Satakunnan kallioperän pääpiirteet

Satakunnankallioperän pääpiirteet on esitettykuvassa ^1. Siitä nähdään, että alueen kivis-tä perustaa leimaavat syvällä maankuoressa kiteisen asunsa ^saaneet syväkivilajit, kuten graniitti, granodioriitti, kvartsidioriitti eli tonaliitti sekä erilaisten geologistenprosessien

muuttamat metamorfiset kivet. Satakunnan kallioperän karttakuvalle ovatkin leimaa-antavia^myös svekofennisen poimuttumisvyöhykkeen ^liuskeet jatulivuoritoiminnan

tuot-teet. Tämän liuskealueen^{kivilajit ovat} pitkien aikojen kuluessa muuttuneita savi-,

hie-su-, hiekka-ja sorakerrostumia, jotka nykyisinovat fylliittejä, kiilleliuskeitaja -gneisse-jä sekä konglomeraatteja. Eteläisen Satakunnan ^{alueella tavataan} svekofenniseen vyö-hykkeeseen^kuuluvia runsaasti^kiillettä sisältäviä gneissejä, joita esiintyyvarsinkin Rau-man ympäristössä. Niitä on myös^Porin pohjoispuoleltaTampereelle ulottuvalla

liuskea-lueella, johon liittyy erillisiä, etenkin Pohjois-Satakunnassa tavattavia jaksoja. ^Tämä vanhanpoimuvuoriston vyöhyke alkaa Kankaanpäästä jakaartaa Lavian kautta Näsijär-ven poikki aina Päijänteelle asti. Sen liuskeasuisia kallioita ^tavataan lisäksi

Hämeenky-Kuva 1. Satakunnan kallioperän pääpiirteet. Pohjana prof. Ahti Simosen laatima Suo-men kallioperäkartta 1: 1 000 000 ^(1980). Merkkien ^selitys: 1 fylliittiä, kiilleliusketta sekä kiille- että migmaattista gneissiä (svekofenninen vyöhyke), 2= rapakivigraniittia, 3= Jotunista hiekkakiveä, 4= granodioriittia ja kvartsidioriittia, 5= postjotunista dia-baasia ^ja 6 kvartsi-maasälpäliusketta ja -gneissiä.

Kuva 2.

Svekofennisen

poimuvuoriston jäänneKankaanpään liuskemuodostumassa Kau-kojärven lähellä. Liuskepinkat ovatpoimuttaneet lähespystyasentoon. Myöhemmin

kulu-tus on hävittänyt niiden laet. Valokuva: ^Pentti Alhonen.

rössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä, Parkanossa jaKihniössä graniittialueidenlomissa. Esi-merkiksi Kolmilopin syväkivimassiivi on Kankaanpään ja ^Lavian liuskeiden ^välissä.

Hämeenkyrän punertava granodioriitti jatkuu myös liuskeympäristöön pitäjän länsiosiin.

Lisäksi suuri, muodoltaan pyöreähkö graniittimassiivi sijaitsee Hämeenkyrön ^kirkolta itään kaartuen Lavajärveltä Pinsiöön. Laajoja graniitin ja granodioriitin leimaamia

aluei-ta aluei-tavaaluei-taan myös Viljakkalassa, mistä ne jatkuvat Kyrösjärven itäpuolitse pohjoiseen.

Kyrösjärven länsipuolen kivinen perusta Ikaalisissa kuuluu niinikään granodioriittialuee-seen. Kelminselän rantakalliot jaPalinperän maisemallisestikin komeat kalliopaadet ^ovat edustavia esimerkkejä maapallon historian alkuaikojen syväkivien mahtavista syntyta-pahtumista. Myös Jämijärven,Parkanon jaKihniön graniititkuuluvat tähänseurueeseen.

Yhtenäinen syväkivialue ulottuu ^Karvian, Honkajoen jaKankaanpään ympäristöstä

län-teen Satakunnan rannikolle.

