Sosiaalityö käsitetään kansainvälisesti usein International Federation of Social Work järjestön määrityksen kautta:
” Social work is a practice-based profession and an academic discipline that promotes social change and development, social cohesion, and the empowerment and liberation of people.
Principles of social justice, human rights, collective responsibility and respect for diversities are central to social work. Underpinned by theories of social work, social sciences, humanities and indigenous knowledge, social work engages people and structures to address life challenges and enhance wellbeing. The above definition may be amplified at national and/or regional levels.” (IFSW and IASSW Global Definition of Social Work 2014.)
Määritelmän keskiössä on sosiaalinen muutos ja kehitys, oikeudenmukaisuus, ihmisoikeudet ja kollektiivinen vastuu ja erilaisuuden kunnioittaminen. Määritelmä kiteyttää, mitä tulevaisuuden sosiaalityöltä tahdomme. (Rauhala, Jäppinen, Metteri, Ranta-Tyrkkö 2017, 27.)
Teollistuneissa länsimaissa kiinnostus kansainvälistä sosiaalityötä kohtaan on ollut kasvussa kahden viimeisen vuosikymmenen aikana (Rauhala, Jäppinen, Metteri, Ranta-Tyrkkö 2017, 9).
Sosiaalityön globaalisuudesta käyty keskustelu on kokenut läpimurtonsa 2000- luvulla. (Healy
& Link 2012.) Satu Ranta-Tyrkkö (2010, 79) toteaa, että sosiaalityö on aina ollut kansainvälistä.
Globaali sosiaalityö ei ole yksi yhtenäinen tapa ymmärtää ja tehdä sosiaalityötä samalla tavalla joka puolella. Kansainvälisen tai globaalin sosiaalityötä määriteltäessä keskustelua hankaloittaakin se, että käsite alkaa helposti sisältää kaikkea. (Ranta-Tyrkkö 2010, 80-81.) Kulttuurinen osaaminen, syrjinnänvastainen käytäntö ja globalisaatio, kehittäminen ja ihmisoikeudet ovat keskeisesti osa kansainvälistä sosiaalityötä, vaikkakaan eivät ainoita käsitteitä kansainvälistä sosiaalityötä määriteltäessä (Healy 2008, 25). 2000-luvulla erityisesti ihmisoikeusnäkökulma on noussut keskiöön kansainvälisen sosiaalityön määrityksissä, ja sitä pidetään sosiaalityön globaalina arvolähtökohtana. Postkolonialistisessa analyysissä ihmisoikeusajattelua on kritisoitu länsimaisesti muodostuneeksi korostaen yksilön oikeuksia sen sijaan, että yhteisö ja yksilö nähtäisiin toisiinsa kietoutuneina kuten monissa kulttuureissa.
(Rauhala, Jäppinen, Metteri, Ranta-Tyrkkö 2017,26.)
Kansainvälinen sosiaalityön muodostuminen on vahvasti liitoksissa sosiaalityön akateemiseen kehitykseen omaksi tieteenalakseen läntisessä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 1900-luvun alussa. Sosiaalityön kansainvälisyys kumpusi tarpeesta keksiä ja jakaa ratkaisuja kaupungistumisen tuottamiin sosiaalisiin ongelmiin. Sosiaalityö on kuitenkin ollut myös historiansa kautta katsottuna kansainvälistä jo ennen tätä esimerkiksi kristillisten hyväntekeväisyysliikkeiden levittäytyessä ympäri maailmaa. Ensimmäiset kansainväliset sosiaalityön konferenssit järjestettiin 1920- ja 1930- luvuilla, ja niihin osallistui lähinnä sosiaalityön ammattilaisia Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. 1960- ja 1970-luvuilla konferensseihin osallistui ensimmäisen kerran sosiaalityöntekijöitä Afrikan itsenäistyneistä valtioista lentoliikenteen ja sosiaalipalvelujen kehittymisen myötä. Sosiaalityö näin katsottuna on siis moderni, sosiaalitieteellinen ala modernissa teollisessa länsimaisessa yhteiskunnassa.
(Payne 2005, 199-200.)
