Laadullinen vai määrällinen tutkimusote? Työterveysyhteistyön mahdollisuuksia työkyvyn hallinnassa ilmiön ja ymmärryksen tarkastelussa laadullinen tutkimusote oli paras ja oikea valinta. Tätä voidaan pitää tämän tutkimuksen vahvuutena.
Työterveystoimijalla on laadittu lakisääteinen laatukäsikirja, joka vastaa kysymykseen:
"Miten toimimme, millaisilla resursseilla työterveyshuolto toimii, millaista asiakaskunta on toimialoittain ja millainen toteutuma työkyvyn hallinnassa on ollut edellisellä toimikaudella, mikä ilmoitetaan mm. työterveysneuvotteluihin osallistumisen määrällä työterveyslääkärin ja työterveyshoitajan osalta ja millaiset tavoitteet on asetettu seuraavalle toimintakaudelle". Laatukäsikirja vastaa osittain tutkimuskysymykseen 3 ja 4, mutta laatukäsikirjan avulla ei saada riittävän kattavaa selvyyttä toimijoiden käsityksistä työterveysyhteistyölle. Laadullisen tutkimusotteen omaispiirteitä on, että se ei pyri tilastollisiin yleistyksiin, vaan ymmärrykseen (Tuomi ja Sarajärvi 2018).
Määrällinen tutkimusote ei olisi selventänyt työterveysyhteistyön ilmiötä käsityksinä ja merkityksinä, jota tällä tutkimuksella haluttiin selvittää.
Tutkimuksen kohteena oleva työterveystoimijalla olisi ollut valmista dataa rekistereissä käytettävissä, jolla olisi voinut selvittää toteutunutta työterveysyhteistyötä määrällisesti.
Määrällinen tutkimusote olisi selvittänyt lakisääteisen työterveyshuoltotoiminnan toteuman, mutta tällöin olisi jäänyt selvittämättä yhteistyön laadullisuus ja siinä ilmenevät käsitykset sekä näkemykset yhteistyöstä oikeassa työelämässä. Myös työterveysyhteistyön kehittämiskohteet ja toimivan työterveysyhteistyön edellytykset olisivat jääneet selvittämättä. Tuomi ja Sarajärvi (2018), ja Hirsijärvi ym. (2016) ovat todenneet, että kokonaisvaltaisen tiedon hankinnassa laadullinen tutkimusasetelma mahdollistaa tutkimusongelman syvällisemmän ymmärtämisen. Aira (2012) on myös todennut, että yhteistyön ymmärtämisessä ja jäsentämisessä tarvitaan ennen kaikkea empiiristä tutkimusta yhteistyöstä oikeassa työelämässä. Airan (2012) mukaan, toimijoiden puheet ja asenteet saattavat edustaa usein tiettyä arvomaailmaa, jota kannatetaan, kun taas elämänkäytännön tasolla, voimme olla puolestaan jopa toisen arvomaailman vankeja.
Laadullista tutkimusmenetelmää puoltaa tämän tutkimuksen viitekehyksessä myös tutkimusongelma: terveydenhuollon rekistereihin ei jää jälkeä tai merkintää asenteista, arvoista, käsityksistä, puheista ja ilmiöistä, eikä niistä tekijöistä, joista toimiva työterveysyhteistyö muodostuu ja miten yhteistyö mahdollisesti rakentuu. Olin sitä mieltä, että tämän tutkimuksen tutkimusongelman selvittämiseksi teemahaastattelu ja havainnointi olivat hyvät valinnat metodologisesti. Määrällistä tutkimusmetodologiaa arvioitaessa, työterveystoimijan rekistereistä tai terveydenhuollon- ja korvausjärjestelmän rekistereistä olisi selvinnyt lopputulos eli mm.
työterveyshuollontoiminnasta syntyneet kustannukset, sairauspoissaolot, terveenä olleiden työntekijöiden määrät, sairausdiagnoosien määrät, työterveysneuvottelujen määrät, työkyvyttömyystilastot, ennen aikainen eläkkeelle siirtymiset ja työtapaturmat.
