Alaluvussa kehkeytyvästä aikuisuudesta kerroin lyhyesti kehkeytyvästä aikuisuudesta tehdystä suo-malaisesta tutkimuksesta. Keskeinen kysymys on, missä määrin, jos lainkaan, kehkeytyvää aikui-suutta esiintyy haastattelemieni suomalaisten nuorten aikuisten parissa. Eroaako suomalaisten nuor-ten aikuisnuor-ten ikäryhmä keskeisesti nuorista ja aikuisista ja onko aikuistuminen viivästynyt? Tulen tässä luvussa käyttämään termiä kehkeytyvä aikuinen tarkoittaessani Arnettin teorian mukaista ai-kuistumista ja aikuisuutta ja kirjoittaessani nuorista aikuisista, tarkoitan haastattelemiani suomalaisia nuoria aikuisia.
Arnettin mukaan keskeisiä kriteerejä aikuisuudelle ovat vastuun ottaminen itsestä, itsenäinen päätök-senteko ja taloudellinen riippumattomuus (Arnett 2015a, 15). Nämä ovat myös kriteerejä, jotka tulivat toistuvasti esiin haastateltujen nuorten aikuisten vastuksissa. Arnett jatkaa kehkeytyvän aikuisuuden teoriansa muotoilua nimeämällä keskeisiksi piirteiksi uudelle kehitysvaiheelle identiteetin etsimisen, epävarmuuden niin parisuhteessa, työssä kuin asumisessa, itseen keskittymisen sekä tunteen väliin putoamisesta, kun ei kokemus itsestä nuorena mutta ei vielä täysin aikuisenakaan tunnu oikealta.
Toisaalta hänen mukaansa kehkeytyvä aikuisuus on myös optimismin ja mahdollisuuksien näkemisen aikaa. (Arnett 2015a, 9.)
On helppoa allekirjoittaa ainakin osa Arnettin kehkeytyvän aikuisuuden kriteereistä tutkimukseeni osallistuneiden suomalaisten nuorten aikuisten näkökulmasta. Moni nuorista aikuisista kamppailee vielä oman identiteettinsä kanssa, mikä johtuu suurelta osalta elämänvaiheelle kuuluvasta epävar-muudesta. Oman alan opiskelua sekä työtä voidaan pitää keskeisenä identiteetin löytämiselle ainakin haastateltujen nuorten aikuisten näkökulmasta. Omannäköisestä elämästä haaveillaan niin opiskelu-jen kuin työnkin suhteen. Vaikka elämä on epävarmaa, optimismia löytyy tulevaisuudesta puhutta-essa. Tämäkin piirre on yleinen kehkeytyvien aikuisten parissa. Mahdollisuuksia on vielä paljon ja ovia auki moneen suuntaan, kun elämä ei ole vielä monella osa-alueella kovin vakiintunutta.
Luvussa 3.4 käsittelin kehkeytyvää aikuisuutta neljällä osa-alueella: ihmissuhteet ja seksuaalisuus, koulutus ja työ, diginatiivit sekä muuttuneet ajattelutavat. Kehkeytyville aikuisille usein tyypilliset hyvät suhteet vanhempiin näkyivät suomalaisten nuorten aikuisten haastatteluissa. Itsenäistymisestä
nautitaan, mutta vanhempiin on hädän hetkellä hyvä turvata ja vanhemmilta haetaan myös neuvoja ja toisinaan taloudellista tukea arjen ongelmiin. Ystävyyssuhteet ovat erityisen tärkeitä kehkeytyville aikuisille sekä suomalaisille nuorille aikuisille. Ystäviin pidetään luontevasti yhteyttä myös sosiaali-sen median välityksellä. Diginatiiveille myöskään haastattelutilanne etänä Zoom-yhteydellä ei tuot-tanut ongelmia, vaikka ohjelma ei ollut monille ennestään tuttu.
Identiteettiin sopivan työn lisäksi kehkeytyvät aikuiset haaveilevat vapaudesta. Vapaa-ajan tärkeys korostui nuorten aikuisten haastatteluissa ja työn ei haluttu määrittävän liikaa vapaa-aikaa. Työstä puhuttiin muun elämän mahdollistajana ja vain harva asetti uraa perheen edelle tästä heiltä kysyttä-essä.
