6.1.1 Yleistä tutkimuksesta
Aurélie Mary on väitöskirjassaan (2012) tutkinut suomalaisia ja ranskalaisia naispuolisia yliopistossa opiskelevia nuoria aikuisia ja heidän siirtymäänsä aikuisuuteen sekä sosio-taloudellista kiinnittymis-tään yhteiskuntaan. Tulen seuraavaksi esittelemään joitain hänen keskeisiä tutkimustuloksiaan ja myöhemmin vertaamaan niitä tuloksiin, joita sain omissa haastatteluissani. (Mary 2012, 15–16.) Kes-kityn tarkastelussani vain suomalaisiin nuoriin aikuisiin, sillä oma kiinnostukseni koskee nimen-omaan heidän ryhmäänsä, eikä tarkoituksenani ole suorittaa kansainvälistä vertailua samaan tapaan kuin Mary on mielenkiintoisesti tehnyt väitöskirjassaan.
Mary haastatteli tutkimuksessaan 11 suomalaista nuorta yliopistossa opiskelevaa naista. Haastattelut tapahtuivat vuonna 2008, joten hänen tekemiensä haastatteluiden ja omieni välillä on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Haastateltavien ikäjakauma oli 21–30-vuotta ja kaikki opiskelivat yhteiskuntatie-teellisellä tai humanistisella alalla. Yhteistä heille oli myös asuinpaikka, kaikki asuivat Tampereella.
Mary pohjaa analyysinsa aikuisuuteen siirtymisestä erityisesti kolmen instituution varaan: korkea-koulujärjestelmän, työmarkkinoiden ja perhemallien. Tutkimus hyödynsi sekä määrällisiä että laadul-lisia tutkimusmenetelmiä. (Mary 2012, 48–53.)
6.1.2 Vertailu omaan tutkimukseeni
Kaikki Maryn (2012, 164) haastattelemat suomalaiset nuoret aikuiset haluavat tulevan työnsä olevan nautittavaa ja itselle kiinnostavaa. Tämä on siis yleinen tapa suhtautua työelämään ja puhua työelä-mästä nykypäivän nuorille aikuisille. Työn halutaan toteuttavan omaa persoonaa ja omia kiinnostuk-sen kohteita ja siitä puhutaan myös paikkana kehittyä. Työ nähdään negatiivikiinnostuk-sena erityisesti silloin, jos työpaikka on määräaikainen tai ei tarjoa riittävää toimeentuloa. Nämä seikat eivät kuitenkaan nousseet päällimmäisinä esiin yhdelläkään haastatellulla. Myös omassa tutkimuksessani työoloihin ja olosuhteisiin toivottiin parannusta. Epämukavuutta ja epävarmuutta kuitenkin siedettiin melko pal-jon etenkin työuran ollessa vasta alussa.
Toisaalta on syytä huomata erona omaan tutkimukseeni, että kaikki Maryn haastattelemat nuoret ai-kuiset opiskelivat yliopistossa, joten heidän odotuksensa ja näkymänsä työelämän suhteen voivat olla keskimäärin hieman erilaiset kuin haastattelemillani nuorilla aikuisilla. Maryn (2012, 177–198) haas-tattelemat nuoret naiset kuitenkin näkivät sukupuolensa haasteena työhön integroitumiseen. Tästä yksikään haastattelemani nuori aikuinen ei ollut huolissaan, vaikka haastatteluissa puhuttiin esimer-kiksi työn ja perheen yhdistämisestä. Aihe ei kuitenkaan näyttäytynyt sukupuolittuneena vaan liittyi esimerkiksi epämääräisiin työaikoihin vuorotyössä sosiaali- ja terveysalalla työskenneltäessä.
Tyytymättömyyttä työhön ilmenee etenkin osa-aikaisesti tai määräaikaisesti työskentelevien koh-dalla. Kun työ on nuorella aikuisella vain välivaihe matkalla esimerkiksi opiskelemaan, korostuu työstä puhuttaessa taloudellisen toimeentulon merkitys muiden työn tavoitteiden, kuten itsensä to-teuttamisen, sijaan. Samaa jakoa tekivät myös Maryn (2012, 167–171) haastattelemat nuoret yliopis-tossa opiskelevat naiset. Tyytymättömyyttä tuntuu kuitenkin olla helppo sietää, kun tietää, että edessä odottaa jotain itselle mielekkäämpää. Loppujen lopuksi työn on tarkoitus mahdollistaa muu elämä, jota eletään vapaa-ajalla. Ihanteena on kuitenkin työ, josta voi myös nauttia. (Mary 2012, 171–176).