Myös etelämpänä Suodenniemeltä, Mouhijärveltä, Kiikoisista, Karkusta, Tyrväältä, Kii-kasta, Kauvatsalta jaKokemäeltä tavoitetaansama graniittinen syväkivipohja. Edustavi-na kalliopaljastumina se on näkyvissä Pyhärannan, Rauman ja Kodisjoen kolmiossa.

Rajana idässä on alueen rapakivi.

Kuva 3. Harmaa gneission tunkeutunut

svekofennisen

vuorijonomuodostuksen yhteydes-säkiilleliuskeeseen^jamuodostanut siihen ohuita ^suonia liuskelevyjen väliin. Jylhäjärvi, Hämeenkyrö, valokuvannut J. J.^{Sederholm v. 1913.}

Edellä on joviitattu svekofenniseen vuorijonovyöhykkeeseen. ^Tämä nykyisin juurilleen kulunut ja tasoittunut poimuvuoristo ^on edustavimmillaan Pohjois-Satakunnassa, missä

sitä voidaan seurata erillisinä liuskejaksoina esimerkiksi Hämeenkyrössä, Ikaalisissa,

Laviassa jaKankaanpäässä (kuva 2). Svekofennisille kivikerroksille ^on tyypillistä, ^että niidenpohjillaon hyvin paksuja muuttuneita eli metamorfoituneita savi-, hiekka-ja sora-sedimenttejä. Näitä peittävät monin paikoin usein tehokasta tulivuoritoimintaa osoittavat vulkaaniset kivet. Tällaisen kerrosjärjestyksen katsotaan olevan mitä luonteenomaisin poimuvuoristojen syntyyn johtaville merensyvänteen kerrostumille. Vuorijonojen muo-dostuminen liittyy nimittäin nykyisten käsitysten mukaan jättiläismäisten mannerlaatto-jenliikkeisiin. Vuorten ilmaantumista ennakoi laattojenreunoille muodostuva pitkä kau-kalomainen merensyvänne eli geosynkliini. Se täyttyy aikojen kuluessa mantereelta ker-tyneistä sedimenteistä. Merenpohjan vajoamisen aikaansaa mannerlaattojen yhteentör-mäys. Laatan työntyessä toisen alle geosynkliininkerrostumat painuvat ^kasaan, väänty-vät poimuille sekä joutuvat kohonneen lämpötilan japaineen muokkaamiksi. Tässä

ta-pahtumassa ne kiteytyvät uudelleen jamuuttavat asuaan. Maankuoren syvyyksiin

vajoa-van laatan mukana kerrostumia ^voi joutua myös ympäristöön, missä ne suorastaan

sula-vat. Tuloksena syntyy graniitteja ^ja seoskivilajeja, kuten suonigneissejä. Niitä esiintyy lähes kaikkialla svekofennisen poimutuksen yhteydessä. Esimerkkeinä voidaan mainita

monet Kyrösjärven rantakalliot sekä Kauko- ja Vihteljärven ympäristö Kankaanpäässä.

Jylhäjärven itäpuolella sijaitsevastakalliosta Hämeenkyrön ja Suoniemenrajalla saa hy-vän käsityksen maankuorendynaamisten voimien toimintatavoista. Kuvasta 3 nimittäin

nähdään, miten harmaa gneissi on tunkeutunut kiilleliuskeeseen jamuodostanut siihen ohuita suonia liuskelevyjen väliin. Mainittakoon, että vanhojen vuorijonojen vyöhyk-keissä, joissa hyvin pitkäaikainen kulutus on paljastanut vuoristojen syvät juuret,

tava-taan paljon seoskiviä.

