Tutkimusartikkeleiden päätulokset

Artikkeli Päätulokset

1) Syyttäjän seuraamuskannanotto - erityisesti empiirisesti tarkasteltuna törkeissä rattijuopumusrikoksissa

Syyttäjän seuraamuskannanotot ja käräjäoikeu-den tuomiot ovat hyvin samankaltaisia. Lähes 70 prosenttia tuomioista on syyttäjän vaatimus-ten mukaisia.

2) Sakon tuomitseminen oheisseuraamuksena törkeissä rattijuopumusrikoksissa

Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa tuomitaan törkeästä rattijuopumuksesta muita käräjäoi-keuksia harvemmin oheissakkoa ehdollisen van-keuden ohessa. Oheispäiväsakkojen lukumäärä riippuu paljon ehdollisen vankeuden pituudesta ja on tyypillisesti noin puolet ehdollisen van-keusrangaistuksen pituudesta vuorokausina. 3) Valitusten menestyminen

hovioikeudessa – kannattaako törkeistä rattijuopumustuomioista valittaminen?

Muutoksenhaku törkeästä rattijuopumuksesta tuomitun valittajan osalta oli menestyksekäs noin 46 prosentissa tapauksia. Siihen, oliko lop-putulos hakijan kannalta edullinen, vaikutti ensi-sijaisesti syytekohtien lukumäärä

4) Myönnetäänkö vai ei? – hovioikeuksien

jatkokäsittelylupajärjestelmän ensi askeleiden empiiristä tarkastelua

Kaikista hovioikeuden ratkaisuista noin neljän-nes oli jatkokäsittelylupahakemuksen hylkäämi-seen johtaneita ratkaisuja vuonna 2013. Hovioi-keuspiirien sisällä esiintyi eroja lupahakemusten hylkäämisessä sen suhteen, minkä käräjäoikeu-den ratkaisuun lupaa haettiin.

5) Ylimääräinen muutoksenhaku rikosasioissa – väärän rikostuomion korjausmekanismi

Lähes puolet ylimääräisen muutoksenhaun koh-teena olleista ratkaisuista oli KKO:n omia ratkai-suja. Näitä kuitenkin harvoin purettiin. Hakijois-ta 90 prosenttia oli yksityishenkilöitä, mutHakijois-ta hei-dän hakemuksistaan vain 14 prosenttia menes-tyi eli hakemuksen kohteena ollut tuomio puret-tiin tai poistetpuret-tiin.

6) Korkeimman oikeuden äänestyspäätökset 2010-luvulla:

empiirinen analyysi oikeusneuvosten eriävien mielipiteiden esittämisestä

KKO:n oikeusneuvosten välillä on eroja siinä, kuinka usein he esittävät eriäviä mielipiteitä. Vaikka oikeusneuvos olisi usein mukana äänes-tyspäätöksessä, se ei tarkoita sitä, että hän itse olisi usein vähemmistön kannalla.

5.1.1 Oikeudellisen päätöksenteon alueellinen yhtenäisyys

Oikeudellinen päätöksenteko on vaikea tehtävä. Oikeudellisen päätöksenteon tai tarkemmin ottaen rangaistuskäytännön yhtenäisyys on vanha, ja todennäköi-sesti myös ikuinen ongelma, johon jatkuvasti palataan erimuotoisissa keskuste-luissa. Rangaistuskäytäntö on viimeisten vuosikymmenien aikana yhtenäistynyt

(62 prosenttia äänestyspäätöksistä). Kantor, Koponen, Poutiainen ja Rudanko vastaavasti olivat muita harvemmin eri mieltä ratkaisusta tilanteessa, jossa pää-tös syntyi äänestyksessä. Niissä tapauksissa, joissa Presidentti Pauliine Koskelo oli kokoonpanossa mukana, päädyttiin äänestykseen 29 prosentissa tapauksia.

Koskelo ei kuitenkaan ollut kertaakaan vähemmistössä äänestyspäätöksissä.

Koskelo oli kyllä eri mieltä ennakkopäätöksessä KKO 2012:11, mutta koska asia ratkaistiin täysistunnossa, tapaus ei ole mukana tutkimusaineistossa.

Tilastollisen mallin mukaan riita- ja rikosasioissa äänestyskäyttäytyminen oli samanlaista, eikä tilastollisesti merkitseviä eroja löytynyt. Korkein oikeus äänes-ti 14 prosentäänes-tiyksikköä harvemmin jutuista, jotka tulivat Turun hovioikeuspiiris-tä verrattuna Helsingin hovioikeuden piiriin. Tulos on tilastollisesti merkitsevä.

