Alkeellisia kirveitä (I) ja käyräselkäisiä kourutalttoja (2) on rannikkovyöhykettä lukuunottamatta lähes kaikkial-

IV SATAKUNTAA ASUTETAAN

Kuva 13. Alkeellisia kirveitä (I) ja käyräselkäisiä kourutalttoja (2) on rannikkovyöhykettä lukuunottamatta lähes kaikkial-

kaikkial-ta

Satakunnasta. Iso merkki

kaksi tai useampia esineitä. Harva viivoitus Litorinameren peittämä alue n. 5000 eKr.; tiheämpi viivoitus

nykyiset vesialueet. - Piirros Tuula Piili 1991.

Muullakaan alueella löydöt eivät jakaannukovin tasaisesti. Vaikka tämä osaksi johtuu tutkimusten hajanaisuudesta, voi löytöjen tihentymistä päätellä, että tietyillä alueilla oli enemmän vetovoimaa. Sellaisia ^näyttävät olleen etenkinKarvianjoen varsi, Hämeenky-rön-Mouhijärven-Suodenniemen seutu, Längelmäveden, Vesijärven jaRoineen ^välinen

alue Kangasalla, Kokemäenjoen varret Keikyän jaKarkun välillä, Punkalaitumenjoen yläjuoksu sekäLoimijoen alue Vampulasta Alastarolle. Lisäksi ^voi ^mainita, ^että Pyhäjär-ven kaakkoispuolella Yläneelläon melkoinen löytökeskittymä.

Koko Suomusjärven kulttuurin ajan tunnettuja alkeellisia kirveitä ja käyräselkäisiä kou-rutalttoja esiintyy Satakunnassa kaikkialla, missä esikeraamisia^löytöjä^on. Jonkinverran

löytöjä on myös silloin vielä ^{meren alla} olleilta alueilta. Osa niistä lienee aikoinaan

jou-tunut veteen, mutta ainaon ^otettava huomioon^myös ^se, ^että "ukonvaajoja”on myöhem-min kuljeteltu paikasta toiseen.

Kirveissä jakourutaltoissa ei näytä tapahtuneen vuosituhanten aikana oleellisia muutok-sia; ainakaan toistaiseksi niissä ei ole pystytty erottamaan selviä eri-ikäisiä muotoja.

Kuitenkin sekä poikkileikkaukseltaan ^että sivuprofiihltaan epäsäännölliset, usein hiukan käyristyvät, teräväkylkiset javain terältä hiotut kirveet vaikuttavat muita vanhemmilta.

Sellainen ^on esimerkiksi Hämeenkyrön Käkelästä Käkijärven ^rannalta. Samalta ^alueelta on myös liuskekärki ja pieni tasataltta ja siellä lienee myös asuinpaikka. Alueen kor-keus, 102,5-110 m sopii hyvin Ancylusjärvenrannaksi.³

Ajan mittaan kirveistä tehtiin säännöllisempiä ja niiden poikkileikkaus läheni

soikeah-koa, jopanelisivuista. Ne muotoiltiin yhäkahta puolta ^iskemällä, ^mutta ^kylkiä tasoitel-tiin. Hiontakin tuli huolellisemmaksi, vaikka ^kannassa ja kyljissä se yhä jäivähäiseksi.

Alkeelliset kirveet ^ovat keskimäärin kymmenkunta cm pitkiä jaterältä 5-6 cm leveitä.

Joukossa^on myös pienempiä janiiden ^osuus näyttää lisääntyvän nuoremmissa löydöis-sä.⁴ Kookkain satakuntalaisista lienee Ikaalisten Karkoisista ^löydetty: ^sen pituus on 269

mm.⁵

Käyräselkäisiin kourutalttoihin luetaan varsinaisten selkäpuoleltaan kaarevien ja kouru-lappeeltaan tasaisten, poikkileikkaukseltaan puolipyöreiden lisäksi myös sukkulamaisia, poikkileikkaukseltaan soikeita. Tyypin alkuperää osoittavatÄänisen viherliuskeesta teh-dyt^taltat, joitaSatakunnasta ^tunnetaan ^16;Eurasta. Honkajoelta,Karviasta. Kuorevedel-tä, ^Kurusta, Lempäälästä, Mouhijärveltä, Pirkkalasta (2), Punkalaitumella,