Arnett tuo esiin kehkeytyville aikuisille tyypillisenä uskonnon merkityksen vähenemisen. Tästä en omissa haastatteluissani kysynyt suoraan, eikä kukaan haastatelluista tuonut uskontoa esiin esimer-kiksi arvoista puhuessaan. Valinnan vapaus on tärkeä arvo kehkeytyville aikuisille, kuten myös nuo-rille aikuisille, mutta tätä rajoittaa elämän epävarmuus ja vakauden puute. Perinteisten aikuistumisen kriteerien, kuten avioliiton tai vakituisen työpaikan merkityksestä aikuistumiselle nuoret aikuiset ovat kehkeytyvän aikuisuuden kanssa täsmälleen samaa mieltä. Aikuisuus ei ole tiettyjen kriteerien saa-vuttamista vaan henkistä kypsymistä itsenäisyyden ja vastuun kantamisen muodossa.
Kehkeytyvän aikuisuuden tutkimus Suomessa on ollut pitkälti tilastoihin perustuvaa, kuten havaittiin aiemmin luvussa 3.4.2.2 Kehkeytyvä aikuisuus Suomessa. Tilastollisesti suomalaiset nuoret aikuiset esimerkiksi päättävät opintonsa ja avioituvat suhteellisen myöhään, mutta muuttavat kotoa euroop-palaisiin ikätovereihinsa verrattuna varhain. (Salmela-Aro ym. 2016.) Vaihtelu yksilöiden välillä on suurta, vaikka yleinen trendi osoittaakin esimerkiksi keskisynnyttäjien iän ja avioliiton solmimisen siirtyneen myöhemmäksi.
Suurin osa haastattelemistani nuorista aikuista ja kaikki Maryn (2012) haastattelemat nuoret aikuiset olivat korkeasti koulutettuja. Arnett on tuonut esiin, että sosiaalinen luokka on yksi kehkeytyvään aikuisuuteen merkittävimmin vaikuttavasti tekijöistä (ks. luku 3.4.2). Alempiin sosiaalisiin luokkiin kuuluvat aikuistuvat varhaisemmin, mutta loppujen lopuksi erot ovat pieniä. On mahdotonta sanoa, missä määrin sosiaalinen luokka näkyi haastateltujen nuorten aikuisten aikuistumisessa, sillä yksilöl-liset erot ovat aina suurempia kuin luokkaan tai esimerkiksi sukupuoleen liittyvät erot, etenkin kun tutkimuksen otantakoko on suhteellisen pieni.
Suomalaiset nuoret aikuiset siis täyttävät monet kehkeytyvän aikuisuuden kriteerit, joten termin käyttö voi olla perusteltua nuorista aikuisista puhuttaessa. Kuten kehkeytyvän aikuisuuden kritiikissä (ks. luku 3.4.3) tuli ilmi, ilmiö on kytköksissä muuttuneeseen yhteiskuntarakenteeseen ja globaaliin
tilanteeseen, eikä tällöin voida puhua nuorten aikuisten vapaasta valinnasta etsiä itseään ja aikuistua myöhemmin, mikä on tärkeä osa kehkeytyvää aikuisuutta. Haastatellut nuoret aikuiset toivat esiin haaveensa muun muassa perheestä ja omasta asunnosta. Haaveiden esteinä ovat usein nykyiset elä-män olosuhteet, jotka nousevat valitettavan usein itsestä riippumattomista seikoista.
Olen kirjoittanut paljon perinteisestä aikuisuudesta ja perinteisten merkkipaalujen viivästymisestä.
On kuitenkin syytä muistaa, että niin sanotun perinteisenkään aikuisuuden historia ei välttämättä ole kovin pitkä. Aikuistuminen ja aikuisuus, joita nyt ajatellaan perinteisinä ovat syntyneet vasta muuta-man sukupolven aikana toisen maailmuuta-mansodan jälkeen. Perinteisiä aikuisuuden kriteerejä on kyseen-alaistettu jo 1960-luvulta alkaen, joten perinteisen aikuisuuden historia on todellakin lyhyt. (Blatterer 2007, 9–27.)
