Viimeisenä hegemonisen kulttuurin osa-alueena on ekokylässä auttamisen tai antamisen sekä tilalle laskeutumisen normit. Normit ilmentävät ekokylässä toivottavina pidettyjä tekemisiä ja kehityskulkuja. Ne ovat konstitutiivisia (toimintaa muodostavia) ja regulatiivisia (toimintaa rajoittavia) kun niiden kautta määritellään toivottavaa kylässä olemista (Lehtonen 1990, 32).
Auttamisen, toisten palvelemisen tai jopa uhrautumisen normit tulevat esiin aineistossa.
Haastateltavista monet haluavat tehdä työtä, joka vastaa johonkin kestävään tarpeeseen. Kylän asukkaat haluavat monesti töillään ja toimillaan auttaa muita ihmisiä tai esimerkiksi eheyttää viljelymaan kuntoa. Auttavaisuus on pieniä ja isoja tekoja kylän ulkopuolisista vapaaehtoisprojekteista ekokylän talkootöihin ja polttopuiden kantamiseen. Auttamisen ja
hyvän jakamisen kohteena ovat ainakin luonto, naapurit ja yhteisö, ympäröivä kunta tai maaseutu, ihmiset, joille tuotetaan ruokaa, omat lapset tai laajemmin koko maailma.
Auttamisen normi yhdistyy myös yhteiskunnallisuuteen, kun oma työ nähdään rakenteellisesti hyödyllisenä ja usein muita toivottuja projekteja ja tekemisiä mahdollistavana. (Vrt. Van Schyndel Kasper 2008.)
H: Siitä voitas mennä tämmöseen aika laajaan kysymykseen, miksi teet työtä?
I: No sen takia että se, tuottaa mulle hyvää oloa ja sitten mä tiedän että se on hyödyllistä myös muille…tulee omaan päivään mielekkyyttä ja että pystyy tekemään just sitä sellasta mikä, mikä tietää että sitten auttaa muitakin, että että en pystyis esimerkiks tekemään jotain tehdastyötä koska se ois liian yksitoikkoista ja sitten mä nään sen niin, lyhyen tähtäimen tota noin niin, niinkun sem- tai että se niinku tavallaan että se mitä siinä tuotetaan niin jotenkin niin sellanen lyhyen tähtäimen juttu että sitten jos ajattelee mitä sitten täällä esimerkiks on tehty ni mä nään sen oikeesti että esimerkiks tää vapaaehtoisprojekti, et siinä sä vaikutat sen ihmisen koko loppuelämään joka voi vaikuttaa, sen ansiostamuitten ihmisten koko loppuelämään (naurahtaa)
Kuten sanottu, moninaisuuden arvostaminen ja ymmärrys erilaisissa elämäntilanteissa olevia asukkaita kohtaan on ekokylän kulttuuriseen hegemoniaan kuuluva ihanne. Haastateltavat korostavat, että on ymmärrettävää, etteivät kaikki voi juuri nyt osallistua kylässä tehtäviin töihin samalla intensiteetillä ja yhtä suurilla panostuksilla. Samanaikaisesti kylässä toimii kuitenkin antamisen normi, jonka mukaan ihannetilanteessa kaikki asukkaat ”antavat” kylälle jotain esimerkiksi juuri palkattoman työn muodossa.
”H: Onks se ollu jonkun näkönen kriteeri asukkaiden valinnassa et on jotakin ammattitaitoa mitä voi hyödyntää täällä vai onks sillä ollu mitään roolia?
I: Joo, no ei ei siinä varsinaista roolia mutta, ideahan on se että, että tota, nythän me tossa niinku vaikka pari paikkaa vielä jälellä tai niin, mutta lähtökohtana on se kysymys mikä pitäs ois tärkein kysymys mikä ehkä ei oo ihan aina onnistunu että mitä jos ajatellaan että uus tulee tohon niinku, kysymään että voisko hän vaikka tulla tähän niin mitä taitoja… ja tota niinkun… taitoja ja tota...
Niinkun… voit antaa tälle kylälle. Koska ei niinkään se että mitä, koska tää ei oo mikään semmonen että, mikään ei tuu itekseen, ei mikään tuu taivaasta tipahda tohon noin joku pömps, vaan se pitää ihan itse niinkun tehdä, niin niin, mitä sää tuot tälle kylälle?”
Toinen vallitsevaan kulttuuriseen hegemoniaan kuuluva ihanne näyttää olevan ”tilalle laskeutumisen” normi. Ihannetilanteessa asukkaat eivät ”vain asuisi” kylässä, vaan olisivat siellä fyysisesti ja henkisesti läsnä esimerkiksi työn tekemisen ja yhteisen tulevaisuuden
ideoimisen muodoissa. Jotkut haastateltavista pohtivat, että asukkaat ovat eri vaiheissa tätä tilalle laskeutumista, mutta ajan myötä kaikki toivottavasti asettuisivat kylään kokonaisvaltaisesti läsnä oleviksi.
