Soiden kerrosjärjestystä tutkimalla voidaan siis saadakäsitys luonnonympäristömme
vai-heista jailmaston muutoksista. Mutta soissa, samoin kuin järvien pohjakerrostumissakin säilyneet kasvijäännöksetkertovat myös Satakunnassa menneidenaikojen
kasvillisuudes-ta jakasvistosta. Tällaisiakasvifossiileja ovat esimerkiksi siemenet, hedelmät sekä leh-den javarren osat. Ne valaisevat välittömän kerrostumispaikkansa kasvistoa. Myös kas-vien mikroskooppisen pienet siitepölyt jaitiöt ovat avainasemassa kasvillisuuden kehi-tyshistoriaa tutkittaessa. Siitepölyanalyysi on tällöin keskeinen menetelmä. Sen tulokset
Kuva 29. Poikkileikkaus Tyrvään Vahtolammensuosta, joka on tyypillinen keidassuo.
Merkkien selitys: l=raakaa rahkaturvetta, 2=maatunuttarahkaturvetta, 3 saraturvet-ta, 4—leijua,
s=savea
ja6=moreenia (Matista jaVirkkala 1964:kuva 54).esitetään siitepölydiagrammeina, joissa esiintyvät vaihtelut erotetaan vyöhykkeiksi. Jär-vien jasoiden eloperäisistä eli biogeenisista maalajeistatutkitussa siitepölystratigrafiassa ilmenevät metsähistorialliset muutoskohdat voidaan ajoittaaradioaktiivisen hiilen(C 14)
puoliintumisaikaan perustuvan iänmääritysmenetelmän avulla ja liittää siten nykyiseen ajanlaskuumme. Tällä tavalla Suomen jääkauden jälkeinenaika on jaettu kausiin, joilla on tietty siitepölykoostumus.Lisäksi viime vuosinaon siitepölyanalyysillavoitu selvittää riittävällä tarkkuudella myös maankäyttöön jaasutushistoriaanliittyviä ongelmia.
Satakunnasta on julkaistu lukuisia siitepölydiagrammeja, joissakasvillisuuden vaiheet ilmenevät melko tarkkaan samanlaisina. Ne eivät siten poikkea Lounais- ja Etelä-Suo-men kasvillisuuden ynnä kasviston kehityskuvasta. Sen yleispiirteet on kaavamaisesti esitetty kuvassa 30, mihin on myös merkitty jääkauden jälkeisen ajan geologis-historial-liset kaudet ja kronologia. Satakunnan metsien historia on niinikään kuvan 30 yleistyk-sen mukainen. Kausien nimet viittaavat samalla jääkaudenjälkeistäaikaa koskevaan il-mastonvaihteluteoriaan, jonka esittivät vuonna 1876 norjalainen kasvitieteilijä A. G.
Blytt jaruotsalainen geologiR. Semander.
Eri puolilta Satakuntaa laadituista siitepölydiagrammeista ilmenee, että mannerjäätikön peräännyttyä alueelta Yoldiamerestä kohoavan tuoreen maan vahasivat ensin sara- ja heinäkasvit, marunat (Artemisia) sekämuut mykerökukkaiset kasvit. Leinikkikasvit, ris-tikukkaiset, savikat, ruusu- ja kanervakasvit, ängelmät (Thalictrum) sekä hierakat (Ru-mex) kuuluivat tähän avoimen kasvillisuuden vaiheeseen. Se vakiintui aluksi
Pohjois-Satakuntaan Yoldiameren harvalukuisille saarille jaluodoille. Näillä kasvoi myös tyrni-pensas (Hippophae rhamnoides), jonka nykyisetkasvupaikat ovat siirtyneet Satakunnan rannikolle. Pajuja alkoi ilmestyä saariston tihentyessä nopean rantaviivan alenemisen myötä. Myös osan ruohovartisten kasvien ja pensaiden kanssa samanaikaisesta koivun
Kuva 30. Lounais- ja Etelä-Suomen kasvillisuuden kehityksen pääpiirteet metsänhisto rian osalta siitepölydiagrammeista yleistettynä (vertaa tekstiin).
siitepölystä voidaan katsoaolevan peräisin paikalla kasvaneista harvoista koivumetsistä.