Suodennie-meltä, Ulvilasta, Vampulasta jaVirroilta^(2). ^Voidaan siis^olettaa, ^että jo

esikeraamisel-3. Huurre 1983a, ₈₇

4. Äyräpää 1950a, 15 5. ^SatM⁹⁰⁵⁷

Kuva 14. Kaikki Satakunnan liuskekärjet (1)

pallonuijat

(2)

ovat Litorinameren (harva viivoitus) vuoden 5000 vaiheilta _eKr. _olevan rantaviivan yläpuolelta. Iso merkki

kaksi tai useampia esineitä. - Piirros Tuula Piili 1991.

la ajallaon Satakunnan jaÄänisen alueen välillä ollutyhteyksiä. Muistakivilajeista ylei-sesti tehdyt taltat taas osoittavat tyypin täysin kotiutuneen myös tänne.

Yleismuodoiltaan^nämäkourutaltat ovat suhteellisen kapeita ja paksuja. Tavallisin pituus on kymmenisen cm; joukossaon myös hyvin pieniäkin, mutta 15-20 ^cm pitkätkään ei-vät ole harvinaisia. Leveys on noin 1/3 pituudesta ja usein ne ^ovat lähes yhtä paksuja kuin leveitä.

Näiden kahden esinetyypin levinnästä voi nähdä sen alueen, jolla ihminen on toiminut koko esikeraamisen ajan. Varhaisinta, Ancylusjärven aikaistaasutustasen sijaan voi

jäl-jittääliuskekärkienjapallonuijienavulla.

Luonnollista^on, että näitä löytyy vasta etäällä nykyisestä rannikosta eli Vampulan-Pun-kalaitumen-Kiikan-Kiikoisten-Suodenniemen-Kankaanpään-Honkajoen vyöhykkeeltä.

Eteläosassa tämä on 70-80km ja pohjoisessa noin 50 km nykyrannasta. Yksi kärki on Ancylusajalla vielä meren peittämältä Huittisten ^alueelta, ^mutta tarkemmat löytötiedot puuttuvat jase saattaa olla ^muualtakulkeutunut.⁶ MyösKokemäen Häyhtiöstä on esike-raamista muistuttava liuskekärki, jokakuitenkin liittyneetuon seudun kampakeraamisiin

löytöihin.⁷

Ancylusajan mantereeltakaan ei pallonuijiaeikä liuskekärkiä kaikkialta ole. Ainakin osa-syy on se, että monilta seuduilta löytöjä on yleensäkin vähän. Sen sijaan lienee

sattu-maa, ettei ^niitä ole enempää Ikaalisten kuin Vesilahdenkaanyli 120 löydön joukossa.

Liuskekärkiä ^on suurin keskittymä Kangasaita, mistä niitä on 19, useimmat Sarsan alueelta. Hämeenkyröstä niitä on 10, Punkalaitumella 9, Honkajoelta 8, Kiikoisista ja Vampulasta 5,Karviasta ja Mouhijärveltä 3, Orivedeltä, Ruovedeltä ja Suodenniemeltä jokaisesta 2. ^Yksin kappalein niitä on vielä Juupajoelta, Jämijärveltä, Kuhmalahdelta, Lempäälästä, Längelmäeltä, Nokialta, Tampereelta, Vilppulasta, Virroilta, Ylöjärveltä

jaÄetsästä (Kiikasta).

Nämäkeihäänkärjet ^ovatvaihtelevat kooltaan melkoisesti:ehjinä löydetyistä satakuntalai-sista^lyhimmät ^ovat ^alle 10 cm japisimmät yli 20 cm.Leveys ^on 3-5 ^cm.