Myöskään esittelijän sukupuolella ei ollut yhteyttä siihen, kuinka todennäköi-sesti KKO:ssa esitettiin eriäviä mielipiteitä jutussa. Sen sijaan mitä suurempi oli oikeusneuvosten ikäjakauma, sitä todennäköisemmin KKO:ssa äänestettiin jut-tua ratkottaessa.

Tutkimuksen kannalta mielenkiintoisinta oli verrata eroja oikeusneuvosten käytännöissä. Tutkimuksessa havaittiin oikeusneuvoskohtaisia eroja todennä-köisyyksissä esittää eriäviä mielipiteitä KKO:n ennakkopäätöksissä. Eskon ja Tulokkaan ollessa ratkomassa juttua eriävien mielipiteiden todennäköisyys li-sääntyi yli 20 prosenttiyksiköllä. Vastaavasti Häyhän mukana olo ei lisännyt merkittävästi eriävien mielipiteiden esittämisen todennäköisyyttä. Kantorin ja Hidénin ollessa tekemässä päätöksiä äänestettiin KKO:ssa tavanomaista har-vemmin. Oikeusneuvosten välillä havaittavat erot eivät vaikuta selittyvän aina-kaan virassaoloajalla, tai virkaiällä. Toisin sanoen se, kuinka kauan oikeusneu-vos on toiminut tehtävässään, ei vaikuta eriävien mielipiteiden esittämisen to-dennäköisyyteen.

5 Pohdinta

5.1 TUTKIMUSTULOSTEN ARVIOINTIA Taulukossa 3 on esitetty tutkimusartikkeleiden päätulokset.

Taulukko 3: Tutkimusartikkeleiden päätulokset.

Artikkeli Päätulokset

1) Syyttäjän seuraamuskannanotto - erityisesti empiirisesti tarkasteltuna törkeissä rattijuopumusrikoksissa

Syyttäjän seuraamuskannanotot ja käräjäoikeu-den tuomiot ovat hyvin samankaltaisia. Lähes 70 prosenttia tuomioista on syyttäjän vaatimus-ten mukaisia.

2) Sakon tuomitseminen oheisseuraamuksena törkeissä rattijuopumusrikoksissa

Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa tuomitaan törkeästä rattijuopumuksesta muita käräjäoi-keuksia harvemmin oheissakkoa ehdollisen van-keuden ohessa. Oheispäiväsakkojen lukumäärä riippuu paljon ehdollisen vankeuden pituudesta ja on tyypillisesti noin puolet ehdollisen van-keusrangaistuksen pituudesta vuorokausina.

3) Valitusten menestyminen hovioikeudessa – kannattaako törkeistä rattijuopumustuomioista valittaminen?

Muutoksenhaku törkeästä rattijuopumuksesta tuomitun valittajan osalta oli menestyksekäs noin 46 prosentissa tapauksia. Siihen, oliko lop-putulos hakijan kannalta edullinen, vaikutti ensi-sijaisesti syytekohtien lukumäärä

4) Myönnetäänkö vai ei? – hovioikeuksien

jatkokäsittelylupajärjestelmän ensi askeleiden empiiristä tarkastelua

Kaikista hovioikeuden ratkaisuista noin neljän-nes oli jatkokäsittelylupahakemuksen hylkäämi-seen johtaneita ratkaisuja vuonna 2013. Hovioi-keuspiirien sisällä esiintyi eroja lupahakemusten hylkäämisessä sen suhteen, minkä käräjäoikeu-den ratkaisuun lupaa haettiin.

5) Ylimääräinen muutoksenhaku rikosasioissa – väärän rikostuomion korjausmekanismi

Lähes puolet ylimääräisen muutoksenhaun koh-teena olleista ratkaisuista oli KKO:n omia ratkai-suja. Näitä kuitenkin harvoin purettiin. Hakijois-ta 90 prosenttia oli yksityishenkilöitä, mutHakijois-ta hei-dän hakemuksistaan vain 14 prosenttia menes-tyi eli hakemuksen kohteena ollut tuomio puret-tiin tai poistetpuret-tiin.

6) Korkeimman oikeuden äänestyspäätökset 2010-luvulla:

empiirinen analyysi oikeusneuvosten eriävien mielipiteiden esittämisestä

KKO:n oikeusneuvosten välillä on eroja siinä, kuinka usein he esittävät eriäviä mielipiteitä.

Vaikka oikeusneuvos olisi usein mukana äänes-tyspäätöksessä, se ei tarkoita sitä, että hän itse olisi usein vähemmistön kannalla.