Nämä tiedot saatavilla olevista rekistereistä olisivat selvittäneet työterveyteen sijoitetut panokset ja tulokset, mutta niiden taustalla olevia merkityksiä sekä käsityksiä työterveysyhteistyöhön ei olisi saavutettu. Tutkijana totean kuitenkin, että laadullinen ja määrällinen tutkimusote ei kumpikaan sulje toisiaan pois ja nimenomaan tutkimusmetodologia määritellään tutkimusongelman mukaan. Tämän tutkimuksen osalta päädyttiin laadulliseen tutkimusmetodologiaan tutkimusongelman ja teoreettisen tietoperustankin perusteella. Tärkein tekijä laadullisessa tutkimuksessa on, että tutkija
itse tietää mitä on tutkimassa, mitä haluaa saada selville ja miksi (Leinonen ym. 2017, Tuomi ja Sarajärvi 2018).
Tutkijan perusajatus tutkimusongelman selvittämiseksi oli se, että on tärkeää kysyä työelämän edustajilta itseltään, kuinka he työterveysyhteistyön ymmärtävät ja miten he sen määrittelevät, vaikka työterveyslainsäädäntö on sen määritellyt. Laadullisten metodien käyttöä aineiston keruussa suositaan erityisesti silloin kun, kun halutaan saada tutkittavien näkökulmat ja "ääni" esille (Tuomi ja Sarajärvi 2018, Hirsijärvi ym. 2016).
Tutkimuksen analyysissä pyritään ymmärtämiseen, mikä on tunnusomaista kvalitatiiviselle tutkimukselle, eikä niinkään selittämiseen, mikä on puolestaan tunnusomaista kvantitatiiviselle tutkimukselle (Hirsijärvi ym. 2016). Laadullisen tutkimuksen tiedonkeruun menetelminä ovat tavanomaisimmin haastattelu ja havainnointi (Tuomi ja Sarajärvi 2018).
Pesonen (2019) työryhmineen kokosi Suomessa tuotetusta työterveysyhteistyötä käsittelevästä tutkimusaineistosta kirjallisuuskatsauksen, joka osoittaa laadullisten tutkimuksien osuuden merkittävimmäksi verrattuna määrälliseen tutkimusotteeseen (kts.
Janhonen M, Husman P. 2006. Työterveyshuollot ja työelämän muutos). Määrällisiä tutkimuksia on tehty yksi, Janhosen ja Husmanin tutkimus ja muut tutkimukset on tehty laadullisella tai monimenetelmällisellä tutkimusotteella. Nimenomaan Janhonen ja Husmanin tutkimusote on ollut selvittää työterveyshuollon toimintaa ja toiminnan arviointia Suomessa, johon määrällinen tutkimusote on ollut soveltuvin. Määrällinen tutkimusote ei sinällään ole väärin tai virheellinen lähestymistapa työterveyshuollon kontekstissa, mutta Pesosen (2019) työryhmän kokoama kirjallisuuskatsaus osoittaa, kuinka yhteistyön ymmärtämisessä tarvitaan erityisesti laadullisia metodeja hyödyntävää tutkimusta. Koska työterveysyhteistyö on monella tapaa ymmärretty, on luontevinta lähestyä tutkimusongelman selvittämistä sekä laadullisesti että monimenetelmällisesti (Pesonen ym. 2019). Tämän tutkimusongelman hankaluuden osoittaa myös yhteistyön määritelmän monitasoisuus (Aira 2012).
Haastattelu. Tässä tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita yksittäisen informantin käsityksistä ja näkemyksistä työterveysyhteistyöhön, joka on tunnusomaista laadullisessa haastattelussa (Leinonen ym. 2017). Tässä tutkimuksessa ei ole tehty
laadulliselle haastattelulle kvantifiointia, koska se ei ollut tarpeenmukaista aineiston pienen koon vuoksi. Kvantifioinnilla olisi ilmaistu haastatteluissa ilmenneet tavanomaisten ilmausten toistuvuus eli olisi laskettu lukumääriä (Tuomi ja Sarajärvi 2018). Jos haastateltavia olisi ollut enemmän, olisi tutkija mahdollisesti harkinnut kvantifiointia, jos se olisi antanut lisäarvoa tutkimusongelman ymmärtämisessä.
Haastattelun kategoria on moninainen muun muassa kyselyhaastattelusta elämänkertahaastatteluun ja ne voivat olla strukturoituja tai hyvinkin seikkaperäisiä.
Ennen kaikkea haastattelun sanotaan olevan taitolaji. Haastattelua pitäisi harjoitella etukäteen ja haastattelu metodina avaa näkymiä monille elämän osa-alueille ja jopa niille, joissa ongelmat jäisivät tutkimuksen ulkopuolelle. Haastattelemalla ihmisiä on voitu nostaa esille yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita ja myös niitä tekijöitä, joita yhteiskunnallinen keskustelu on sivunnut (Hyvärinen ym. 2017).
