Elämänkokemuksen diskurssin ytimenä on ihanteellisen ammattiauttajan konstruoiminen elämänkokemusta, työkokemusta, koulutusta ja persoonaa korostamalla. Ihanteelliseen ammattiauttajaan liitetään erilaisia ominaisuuksia kollegiaalisessa kuin terapeuttisessa viitekehyksessä.
Elämänkokemuksen diskurssin viitekehyksessä konstruoidaan kahden keskeisen vastakkainasettelun avulla: kokemus versus persoona sekä koulutus versus persoona. Kuvaa ihanteellisesta ammattiauttajasta tuotetaan vertaamalla nuoria uran alkutaipaleella olevia ammattiauttajia kokeneisiin ja pitkään alalla olleisiin ammattiauttajiin. Keskeinen ihanteellista ammattiauttajaa tuottava tekijä tässä diskurssissa on kysymys siitä, voiko hyväksi ammattiauttajaksi oppia vai onko yksilö kyvyiltään luontaisesti soveltuva ammattiin.
Ammattiauttajalle ihanteellista lahjakkuutta konstruoidaan kuitenkin hieman eri tavoin viitekehyksestä riippuen: ihanteelliselta ammattiauttajalta odotetaan erilaisia kykyjä kollegiaalisessa viitekehyksessä kuin terapeuttisessa viitekehyksessä. Elämänkokemuksen diskurssissa tuotetaan jännitteistä kuvaa luontaisesta ammattilaisesta, joka kuitenkin ammattitaitonsa ansiosta eroaa maallikosta ja arkipäiväisestä auttamisesta
Aineistoesimerkki 9, Leena
L: [...] jos mä aattelen omaa elämääni, niin tää on ollu mun mielestä ihan 1
mielettömän hyvä et mä oon kerenny kypsyä [...] kyllä hyviä ammattilaisia 2
leivotaan hitaasti ja rauhallisesti ja nostattamalla sillei, että sitä työkokemusta, 3
elämänkokemusta, erilaisten yhteisöjen kokemusta tulee ja sillä leivotaan 4
mahtavia ammattilaisia. Et kyl ne oikeasti parikymppiset vastavalmistuneet 5
millä alalla hyvänsä niin, heil on varmaan se teoreettinen tieto ja taito, mitä 6
sieltä koulusta nyt on mahdollista saada. Mut et sillon ku puhutaan 7
auttamistyöstä, puhutaan päihdetyöstä, puhutaan niin kun itsensä likoon 8
pistämisestä, ni kyl siin on elämänkokemuksella ja kou.. työntekemisellä niin on 9
voimavara siellä takana, että tietää ainakin miten jotain asioita teoriseettisesti 13
käsitellään [...] mut että edelleen jotenkin se kokemuksellinen on mun mielestä 14
ihan yhtä arvokas ja sitten jos leivotaan hyviä ammattilaisia, ni sen täytyy olla 15
aika saumatonta. [...] kun mä tulin tänne, ni kyl mua järkytti oikeasti [..] että 16
tämmösessä työyhteisössä saattaa olla työntekijöitä, jotka on ainoastaan ja vain 17
tämän talon kasvatteja, ni kyllä se oikeesti näkyy, ettei oo mitään laajempaa 18
[...] Ja mä oon joka paikassa, no en nyt joka paikassa, mut että pystyn 19
avaamaan suuni ja oon sillä lailla, että jos mulla joku mielipide on, niin totta 20
kai mä sen sanon, jos se on semmonen hetki, että mä voin sen ihan hyvin sanoa.
21
Mut että tämmösessä työyhteisössä, niin saattaa olla oikeesti sellasia ihmisiä, 22
jotka ei viikkokausiin sano missään yhteisissä foorumeissa yhtään mitään ja 23
musta se on järkyttävää, se on oikeesti ihan järkyttävää, että, et, et. Eikä se 24
vähennä varmaan heidän ammattitaitoaan niissä asiakas kontakteissa ja 25
tämmösissä, mut se on myös sellasta kaiken kaikkiaan sitä hyvää 26
ammattilaisuutta, että varmasti kaikilla on jotain sanottavaa aika moneenkin 27
asiaan. Et semmonen valinta, että olen aina hiljaa kaikissa yhteisissä 28
foorumeissa, ni on mun mielestä aika kummallinen.