Keski-Pohjanmaalta Merikarvian, Siikaisten, Pomarkun, ^Noormarkun jaLavian kautta Tampereelle kaartuvan svekofennisen poimuvuoristoalueen muuttuneitakivilajeja esiin-tyy luonnonhistoriallisina dokumentteina myös ^Rauta- jaKuloveden ympäristössä sekä Kokemäenjoen yläjuoksun varrella. Pohjoisempana Kankaanpään liuskeet ja Heittolan-Kovelahden liuskealue Ikaalisissaovat merkittäviämuistojatästä Satakunnan prekambri-kautista maisemaa leimanneesta vuoristosta. Kankaanpäässä se on peittänyt suurimman osan kaupungin alueesta. Muodostuman kivilajien pääosa on tulivuorten tuhkasta ja osaksi ^myösrapautumisaineksista veteen kerrostumalla syntyneitä kerroksellisia ja lius-keisia tuffiitteja. Paikalla sijainnutmerensyvänne toimi kerrostumisaltaana. Siihen synty-neet sora-, hiekka- jasavikerrostumat muuttuivat alkuperältään vuosimiljoonien kulues-sa. Niinpä hienojakoisestasavikivestä ^on tullutfylliittiä tai kiilleliusketta, hiekkakivestä kvartsiittia ja sorasta iskostunutta sorakiveä eli konglomeraattia. Viimemainitussa

tava-taan usein tulivuoritoiminnasta peräisin oleviatuffiitteja. Konglomeraatit ^ovat siten

ker-rostuneet varsin vilkkaan vulkaanisen purkausaktiviteetin aikana.

Kivilajikartassa kuva 4 esitetään esimerkkinä Heittolan-Kovelahden liuskealue, missä svekofennisiä muuttuneita kiviä ^tavataan erikokoisina vyöhykkeinä. Niiden tyypillinen piirre on selvä kerrosrakenne. Muutaman millimetrin tai senttimetrin paksuiset tumman-harmaat jakarkeammat vaaleanharmaat kerrokset vuorottelevat muodostumassa. Tästä on päätelty, ^että kerrostuminen eli sedimentaatio^on ollut luonteeltaanrytmillistä

kuvas-taen jotuolloin vallinneitavuodenaikojen vaihteluita.

Samoinkuin Kankaanpään liuskemuodostumassatavataan Heittolan-Kovelahden alueel-lakin fyllittiä jakiilleliusketta. Huomattava osa tämän liuskevyöhykkeen sedimenttisyn-tyisistä kivistä on ollut nimenomaan savia. Myös tulivuoren tuhkaa sisältävät savikivet

ovat Kyrösjärven pohjoispäässä sangen yleisiä. Sama koskee agglomeraatinnimellä

tun-nettua vulkaanistakivilajia, joka esiintyy monin paikoin liuskeiden välikerroksina.

Satakunnan ^luonnon geologisessa varhaishistoriassa liuskealueet ovat varsin

kiinnosta-via,koska niidenkivilajeissa näkyvätrakenteet muistuttavatsuurestigeologisestinuorien

Kuva ^4. Heittolan-Kovelahden liuskealue Ikaalisissa. Merkkien selitys: 1= plagioklaasi-jauraliittiporfyriittia, 2=fylliittiä, ³ gabroa ja dioriittia, ⁴ kvartsi- ja granodioriit-tia, 5= graniittia, 6 suonigneissimäistä granodioriittiutumista ja7= agglomeraattia.

Yleistetty^Huhman, Sallin jaMatiston ⁽¹⁹⁵²⁾ kallioperäkartan (lehti 2122^Ikaalinen) se-lityksestä.

kerrostumien rakennepiirteitä. Vanhojen liuskeiden muodostumisympäristöjä^voidaan

si-ten tulkita viimemainittujen rakenteellisten yhtäläisyyksien avulla. Tämä aktualistinen periaate osoitettiin oikeaksi Tampereen liuskevyöhykkeen tutkimusten yhteydessä. Geo-logian isäksi mainittu skotlantilainen James Hutton (1726-1797) lausui ensimmäisenä ajatuksen, että menneinä aikoinaovat vallinneet pääasiassa ^samat voimat kuin luonnossa nykyäänkin ja^että vanhojen muodostumien syntyä tutkittaessa ^on huomioitava saman-kaltaisuus nykyisten muodostumien syntytavoissa. Tämän näkemyksen kiteytti sittem-min maineikas englantilainen geologiCharles Lyell (1795-1875) lauseeksi: "Nykyisyys on menneisyyden avain’’. On siis tutkittava nykyisiä geologisia prosesseja ja^verrattava niiden tuloksia vanhoihin muodostumiin. Tätä perusohjettaon sanottu aktualistiseksi

pe-riaatteeksi, mihin joedellä viitattiin. Sitä sovelsi menestyksellisesti suomalainengeologi

Kuva 5. Rapakivimaisemaa Honkilahden Lellaisten kylässä. Kasvittomilla alueilla on moroutuva kallio paljaana. Edessä oikealla näkyy moroutuva

irtolohkare.