Päädyin tutkimusongelman selvittämiseksi yksilöhaastatteluihin ja tätä valintaa voidaan pitää tämän tutkimuksen vahvuutena. Perustelen tämän seuraavasti: koska työterveysyhteistyö on määritelty institutionaalisesti lainsäädäntöön, joka koskettaa niin työterveyshuollossa toimivaa ammatti- ja asiantuntijahenkilöstöä kuin työelämän kentällä toimivia työterveyshuollon palvelujen ostaja ja käyttäjiä, oli tärkeää antaa puheenvuoro niille, joita asia koskettaa. Mielestäni oli tärkeää kuulla kolmen eri informanttiryhmän näkemys ja ymmärrys institutionionaalisesta työterveysyhteistyöstä, koska jokainen informantti on mielestäni asiantuntija omalla työelämän tietovarannollaan ymmärtämään tutkittua ilmiötä. Tämän tutkimuksen viitekehyksessä voidaan kuitenkin luoda omat kategoriat asiantuntijoina toimimiseen: työterveyshuollon asiantuntijat ja työelämän asiantuntijat, siksi yksilöhaastattelut eri informanttiryhmistä olivat oikea metodologinen valinta.
Asiantuntijuus on määritelty ja työterveyshuollon kontekstissa voidaan asiantuntijoina pitää tähän tutkimuksen osallistuneita ammattihenkilöitä. Työterveyshuoltolaki (1383/2001) on määritellyt työterveyshuollossa toimivat ammattihenkilöt ja asiantuntijat sekä pätevyys vaatimukset työterveyshuollossa toimimisen asiantuntijuuteen. Tässä tutkimuksessa asiantuntijuus on määritelty hajautuneeksi, ja siksi informantti ryhmiä oli useampi, joka puolestaan vahvistaa tämän tutkimuksen luotettavuutta. Alastalo ym. (2017) on määritellyt asiantuntijuuden näin: ”asiantuntija
on se henkilö, jolla on erityistä tietoa tutkittavasta asiasta, jota ei ole kenellekään toisella tai jota on vain hyvin harvoilla”. Lisäksi tutkittavasta ilmiöstä riippuen asiantuntijoita on löydettävissä myös virallisten asiantuntijaorganisaatioiden ulkopuolelta, kuten käytännön kokemusta kartuttaneista toimijaryhmistä, kuten yrittäjät, työntekijät, työnantajat (Alastalo ym. 2017).
Toimiessani ammattini puolesta työelämässä olen oppinut haastattelemaan ihmisiä päivittäin, mikä on lisännyt vahvuuksiani lähestyä ihmistä sosiaalisessa ja vuorovaikutteisessa tilanteessa. Tätä voidaan pitää tämän tutkimuksen vahvuutena.
Tutkimushaastattelu eroaa arkipäivän keskustelusta tai haastattelusta siinä, että siinä haetaan selvyyttä tiettyyn aiheeseen ja siinä selkeät roolijaot, jota tutkija johtaa ja informantti vastaa (Ruusuvuori ja Tiittula 2017). Kokemukseni on, että olen harjaantunut haastattelemaan viimeisten lähes 20 vuoden aikana ja ymmärrän haastattelun frekvenssin ja rakenteen sekä osaan kunnioittaa informanttia haastattelutilanteessa. Tutkimushaastattelussa on nimenomaan tärkeää kunnioittaa informanttia siinä, että hän tietää enemmän puhuttavasta asiasta kuin haastattelija (Ruusuvuori ja Tiittula 2017).
Tutkimushaastattelun heikkouksina voidaan pitää sitä, että en etukäteen testannut tutkimushaastattelurunkoa, vaan toteutin ensimmäisenkin haastattelun esitestaamatta.
Vahvuutena kuitenkin voidaan pitää sitä, että haastattelurunko oli etukäteen suunniteltu ja valmistauduin jokaiseen haastatteluun huolellisesti (kysymykset, nauhuri, oma asenne tutkijana neutraali ja luottamusta herättävä). Haastattelut etenivät johdonmukaisesti jokaisen informantin kohdalla, mutta tarvittaessa lisäkysymyksin täydentäen. Koska kaikki haastattelut nauhoitettiin, voidaan tätä menettelyä pitää tutkimuksen vahvuutena aineiston tallentamis- ja litterointivaiheen sekä analyysivaiheen tarkkuutta sekä luotettavuutta arvioitaessa.