29
H: Tässä tuli niinku kaks tarkennusta siihen reseptiin. Eli että monia näkökulmia..
30
pitäisi olla.. koulutukseen ja työhön.. ja matkan varrella oppia tuomaan asiansa 31
esille.
32
L: Kyllä. Kyllä. Ja eikä se tarkota sitä, että aina täytyy johonkin olla jotain 33
viisasta sanottavaa, vaan nimenomaan sellasta kykyä ajatusten vaihtoon [...] ei 34
se yhteisöllisyys kenenkään päässä pelkästään muhi, vaan se on nimenomaan 35
sitä jakamista ja semmosta yhteisen todellisuuden luomista ja sitä ei tapahdu, 36
jos ei rohkase, rohkaistu sanomaan sitä omaa mielipidettä. [...] Työpaikassa oli 37
pakko olla jotenkin semmonen aika tomera tyyppi ja olen muutenkin tomera 38
tyyppi, niin en mä koe sitä ollenkaa vaikeeks tämmösissäkään, eikä se kaikilta 39
suju, mut että, jos leivotaan niitä hyviä työntekijöitä, niin mun mielest se on 40
nimenomaan se yks kriteeri, että kykenee siihen..
41
H: Mmm. [...] Onks tähän reseptiä.. hommaan.. tuleeko mieleen joku?
42
L: Nii ja mä aattelisin, että siihen reseptiin liittys jollain lailla semmonen 43
avoimmuus, et ainahan niitä hiljasia on ja niitä ehkä tarvitaankin, (naurahtaa) 44
en oo nyt ihan varma tästä, mut että tavalla tai toisella, niin.. et avoimmuus 45
siihen omaan tekemiseen, muiden tekemiseen, yhteiseen tekemiseen [...]
46
avoimesti tuoda jotain asioita ja siihen tarvitaan sitä rohkeutta tuomaan niitä..
47
[...] toivoisin, että jos hyviä ammattilaisia tähän taloon tulee, niin niillä olisi 48
monipuolinen työkokemus aika monesta eri paikasta ehkä ja enemmän kuin vain 49
muutamien viikkojen siellä oloa tai täällä oloa [...] Ja sitte hyviä työntekijöitä 50
leivotaan mun mielestä hyvässä työyhteisössä. Et mä koen tällä hetkellä olevani 51
ihan mielettömän hyvässä työyhteisössä tuolla omassa yhteisössäni [...] Ja se 52
on hirveen tärkeetä, että jos auttamistyötä tai päihdetyötä tekee, niin tukea 53
tarvitaan tavalla tai toisella [...] aina ne omat voimavarat ei millään riitä. [...]
54
H: Nyt on leivottu hyvä työntekijä.
55
L: Nii, aika hyvä. Ja mä pidän itseäni aika hyvänä työntekijänä itse asiassa, mul 56
on aika hyvä koulutus, mul on aika hyvä työkokemus ja.. tällä hetkellä hyvä 57
työyhteisö siinä tukena ja takana. Joo, me tehään ainakin korkea laatuista 58
päihdetyötä ja auttamistyötä.. ei auttamistyötä, me ei autella täällä ketään, et 59
tää on kuntoutuskeskus, mut hyvää työtä tehdään täällä talossa.