Lisäksi esimerkiksi inflaatio on tehnyt aiemmin suhteellisen edullisesta ja tavallisena pidetystä omil-laan asumisesta ja oman asunnon hankkimisesta mahdottomuuden monille nykypäivän nuorille ai-kuisille. Elinkustannusten nousu on yksi merkittävimmistä selittäjistä pitkittyneelle nuoruudelle.
(Settersen & Ray 2010, 19–41.) Suomessa tilannetta lienee hieman auttanut laaja sosiaaliturvan taso ja esimerkiksi lapsuudenkodista muutetaan edelleen melko varhain verrattuna moniin muihin länsi-maihin.
Ikä- ja kehitysvaiheet ovat aina kiinnittyneinä historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiinsa eikä ai-kuistuminen ei ole suinkaan ainoa ikävaihe, joka on ollut muutoksessa. Moni ikävaihe tulee varmasti myös tulevaisuudessa muuttumaan siitä, miten tunnemme ne nyt. Aikuistumiseen on myös aina si-sältynyt epävarmuutta ja huolta niin nuorten aikuisten itsensä kuin ympäröivän yhteiskunnan suun-nalta. (Minz 2015, 1–69.) Esimerkiksi vanhuus on saanut aivan uudenlaisia merkityksiä eliniän ja terveiden vuosien määrän lisääntyessä. Aikuistuminen on katkeransuloinen prosessi, josta parhaim-millaan saatavat hyvät ominaisuudet, kuten vastuullisuus, varmuus, järkevä harkintakyky ja viisaus voidaan saada vain kokemuksen ja reflektion kautta (Minz 2015, 327–332). Tässä mielessä lienee vain hyvä, jos aikuistuminen ottaa ja sen annetaan ottaa oma aikansa.
7 POHDINTA
Kuten aiemmin mainittiin, perinteisen aikuistumisen ja aikuisuuden historia on suhteellisen lyhyt.
Syitä muutokselle on lukuisia, mutta olen esitellyt näistä keskeisimpinä eri tutkimuksiin perustuen muun muassa tasa-arvon ja avoimuuden mukanaan tuomaa valinnanvapauden ja -mahdollisuuksien lisääntymisen, individualisaation sekä uusliberalismin ja vallitsevan taloudellisen tilanteen. Muutok-sia on siis tapahtunut sekä parempaan, että huonompaan suuntaan, kuten haastatellut nuoret aikuiset esittävät. Esimerkiksi erilaisuuden hyväksyminen ja tasa-arvo ovat hienoja asioita, joista nykyinen nuorten aikuisten sukupolvi saa nauttia vanhempiaan enemmän. Mutta vastaavasti epävarmuus tule-vaisuudesta ja lisääntynyt kilpailu opiskelupaikoista ja pärjäämisestä ailahtelevilla työmarkkinoilla herättävät negatiivisia tunteita ja huolia, joita omien vanhempien ei tarvinnut ajatella samaan tapaan kuin nykyisten nuorten aikuisten. Puhumattakaan ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta tulevai-suuteen ja uusiin sukupolviin.
Muutoksista huolimatta perinteiset aikuistumisen merkkipaalut eivät ole katoamassa ainakaan vielä, vaikka niiden merkitys aikuisuuden identiteetin määrittäjänä ja oman elämän tavoitteena on menet-tänyt merkitystään nykyisten nuorten aikuisten silmissä. Vaikka erilaisia aikuistumisen polkuja ja päämääriä pidetään luonnollisina ja havaitaan omassa lähipiirissä, moni toivoo kuitenkin saavutta-vansa perinteisiksi miellettyjä aikuistumisen kriteerejä, kuten oman asunnon, mahdollisimman va-kaan työpaikan sekä parisuhteen ja perheen.
