tilastollisten menetelmien avulla empiirisestä näkökulmasta ja tuottaa tietoa siitä, kuinka ennustettavaa ja yhdenmukaista oikeudellinen ratkaisutoiminta on Suo-messa. Lisäksi tavoitteena on tuottaa tietoa niistä tekijöistä, jotka tilastollisesti vaikuttavat rangaistuksen määräämiseen, erityisesti törkeissä rattijuopumusri-koksissa.
Pitkäjänteisten, monitieteisten ja laajempien rikosseuraamuksia käsittelevien tutkimushankkeiden määrä on ollut Suomessa vähäinen. Rangaistus- ja
69 Lahti – Törnudd 2001, s. 133.
70 Ks. Lichtenstein 1982, s. 611.
71 Nousiainen 1961.
72 Blom 1979, s. 50–51.
73 Lappi-Seppälä 1987.
74 Ks. Backman 1992, s. 392.
75 Ks. Koskinen 1998, s. 335–336.
76 Paso 2009.
kara / lempeä tuomari) kuin myös monet muut vastaavanlaiset tekijät voivat vaikuttaa tuomioihin.69 Tällaisten ei-oikeudellisten tekijöiden vaikutuksista oi-keudellisiin ratkaisuihin on kuitenkin ristiriitaista tutkimusnäyttöä. Keskeisim-piä tutkimuksissa tarkasteltuja ei-oikeudellisia tekijöitä ovat olleet sosioekono-minen asema, ikä, sukupuoli ja etnisyys.70
Suomessa tuomioistuimia, niiden päätöksentekoa ja rangaistusten mistä on tutkittu muutamaan otteeseen väitöskirjoissa. Rangaistuksen määrää-minen on teoreettisesti kiinnostava ja käytännöllisesti merkittävä aihe. Tapio Nousiaisen uraauurtava tutkimus ”Rangaistuksen määräämisestä” vuodelta 1961 käytti aiempaa tutkimusta järjestelmällisemmin empiirisiä aineistoja71. Toi-saalta tutkimukseen sisältyi myös teoreettista, kansainvälistä vertailua. Oikeu-denkäytön tasapuolisuutta ja ankaruuden systemaattista vaihtelua tutki Raimo Blom väitöskirjassaan 1970-luvun lopussa. Oikeudenkäytön tasapuolisuus mää-riteltiin eri väestöryhmien tuomioiden samanlaisuudeksi toisiaan vastaavissa rikostapauksissa.72 Tapio Lappi-Seppälä väitteli rangaistuksen määräämisestä vuonna 198773. Hänen väitöstutkimuksensa on oikeustieteellisesti merkittävä ja oiva esimerkki oikeus- ja yhteiskuntatieteellisiä lähestymistapoja integroivasta tutkimustavasta74. Lappi-Seppälän väitöskirjaa on pidetty jopa parhaana 1900-luvun jälkipuoliskolla ilmestyneenä rikosoikeudellisena väitöskirjana Suomes-sa.75 Mirjami Paso tutki väitöstutkimuksessaan ennakkopäätöksiä, Suomen kor-keimman oikeuden ja EY-tuomioistuimen (nyk. Euroopan unionin tuomioistuin) ennakkopäätösretoriikkaa. Tutkimuksessa kuvailtiin ennakkopäätösretoriikan muutosta vuosituhannen vaihteessa.76
1.4 TUTKIMUKSEN TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Tutkimuksen tavoitteena on analysoida yleisten tuomioistuinten päätöksentekoa tilastollisten menetelmien avulla empiirisestä näkökulmasta ja tuottaa tietoa siitä, kuinka ennustettavaa ja yhdenmukaista oikeudellinen ratkaisutoiminta on Suo-messa. Lisäksi tavoitteena on tuottaa tietoa niistä tekijöistä, jotka tilastollisesti vaikuttavat rangaistuksen määräämiseen, erityisesti törkeissä rattijuopumusri-koksissa.
Pitkäjänteisten, monitieteisten ja laajempien rikosseuraamuksia käsittelevien tutkimushankkeiden määrä on ollut Suomessa vähäinen. Rangaistus- ja
69 Lahti – Törnudd 2001, s. 133.
70 Ks. Lichtenstein 1982, s. 611.
71 Nousiainen 1961.
72 Blom 1979, s. 50–51.
73 Lappi-Seppälä 1987.
74 Ks. Backman 1992, s. 392.
75 Ks. Koskinen 1998, s. 335–336.
76 Paso 2009.
semiskäytäntöjen osalta tutkimustiedossa on esiintynyt aukkoja. Eräs syy tähän todennäköisesti on se, että aihe edellyttää sekä rikosoikeudellisen järjestelmän että empiiristen tutkimusmenetelmien osaamista.77 Suurimmaksi osaksi rangais-tuskäytäntöjen tutkimusta on harjoitettu Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa.