Pallonuijat on yleensä tehty helposti muotoiltavasta hiekkakivestä tai vuolukivestä; vii-meksi mainittua lienee pidettävä tuontitavarana. Ne ^ovatyleensäpallomaisia, mutta jou-kossa on myös halkaisijaansakorkeampia päärynää muistuttavia kiviä.⁸Pintaa on

tasoi-tettu tikkaamalla terävällä kivipuikolla ^{niin että} siihenon jäänytvieriviereen pieniä

piste-6. SatM789

7. SatM9697; Äyräpää 1950^b, 13-15

8. KM 2219:1 ja7296 Honkajoki, SatM 525Mouhijärvi

Kuva 15. Eteläsuomalaisten tasatalttojen (1) löytöpaikat ovat usein vuoden 5000 eKr. merenrannan tuntumassa tai alem- panakin. Kartalla myös ristinuijat (2), tähdenmuotoiset reikäkivet (3) sekä Huittisten hirvenpään löytöpaikka (4). -

Piir-ros Tuula Piili 1991.

mäisiä syvennyksiä. ^Joskusniissä^on yksinkertaista piirtokoristelua kuten

Punkalaitumel-la löydetyssä japarissa mouhijärveläisessä.⁹

Pallonuijia on selvästi suppeammalta alueelta kuin liuskekärkiä.Honkajoeltaniitäon 11, Mouhijärveltä ^7, Vampulasta ^4, Hämeenkyröstä 3, Suodenniemeltä ^2, Alastarolta, Kan-kaanpäästä, Kurusta. Punkalaitumella, Ruovedeltä jaÄetsästä (Kiikasta) kaikista yksi.

Levinnän perusteella ^näyttää siltäettä niidentarverannikolla oli suurempi ^kuin sisämaas-sa: esimerkiksi liuskekärkien suhteen runsaslöytöiseltä Kangasalalta niitä ei tunneta

-aivan rajalta Pälkäneen puolelta on tosin yksi. ¹⁰Satakunnan löytöjen perusteella ei

nii-den käyttötarkoitus ole ratkaistavissa.

Eteläsuomalaistentasatalttojen levintä poikkeaa osittain edellisistä. Lähinnä nykyrannik-koa niitä löytyy vyöhykkeeltä Eura-Köyliö-Keikyä-Kullaa-Lavia-Kankaanpää, jonka etäisyys merestä nyt on etelässä 40-60km ja pohjoisessa 30-40km. ^Äetsästä niitä on 7,Kankaanpäästä 6, Eurasta ^4, Honkajoelta, Kullaalta jaLaviasta ^2, Huittisista, Köy-liöstä ja^Pomarkusta yksi. Sisämaasta niitätunnetaan yli koko ^alueen, ^mutta levintä on osittain toinen kuin varhaisillatyypeillä. Orivedeltä niitäon 7, Kangasaita ja Suodenie-meltä ^5, Ikaalisista ja Vesilahdelta 4, Lempäälästä ja Vammalasta 3 ja lähes ^kaikkien muidenkin kuntien alueilta 1-2.

Alkeellisia kirveitä nämä taltat eivät juurimuistuta. Ne ovat poikkileikkaukseltaan sään-nöllisen nelisivuisia, kantaa lukuunottamattahyvin hiottuja. Selvin ero on teräosassa.

Alkeelliset kirveet ovat useimmiten lähes oikoteräisiä, ts. sivultakatsoen ^{terä on} lähellä keskiakselia. Eteläsuomalaiset taltattaas ovat malliesimerkki ns. poikkiteräisestä

työka-lusta. Niissä teränlasku onvain toisella lappeella ja toinen lape ^{on terään} asti lähes suo-ra. Tästä nykytaiteille ominaisesta muodostaan ne ovat saaneet nimensäkin, vaikka suu-rimpia on ilmeisesti käytetty kirveeksi vartettuina. Pääosa ^on kuitenkin pienehköjä,

pi-tuudeltaan huomattavasti alle 10 cm. Alkeellisista kirveistä ^ne tuskin ^ovat kehittyneet, niin vähän niissä on yhteistä. Kenties taltat merkitsevätSuomusjärven kulttuurin loppu-puolella ilmaantunuttavierasta vaikutusta.

Pallonuijienrinnalla on Suomusjärven kulttuurissakäytetty muitakin reikäkiviä ja

-asei-ta. Nuijankappale on epäilemättä Hämeenkyrön Järvenkylän Sahramäen luotalöydetty reikäkiven puolikas. ^{Se ei ole} pallonmuotoinen vaan limppumamen, mutta suppiloreikä on samanlainen^kuin pallonuijassa. Sen lappeita koristavat säteettäiset pariviivat, joiden välissä vinopiirtoja, ja kylkeä kiertää kulmaviiva. Varsinaisissa pallonuijissaei tällaisia aiheitaesiinny."

