenkaa, jos mä istun tässä 25
kaks tuntia, pidän vaikka ryhmää, näitten asiakkaitten kanssa mun on 26
koko ajan oltava niinku tuntosarvet näin, et mis mennää, mut ku se on 27
vaan niinku mielenkiintosta, niin se ei ole sillon raskasta, et ku sit taas 28
joku voi aatella, että cocktail-tilaisuuksissa oleminen ei ole henkisesti 29
haastavaa pätkääkään, mut mulle se on (naurahtaa). Et niin kun, miten 30
määritellään henkinen haastavuus, se että olet jossakin, missä haluat 31
olla vai se, että olet jossakin, missä et viihdy.
32
H: Joo. [...] Mites sitten, mikä merkitys on omalla kasvulla ja 33
eheytymisellä näihin niin, tai se näitten seuraus työstä, niin uralle 34
lähtöön?
35
A: Että siis niin kun, hetkinen, mikä merkitys on niin kun, siis sillain, et 36
mä oon niinku kasvanu ihmisenä..
37
A: Joo, elikkä tota, niin siis mä koen itse semmoseks, voiko sen sanoo 42
elämäntehtäväks, niin kasvaa ihmisenä, et mun mielestä se on 43
semmonen. Nii, ei mul oo päämääriä, et mun pitää saada hieno talo tai 44
jotakin ihan kivoja), en mä semmosiakaa vastaan pistä, vaan et mul kyl 45
se ensimmäinen päämäärä on kasvaa ihmisenä.. en mä osaa sitä sen 46
kummallisemmin (naurahtaa).. selittää, mut että kyl se on ihan selkee 47
tavote ja kyllä tässä työssä tietenkin sitä tapahtuu koko ajan.
48
H: Joo. No voisko se olla sit joku tämmönen yks tekijöistä, miks sä oot 49
lähteny tähän työhön? Et ku ajatus siitä, että sul on niinku semmonen 50
korkee tarve tai arvo, että minun täytyy kasvaa ihmisenä, mitä mun nyt 51
pitäs tehdä.. niin se on mahdollista verrattuna siihen, että menisin 52
tarjoilijaks cocktailpaikkaan.
53
A: Joo, onhan se varmaan [...]
54
Haastattelija luo vuorovaikutusepisodin alussa jo valmiin oletuksen auttamistyön luonteesta henkisesti haastavana ja mielenkiintoisena, johon Aino vastaa tuottamalla “henkisen palkitsevuuden” -puhetta (1-8). Haasteellisuus on tekijä, jota vasten auttamistyön ominaisuuksia peilataan ja jonka kautta konstruoidaan näkemystä motivoivasta ja mielekkäästä ammatista. Aino luo mielenkiintoisen vastakkainasettelun auttamistyön ja cocktail-tilaisuuden välille, tuottaen näkemystä aidosta, syvällisestä kanssakäymisestä sekä “oikeista asioista”, ja erottautuu pinnallisesta ja merkityksettömästä keskustelusta (5-16). Aino kuvaa, etteivät cocktail-tilaisuudessa puhutut asiat ole kuitenkaan “vääriä” asioita (12-13), irrottautuen arvostelevan ja tuomitsevan ammattilaisen positiosta, jota ei konstruoida hyväksyttäväksi ammattiauttajalle (ks. Humaanisten arvojen diskurssi, tuomitseva ja kapeakatseinen auttaja kategoria). Ainon sanavalinnat “tyhjänpäiväiset kauniit korulauseet” sekä ”hienoo tämmöstä smalltalkia” (9-10) vahvistavat konstruoitua vastakkainasettelua. Vuorovaikutusepisodissa rakennetaan kuvaa siitä, mikä on normatiivisesti ajateltuna henkisesti haastavaa erotuksena sille, minkä Aino itse kokee henkisesti haastavaksi (29-30). Aino kuvaa työssä tarvittavia
“tuntosarvia” (26-27), jolla konstruoi näkemystä eräänlaisesta haastavasta ihmissuhdeasiantuntijuudesta, joka vaatii ammattiauttajalta erityisiä taitoja. Henkisesti palkitsevana tuotettu työ pyritään kuitenkin erottamaan helposta ja yksinkertaisesta työstä (24-25), tuottaen vastakkainasettelun haasteellisuus-yksinkertaisuus. Auttamistyöstä rakentuu siis näkemys syvällisenä, merkityksellisenä ja vaativana, jota tuotetaan sulkemalla siitä pois pinnallisuus, tyhjänpäiväisyys ja helppous.