Noin kymmenen vuotta sitten tutkimuslaitos julkaisi kolme eri tutkimustiedon-antoa, jotka käsittelivät raiskauksien, talousrikosten ja törkeiden huumausaine-rikosten rangaistuskäytäntöjä78. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on täyttää mainittua tuomitsemiskäytäntötutkimuksen puutetta. Kvantitatiivista oikeus-tutkimusta on myös tehty Suomessa hyvin vähän, joten myös tätä tutkimuksel-lista aukkoa väitöstutkimuksen on tarkoitus täyttää.
Liikenne on yksi merkittävimmistä elämänalueista. Liikennerikoksia tapah-tuu paljon ja niillä on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Tähän nähden oikeus-tieteellistä tutkimusta liikennerikoksista on tehty vähän ja tutkimukselle on tar-vetta. Koska liikennerikosjutut ovat usein niin sanottuja rutiinijuttuja, joista usein tuomitaan sakkoa, moni ei välttämättä pidä liikennerikoksia mielekkäänä oikeudellisen tutkimuksen kohteena.79 Tämän tutkimuksen yksi tarkoitus on osaltaan lisätä suomalaista liikennerikoksiin liittyvä tutkimusta. Törkeät ratti-juopumukset ovat tarkastelussa erityisesti kolmessa ensimmäisessä tutkimusar-tikkelissa (artikkelit 1–3). Vakavia liikennerikoksia sivutaan kuitenkin myös jatkokäsittelylupa-artikkelissa (artikkeli 4). Kokonaisuudessaan väitöstutkimuk-sessa ei siis tarkastella vain yhtä rikoslajia eli törkeää rattijuopumusta ja siihen liittyvää päätöksentekoa, vaan näkökulma laajenee artikkelien edetessä. Ratti-juopumusteema kulkee niin pitkälle kuin tutkimusaineistot sallivat. KKO:sta tulee törkeisiin rattijuopumusrikoksiin liittyviä ennakkopäätöksiä ainoastaan satunnaisesti. Rattijuopumusteema siis kulkee tutkimuksen taustalla aineistojen tasolla, mutta törkeät rattijuopumukset ja niiden seuraamuskäytäntö eivät itses-sään ole tutkimuksen kohteena.
Empiirisinä tutkimuskysymyksinä voidaan esittää lukemattomia erilaisia ky-symyksiä, jopa niin paljon, että voidaan katsoa olevan haasteellisempaa määri-tellä, mikä ei sovi tällaiseksi tutkimuskysymykseksi kuin että mikä sopii80. Tä-män tutkimuksen tutkimuskysymyksinä voidaan esittää seuraavat kysymykset:
1) Onko oikeudellinen päätöksenteko alueellisesti yhtenäistä yleisissä tuomioistuimissa?
2) Missä määrin niin sanottu tyyppirangaistusajattelu vaikuttaa tuomiois-tuinten ratkaisutoiminnassa?
3) Missä määrin oikeudelliset vs. ei-oikeudelliset tekijät vaikuttavat ratkai-suihin?
77 Ks. Smolej 2005, s. 17 ja 41.
78 Ks. Lappi-Seppälä – Hinkkanen 2004, Niemi – Lehti 2006 ja Kainulainen 2007.
79 Ks. Tolvanen 1999, s. 13–15.
80 Ks. Bachman – Schutt 2013, s. 22–23.
26
Ensimmäistä tutkimuskysymystä tarkastellaan käräjäoikeuksien oikeuskäy-tännön osalta syyttäjän seuraamuskannanottoja ja oheissakon tuomitsemista tarkastelevien artikkeleiden yhteydessä. Tässä yhteydessä arvioinnin kohteeksi nousee oikeudellisen päätöksenteon, tarkemmin ottaen rangaistuksen määrää-misen yhtenäisyys käräjäoikeuksien välillä törkeissä rattijuopumusasioissa.