Yliopistossa opiskelevat nuoret naiset olivat selvästi jakaantuneempia mielipiteissään, mitä tuli asun-non tai talon omistamiseen. Moni heistä haaveili esimerkiksi asumisesta ja työskentelystä ulkomailla, jolloin oma asunto ei olisi käytännöllinen ratkaisu. Asunnon omistaminen nähtiin rajoittavana.
Omasta asunnosta haaveilivat selvästi useammin perheelliset ja työssä käyvät opiskelijat. (Mary 2012, 221–225.) Vaikka haastattelemani nuoret aikuiset melko yksimielisesti tahtoivat omistusasun-non, olivat kaikki asunnon jo hankkineet perheellisiä tai heillä oli jo muuten pitkä ja vakaa suhde takana. Kaikki he olivat myös jo työelämässä. Asuntohaaveet siis kenties konkretisoituvat monilla vasta perheen perustamisen tai vakituiseen työelämään siirtymisen myötä.
Yhteistä kaikille nuorille aikuisille näyttää olevan perheen tärkeys. Avioliitto on monelle käytännöl-linen kysymys etenkin lapsia ajatellessa, mutta kaikki yliopistossa opiskelevat nuoret naiset eivät suinkaan halua lapsia tai naimisiin, vaikka haaveena olisikin elinikäinen kumppanuus. Perinteinen perhemalli herätti myös voimakasta vastustusta. (Mary 2012, 227–247.) Haastattelemani nuoret ai-kuiset ovat tästä hyvin samoilla linjoilla lukuun ottamatta voimakasta perinteisen perhemallin vastus-tusta. Tämä ei näkynyt heidän vastauksissaan kovin voimakkaita tunteita herättävänä teemana. Haas-tattelemistani nuorista aikuisista kuitenkaan kolmannes ei halunnut tai ei ollut varma haluaako lapsia.
Maryn haastattelemat nuoret aikuiset olivat huolissaan vapaudesta, jonka he menettävät siirtyessään täysipäiväisistä opiskelijoista työelämään. Opiskeluelämä koettiin joustavana, mikä antaa paljon va-linnanvapautta vapaa-ajan vieton suhteen. Työelämän koettiin pakottavan tekemään valintoja ja sul-kevan monia ovia, jotka opiskellessa olivat vielä avoinna. Myös tiiviin opiskelija- ja ystäväverkoston menetys pelotti työelämään siirtyviä opiskelijoita. Kyse oli ennen kaikkea matkasta kohti jotain tun-tematonta. (Mary 2012, 261–267.) Tämä pelko ei näkynyt haastattelemieni opiskelijoiden keskuu-dessa, mutta ehkä se korostaa yliopisto-opintojen erityisyyttä identiteetille tai kenties siirtymää työ-elämään ei tueta niin paljon kuin tarvetta olisi. Kaikkia nuoria aikuisia tuntuu kuitenkin yhdistävän kokemus vaihtoehtojen lisääntymisestä, mikä herättää paljon kysymyksiä tulevaisuudesta ja tekee koko tulevaisuudesta epävarmaa ja arvaamatonta. Tämä nähdään yleisesti erona omien vanhempien aikuistumiseen. (Mary 2012, 267–271.)
Aikuistumista ei pidetä puhtaasti ikäkysymyksenä. Usea haastattelemani nuori aikuinen kuitenkin tunnistaa omien vanhempiensa jollain tapaa aikuistuneen varhaisemmin ainakin, jos katsoo heidän sosiaalista statustaan suhteessa esimerkiksi työelämään ja perheen perustamiseen. Moni Maryn haas-tattelema yliopistossa opiskeleva nuori nainen on kuitenkin sitä mieltä, että aikuisen sosiaalinen status ei tarkoita, että heidän vanhempansa olisivat olleet henkisesti aikuisempia. Kyse oli enemmän olo-suhteista. (Mary 2012, 274–284.) Nuoret aikuiset arvostavatkin aikuisuutta määritellessään nimen-omaan henkistä aikuisuutta ennemmin kuin aikuistumista sosiaalisen statuksen kautta.
Haastattelemani nuoret aikuiset eivät tehneet puheissaan yhtä selkeää eroa sosiaalisen ja henkisen aikuisuuden välillä kuin Maryn haastattelemat yliopisto-opiskelijat, mutta se oli selvästi läsnä heidän vastauksissaan aikuistumisen korostuessa prosessina, jota yksikään tietty merkkipaalu ei pysty aukot-tomasti toteuttamaan. Vastuunottaminen muun muassa omasta taloudesta, arjesta ja teoista nähdään kaikkien nuorten aikuisten parissa kenties yhtenä keskeisimmistä aikuisuuden merkkipaaluista. Lop-pujen lopuksi, aikuisuus tiivistyy tunteeseen aikuisuudesta ennemmin kuin aikuisena olemiseen.
(Mary 2012, 284–296.)