Tämän luvun tarkoituksena on vertailla tutkimustuloksiani erityisesti suhteessa aiemmin esiteltyihin kehityspsykologisiin sekä sosiologisiin teorioihin. Ennen näitä esittelen kuitenkin lyhyesti toisen suo-malaisten nuorten aikuisten käsityksiä aikuisuudesta koskevan väitöskirjatutkimuksen. Tämä tutki-mus antaa suuntaa ja näkökulmaa nuorten aikuisten ajattelussa tapahtuneista muutoksista.
Maryn (2012) lisäksi suomalaisia nuoria aikuisia ja suhtautumista aikuistumiseen on tutkinut myös Marko Raitanen (2008) väitöskirjaansa varten. Hänen suorittamistaan haastatteluista on kulunut jo parikymmentä vuotta ja maailma on muuttunut monella tavalla vuosituhannen taitteesta. Hänen haas-tatteluissaan korostuivat myös perinteiset aikuistumisen kriteerit, jotka nyt ovat selkeästi menettäneet merkitystään aikuistumisen merkkipaaluina ja niistä puhumista jopa kartellaan, mutta myös aikuistu-minen prosessina, johon kuuluu tiettyjen perinteisten merkkipaalujen saavuttamista. Kuitenkin jotkin asiat ovat pysyneet samana.
Vuosituhannen vaihteen nuoret aikuiset korostivat itsenäisyyttä, vastuun kantamista omista teoistaan ja omillaan selviämistä, omaa arvomaailmaa ja sen mukaan elämistä sekä tasa-arvoisuutta vanhem-pien kanssa muun muassa taloudellisena riippumattomuutena ja omien tottumusten mukaan elämistä.
Myös hyvät ystävät koettiin erityisen tärkeinä sekä työelämä, perhe ja omistusasunto. (Raitanen 2008.) Nämä olivat täsmälleen samoja asioita kuin nykyiset nuoret aikuiset nostivat esiin lähemmäs sukupolvea myöhemmin. Ero lieneekin siinä, että vaikka ne koetaan tärkeinä, niiden ei haluta antaa määritellä liikaa, millainen aikuistumisen tai aikuisuuden pitäisi olla. Tämä korostuu etenkin, jos määritellään muiden ihmisten aikuisuutta eikä puhuta vain omasta aikuistumisesta tai aikuisuudesta.
Psykologisia teorioita käsittelevässä luvussa esiteltiin Erik H. Eriksonin (1963, 261–269) psykososi-aalisen kehityksen teoria. Haastatellut nuoret aikuiset elävät suurimmaksi osaksi varhaisaikuisuuden kehitysvaihetta, jossa ratkaistaan läheisyyden ja eristyneisyyden kehityskriisi. Ei siis ihme, että moni haastateltu nuori aikuinen haaveilee parisuhteesta sekä muista läheisistä ihmissuhteista ja niiden jat-kuvuudesta. Nuoremmat haastateltavat voivat vielä pohtia identiteettiään ja rooliaan, joka on nuoruu-den kehitysvaihe. Erikson ei määritellyt nuoruunuoruu-den kehityskriisin ikärajaa kovin tarkasti, mutta ny-kyään yleisesti ajatellaan identiteetin ja persoonallisuuden kehityksen jatkuvan noin 25-ikävuoteen saakka.
Myös Levinsonin elämänkaariteorian mukaan haastatellut nuoret aikuiset elävät pääsääntöisesti tyy-pillistä varhaisaikuisuuden elämänvaihetta. Tämä vaihe jatkuu noin 28-vuotiaaksi asti ja sitä seuraa usein muutama vuosi, joiden aikana tehtyjä valintoja pohditaan ja mahdollisesti elämän suuntaa
muutetaan jollain osa-alueella. (Levinson 1988, 56–59.) Varhaisaikuiset etsivät omaa paikkaansa yh-teiskunnassa niin opintojen, työn kuin ihmissuhteiden osalta, mikä näkyi myös haastateltujen nuorten aikuisten kokemuksissa.