Tästä näkökulmasta katsottuna keskustelu esimerkiksi syntyvyyden laskusta näyttää turhankin paha-enteiseltä. Suurin osa nuorista aikuisista haluaa yhä lapsia, mutta on myös hyvin tietoinen siitä, että toisinkin on mahdollista valita ja että toisinaan toiveet ja todellisuus eivät kohtaa. Lasta ei ehkä saada, vaikka se olisi haaveena. Lohdullista toivottavasti on, että nykyiset nuoret aikuiset voivat löytää mie-lekkyyttä ja hyväksyntää myös perinteisen perhe-elämän ulkopuolelta esimerkiksi ystävien ollessa tärkeässä roolissa nuorten aikuisten elämässä ja vapaa-ajan vietossa.
Aikuistumisessa ja aikuisuudessa on olemassa tutkimusten mukaan sukupuolten välisiä eroja. Naisten aikuistuminen esimerkiksi on keskimäärin miehiä lyhyempi ja se keskittyy ihmissuhteisiin eli pari- ja perhesuhteen muodostamiseen. Toisaalta naiset ovat pärjänneet keskimäärin paremmin muuttu-vassa yhteiskunnassa ja sen uusissa haasteissa. (Raitanen 2008, 187–224.) On myös yleisesti tunnettu ja surullinenkin tosiasia, että miehet ovat huomattavasti yliedustettuina esimerkiksi syrjäytyneissä ja vankien joukossa. Naiset puolestaan hoitavat yhä suuremman osan kotitöistä ja miesten ja naisten
tekemät kotityöt ovat sukupuolittuneet miesten ja naisten töiksi (Jokinen 2005, 46–68). En halunnut kuitenkaan nostaa pro gradu -tutkielmassani sukupuolta keskeiseen asemaan aiheen tarkastelussa, sillä etenkin pienessä otannassa erot yksilöiden välillä ovat suurempia kuin sukupuolten välillä. Ole-massa oleva tutkimus sukupuolten välisistä eroista on lisäksi usein keskittynyt kaikenikäisiin aikui-siin ja halusin pitää tarkasteluni nimenomaan nykyisissä nuorissa aikuisissa.
Toinen tarkastelun ulkopuolelle jättämäni seikka, joka vaikuttaa mahdollisesti aikuistumiseen ja ai-kuisuuteen on luokka. Esimerkiksi Arnett (ks. aiemmin) on esittänyt, että luokka on yksi keskeisimpiä kehkeytyvään aikuisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Samaan tapaan kuin mitä tulee haastateltujen nuor-ten aikuisnuor-ten sukupuoleen, otantakoko oli niin pieni, että en kokenut tutkimuksen kannalta järkevänä etsiä luokkaan liittyviä eroja, vaikka olisinkin voinut pyrkiä asettamaan haastateltuja nuoria aikuisia eri luokkiin esimerkiksi koulutustaustan perusteella. Tämä ei kuitenkaan kerro mielestäni yksistään tarpeeksi siitä, mihin luokkaan haastateltu saattaisi kuulua. Tarkastelun ulkopuolelle jäi myös etninen tausta, jolla on esitetty olevan vaikutus aikuisuuteen siirtymisellä ja aikuisuuden määrittelyllä suku-puolen ja luokan lisäksi (Settersen & Ray 2010).
Luokkataustasta riippumatta haastattelemani nuoret aikuiset olivat suhteellisen hyväosaisia. Heilläkin on elämässään paljon haasteita, jotka eivät näyttäytyneet haastatteluissa. Kaikilla oli kuitenkin perus-koulun jälkeistä koulutusta tai vahva aikomus ja suunnitelma hakeutua jatko-opintoihin seuraavien yhteishakujen aikana. Suurimmalla osalla oli jo korkeakoulututkinto. Kaikilla haastatelluilla oli työ- tai opiskelupaikka. Osalla oli perhe ja omistusasunto. Kaikki haastatellut nuoret aikuiset olivat siis saavuttaneet joitain perinteisiä aikuistumisen merkkipaaluja tai suunta oli ainakin vakaasti kohti niitä.
Aikuisuuden kokemuksista ja aikuisuuden merkkipaaluista olisi voinut muodostua hyvin erilainen kuva, jos haastatteluun olisi valikoitunut enemmän vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta olevia nuo-ria aikuisia, pitkäaikaistyöttömiä tai vaikeista mielenterveysongelmista kärsiviä nuonuo-ria aikuisia.