Kansainvälisen sosiaalityön määrityksestä on useita mielipiteitä. Myös määrittelyn tarpeellisuus on kyseenalaistettu (ks. esim. Ranta-Tyrkkö 2010, 79; Midgley 2001, 24). James Midgley (2001) on määritellyt kansainvälisen sosiaalityön yhteistyöksi ja vaihdoksi sosiaalityöntekijöiden välillä, jotka työskentelevät eri maissa, sateenvarjokäsitteeksi kaikelle
sosiaalityölle useammassa kuin yhdessä maassa, näköalapaikaksi sosiaalityön tarkastelulle ympäri maailmaa, vertailevalle sosiaalityön tutkimukselle eri maissa sekä sosiaalityölle maahanmuuttajien ja pakolaisten kanssa. Karen Lyons ym. (2006, 12) kuvaa kansainvälisen sosiaalityön määrittelyssä keskiössä olevan tarpeen olla selvillä ja tietoinen globaaleista ilmiöistä ja käsittää sosiaalityön rooli globaalisti myös lokaalissa työssä. Satu Ranta-Tyrkkö (2010, 79-80) kuvaa toivettaan kansainvälisen sosiaalityön antamasta alustasta neuvottelulle sosiaalityön erilaisille paikallisesti ja kulttuurisesti erityisille lähestymistavoille ja niiden välisille suhteille. Lynne M. Healy (2012, 12) toteaa kansainvälisen sosiaalityön olevan lyhykäisyydessään globaalia sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja inhimillisen hyvinvoinnin ymmärtämistä ja paikallisuudesta pohjautuvan käytännön turvaamista kiinnittämällä huomiota maailmanlaajuisten ilmiöiden vaikutuksiin paikallisesti.
David Cox ja Manohar Pawar (2006, 25-43) peräänkuuluttavat kansainvälisen sosiaalityön määrityksessä neljän eri aspektin yhteen nivomista. Globaali toimii kontekstina, jossa sosiaalityön käytäntö tapahtuu, ekologinen (luonnon tärkeys ihmiselämälle), ihmisoikeudet (keskeinen arvo, nähdään syntyvän dialogissa eikä staattisena käsitteenä) ja sosiaalinen kehittäminen (toimintaohje, jossa toiminnan suunta ymmärretään syntyvän paikallisesta tilanteesta laajemmassa kansallisessa kehittämisen kontekstissa).
Globalisaation kiihtyminen kylmän sodan päättymisen jälkeen on tuonut tietoon erilaiset sivilisaatiot maapallolla ja toisaalta globalisaation vaikutukset näihin sivilisaatioihin paikallisesti. Alkuperäisväestöjen vaikea asema, ympäristökatastrofit ja herkän ekosysteemin häiriintyminen ja syyt sekä keskinäisriippuvuus on tiedostettu globaalissa politiikassa. Tätä kautta myös sosiaalityöhön liittyvät kysymykset sosiaalisesta hädästä ovat nousseet kansainvälisiksi kysymyksiksi. (Healy & Link 2012.) Sosiaalityön näkökulmasta globalisaation tunnistaminen on auttanut ihmisten välisen ja luonnon ja ihmisen välisen riippuvuuden ymmärtämisessä. Toisaalta globalisaatio näyttää kasvattavan epätasa-arvoa eri muodoissaan, ja se vaikuttaa erityisesti marginalisoituihin ryhmiin ja yksilöihin, jotka myös usein ovat sosiaalityön kohteena. (Lyons ym. 2006, 7-11; Ranta-Tyrkkö 2010, 82.) Lyons ym. (Lyons ym.
2006, 7) toteaa, että tämän vuoksi jokaisen sosiaalityöntekijän tulisi olla perillä globalisaation vaikutuksista omassa ympäristössään. Globalisaatio on mahdollistanut mutta myös vaatinut vaikuttamista globaalisti erilaisten kansainvälisten sosiaalisten liikkeiden kautta. Sosiaalityöllä
olisi paraatipaikka tuoda esiin globalisaation negatiivisia vaikutuksia paikallisiin yksilöihin ja yhteisöihin. (Lyons ym. 2006, 7-11; Ranta-Tyrkkö 2010, 82.)