5.1.1 Oikeudellisen päätöksenteon alueellinen yhtenäisyys

Oikeudellinen päätöksenteko on vaikea tehtävä. Oikeudellisen päätöksenteon tai tarkemmin ottaen rangaistuskäytännön yhtenäisyys on vanha, ja todennäköi-sesti myös ikuinen ongelma, johon jatkuvasti palataan erimuotoisissa keskuste-luissa. Rangaistuskäytäntö on viimeisten vuosikymmenien aikana yhtenäistynyt

88

ja tuomioistuinkohtaiset erot ovat myös pienentyneet. Yksi tekijä kehityksen taustalla on rangaistuskäytännöstä käytettävissä olevan tiedon lisääntyminen.³⁹⁷

Oikeuskäytännön suurin ongelma on sen epäyhtenäisyys. Lain esitöissä on pidetty lain mittaamis- ja lajivalintanormeja tätä epäkohtaa korjaavina, mutta yksin riittämättömänä välineenä käytännön yhtenäisyyden takaamiseksi. Tämän ohella lain esitöissä on katsottu tarvittavan jatkuvaa ja ajan tasalla olevaa tietoa eri rikosten rangaistuskäytännöstä ja korostettu sekä muutoksenhakukontrollin ja ylempien oikeusasteiden antamien ennakkopäätösten merkitystä että semi-naarien ja keskustelutilaisuuksien muodossa annettavan muun ohjauksen käy-täntöä yhtenäistävää vaikutusta.³⁹⁸

Oikeuskäytännön yhtenäisyyttä edistää erityisesti ylempien oikeusasteiden toiminta. Korkein oikeus voi ennakkopäätöksillään vaikuttaa merkittävästi yh-denmukaisuuden toteutumiseen. Hovioikeuskäytännöllä on ehkä eniten merki-tystä oikeuskäytännön yhtenäistämisessä niin horisontaalisesti kuin myös verti-kaalisesti. Hovioikeusratkaisuilla voidaan tasoittaa rangaistuksia ja tehokkaasti ohjata hovioikeuden oman tuomiopiirin käräjäoikeuskäytäntöä.³⁹⁹ Hovioikeus-käytännöllä on käräjäoikeuskäytäntöä tosiasiallisesti ohjaavaa vaikutusta⁴⁰⁰.

Tutkimustuloksissa alueellinen epäyhtenäisyys näkyy monessa suhteessa.

Syyttäjän seuraamuskannanotot muuttuvat Keski-Suomen käräjäoikeudessa hy-vin usein – lievempään suuntaan. Oheissakon käytössä Pohjois-Karjalan käräjä-oikeus näyttäytyy pidättyvänä käräjäoikeutena. Myös oheispäiväsakkojen lu-kumäärissä esiintyy käräjäoikeuskohtaista vaihtelua. Vaikuttaa siltä, kuten Aulis Aarnio on todennut, että alueellisten perinteiden, tapojen ja tottumusten huomi-oon ottaminen tuomioistuinten päätöksenteossa on jossain määrin välttämätön-tä⁴⁰¹.

Alueellinen epäyhtenäisyys näkyy myös muutoksenhaussa hovioikeuteen.

Hovioikeustasolla alueellisessa yhtenäisyydessä on toivomisen varaa siinä, että se seikka ei vaikuttaisi tuomion muuttumistodennäköisyyteen, minkä KäO:n ratkaisu on muutoksenhaun kohteena ja myös siinä, että jatkokäsittelyluvan hylkäämisasteet eivät vaihtelisi tutkimustulosten osoittamalla tavalla niin paljon sen mukaan, mistä käräjäoikeudesta juttu saapuu hovioikeuteen.

Alueelliset erot rangaistuskäytännössä eivät tietenkään ole hyväksyttäviä. Ne heikentävät paitsi ihmisten yhdenvertaisuutta, myös oikeudellisen päätöksente-on ennustettavuutta. Kansalaisen näkökulmasta ensinnäkään luottamusta oi-keuslaitosta kohtaan ei herätä tieto siitä, että rikoksen seurauksena on todennä-köistä saada erilainen tuomio riippuen siitä, missä päin ja millä paikkakunnalla Suomea rikoksensa on sattunut tekemään. Tämä kun voi jopa vielä vaikuttaa siihen, kannattaako tuomiosta lähteä hakemaan muutosta hovioikeudelta.

397 Heinonen 2003, s. 69.

398 HE 44/2002 vp, s. 195.

399 Aarnio 1993, s. 265, Heinonen 2002, s. 620–621 ja Nousiainen 1961, s. 179–180.

400 Siltala 2003, s. 267.

401 Aarnio 1993, s. 265.

ja tuomioistuinkohtaiset erot ovat myös pienentyneet. Yksi tekijä kehityksen taustalla on rangaistuskäytännöstä käytettävissä olevan tiedon lisääntyminen.³⁹⁷

