4 MUISTISAIRAAN HENGELLISYYS
4.4 RITUAALIT ARJEN VOIMAVARA
Tarkastelen tässä kappaleessa konkreettisemmin sitä, kuinka hengellisyys näkyy muistisairaan arjessa. Lähtökohtana aineiston keruussa pidin näkökulmaa, että hengellisyys muistisairaalla olisi nähtävissä elämän kaikilla osa-alueilla voimana, turvana ja lohdun tuojana, eikä sitä voi erottaa omaksi kokonaisuudeksi. Hengellisyys vaikuttaa muistisairaan elämässä kokonaisvaltaisesti. Aineisto tuki tätä näkemystä. Myös MacKinlayn näkemyksen mukaan hengellisyys tulee kulkea fyysisen ja psykososiaalisen ulottuvuuden rinnalla samanarvoisessa suhteessa.115 MacKinlayn kristillinen malli pohjautuu näkemykseen, jossa hengellisyys nähdään erityisesti uskonnon harjoittamisena.116 Vastaaminen tarkoittaa ihmisen aktiivisia keinoja vasta kysymykseen elämän tarkoituksesta. Näitä voivat olla esimerkiksi jumalanpalvelukseen osallistuminen, rukoileminen, pyhien kirjoitusten lukeminen ja meditaatio.117
Uskonnon harjoittamista kuvattiin konkreettisesti kodissa tapahtuvina toimintoina kuten radio- ja tv-hartaushetkien seuraamisena, iltarukoushetkinä ja virsien hyräilemisenä. Näissä toiminnoissa näkyi vahvasti myös lapsuudessa opitut tavat uskonnon harjoittamisessa.
Hartautta pidettiin erityisen tärkeänä, mutta kirkossa käyntiä ei niinkään korostettu. Syitä kirkossa käynnin vähyydelle pidettiin joko ikää tai kirkossa ei ole totuttu käymään sekä huoli puolison kotiin jättämisestä ei mahdollistanut kirkossa käyntiä. Kirkossa käynti ei myöskään korostunut lapsuusajan uskonnollisuudessa kenenkään tarinoissa. Toisaalta kirkon käynnin vähyyttä saatettiin myös harmitella, sillä lyhtt välimatka kodin ja kirkon välillä tuotiin esille useissa kertomuksissa. Toisaalta kirkkokäynnit saattoivat järjestyä myös kolmannen sektorin kautta muutaman kerran vuodessa. Nämä käynnit koettiin tärkeinä. Ilmarin ja Olavin tarinan poikkesivat muista tarinoista. Molemmat myös kuuntelivat ja katsoivat hartauksia kotona, mutta olivat myös ahkeria kirkossa kävijöitä. Hartauksien lisäksi myös muuta hengellistä ohjelmaa tykättiin seurata kotona. Liisan arjessa aamuhartaudet ovat keskeisessä asemassa:
Kyllä, aamuhartaudet kuuntelen, jos vaan herrään, ja kyllä mä ylleensä herrään, radiosta.
Samoin hengelliset radio- ja tv-ohjelmat hän kokee tärkeinä: Ja TV7:han on hirveen tärkkee.
114 MacKinlay 2001.
115 MacKinlay 2001.
116 MacKinlay 2001, 251.
117 MacKinlay 2001, 42.
Samoin RadioDei, on toinen radiosta. Myös Ilmari mainitsi radion ja television kuvatessaan aamuhartausten tärkeyttä: Kuuntelen tietysti aamuhartaudet ja jos en pääse kirkkoon, niin kuuntelen sitten radiosta tai katon televisiosta, mutta joka pyhä jollakin tavalla. Annelilla hengelliset radio-ohjelmat ja Kaarinalla joka sunnuntaiset TV-jumalanpalveukset korostuivat aineistossa. Heidän tarinoissaan nousi esille vain radio tai TV.