Haastattelija tuottaa oletuksen auttamistyöstä, johon henkinen kasvu ja eheytyminen liitetään ikään kuin automaattisesti ”sivutuotteena” tapahtuvaksi (38-39). Auttamisammatista rakennetaan siis näkemystä alana, jonka oletetaan olevan työntekijälle henkisesti kasvattavaa
ja palkitsevaa. Aino ei automaattisesti lähde tuottamaan henkisen kasvun eetosta, mutta haastattelijan oletuksen jälkeen hän yhtyy haastattelijan kulttuuriseen tanssiin tuottamaan puhetta henkisen kasvun merkityksestä (42-44). Aino rakentaa syvällisyys-pinnallisuus vastakkainasettelua, jossa hieno talo elämäntehtävänä näyttäytyy pinnallisena, kun taas ihmisenä kasvaminen syvällisenä ja tavoiteltavana asiantilana (44-46). Aino tuottaa näkemystä, jossa syvällistä elämäntehtävää toteutetaan auttamistyössä, jossa ihmisenä kasvamista tapahtuu
“tietenkin” ja “koko ajan” (48). Näkemystä työn syvällisyydestä rakennetaan toisaalla aineistossa myös vapaa-aikaa kuvaamalla: “Toisaalta sit tarttee vähän vastapainoaki sille, että täytyy olla sit niitäki asioita et on pinnallista, mä voin mennä kotonani puolekstoist tunniks johonki kauheesee hikijumppaan, se on tosi pinnallist, mun ei tarvi mennä yhtään sen syvemmälle niihin ihmisii” (Miia). Miia konstruoi kuvaa työstä, joka on niin syvällistä, että se tarvitsee “pinnallisuutta” vastapainoksi vapaa-ajalla. Syvällisyys-pinnallisuus vastakkainasettelua rakennetaan vuorovaikutusepisodissa myös alavalinnan kautta, jolloin auttamistyö ja tarjoilijana työskentely asetetaan vastakkain: auttamistyö kuvaa syvällisyyttä ja tarjoilijana olo pinnallisuutta (52-53).
Aineistoesimerkki 15, Aino
H: Mites sit tämmönen kysymys kun on auttamistyössä tää asiakkaan ja 1
työntekijän välinen suhde, niin siinähän mennään usein hirveen syvälle 2
ja lähelle, niin jotkut on sanonu, jotka on lähteny terapiatyöhön, et 3
heillä on jopa ollu se vaikuttanu siihen työhön lähtemiseen se suhteen 4
läheisyys [...]
5
A: Ää.. joo siis, sitähän se periaatteessa on, että voi olla hyvinkin 6
sanotaanko ehkä väärä sana, mut läheinen jonkun asiakkaan kanssa, 7
ehkä se asiakas on kertonu asioita, joita se ei ole ikinä ennen kertonu 8
kellekään muulle [...] Mutta tota, mä jotenkin liitän sen, et ylipäätään 9
ollaan niitten elämän perusasioitten kans tekemisissä sillonkin, et se on 10
sitä, et mä mieluummin käyn läpi tämmöstä, ku kuuntelen jonku 11
osakesalkkujen sisältöö (naurahtaa) tai se vaan on niin kun..
12
H: Joo. [...] Mites tota semmonen, että, et tässä työssä on tiettyä 13
autonomiaa, että voi määritellä enempi mitä tekee ku jossain toisessa 14
työssä, ettei välttämättä niin kaavojen mukasta? Tunnistatko tämmöstä 15
työssä?