Oikeuskäytännön suurin ongelma on sen epäyhtenäisyys. Lain esitöissä on pidetty lain mittaamis- ja lajivalintanormeja tätä epäkohtaa korjaavina, mutta yksin riittämättömänä välineenä käytännön yhtenäisyyden takaamiseksi. Tämän ohella lain esitöissä on katsottu tarvittavan jatkuvaa ja ajan tasalla olevaa tietoa eri rikosten rangaistuskäytännöstä ja korostettu sekä muutoksenhakukontrollin ja ylempien oikeusasteiden antamien ennakkopäätösten merkitystä että semi-naarien ja keskustelutilaisuuksien muodossa annettavan muun ohjauksen käy-täntöä yhtenäistävää vaikutusta.³⁹⁸

Oikeuskäytännön yhtenäisyyttä edistää erityisesti ylempien oikeusasteiden toiminta. Korkein oikeus voi ennakkopäätöksillään vaikuttaa merkittävästi yh-denmukaisuuden toteutumiseen. Hovioikeuskäytännöllä on ehkä eniten merki-tystä oikeuskäytännön yhtenäistämisessä niin horisontaalisesti kuin myös verti-kaalisesti. Hovioikeusratkaisuilla voidaan tasoittaa rangaistuksia ja tehokkaasti ohjata hovioikeuden oman tuomiopiirin käräjäoikeuskäytäntöä.³⁹⁹ Hovioikeus-käytännöllä on käräjäoikeuskäytäntöä tosiasiallisesti ohjaavaa vaikutusta⁴⁰⁰.

Tutkimustuloksissa alueellinen epäyhtenäisyys näkyy monessa suhteessa.

Syyttäjän seuraamuskannanotot muuttuvat Keski-Suomen käräjäoikeudessa hy-vin usein – lievempään suuntaan. Oheissakon käytössä Pohjois-Karjalan käräjä-oikeus näyttäytyy pidättyvänä käräjäoikeutena. Myös oheispäiväsakkojen lu-kumäärissä esiintyy käräjäoikeuskohtaista vaihtelua. Vaikuttaa siltä, kuten Aulis Aarnio on todennut, että alueellisten perinteiden, tapojen ja tottumusten huomi-oon ottaminen tuomioistuinten päätöksenteossa on jossain määrin välttämätön-tä⁴⁰¹.

Alueellinen epäyhtenäisyys näkyy myös muutoksenhaussa hovioikeuteen.

Hovioikeustasolla alueellisessa yhtenäisyydessä on toivomisen varaa siinä, että se seikka ei vaikuttaisi tuomion muuttumistodennäköisyyteen, minkä KäO:n ratkaisu on muutoksenhaun kohteena ja myös siinä, että jatkokäsittelyluvan hylkäämisasteet eivät vaihtelisi tutkimustulosten osoittamalla tavalla niin paljon sen mukaan, mistä käräjäoikeudesta juttu saapuu hovioikeuteen.

Alueelliset erot rangaistuskäytännössä eivät tietenkään ole hyväksyttäviä. Ne heikentävät paitsi ihmisten yhdenvertaisuutta, myös oikeudellisen päätöksente-on ennustettavuutta. Kansalaisen näkökulmasta ensinnäkään luottamusta oi-keuslaitosta kohtaan ei herätä tieto siitä, että rikoksen seurauksena on todennä-köistä saada erilainen tuomio riippuen siitä, missä päin ja millä paikkakunnalla Suomea rikoksensa on sattunut tekemään. Tämä kun voi jopa vielä vaikuttaa siihen, kannattaako tuomiosta lähteä hakemaan muutosta hovioikeudelta.

397 Heinonen 2003, s. 69.

398 HE 44/2002 vp, s. 195.

399 Aarnio 1993, s. 265, Heinonen 2002, s. 620–621 ja Nousiainen 1961, s. 179–180.

400 Siltala 2003, s. 267.

401 Aarnio 1993, s. 265.

Globaalisti tuomareille yhä useammin järjestetyt seminaarit rangaistuksen määräämisestä heijastelevat tuomioistuimissa esiintyvää halua tuomitsemisen yhdenmukaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta⁴⁰². Suomessa rangaistuksen mittaamisongelmia ja tuomioistuinkäytännön yhtenäisyyttä on pohdittu hovioi-keuspiirien laatutyöhankkeissa sekä erilaisissa täydennyskoulutusseminaareissa ja tuomarikokouksissa.⁴⁰³

Käräjäoikeuksilla ja niiden ratkaisuilla on kasvava merkitys. Käräjäoikeuk-sien lukumäärä on vähentynyt rajusti ja muutoksenhaku hovioikeuteen on vai-keutunut. Käräjäoikeuksia oli vuoden 1993 alioikeusuudistuksen jälkeen 70.

