6 Tutkimustulokset
6.1 Rippikoulujen järjestämiseen liittyneet erityiskysymykset pandemian aikana
Tässä tutkimuksessa ensimmäisenä tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia erityiskysymyksiä liittyi rippikoulun järjestämiseen pandemian aikana. Haastatteluissa kysymykseen etsittiin vastausta
kartoittamalla, millaisia haasteita rippikoulutyöntekijät olivat kohdanneet rippikoulun toteuttamisen eri vaiheissa sekä millä tavoin rippikoulun tavoitteet toteutuivat. Sisällönanalyysissä yhdistäväksi luokaksi muodostui rippikoulun järjestämiseen liittyneet erityiskysymykset pandemian aikana, joka koostui seuraavista pääluokista: psykologisiin tekijöihin, suunnitteluun, etäjakson toteuttamiseen ja intensiivijakson toteuttamiseen liittyvät erityiskysymykset. Pääluokat esitetään kuviossa 9.
Kuvion sisäkkäiset laatikot kuvaavat erityiskysymysten suhdetta toisiinsa; ulommassa laatikossa esitetty luokka vaikuttaa tai on läsnä aina sisemmän laatikon luokkaan liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi
sisällönanalyysin luokat ovat nähtävissä liitteen 1 taulukossa 1.
Kuvio 9. Rippikoulun toteuttamiseen liittyneet erityiskysymykset pandemian aikana Psykologiset tekijät
Kaiken rippikoulutoiminnan suunnittelun ja toteuttamisen taustalla vaikuttivat psykologiset tekijät, jotka jakautuivat kolmeen alaluokkaan: nuoriin, työntekijöihin ja huoltajiin liittyviin psykologisiin
Psykologiset tekijät Suunnittelu
Toteutus
Etäjakso Intensiivijakso
tekijöihin. Pandemian myötä monenlaiset psyykkiset tekijät haastoivat rippikoulun suunnittelua ja toteutusta.
Haastateltavien mukaan nuorten kohdalla rippikoulussa nousi esille sosiaalisuuden tarve – kevään 2020 kokoontumisrajoitusten aikainen eristäytyminen oli koettu raskaana. Eristäytymisen jälkeen nuoret olivat yhtäältä rippikouluun osallistuessaan tavallista motivoituneempia, mutta toisaalta suhtautuivat tilanteeseen myös jossain määrin kapinoiden, mikä näkyi siinä, että vapaa-ajalla kokoontumisrajoituksia ei noudatettu. Monet toivat esille myös pettymystä siitä, että rippikoulu ei toteutunut odotetulla tavalla. Nuoret kokivat lisäksi pelkoa siitä, että rippikoulu ei toteudukaan tai rippileirillä saa koronavirustartunnan. Pandemiatilanne herätti nuorissa paljon kysymyksiä ja tarvetta keskusteluille:
H 4: ”– – tää vuosi puhuttelee nuoria ihan älyttömästi ja niinku ne keskustelut, joissa käydään niinku sitä, et mitä me opitaan koronavuodesta ja missä on ne asiat, joihin mun kannattaa sitoutua, mitkä on peruskysymykset. Niin mä luulen, että tää vuosi pisti miettimään enemmän, puhumaan enemmän näist asioista. Niinku nuoret itse oma-aloitteisesti kysyy ja pohtii.”
Myös työntekijät kokivat epävarmuutta, psyykkistä kuormittumista, stressiä, ahdistusta sekä pelkoa järjestäessään rippikoulua pandemian aikana. Haastateltavien mukaan kuormittumista aiheuttivat tilanteen kaoottisuus ja epäselvyys sekä rippikoulun vaihtoehtoisten toteutusmuotojen
järjestelykysymykset. Kuormittuminen johti siihen, että vaihtoehtoisia toteutusmuotoja ei aina jaksettu järjestää. Epäselvässä tilanteessa työntekijät kaipasivat erityisesti esimiehen tukea ja vahvaa johtamista.
Intensiivijaksojen lyhentyminen johti siihen, että opetuksen määrä leiripäivinä oli suurempi, mikä aiheutti myös työntekijöiden uupumusta. Intensiivijaksolla stressiä lisäsi myös se, että työntekijät pelkäsivät joutuvansa vastuuseen, mikäli leirillä ilmenisi koronavirustartuntoja:
H 6: ”– –itekin, kun olin siinä turvallisuusvastaavana, niin toki mulla oli hirmu suuri paine siitä, että oikeesti, et jos jotain tapahtuu, ni se on melkein mun pää siellä pölkyllä.”