16
A: [...] siis täs on tietty kyllä semmonen varmaan vapaus, et kukaan ei 17
sillä tavalla määrittele sitä jos mä vedän ryhmää, niin mä vedän 18
ryhmää sillein ku mä vedän [...] Mut sit taas toisaalta mun mielestä tää 19
säätelee sitte taas niin paljo monet muut asiat [...] mutta se että jos mä 20
teen niinku jotain paperitöitä, niin mähän vaan teen niitä, mut jos mä 21
vedän ryhmää, ni mun täytyy miettiä koko ajan, et mä toimin ite 22
eettisesti ja kaikilla mahdollisilla oikeilla tavoilla, mitä näitten kans, 23
ihmisten kans toimitaan ja miettiä sitä, että, et jos mä sanon näin, niin 24
mitä se aiheuttaa näissä ja miten mä voin korjata nyt tätä tilannetta, 25
koska koko ajanhan se liikkuu ja elää se tilanne, että.. nii, hyvin 26
vapaata, mutta kyl siinä joutuu niinku paljon enemmän sitte taas 27
pinnistelemään, että se onnistuu. [...]
28
Vuorovaikutusepisodissa tuotetaan vastakkainasetteluna kategoriapari pehmeät arvot-kovat arvot konstruoimalla näkemystä auttamistyöstä, jossa työn kohde eli apua tarvitsevat asiakkaat tekevät työstä tärkeää ja merkityksellistä. Työn merkityksellisyyttä konstruoidaan tuottamalla näkemystä ammattilaisen ainutlaatuisuudesta asiakkaaseen nähden (7-9).
Vuorovaikutusepisodissa auttamistyö ja “elämän perusasiat” asetetaan vastakkain kaupalliseen alaan, business-maailmaan ja osakesalkkujen parissa työskentelemiseen nähden (10-12), josta identifioimme kategoriaparin business salkut versus apua tarvitsevat.
Auttamistyö pyritään erottamaan business-salkuista ja kovista arvoista, rakentaen näkemystä pehmeistä arvoista sekä syvällisestä ammattiauttajasta, joka tekee tärkeää, ihannoitavaa ja hyveellistä työtä apua tarvitsevien parissa.
Vuorovaikutuksessa konstruoidaan näkemystä auttamistyöstä vertaamalla sitä myös toimistotyöhön. Aino rakentaa kuvaa yksinkertaisesta, mekaanisesta ja vähemmän vaativasta työstä verrattuna monimutkaiseen ja eettistä päättelyä vaativaan auttamistyöhön (20-21), tuottaen vastakkainasetteluna kategoriaparin haasteellisuus-yksinkertaisuus. Hän konstruoi ammattiauttajalle ominaisuuksia, jotka auttavat vastaamaan työn vaatimuksiin:
ammattiauttajan tulee omata nopeaa reagointikykyä, ongelmanratkaisutaitoja ja ilmentää jonkinlaista kirjoittamatonta osaamista siitä, miten “ihmisten kans toimitaan” (22-28).
Näkemystä auttamistyöstä rakennetaan myös korostamalla autonomian eli työn vapauden merkitystä. Haastattelija luo oletuksen, että auttamistyöhön kuuluu autonomia tavalla, jota ei muunlaisessa työssä (13-15) ole. Autonomiaa korostamalla Aino konstruoi kuvaa auttamistyötä, joka on vaativaa ja vastuullista, ja jossa joutuu “pinnistelemään” (27-28) verrattuna yksinkertaiseen ja mekaaniseen työhön. Toisaalla aineistossa esimerkiksi Marjatta kuvaa koettua vapautta työssä seuraavasti: ”Joissaki hetkissä se tuntuu kauheen pelottavalta, mutta suurin osa siitä on sitä, mikä tuo mulle sen tunteen että se on arvokasta”. Vapaudesta rakentuu ristiriitainen kuva: yhtäältä se luo työhön haastetta, vastuuta ja pelottavuutta, toisaalta vapaus tuo mielenkiintoisuutta ja tunnetta siitä, että työ on arvokasta.