Alueellisen yhtenäisyyden aspekti tulee lisäksi esille artikkeleissa, joissa tarkas-tellaan muutoksenhakua hovioikeuteen. Artikkelissa, jossa analysoidaan tör-keissä rattijuopumusasioissa tapahtuvan muutoksenhaun menestymistä hakijan kannalta sekä jatkokäsittelylupajärjestelmän tarkasteluun keskittyvässä artikke-lissa alueellista yhtenäisyyttä arvioidaan sitä kautta, onko hakija näkökulmasta merkitystä sillä, miltä alueelta eli minkä käräjäoikeuden ratkaisuun muutosta haetaan. Korkeimman oikeuden osalta alueellinen näkökulma on esillä siltä osin kun äänestyspäätösartikkelissa tarkastellaan, minkä hovioikeuspiirien alueilta ennakkopäätösten kohteina olleet asiat ovat saapuneet korkeimpaan oikeuteen, kuinka paljon suhteellisesti näistä eri hovioikeuspiireistä saapuneista asioista on päätynyt äänestykseen ja vaikuttaako eriävien mielipiteiden esittämiseen tilas-tollisesti se, mistä hovioikeuspiiristä ennakkopäätöksen kohteena oleva asia on saapunut.
Tyyppirangaistusajattelun vaikutuksia tuomioistuinten ratkaisutoiminnassa arvioidaan erityisesti oheissakon tuomitsemista käsittelevässä artikkelissa, mut-ta myös syyttäjän seuraamuskannanottoja mut-tarkastelevassa artikkelissa. Oikeu-dellisten ja ei-oikeuOikeu-dellisten tekijöiden vaikutuksia tuomioistuinten ratkaisuihin analysoidaan kaikissa muissa artikkeleissa paitsi jatkokäsittelylupajärjestelmää koskevassa artikkelissa.
Ensimmäistä tutkimuskysymystä tarkastellaan käräjäoikeuksien oikeuskäy-tännön osalta syyttäjän seuraamuskannanottoja ja oheissakon tuomitsemista tarkastelevien artikkeleiden yhteydessä. Tässä yhteydessä arvioinnin kohteeksi nousee oikeudellisen päätöksenteon, tarkemmin ottaen rangaistuksen määrää-misen yhtenäisyys käräjäoikeuksien välillä törkeissä rattijuopumusasioissa.
Alueellisen yhtenäisyyden aspekti tulee lisäksi esille artikkeleissa, joissa tarkas-tellaan muutoksenhakua hovioikeuteen. Artikkelissa, jossa analysoidaan tör-keissä rattijuopumusasioissa tapahtuvan muutoksenhaun menestymistä hakijan kannalta sekä jatkokäsittelylupajärjestelmän tarkasteluun keskittyvässä artikke-lissa alueellista yhtenäisyyttä arvioidaan sitä kautta, onko hakija näkökulmasta merkitystä sillä, miltä alueelta eli minkä käräjäoikeuden ratkaisuun muutosta haetaan. Korkeimman oikeuden osalta alueellinen näkökulma on esillä siltä osin kun äänestyspäätösartikkelissa tarkastellaan, minkä hovioikeuspiirien alueilta ennakkopäätösten kohteina olleet asiat ovat saapuneet korkeimpaan oikeuteen, kuinka paljon suhteellisesti näistä eri hovioikeuspiireistä saapuneista asioista on päätynyt äänestykseen ja vaikuttaako eriävien mielipiteiden esittämiseen tilas-tollisesti se, mistä hovioikeuspiiristä ennakkopäätöksen kohteena oleva asia on saapunut.
Tyyppirangaistusajattelun vaikutuksia tuomioistuinten ratkaisutoiminnassa arvioidaan erityisesti oheissakon tuomitsemista käsittelevässä artikkelissa, mut-ta myös syyttäjän seuraamuskannanottoja mut-tarkastelevassa artikkelissa. Oikeu-dellisten ja ei-oikeuOikeu-dellisten tekijöiden vaikutuksia tuomioistuinten ratkaisuihin analysoidaan kaikissa muissa artikkeleissa paitsi jatkokäsittelylupajärjestelmää koskevassa artikkelissa.