60
Vuorovaikutusepisodissa rakennetaan vastakkainasettelua uran alussa olevan työntekijän ja pitkään alalla työskennelleen ammattilaisen välille. Olemme identifioineet tästä vastakkainasettelusta keskenään hierarkkisen kategoriaparin vastavalmistuneet kokemattomat versus kokemuksen pätevöittämät. Ihanteellista ammattiauttajaa tuotetaan korostamalla iän, elämänkokemuksen ja työkokemuksen merkitystä ammatissa toimimiseen. Leena konstruoi näkemystä ammattiauttajasta, jonka ammattitaito ja pätevyys auttamistyöhön muodostuu ajallisesti pitkässä ajassa, ”hitaasti ja rauhallisesti nostattamalla” (2-3). Kategoria vastavalmistuneet kokemattomat asetetaan alisteiseen asemaan kategoriaan kokemuksen pätevöittämät nähden elämänkokemusta ja työkokemusta tarkasteltaessa (5-10). Toisaalta nuoren vastavalmistuneen kokemattoman työntekijän nähdään olevan alisteisessa asemassa myös teoriatiedon omaksumisessa (11). Koulutuksesta ylipäätään konstruoidaan ammattiauttajalle ja hänen osaamiselleen vähemmän tärkeää tekijää kuin elämänkokemuksesta ja työkokemuksesta (12-15). Tulkitsemme kokemuksen pätevöittämät kategorian konstruoivan kuvaa ammattiauttajan kypsyydestä, elämänkokemuksen tuomasta viisaudesta ja eräänlaisesta
“hiljaisesta tiedosta” ammattitaidon rakentajina.
Leena ja haastattelija tuottavat vuorovaikutusepisodissa kollegiaalisen viitekehyksen mukaista ihanteellista ammattiauttajaa hyvä-huono vastakkainasettelun avulla (22-28). Hyvään ja ihanteelliseen ammattilaisuuteen liitetään avoimuus, reippaus, tomeruus sekä rohkeus tuoda omat ammatilliset mielipiteet julki (38-41). Leena myös positioi itsensä tähän hyvään ammatillisuuteen oman toimintansa kautta (19-21). Mikäli ammattiauttaja ei täytä näitä odotuksia, Leena konstruoi siitä näkemystä epätoivottavana ja ”järkyttävänä” (24). Hyvän vastakohdaksi konstruoidaan kollegiaalisessa kontekstissa siis hiljainen ja ujo ammattiauttaja, joka ei tuo näkemyksiään esille. Tätä vastakkainasettelua voi tulkintamme mukaan tarkastella myös ulospäinsuuntautuneisuus-sisäänpäinkääntyneisyys ulottuvuuden avulla, jossa sisäänpäinkääntyneisyydestä konstruoidaan näkemystä vähemmän toivottavana ominaisuutena auttamistyössä ja kollegiaalisessa viitekehyksessä (44-47).
Auttamistyöstä rakentuu vuorovaikutuksessa osin jännitteinen ja ristiriitainen kuva.
Vuorovaikutusepisodin alussa konstruoidaan kuvaa päihdetyöstä, auttamistyöstä, joka on siinä määrin vaativaa ja erityislaatuista, ettei vastavalmistuneiden toimimista alalla nähdä toivottavana tai suositeltavana (5-7, 11). Leena ja haastattelija tuottavat näkemystä ammatista, joka vaatii ammattilaiselta “itsensä likoon pistämistä” (7-10), edellyttäen jonkinlaista kokemuksellista osaamista, jota koulutus ei tarjoa. Vuorovaikutusepisodin lopussa pyritään kuitenkin erottautumaan käsitteestä “auttamistyö”, tuottaen kuvaa “kuntouttavasta” ja
“korkealaatuisesta” ammatista (58, 60). Tulkintamme mukaan päihdetyöstä pyritään konstruoimaan kuvaa korkealaatuisena ja vaativana ammattina, jolloin ”auttelusta” (59) rakentuu näkemys vähemmän arvostettuna ja vähemmän ammatillista osaamista vaativana.
Auttajan ammatti-identiteettiä konstruoidaan siis erottautumalla maallikon kategoriasta ja arkisesta auttamisesta, tuottaen osaavaa pätevän ammattilaisen kategoriaa. Pätevän ammattilaisen kohdalla myös koulutus nähdään hyveenä ja ammattitaitoa rakentavana tekijänä (56-57) eli myös koulutuksesta tuotetaan osin ristiriitaista kuvaa auttajan ammatti-identiteetissä.
Aineistoesimerkki 10, Niina:
H: Joo. Nytte tämmönen, et tota, sä oot kuitenkin suhteellisen nuori ihminen, niin 1
voi olla ehkä hassu kysymys, että mikä on saanut sinut pysymään alalla, mut et 2
mikä saa sut pysymään ja jatkamaan alalla?