Suurin huoleni kohdistuukin juuri näihin nuoriin aikuisiin, joilla voi olla lukuisiakin päällekkäisiä elämänhallintaan ja terveyteen liittyviä ongelmia ja jotka kärsivät osattomuudesta yhteiskunnassa.
Moni heistä lienee syrjäytyneitä ja heitä on hyvin vaikeaa motivoida osallistumaan tämän kaltaisiin tutkimuksiin. Kuten aiemmin esitin, esimerkiksi pitkäaikaistyötön voi kokea häpeää tilanteestaan, sillä työ on merkittävä osa aikuisuuden kokemusta. Tutkimukseen lähtivät luultavasti todennäköi-semmin mukaan ne nuoret aikuiset, joilla aikuisuuteen liittyy positiivisia mielleyhtymiä kuin ne, joille käsite on vaikea ja sen ajattelu voi tuoda kipeitäkin asioita pintaan. On yleisesti tunnistettu huolen-aihe, että osalla nuorista aikuisista menee hyvin tai jopa paremmin kuin koskaan osan pudotessa kyy-distä. Nuorten aikuisten väliset erot siis kasvavat ja ääripäät korostuvat.
Myös erilaisista etnisistä ja kulttuurisista taustoista tulevat nuoret aikuiset olisi hyvä saada mukaan vastaavaan tutkimukseen tulevaisuudessa. Heidän käsityksensä aikuistumisesta ja aikuisuudesta voi erota nyt haastatelluista nuorista aikuisista eri tavoin. Toivon, että tulevaisuudessa vastaavissa tutki-muksissa saataisiin myös näiden nuorten aikuisten ääni kuuluviin ja kuva nuorista aikuisista entistä monimuotoisemmaksi. Merkittävänä jatkotutkimuksen aiheena esitin jo aiemmin myös sen, miten vammaiset tai jonkin rajoitteen kanssa elävät nuoret aikuiset kokevat aikuisuuden. Miltä aikuistumi-nen ja aikuisuus näyttää, jos täysin itsenäiaikuistumi-nen elämä ei ole mahdollista esimerkiksi liikkuvuutta ra-joittavan vamman seurauksena? Tällöin muuttaminen omilleen tai opiskelu- tai työpaikan hankkimi-nen ja saamihankkimi-nen ei ole samanlailla itsestäänselvyys kuin vammattomille nuorille aikuisille. Tällaisen monimuotoisemman ja erilaisen aikuistumisen ja aikuisuuden tunnistamiselle olisi tarvetta sosiaali-tieteellisessä tutkimuksessa.
Tässä mielessä on kyseenalaista, onko aineistoni todella voinut saavuttaa saturaation, jos en ole pääs-syt haastattelemaan esimerkiksi tällaisten polkujen kautta aikuistuvia nuoria. Jos kuitenkin olisin laa-jentanut haastateltavien joukkoa, olisi kyseessä kenties ollut jo paremmin väitöskirjaan soveltuva tut-kimusasetelma. Heikkouden sijaan haluaisinkin siis nähdä tämän pro gradu -tutkielman omalta osal-tani keskustelunavauksena kohti entistä monipuolisempaa aikuistumisen ja aikuisuuden kokemuksen tutkimusta.