Myös kodin ulkopuolista toimintaa kuvattiin ja pidettiin merkityksellisinä. Näitä olivat jumalanpalvelukset kirkossa, Rauhanyhdistyksen seurat, rukouspiirit sekä Pohjois-Karjalan Muisti ry:n ja Joensuun seurakuntayhtymän yhdessä järjestämät muistimessut sekä Meijerin Martat ry:n järjestämät kirkkokahvit. Hengellisyyden merkitys tuotiin esille näin myös kolmannen sektorin toiminnassa.
Aineistossa nousi esille myös hengellisyyden pohdinta laajemmin. Hengellisyys tuli esille keskusteltaessa lapsista ja lastenlapsista sekä puolisoista. Rukoiltiin ja pyydetiin voimaa Jumalalta omaan jaksamiseen ja myös lähimmäisen huolenpitoa sekä toivottiin, että myös lastenlapset kokisivat hengellisyyden tärkeänä. Myös maailman tilanne ja toivo vahvemmasta ja laajemmasta hengellisestä herätyksestä Suomessa ja koko maailmassa sai tilaa yhdessä tarinassa.
Kyllä siinä iltarukkouksessa aina tullee otettuu huomioon sekkii, että tuota, tulis Suomeen herätys, niinku se on joskus tullu ja Israeliin, se Israel on mullekin kanssa tuota lähellä. Miks ei ihminen voi kiittää kaikesta tästä hyvästä Jumalaa? (Liisa)
Minä sen sitten kirjotin ylöskin sen tuonne sit (iltarukous) ja sitä mie sitten näille omille lapsille, lapsenlapsille ja niin omille lapsille luen, opetin heitä, mut se ei tainu jäähä kuitenkaan heille niin mieleen ja sitten näille lapsen lapsille.
(Liisa)
Usseemmiten iltasilla sitten nämä kiitokset ja huolet ennen nukkumista ja pyyntö miehen puolesta ja ja, että mulla voimia, että jaksasin hoittoo (…) niin tuota hän nukkuu siellä, mutta kun mie joskus iltasilla, kun hän männöö sinne nukkummaan, niin katon joskus on ihan kädet ristissä, niin sillon sanon, jotta
”kiitos tästä hetkestä”. (Anneli)
Hengellisyyttä myös kuvattiin ilmauksin, ettei sitä pysty erittelemään, vaan se vaikuttaa kaikkeen kaikessa. Nämä kuvaavat selkeästi hengellisyyden kokonaisvaltaisuutta.
Sen perusteet on vaikea eritellä sen kummemmin, se on niin kuin jatkuva, et siinä ei voi semmosia yksittäisiä oikein koota. (Olavi)
Se on se tapakristillisyys. (Ilmari)
(…) voi sannoo, jotta hiljentyminen ja hartaus on täällä sisällä, että kunnioitus
ja kaikki tää mikä kuuluu. (…) luottamus, hiljentyminen, kuunteleminen, kaikista tärkkein on se luottamus, että Sinä kannat, Sinä viet. (Anneli)
Kyllä se anttaa semmosen voimakkuutta ja jakssaa, tuopi lohtuu. (Kaarina) Rukouselämän vaaliminen koettiin kuitenkin kaikkein tärkeimpänä. Rukoukset olivat pääasiassa iltarukouksia, mutta kädet saatettiin ristiä myös muunakin vuorokauden aikana.
Ruoka- ja aamurukouksia ei tuotu esille varsinaisina rukoushetkinä, mutta niitä kuitenkin sivuttiin joissakin tarinoissa. Myös rukoukseen saattoi liittyä persoonallisia tapoja käsien ristimisen sijaan. Liisa kertoo lapsuudesta asti iltarukouksen kantaneen ja ovat edelleen joka iltainen rutiini: On kantanu lapsuudesta ja iltarukkous. Se levolle laskeni ja Isä meidän ensinnäkii… Herran siunaus ja Levolle laske luojani… Ne muistuu lapsuudesta ja vielä on jokailtaisii. Annelille rakkain on Isä meidän -rukous ja samoin Kaarina kertoo ukkinsa opettaman Isä meidän -rukouksen olevan hänen lempirukouksensa. Olavi kertoo rukouksen kuuluvan tärkeänä osana elämässään: Käytän anteeksi pyytämistä ja anteeksi antamista ja ja rukous kuuluu elämään. Erityisesti iltarukous uskonnollisena rituaalina oli selkeästi keskeisessä asemassa tarinoissa. Rukouselämään vaikutti voimakkaasti lapsuuden ajan uskonnollisuus. Se näkyi erityisesti lapsena opituissa rakkaissa rukouksissa. Rukouksina tutuimmat olivat Isä meidän -rukous ja Levolle laske Luojani -rukous. Ilmarin rituaalit poikkesivat muusta aineistosta. Hänen kertomuksessaan rukouselämän pohdinta saa enemmän tilaa ja myös rukoustapaa pohditaan.