Aineistoesimerkki 16, Marjatta
H: Joo. No, tää seuraava liittyy tähän että mikä sut on saanu pysymään, 1
jatkamaan alalla? Että nähtävästi se tunne, ku sitä imua oli..
2
mielenkiintosta ja haasteellista [...] Et muistan sen sellain, että sillon 8
alkuvuosina mul oli yks kohta sillei, että mä jopa hain täältä pois [...]
9
Mä sain sieltä viran, mut mä en koskaan lähteny poijes. Mut se liitty 10
semmoseen, että mä koin siinä kohtaa, kun täähän oli hirveen 11
miesvaltanen työntekijöiden puolelta tää ala sillon ja tota noin niin..
12
semmosta vallankäyttöö naisia kohtaan, kun meitä ei ollu 13
ohjaustehtävis, [...] niin sitä vallankäyttöö lähiesimiehen kohdalta 14
koin, niin mä kiukuspäissäni (naurahtaa) hain, mutta en lähtenyt 15
koskaan kuitenkaan pois sitte.. koska mun työhän muuttu sitten, kun tuli 16
lama-aika ja perheosasto lakkautettiin, niin mä siirryin sit vallan 17
päivystysohjaajan tehtäviin, elikkä mä tein vuorotyötä sillon et se 18
muuttu sillon erityyppiseks se työ.. mitä oli sillon sitte tosiaan kun olin 19
tuolla perheosastolla.
20
H: Joo. Mites tähän työssäjatkamiseen tai alalla jatkamiseen, niin et 21
kuinka palkitseva tai tuloksellista tää teiän työ sun mielestä on, että se 22
antaa..?
23
M: Kyllä se niin palkitsevaa on, että en mää oo ajatellu, että mä 24
hakeutuisin täältä pois.. mä oon hirveen hyvin viihtyny täällä ja mun 25
on hyvä olla täällä ja tää on kaiken kaikkiaan nykypäivänä hirveen 26
hyvä työyhteisö ja semmonen kehittyvä työyhteisö.
27
varmaan siihen jaksamiseen auttaa, et voidaan purkaa niit asioita sitte 32
keskenämme ja yhdessä miettiä ja pähkäillä [...]
33
Vuorovaikutusepisodissa haastattelija luo oletuksen siitä, että auttamistyö on motivoivaa ja työn imu on saanut jatkamaan alalla (1-5). Marjatta yhtyy haastattelijan kulttuuriseen tanssiin ja vahvistaa näkemystä mielenkiintoisesta ammatista, johon löytyy työn imua (6-8).
Tulkitsemme Marjatan ja haastattelijan välisessä vuorovaikutuksessa puheen yleistetyille toisille Marjatan kuvatessa sosiaalisen ja kulttuurisen normin vastaista työelämän katkosta sanoilla: “mä jopa hain täältä pois” (9). Kulttuurinen ihanne työn mielekkyydestä ja henkisestä palkitsevuudesta voi näyttäytyä erityisen vahvana aloilla, esimerkiksi auttamisammateissa, jotka nähdään eräänlaisina kutsumusammatteina. Koska tilanne näyttäytyy työelämän ihanteesta poikkeavana, kokee Marjatta tarvetta antaa selontekoja. Valtasuhteet ja alistettu
asema (11-14) luovat kuulijalle ymmärrettävän asetelman, josta käsin työpaikan vaihto näyttäytyy ymmärrettävänä, jopa välttämättömänä. Marjatta korostaa myös eräänlaista tunteen ohjaamaa impulssia harkitun päätöksenteon sijaan (15). Rakentuu kuva päätöksentekoprosessista, joka ei ole yhtä vakavasti otettava ja yhtä vahvasti selontekoja vaativa kuin esimerkiksi pitkään ja huolella harkittu päätös alanvaihdosta.