9. KM 2084:274 Punkalaidun. ^KM 10216:1,2 Mouhijärvi 10. KM 13416 Pälkäne Hausalo

11. KM 20776; Huurre 1983a, ₈₇jakuva 3

Tähtinuijia esiintyy etupäässä Pohjanlahden rannikkovyöhykkeellä. Ilmeisesti ne merkit-sevät täällä varhaista läntistävaikutusta, sillä samantapaisia ^{on myös} Skandinavian puo-lella.¹⁴

Nuo hakkumaisetaseet muistuttavat ns. ristinuijia (muita nimityksiä ovat ota- ja korva-kenuijat), jotkaovat muodoltaanvaihtelevia, yleensä pitkänomaisia ja kärjekkäitä reikä-aseita. Kyljissä reiän molemmin puolin on ^ulokkeet, joissakin aivan matalat nystyt, toi-sissa taas pitkähköt tapit. Ristinuijan nimi sopii nimenomaan viimeksi mainituille.

Ulokkeet voivat olla pelkästään komeuden ^vuoksi, vaikka niille^on arveltu myös käytän-nön merkitystä.Kuitenkin ne monissa ovat niin lyhyet, ettei niistä ole ollut apua esimer-kiksi sidottaessa nuijan päätä varteen.^I? Sen sijaan voisi ajatella, että ne koristeellisuu-den ohella ^ovat vahvistaneet asetta siltä^kohdalta, mistäse reiän takia on eniten katkea-miselle altis.

Pyrkimyksistä kestävyyden lisäämiseen johtuu ehkä myös ^se, ^että ristinuijien reikä ^on usein soikea taikka suorakaiteen muotoinen. Kapeaan ^aseeseen ei sitä pahasti heikentä-mättä ole voitu tehdä ^pyöreää reikää, johonriittävän tukeva varsi olisi ^mahtunut, ^mutta reiän laajentaminen pituussuuntaan auttoi epäilemättä asiaa. Useimmiten reikä lienee aluksi porattu tavalliseen tapaan ja muotoiltu sitten soikeaksi hiomalla tai talttaa käyt-täen. Näin on saatu aikaan ^myös nelikulmaisia reikiä.

Ristinuijien esikuviksi on uumoiltu edellä jo mainittuja Skandinavian tähdenmuotoisia aseita, joitasiellä usein nimitetäänristinuijiksi. Suomalaiset poikkeavat kuitenkin niistä selvästi; levinnän perusteella voikin puhua suomalais-karjalaisesta tyypistä, jokaon

ke-12. Kauvatsa HäM 1616,Mouhijärvi SatM ^8899, ^VampulaKM 8905:3.Äyräpää 1950a, 28-29; Huurre 1983^b, 91

13, Virrat KM 10780:1,VampulaKM 10590. Huurre 1983b. 91 14. Äyräpää 1950a, _28-29

15. Ailio 1909 ^{I, 34}

Kuva 16. Esikeraamisen ^ajan reiällisiä aseita. Ristinuijat Ikaalisista ^jaKankaanpäästä, tähdenmuotoinen Vampulasta japiirtokoristeinen Punkalaitumella (KM 3343, 1905:17,

8905:3ja2084:274). ^- 1/3.^-MV/R Bäckman 1991.

liittynyt Pohjanlahden tällä puolen. Sitä esiintyy jo Suomusjärven kulttuurin löydöissä,

mutta laajan levikin se näyttääsaavuttaneen vasta kampakeraamisella ajalla.¹⁶

Satakunnasta on museoihin ^saatu ¹¹ ristinuijaa: Honkajoelta ^(2), Ikaalisista, Kankaan-päästä, ^Kamasta, Kullaalta.Kurusta, Ruovedeltä, Vammalasta(Tyrväästä), Vampulasta

jaÄetsästä (Kiikasta). Kiikan KiimajärvenKoppalaisten ase on asuinpaikalta, jonka kor-keus, 70-75 m. merkitsee esikeraamisen ajan rantaa, mutta siinä on ^asuttu myöhemmin-kin. Silti tätä ristinuijaa voi pitää esikeraamisena ja samaan aikaan viittaa useimpien

muidenkin löytöympäristö. Vain Kuhaan leveähkö ja ^lattea nuijanpää lienee peräisin

vasta myöhemmin maatuneelta^alueelta, ^mutta ^sen löytötiedot eivät ole tarkat.¹⁷ Tässä yhteydessä on syytätarkastella myös pohjalaisten esinetyyppien levintää Satakun-nassa. Niihin kuuluu viitisensataa ^löytöä eli vajaa kymmenesosa kaikista kiviesineistä.