Meillä on semmonen tapa vaimon kanssa, että parittomina päivinä minä luen Isä meidän-rukkouksen ja parillisina päivinä vaimo lukee Levolle laskeos Luojani ja tää, on monta vuotta jo toistunu meijän perheessä. (Ilmari)
Kyl mul on tapana ja vaimolla vielä enemmän jollakin tavalla ruokapöydässä hiljentyä ja sitten mulla on tää ristinmerkin tekeminen. Ristinmerkin käytön opin siitä Lutterin neuvosta, että aamulla vuoteesta noustessasi tee pyhä ristin merkki ja sano ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, joka katekismuksessa oli käännetty risti kätesi, kun se on tee ristin merkki, tee pyhän ristin merkki.
(Ilmari)
Musiikin tärkeyttä ei myöskään voi sivuttaa aineistossa. Myös MacKinlay yleisessä hengellisessä mallissa kuvaa yksilön kokonaisvaltaista hengellistä ulottuvuutta. Mallissa esitetään ihmisen erilaisia toimintoja sekä toimintojen välisiä keskinäisiä suhteita elämän tarkoituksellisuuden löytymisessä ja oman hengellisyyden työstämisessä. Mallissa hengellisyys nähdään suhteessa luontoon, taiteisiin ja toisiin ihmisiin.118
Musiikki tuotiin esille jokaisessa tarinassa jollakin tapaa. Musiikkia joko tykättiin kuunnella
118 MacKinlay 2006, 22.
tai laulaa. Musiikin kuuntelu saattoi myös kuulua osana iltarutiineja, joka oli opittu lapsuudessa tai musiikki saattoi kuulua tärkeänä osana hiljentymisessä ja mietiskelyssä.
Tarinoissa myös muisteltiin tansseissa käymistä ja menneiden vuosien lauluharrastusta kuorossa. Juhanin tarinassa uskonnolliset rituaalit eivät näyttäytyneet, mutta virsien pohdinnan yhteydessä laulaminen yhdistyi kouluvuosien hengellisyyteen: Mullahan oli laulusta kymppi joka luokalla kansakoulussa ja kyllähän minä koulussa lauloin virsiä ja osasin ulkoa silloin kymmeniä. Ei nyt varsinaisesti ole jäänyt mieleen virsiä. Olavi ei myöskään tarinassaan nimennyt virsiä erikseen: Mä virsiä sen kummemmin oo eritelly, mut tietysti on joukko virsiä, mitä mä, jos mulla on puheenvuoro ja tarjotaan saarnavirttä, niin niitä on useempia, mitä mie oon käyttäny. Musiikin tärkeyden hän tuo esille toteamalla: Tää on yks tää musiikki ja sit tää uuden vaiheen odottaminen, se ehkä on semmonen mukava siinä, kun aattelee tätä kokonaistilannetta. Liisan tarinassa musiikin kuuntelu on keskeisessä roolissa. Hän tykkää nukahtaa iltaisin musiikin saattelemana: Iltaisilla on hyvä unilääke, kun minä laitan cd:n soimaan, siihen mie nukahan, kauneimmat virret tai muuta hengellistä laulua, musiikkia. Tämän rituaalin hän oli oppinut lapsuudessa äidiltään: Äitiltä, äitiltä mie oon oppinu sen, sillä hänellä oli, siihen aikaa niitä nauhoja, mut tuota hän kuunteli ja hänellä oli hyvät unenlahjat. Hän laitto illalla virren tai hengellisen musiikin yöks ja sen on ollu hyvä.