2 Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat
Tuomioistuimissa on tiettyä mystiikkaa enemmän kuin muissa rikosoikeusjär-jestelmän osissa. Tuomioistuimissa puolustus ja syyttäjä taistelevat rikostapauk-sen faktoista ja syytetyn syyllisyydestä tai syyttömyydestä tavoitellakseen oi-keuden totuutta.81 Tuomioistuimet ovat keskeisiä yhteiskunnallisia toimijoita, inhimillisiä laitoksia82, joille on annettu merkittävää valtaa ja vastuuta. Niillä ei kuitenkaan ole useimpien muiden yhteiskunnan toimijatahojen tapaista roolia, jossa nykypäivänä korostuvat mediahakuisuus, tykkää-painikkeet internetissä ja keinotekoiselta vaikuttava logo ja markkinanimike.83
Tuomioistuimet soveltavat erilaisia joustavia normeja, ratkaisevat erimieli-syyksiä, laiminlyöntejä ja laittomia tekoja eli päättävät mikä on oikein ja mikä väärin. Performanssiluonteestaan huolimatta lainkäyttö ei ole yhteiskunnallises-ta todellisuudesyhteiskunnallises-ta irrallisyhteiskunnallises-ta toiminyhteiskunnallises-taa. Oikeusnormit muuttuvat lihaksi ja vereksi vasta niitä konkreettisiin tapauksiin sovellettaessa. Oikeuden elävöittämispro-sessissa tuomioistuimilla on erityisen tärkeä rooli. Lainkäyttäjä on yhteiskunta-todellisuuden moottori. Tuomioistuinten on pyrittämä ymmärtämään ihmisten oikeita ongelmia ja ristiriitoja sekä ratkaisemaan niitä siten, että ratkaisut olisivat ymmärrettävissä siinä yhteisössä, jossa ne annetaan.84
2.1 YHDENVERTAISUUS JA ENNUSTETTAVUUS LAINKÄYTÖSSÄ
21. Yhdencaldainen ricos, waati yhdencaldaista rangaistusta, ja sentähden ei pidä catzot-taman jongun köyhyden eli rickauden päälle, mutta nijn yhtä cuin toista rangaiscatzot-taman, jos ricoxet owat yhtäläiset.85
Oikeusjärjestykset ovat täynnä erilaisia oikeudenmukaisuuden symboleja. Oi-keuden ”sokeutta” korostetaan esimerkiksi oiOi-keuden jumalatar Justitia side
81 Kautt – Spohn 2007, s. 155.
82 Paso 2009, s. 15.
83 Ks. Vihervuori 2012, s. 329.
84 Paso 2009, s. 23 ja Brusiin 1938, s. 172.
85 Tuomarin Oijennus nuorat. Agriola – Suomen historiaverkko 2016.
28
millä ja ideaalina on yhdenvertaisuus lain edessä. Todellisuus on kuitenkin mo-nimutkaisempi.86
Justitian toimiminen silmät sidottuina kuvaa oikeuden jakamista yksilöön katsomatta, ihmisten yhdenvertaisuutta oikeuden edessä, tuomitsemisen riip-pumattomuutta muista vallankäyttäjistä ja asiattomista vaikutteista87. Justitian puolueettomuus on sivuilleen vilkuilematonta neutraalisuutta88. Justitia kantaa oikeassa kädessään miekkaa, joka symboloi tuomiota ja rangaistusta, ja vasem-massa kädessään vaakaa, joka ilmentää kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
Oikeuden jumalatarta ei ole koskaan kuvattu suljetuin korvin. Ennen ratkaisun antamista kaikkia asianosaisia on kuultava. 89 Oikeuden jumalatar on kuitenkin samalla vaaran merkki. Justitia ei voi koskaan nähdä miekkansa rataa. Hänen oikeudenjakamisensa on sokea ja sokeaan toimintaa liittyy aina satunnaisuuden, ja viime kädessä jopa mielivallan vaara. Vain sellainen oikeuden jakaminen, joka avoimesti ottaa huomioon kaikki asianhaarat, tuottaa oikeutta ja kohtuutta. Sen vuoksi Justitialta olisi nyky-yhteiskunnassa riisuttava side silmiltä.90
PL 6 §:n 1 momentin mukaan ”ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”. Yh-denvertaisuuden vaatimus on ikivanhaa perua. Sen on jossakin muodossa sisäl-lyttävä jokaiseen oikeusjärjestykseen. Yhdenvertaisuusperiaatteen pohjana on vaatimus mielivallan välttämisestä.91 Yhdenvertaisuusperiaate on 1700-luvulta lähtien ollut yleinen yhteiskuntapoliittinen tavoite ja oikeudenmukaisuuden mittapuu. Vielä tänäkin päivänä oikeudenmukaisuus määritellään viime kädes-sä yhdenvertaisuuden avulla. Tuolloin 1700-luvun valistuksen aikakaudella kes-kiaikaisissa rikosoikeudellisissa järjestelmissä ei rangaistusten ennustettavuus ollut taattu.92 Kautta historian yhdenvertaisuuden sisällöstä on kiistelty, vaikka se käsitteenä onkin näennäisen yksinkertainen93. Yhdenvertaisuus on yksi abst-raktisimmista perusoikeussäännöksistä ja sen merkitys ilmenee sen toteutumi-sessa käytännössä. Kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä vasta sitten, kun oikeusjärjestys saattaa heidät samaan asemaan yksittäistapauksessa. Vaikka yh-denvertaisuuden vaatimus onkin laissa selvästi ilmaistu, yhdenvertaisuusvaa-timuksen ongelmallisuus ilmenee kuitenkin sitä käytäntöön sovellettaessa.94
Tuomarin on ratkaistava oikeusjuttu kiinnittämällä huomiota vain sovellet-tavaan lainsäännökseen ja sen mukaisiin olosuhteisiin. Oikeuden jumalatar ei kuitenkaan ole sokea, vaan hänen silmänsä on ainoastaan sidottu. Side symboloi juuri puolueettomuutta, etäisyyden ottamista muuhun kuin asiaan kuuluvaan.
