Tutkimusta tehdessään etnografi osallistuu yhteisön arkeen kaikilla aisteillaan (Lappalainen 2007, 113). Lappalainen (emt., 113) kirjoittaa, että tutkija osallistuu aina johonkin läsnäolollaan kentällä. Osallistuva havainnointi aineistonkeruun menetelmänä tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä, että tutkija on aktiivinen toimija tutkimuksen informanttien kanssa. Tällöin juuri vuorovaikutustilanteet ovat keskeisiä aineiston muodostumisessa. (Tuomi & Sarajärvi 2017, 71.) Toimin aktiivisesti työntekijänä järjestön muiden työntekijöiden rinnalla ja asiakkaiden parissa. Läsnäoloni kentällä olikin erittäin aktiivista yhteisön elämään astumista. Toisaalta huomaamaton sivusta seuraaminen ei olisi ollut mahdollista, sillä herätin jatkuvasti huomiota kentällä liikkuessani. Tiedostan, että vaikutin läsnäolollani kentän tapahtumiin.
Etnografisen tutkimuksen raportoinnissa tutkijan osallistumisen aukikirjoittaminen on tärkeää.
(Lappalainen 2007, 113.) Olenkin omaa toimintaani ja vaikutustani aineiston keruun aikana pyrkinyt aukikirjoittamaan pitkin tutkielmani raportointia, jotta lukija voisi ymmärtää ja kriittisesti tarkastella tuloksien ja tulkintojeni syntymisen lähtökohtia. Käytännössä osallistuva havainnointi tapahtui viitenä arkipäivänä viikossa, jolloin työskentelin harjoittelijana.
Osallistuvaa havainnointia tein sekä toimistolla ollessamme ja työtämme asiakkaiden kanssa suunnitellessamme että kentällä asiakkaiden parissa työskennellessämme. Työn havainnointi oli jatkuvasti läsnä jokaisessa työpäivässäni, pidin tietoisesti yllä kaksoisrooliani. Terästin kuitenkin katsettani erityisesti tilanteissa, joissa luovat ja toiminnalliset menetelmät olivat joko meillä työntekijöillä keskustelun aiheena tai menetelmiä käytettiin kentällä. Katseen terästämisellä tarkoitan, että otin huomioon tarkemmin kaikki seikat liittyen tilanteeseen, kuten sään ja paikan missä olimme, omat tuntemukseni hetkessä ja tilanteen yleistunnelman, ja tarkkailin sosiaalista tilannetta herkemmillä silmillä ja korvilla, kuten mitä sanotaan, miten sanotaan ja millaisia tuntemuksia ja ilmapiiriä muut ihmiset tilanteessa välittävät sanoillaan, puheen sävyillä ja olemuksellaan.
Jotta havaintoja voidaan analysoida, ne tuotetaan tekstiksi kenttämuistiinpanoina (Lappalainen 2007, 114). Tämä on olennainen osa etnografista tutkimusta. Lappalainen (2007,114) pitää
kenttämuistiinpanoja sosiaalisena prosessina, jossa tutkija muistiinpanoja kirjoittaessaan jo antaa merkityksiä havainnoimilleen ilmiöille. Tuotin havaintoni kenttämuistiinpanoiksi usein vasta työpäivän jälkeen, sillä työpäivät olivat intensiivisiä. Toisinaan havaintoja kirjailin pitkin työpäivää ja täydensin vielä myöhemmin, sillä joissakin tilanteissa kirjoitimme muutenkin kenttätyöstä muistiinpanoja myöhempien raporttien kirjaamista varten, ja vihkoon kirjoittelu istui tilanteeseen paremmin. Vältin tilannetta, missä kirjoittelen omia tutkimushavaintojani keskellä kenttätyötä, sillä se oli myös tehnyt minusta sivullisen tilanteessa ja haitannut työtäni sekä ollut töykeää asiakkaita kohtaan. Muistiinpanoni ja havaintojeni kirjaamisen koin mitä suuremmassa määrin merkityksen antamisena tutkimalleni ilmiölle. Jo se mitä ilmiöstä kirjaan ylös, paljastaa sen, mitä näen merkityksellisenä havainnoimassani ilmiössä. Merkitykset rakentuvat siinä, miten havainnoimastani tilanteesta kirjoitan, mitä sanavalintoja kuvailuissani käytän ja mitä merkityksiä annan tapahtumille kuten jonkin sanoille tai fyysiselle olemukselle.