”…sit varmaan mua jossain alkuvaihees varmaan varsinkin itteeni sieppas se, että ku mut et seki selitty sillä et ku mä olin tääl koko ajan ni mä niinku näin kaiken koko ajan ja ajattelin et vois toi joskus tonki roskan tost nostaa tai ton laudan viedä tänne, ja sit ku mä vasta otan sen puheeks henkilön kanssa ni ”ai missä?”, ai mikä, ja sit mä niinku tajuun et ei se ees nää sitä, kun sen maailma on ihan muualla, nii nii. Et erilail orientoitunu ihminen, niin. Niin se on myös seki et se oli joku oivallus sillon et me ollaan niinku ihan eri kohdissa semmoses vähän niinku laskeutumisessa tänne…”
Tässä ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastelin ekokylän hegemonista kulttuuria ja sen sisältämiä ihanteita, arvostuksia, puhetapoja ja normeja. Ekokylän hyvänä pidettyä toimintaa ilmentävät ekologisuuden, itsenäisen tekemisen, itsekasvatuksen, erilaisuuden arvostuksen, demokraattisuuden ja yhteiskunnallisuuden ihanteet. Maaseutumaisen paikan, lähellä tuotetun ruoan ja yhteisöllisyyden arvostukset perustelevat ekokylässä asumista ulkopuolisten lisäksi asukkaille itselleen. Kylän kehityksen vaiheittaisuutta ja yleisimpiä ristiriitoja kuvaavat yhteiset puhetavat käsitteellistävät kylän toimintaa ja toimivat kyläläisten yhteisten ymmärryksen mahdollistavina kiinnepisteinä. Auttamista, antamista ja tilalle laskeutumista koskevat normit sekä suuntaavat että rajoittavat ekokyläläisten toimintaa toivottavaan suuntaan. Jaottelu on tehty esitysteknisistä syistä, ja tosiasiassa kaikki ekokylän hegemonisen kulttuurin symboliset osatekijät sisältävät diskursiivisiä, arvottavia, normittavia ja ideaalisia elementtejä ja risteävät kategorioiden välillä. Monessa kohdassa oli havaittavissa yhtymäkohtia tämän aineiston ja muiden ekokylistä tehtyjen tutkimusten kanssa. Tämän luvun teemat toimivat orientoivana pohjustuksena kahdelle seuraavalle analyysiluvulle, joissa näitä empiirisiä havaintoja jatkokehitellään ensin jälkifordistisen työn ja sitten tuotantoon osallistumisen sekä päätösvallan jakaantumisen teemojen kautta.
6 Ekokylän jälkifordistinen tuotanto
Seuraavaksi tarkastelen ekokyläyhteisön tuotantoon liittyviä töitä. Esittelen ja kuvailen ensin kylän työtehtäviä yleisellä tasolla. Sen jälkeen tarkastelen sitä, minkälaisia jälkifordistisen tuotannon piirteitä nämä työtehtävät pitävät sisällään. Tarkastelen myös jälkifordistista tuotantoa rakentavien ja mahdollistavien kulttuuristen konventioiden roolia ja niiden linkittymistä hegemoniseen kulttuuriin ekokylän tuotannossa. Luvun lopuksi tarkastelen sitä, miten ekokylän tuotannon jälkifordistiset piirteet liittyvät työn ajallisiin, paikallisiin ja sisällöllisiin rajoihin ja rajattomuuteen.
Tässä tutkielmassa määrittelen työn Marxin työvoiman käsitettä mukaillen tavoitteelliseksi toiminnaksi, joka tähtää inhimillisten tarpeiden tyydyttämiseen.12 Seurailen myös ajatuksia siitä, että tuottavan työn piiriin tulisi lukea nykyistä palkkatyötä laajemmin erilaisia ihmisten elämille keskeisiä tuottavia toimia muun muassa perheiden ja lähiyhteisöjen piiristä (mm.
Joutsenvirta ym. 2016). Tästä näkökulmasta ekokylän tuotanto pitää sisällään moninaisia töitä, joita esittelen tässä luvussa. Jotkut töistä on helppo lukea konkreettisesti kylän tuotannolle tärkeiksi, kun taas toiset ovat välillisempiä, näkymättömämpiä tai toimia, joita ei usein lueta varsinaiseksi työksi. Luettelin tutkimuskentän esittelyn yhteydessä taulukossa 1 (luku 4.2) ekokylän tuotantoon suoraan tai välillisesti liittyviä työtehtäviä. Avaan näiden työtehtävien sisältöä ja suhdetta ekokylän tuotantoon seuraavassa.