Olen esittänyt, että perinteiset aikuistumisen merkkipaalut, kuten vakituinen työpaikka, avioliitto ja perheen perustaminen olisivat nuorille aikuisille yhä toiveita ja haaveita ennemmin kuin aikuistumi-sen merkkejä, joita haluttaisiin yleistää koskemaan kaikkia nuoria aikuisia. Lienee kuitenkin syytä pohtia, missä määrin näiden tavoitteiden saavuttamisessa on kyse omista toiveista vai voiko kyse olla sisäistetyistä odotuksista, jotka tulevat ympäröivästä yhteiskunnasta ja omasta lähipiiristä. Vaikka kaikki haastatellut nuoret aikuiset eivät haaveilleet perinteisistä aikuistumisen merkkipaaluista, niin kuitenkin teki valtaosa haastatelluista. Olisiko valtavirta ollut erilainen, jos aikuistumisen ja aikui-suuden kuva olisi nykyistä laajempi ja avarakatseisempi? Esimerkiksi avioliittoa ja ydinperhettä suo-sitaan monin keinoin ja monimuotoisuutta ei aina osata tunnistaa. Mainitsin myös jo aiemmin, että perinteinen aikuistuminen on lisäksi huomattavasti vaikeampaa tai jopa mahdotonta esimerkiksi su-kupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville nuorille aikuisille. Heidän mahdollisuuteensa elää haluamaansa aikuisuutta tulisi panostaa jo ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tasa-arvoinen avioliitto-laki on askel oikeaan suuntaan, mutta esimerkiksi transihmisten oikeuksissa riittää vielä paljon työtä.
Kaikki nuoret aikuiset kaipaavat tukea aikuistumisessaan. Siirtymävaiheet ovat eräänlaisia taitekoh-tia, joissa voidaan pahimmillaan tipahtaa kyydistä ja jäädä yhteiskunnallisen osallisuuden ja toimin-nan ulkopuolelle. Näitä siirtymiä ovat esimerkiksi siirtymät asumaan omilleen, jatkokoulutukseen
sekä työelämään. Kuten Côté esittää, nuoria ei saisi jättää aikuistumaan yksin ilman tukea ja ohjausta (ks. luku 3.2.3), vaikka suurin osa nuorista aikuisista selviytyykin näistä siirtymistä hienosti. Avun pyytäminen ja saaminen ei saisi olla leimaavaa.
Onnistunut siirtymä aikuisuuteen ja tähän siirtymävaiheeseen panostaminen pitäisi nähdä sijoituk-sena tulevaisuuteen ja ongelmien ennaltaehkäisynä. Nuorten aikuisten tarvitsemaa tukea voitaisiin tarjota esimerkiksi koulutuksen ja järjestötoiminnan kautta. Tärkeää on myös huolehtia laajemmin nuorten aikuisten toimeentulosta ja hyvinvoinnista muun muassa toimivan sosiaaliturvajärjestelmän, edullisen asumisen tukemisen sekä mielenterveysongelmiin varhaisen puuttumisen kautta. Nämä ovat luonnollisesti asioita, jotka koskettavat muitakin ikäryhmiä kuin vain nuoria aikuisia, mutta nostan ne erityisesti esiin juuri nuoria aikuisia koskien, sillä on yhteiskunnalle tuhoisaa menettää aikuistuvat nuoret. Painotan uudelleen, että haasteisiin ja ongelmiin on puututtava aina mahdollisimman varhain.
Lopulta en kuitenkaan näe suomalaisten nuorten aikuisten asemaa missään nimessä toivottomana.
Haastatellut nuoret aikuiset kokevat aikuistumisen ja aikuisuuden lähtökohtaisesti positiivisena asiana.
8 LOPUKSI
Aikuistuminen ei ole helppoa eikä nuoren aikuisen osa ole aina kadehdittava. Elämä on usein par-haimmillaankin epävarmaa ja mitä tahansa saattaa tapahtua. Kukaan tuskin olisi osannut ennustaa keväällä 2020 pro gradu -prosessia aloittaessani, minkälaiset mittasuhteet juuri silloin maailmalla levinnyt Covid 19 -pandemia saisi. On vielä epävarmaa tätä tutkielman loppua kirjoittaessani, mitkä sen jälkiseuraukset tulevat olemaan aikuistuville nuorille. Kaikkien huolien ja uhkakuvien alta, joita elämän realiteetit, tutkimustieto ja nuoret aikuiset itse liittävät aikuistumiseen paistaa kuitenkin valoa.
Haastatellut nuoret aikuiset ovat vähintään varovaisen optimistisia tulevaisuutta kohtaan ja vaikutta-vat olevan melko tyytyväisiä, jopa onnellisia.
