3. TUNNEÄLY: TUNNETTA JA ÄLYÄ YHTÄ AIKAA
3.6 Tutkimustuloksia demografia- ja persoonallisuustekijöiden sekä
persoonallisuustekijöiden sekä hyvinvoinnin ja työssä menestymisen ja tunneälyn välisistä suhteista
Seuraavaksi esittelen tunneälytutkimuksia niin sekoitettujen mallien kuin kykymallin näkökulmasta. Ensin mainitut painottuvat tuloksissa niiden helppokäyttöisyyden ja saatavuuden takia. Sen sijaan kompetenssi- ja kykytestipohjaisia tutkimuksia on raportoitu vielä vähän tieteellisissä
julkaisuissa. On hyvä muistaa, että tunneälyä on kaikkineenkin tutkittu vasta 15 vuoden ajan. Tieteessä se on siis vielä varsin nuori ilmiö, vaikkakin se on saanut osakseen epätavallisen paljon huomiota.
Eri tutkimuksien ja katsauksien näkökulmat vaihtelevat pääosin edellä esitettyjen pääsuuntausten (kykymalli vs. sekoitetut mallit) mukaan. Sisällöt vaihtelevat teorianmuodostukseen tähtäävistä katsauksista (esim. Mayer ja Salovey 1989–90 ja Bar-On 1997) hyvin rajattuihin tunneälyä mentaalisina tapahtumina kartoittaviin tutkimuksiin (esim. Mayer & Geher 1996) sekä erilaisten tunneäly-, persoonallisuus- ja hyvinvointimittareiden välisiä suhteita (esim. Ciarrochi ym. 2000 ja Goldenberg ym. 2006), tunneälyn tai -osaamisen soveltamista pääosin päiväkoti- ja koulumaailmassa (esim. Greenberg ym. 2003, Pihlaja 2003 ja Isokorpi 2003) ja työelämässä koskeviin tutkimuksiin (esim.
Spencer 2001 ja Boyatzis & Van Oosten 2002).
Seuraavassa on lyhyt katsaus 1) demografia- ja persoonallisuustekijöitä, 2) psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja 3) työssä menestymistä koskeviin tunneälytutkimuksen tuloksiin. Johtamista ja esimiestyötä koskevat tulokset on esitetty erikseen tunneälykästä esimiesosaamista tarkastelevassa luvussa 4.3.
3.6.1 Demografiset ja persoonallisuuteen liittyvät tekijät
Yleisellä tasolla tunneäly näyttää olevan yhteydessä ikään: mitä vanhempi henkilö on, sitä parempia tuloksia hän saa erilaisilla tunneälymittareilla (Bar-On 2000, Mayer, Caruso ym. 1999, Mayer, Salovey ym. 2000 ja TalentSmart 2005) joskin poikkeuksiakin on (esim. Siitonen 2005 ja Kemp ym. 2005). Naiset näyttävät toisilla mittareilla saavan parempia tuloksia kuin miehet (esim. Mayer ym. 1999, Charbonneau & Nicol 2002, Ciarrocchi, Chan & Bajgar 2001, Kemp ym. 2005, Mayer ym. 2002, Miles ym. 1999, Schutte ym. 1998 ja TalentSmart 2005) kun taas toisilla eroja etenkään kokonaispistemäärien tasolla ei löydy (esim. Bar-On 2000 ja Dawda & Hart 2000). Saavatpa miehet joillakin mittareilla jopa naisia parempia tuloksia (esim. Fatt 2002). Koulutuksen pituudella ei näyttäisi olevan yhteyttä itsearvioituun (Bar-On ym. 2000) tai toisten arvioimaan tunneälyyn (Brooks 2003) toisin kuin kykypohjaisella arvioinnilla (Goldenberg ym. 2006). Myös koulutuksen sisällöllä on merkitystä:
humanistisemmin suuntautuneet opiskelijat saavat kaupallisiin aineisiin suuntautuneita parempia tuloksia tunneälyn kykytestissä (Caruso ym. 2002).
Tunteisiin liittyvistä kulttuurieroista on kiistelty niin pitkään kuin tunteita on tutkittu. Leppänen ja Hietanen (2004) tuovat katsauksessaan esiin, että jo perustutkimuksen tasolla on vallalla poikkeavia näkemyksiä tunteiden universaalisuudesta. Toiset tutkijat, kuten tunteiden ilmaisuun kasvoilla perehtynyt Ekman, uskovat tunteiden universaalisuuteen (esim. Ekman 2004).