Pohjois-Satakunnan varsinainen metsittyminen alkoi preboreaalikauden lopulla noin 9 000 vuotta sitten. Maata paljastuituolloin melko nopeasti, ilmasto lämpeni, ja mänty-metsät levisivät alueelle boreaalikauden alussa sekoittuen koivikoihin. Kauden lopulla ne olivatyleisiä myös Etelä-Satakunnan vedestä vapautuneilla mailla, mihin esimerkiksi Kuhaan Särkisuon ja EurajoenLastensuon siitepölydiagrammitviittaavat. Suuressa
osas-sa Satakuntaa rannansiirtyminen maankohoamiseen liittyvänä määräsi myös metsien le-viämisen ilmastonkehityksestäriippumatta.
Lämmin jakostea atlanttinen kausi 8 000-5 000 vuotta sitten on Satakunnan luonnon kehityshistoriassa hyvin suotuisan ilmaston aikaa, jolloinlämpöäsuosivat ns. jalot lehti-puut pähkinäpensas (Corylus), jalava (Ulmus), tammi (Quercus) jalehmus (Tiliä) levisi-vät Lounais- jaEtelä-Suomeen. Metsissä kasvoi myös koivua, jaleppä yleistyi maakun-nan eri osissa suhteellisen nopeasti. Pohjois-Satakunnassa sen yleistyminen tapahtui Ikaalisten Sarkkilanjärven pohjakerrostumista tehdyn radihiiliajoituksen mukaan 7 980
vuotta sittenjaEtelä-Satakunnassa noin pari sataa vuotta myöhemmin7 645 vuotta sitten Pyhäjärven Mannilanlahdesta ajoitetun siitepölyprofiilinmukaan. Satakunnan metsät
sai-vat nyt kokonaan uuden ilmeen: ne muistuttivat monessa suhteessa nykyisiä keskieu-rooppalaisia lehteviä sekametsiä. Puulajistossa oli tosin eroja. Esimerkiksi pyökki
(Fa-gus) puuttui Satakunnan metsistä.
Ala-Satakunnan osalta on esitetty, että esimerkiksi Ulvilan ympäristössä jalot lehtipuut olivat verhonneet yhtenäisinä lehtoina tai lehtomaisina metsinä hyväkasvuisempia savi-koita. VarsinainenKokemäenjoen laakso oli tosin tuolloin vielä Litorinameren peitossa,
mutta muualla eteläistä Satakuntaa oli jalopuidenkasvualustana runsaasti jo savi-, hiesu-ja hietamaita. Lisäksi on arveltu, että täällä olisi mahdollisesti kasvanut - varmaankin harvinaisena- maastamme sittemmin sukupuuttoon kuollut valkopyökki (Carpinus
betu-lus).
Maamme jääkauden jälkeisessäilmaston historiassa lämpöä suosivien,termofiilisten pui-den laajimman esiintymisen aikavastaa lämpökautta, jokarinnastuu atlanttiseen ja sub-boreaalikauteen(katso kuvaa 30). Tällöin vuoden keskilämpötilan on arvioitu olleen 2°
C eteläisen Suomen nykyistäkeskilämpötilaa korkeamman. Myöskosteus oli aikaisem-paan aikaan verrattuna selvästi suurempi. Niinpä reheviä lehtojatai lehtimetsäkorpia kas-voi myös Pohjois-Satakunnassa. Muistona niistä on esimerkiksi pähkinäpensaan pähki-nöitä sisältävän kerroksen löytöpaikka Ikaalisten Sarkkilanjärvenrantasuossa.
Pähkinät löysi kesällä 1969 maanviljelijä Reijo Sarkki. Niitä sisältävä kerros oli noin kahden metrin syvyydessä sarakorteturpeessa. Pähkinäpensaat lienevät tuolloin -
ilmei-sesti subboreaalikaudella- muodostaneet reheviä lehtoja Sarkkilanjärvenrannoille ja lä-heisille pohjamoreenialueille. Siitepölydiagrammien perusteella voidaan päätellä
mui-kasvillisuudenkehityskuvassa merkittävä metsähistoriallinen tapahtuma.