Anneli taas kertoo laulavan kuorossa: Myö ollaan oltu kahtena syksynä, Muistiyhistys on järjestäny (…) kirkossa, ollu tämmönen muistimessu. Myöhän laulettiin siellä. Kaarina taas tykkäsi tanssia nuoremana ja kuuntelee myös musiikkia mielellään: Kyllä tuli käytyy tanssiloissa nuorempana. Kyllä mie tykkään musiikista ja etteenin päin tykkeen. Ilmarin tarinassa musiikki näyttäytyy sekä hänen ammatissaan että harrastuneisuudessaan. Hänen tarinassaan musiikki korostui muita tarinoita enemmän.
Mä jatkuvasti harrastan tätä liturgista kiinnostusta, kuuntelen radiosta tai televisiosta hyvin tarkkaan, miten ne tekkee siellä. Tuli käytettyä liturgista laulua itekin. (…) Ja niin siellä urkuparvella siten hään tutki mun laulutaitoa ja kyllä tää tästä mennee ja niin mää rupesin sitten laulamaan ja eihän se mene tietysti hyvin, mutta suurin piirtein nuotilleen. (…) sitten tuossa kaheksankymmentä luvulla, kun olin kirkon jumalanpalveluksessa kirkon musiikkitoimikunnassa mukana. (Ilmari)
(…) mulla on seittämänkymmenvuotislahjaks itelleen rakennettu kappeli ja se on semmonen mökötyspaikka (…) kuuntelen siellä cd:ltä Beethovenin eroigan toista osaa marssi ja furebre surumarssia ja sitä kun oon kuunellu aikani niin sitten mä palaan taas maan pinnalle ja panen Mari Rantasilan Vanha Mies biisin.
(Ilmari)
Musiikin vaikutusta muistisairailla on tutkittu useissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Brotons (1994) tarkasteli laajasti musiikin eri osa-alueita, laulamista, soittamista, tanssimista, musiikkiliikuntaa, musiikkipelejä, improvisaatiota ja säveltämistä muistisairailla.119Vastaavasti Gerdner ja Swanson (1993) ovat tutkineet taustamusiikin vaikutusta muistisairailla.120 Useiden näiden tutkimusten perusteella nähdään, että musiikilla voidaan vähentää muistisairauden aiheuttamia fyysisiä, emotionaalisia, kommunikatiivisia ja muita sosiaalisia ongelmia.121
Musiikin avulla voidaan avata ovi muistoihin, menneisyyteen, sillä musiikki ikään kuin luo yhteyttä menettyihin muistoihin, virittää muistisairaan tiettyihin mielentiloihin ja muistoihin.122 Musiikilla on monia myönteisiä ja aktivoivia vaikutteita muistisairaan terveydessä. Esimerkiksi virsien laulaminen luo yhteisöllisyyttä perinteen ja nykyhetken välille. Sanonta "Kirkkokuorolaiset elävät muita pidempään", ei näin kuullosta tässä yhteydessä vieraalta.123
Tarinoissa oli nähtävissä hengellisyyden vahva läsnäolo kaikkialla arjessa. Hengellisyyden tarkasteleminen irti arjesta omana kokonaisuutenaan ei ole mielekästä. Hengellisyys näyttäytyy ihmisen elämässä kokonaisvaltaisesti ja vaikuttaa kaikilla elämän alueilla. Myös uskonnollisen vakaumuksen ollessa elämän pohjavireenä, nähtiin hengellisyyden kuvaaminen tarinoissa vahvempana ja laaja-alaisempana. MacKinlayn mukaan jokainen ihminen on hengellinen, mutta kuinka hengellisyyttä harjoitetaan, vaihtelee yksilöiden välillä.
Sekulaarissa kontekstissa hengellisyyden harjoittaminen voidaan nähdä taiteen, luonnon ja ihmissuhteiden kautta.124
119 Brotons 1994.
120 Gerdner & Swanson 1993.
121 Kneafsey 1997.
122 Sacks 1991.
123 Innanen & Salminen 2016.
124 MacKinlay 2001.