Sosiologisesta näkökulmasta suuntautuneet tutkijat taas esittävät, että edes kasvojen perustunteiden ilmaisut eivät liity sinällään tunteisiin, vaan niillä ilmaistaan sosiaalisia aikomuksia. Antoniou (2005) tuo tunneälyn yhteydessä esiin tämän sosiaalisen konstruktivismin, jossa tunteet nähdään kieleen sidottuina tilannesidonnaisina viesteinä kokemuksellisuuden ja adaptiivisuuden sijaan.
Tunneälyn kulttuurisidonnaisuutta tai universaalisuutta ei ole juurikaan tutkittu – ne on vain otettu oletuksina tunteiden perustutkimuksesta. Asiaan perehtymiseksi on turvauduttava eri tunneälymittareiden manuaaleihin, joissa niissäkin käsitteen universaalisuuteen viitataan epäsuorasti. Esimerkiksi Bar-On (1997) esittelee EQ-i -testinsä manuaalissa seitsemän eri maan normatiivisia tuloksia. Jo kokonaispistemäärien tasolla tulokset eroavat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Nigerialaisten (n=267) ja intialaisten (n=235) standarditulos (ka 100, kh 15) on 86. Israelilaisten (n=418) taas 117. Silti Bar-On (1997) päätyy Mayer ym. (2002) tapaan kuittaamaan kulttuurierot lauseella, että tutkimus useissa maissa osoittaa, että ”…mittarillamme on kulttuurien välistä soveltuvuutta ja käytettävyyttä” (s. 9). Niin Mayer ja Salovey kuin Bar-Onkaan eivät löydä kuin lieviä, ei-tilastollisesti merkitseviä eroja pohjoisamerikkalaisten etnisten ryhmien välillä. Testien ekvivalenssia ei kummankaan testin (EQ-i ja MSCEIT) manuaalisissa ole varmistettu muulla kuin kaksinkertaisella ristiinkäännöksellä. Testien faktorirakenteen pysyvyydestä eri kulttuureissa ei ole mainintoja tai tutkimuksia. Kaiken lisäksi testien faktorirakenteet ja normiaineistot eivät ole riippumattomien tutkijoiden käytettävissä, koska testien oikeudet on myyty kaupalliselle yritykselle.
Matthews ym. (2002) toteavat katsauksessaan, että tunneäly ei ehkä sittenkään ole yleisälykkyyden tapaan mikään selkeästi rajattu kokonaisuus, vaan pikemminkin monista eri lailla käyttäytyvistä ulottuvuuksista koostuva ilmiö.
Heidän mukaansa universaalisen tunneälymallin korostaminen voi johtaa samanlaisiin yliyleistyksiin, stereotypioihin ja arveluttaviin yleissuosituksiin kuin mitä yleisälykkyydestä on tehty esimerkiksi Herrnsteinin ja Murrayn (1996) toimesta kirjassa Bell Curve: Intelligence and Class Structure in American Life.
Matthews ym. (2002) uhkakuvana on tulevaisuus, jossa liputetaan tunneälykkäitä eliittiryhmiä ja varoitetaan tunneälyttömien yksilöiden aiheuttamista yhteiskunnallisista vaaroista.
Etenkin itsearviointiin perustuvilla tunneälymittareilla, kuten EQ-i:llä, on vahvoja yhteyksiä erilaisiin persoonallisuuden piirteisiin ja ominaisuuksiin (esim. Livingstone & Day 2005). Sen sijaan Mayer, Caruso ym. (2002) raportoivat, että MSCEIT -kykytestin ja EQ-i:n keskinäinen yhteys on vain 10 % luokkaa yhteisellä varianssilla mitattuna. MSCEIT ja sen edeltäjä MEIS korreloivat vain lievästi eri persoonallisuusmittareihin, mitä testien kehittäjät pitävät hyvänä asiana. Heidän mielestään tunneälyn ei tulisi juurikaan korreloida persoonallisuusmittareihin vaan pikemminkin lievästi älykkyysmittareihin, jotta kyseessä olisi perustellusti uusi älykkyyden alalaji. Toiset tutkijat, kuten Kemp ym. (2005) korostavat, että joitakin tunneälyn osa-alueita ei voida luotettavasti mitata kykytesteillä. Siksi korrelaatio persoonallisuusmittareihin pitäisi heidän mukaansa hyväksyä ja nähdä päinvastoin testin luotettavuuden osoituksena.