Haastateltavat nostivat esille myös rippikoululaisten huoltajiin liittyviä psykologisia tekijöitä.
Työntekijät saivat paljon yhteydenottoja huoltajilta, jotka ilmaisivat huoltaan erityisesti rippikoulun ja
konfirmaation toteutumisesta sekä niiden turvallisuudesta. Vaikka työntekijöillä ei aina ollut vastauksia huoltajien kysymyksiin, tilanteen rauhoittamiseksi työntekijöiltä vaadittiin aktiivista tiedottamista:
H 5: ”Ja tehtiin ne sitten niin turvallisesti, että myöskin vanhemmat tiesi, missä mennään ja vanhemmilla oli suht turvallinen olo lähettää lapsensa meidän leireille.”
Suunnittelu
Covid-19-viruksen leviämisen ehkäisemiseksi voimaan tulleet rajoitukset vaikeuttivat rippikoulujen suunnittelua monin tavoin. Suunnitteluun liittyvät erityiskysymykset olivat sisällönanalyysin laajin pääluokka, joka muodostui yhteensä seitsemästä alaluokasta: muuttuvat ohjeistukset,
viranomaisyhteistyö, koronatyöryhmä, korvaavat etätyöskentelymuodot, käytännön järjestelyt ja turvallisuus, tasalaatuisuus ja tiedottaminen.
Haastateltavat nostivat esille jatkuvasti muuttuneet rippikoulua koskevat ohjeistukset
suunnittelutyön haasteina. Suunnitelmia piti muuttaa jatkuvasti ja suunnitellessa tehtiin paljon turhaa työtä, kun uusia tiedotteita, suosituksia ja ohjeita tuli viranomaisilta ja muilta ylemmiltä tahoilta jatkuvasti. Pandemiatilanteen epävarman jatkuvuuden vuoksi työntekijät kehittivät myös useita erilaisia varasuunnitelmia ja -strategioita. Jotkut ohjeistukset nähtiin lisäksi puutteellisina ja tarkempia ohjeita jäätiin kaipaamaan. Tällöin työntekijät joutuivat selvittämään asioita itsenäisesti. Uusia
ohjeistuksia jouduttiin usein odottamaan, mikä aiheutti työntekijöille paineita, kun suunnittelutyötä ei ennen niitä päästy jatkamaan:
H 5: ”– – kyllä se oli niinku tuskallista odottaa sitä, että kun ensin tuli AVI:lta [Aluehallintovirastolta] tiedotteet, sitte meni pari päivää, ennen ku tuli hiippakunnalta, sitte taas meni pari päivää, ennen ku vasta sitte tuli niitä rippikoulutiedotteita, että niinku pitäis päästä tekemään ja suunnittelemaan ja niinkun asiassa eteenpäin. Niinku se odottaminen, et koska tulee mitäkin ja mitenkä tiukat ohjeistukset tulee – –”
Työntekijät toimivat yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa, mikä auttoi suunnittelemaan esimerkiksi intensiivijakson ajankohtaa ja siihen liittyviä turvallisuuskysymyksiä. Pandemiaan liittyviä kysymyksiä ratkottiin myös erilaisissa työryhmissä; eräällä paikkakunnalla rippikoulutyöntekijät kokoontuivat viikoittain sopimaan rippikoulujen järjestelykysymyksistä, ja toisella paikkakunnalla
asetettiin myös erityinen koronatyöryhmä, jonka tehtävänä oli keskittyä pandemiaan liittyvään päätöksentekoon:
H 7: ”– – tää työryhmä tavallaan työsti näitä turvallisuusohjeita ja sitte sitä, erilaisia visioita, että miten tää, miten voi edetä tuota niin asiat. Et meil oli tällasia vaihtoehto A, B, C, D ja sit sen mukaan, mutta sit oli kiva, että päästiin suurin piirtein yhteiseen sopimukseen, esimerkiks siitä, että kaikki leirit [kyseisellä paikkakunnalla] on päiväleirejä – –”
Kokoontumisrajoitukset tulivat voimaan ajankohtana, jolloin osassa rippikouluja oli meneillään kesän intensiivijaksoa edeltävät teemapäivät ja jumalanpalvelus- ja nuorisotoimintaan tutustumisjakso.