Koska Marjatta rakentaa kuvaa valtasuhteiden verkostosta ja alistetusta asemasta työpaikalla, vaatii myös kyseiseen työpaikkaan jääminen selontekoja. Selontekoja virittävä konteksti on siis uravalinnat, jotka ovat sosiaalisen ja kulttuurisen ihanteen vastaisia. Marjatta kuvaa tapahtunutta muutosta omissa työtehtävissä (16-20), jonka kautta hän täyttää jälleen sosiaalisen ja kulttuurisen ihanteen palkitsevasta ja mielekkääksi koetusta työstä. Marjatta vahvistaa näkemystä mielekkäästä nykytilanteesta kuvaamalla, ettei ole aikeissa vaihtaa työpaikkaa (24-25). Hän konstruoi kuvaa siitä, että keskeinen syy hänen päätökselleen pysyä työssä on siinä viihtyminen, jolloin oma toimijuus työpaikkaa koskevissa pohdinnoissa ei tule yleistettyjen toisten tai haastattelijan toimesta kyseenalaistetuksi. Odotuksenmukaisena näyttäytyy myös työyhteisön korostaminen, jonka kautta rakennetaan näkemystä mielekkäästä työpaikasta.
Edellä kuvatun vallankäytön sijaan Marjatta korostaa nykyhetken hyvää ja kehittyvää työyhteisöä, rakentaen kuvaa ihanteellisesta työympäristöstä, joka auttaa jäseniään jaksamaan työssä (26-27, 31-33). Esimerkiksi Leena kuvaa työyhteisön merkitystä seuraavasti: “Me ollaan nyt jo hiouduttu tosi hyväksi työyhteisöksi, myös sen jaksamisen kautta [...] ja se on hirveen tärkeetä että jos auttamistyötä tai päihdetyötä tekee, niin tukea tarvitaan tavalla tai toisella, et aina omat voimavarat ei millään riitä”. Leena ja Marjatta rakentavat näkemystä vaativasta ammatista, jossa kollegiaalinen tuki ja hyvä työyhteisö on tärkeää, jopa välttämätöntä.
Aineistoesimerkki 17, Outi
H: Joo. Mikä se olikaan, ku sanoit, et tykkäsit työstä, ni [...] mikä siinä oli 1
se kaikkein mukavin siinä työssä?
2
O: Se oli, siis tässä työssä eli aina on ollu se, et olla ihmisten kanssa, olla 3
ja kuunnella, mä jaksan aina vaan kuunnella ihmisten elämäntarinoita, 4
ne on niin erilaisia kuitenkin.
5
H: Joo. Joo. Ja se rinnalla kulkeminen.
6
O: Mm, mm.
7
H: Entäs se tulosten näkeminen.
8
O: Ei mulle se, että totta kai joskus on mukava, kun kuulee, että joku on, 9
koska ei meiän talo tee varsinaisesti sitä tulosta, keskimäärin neljän 10
viikon kuntoutusjaksoilla, ei siinä ihminen, harva siitä raitistuu, vaan 11
se, että tää on semmonen yks etappi [...] että pelkkä meillä olo ei 12
raitista ihmistä, sitä mä en usko. [...] en odota, että me tehtäs sillä 13
tavalla tulosta, vaan se, et mulle on tärkeetä se, että ihmisellä on edes 14
neljä viikkoo mahdollista olla selvinpäin. [...]
15
H: Joo. Ehkä mä tarkotin enempi, että kun on niitä muutoksia.. kun on 16
nähny sen ison muutoksen.. syntykö ne siinä kohtaa vaiko missä kohtaa 17
ne..
18
O: Niin no ehkä se justiin mikä tässä niinku kantaa tavallaan se, että niin 19
sanottua toivotonta tapausta ei ole, vaan että on se jokainen, joka on 20
hetken aikaa selvinpäin, niin se muutos voi lähteä käyntiin. [...]
21
Haastattelijan oletus tuloksellisuudesta ja sen tärkeydestä ammattilaiselle rakentuu puhuttaessa työn positiivisista puolista, jolloin haastattelija ottaa puheeksi työn tuloksellisuuden (8). Outi kuitenkin vastustaa tätä näkemystä (9, 12-13). Koska päihdetyöntekijän voisi olettaa ajattelevan eniten palkitsevana työssään ihmisen raitistumisen ja toipumisen näkemisen, kokee Outi tarvetta antaa selontekoja yleistetyille toisille siitä, ettei toipuminen pelkästään heidän laitoksessaan ole kovin todennäköistä (10-12). Tällöin näkemys siitä, ettei tuloksellisuutta koeta tärkeimpänä asiana työssä, näyttäytyy ymmärrettävänä ja loogisena työhön asennoitumisen kontekstissa. “Tarinoiden kuuleminen” ja “rinnalla kulkeminen” (ks.