3.6.2 Psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi
Kokkosen (2003) mukaan tunneäly on eri tutkimusten perusteella yhteydessä mm. korkeaan optimismiin, matalaan aleksitymiaan (so. tunteiden kokemisen ja ilmaisemisen vaikeus) ja viiteen suureen persoonallisuustekijään (esim. Miles ym. 1999 ja McRae 2000) eli korkeaan ulospäin suuntautuneisuuteen, avoimuuteen uusille kokemuksille, tunnollisuuteen ja sovinnollisuuteen sekä vähäiseen neuroottisuuteen. Miles (2000) löysi vastaavia yhteyksiä itsearvioidun tunneälyn ja maailmanlaajuisten persoonallisuusmittareiden OPQ32, 16PF ja MBTI (Myers-Briggs Type Indicator) välillä. Näiden persoonallisuusmittarien useilla asteikoilla, kuten esimerkiksi optimismilla, on Kokkosen (2003) mukaan hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin liittyviä yhteyksiä, joita ovat mm. myönteisten mielialojen runsaus, kielteisten vähäisyys, kyky korjaavasti säädellä kielteisiä
mielialojaan sekä kaikkiaan vähäisempi masentuneisuus, stressi, työuupumus ja kyynisyys. Kemp ym. (2005) löysivät yhteyden alhaisen tunneälyn ja EEG:llä mitatun vasemman etuaivolohkon matalan vireyden välillä, joka tutkitusti liittyy mm. depressioon, tarkkaavaisuushäiriöön ja sosiaalisiin häiriöihin.
Psykodynaamisesta näkökulmasta Pellitteri (2002) on löytänyt jopa yhteyden korkeamman tunneälykkyyden ja egon kehittyneiden ja emotionaalista terveyttä tukevien puolustusmekanismien välillä.
Kokkonen (2003) listaa katsauksessaan myös ison joukon tunneälyyn yhteydessä olevia sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä myönteisiä vaikutuksia, kuten parempi itsearvioitu sosiaalinen toimintakykyisyys, kyky ottaa huomioon toiset ja toisten näkökulmat, sosiaalisen tuen määrän runsaus, epäitsekäs käyttäytyminen ja yhteistyökyvykkyys ja jopa tyytyväisyys avioliittoon. Mayer, Caruso ym. (2002) tuovat lisäksi esiin tunneälyn yhteyden empatiakykyyn, lämpimään vanhemmuuteen, elämäntyytyväisyyteen sekä vähäiseen väkivaltaisuuteen ja häiriökäyttäytymiseen.
Kokkosen ja Siposen (2005) tunneosaamista ja koulumaailmaa käsittelevän katsauksen mukaan lasten sosioemotionaalisten taitojen lisäämisellä on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia oppilaiden ajan- ja stressinhallintaan, koulupoissaoloihin, aggressiivisuuteen, motivaatioon, viestintätaitoihin, myönteisempään vuorovaikutukseen opettajien ja luokkatoverien kanssa ja jopa kehon parasympaattiseen aktivaatiotasoon. On huomautettava, että Lopes ja Salovey (2004) sekä Mayer ja Cobb (2000) suhtautuvat vielä melko kriittisesti tunneäly- ja sosio-emotionaalisten taitojen opettamisen vaikuttavuuteen koulumaailmassa. Heidän mukaansa tunneälyn merkitystä niin oppimisessa kuin työelämässä on liioiteltu populäärikirjallisuudessa eikä meillä vielä ole riittävää kokemusta ja tutkimusta todellisen vaikuttavuuden arvioimiseksi. Greenberg ym.
(2003) ovat kuitenkin katsauksessaan löytäneet useita tuloksia sosio-emotionaalisten taitojen opetusohjelmista (Socio-Emotional Learning, SEL) kouluissa, kuten sosiaalisten, kognitiivisten, emotionaalisten, behavioraalisten ja moraalisten kompetenssien kehittyminen SEL-interventioiden yhteydessä. Eräs meillekin rantautunut väline näiden taitojen opettamiseen lapsille on Askeleittain-opetusohjelma (SecondStep), jonka hyödyllisyydestä empatiataitojen, itsehillinnän ja ongelmanratkaisutaitojen sekä tunteiden säätelyn
alueella on saatu paljon pitkäaikaisseurantaan pohjaavia tutkimusnäyttöjä (esim.