3
N: No.. hassu kysymys, ku se on just tällä viikolla taas tullu esille. Siis olen itsestäni 4
huomannut viimesen parin viikon aikana, että jotenki, se, että.. näkee tässä, kun 5
ihminen tulee tänne huonossa kunnossa ja näkee sen edistyksen ja se tuntuu niin 6
kliseiseltä, mutta ku ei sitä voi sanoin kuvata, miltä se tuntuu sitten oikeesti 7
nähdä se edistyminen, että.. se on se, mä oon monesti sanonu, et se todellinen 8
palkka tästä työstä. Ja sitte, vielä lisäks, jos on se pieni mahollisuus, et on ite 9
jotenki vaikuttanu siihe, ni sitte varmasti se, et näkee oikeesti, et ihmiset kasvaa 10
henkisesti ja kehittyy ja ottaa vastuun itsestään ja vuosien jälkeen soittavat ja 11
kertovat, että menee hyvin, ni se on semmonen aito [...] Et semmone, jotenki se.
12
edistyminen, nähdä ne ihmisten onnistumisen kokemukset ja mitä kautta tulee se, 13
että enemmän koen omassa elämässäni, et osaan arvostaa yhä vaan pienempiä 14
asioita.. et oikeesti se, että ei oo niitä itsestäänselvyyksiä.
15
H: Joo. [...] Toihan kuulostaa vähän ikään ku olis etuoikeutettu tai sais 16
mahdollisuuden nähdä paljon enempi, ku jossain muussa paikassa..
17
N: Kyllä mä sen.. uskon niin, ja jotenkin se, että ihmisille on eri asiat tärkeitä, että..
18
tän alan palkkaus on kaukana siitä, miten monella muulla mun läheisellä, mutta 19
jotenkin on sellanen sisäinen huvittunut tunne joskus, et joo mutta mä saankin 20
tästä niin paljon enemmän.. kuitenki. Mutta siis ollenkaan väheksymättä sitä 21
mitä he tekee, et ihmisen täytyy tehä sellasta työtä, mistä oikeasti nauttii.
22
H: Joo.
23
N: Mut, jos mietin tota kysymystä muuten, että mikä.. nyt en enää ees tarkkaa 24
muista mikä se oli (naurahtaa)..
25
H: Siis tää, mikä saa sut pysymään ja jatkamaan alalla?
26
N: Niin, niin se, että mä oon nähny tällä alalla pitkään olleita, mitkä sit ennen 27
pitkää tulee kyyniseksi siitä, että tuokin ihminen tulee tänne tuhannetta kertaa, ei 28
siitä koskaan mitään tule. Ja se on sit taas, mä oon tosi pahoillani siitä, että 29
ihmiset on tullu kyyniseks, mut se on taas antanu mulle sen, että mä en haluu 30
ikinä tulla kyyniseks, et sinä päivänä, ku mä tuun, ni sit mä vaihdan työpaikkaa.
31
Sit mä lähen johonkin muualle. [...]
32
H: Joo. [...] No, sit tämmönen kysymys on, että jos aattelee hyvää auttamis- ja 33
päihdetyöntekijää, niin millä reseptillä sinun mielestäsi saataisiin aikaan hyvä 34
auttamis- tai päihdetyöntekijä? Mitä tarvitaan?
35
N: Tarvitaan ehdottomasti kyky kohdata asiakas ihmisenä, jos asettuu jotenkin 36
tärkeämpään tai ylempää asempaan ku asiakas, ni asiakas näkee sen, mä uskon 37
sen ihan yhtä lailla, kun minä nään ihmisestä, jos hän asettuu mun yläpuolelle 38
ihmisiä on täällä meillä asiakkaina, että jotenki se tasa-arvo.. et jos ei kykene 39
kohtaamaan tasa-arvosesti asiakasta, ni en usko, että siitä voi myöskään 40
kehittyä millään tavalla aitoa suhdetta. Ja.. sitte mä uskon myös siihen, että 41
täytyy nähdä ne hyvät puolet, hyvät asiat, että vaikka päihdeongelmainen 42
retkahtais 10 kertaa peräkkäin, ni se ei tarkota mitään lopullista. Pitää jotenkin 43
jaksaa uskoa siihen ihmiseen. Ja.. sitte toisaalta, pitää olla myös avoin sille, että 44
antaa ihmisen tehä omat ratkasut, ei antaa valmiita vastauksia, että ennemmin 45
tukea ja kulkea rinnalla, kun ohjata ja näyttää ja antaa niitä valmiita 46
vastauksia.. [...] kyl mä eniten sitä tasa-arvoo korostan. [...]