Yli ^puolet on tasatalttoja, kirveitä ja kourutalttoja on kumpiakin noin ^90, tuuria 35—40.

16. ^Carpelan 1976

17. Kiikka KM 1996:69,Kullaa KM 1528

77. Pohjalainen tasataltta Kiikoisista ja kourutaltta Noor-markusta (SatM 377^ja NoormM ^789).^-213. -Piirros MVlGuri Pu-hakka.

Sädekiviliuskeesta ^tehdyt alkeelliset kirveet ^jaeteläsuomalaiset tasataltat sekä ^muutamat liuskekärjetkin osoittavat, että tähän ^kivilajiintutustuttiin Satakunnassa jo esikeraamisel-la ajalla. Pohjalaisten esineiden löytötihentymät liittävät ne kuitenkin täällä pääasiassa

vasta tämän kauden lopulle ^jakampakeraamiselle ajalle. Eniten niitä ^{on näet} vyöhyk-keellä, johonkuuluvat Kankaanpää ^(65, etenkin Venesjärven-Veneskosken ^alueella), Pomarkku ^(17), Lavia ^(43), Kiikoinen ⁽²⁹⁾ sekä Kokemäenjoen varsi Rantaveden ^ja Kokemäen välillä(Vammala 18, Äetsä 14, Huittinen ^15,Kokemäki ^38). Sisämaassa

nii-tä on yleensä harvemmassa mutta jokseenkintasaisesti niin Ylä-Satakunnassa kuin Hä-meessäkin.

Suomusjärvenkulttuurin alkuvaiheessa ei näytä syntyneen omaa tasatalttatyyppiä janiin pohjalainen ^muoto sai ^kätevänä työkaluna laajan levikin myös etelässä.

Eteläsuomalai-Kuva 18. Satakunnan suurimpia kiviesineitä onLapista löydetty ⁴¹ cm pituinen tuura. Sen vieressä pohjalainen kirves Pomarkusta

(KM 10227:1 ^ja

2151:554). ^- 2/7. -MV/R. Bäckman 1991.

nen tasatalttakaan ei sitä pystynyt enää myöhemmin syrjäyttämään. Sen sijaan alkeelli-nen kirves ja käyräselkäinenkourutaltta täyttivät senlaatuistentyökalujen tarpeen riittä-vän hyvin, jotenniitä vastaavat pohjalaiset tyypit eivät päässeet täällä suosioon. Kook-kaat tuurat puolestaan olivat painavaa ja hankalasti kuljetettavaa tavaraa ja ehkä siksi niitä ei Satakunnassa ole kovin paljoa. Kirveiden jatuurien suhteellinenosuus pohjalai-sista esineistä näyttää kuitenkin lisääntyneen ajan mittaan, niin että niitä rannikolla on jopaenemmän kuin talttoja. Kaikki pohjalaistyyppiset esineet puuttuvat kuitenkin

Rau-man,Eurajoen, Luvian, Nakkilan. Ulvilan ja Harjavallan löydöistäeikä ^Porista ja Meri-karvialtakaan ole kuin kaksi esinettä.

Kokemäenjoki näyttää muodostaneen jonkinlaisen rajan pohjalaisten tyyppien leviämi-selle. Tosin niitä Punkalaitumellaon suhteellisenmonta, mutta varsinkin Pyhäjärven ja Loimijoen alueelta niitä on löytöjen kokonaismäärään nähden yllättävän vähän.