Grossman ym. 1997 ja McMahon ym. 2003). Myös Kuuselan (2005) tutkimat kahdeksasluokkalaiset kokivat hyötyneensä suuresti näiden taitojen opettamisesta. Taidot lisäsivät heidän motivaatiotaan, itseohjautuvuuttaan, ongelmanratkaisukykyään ja yhteisöllisyyden kokemustaan. Pihlajan (2003) mukaan etenkään erityisopetusta tarvitsevat lapset eivät saa maassamme tällä hetkellä riittävästi tukea sosioemotionaalisten taitojen oppimiseen. Tilanne toivottavasti korjautuu, kun tunnetaitojen opetus alkaa peruskouluissa syksyllä 2006. Aikuisopiskelijoiden parissa Isokorpi (2003) saavutti ryhmämuotoisella tunnetaitojen opettamisella suvaitsevaisuuden, erilaisuuden huomioon ottamisen, itsetuntemuksen, yhteisöllisyyden ja tunneälytaitojen merkityksen ymmärtämisen lisääntymistä. Lisäksi hän raportoi tällaisen oppimisprosessin johtavan voimakkaaseen yhteenkuuluvuuden tunteen syntymiseen ryhmässä.
Mittaan tunneälyn lisäksi useita hyvinvointiin liittyviä muuttujia tässä tutkimuksessani. Tällaisia ovat jo mainittu aleksitymia, Antonovskyn (1993) koherenssin eli merkityksellisyyden tunne, työuupumus ja kokemus omasta työkykyisyydestä (ks. tarkemmin luku 5.3.3). Tutkin näiden muuttujien yhteyttä tunneälyyn eri mittausmenetelmillä kartoitettuna.
3.6.3 Työssä menestyminen
Dulewicz ja Higgs (2000) esittävät kysymyksen kaikille tunneälyn ja työssä menestymisen välistä yhteyttä tutkiville: ”Onko olemassa mitään todisteita, että kaikille tunneälystä esitetyille väitteille on mitään sijaa organisaatioympäristöissä?” (s. 341). Tämä on aiheellinen kysymys, johon pyrin itse osaltani etsimään joitakin vastauksia tutkimuksellani.
Vaikka Golemanin hurjille väitteille ei koskaan löydettäisi katetta, tuloksia tunneälyn lisäämisen ja kehittämisen hyödyistä työelämässä on silti olemassa.
Cherniss (2000) tuo katsauksessaan esille, että tunnetaitoja on opetettu työelämässä jo aiemminkin, joskaan ei tunneälyotsikon alla. Menestystä tunneosaamisen alueella on saatu mm. johdon itsetuntemuksen ja sensitiivisyyden lisäämisessä, lääkäreiden empatiataitojen parantamisessa, poliisien konfliktinhallinnassa ja työttömien työnhakuvalmennuksissa. Cherniss
tuo useisiin tutkimuksiin viitaten esiin väitteen, että 2/3 menestymiseen liitetyistä kompetensseista on luonteeltaan emotionaalista tai sosiaalista – etenkin ylimmässä johdossa, jossa ne erottelevat menestyjiä vähemmän menestyvistä.
Kognitiivisiin tekijöihin nähden kaksinkertaiseen selitysarvoon työelämässä menestymisessä ovat päätyneet myös Chen ym. (1998). Jälleen on kuitenkin muistutettava, että edellä mainituissa tutkimuksissa tunneälytekijöillä tarkoitetaan lähes kaikkia mahdollisia myönteisiä tekijöitä ja piirteitä ihmisen toiminnassa, joten hurjat ennusteluvut täytyy suhteuttaa tähän kaikkivoipaisuuteen.
Eri tutkimuksien ja mittarien (itsearvioinnit, 360°-arviot, tuottavuusluvut, asiakastyytyväisyyskartoitukset jne.) mukaan tunneälyllä on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia, jollaisia ovat mm. voimakkaampi työhön sitoutuminen (Abraham 2000), työtyytyväisyys (Bar-On 1997), asennoituminen organisaatiomuutoksiin (Vakola ym. 2004), asiakaspalvelutyytyväisyys (Kernbach ja Schutte 2005), korkeampi tuottavuus (Langhorn 2004), paremmat myynti- ja ulosottotulokset (Bachman 2000, Luskin ym. 2005 ja Manna & Smith 2004), sopeutumiskykyisyys ulkomaankomennuksella (Gabel ym. 2005) ja menestyksekkäämpi call-center -toiminta (Higgs 2004). Seuraavassa luvussa esittelen tämän tutkimuksen kannalta oleellisia johtamisen ja esimiestoiminnan tunneälyä ja -taitoja käsitteleviä tutkimuksia. Tutkimukseni keskeisimmät tavoitteet liittyvät juuri tämän tunneälykkään esimiesosaamiseen laadulliseen kuvaamiseen ja menestyksekkääksi koetun johtamisen ja tunneälyosaamisen yhteyksien alustavaan tutkimiseen Suomessa uusilla mittareilla.