Harva on saavuttanut vielä alle kolmekymppisenä täyttä aikuisuutta, jos se ymmärretään Levinsonin (1988, 56–59) tapaan jonkinlaisena oman vakaan paikan löytämisenä osana yhteiskuntaa. Tämä voi-daan tulkita esimerkiksi työn tai muuhun yhteiskunnan toimintaan osallistumisen kautta. Kolme-kymppisen Tinon haastatteluissa korostui vielä jonkinlainen suunnan hakeminen esimerkiksi parem-min omat toiveet täyttävän työ- ja asuinpaikan ja mahdollisesti parisuhteen löytämisen muodossa.
Hän saattaa elää juuri Levinsonin (1988, 56–59) tarkoittamaa murrosvaihetta, joka tulee määrittele-mään hänen aikuiselämänsä suuntaa voimakkaasti.
Haastattelujen perusteella on vaikea tulkita, kuinka voimakkaita tunteita erilaiset elämän haasteet ja huolet lopulta herättävät nuorissa aikuisissa, mutta suoranaista Robinsonin (2016) tarkoittamaa nel-jänneselämänkriisiä kukaan haastatelluista ei tuonut esille. Huolet ja murheet omasta tulevaisuudesta voivat olla hyvin konkreettisia ja jopa kriisiytyä, mutta haastateltujen nuorten aikuisten vastauksissa korostui myös jonkinlainen optimismi, joka hylkää ajatuksen siitä, että kolmenkymmenen korvilla tehdyt valinnat olisivat koko loppuelämän kannalta peruuttamattomia ja sitovia. Monet nuoret aikui-set löytävät tästä varmasti runsaasti esimerkkejä niin omasta tuttavapiiristään kuin sosiaalisen medi-ankin kautta.
Epävarmuus tuntuu määrittävän monin tavoin haastateltujen nuorten aikuisten elämää ja arkea. Muun muassa Côté (2019, 67–97) on kritisoinut sitä, miten nuoret jätetään länsimaisessa identiteettiin poh-jautuvassa yhteiskunnassa aikuistumaan ja esimerkiksi tekemään tärkeitä, koko loppuelämään vai-kuttavia päätöksiä yksin ilman kunnollista opastusta ja neuvoja. Omista vanhemmista haetaan tukea, mutta erityisen tärkeää aikuistumisessa tuntuvat olevan sisarukset. Vanhemmista sisaruksista haetaan esimerkkiä ja aikuistumisen mallia. Nuorempien sisaruksien aikuistumista katsotaan lempeästi ja toi-votaan voivan tarjota tukea asioissa, jotka ovat nuoremmalle sisarukselle uusia, mutta itselle jo tut-tuja, kuten ensimmäisen asunnon vuokraaminen ja työpaikan etsiminen.
Sosialisaation ja kasvatuksen ja koulutuksen suhde aikuistumiseen ja aikuisuuteen on vaikeasti todet-tavissa haastattelujen pohjalta. Nuoret aikuiset ovat kasvaneet erilaisissa perheissä ja kasvuympäris-töissä ja saaneet erilaisia malleja aikuisista. Tämä vaikuttaa esimerkiksi omiin odotuksiin ja toiveisiin aikuiselämän suhteen. Suuri vaikutus on varmasti myös ystävä- ja tuttavapiirillä. Hyödyntäessäni haastateltavien löytämiseen lumipallomenetelmää, huomasin että haastateltavat ehdottivat usein uu-sia haastateltavia ystävistään, joilla tyypillisesti oli samankaltainen elämäntilanne ja hyvin usein
samanlainen koulutustausta. Voitaisiin siis pohtia, missä määrin erilaiset koulutusinstituutiot ja niissä muodostuvat ystävyyssuhteet vaikuttavat aikuistumiseen ja aikuisuuden kokemiseen.