Elämä kuitenkaan harvoin menee kuten sen on etukäteen suunnitellut. Näin sanottiin myös eräässä Osuuspankin (2020) mainoksessa ”Jotta sinä voisit olla sinä”, joka sattui pyörimään eri medioissa juuri pro gradu -prosessisini aikaan. Tämä mainos osoittautui yllättävän inspiroivaksi ja onnistui tii-vistämään jotain olennaista aikuisuuden määrittelemisessä:
Elämä on yksinkertaista. Ekaks hankit ammatin, sit puolison ja lapsii ja unelmien kodin.
Hetkinen… Mul voi olla lapsi, mut ei puolisoo. Mul voi olla kaks ammattii, mut ei viel omaa asuntoo. Elämä ei aina mee jonkun tietyn kaavan mukaan. Mun elämä, mun va-linnat.
Olen itsekin nuori aikuinen ja voisin hyvin olla yksi haastatelluista. Minullakin on omat huoleni ja toiveeni tulevaisuuden suhteen. En ole pyrkinyt tutkimaan itseäni ja olen halunnut etäännyttää itseni niin pitkälle kuin mahdollista tutkimusaiheestani. Nyt kirjoitusprosessin loppusuoralla, kun olen ai-van valmistumisen kynnyksellä ja astumassa kohti tuntematonta, olen kuitenkin päästänyt haastatel-tavien sanat lähemmäs ja saanut niistä paljon lohtua ja toivoa tulevaisuuden suhteen. Yhdeksän eri-laista ja eri ikäistä nuorta aikuista matkalla kohti aikuisuutta. Olen pro gradu -prosessin aikana oppi-nut heiltä kaikilta jotain arvokasta ja koen, että tämä on ollut hieno päätös (toistaiseksi) opinnoilleni.
Kiitos Elsa, Enni, Joonas, Kaisa, Kasper, Leea, Maria, Tino ja Viima.
Terveisin,
Satu (26). Yliopisto-opiskelija. Asuu vuokralla kämppiksen kanssa. Sinkku. Työskentelee osa-aikai-sena opintojen ohella.
LÄHTEET
Aapola, Sinikka & Kaisa Ketokivi. 2014. ”Johdanto: Aikuistumisen ehdot 2000-luvun yhteiskun-nassa”. Polkuja ja poikkeamisia: aikuisuutta etsimässä, toim. Sinikka Aapola & Kaisa Ketokivi. Hel-sinki: Nuorisotutkimusseura. 7–27.
Alanen, Leena. 2008. ”Polvesta polveen”. Lapsuudesta vanhuuteen – iän sosiologiaa, toim. Anne Sankari & Jyrki Jyrkämä. Tampere: Vastapaino. 97–115.
Arnett, Jeffrey Jensen. 2011. “Emerging adulthood(s). The cultural psychology of a new life stage”.
Bridging cultural and developmental approaches to psychology. New syntheses in theory, research, and policy, toim. Lene Arnett Jensen. New York: Oxford University Press. 255–275.
Arnett, Jeffrey Jensen. 2015a. Emerging adulthood: the winding road from the late teens through the twenties. Oxford: Oxford University Press.
Arnett, Jeffrey Jensen. 2015b. “Introduction: Emerging Adulthood Theory and Research: Where We Are and Where We Should Go”. The Oxford Handbook of Emerging Adulthood, toim. Jeffrey Jensen Arnett.
http://www.oxfordhandbooks.com/view/10.1093/ox-fordhb/9780199795574.001.0001/oxfordhb-9780199795574. Luettu 7.2.2018.
Barry, McNamara Carolyn, Stephanie D. Madsen & Alyssa DeGrace. 2014. “Growing Up with a Little Help from their Friends in Emerging Adulthood”. The Oxford Handbook of Emerging Adult-hood, toim. Jeffrey Jensen Arnett.
http://www.oxfordhandbooks.com/view/10.1093/ox-fordhb/9780199795574.001.0001/oxfordhb-9780199795574. Luettu 26.2.2018.
Blatterer, Harry. 2007. Coming of Age in Times of Uncertainty. New York and Oxford: Berghahn Books.
Blatterer, Harry. 2010. “Generations, Modernity, and the Problem of Contemporary Adulthood”.