Varsi-nais-Suomen osalta ei laskelmia ole tehty, mutta Hämeen suunnalla ei tällaista harvene-mista ^voi havaita. ^Euran ja Köyliön asuinpaikoilla on koko kivikauden ajan liuskeita käytetty vähän. Kiviesineetovat pääasiassa paikallisia diabaaseja jaehkä juurioma hyvä

Kuva 19. Pohjalaisten esinetyyppien levintä osoittaa niiden yleistyneen Satakunnassa vuoden 5000 eKr. vaiheilla

olleen käytössä kivikauden lopulle asti. Iso merkki kaksi tai useampia esineitä. Harva viivoitus

Litorinameri n. 5000 eKr. - Piirros Tuula Piili 1991.

raaka-aine on tehnyt kaukaisemman kivilajin ja siihen liittyvät työkalutyypit tarpeetto-miksi.

2. Taiteilijan mestariteos

Satakunnan jaepäilemättä koko Suomen tunnetuin kivikautinen esine on Huittisten hir-venpäänuija.¹ Sellaisena se ansaitsee oman lukunsa maakunnan esihistoriassa.

Kyntäessään 1904 Huittisten jaVampulan rajalla Palojoen kulmalla ^olevan, silloin Mati-laisen taloon kuuluneen torppansa (nyk. Laurilan ^maata) Loukonmaa-nimistä

perunapel-toa Heikki Malm löysi vuolukivisen esineen. Se toimitettiin Turun historialliseen mu-seoon ja luetteloitiin siellä aluksi "hevosenpäänä”. Myöhemmin tämä sittemmin hirveä esittäväksi tunnistettu veistos luovutettiin Kansallismuseon kokoelmiin.

Tätä esinettä ^on pidetty parhaana Suomesta löydettynä kivikautisena taideteoksena. Se on toteutettu hyvinrealistisesti javoikin ^olettaa, ^että taiteilijallaon sitä tehdessään ollut mallina kaadettu hirvi. Silmien jakorvien kohdalla tyylikuitenkin poikkeaa realismista;

silläon ehkä ollutjokin tarkoitus, jotaei ^osata selittää. Joka tapauksessa silmät^on esitet-ty vain pyöreinä kohoumina, joihinon piirretty ympyrät, jakorvat pyöreähköinä laatta-maisina ulokkeina. Voisi ajatella, että työ on näiltä osin jäänyt^kesken, mutta muuten

esine on täysin viimeistelty. Kaulan kohdalta otsaan ontehty soikeavarren reikä. Sarvia ei ^ole, muttakysymyksessä lieneekinvasta vuoden ikäinenvasa. Toisaalta voisi ajatella, että sarville olisi ollut sija varren päässä.

Löytöpaikka on Loimijokeen laskevan Palojoentasankoaukean pohjoislaidalla noin kilo-metrin päässä joesta; sen korkeus merenpinnasta on n. ⁶⁷ m. ^Koska sieltä oli kerrottu löytyneen^muitakin esineitä, J. Ailio teki siellä 1907 kaivauksen. Tällöinosoittautui, että kysymyksessä ^oli asuinpaikka liesikiveyksineen. 1953 Ville Luho ^tutki paikkaa

uudel-leen.

Löytöihin kuuluu pienen sädekiviliusketaltan ohella hiottujen esineiden sirpaleita, hio-makiviä, kvartsiesineitäja iskoksia,² jotkaeivät ole mitenkään ajoitettavissa. Hirvenpään ikä on määritettävä muillatavoin.

Ailio otti ^ajoituksen lähtökohdaksi itäeurooppalaiset eläinpääkoristeiset kupari- ja prons-siaseet, joidenmukaan hän päätteli että Huittisten hirvi on kivikauden lopulta. ^Hän

arve-1 km 6292. Ailio ^1907; 1909^b;Nordman 1937; Luho 1952; Meinander 1954a,86, 90;Carpelan 1974, 40, 76; 1977, 10

2. ^{Löydöt KM} 4220:1-20,KM 13301:1-133

Kuva 20.^Huittistenhirvenpääveistos ^on^Suomenkivikautisen^taiteen huippusaavutuksia.^-314 -MVIP. O. Welin 1972.

li ^myös, ettei kaukana joesta sijaitsevapaikka ole ollut sopivapyyntielinkeinoihin japiti

mahdollisena, että se oli valittu maanviljelyyn sopivasta ympäristöstä;³ tuolloin ei ^vielä käytetty maankohoamista apuna ajoituksissa.