Auttamisen halun diskurssi) konstruoivat näkemystä aidosta ja asiakaskeskisestä vuorovaikutussuhteesta (3-7). Yleistettyjen toisten kanssa käydyssä dialogissa rakentuu keskenään hierarkkinen kategoriapari tulostavoitteellinen versus aidosti läsnäoleva työntekijä.
Tulkintamme mukaan ammattiauttajat pyrkivät identifioitumaan aidosti läsnäolevan auttajan näkemykseen, joka iloitsee asiakkaan pienistä askelista toipumisessa (13-15), jolloin tehokkuuteen pyrkiminen ja tulostavoitteellisuus nähdään vältettävänä ja paheksuttavana asiana.
Aineistoesimerkki 18, Reija
H: Mites sit […] et ei ainoastaan tää ala, vaan myös tää paikka, antaa 1
ikään ku.. mä olin kuulevinani nii, että se, ku sä mietit, et mitä kaikkee 2
vois vielä oppia ja näin poispäin, niin samalla sä tunnet, että sä voit 3
erilaisissa työpaikoissa.. töissä ja tuota.. monenlaisissa työyhteisöissä 8
[…] ja tääl on sellanen mun kokemus siitä on se, että tääl on erittäin 9
myönteinen asenne esimerkiks koulutusta kohtaan ja työn kehittämistä 10
kohtaan. Sitä arvostetaan, siihen annetaan mahdollisuuksia. Meillä 11
tuntuu, että jokseenki jokainen opiskelee koko ajan jotakin.. ja sitä 12
suositaan ja siihen kannustetaan. Ja.. kuitenkaan se ei oo semmonen, 13
että.. se ei tule vaatimuksena kurkusta kuristaen, että tuota nyt sun on 14
kehityttävä, nyt on.. ei oo leimaa kortissa.. nyt tuota sitä, tätä ja tuota, 15
että.. verrattuna niihin mun muihin työpaikkakokemuksiin, niin tää on 16
aiva erinomainen paikka […] Ja.. se mahdollistaa sen, sen oman 17
kasvun.
18
H: Joo. Eli kuulin mä oikein. Tai siis kuvittelin (nauraa).
19
R: Joo, kyllä. Kyllä kuulit ihan oikein, joo.
20
Yksi identifioimamme tekijä Sisäisen palkitsevuuden diskurssissa on kouluttautumisen ja työn kehittämisen korostaminen. Vuorovaikutusepisodissa rakennetaan kuvaa auttamisammatista
“jatkuvan itsensä kehittämisen” –puheen kautta (9-13), joka on siten myös hyvän työntekijän ihanne ja vaade. Oman osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen näyttäytyvät toivottuina ja rakentavat työntekijästä aktiivisen kehittäjän kategoriaa. Reija luo näkemystä korostamalla ilmiön laajuutta ja yleisyyttä: jokainen ammattiauttaja kouluttaa itseään jatkuvasti (12).
Työpaikasta, joka kannustaa kouluttautumiseen ja kehittämiseen, rakennetaan näkemystä ihanteellisesta työympäristöstä, joka mahdollistaa ammattiauttajan henkisen kasvun (16-18).