Tämän vuoksi työntekijät joutuivat suunnittelemaan korvaavia etätyöskentelymuotoja
rippikouluryhmien tapaamisille. Asioita ei voitu toteuttaa totutulla tavalla, mikä koettiin yhtäältä työläänä ja toisaalta innostavanakin. Korvaavissa toteutusmuodoissa korostui erityisesti
mobiiliteknologian ja virtuaalitilojen merkitys:
H 1: ”– – sitten toki tarkotti myös näitten kokoontumisten rajottamista sillä tavalla, että kaikki tehtävät ja muut kokoontumiset oli etätyöskentelynä myöskin. [– –] Eli kaikki kommunikointi oli niin sanotusti etänä.”
Haastateltavat nostivat esille intensiivijakson ja konfirmaation toteuttamista koskevia käytännön järjestely- ja turvallisuuskysymyksiä, joiden ratkaisemiseen jouduttiin suuntaamaan eniten resursseja. Intensiivijakson aikataulutus ja käytössä olevat tilat nousivat haastaviksi kysymyksiksi; oli pohdittava sitä, miten oppimiskokonaisuudet mahtuvat leiripäiviin ja mitkä tilat mahdollistavat rippikouluryhmän turvallisen kokoontumisen. Myös turvallisuuteen oli panostettava jo
suunnitteluvaiheessa; turvallisuusasiakirjat oli laadittava huolellisesti, leirien ohjelman ja opetuksen toteuttaminen turvallisuusmääräykset huomioiden vaati erityistä panostusta:
H 7: ”– – kyllähän se haasto siinä, että piti olla tosi tarkka siis siitä turvallisuudesta, ensinnäki turvallisuusohjeet, ni se tota haasto jo meijän työtapoja, et meijän piti tosi tarkkaan niinku miettiä jokainen, et miten toimimme ja mitä välineitä käytämme ja miten turvataan se – – et se niinku vaikutti kaikkeen tavallaan siinä suunnittelussakin.”
Rippikoulujen tasalaatuisuuteen pyrittiin kiinnittämään huomiota myös pandemian aikana, ja sitä pyrittiin parantamaan suunnitteluvaiheessa. Haastateltavien mukaan etenkin etätyöskentelyssä
tasalaatuisuuteen kiinnitettiin huomiota laatimalla koko paikkakunnan rippikoululaisille samat ohjeet, tavoitteet ja materiaalit, edellyttämällä kaikilta saman tehtävän suorittamista ja valitsemalla sellaisia etätyöskentelymuotoja, joihin kaikilla rippikoululaisilla oli yhtäläiset mahdollisuudet osallistua:
H 2: ”Ni sit me ei oltas pystytty niinku tasapuolisesti sit niinku tervetuloa kaikki tänne, kaikille ei oo niitä läppäreitä, kaikille ei oo niitä.”
Haastateltavat nostivat esille myös rippikoululaisten ja huoltajien tiedottamiseen liittyviä kysymyksiä.
Ohjeistusten jatkuvien muutosten vuoksi rippikoulua koskevat suunnitelmat muuttuivat, jolloin niistä oli tiedotettava myös huoltajia. Tiedottaminen oli kuitenkin haastavaa, kun tilanteen kehittymisestä ei vielä ollut varmuutta:
H 4: ”Mut että eihän me siinä vaiheessa tiedetty kaikkia, miten asiat käytännössä ratkastaan, mutta sillä niinku yritettiin rauhottaa se tilanne – –”
Etäjakson toteutus
Pandemian aikana rippikoulun intensiivijaksoa edeltävät kevään tapaamiset, teemapäivät ja
jumalanpalvelus- ja nuorisotoimintaan tutustuminen, toteutettiin etätyöskentelynä. Näin ollen tätä rippikouluprosessin vaihetta nimitetään tässä tutkimuksessa etäjaksoksi. Etäjakson toteuttamiseen liittyvät erityiskysymykset koostuivat neljästä alaluokasta: työntekijän ja nuoren kompetenssi, tietoturva ja muut lieveilmiöt, rajalliset opetusmenetelmät ja aiheet ja kohtaamisen puute.