Haastateltujen nuorten aikuisten suhteellisen suuri ikäjakauma, sen vaihdellessa 20–35-ikävuoden välillä, on saattanut värittää eri ikäisten haasteltavien kokemuksia. Haastatellut nuoret aikuiset ovat sukupolvimallin mukaisesti syntyneet juuri kahden sukupolven taitteessa. Osa heistä kuuluu y- ja osa z-sukupolveen (ks. luku 3.2.2). Eri sukupolviin kuuluvina heillä saattaa siis olla keskenään hyvin erilaisia kokemuksia. Tämä ei kuitenkaan tullut esiin ainakaan näin pienellä otannalla nuorten aikuis-ten joukosta.
Kaikkia nuoria aikuisia koulutustaustasta ja sukupolvesta riippumatta tuntuu kuitenkin yhdistävän ajatus työstä aikuistumiselle ja aikuisuudelle keskeisenä määrittäjänä. Myytti siitä, että nuoret eivät haluaisi tehdä töitä tai haluaisivat olla ikuisia opiskelijoita, ei saa pohjaa haastateltujen nuorten ai-kuisten kertomuksissa. Työn merkitys aikuistumisen kokemukselle näyttää olevan vain kasvamassa muiden aikuistumisen merkkipaalujen heikentyessä merkitykseltään. (Pugh 2015, 17–41.) Työn on havaittu olevan tärkeää nuorille aikuisille, mutta pidemmällä tähtäimellä nuoret aikuiset antavat enemmän painoarvoa ihmissuhteille ja vapaa-ajan aktiviteeteille. Moni uransa alussa oleva ajattelee, että työuran alussa kuuluu työskennellä kovasti ansaitakseen paikkansa työmarkkinoilla. (Brooks 2010, 56–70.) Haastatelluista nuorista aikuisista lähes kaikki kertoivat kysyttäessä pitävänsä perhettä työtä tärkeämpänä.
On esitetty, että nykyaikana nuoruudesta on tullut ihailtu ja tavoiteltu ikä- ja elämänvaihe, josta ei haluta päästää irti ja aikuistumista halutaan lykätä pitkälle toiselle ja kolmannelle vuosikymmenelle.
Nuoruuden siis voitaisiin katsoa muokanneen nykyaikaista aikuisuutta uuteen suuntaan. Haitalliseksi tämän kehityssuunnan tekee muun muassa sosiaalisen jakautumisen ja impulsiivisen tai haitallisen käytöksen lisääntyminen sekä kansalaistoiminnan väheneminen, kuten mielenkiinnon hupeneminen poliittiseen päätöksentekoon ja äänestämiseen. (Howe 2020, 1–11.) Teorialla lienee selkeitä kytkök-siä Côtén esittämälle nuorten aikuisten päämäärättömyydelle (ks. aiemmin), jonka hän heittää yhteis-kuntarakenteen vastuulle.
Haastateltujen nuorten aikuisten parissa vaikeus päästää irti nuoruudesta ei näytä pitävän paikkaansa.
Vaikka esimerkiksi vapautta ja vapaa-aikaa arvostetaan, niitä ei liitetä sinällään nuoruuteen. Kaikki haastatellut kokivat jossain määrin olevansa aikuisia tai ainakin olevan matkalla sitä kohti. Aikuistu-minen ei näyttäytynyt ajatuksena tai käsitteenä lainkaan vastenmieliseltä. Toisaalta nuoruuden muo-vaama aikuisuus on tuonut mukanaan vapautta vähemmistöille, hetkessä elämistä ja hauskanpitoa (Howe 2020, 89–109). Näitä myös haastatellut suomalaiset nuoret aikuiset tuntuvat pitävän
arvossaan. Muutosta onkin tapahtumassa ja se on kenties jo nähtävissä haastatelluissa nuorissa aikui-sissa. Tulevaisuus ei siis ole vain synkkä länsimaalaisille aikuistuville nuorille. (Howe 2020, 167–
190.)