47
H: Joo. Mites koulutus tai kokemus?
48
N: Niih jos aatellaan päihdealaa, niin kyllähän perusteet täytyy olla, täytyy olla 49
tietonen, mikä on päihde (naurahtaa), täytyy olla tietonen ihan tällasista 50
perusasioista, miten mitkäkin päihteet vaikuttaa [...] mutta muuten mä oon sit 51
taas niin semmonen ihminen, et mä uskon enemmän siihe, että sillä ihmisen 52
persoonalla on paljon enemmän vaikutusta, ku sillä koulutuksella. Ja sitte taas 53
toisaalta kokemuksella, kokemuksella mistä. Jos on ite omatoipumiskokemus, ni 54
se tuo ihan valtavan paljon tähän työhön. Sit taas toisaalta siitäki voi olla 55
haittaa. Ja sitte taas työkokemus, kyllä mä uskon, että tekemällä oppii, koska 56
eihä taas kukaan lähe mihinkään työhön, että jostain aina täytyy saaha se 57
kokemus, että voi tehdä jotain työtä. Mutta tota, kyl mä korostan enemmän sitä 58
persoonaa ja semmosta omaa tervettä itsetuntoo itsestään, et on itsensä kanssa 59
sinut kuin että se, että minkälaisia koulutuksia on pohjalla.
60
jotta voi tehdä näitä töitä.
64
N: Niih, sekin on niin, että miten sekin määritellään. En mä toisaalta.. jotenki mä 65
nään paljon tärkeempänä ku aattelee ni sitä avoimuutta kuitenki uudelle ja 66
uudelle oppimiselle ja itsensä kehittämiselle, ku se, että kuinka paljon on sitä ns.
67
elämänkokemusta. Jotenki, mä oon itse tullu tänne aika sinisilmäsenä ja 68
nuorena ja kokemattomana ja kyllä mä oon siitä paljon kasvanuki, että..
69
N: On ja uskon, että tää on kuitenkin sellasta työtä, että kyllä tähän sitte aika 74
nopeesti huomaa, onko tää oma ala, että ja tääki on varmasti semmonen työ, et 75
täytyy lähtee, jos kiinnostaa, nii sit lähtee kokeilemaan, jos ei se sovi, sit se ei 76
sovi. [...]
77
Vuorovaikutusepisodissa näkyy vallitseva oletus siitä, että ihanteelliseen ammattiauttajaan liitetään keskeisinä tekijöinä elämänkokemus, työkokemus ja ikä (ks. aineistoesimerkki 9, kokemuksen pätevöittämät). Jo vuorovaikutusepisodin alussa rakentuu asetelma, jossa haastattelija ja uran alkutaipaleella oleva haastateltava konstruoivat iän merkitystä ammattiauttajalle ja auttamistyössä toimiseen eri tavoin (1-4). Niina asetetaan jo valmiiksi vastavalmistuneen kokemattoman kategoriaan (ks. aineistoesimerkki 9), johon vasteena ja selontekona Niina asettuu motivoituneen ammattilaisen positioon (5-15). Sanavalinnalla
”hassu” (2) haastattelija rakentaa näkemystä irrelevantista kysymyksestä nuorelle ammattiauttajalle, johon vasteena Niina tuottaa kuvaa aktiivisesta ja pohdiskelevasta ammattilaisesta, jolle työssä pysymisen ja mielekkyyden kysymykset ovat ajankohtaisia (4-5).
Motivoituneen ammattilaisen positiosta Niina tuottaa vastakkainasettelun auttamistyön ja taloudellista hyötyä tavoittelevan työn välille, (ks. Auttamisen halun diskurssi), konstruoiden itsestään kuvaa motivoituneena työntekijänä, joka on henkisesti palkitsevassa ammatissa (8-9,19-21).