Työntekijän kompetenssilla viitataan työntekijän pätevyyteen etäopetuksen toteuttajana ja nuoren kompetenssilla nuoren pätevyyteen etäoppijana. Haastateltavat toivat esille erityisesti etäopetuksessa käytetyn mobiiliteknologian haasteellisuuden työntekijöille; kaikki työntekijät eivät kokeneet
teknologian käyttöä itselleen luontevana. Tämän vuoksi työntekijöiden osaamisen päivittämistä pidettiin tarpeellisena. Nuorille mobiiliteknologian käyttö sen sijaan näytti olevan luontevaa, ja nuoret myös oppivat käyttämään esimerkiksi uusia sovelluksia nopeasti. Kuitenkin yksittäisten nuorten kohdalla etäopetus oli haastava opetusmuoto, kun esimerkiksi tehtävänannot jäivät epäselviksi tai tehtäviä ei tehty kunnolla. Työntekijältä vaadittiin erityistä pedagogista taitoa huomioida nuoret, jotka eivät itsenäisesti pysyneet mukana etäopetuksessa:
H 7: ”– – tietenkin aina on niitä nuoria, jotka tota jäävät syystä tai toisesta jonnekin, eksyvät, ja tota sitte aina soiteltiin vähän perään tai kyseltiin, että miksi ei ole kuulunut sinusta – –”
Haastateltavat nostivat esille tietoturvakysymyksiä sekä muita etäopetukseen mahdollisesti liittyviä ongelmakohtia. Etäopetuksessa käytettyjen sovellusten tietoturvakysymykset olivat mediassa esillä, ja niitä pohdittiin myös rippikoulun etäopetusta järjestettäessä. Haastateltavien mukaan myös muut mobiiliteknologiaan liittyvät lieveilmiöt, kuten esimerkiksi kiusaamisen mahdollisuus otettiin todesta:
H 4: ”– – meil oli aina kaksi aikuista vetämässä sitä yhtä Teamsiä [Microsoft Teams -kokousta] ja aikuiset oli tietysti kuvalla ja nuoret oli ilman kuvaa, koska tosi paljon pohdittiin niinku sitä, et miten nettikiusaaminen ja kaikki muu mahdollistuu ehkä tän kautta ja se oli niinku semmonen iso kysymys, mitä mietittiin, että se nuori saa jotenki olla vaan sillä omalla etunimellään ja silt ei näy kuvaa.”
Etäjaksolla myös totutut opetusmenetelmät ja oppimiskokonaisuuksien aiheet olivat
rajallisemmat. Kaikki etätyöalustat eivät haastateltavien mukaan soveltuneet rippikoulutyöskentelyyn saavutettavuuden vuoksi; alustan haluttiin olevan nuorille mahdollisimman tuttu, ilmainen ja sellainen, johon kaikilla oli tarvittava laitteisto. Muutama haastateltava mainitsi seurakunnan ostaneen
ulkopuolisten tahojen tuottamaa sisältöä etäopetusta varten. Etätyöalustan ominaisuudet vaikuttivat lisäksi siihen, millaisia opetusmenetelmiä ja aiheita voitiin käyttää. Esimerkiksi yhteislaulut tai
konkreettinen ehtoollisen viettäminen eivät etäyhteyden välityksellä onnistuneet. Lisäksi nähtiin tärkeänä, että nuoret kokisivat etätyöskentelyn mielekkäänä:
H 1: ”Et siinä se opettajuus oli ehkä niinku avainasemassa, et pystyttiin tarjoomaan sellasta, joka ois kaikille mielekästä toimintaa, niinku myös sen puhelimen välityksellä.”
Kohtaamiset jäivät etäjaksolla haastateltavien mukaan vähäisiksi. Työntekijöiden ja nuorten sekä rippikouluryhmän keskinäiset kohtaamiset kasvotusten eivät olleet mahdollisia
kokoontumisrajoitusten aikana, vaikka etäyhteyksien, kuten Microsoft Teams-, Zoom- tai Whatsapp-sovellusten välityksellä pidettiinkin yhteyttä. Joissakin seurakunnissa yhteydenpito oli kuitenkin vähäistä ja yhdessä seurakunnassa yhteyttä ei pidetty ollenkaan. Myöskään huoltajia ei pystytty tapaamaan kasvotusten, mutta eräät haastateltavat tapasivat heitä etäyhteyden välityksellä:
H 4: ”– – meil jotkut leirit toteutti niin, et ne otti Teamsiin nuoren ja vanhemman ja sit siin oli sekä nuoriso-ohjaaja että pappi. Et siin oli vaikka neljä siin Teamsissä ja sit ne jutteli siinä. Ni oli tällanen vanhempainvartti tai mikä kotivartti se nyt on, joku sellanen. Ja sanovat siitä ihan hyvää palautetta. Mie ite toteutin puheluina, et mie soitin tota jokaiselle huoltajalle ja käytiin sit niinku sitä keskusteluu – –”
Intensiivijakson toteutus
Intensiivijakson toteutukseen liittyvät erityiskysymykset olivat toinen laaja pääluokka. Pandemian aikana jokaisen haastateltavan seurakunnassa oli järjestetty leirimuotoinen rippikoulun intensiivijakso, jonka toteutustapa kuitenkin vaihteli seurakuntakohtaisesti. Intensiivijakson toteuttamiseen liittyvät erityiskysymykset muodostuivat viidestä alaluokasta: turvallisuus, opetus ja ohjelma, opettajuus, ryhmädynamiikka ja isoskoulutuksen tulevaisuus.