Toisin sanoen oikeutta voidaan jakaa vain intohimojen vaiettua ja suhtautumalla
86 Abadinsky 1984, s. 4.
87 Hiden 2000, s. 760.
88 Aarnio 1989b, s 37.
89 Ks. Kangas 1996, s. 310 ja Tontti 1997, s. 22.
90 Aarnio 1989b, s 37.
91 Aarnio 2002, s. 4.
92 Ks. Nousiainen – Pylkkänen 2001, s. 17 ja Utriainen 1992, s. 50–51.
93 Anttila 2013, s. 45.
94 Holopainen 1981, s. 2–3.
millä ja ideaalina on yhdenvertaisuus lain edessä. Todellisuus on kuitenkin mo-nimutkaisempi.86
Justitian toimiminen silmät sidottuina kuvaa oikeuden jakamista yksilöön katsomatta, ihmisten yhdenvertaisuutta oikeuden edessä, tuomitsemisen riip-pumattomuutta muista vallankäyttäjistä ja asiattomista vaikutteista87. Justitian puolueettomuus on sivuilleen vilkuilematonta neutraalisuutta88. Justitia kantaa oikeassa kädessään miekkaa, joka symboloi tuomiota ja rangaistusta, ja vasem-massa kädessään vaakaa, joka ilmentää kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
Oikeuden jumalatarta ei ole koskaan kuvattu suljetuin korvin. Ennen ratkaisun antamista kaikkia asianosaisia on kuultava. 89 Oikeuden jumalatar on kuitenkin samalla vaaran merkki. Justitia ei voi koskaan nähdä miekkansa rataa. Hänen oikeudenjakamisensa on sokea ja sokeaan toimintaa liittyy aina satunnaisuuden, ja viime kädessä jopa mielivallan vaara. Vain sellainen oikeuden jakaminen, joka avoimesti ottaa huomioon kaikki asianhaarat, tuottaa oikeutta ja kohtuutta. Sen vuoksi Justitialta olisi nyky-yhteiskunnassa riisuttava side silmiltä.90
PL 6 §:n 1 momentin mukaan ”ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”. Yh-denvertaisuuden vaatimus on ikivanhaa perua. Sen on jossakin muodossa sisäl-lyttävä jokaiseen oikeusjärjestykseen. Yhdenvertaisuusperiaatteen pohjana on vaatimus mielivallan välttämisestä.91 Yhdenvertaisuusperiaate on 1700-luvulta lähtien ollut yleinen yhteiskuntapoliittinen tavoite ja oikeudenmukaisuuden mittapuu. Vielä tänäkin päivänä oikeudenmukaisuus määritellään viime kädes-sä yhdenvertaisuuden avulla. Tuolloin 1700-luvun valistuksen aikakaudella kes-kiaikaisissa rikosoikeudellisissa järjestelmissä ei rangaistusten ennustettavuus ollut taattu.92 Kautta historian yhdenvertaisuuden sisällöstä on kiistelty, vaikka se käsitteenä onkin näennäisen yksinkertainen93. Yhdenvertaisuus on yksi abst-raktisimmista perusoikeussäännöksistä ja sen merkitys ilmenee sen toteutumi-sessa käytännössä. Kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä vasta sitten, kun oikeusjärjestys saattaa heidät samaan asemaan yksittäistapauksessa. Vaikka yh-denvertaisuuden vaatimus onkin laissa selvästi ilmaistu, yhdenvertaisuusvaa-timuksen ongelmallisuus ilmenee kuitenkin sitä käytäntöön sovellettaessa.94
Tuomarin on ratkaistava oikeusjuttu kiinnittämällä huomiota vain sovellet-tavaan lainsäännökseen ja sen mukaisiin olosuhteisiin. Oikeuden jumalatar ei kuitenkaan ole sokea, vaan hänen silmänsä on ainoastaan sidottu. Side symboloi juuri puolueettomuutta, etäisyyden ottamista muuhun kuin asiaan kuuluvaan.