Vuoden 2010 alusta tehdyn karsinnan jälkeen on käräjäoikeuksien määrä tällä hetkellä 27. Helmikuussa 2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström päätti kärä-jäoikeusverkoston tulevista tuomiopiireistä. Tulevaisuudessa käräjäoikeuspaik-kakuntia on 20. Hallituksen esitys asiasta on tarkoitus eduskunnalle antaa syk-syllä 2016, ja uudistus on määrä toteuttaa vuonna 2018.⁴⁰⁴ Uudistus on uhka oikeusturvan tasaveroiselle toteutumiselle. Matkat oikeuspaikkakunnille kasva-vat monille kansalaisille pitkiksi. KäO:t näyttävät yhä useammin jäävän oikeus-juttujen ainoaksi ratkaisuasteeksi, ja sen vuoksi asianosaisilla on oikeus vaatia käräjäoikeuksilta huippuosaamista ja hyvää palvelua.⁴⁰⁵

Käräjäoikeuskäytäntö on oikeuskäytännön yhtenäisyyden kannalta ratkaise-vassa asemassa. Heinonen on pohtinut, että tavoitteeksi olisi asetettava ensim-mäisen oikeusasteen käytännön saaminen niin luotettavaksi ja varmaksi, että vankeusrangaistukseen päätyvissä jutuissa täytäntöönpantavaksi tulisi pääsään-töisesti KäO:n päätös. Muutoksenhaku hovioikeuteen olisi vain poikkeukselli-sesti käytettävä varaventtiili. Tällaisen tavoitteen saavuttaminen olisi kriminaa-lipoliittisesti varsin mielekästä. Rikosoikeudellisen järjestelmän toimivuuden näkökulmasta olisi sitä parempi mitä nopeammin rangaistuksen täytäntöönpa-no seuraisi tehtyä rikosta.⁴⁰⁶ Tämä Heinosen toive on osittain toteutunut jatkokä-sittelylupajärjestelmän myötä.

5.1.2 Tyyppirangaistusajattelun vaikutukset oikeudelliseen ratkaisu-toimintaan

Tyyppirangaistusajattelu näkyi tutkimuksen oikeudenkäyntiasiakirja-aineiston pohjana olevissa asiakirjoissa siten, että tuomioissa harvoin yksilöitiin kaikkia tekijälle tuomittuun rangaistukseen vaikuttaneita seikkoja. Usein mittaamispe-rusteluissa viitattiin lähinnä rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen tai siihen, että mitattu rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuu-teen ja vaarallisuuvahingollisuu-teen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun

402 Waldron – Quarles – McElreath 2009, s. 321.

403 Ks. Virolainen – Martikainen 2010, s. 494.

404 Oikeusministeriö 2016b.

405 Hölttä 2016.

406 Heinonen 1980, s. 19–20.

90

tekijän syyllisyyteen. Toki törkeä rattijuopumus on rikos, jossa on vakiintunut rangaistuskäytäntö. Mikäli törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan vakiintu-neen rangaistuskäytännön mukaan, ja jos toinen osapuoli tyytyy syyttäjän esit-tämään seuraamuskannanottoon, ei rangaistusta tarvitse perustella.

Törkeissä rattijuopumusrikoksissa tyyppitapausten määrittäminen on var-masti yleensä melko helppoa. Törkeän rattijuopumuksen rangaistuskäytännössä tyyppirangaistusajattelun voidaan katsoa näkyvän siinä, että oheissakkoa tuo-mitaan lähes aina ehdollisen vankeuden ohessa, koska se on tyypillisin törkeästä rattijuopumuksesta tuomittava rangaistuslaji. Todennäköisesti sitä ei juuri mieti-tä, tuomitaanko oheissakkoa vai ei. Tyyppirangaistusajattelu näkyy toisaalta myös oheispäiväsakkojen määrän mittaamisessa siten, että tyypillisesti päivä-sakkoja tuomitaan puolet ehdollisen vankeuden pituudesta vuorokausina.

Tyyppirangaistusajattelu painottaa oikeuskäytännön merkitystä rangaistuk-sen mittaamirangaistuk-sen yhtenä tärkeimpänä perusteena. Ongelmana vakiintuneen ran-gaistuskäytännön mukaisen tyyppirangaistuksen tuomitsemissa on tietenkin se, että se kasvattaa riskiä sille, että tapauksen erityispiirteitä (teko-olosuhteita) ei oteta huomioon. Ehkä kuitenkin nuorelle tuomarille vakiintunut rangaistuskäy-täntö on hyvä tuki. Tyyppirangaistuksen tuomitseminen on koettu ilmeisesti myönteiseksi yleisemminkin kaikkien oikeudellisten toimijoiden ja asianosaisten taholta.