Kaiken kaikkiaan Sisäisen palkitsevuuden diskurssin viitekehyksessä ammatti-identiteettiä konstruoidaan kolmen keskeisen vastakkainasettelun avulla: syvällisyys-pinnallisuus, haasteellisuus-yksinkertaisuus sekä pehmeät arvot-kovat arvot. Ihanteellinen ammattiauttaja konstruoidaan syvällisenä työntekijänä, joka tekee henkisesti palkitsevaa ja merkityksellistä työtä. Näkemystä ammattiauttajasta konstruoidaan myös syvällisinä tuotettujen elämäntavoitteiden kautta, rakentaen oletusta henkiseen kasvuun pyrkimisestä. Auttamistyö konstruoidaan haasteelliseksi, mielenkiintoiseksi ja vaativaksi, joka vaatii ammattilaiselta erityisiä kykyjä ja ihmissuhdeasiantuntijuutta. Syvällistä ja haasteellista näkemystä konstruoidaan erottautumalla yksinkertaisina ja pinnallisina tuotetuista ammateista ja elämäntavotteista. Ihanteellisen ammattiauttajan oletetaan olevan oman osaamisen ja työn aktiivinen työn kehittäjä sekä tuottavan hoiva-alan eetosta olemalla aidosti läsnäoleva ammattilainen. Työn mielekkyyden diskurssissa selontekoja viriää työstä pois hakeutumisessa ja toisaalta myös työhön jäämisessä sekä tulostavoitteellisuudesta erottautumisessa. Keskeiset selontekoja virittävät kontekstit ovat siis uravalinnat ja työhön asennoituminen.
7 Pohdinta
Tässä nimeämässämme Ammattiauttajan ideaalia etsimässä, psykologian pro gradu -tutkielmassa olemme tutkineet sitä, miten ammattiauttajan ammatti-identiteettiä konstruoidaan haastattelun vuorovaikutustilanteessa eri diskurssien ja niitä rakentavien kategorioiden avulla sekä sitä, miten ongelmalliseksi määrittyvää ammatti-identiteettiä vastustetaan. Lisäksi olemme identifioineet ja tarkastelleet niitä konteksteja, joissa erityisesti annetaan selontekoja.
Nämä rakentamisen ja vastustamisen keinot vastaavat yhdessä kysymykseen siitä, minkälaista ammatti-identiteettiä haastattelun vuorovaikutuksessa tuotetaan. Identifioimme tutkielmassamme ammatti-identiteettiä rakentavina seuraavat kuusi diskurssia: Auttamisen halu, Psykologiset intressit, Haavoittunut parantaja, Elämänkokemus, Humaanit arvot ja Sisäinen palkitsevuus. Näitä diskursseja konstruoidaan erilaisilla kategoriapareilla, joiden tulkitsemme jäsentävän hoivatyön ammatti-identiteettiä.
Auttamisen halun diskurssissa ihanteellista ammattiauttajaa konstruoidaan kategorioiden altruistinen rinnalla kulkija, hyvän ihmisen ideaali ja luontainen auttaja kautta. Diskurssissa tuotetaan kahta näkemystä auttamiseen: auttamiseen sosiaalistumisena sekä auttamiseen individualisoitumisena, joista perheen perintönä nähty auttamiseen sosiaalistuminen tuotetaan vallitsevana päihdetyöntekijöiden keskuudessa. Auttamisesta konstruoidaan näkemystä hyveenä, arvokkaana ja merkityksellisenä. Psykologisten intressien diskurssissa tuotetaan näkemystä ammattiauttajasta kategorioiden uskottu ja ihmisläheinen käyttäytymisestä kiinnostunut auttaja kautta, rakentaen ihanteellisesta auttajasta kuvaa varhaisessa vuorovaikutuksessa tarkkailijana ja analyytikkona sekä ihmismielestä ja käyttäytymisestä kiinnostuneena. Haavoittuneen parantajan diskurssissa muodostetaan selviytyjän identiteettiä ja vaatimusta kategorioille esimerkillinen vastuullinen auttaja, toipunut sekä tasapainoinen nykyhetken ammattilainen. Ammatti-identiteettiä konstruoidaan lisäksi kategorioiden pumpulilapsuus, varhainen auttaja ja iltatähti, avulla.
Elämänkokemuksen diskurssissa näkemystä ihanteellisesta ammattiauttajasta konstruoidaan kategorioiden kokemuksen pätevöittämät, motivoituneet kokemattomat ja pätevä ammattilainen kautta. Ihanteellisen ammattiauttajan oletetaan omaavan luonnollista lahjakkuutta mutta myös