Toisin sanoen oikeutta voidaan jakaa vain intohimojen vaiettua ja suhtautumalla
92 Ks. Nousiainen – Pylkkänen 2001, s. 17 ja Utriainen 1992, s. 50–51.
93 Anttila 2013, s. 45.
94 Holopainen 1981, s. 2–3.
tapaukseen viileästi. Tasapainossa oleva oikeuden vaaka puolestaan viittaa yh-denvertaisuuteen ja päätöksenteon objektiivisiin perusteisiin.95
Yhdenvertaisuusperiaate vaatii samanlaisten tapausten samanlaista kohtelua ja erilaisten tapausten erilaista kohtelua96. Lähtökohtaisesti yhdenvertaisuuspe-riaate kohdistaa huomion eri henkilöryhmien samanlaisen kohtelun vaatimuk-siin. Sen tähtäimessä ovat ensisijaisesti henkilöt ja henkilöryhmät suhteellisen konkreettisissa tilanteissa. Ihmisiä ja ihmisryhmiä on kuitenkin myös yleisem-min kohdeltava samalla tavoin samanlaisissa tapauksissa.97 Todellisuudessa ihmiset eivät ole keskenään samanlaisia. Ihmisryhmät eroavat toisistaan ja jopa yhtenäisiksi ajateltujen ryhmien sisällä on niin paljon yksilöllisiä eroja, että kai-killa ryhmän jäsenillä ei välttämättä ole yhtään yhteistä ominaisuutta.98 Yhden-vertaisuus lain edessä ei tarkoita sitä, että kaikkia olisi kaikissa tilanteissa koh-deltava täysin samalla tavalla. Kun tapaukset vastaavat riittävässä määrin, olen-naisilta kohdiltaan toisiaan, on niistä yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti tuomittava samanlaiset rangaistukset (asiallinen ulottuvuus). Riittävässä määrin samankaltaisista rikoksista tulisi tuomita samanlaiset rangaistukset eri puolilla maata (alueellinen ulottuvuus). Tuomitun asemaan ei saisi vaikuttaa se, missä hän on rikoksensa tehnyt. Suomen oikeusjärjestys pyrkii kuitenkin monin eri tavoin tasoittamaan ihmisten lähtökohtaista eriarvoisuutta. Kysymys on halusta saattaa kaikki ainakin samalle lähtöviivalle. Suomessa yhdenvertaisuus nähdään todellisena tavoitteena kaikissa julkisissa toimissa. Julkisen vallan velvollisuus on omalta osaltaan pyrkiä edistämään yhteiskunnassa sitä tosiasiallista tasa-arvoa, joka on eräänlainen "viidakon lain" vastakohta.99
Yhdenvertaisuus ja samanlaisuus viittaavat laadulliseen samankaltaisuuteen.
Kyse ei ole yleensä henkilöiden, asioiden tai esineiden identtisyydestä. Tarkas-teltavat kohteet ovat useilta piirteiltään samankaltaisia, mutta voivat samalla olla muissa suhteissa erilaisia. Yhdenvertaisuus on siis luonteeltaan relatiivista eli suhteellista. Puhuminen yhdenvertaisuudesta edellyttää näin ollen tarkastel-tavien kohteiden vertailevaa arviointia tietyllä mittapuulla.100
Yhdenvertaisuus on vertailuperiaate, jossa kahta tai useampaa tapausta ver-rataan toisiinsa101. Yhdenvertaisuuden arviointi on samankaltaisuusvertailua, jossa tarkastelu kohdistuu kahteen tai useampaan tapaukseen tai henkilöön ja yhteen tai useampaan ominaisuuteen. Samanlaisuudesta puhuminen voi olla pelkästään kuvailevaa: henkilöt ovat saman ikäiset. Normatiivinen
95 Ks. Kulla 2004b, s. 113.
96 Vaatimus samanlaisten tapausten samanlaisesta kohtelusta edustaa yhdenvertaisuusperiaatteen oikeudellista, muodollista puolta, ja erilaisten tapausten erilaisen kohtelun vaatimus tosiasiallista eli sisällöllistä puolta, Anttila 2013, s. 45.