Melander katsoo, että tyyppirangaistusajattelu on rangaistuksen mittaamisen kannalta hyvä ratkaisu, joka käytännössä mahdollistaa suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen sekä tarvittavien kohtuusnäkökohtien vuorovai-kutuksellisen toiminnan⁴⁰⁷. Nykypäivänä tuomioistuinten käytettävissä on tilas-toihin perustuvaa tietoa eri rikosten rangaistuslajin valinnasta ja mediaaniran-gaistuksista. Tuomioistuimilla olisi siten edellytykset ilmoittaa perusteluissa, mikä on kysymyksessä olevan rikoksen tyyppirangaistuslaji tai keskimääräinen rangaistus tai ainakin samankaltaisista rikoksista säännönmukaisesti tuomitta-vien rangaistusten vaihteluväli. Tuomioistuimet eivät kuitenkaan käytännössä juuri koskaan ilmoita mediaanirangaistuksia. Ainakin niin sanottujen massari-kosten osalta olisi paikallaan, että tyyppirangaistukset tuotaisiin tuomion perus-teluissa nykyistä selvemmin julki. Myös yhteisen rangaistuksen kyseessä ollessa voitaisiin ilmoittaa, mitä suuruusluokkaa mediaanirangaistus suunnilleen on.⁴⁰⁸ Tulevaisuudessa toivottavasti entistä useammin mittaamisharkintaa avattaisiin seikkaperäisesti epäselvissä ja tulkinnanvaraisissa tilanteissa tyyppirangaistus-tason kartoittamiseksi sekä KKO:n ratkaisujen perusteluissa että HO:n ratkaisu-perusteluissa.⁴⁰⁹

Rikoslain yleisiä oppeja koskevien säännösten uudistamisen yhteydessä tyyppirangaistusajatteluun sitouduttiin edelleen ja sen todettiin korostavan

407 Melander 2011, s. 193.

408 Virolainen – Martikainen 2010, s. 502–503.

409 Uusitalo 2013, s. 38.

tekijän syyllisyyteen. Toki törkeä rattijuopumus on rikos, jossa on vakiintunut rangaistuskäytäntö. Mikäli törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan vakiintu-neen rangaistuskäytännön mukaan, ja jos toinen osapuoli tyytyy syyttäjän esit-tämään seuraamuskannanottoon, ei rangaistusta tarvitse perustella.

Törkeissä rattijuopumusrikoksissa tyyppitapausten määrittäminen on var-masti yleensä melko helppoa. Törkeän rattijuopumuksen rangaistuskäytännössä tyyppirangaistusajattelun voidaan katsoa näkyvän siinä, että oheissakkoa tuo-mitaan lähes aina ehdollisen vankeuden ohessa, koska se on tyypillisin törkeästä rattijuopumuksesta tuomittava rangaistuslaji. Todennäköisesti sitä ei juuri mieti-tä, tuomitaanko oheissakkoa vai ei. Tyyppirangaistusajattelu näkyy toisaalta myös oheispäiväsakkojen määrän mittaamisessa siten, että tyypillisesti päivä-sakkoja tuomitaan puolet ehdollisen vankeuden pituudesta vuorokausina.

Tyyppirangaistusajattelu painottaa oikeuskäytännön merkitystä rangaistuk-sen mittaamirangaistuk-sen yhtenä tärkeimpänä perusteena. Ongelmana vakiintuneen ran-gaistuskäytännön mukaisen tyyppirangaistuksen tuomitsemissa on tietenkin se, että se kasvattaa riskiä sille, että tapauksen erityispiirteitä (teko-olosuhteita) ei oteta huomioon. Ehkä kuitenkin nuorelle tuomarille vakiintunut rangaistuskäy-täntö on hyvä tuki. Tyyppirangaistuksen tuomitseminen on koettu ilmeisesti myönteiseksi yleisemminkin kaikkien oikeudellisten toimijoiden ja asianosaisten taholta.

Melander katsoo, että tyyppirangaistusajattelu on rangaistuksen mittaamisen kannalta hyvä ratkaisu, joka käytännössä mahdollistaa suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen sekä tarvittavien kohtuusnäkökohtien vuorovai-kutuksellisen toiminnan⁴⁰⁷. Nykypäivänä tuomioistuinten käytettävissä on tilas-toihin perustuvaa tietoa eri rikosten rangaistuslajin valinnasta ja mediaaniran-gaistuksista. Tuomioistuimilla olisi siten edellytykset ilmoittaa perusteluissa, mikä on kysymyksessä olevan rikoksen tyyppirangaistuslaji tai keskimääräinen rangaistus tai ainakin samankaltaisista rikoksista säännönmukaisesti tuomitta-vien rangaistusten vaihteluväli. Tuomioistuimet eivät kuitenkaan käytännössä juuri koskaan ilmoita mediaanirangaistuksia. Ainakin niin sanottujen massari-kosten osalta olisi paikallaan, että tyyppirangaistukset tuotaisiin tuomion perus-teluissa nykyistä selvemmin julki. Myös yhteisen rangaistuksen kyseessä ollessa voitaisiin ilmoittaa, mitä suuruusluokkaa mediaanirangaistus suunnilleen on.⁴⁰⁸ Tulevaisuudessa toivottavasti entistä useammin mittaamisharkintaa avattaisiin seikkaperäisesti epäselvissä ja tulkinnanvaraisissa tilanteissa tyyppirangaistus-tason kartoittamiseksi sekä KKO:n ratkaisujen perusteluissa että HO:n ratkaisu-perusteluissa.⁴⁰⁹