Vuorovaikutusepisodissa tuotetaan nuori-vanha, kokeneet-kokemattomat sekä kyyniset-motivoituneet vastakkainasetteluja (27-32, 66-68), joiden pohjalta olemme identifioineet keskenään hierarkkisen kategoriaparin kyyniset kokeneet versus motivoituneet kokemattomat.
Kategorialla kyyniset kokeneet vastustetaan vallitsevaa näkemystä, jossa ikä ja kokemus nähdään auttamistyössä ainoastaan ihailtavana ja toivottavana. Niina liittää kokeneen ammattilaiseen konstruktioon negatiivisena pidetyn ominaisuuden, kyynisyyden, josta erottautuu itse vahvasti tuottaen kuvaa itsereflektiokykyisyydestä ja vastuullisesta ammattilaisuudesta (29-32). Vastakkainasettelussa nuori ja kokematon, mutta motivoitunut asetetaan siis hierarkkisesti korkeammalle kuin kokenut mutta kyyninen ammattiauttaja.
Vuorovaikutusepisodissa konstruoidaan vastakkainasetteluja koulutus versus persoona sekä kokemus versus persoona (48-62), joista olemme identifioineet kategoriaparin luonnollinen lahjakkuus versus opitut kyvyt. Kategorialla luonnollinen lahjakkuus tuotetaan näkemystä ammattiauttajan “persoonasta” (53) sekä sellaisten luontaisten kykyjen olemassaolosta, jotka tekevät yksilöstä hyvän ammattiauttajan. Kategorialla opitut kyvyt taas konstruoidaan
näkemystä koulutuksen, työkokemuksen tai elämänkokemuksen tuomasta tietämyksestä (49-57). Keskeinen kategorioita erottava tekijä on siis kysymys siitä, voiko hyväksi ammattiauttajaksi oppia vai tekeekö ammattiauttajasta hyvän ja ihanteellisen hänen luontaiset kykynsä. Niina konstruoi vuorovaikutuksessa luonnollisen lahjakkuuden mukaista näkemystä (51-53), korostaen siis ammattiauttajan sisäistä lahjakkuutta tärkeämmäksi tekijäksi kuin elämänkokemusta, työkokemusta tai koulutusta eli opittuja kykyjä. Vaikka kategoria vastavalmistuneet kokemattomat (ks. aineistoesimerkki 9) liittää koulutuksen keskeiseksi nuoren ammattitaitoa luovaksi tekijäksi, pyrkii Niina erottautumaan tästä näkemyksestä ja kategoriasta.
Haastattelija tuo vuorovaikutukseen yleistettyjen toisten äänen ja tarjoaa näkemystä elämänkokemuksen, työkokemuksen ja koulutuksen (48, 63-64) merkittävästä, jopa välttämättömästä, roolista ammattiauttajalle (ks. myös aineistoesimerkki 9, kokemuksen pätevöittämät). Niina vastustaa tarjottua näkemystä ja asettuu kasvonsa säilyttääkseen ja selontekona motivoituneen ammattilaisen positioon, tuottaen itsestään kuvaa avoimena, oppivaisena ja itseään kehittävänä ammattilaisena (65-68). Ilman selontekoja, ja pyrkimystä säilyttää kasvot, Niinasta rakentuisi vastavalmistuneet kokemattomat kategorian kehyksessä kuva vähemmän pätevästä ja ammattitaitoisesta auttajasta kuin kokeneesta kokemuksen pätevöittämästä ammattilaisesta. Niina pyrkii erottautumaan nuoren vastavalmistuneen kokemattoman kategoriasta myös tuottamalla sanoilla ”sinisilmäinen”, ”nuori” ja ”kokematon”
(68-69) näkemystä siitä, minkälainen hän on aikaisemmin ollut, konstruoiden sen kautta kuvaa itsestään nykyhetkessä kypsänä, kehittyneenä ja ammattitaitoisena. Haastattelija asettaa Niinan kuitenkin takaisin nuoren vastavalmistuneen kokemattoman kategoriaan (70, 72-73), johon vasteena Niina asettuu jälleen motivoituneen ammattilaisen positioon, tuottaen näkemystä
“omasta alasta” ja siihen soveltuvuudesta (74-77). Tämän “työn palkitsevyys” -puheen kautta Niina suojaa kasvonsa ja tuottaa jälleen ihanteellisen ammattilaisen konstruktiota.