Luho puolestaan ^totesi, ^että paikan korkeus, n. 69 m; sopisi esikeraamisen ajan lopulle, jaettä myös kaivauslöydöt viiltäisivät lähinnä Suomusjärven kulttuuriin. Tosin varhais-kampakeraaminenkin aika voisi tulla kysymykseen, ^mutta silloin ei asuinpaikka ^enää olisi ollut aivanrannassa. ⁴

Itse esineen iästä^Luho ^jäiepävarmaksi. Hän viittasi vuolukiven käyttöön mm. pallonui-jienraaka-aineena ja^huomautti, että Ailion nimenomaan metalliaseisiin kuuluvana pitä-mä soikeareikä^on ^tuttu paleoliittisissakin kiviaseissa; sitähänesiintyy myös ristinuijissa, vaikka näiden ^ajoitus ^on varsin väljää. Toisaalta hirvenpään reiässä näkyvät "viilauksen"

jäljet^ovat Luhon mielestä samanlaisia kuin vasarakirveissä. Luhon esittämä lopputulos onkin ristiriitainen. Hän ^arveli, ^että hirviveistos ”voi^ollamesoliittinen, varhaiskampake-raaminen tai myöhäiskivikautinen; viimeksi mainittu tuntuu vähimmin uskottavalta”,

mutta vähän ^myöhemmin hän silti ^totesi, että "edellisen perusteella sitä käsittääkseni toistaiseksi on pidettävä mieluumminnuorena kuin vanhana”.⁵

3. Ailio 1909^b, ^5, 1907 4. Luho 1948. ^{108, 1952}

5. Luho ^1952, 40

Christian Carpelan käsitteli esinettä ¹⁹⁷⁴lähinnätyylilliseltä kannalta.⁶ Hän vertasi sitä Rovaniemen Lehtojärveltä löytyneeseen puiseen hirvenpääveistokseen. Tämän silmätja korvat ^on esitetty samalla tavalla kuin Huittisten ^hirven jasiksi Carpelan pitää teoksia

suunnilleenyhdenikäisinä. Lehtojärven löydönradiohiili-ikä^on ^n. 7740^vuotta eli se on ajalta^n. 5800 eKr. Palojoen asuinpaikan maankohoamisajoitus^taas ^on5500-5000 eKr.

Vihdoin 1983 tehtiin ^myös paikalta talletetuista hiilistä ajoitus. Tulos 7120 vuotta eli n.

5170 eKr. vahvisti lopullisesti sen esikeraamiseksi.⁷

Tosin vielä on mahdollista, että pintalöytönä esiin ^tullut veistos olisi varsinaista asuin-paikkaa nuorempi, muttaPalojoen aineistossa ei ole merkkejä paikan myöhemmästä käy-töstä. Niinpä Huittisten hirvenpää kuuluu nykytutkimuksen mukaan ^maamme vanhim-piin taideteoksiin. Koko kunnia siitä ei tule kuitenkaan Huittisten osalle. Raaka-aineena käytetty vuolukivi viittaa ^siihen, että se on tehty jossakinidempänä Suomessa tai

Karja-lassa.

Edellä esitetyt iänmääritykset osoittavat yleisemminkin niitätapoja mitä eri aikoina on ajoituksiatehtäessä käytetty. Huittisten hirven kohdalla niitäovat olleettypologia, maan-kohoamiskronologia ja radiohiiliajoitus. Lopulta kaikkien niiden avulla on saatu

saman-suuntaiset lopputulokset.

3. Vanhimpia asuinseutuja

Esihistoriallisella ajalla vesistöt ^olivat parhaita kulkureittejä. Tosin kuivia ^harjujakin päästiin paikasta toiseen suhteellisenvaivattomasti, mutta tiettömien metsien halki tarpo-minen oli ainakin pitkillä matkoilla vaivalloista. Vesiä voitiin kesäisin meloa ^jatalvisin kulkea jäitämyöten. Toisaalta kalastus javeden ^tarve vetivät asutuksen rannoille.

Ni-menomaan kivikaudella lienee kunkinyhteisön elämäkeskittynyt pääasiassa tietyn vesis-tön alueelle. Siksi asutuksen alkuvaiheita tarkastellaan ^tässä siltäpohjalta.

In document Satakunnan historia I,1 · DIGI (sivua 126-139)