Paul Atkinsonin (1992,2) lähtökohta on, että sosiaalinen todellisuus rakennetaan ja uusinnetaan kielen kautta. Tällöin kieli vaikuttaa siihen, miten sosiaalinen todellisuus esitetään. Tutkijan raportti kentästä ei siis ole objektiivinen kuvaus kentän luonnosta vaan tutkijan rakentama konstruktio. Tämä konstruktio rakentuu tutkijan ja kentän välisestä vuorovaikutuksesta ja aineiston kirjaamisesta muistiinpanoiksi. Etnografin tuottama kuvaus on tutkijan versio sosiaalisesta todellisuudesta, joka on ollut tutkimuksen kohteena. (Atkinson 1992,2;
Lappalainen 2007, 114.) Käsitän itse tutkielmassani kaiken kirjallisen tuotoksen olevan Atkinsonia mukaillen rakentamani konstruktio kentästä ja sen sosiaalisesta todellisuudesta. Se on versioni sosiaalisesta todellisuudesta, jossa järjestö suunnitteli ja käytti luovia ja toiminnallisia menetelmiä, ja mitä merkityksiä näille menetelmille annettiin. Tämä konstruktio on rakentunut keskusteluista ja työskennellessäni järjestön työntekijöiden kanssa, mutta kuvaus tästä on kulkenut tutkijan lävitse. Käyttämäni sanavalinnat ja kieli ovat rakentaneet käsitystä sekä itselleni että lukijalle siitä, mitä kentällä tapahtui ja mitä tulkintoja tapahtumista teen sekä mitä merkityksiä niille annan.
Kenttämuistiinpanoissa kerrostuvat esimerkiksi tutkijan käymät keskustelut ja lukemat tekstit sekä elämänkokemus (Lappalainen 2007, 113). Havaintojen kirjaamisen näin itse jo alustavan tulkinnan tekemisen tilanteesta, jossa havainnon tekemisen aika, ympäristö ja omat tuntemukseni hetkessä olivat suuressa roolissa. Se oli myös alustavaa rajausta ja jatkuvaa valintojen tekoa, sillä kaikesta mahdollisesta ei voi, ehdi eikä muistanut aina kirjoittaa
kenttäpäiväkirjaan. Toki havaintoja kirjatessani pyrin objektiivisuuteen mutta en voinut olla pohtimatta sitä, kuinka paljon oma sen hetkinen tunneilmasto vaikuttaa siihen, mihin katseen suuntaa ja millaisia huomioita tilanteesta kirjaa ylös ja miten. Tämän vuoksi pyrinkin myös kirjoittamaan päivän tuntemuksia tai tilanteessa heränneitä tunteita ylös, jotta myös tämä tulisi osaksi aineiston analyysia. Myös valinta kirjoittaa kenttäpäiväkirjaa enimmäkseen jälkikäteen on valinta, jolla on ollut vaikutusta siihen, mitä havaintoja tulikaan lopulta ylös kirjattua.
Jälkikäteen tilannetta muistellen jotakin tärkeää on varmasti unohtunut, tai tulkintani tilanteesta on muuttunut päivän mittaan. Huomiota pitkin kenttävaihetta on ohjannut vahvasti myös teoriapohja aiheesta, johon perehdyin laajasti ennen lähtöäni.
Kirjoitin muistiinpanot pieniin vihkoihin, sillä tämä oli kätevämpää ja huomaamattomampaa, kuin painavan kannettavan tietokoneen raahaaminen mukana (ks. esim. Lappalainen 2007, 116). Tietokoneen mukana kantaminen olisi voinut myös olla suurempi riski sille, että havaintomuistiinpanoni katoavat, mikäli kone varastetaan esimerkiksi julkisessa liikennevälineessä. Usein kirjoitin muistiinpanoja liikennevälineissä kentältä kotiin mennessäni, toisinaan kotona työpäivän jälkeen tai toimistolla. Toisinaan olin kentällä työskennellessämme kirjurina keräämässä muistiinpanoja ja käytän myös näitä osana kenttämuistiinpanoja tutkielmassani. Kirjaukseen pyrin kirjaamaan päivämäärän, kellonajan, sekä paikan ja ketä paikalla oli. (Ks. esim. Lappalainen 2007, 116). Näin minun oli helpompi myöhemmin paikantaa kirjaustilanne ja palata siihen mielessäni, varsinkin jos kirjaus olisi kiireen vuoksi epäselvästi kirjoitettu tai niukkasanainen.
Mahdollisimman sanatarkat kirjaukset auttavat analyysivaiheessa palauttamaan mieleen tapahtumahetken tunnelman (Lappalainen 2007, 124– 125). On yleistä, että muistiinpanojen puhtaaksikirjoittaminen siirtyy kuitenkin vasta kenttätyön jälkeiseen vaiheeseen. (Palmu 2007, 145.) Aluksi kirjoitin muistiinpanot koneelle puhtaaksi saman päivänä, mutta tämä osoittautui lopulta liian raskaaksi työpäivien jälkeen, vaikka se olisikin ollut ideaalitilanne. Kirjoitin siis muistiinpanot koneelle kenttätyövaiheen jälkeen Suomeen palattuani, ja tallensin eri tiedostoihin päivämäärän mukaan.