Pohdin myös, että tutkimushaastattelut olisi voinut toteuttaa ryhmäfocus haastatteluina, joka olisi säästänyt aikaa ja resursseja myöhempää aineiston analyysia varten. Päädyin yksilöhaastatteluihin otos koon pienuuden vuoksi ja myös siksi, että ryhmäfocus haastatteluissa olisi ollut se vaara, ettei yksittäisen informantin ääntä olisi saanut kuuluviin (Tuomi ja Sarajärvi 2018). Toki ryhmäfocus haastattelut olisivat saattaneet
tulla kyseeseen, jos informanttien määrä olisi ollut laajempi. Haastattelut teemahaastatteluina olivat oikea valinta tutkimusongelman selvittämiseksi, mitä voidaan pitää tämän tutkimuksen vahvuutena. Tutkimushaastattelut voivat olla myös avoimia (Tuomi ja Sarajärvi 2018), mutta tässä tutkimuksessa haluttiin pysyä työterveysyhteistyön kontekstissa teeman avulla rajatusti.
Havainnointi. Tässä tutkimuksessa aineistoa kerättiin työterveysyhteistyöstä ei-systemaattisten havainnointien avulla, työterveystoimijan asiakkuudenhoito- ja toimintasuunnitelmaneuvottelu tilanteissa. Havainnointia pidetään erityisesti erinomaisena menetelmänä vuorovaikutuksen tutkimuksessa, koska sen avulla päästään todelliseen maailmaan (real world) käsiksi (Aira 2012). Havainnointia käytetään metodologisesti laadullisen tutkimuksessa verrattain usein ilmiöiden ja ymmärryksen selvittämiseen sekä kuvailuun (Tuomi ja Sarajärvi 2018). Tutkimuksen havainnoinnit ovat ns. sisäpiirihavainnointia. Havainnointia voidaan pitää tämän tutkimuksen viitekehyksen selventämiseen relevanttina valintana, mutta niiden ei-systemaattisuutta puolestaan osittain heikkoutena. Tässä tutkimuksessa havainnointia ei suoritettu systemaattisesti, ei käytetty kuva- tai äänitallenteita, kuten videointia tai ääninauhuria.
Tutkimuksen kohteena olleet havainnointitilanteet tapahtuivat luonnollisesti ilman erityisjärjestelyjä, työterveyshuollon normaaliin toimintaan ajoitettuina. Tämä havainnointitilanteiden luonnollisuus ja ns. sisäpiirihavainnointi ovat kuitenkin tämän tutkimuksen vahvuuksia, koska ne ovat tapahtuneet luonnollisesti aidoissa työelämän tilanteissa. Tuomi ja Sarajärvi (2018) ovat todenneet, että ulkopuolisilla tutkijoilla on enemmän hankaluuksia päästä käsiksi oikeaan elämään, tilanteet voivat muuttua ei aidoiksi, muunnelluiksi ja totuutta vääristeleviksi. Tutkimussuunnitelmassa systemaattinen havainnointi oli tavoitteena, mutta tutkija joutui muuttamaan alkuperäistä tutkimussuunnitelmaa havainnointien osalta vuoden 2018 lopulla.
Tutkimuksen aineistonkeruun muutos johtui muista väliin tulevista muuttujista, jotka vaikuttivat siihen, ettei tutkija kyennyt sopimaan systemaattista havainnointia loppuvuodelle riittävän ajoissa. Havainnointien systemaattisuus olisi pidentänyt tutkimuksen valmistumista yhdellä vuodella, ja näin ollen tutkijan oli todettava, että työterveysyhteistyön haastatteluaineisto jää pääaineistoksi työterveysyhteistyötä ilmentämään.
Pohtiessani tutkimusongelmaa, jäin miettimään, että tutkimusongelmaa olisi voinut lähestyä myös puhtaammin etnografisesti, koska tässä tutkimuksessa haluttiin ymmärtää työterveysyhteistyötä aidosti ilmiönä. Tutkimuksen suuntana olisi voinut olla syvällisempi ote havainnointien parissa työterveyshuollossa, jonka yhteydessä olisin voinut toteuttaa haastatteluja. Tässä tutkimuksessa teemahaastattelu antoi kuvan ilmiöstä teeman ympärille rakennetuista kysymyksistä, kun taas etnografinen haastattelu olisi pyrkinyt ymmärtämään havainnoitua toimintaa sekä siihen liittyvää puhetta että niiden välistä suhdetta (Huttunen ja Homanen 2017).