Rikoslain yleisiä oppeja koskevien säännösten uudistamisen yhteydessä tyyppirangaistusajatteluun sitouduttiin edelleen ja sen todettiin korostavan

407 Melander 2011, s. 193.

408 Virolainen – Martikainen 2010, s. 502–503.

409 Uusitalo 2013, s. 38.

nustettavuuden ja yhdenvertaisuuden arvoja sekä eri periaatteiden yhteisvaiku-tusta.⁴¹⁰ Tyyppirangaistusajattelua voi pitää edelleen ajankohtaisena.

5.1.3 Erilaisten oikeudellisten ja ei-oikeudellisten tekijöiden vaikutus tuomioistuinten ratkaisuihin

Rangaistuksen määräämisen ja mittaamisen tulee perustua mittaamislähteisiin eli lakitekstiin, lakien esitöihin sekä oikeuskäytäntöön, mittaamisperiaatteisiin ja oikeudellisiin päättelysääntöihin⁴¹¹. Mitkä oikeudellisesti relevantit seikat vai-kuttavat tuomioistuinten ratkaisuihin? Rangaistuksen määräämisessä tutkimus-tulosten perusteella vaikuttavat erityisesti syytekohtien lukumäärä, uusiminen sekä veren alkoholipitoisuus. Mikäli syytekohtia oli enemmän, käräjäoikeuden tuomio usein ankaroitui syyttäjien vaatimuksista. Muutoksenhaun menestymi-seen vaikutti merkittävästi se, kuinka paljon syytekohtia tuomiossa oli. Uusimi-sen vaikutus näkyi lähinnä syytekohtien taustavaikuttajana. Uusimisella ei kui-tenkaan ollut vaikutusta kannanottojen ja tuomion väliseen suhteeseen eikä oheispäiväsakkojen lukumäärään.

Veren alkoholipitoisuus liittyy nimenomaan rattijuopumusrikoksiin. Käy-tännössä promillemäärällä voi olla rangaistuksen mittaamisessa suuri merkitys, mutta tutkimustulosten perusteella sen vaikutus ei vaikuta mitenkään hallitse-valta. Tekijän veren alkoholipitoisuuden vaikutus ilmenee vasta pidempien ehdollisten tuomioiden ohessa tuomittavien oheispäiväsakkojen lukumäärään vaikuttavana tekijänä.

Usein silloin, kun lakitekstissä on arvostuksiin viittaavia sanontoja, tuomari pyrkii välttämään itsenäisiä kannanottoja ja kysyy, löytyykö ennakkopäätöksiä, joiden perusteella hän voisi tapauksen ratkaista. Päätöksenteko arvostusten eli ei-oikeudellisten tekijöiden perusteella pyritään siis kääntämään ja muuntamaan sääntöjen seuraamiseksi.⁴¹²

Muutoksenhaun osalta voidaan hakijaa pitää ei-oikeudellisena tekijänä, joka vaikuttaa muutoksenhaun menestymiseen hakijan itsensä kannalta. Lähtökoh-taisesti voidaan ajatella, että on hakijana sitten yksityinen henkilö tai esimerkiksi syyttäjä viranomaistahona, muutoksenhaun tulisi olla yhtä tuloksellista. Kuiten-kin voidaan jokseenKuiten-kin hyvin arvata, että tilanne ei ole näin hyvä yksityishenki-lön näkökulmasta. Oikeuskäytäntö sen myös osoittaa, että yksityishenkiyksityishenki-lön vali-tuksista vain harva menestyy, on sitten kyse tavallisesta muutoksenhausta tai ylimääräisestä muutoksenhausta.

Kuten luvussa 5.1.1 todettiin, alueellisuuden vaikutus tuomioistuinten rat-kaisuihin nousi tutkimustuloksissa vahvasti esille. Alueellisuus tai tuomioistuin voidaan katsoa yhdeksi ei-oikeudelliseksi tekijäksi. Jotkut rangaistuksen mää-räämiseen vaikuttavat tekijät ovat rikoskohtaisia, toiset taas yleisempiä.