Intensiivijaksolla pandemiatilanteesta nousseet turvallisuuskysymykset koostuivat fyysisestä ja henkisestä turvallisuudesta. Haastateltavat toivat esille useita käytännön ratkaisuja, joiden avulla intensiivijakso pyrittiin järjestämään mahdollisimman riskittömästi. Koronavirustartuntoja pyrittiin ehkäisemään turvavälein; majoitus, yhteisissä tiloissa oleskelu ja ohjelma järjestettiin mahdollisuuksien mukaan turvavälit säilyttäen. Lisäksi pyrittiin toimimaan samoissa pienryhmissä, jotta kontaktien määrä olisi pienempi. Myös hygieniaan panostettiin; käsien pesun ja jokaisen henkilökohtaisten
opiskeluvälineiden merkitystä korostettiin. Ruokailut järjestettiin niin, että isoset, ohjaajat tai emännät annostelivat ruoan kaikille. Turvallisuutta pyrittiin parantamaan myös lyhentämällä leirin kestoa, kieltämällä ulkopuolisten vierailut leirillä ja siirtämällä flunssaoireinen nuori kotiin etäopetukseen.
Henkisen turvallisuuden nähtiin syntyvän fyysisen turvallisuuden kautta – turvallisuuskäytänteiden noudattaminen loi turvallista ilmapiiriä:
H 1: ”Kyllä mie painottasin tässä sitä, että käytännön asiat, just se, että mennään suositusten mukasesti, et niinku on se turvallinen niinku siis ihan niinku henkisesti, että fyysisesti turvallinen ilmapiiri ja ja tota olosuhteet.”
Haastateltavat toivat esille monia intensiivijakson ohjelmaan ja opetukseen liittyviä haasteita. Kolme haastateltavaa mainitsi, että intensiivijakso järjestettiin totutun leirikeskuksen sijaan
kaupunkiympäristössä, jolloin käytössä olevat tilat olivat totutusta poikkeavat. Isosten ja heidän johtamiensa pienryhmien merkitys korostui esimerkiksi tilojen järjestelyistä huolehtimisessa. Koska
moni leiri oli tavallista lyhyempi, haastateltavat kokivat haastavana myös tavallista tiiviimmän
päiväohjelman, minkä vuoksi kiireettömyyden tunne jäi puuttumaan vapaa-ajan ollessa vähäistä. Tästä huolimatta laadukkaaseen yhdessäoloon pyrittiin panostamaan, vaikka fyysistä läheisyyttä edellyttäviä pelejä ja leikkejä sekä yhteislaulua jouduttiin turvallisuussyistä välttämään:
H 6: ”– – isosille sitä tehostettiin, että ei nyt voi oikein mitään sylipelejä olla tai sitte joku tyynyralliki oli
periaatteessa silleen, et ei me sitäkään niinku, siinä ollaan aika liki ja näin ja tota sitte kannustettiin heitä niinku siihen, että periaatteessa sen ryhmän voi jakaa kahteen ja pelata sitä samaa peliä kahessa eri porukassa – –”
Opetus ja ohjelma järjestettiin mahdollisuuksien mukaan ulkotiloissa, minkä vuoksi opetuksen teoriaosuudet pyrittiin pitämään lyhyinä. Näin ollen opetuksessa jouduttiin käyttämään enemmän luovia ja osallistavia menetelmiä, kuten esimerkiksi taide- ja ryhmätyöskentelyjä. Myös
mobiiliteknologian merkitys korostui opetuksessa, kun yhteisessä käytössä olevien opiskeluvälineiden, kuten kynien käyttöä pyrittiin välttämään. Padlet- ja Seppo-sovelluksia hyödynnettiin useammassa seurakunnassa. Kaiken kaikkiaan oppiminen pyrittiin liittämään kaikkeen rippikoulun toimintaan:
H 7: ”Ni ehkä enemmän panostettiin siihen, että tietenkin siihen, että siellä ei ollu hirveesti luppoaikaa, mutta se aika, joka oli sellasta, ne pelit ja leikit ja sellaset oli nimenomaan niitä, mihin panostettiin nyt sitte, että niitten piti olla sellasia, jotka tota imas koko joukon mukaansa ja jotka oli hauskoja ja meneviä ja sit niissä oli myöski, siis niihin oli punottu sitte myös opetusta vähän.”