97 Wilhelmsson 2004, s. 223.
98 Nousiainen – Pylkkänen 2001, s. 16.
99 Ks. Kuusimäki 2006, s. 171, Melander 2010, s. 181 ja Tapani – Tolvanen 2011, s. 20.
100 Ks. Kulla 2004b, s. 103.
101 Kulla 2004a, s. 70.
30
suus puolestaan viittaa siihen, että normin alaan kuuluvia samankaltaisia henki-löitä tai esineitä taikka asioita on kohdeltava samalla tavalla.102
Juridiikassa rinnastetaan hyvinkin erilaisia asioita samanlaisiksi oikeudellis-ten konstruktioiden avulla. Riittävän samankaltaisen arviointi on kuvittelua. Se on vaikutelma. Ratkaistavat tapaukset eivät koskaan voi olla samankaltaisia.
Kun tapahtumaa kuvitellaan, siitä muodostuu mielikuva, jota verrataan ratkais-tavaan tapaukseen. Kyse on tuomarin kyvystä kuvitella menneisyyden tapah-tumia ja rekonstruoida kaksi vaikutelmaa niin, että ne ovat oikeudellisesti riittä-vän samankaltaisia. Kysymys on siitä, millä tavalla tuomari käyttää mielikuvi-tusta ratkaistavana olevaan tapaukseen. Samankaltaisuuden konstruktiivisuu-den takia ainoastaan juristit kykenevät määrittämään sen, mikä on riittävän samantyyppistä ja mikä on riittävästi erilainen.103
Rangaistuksen määräämiseen sovellettuna yhdenvertaisuus merkitsee, että lähtökohtaisesti samasta teosta tulisi tuomita sama rangaistus siitä riippumatta, kuka on rikoksen tekijä, missä teko on tehty ja kuka tuomitsee rangaistuksen.
Rangaistuksen määräämisen osalta voidaan näin puhua henkilöllisestä ja alueel-lisesta yhdenvertaisuudesta.104 Yhdenvertaisuuteen liittyy myös ennustettavuu-den vaatimus. Osa yksilön oikeusturvaa on mahdollisuus ennakolta muodostaa mahdollisimman tarkka käsitys siitä, miten viranomaiset ja laki reagoivat yksi-lön tekemisiin.105 Ennustettavuus on kuitenkin vain oikeusturvan toinen puoli.
Myös sisällöllistä oikeudenmukaisuutta edellytetään.106
PL 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuk-sen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintää voi olla suoraa tai epäsuoraa muotoa. Suoraa syrjin-tää on sellainen toiminta, jossa päätös tehdään viitaten sopimattomalla tavalla päätöksen kannalta epäolennaiseen seikkaan. Epäsuoraa syrjintää puolestaan on sellainen toiminta, jossa esimerkiksi sääntö on yleistä muotoa, mutta sitä sovel-letaan eri tavalla määrättyihin henkilöryhmiin. Jos kahdelle eri-ikäiselle henki-lölle tuomitaan erilainen rangaistus, vaikka heillä on täysin samanlainen rikos-rekisteri, heitä syytetään täysin samanlaisesta teosta, he tekevät samanlaista työtä ja kaikki muut relevantit olosuhteet ovat myös samanlaisia, kyse on suo-rasta syrjinnästä. Epäsuoraa syrjintää olisi se, jos työssäkäyvälle syytetylle eh-dollisen ja ehdottoman vankeuden lajivalinnassa vaaka kallistuisi eheh-dollisen puolelle, mutta työllisyysaste olisi huomattavasti korkeampi vanhemmille kuin nuoremmille ihmisille.107
102 Kulla 2004b, s. 103.
103 Klemetti 2014, s. 161.
104Melander 2011, s. 188.
105 Lappi-Seppälä 2000, s. 44.
106 Lappi-Seppälä 1987, s. 111–112.
107 Ks. Hudson 1998, s. 223–224.
suus puolestaan viittaa siihen, että normin alaan kuuluvia samankaltaisia henki-löitä tai esineitä taikka asioita on kohdeltava samalla tavalla.102
Juridiikassa rinnastetaan hyvinkin erilaisia asioita samanlaisiksi oikeudellis-ten konstruktioiden avulla. Riittävän samankaltaisen arviointi on kuvittelua. Se on vaikutelma. Ratkaistavat tapaukset eivät koskaan voi olla samankaltaisia.