Kuusimetsät yleistyivät Pohjois-Satakunnassa4 100-4 000 vuotta sitten Ikaalisten Sark-kilanjärven pohjakerrostumista jaKihniön Lapanevan rahkaturpeesta saaduista C 14-ajoi-tuksista päätellen. Myös Säkylän Pyhäjärven kerrossarjasta ajoitettukuusen yleistymisen
ikä täälläon 4 020 ± 130vuotta. Pohjoisemmilla maakunnan alueilla, kuten Siikaisissa, kuusen yleistymisen iäksi on saatu samallaajoitusmenetelmällä 3 500 vuotta nykyajasta laskettuna. Noormarkun reenjalaslöydön C 14-ikä 3 530 ± 110 vuotta Harjakankaalla sijaitsevasta suosta on siitä laaditun siitepölydiagrammin mukaan läheltä kuusen pöly-käyrän nousua. Panehan Isosuostalöydetty pronssimiekka liittyy myöskuusen yleistymi-sen aikaan Kiukaisten seudulla, siis noin 1 200-1 000eKr; suunnilleen samohin aikoihin se yleistyiKullaalla. Arviolta 3 500-3 300 vuotta sitten kuusimetsät alkoivat ollayleisiä Satakunnan rannikkoa myöten.
Vaikka Satakunnan metsät kuusen yleistyessä havupuuvaltaistuivat männyn samalla säi-lyttäessä suhteellisen hyvin aikaisemmat kasvupaikkansa, kasvoi niissä kuitenkin vielä koivua jaleppää. Suotuisilla paikoilla jalopuitakin jäi metsiin, mihin esimerkiksi edellä mainittu Noormarkun Harjakankaan siitepölydiagrammi viittaa. Toisaaltaon ajateltavis-sa, että jalojen lehtipuiden, pähkinäpensaan, tammen, jalavan ja lehmuksen, selvä vähe-neminen Satakunnan metsien puulajikoostumuksessa tapahtui aluksi vähitellen. Myö-hemmin ne eivät sitten kyenneet jatkuvastipitämään puoliaan kylmyyttä vastaan, vaan hävisivät kilpailun kasvupaikoista. Porin Preiviikin hautaraunioistaon tosin löydetty leh-muksesta eli niinipuusta valmistettuja vakkoja vanhemmalta roomalaisajalla (noin
50-200 jKr).Lehmuksen myöhäiseen esiintymiseenSatakunnassa viittaavatmyös nimis-töllisettodisteet, kuten Kankaanpään NiinisalojaVampulan Niinijoki.
Tammikin on saattanut kasvaa suhteellisenmyöhäänEtelä-Satakunnassa jasiten lähem-pänä nykyistä levintäänsä. Tätä osoittavat paitsi sen siitepölydiagrammeissa esiintyvät siitepölyt aina lähelle nykyaikaa saakkamyös makroskooppiset löydöt. Esimerkiksi hy-vin säilynytkookas tammenrunko löydettiin Porin rautatietä rakennettaessa 1890-luvulla Kokemäenjoen nuoristakerrostumista.
Pähkinäpensaan nykylevinnän pohjoisraja kulkee Satakunnassa suunnilleen Porin kor-keudeltaKyrösjärvelle, jonkakaakkoispuolella Viljakkalassa tavataan muutamia pähki-näpensaita - tosin yksittäisinä hajaesiintyminä.
Ilmaston subatlanttisen kauden alussa alkanut viileneminen ei tapahtunut yhtäjaksoisesti, vaan siihenon liittynyt sekä leutoja sääjaksojaettä pienoisjääkausia. Pitkäaikaisinkylmä vaihe historiallisellaajalla oli vuosien 1 550 ja 1 700välillä; eräättutkijat ovat
sijoitta-neet tämän "pienen jääkauden”alun noin vuoteen 1 330 jKr ja päättymisajankohdan 1 800-luvun lopulle. Mainittakoon edelleen, että vuosisatamme alkupuolta leimasi ly-hytaikainen ilmaston lämpeneminen. Vuodesta 1939 lähtinsen kehitys onkuitenkin kul-kenut uudelleen kohti viileämpää sääjaksoavuoden keskilämpötilan laskiessatuona aika-na noin 0.6° pohjoisellapallonpuoliskolla.