Haastateltavat nostivat esille lisäksi opettajuuteen liittyviä kysymyksiä. Pandemian aikana intensiivijaksolla rippikoulun työntekijältä edellytettiin erityisesti joustavaa työotetta ja nopeaa reagointivalmiutta, sillä leireillä oli mukauduttava pandemiatilanteen vuoksi nopeastikin muuttuviin olosuhteisiin ja elettävä tilanteen mukaisesti. Lisäksi työntekijältä edellytettiin yhtäältä jämäkkyyttä esimerkiksi turvallisuussääntöjen noudattamiseen liittyvissä kysymyksissä ja toisaalta kykyä neuvotella nuorten kanssa sääntöjen yhteisestä noudattamisesta. Koska pandemia herätti nuorissa paljon
ajatuksia, työntekijöiden oli oltava myös herkkiä kuulemaan nuorten tarvetta keskustelulle.
Uudenlaisissa opetusympäristöissä työntekijät olivat myös osittain poissa totutulta mukavuusalueelta, minkä vuoksi esimerkiksi tiimiopettajuus näyttäytyi haasteellisena:
H 4: ”– – koska sitte, ku ollaan niinku vaikka ulkona, niin sä joudut miettimään eri tavalla, niin se ei ollukaan ihan helppoa se tiimiopettajuus, niinku tuliki niin monta muuta haastetta. Et se ois ollu varmaan helpompaa, jos se ois ollu se tuttu ja turvallinen sisätila tai luokanomainen tila, jossa on vaikka se videotykki, et sä voit näyttää sieltä jotain halutessas tai käynnistää Padletin tai jotain muuta.”
Kevään etäopetusjakso vaikutti intensiivijakson ryhmädynamiikan kehittymiseen. Haastateltavien mukaan tauko rippikouluryhmän yhteisissä tapaamisissa näkyi leireillä yhteishengen tavallista hitaampana kehittymisenä. Tutustumiseen ja ryhmäytymiseen intensiivijakson alussa jouduttiin panostamaan tavallista enemmän, vaikka toisaalta aikaa siihen ei olisi ollut. Lisäksi ryhmädynamiikan kehittymistä hidastivat myös joissakin seurakunnissa järjestetyt päivämuotoiset tai lyhennetyt leirit, jolloin nuorilla oli vähemmän yhteistä aikaa:
H 2: ”– – jos tähän nyt yhistää sen, että a) oli se tauko, b) ei oltu öitä, ni tavallaan se leirin niinku se ryhmäytyminen oli selkeesti niinku kankeampaa.”
Haastateltavat nostivat esille myös isoskoulutuksen tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä.
Isoskoulutuksen aloittavien nuorten määrän nähtiin jonkin verran korreloivan rippikoulun
onnistumisen kanssa. Yhden haastateltavan mukaan uusia poikia ei tullut isoskoulutukseen ollenkaan, mikä saattoi johtua rippikoulujen tavallisesta poikkeavista järjestelyistä pandemian aikana. Tästä huolimatta isoskoulutukseen osallistui kuitenkin kohtuullinen määrä edellisenä kesänä rippikoulun käyneitä nuoria:
H 5: ”Etukäteen mietittiin ja pelättiin sitä, että mitenkä esimerkiksi isostoiminta jatkossa, että niin jos joudutaan vetämään etänä, niin miten käy esimerkiksi rippikoulun jälkeisen nuorisotyön, tuleeko toimintaan, lähteekö mukaan väkeä. Mutta jonkun verran nyt lähti, lähti kuitenkin, että isosia on ensi vuonnakin.”