^Valokuva:

Pentti Eskola 1905.

Jakob Johannes Sederholm (1863-1934) Satakuntaan ulottuvan Tampereen ympäristön kallioperää ja etenkin ^sen liuskemuodostumia käsittelevillä tutkimuksillaan. Professori

Sederholm, jokatoimi silloisen Geologisentutkimuslaitoksenjohtajana,osoitti vakuutta-vasti fylliittien ja konglomeraattien muodostuneen pääasiassa samalla tavalla sekä suun-nilleen vastaavissa ympäristöissäkuin nykyiset rantakivikot, ^-sorat tai -hiekat ja

kerralli-set savet mannerjäätikön sulamisvaiheessamiljooniavuosia myöhemmin. Jokainen kivi-laji on siten syntyhistoriansatulkki!

Satakunnan svekofenninen vuoristoseutu oli luonnonympäristönävarsin ^rauhaton, mikä johtui tiheästi toistuvista tulivuorten purkauksista ja maankuoren voimakkaista liikun-noista. Maanjäristyksetolivat sitenyleisiä. Alueen kallioperä ^muutti jatkuvasti^muotoaan vuoristojen mahtavan syntyprosessin aikaansaadessa täydellisesti erilaisen maisemaku-van kuin sekä Pohjois- että Ala-Satakunnassa on tänään. Nykyisiä Alppeja muistuttava poimuvuoristo kului jatasottui 300-400 miljoonan vuoden kuluessa muodostumisestaan.

Kuten olemme nähneet, vain ^{sen juuretovat} säilyneet nykyaikaan saakka.

Eskola kuvaa sitäkirjassaan "Muuttuva maa” seuraavasti: "Kuivat, laakeapintaiset, mut-ta pystyseinäiset kalliomaat, metsäpuina harvakseltaan petäjiä ja yksityisiä koivuja,

maan verhonakanervikkoja täplittäinen sianpuolamatto, siellä^täällä pystyistä kallionsei-nämästäpyöristyneet morotörmättai karuutensa ^vuoksi tasaisessakin pinnassa alastomik-si jääneetmaksankarvaiset ^moroläikät luonnehtivat^tätä maisemaa”.

Lounais-Suomen rapakivialueella Satakunnassa sijaitsevat Kodisjoki, Honkilahti, Hin-nerjoki. Lappi ja Eurajoki, ^Lisäksi rapakiveä esiintyy ^Kokemäen lounaispuolella. Mai-nittakoon, että suurehkojatieleikkauksia^on tehtyrapakivikallioihin Pyhäjärven länsipuo-lella. Niiden tuoreilla leikkauspinnoilla tämän erikoisen kivilajin pyöreät rakeet ovat sel-västi näkyvissä ^{(kuva 6).}

Kun svekofenninen vuoristo oli jotasoittunut jarapakivimassat asettuneet paikoilleen, muodostui vanhojenvuorien kulumisaineksista hiekkakiveä. Tällaisiasedimenttikiviäon Suomen kallioperässä vain muutamalla alueella. ^{Ne ovat} kerrostuneet kiteisen peruskal-lion päälle, eiväkä ole lainkaan poimuttuneet jametamorfoituneet. Muhoksen sediment-tikivien jaeräiden paleotsooisten kerrostumien lisäksi Satakunnan hiekkakivi kuuluu näi-hinkallioperämme harvinaisuuksiin. Seuraavassa tarkastelemmekin sitä lähemmin.

In document Satakunnan historia I,1 · DIGI (sivua 21-28)