Verrattuna kollegiaaliseen viitekehykseen (ks. aineistoesimerkki 9) konstruoidaan Niinan ja haastattelijan välisessä vuorovaikutuksessa ihanteellinen ammattiauttaja terapeuttisessä viitekehyksessä ”tukijana” ja ”rinnalla kulkijana” valmiiden vastausten antamisen ja ohjeistamisen sijaan (45-47). Ihanteellista ammattiauttajaa konstruoidaan läsnäolevana ja hyvät vuorovaikutustaidot omaavana (36-39). Hänen oletetaan olevan tasavertaisessa vuorovaikutussuhteessa asiakkaan kanssa ja kohtaavan asiakkaan aidosti ja kunnioittavasti (39-41). Asiakkaan ja ammattilaisen keskinäistä hierarkiaa pyritään siis häivyttämään luoden kuvaa
tasavertaisesta, terapeuttisesta vuorovaikutuksesta. Ihanteelliseen ammattiauttajaan liitetään usko asiakkaaseen ja eräänlaista optimismia (41-44). Ihanteellisesta ammattiauttajasta konstruoituu siis näkemys optimistisena ja ymmärtäväisenä ammattilaisena, jolla on eräänlaisia
“hyvän kuuntelijan” ominaisuuksia ja pyrkimys olla korostamatta ammattilaisen asemaa vuorovaikutustilanteessa. Ihanteelliseen ammattiauttajaan liitetään siis varsin erilaisia ominaisuuksia kollegiaalisessa viitekehyksessä kuin terapeuttisessa viitekehyksessä, mutta nämä yhdessä muodostavat näkemyksen siitä minkälainen “persoona” ihanteellisella auttajalla oletetaan olevan ja minkälaisia luonnollista lahjakkuutta hänen oletetaan omaavan.
Kaiken kaikkiaan Elämänkokemuksen diskurssin viitekehyksessä konstruoidaan jännitteistä kuvaa ammattiauttajasta. Ihanteellisesta ammattiauttajasta tuotetaan vastavalmistuneen kokemattoman vastakohtana näkemystä kypsästä, viisaasta ja kokemuksen pätevöittämästä ammattilaisesta. Tälle vallitsevalle näkemykselle vasteena konstruoidaan vastuullinen, itsereflektiokykyinen ja itseään kehittävä motivoitunut kokematon, joka erottautuu kyynisistä kokeneista ammattilaisista. Vastavalmistuneen kokemattoman kategoriaan asettaminen luo vaateen kasvojen säilyttämiselle ja selonteoille, jolloin motivoituneen positioon asettuminen konstruoi jälleen kuvaa ammattitaitoisesta työntekijästä. Keskeisen selontekoja virittävä konteksti tässä diskurssissa on siis nuori ikä. Ihanteellisen ammattiauttajan oletetaan omaavan luonnollista lahjakkuutta ja kykyjä, jotka eroavat toisistaan viitekehyksestä riippuen:
terapeuttisessa viitekehyksessä ammattiauttajasta tuotetaan kuvaa ”hyvänä kuuntelijana”, joka on omaa asiantuntijuuttaan korostamatta tasavertaisessa ja terapeuttisessa vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa, kun taas kollegiaalinen viitekehys luo ammattiauttajalle vaateen oman asiantuntijuuden esille tuomiseen, tomeruuteen ja rohkeuteen. Elämänkokemuksen diskurssissa tuotettu ihanteellinen ammattiauttaja siis omaa sekä terapeuttisen että kollegiaalisen viitekehyksen mukaista luonnollista lahjakkuutta työhön, kuin myös elämänkokemusta, työkokemusta ja ikää, eli opittuja kykyjä. Koulutusta ei konstruoida keskeiseksi tekijäksi auttajan ammatti-identiteetille, mutta koulutusta korostamalla pyritään erottautumaan maallikosta.