Kun tapahtumaa kuvitellaan, siitä muodostuu mielikuva, jota verrataan ratkais-tavaan tapaukseen. Kyse on tuomarin kyvystä kuvitella menneisyyden tapah-tumia ja rekonstruoida kaksi vaikutelmaa niin, että ne ovat oikeudellisesti riittä-vän samankaltaisia. Kysymys on siitä, millä tavalla tuomari käyttää mielikuvi-tusta ratkaistavana olevaan tapaukseen. Samankaltaisuuden konstruktiivisuu-den takia ainoastaan juristit kykenevät määrittämään sen, mikä on riittävän samantyyppistä ja mikä on riittävästi erilainen.103
Rangaistuksen määräämiseen sovellettuna yhdenvertaisuus merkitsee, että lähtökohtaisesti samasta teosta tulisi tuomita sama rangaistus siitä riippumatta, kuka on rikoksen tekijä, missä teko on tehty ja kuka tuomitsee rangaistuksen.
Rangaistuksen määräämisen osalta voidaan näin puhua henkilöllisestä ja alueel-lisesta yhdenvertaisuudesta.104 Yhdenvertaisuuteen liittyy myös ennustettavuu-den vaatimus. Osa yksilön oikeusturvaa on mahdollisuus ennakolta muodostaa mahdollisimman tarkka käsitys siitä, miten viranomaiset ja laki reagoivat yksi-lön tekemisiin.105 Ennustettavuus on kuitenkin vain oikeusturvan toinen puoli.
Myös sisällöllistä oikeudenmukaisuutta edellytetään.106
PL 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuk-sen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintää voi olla suoraa tai epäsuoraa muotoa. Suoraa syrjin-tää on sellainen toiminta, jossa päätös tehdään viitaten sopimattomalla tavalla päätöksen kannalta epäolennaiseen seikkaan. Epäsuoraa syrjintää puolestaan on sellainen toiminta, jossa esimerkiksi sääntö on yleistä muotoa, mutta sitä sovel-letaan eri tavalla määrättyihin henkilöryhmiin. Jos kahdelle eri-ikäiselle henki-lölle tuomitaan erilainen rangaistus, vaikka heillä on täysin samanlainen rikos-rekisteri, heitä syytetään täysin samanlaisesta teosta, he tekevät samanlaista työtä ja kaikki muut relevantit olosuhteet ovat myös samanlaisia, kyse on suo-rasta syrjinnästä. Epäsuoraa syrjintää olisi se, jos työssäkäyvälle syytetylle eh-dollisen ja ehdottoman vankeuden lajivalinnassa vaaka kallistuisi eheh-dollisen puolelle, mutta työllisyysaste olisi huomattavasti korkeampi vanhemmille kuin nuoremmille ihmisille.107
102 Kulla 2004b, s. 103.
103 Klemetti 2014, s. 161.
104Melander 2011, s. 188.
105 Lappi-Seppälä 2000, s. 44.
106 Lappi-Seppälä 1987, s. 111–112.
107 Ks. Hudson 1998, s. 223–224.
Rangaistuksen määräämisessä yhdenvertaisuutta pyritään toteuttamaan kiinnittämällä huomiota rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin (515/2003) mukaisesti rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat pe-rusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Momentin pääviesti sisältyy sen jälkiosaan: oikeuskäytännön yhtenäisyys ja yhdenvertaisuus ovat keskeinen rangaistuksen määräämisen lähtökohta108. Oikeuskäytäntö toimii siis rangais-tuksen määräämisessä tärkeänä normatiivisena mittapuuna. Koska rangaistus-käytännön yhtenäisyys on otettava huomioon, todellinen oikeuskäytäntö vel-voittaa tuomioistuinta.109 Oikeuskäytännöstä tarvitaan empiiristä tietoa, jotta rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisen vaatimus voidaan lainkäytössä asianmukaisesti toteuttaa.
Laillisuus- eli legaliteettiperiaate on yksi rikosoikeuden keskeisimmistä peri-aatteista. Sen ydinsisältö on muotoutunut jo valistusajalla. Laillisuusperiaate ymmärretään nykyisin sekä rikosoikeudelliseksi että valtiosääntöoikeudelliseksi periaatteeksi.110 RL 3:1 §:n mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavak-si. Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava
Laillisuus- eli legaliteettiperiaate on yksi rikosoikeuden keskeisimmistä peri-aatteista. Sen ydinsisältö on muotoutunut jo valistusajalla. Laillisuusperiaate ymmärretään nykyisin sekä rikosoikeudelliseksi että valtiosääntöoikeudelliseksi periaatteeksi.110 RL 3:1 §:n mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavak-si. Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava