Itämeren kehitykseen liittyvä rannansiirtyminen on määrännyt Satakunnan järvien syn-nyn ajankohdan. Se merkitsi niiden kuroutumista itsenäisiksi altaiksi maankohoamisen
nostaessa ne Itämeren vedenpinnan yläpuolelle. Satakunnassakin vanhimmat järvet
sijait-sevat korkeimmilla alueilla nykyisestämerenpinnasta januorimmat vastaavasti alemmil-la maastokohdilalemmil-la. Maankohoamisen jatkuvuuden ansiosta nykyisellärannikolla syntyy yhä uusia järviä.
Maankohoamiseen liittyy myös maan kallistuminen, mikä luonnollisestion vaikuttanut järvien laskujokien muutoksiin. Satakunnan vesistöt ovat kuitenkin purkaneet vetensä vanhoja uomiaan pitkin. Tosin maankallistumisenseurauksena esimerkiksi Säkylän Py-häjärven pinta on hitaasti noussut koko syntynsä jälkeisen ajan, mihin palaan tuonnem-pana.
Pohjois-Satakunnassa Itämeren Yoldiavaiheesta ovat kuroutuneet itsenäisiksi altaiksi kaikki nykyisin 140 metrin korkeuskäyrän yläpuolella sijaitsevat järvet. Niistä voidaan mainita esimerkkeinä Kihniön Nerkoonjärvi, Ojajärvi ja Pääjärvi sekä Parkanon Vuori-järvi, Hakojärvi ja Häädetjärvi. Ancylusjärvestä syntyivät mm. Kihniön Kankarinjärvi ja Naamijärvi, Parkanonjärvi, Kuivasjärvi ja Linnanjärvi. Ikaalisissa kuroutuivat itsenäi-siksi altaiksi Ancylusjärven regression kuluessa esimerkiksiKyrösjärvi, Leppäsjärvi ja Röyhiönjärvi. Edellisten kanssa samanikäisiäovat Jämijärvi, Niinisalon Valkiajärvisekä
monetHämeenkyrön järvet,kuten Alhonjärvi, Järvenkylän järvi ja Heinijärvi.
Satakunnan nuoret järvet sijaitsevatLitorinameren korkeimmanrannan alapuolella. Niin-pä tästä Itämeren vaiheesta syntyivät mm. Kankaanpään Kaukojärvi ja Vihteljärvi, Hä-meenkyrön Kirkkojärvi ja Mahnalanselkä sekä Liekovesi jaRantavesi Tyrväällä. Myös Lavian Karhijärvi kuroutui itsenäiseksi Litorinameren pinnan laskettuasen kynnyskor-keuden alapuolelle. Etelä-Satakunnan suuret järvet, Pyhäjärvi, Köyliönjärvi ja Sääksjärvi
kerrosjärjestyksen alaosan hiekka jahiesu ovat kerrostuneet alintasavea peittäen Ancy-lusjärveen. Niiden päällä on lehtisammalsolukkoa hiekkaan ja saveen sekoittuneena.
Tämä mielenkiintoinenkerros on ajoitettu radiohiilimenetelmällä 7 970 ± 170 vuotta vanhaksi. Seon muodostunut välittömästi Ancylusjärvivaiheen päätyttyäItämeren histo-riassa.
Kerrosjärjestyksessä ylöspäin siirryttäessä esiintyy ohut hiekkakerros, jonka päällä on suolaiseen veteen syntynyttä saviliejua ja liejusavea. Tästä kerrosparista on löydetty ni-mittäin sinisimpukan (Mytilus edulis) kuoria. Sen alaosa on 7 420 ± 120 vuotta vanha ajoittaen samalla Litorinameren alun Etelä-Satakunnassa. Tapahtumaa todistavat myös mainituista kerrostumistalöydetyt suolaisessajamurtovedessä kasvavat piikuoriset levät.
Vallitsevia lajejaovat Synedra tabidata, Melosira
moniliformis
, Grammatophora mari-na, Grammatophora oceanica jaCocconeis scutellum.Mannilanlahden profiilinkerrostumista analysoidutpii-levät osoittavat myösPyhäjärven kuroutumiskohdan kerrosjärjestyksessä; se on liejusaven ja ylemmän saviliejun rajalla 2.6 metrin syvyydessä. Tältä tasolta järven nykyiseen pohjaan asti esiintyy vallitsevina muotoina makean veden pii-levät, kuten Melosiragranulata, Melosiraambigua,
Melosi-ra islandica ssp. helvetica ja Cyclotella iris. Mainitultakerrosrajalta on tehty kaksi ra-diohiiliajoitusta. Niiden keskiarvoikä 5 600vuotta nykyajasta ajoittaa Pyhäjärven kurou-tumisen itsenäiseksi järveksiLitorinamerestä.
Pyhäjärvi on, kuten mainittiin, kohonnut hitaasti 5 500 vuoden kuluessa
kuroutumises-taan ja peittänyt alleen kaakkoispäässään rantaturpeita. Tämän luonnollisenkehityskulun katkaisi kuitenkin vuosina 1852-1853 suoritettu Pyhäjärven pinnan keinotekoinen lasku alueen viljelyskelpoisen maan lisäämiseksi. Järvi aleni tuolloin lähes kaksi metriä. Aivan viime aikoinaPyhäjärvi on kuulunutkiisteltyihinLounais-Suomen vedenhankintasuunni-telmiin.
Tiedot Ikaalisten, Hämeenkyrön ja Viljakkalan alueella sijaitsevan Kyrösjärven
geologi-sesta historiasta sekälimnologisesta kehityksestä perustuvat lukuisiinsen pohjasta
kairat-Kuva 23. Ikaalisten vesistöreitin ja Kyrösjärven lasku-uomaksi 8 000 vuotta sitten. Vedet purkautuivat aluksiHämeenkyrön Kirkkojärven ja Mahnalan-selän tilalla olleeseenLitorinameren pitkään jakapeaan lahteen. Kokemäenjoesta tuli sittemmin Ikaalistenreitin laskujoki nykyiseen Pohjanlahteen. Kuva: Werner Holmberg, Kyröskoski vuonna 1857(vesiv. jatussi). Ateneumin Taidemuseon kokoelmat.
luihin näytesarjoihin. Niistä on selvitelty pohjakerrostamien siitepölykoostumusta, pii-kuoristen levien lajistomuutoksia, kalvoäyriäisten jäänteitä jakemiallista koostumusta.
Kyrösjärvi syntyi itsenäiseksi altaaksi Ancylusjärvenpinnan laskettuasen kynnyskorkeu-den alapuolelle noin 8 000 vuotta sitten. Kuroutuminen näkyy pohjakerrostumissa ns.
suurjärvipiilevästönmuuttumisena tavallisen pienen järvenpiileväflooraksi. Myös pohja-kerrostuman laatu muuttuu savesta saviliejuksi.
Kyrösjärven kuroutuminen Itämeren historian Ancylusjärvivaiheesta johti myös sen ny-kyisen lasku-uomanKyröskosken syntyyn(kuva 23). Vedetryöppysivät Pappilanjokeen
japurkautuivat Hämeenkyrön Kirkkojärven kohdalla olleeseen pitkään vuonomaisen ka-peaan Litorinameren lahteen. Maankohoamisen aiheuttamasta kallistumisesta johtuen Kyrösjärven pinta on jatkuvasti laskenut koko kuroutumisen jälkeisen ajan. Lisäksi sen
pintaa on laskettu keinotekoisesti parikin kertaa 1800-luvulla. Esimerkiksi vuonna 1865
liittyy selvästiKyrösjärven laajan valuma-alueen soidensyntyyn. Ilmasto oli muuttumas-sa lämpimäksi jakosteaksi. Soistuminen tehostui, javarsinkin sadevedestä
ravinnetalou-tensa hyödyntävät rahkasammalet (Sphagnum) alkoivat muodostaa paksuja turvekerros-tumia. Näiden pohjoissatakuntalaisten kohosoiden geologinen kehitys käynnistyi noin 7 000 vuotta sitten. Näin tarjoutuivatriittävät edellytykset Kyrösjärven suhteellisen no-pealle muuttumisellehumusjärveksi. Ajoitustulosten mukaan tämä vaihe alkoi järvessä noin 6 500 vuotta sitten. Humoosisuuden lisääntyessäKyrösjärvi muuttui perustuotanto-tasoltaan vähätuottoiseksi. Tähän viittaa mm. sen pohjakerrostumistatutkittu Bosmina-sukuun kuuluvien kalvoäyriäisfossiilien stratigrafia. Tässä eläinplanktonia edustavassa käyrässä näkyy selvä lasku: liuenneet jakolloidiset humusaineet muuttivat Kyrösjärven
valaistusoloja siten, että valoisuuden vähentyessä myös tuotantokerros oheni. Valosta tuli tällä tavalla kasviplanktonissa tapahtuvaa perustuotantoa säätelevä tekijä.
Myös humusaineiden luonne muuttui. Pohjakerrostumien hiih/typpisuhteen perusteella on voitu osoittaa, että Kyrösjärveen huuhtoutunut humus oli hapanta. Niinpä järvenpH laski lievästi emäksisestä noin 5.5 ja6:n välille. Tämä päätelmä perustuu kerrostumissa säilyneiden piikuoristen levien pH ekologiaan. Suunnilleen 5 000-6 000 vuotta sitten Kyrösjärven piileväflooraan ilmestyi hyvin happamassa vedessä kasvavia lajeja, joiden osuus on säilynyt suhteellisen suurena nuoriin pintakerrostumiin asti. Aivan ylimissä kerroksissa emäksisten piikuoristen levien määrä kasvaa. Tämä onosoituksena kulttuuri-peräisen ihmistoiminnanvaikutuksesta viimeisten parin kolmen vuosikymmenen aikana
(kuva 24).Kyrösjärvi on saanut sitenrehevöityvän järvenpiirteitä. Viimeaikaiset vesike-mialliset tutkimukset osoittavatKyrösjärven selkärungossakin suhteellisen korkeita ko-konaisfosfori ja -typpipitoisuuksia. Tämän seurauksena järvenperustuotantotaso on
py-synyt huomattavan suurena.
Ikaalisten Leppäsjärven ja Sarkkilanjärven jääkaudenjälkeinen kehityshistoria tunnetaan myös melko tarkasti. Molemmat järveton nimittäin tutkittu samoilla menetelmillä kuin Kyrösjärvi. Kairausprofiilin mukaan Leppäsjärvikuroutui itsenäiseksi altaaksi Itämeren Ancylusjärvi-vaiheestanoin 8 000 vuotta sitten. Ympäristön soistuminenon vaikuttanut
Kuva 24. Kyrösjärven kehitysvaiheet tärkeimpine ympäristötapahtumineen. Kronologia (aika) on esitettytuhansina vuosina nykyajasta laskettuna.
Leppäsjärven limnologiaan kuitenkin aikaisemmin kuinKyrösjärveen, koska se on ollut ruskeavetinen humusjärvi koko historiansaajan. Leppäsjärven pohjakerrostumien fossii-lisen vesikirppufaunan(Cladocera) vaihtelu ulappa- ja rantalajiston kesken viittaa veden-pinnan vaihteluihin järvessä. Se on ollut selvästi nykyistä korkeammalla 7 500-5 000
vuotta sitten. Tämän jälkeen on seurannut vedenpinnan lasku parin vuosituhannen
aika-na, mutta viimeistään 2 500 vuoden kuluessaLeppäsjärven pinta on saavuttanut
nykyta-sonsa.
Sarkkilanjärvi syntyi myös Ancylusjärvestä maankohoamisennostaessa sen tämän Itäme-ren vaiheen tavoittamattomiin. Järven pohjasavenpäällä on kairausten mukaan5 cm sa-viliejua ja 185 cm ruskeaa hienodetritusliejua. Savesta on löydetty Ancylusjärvelle tyy-pillinen piilevästö, jokamuuttuu liejukerrostumanalaosassa tavalliseksi pienjärven floo-raksi. Nämä makeanveden piilevät ja kalvoäyriäisfossiilitosoittavat Sarkkilanjärven py-syneen suhteellisen vähäravinteisena eli oligotrofisena järvenä koko historiansa ajan.
suus yhä merkittävämpää jalansijaa. Teollisuudelle elintärkeän käyttöenergian saannin ratkaisemiseksi ovat useammatKokemäenjoenkosket osoittautuneet sopiviksi. Äetsässä, Kokemäellä ja Harjavallassa on useita suuria voimalaitoksia syntynyt koskien partaille, mistä helposti voidaan käyttövoimaa siirtää Porin elpyvänteollisuuskeskuksen tarpeiksi.
Myös liikenne-elämä on hyvin suuressa määrässä keskittynyt jovanhastaan Kokemäen-jokilaaksoon. Joen eteläpuolella Huittisten-Harjavallankautta kulkevan harjujakson lii-kenteellinen merkitys on moottoriajoneuvojen tultua käytäntöön suuresti vähentynyt,
muttaliikenteellisetvaltaväylät, maantietjarautatie, noudattavat vieläkin sangen tarkasti Kokemäenjoen suuntaa”kirjoittaa Satakunnan luonnon vaiheita tutkinut professori Kale-vi Virkkala vuonna 1946 Helsingin yliopiston Satakuntalaisen osakunnan julkaisusarjas-sa "Satakunta”. Hieman yli neljä vuosikymmentä myöhemmin voidaan edellä
kirjoitet-tuun täysin yhtyä: Kokemäenjoki on yhä merkittävä maakuntamme talouselämässä ja samallaKokemäenjoen mittavan vesistöalueen vesien valtaväylä Pohjanlahteen.
Kokemäenjoki sivuhaaroineen virtaa nykyisin laajojen savitasankojen halki. Siksi siihen on aina liettyneenä savea, jonka määrä on suurimmillaan tulva-aikoina. Kokemäenjoen mukanaan kuljettama kiintoaines, arviolta 100 000
m 3
vuosittain, kerrostuu pääasiassa purkualueelleen Porin Pihlavanlahteen, johonon muodostunut varsin laaja suisto. Koke-mäenjoen synty ja kehityson ollut maankohoamisen määräämä. Suualueen muuttuminen on seurannutLitorina-ja sen jälkeisenItämeren rannansiirtymistä nykyiseenpaikkaansa.Kokemäenjoen syntyessä silloinen merenpinta peitti alleen nykyisin noin 60 metrin kor-keudella sijaitsevatalueet. Joen luusuan, Liekoveden, kuroutuminen Litorinamerestä lie-nee tapahtunut suunnilleen7 000vuotta sitten, mikä siis merkitsi samallaKokemäenjoen syntyä. Joen alustaansa kuluttava sekä sen aineksia kuljettava jakerrostava toiminta al-koi myös näkyä peräkkäisinä suistomaina, joita virtaus muodosti purkupaikoilleen.
Maankohoamisen tuottaman maa-alanlisäys Kokemäenjoen suualueellasen historian al-kuvaiheissa tapahtui verkalleen; ensimmäisen vuosituhannen kuluttua jokisuuoli siirty-nyt luusuasta noin 12 km, kun jositävastoin seuraavan 500 vuoden aikana Kokemäenjo-ki oli lisännyt pituuttaan 20 km:llä.
Kokemäenjoen kerrostama merkittävin suistoalue muodostui Huittisten tasangolle,
Jossa
on useitametrejä paksuja savi- jahiekkakerrostumia. Niiden kasaantumisessa myös Loi-mijoen kulutus- ja kuljetustoiminnallaon olluttärkeä merkitys. Sen suualueon nimittäin sijainnut Kokemäenjoen syntyessä HuittistenjaVampulanrajamailla. Loimijoki on siten kerrostanut irtaimista maalajeista koostuvia kulutustuotteitaan Huittisten tasangolla Ko-kemäenjokea aikaisemmin.
Professori Kalevi Virkkala on tutkinut Huittisten tasangonkerrostumia, jotkavalaisevat Kokemäenjoen ja Loimijoen kerrostavan toiminnan ohella myös Huittisten suurten joki-varsisoiden syntyhistoriaa (kuva 25). Hän kirjoittaa (1946): "Profiilissa kiintyy huomio ennenkaikkea kerrostumien suureen vahvuuteen. Pääosassa profiilia jatkuvatsavet ja sa-vimaiset kerrostumat yli 15 m syvyyteen. Saveksi merkitystä kerrostumasta on alaosa harmaata kerrallista jääkautista muodostumaa, yläosa on yhtenäistä, tummempaa, pai-koin miltei mustaasavea. Jälkimmäiseensisältyväpiilevästöosoittaa, että se on merellis-tä muodostumaa ja on ilmeisesti syntynyt niistä kerrostumista, joitaLoimi- ja Koke-mäenjoet ovat aikojen kuluessa sinne tuoneet. Raja kummankin saven välillä on hyvin vähittäinen ja epäselvä, samoinkuin myös saven ja sen päällä olevan jokikerrostuman välillä. Viimeksimainitussa vuorottelee savisia jahiekkaisiaosia, lisäksi siinäon melko runsaasti elimellisiä kasvijätteitä, ja se vastaa aikaa, jolloin Kokemäenjoen suu jo oli paljon lähempänä Huittisten tasankoa kuin alustana olevan saven syntyessä. Jokion ke-väisin tulva-aikaankuljettanut enemmän karkeampia aineksi hiekkaa jahietaa, kesäisin
jatalvisin taasenon kerrostunut hienompia aineksia. Jokikerrostumanyläosassaon run-saasti kortteen juuria,mikä osoittaa paikan muuttumista vähitellen kuivaksi maaksi, jo-hon enää vain tulvavedet ovat ulottuneet”. Virkkala esittää esimerkkinä Ronkansuon ja jatkaaseuraavasti: "Koska samalla tavalla otaksuttavastiovat syntyneet muutkin
Huittis-ten suuret jokivarsisuot,on syytä hieman lähemmin tarkastella sitä. Kuvassa (kuva 25) kiintyy huomio ennenkaikkea siihen vallimaiseen n. 1/2m korkeaan saven ylärajalla ole-vaan muodostumaan, jokakulkee n. 300 m etäisyydellä joesta, sekä joenkasaamassa liejussaoleviin kahteen samanlaiseenvalliin, joistatoinen on aivan joenpartaalla, toinen niinikään n. 300 m etäisyydellä siitä. Asia on ilmeisesti ymmärrettävissä niin,että
maini-tut vallit ovat syntyneet suistomaassa joenkevätaikana tulviessa yli äyräittensä ja
kasa-tessa tällöin mukanaan kuljettamiaan aineksi rannoilleen. Tällaisen vallin taakse on tul-van päätyttyä jäänytvettä, jokaei ole päässyt pois, koska alustana on ollut tiivisvettä läpäisemätön savi. Kun maankohoaminen oli paikalla jatkunutniin pitkälle, etteivät
tul-vat enää ulottuneet vallin yli, rupesi suokasvillisuus leviämääntänne jasoistamaan vallin takana olevaa vesijättömaata. Samanaikaisesti alkoi jokimyöskuluttaa aikaisempia ker-rostumiaan, niin että se nykyään virtaa paikalla korkeiden äyräitten välissä. Toisinaan
on jokisuistomaallaan muutellut uomaansa, niin että on syntynyt useampia rinnakkaisia valleja. Kauempana joestaoleva suon alustan muodostama savi on, vastakohtana joen
Kuva
25.
Huittisten jokivarsisoiden geologinenrakenne. NeliössäyksityiskohtaRonkan-suosta (Virkkala 1946: kuvat 2 ja3).
lähellä olevalle savipohjalle, tavattoman kovaa ja sitkeää, se on ilmeisesti ollut jokitul-vien välisenä aikana kuivilla. Joenkerrostaman liejun paksuus vähenee vähitellen koval-le maalle, Ronkankankaalle mentäessä, loppuen suon puolivälin tienoille kokonaan.
Suokasvillisuus ja soistuminen on tänne ilmeisesti levinnyt vasta myöhemmin, sen jä-keen kun lähempänä jokeaolevallavesijättömaalla soistuminen jooli alkanut”.
Maankohoamisen seurauksena Huittisten tasanko muuttui vähitellen matalasta merenlah-desta kuivaksi maaksi noin 5 500vuotta sitten. Viitisen sataa vuotta myöhemmin Koke-mäenjoen suu oli siirtynyt Kokemäen keskustan tienoille, ja pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua jokisuu sijaitsi Harjavallan kohdalla. Noin vuonna 100 jKr Koke-mäenjoki purki vetensä Nakkilaan ulottuvaan kapeaan merenlahteen (kuva 26). Tässä kuvassa esitetyn rantaviivan asema vastaa nykyisin 15 metrin korkeuskäyrää. Rekonst-ruktiosta nähdään, että esimerkiksi Luvialla lainehti laajahko merenulappa, japitkä ja kapea lahti ulottui Eurajoelle. Poria, Ulvilaa jaFriitalaa peitti myös merenlahti, joka kapeni Nakkilan kirkonkylään. Nakkilan nykyiset komeat jokitörmätolivat vasta
muo-dostumassa, ja Lammaistenkoski odotti syntymistään. Sensijaan Harjavallankoskessa kuohui jo Kokemäenjoen vesi.
Vuonna 700 jKr leveä merenlahti ulottui Haistilaan saakka jakapeampi lahti Harjun-päänjoen varteen lähelle Kaasmarkkua. Kokemäenjoen suu sijaitsi siis tällöin
Haistilas-sa, mutta vuonna 1 300 jKrse oli siirtynyt joFriitalan kohdalle.Kuvassa 27 on esitetty tämän ajankohdanrantaviivan kulku noin5 metrinkorkeuskäyrällä nykyisestä
merenpin-nasta. Siitä nähdään, että Eurajoen ja Lappijoen merenlahdetovat huomattavasti
supistu-neet, jaLuvian kohdalle oli muodostunut matala lahti. Porin ympäristössä samanlainen
Kuva 26. Kokemäenjoen suua-lue sekä rantaviivan asema Po-rin ja Rauman välillä noin
vuonna 100 jKr. (Virkkala
1967).
Kuva 27. Kokemäenjoen suua-lue sekä rantaviivan asema Po-rin ja Rauman välillä noin vuonna I 300 jKr. (Virkkala
1967).
nähden oli sangen maankohoamisen
kannalta vähemmän kaukonäköisesti valittu. Ristiretkien aikaan ulottui meri Ulvilan
kir-kon tienoille ja hieman ylempänä jokivarressa lienee sijainnutRavanin vanha kauppa-paikka samoilla seuduilla, missä Ulvilan vanhin jaensimmäinen kirkko sijaitsi. Kansain-vaelluksen aikakaudella oli Kokemäenjoen suu hieman Haistilan yläpuolella. Asutus jo-kilaaksossa oli tällöin jomelkoisen vakiintunutta jatiheää”.
Asutushistoriallisesti Kokemäenjoki on ollut merkittävä kulkuväylä jo rautakaudella.
Kalevi Virkkala jatkaa: "Ajanlaskumme alussa, meren ulottuessa Nakkilan kirkon vai-heille jahieman siitäylemmäksikin,on rautakautinen asutus, jonkasuoranaisenajatkona nykyistä asutusta on pidettävä, alkanut levitämyösKokemäenjoen laaksossa. Ensimmäi-seksi lienevät silloiset asukkaat kansoittaneet jokisuun,mistäne sittemmin ovat
laajenta-neet asuma-aluettaan jokivartta ylöspäin. Kokemäenjoki on tarjonnut tälle leviämiselle hyvän purjehdusväylän, sillä nykyisiä pahimpia liikenne-esteitä, Harjavallan koskia, ei vielä tällöin ollut olemassa tai ainakin olivat ne vasta muodostusvaiheessaan, koska joki oli parastaikaa kuluttamassa irtaimiamaalajeja, eikä vielä ollutehtinyt saavuttaa näiden alustana olevaa kallioperää". Ihimillisen kulttuurin riippuvuus Kokemäenjoesta on siten ollut kautta aikojen mitä moninaisin.