410 HE 44/2002 vp, s. 178.

411 Virolainen – Martikainen 2010, s. 485–486.

412 Klami 1981, s. 28.

92

lisuus voidaan katsoa yleiseksi tekijäksi, ja toinen yleinen tekijä on vastaajan sosiaalinen tausta.⁴¹³ Esimerkiksi iän, sukupuolen ja sosioekonomisen aseman katsotaan olevan tuomioeroavaisuuksien aiheuttajia.⁴¹⁴ Nämä ovat kaikki ni-menomaan ei-oikeudellisia tekijöitä. Tutkimustuloksissa vastaajien ikä ei näky-nyt millään tavalla merkittävänä ratkaisujen selittäjänä. Syyttäjien osalta ikä näkyi siinä, että vanhempien syyttäjien seuraamuskannanotoista tuomiot usein lievenivät. Oikeusneuvosten ikä näkyi äänestyspäätöksissä siten, että mitä suu-rempi oli kokoonpanossa olleiden oikeusneuvosten ikäjakauma, sitä todennä-köisemmin KKO:ssa äänestettiin.

Vastaajan sukupuoli ei näkynyt tutkimustuloksissa millään tavalla. Myös-kään syyttäjän tai tuomarin sukupuolella ei ollut juuri merkitystä ratkaisuihin.

Muutoksenhaussa tuomareiden sukupuoli antoi lieviä viitteitä vaikutuksestaan tuomion muuttumiseen ja tuomion muuttumisessa syyttäjän kannanotosta esiin-tyi muutamia tapauksia, joissa tuomarin sukupuoli nousi esille. Korkeimmassa oikeudessa esittelijöiden sukupuolella ei ollut vaikutusta äänestyspäätöksen syntymiseen. Tulokset vastaajan ja tuomarin sukupuolen vaikutuksen osalta ovat pitkälti yhteneväiset aiemmista tutkimuksista saatujen tulosten kanssa.

Eroja nais- ja miestuomareiden välillä ei ole eikä vastaajan sukupuoli vaikuta rangaistuksiin. Eroja nais- ja miestuomareiden käyttäytymisessä voisi näkyä kenties jossakin yksityiskohtaisessa tarkastelussa, jossa kyse olisi yhdysvaiku-tustilanteesta tuomarin sukupuolen ja esimerkiksi tekijän sukupuolen välillä tietynlaista ratkaisua tehtäessä. Tämä kuitenkin vaatisi laajan aineiston, jossa myös naispuolisten vastaajien määrä olisi riittävän suuri. Sosioekonomisen ase-ma vaikutus näkyi tutkimuksessa siten, että eri asease-massa oleville tuomittiin eri tavalla oheissakkoa ehdollisen vankeuden oheen.

Tuomarin on katsottu olevan jopa tärkeämpi vaihtelun lähde rangaistuksen määräämisessä kuin itse teko⁴¹⁵. Merkittävä osa siitä vaihtelusta, joka liittyy rangaistuksen ankaruuteen, lajivalintaan ja oikeudellisten sekä ei-oikeudellisten tekijöiden vaikutukseen rangaistuksen määräämisessä katsotaan tapahtuvan yksittäisten tuomareiden välillä.⁴¹⁶ Yleensä tilastolliset mallit sisältävät rangais-tuksen määräämistä selittävinä tekijöinä tyypillisesti rikoksen vakavuuden, rikostaustan, vastaajan henkilökohtaiset olosuhteet ja esimerkiksi asian käsitte-lymuodon, mutta eivät yleensä koskaan ota huomioon tuomioistuinten tai tuo-mareiden välisen vaihtelun vaikutuksia. Vaikka useiden empiiristen

Tuomarin on katsottu olevan jopa tärkeämpi vaihtelun lähde rangaistuksen määräämisessä kuin itse teko⁴¹⁵. Merkittävä osa siitä vaihtelusta, joka liittyy rangaistuksen ankaruuteen, lajivalintaan ja oikeudellisten sekä ei-oikeudellisten tekijöiden vaikutukseen rangaistuksen määräämisessä katsotaan tapahtuvan yksittäisten tuomareiden välillä.⁴¹⁶ Yleensä tilastolliset mallit sisältävät rangais-tuksen määräämistä selittävinä tekijöinä tyypillisesti rikoksen vakavuuden, rikostaustan, vastaajan henkilökohtaiset olosuhteet ja esimerkiksi asian käsitte-lymuodon, mutta eivät yleensä koskaan ota huomioon tuomioistuinten tai tuo-mareiden välisen vaihtelun vaikutuksia. Vaikka useiden empiiristen

In document Arbitrium an decisio : oikeudellisen päätöksenteon yhtenäisyys yleisissä tuomioistuimissa (sivua 87-96)