Contemporary Adulthood – Calendars, Cartographies and Construction. toim. Judith Burnett. New York: Palgrave Macmillan. 10–23.
Brooks, Rachel. 2010. “Young Graduates and Understandings of Adulthood”. Contemporary Adult-hood – Calendars, Cartographies and Construction. toim. Judith Burnett. New York: Palgrave Macmillan. 56–70.
Bryant, Antony & Kathy Chramaz. 2007a. ”Grounded Theory Research: Methods and Practices”.
The Sage Handbook of Grounded Theory, toim. Anthony Bryant & Kathy Charmaz. SAGE Publica-tions. 1–28.
Bryant, Antony & Kathy Chramaz. 2007b. ”Grounded Theory in Historical Perspective: An Episte-mological Account”. The Sage Handbook of Grounded Theory, toim. Anthony Bryant & Kathy Charmaz. SAGE Publications. 31–57.
Côté, James. E. 2014. ”The Dangerous Myth of Emerging Adulthood: An Evidence-Based Critique of a Flawed Developmental Theory”. Applied Development Science 2014/18. 177–188.
Côté, James. E. 2019. Youth Development in Identity Societies-Paradoxes of Purpose. New York &
London: Routledge.
Coyne Sarah M., Laura M. Padilla-Walker & Emily Howard. 2014. “Media Uses in Emerging Adult-hood”. The Oxford Handbook of Emerging Adulthood, toim. Jeffrey Jensen Arnett. http://www.ox-fordhandbooks.com/view/10.1093/oxfordhb/9780199795574.001.0001/oxfordhb-9780199795574.
Luettu 28.2.2018.
Du Bois-Reymond Manuela. 2015. “Emerging Adulthood Theory and Social Class”. The Oxford Handbook of Emerging Adulthood, toim. Jeffrey Jensen Arnett. http://www.oxfordhand-books.com/view/10.1093/oxfordhb/9780199795574.001.0001/oxfordhb-9780199795574. Luettu 26.2.2018.
Erikson, Erik. 1963. Childhood and society. New York: W. W. Norton & Company.
Fingerman, Karen L. & Jenjira J. Yahirun. 2014. “Emerging Adulthood in the Context of Family”.
The Oxford Handbook of Emerging Adulthood, toim. Jeffrey Jensen Arnett. http://www.oxfordhand-books.com/view/10.1093/oxfordhb/9780199795574.001.0001/oxfordhb-9780199795574. Luettu 26.2.2018.
Flick Uwe. 2014. An Introduction to Qualitive Research. Edition 5. London: SAGE Publications Ltd.
Freire, Paulo. 2005. Sorrettujen pedagogiikka, toim. Tuukka Tomperi. Suomentanut Joel Kuortti.
Tampere: Vastapaino.
Harms, Louise. 2015. Understanding trauma and resilience. London& New York, NY: Palgrave 2015.
Helsingin Sanomat 23.8.2017. ”Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanava-linta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin”. Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005337384.html. Luettu 12.2.2018.
Helsingin Sanomat 12.12.2017. ”Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma-perheestä” lykkää lapsen-tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka-vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon”. Helsin-gin Sanomat. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005486892.html. Luettu 30.1.2018.
Hendry, Leo B. & Marion Kloep. 2010. “How universal is emerging adulthood? An empirical exam-ple”. Journal of Youth Studies 13/2010, Issue 2. 169–179.
Hendry, Leo B. & Marion Kloep. 2011. “Lifestyles in Emerging Adulthood: Who Needs Stages An-yway?” Debating Emerging Adulthood: Stage or Process?, toim. Jeffrey Jensen Arnett, Marion Kloep, Leo B. Hendry, and Jennifer L. Tanner. Oxford Scholarship Online. http://www.oxfordschol-
Hendry, Leo B. & Marion Kloep. 2011. “Lifestyles in Emerging Adulthood: Who Needs Stages An-yway?” Debating Emerging Adulthood: Stage or Process?, toim. Jeffrey Jensen Arnett, Marion Kloep, Leo B. Hendry, and Jennifer L. Tanner. Oxford Scholarship Online. http://www.oxfordschol-