Satu Ranta-Tyrkkö (2010, 82) toteaa, ettei globaali sosiaalityö ole tähän mennessä ollut menestystarina. Ranta-Tyrkkö (2010,82) kuvaa, että haasteista ja mahdollisuuksista globaalin sosiaalityön alueella ovat saavutukset olleet satunnaisia. Sosiaalityö loistaa poissaolollaan keskeisistä tapahtumista liittyen globaaleihin ja kansainvälisiin haasteisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. (Ks. esim. Migley 2001, 23; Ranta-Tyrkkö 2010, 82.) Kansainvälisen sosiaalityön kohtaamat haasteet kuten väkivalta tai globaalit ympäristölliset ongelmat koskettavat monia muitakin professioita. Sosiaalityö koskettaa useita haasteita, mutta ei hallinnoi minkään tietyn aiheen ratkaisua. (Ranta-Tyrkkö 2010, 80.)
Sosiaalityöllä olisi kuitenkin syitä ja sen professiosta nouseva osaaminen puhua globaaleilla areenoilla, vaikka tätä harvoin tapahtuu. (Ranta-Tyrkkö 2010, 82.) Midgley (2001, 23) on tuonut esiin sosiaalityön professiona epäonnistuneen globalisaation haasteiden ratkaisemisessa.
Sosiaalityön koulutus on suurelta osin jättänyt käsittelemättä globaalin ja kansainvälisen näkökulman. Sosiaalityöntekijöiden satunnainen osallistuminen globaalien kysymysten pariin on heikentänyt profession mahdollisuuksia vaikuttaa globaalilla tasolla. (Midgley 2001, 23-24.) Globaalien kysymysten ymmärtäminen ja niiden kanssa työskentely on Suomessa jäänyt erityskysymyksiksi ja erikoisalan osaamiseksi. Tämän voi katsoa johtuvan suomalaiseen sosiaalityön professionalisointiin liittyneeseen tavoitteeseen geneerisestä opetuksesta, joka tähtää laajaan osaamisperustaan jo pelkästään kansallisesti toimivalta sosiaalityöntekijältä ja jossa globaali osaaminen nähdään ylimääräisenä. Toisessa kulttuurissa kerätyn osaamisen ja sosiaalityön teorioiden siirtäminen toiseen kontekstiin sosiaalityössä voi olla myös haastavaa.
(Ks. esim. Midgley 2001, 24; Ranta-Tyrkkö 2010, 82.)
Sosiaalityön historiaa ja muotoutumista ja teorioita käsiteltäessä näkökulma on usein länsimaalaisuutta korostava. Länsimaalainen käsitys sosiaalityön kehittymisestä nähdään keskeisenä kyseenalaistamatta sitä, että käsityksemme sosiaalityöstä on muotoutunut myös tietyn kulttuurin kautta. (Ranta-Tyrkkö 2010, 20; Lyons ym. 2006, 4.) Ranta-Tyrkkö (2010, 83) toteaa, että kolonialistista menneisyyttä ei voi jättää käsittelemättä myöskään nykypäivänä, niin epämukavaa kuin se onkin, sillä sitä ei voi nykypäivänä edelleenkään ohittaa vaivatta. Ranta-Tyrkkö (2010, 83) toteaa, että globaali sosiaalityö ei ainakaan ole työn tekemistä ja ymmärtämistä samalla tavalla kaikkialla. Ranta-Tyrkkö (2010, 82) peräänkuuluttaa
sosiaalityön pohtimista sen kautta, mitä, miksi ja kenelle sosiaalityötä tehdään, mitä sosiaalityön tulisi olla ja millä ehdoin ja mitkä ovat sosiaalityön lähestymistapojen ongelmat.
On vaikea sanoittaa, mitä sosiaalityöntekijät jakavat ympäri maailmaa. (Ranta-Tyrkkö (2010, 82.) Midgley (2001,22) kuvaa, että sosiaalityöntekijöiden välillä on erimielisyyksiä siitä, tulisiko sosiaalityö ymmärtää kansainvälisesti ensisijaisesti korjaavana, kehittävänä vai aktivismin kautta toimivana. Ranta-Tyrkkö (2010, 83) kirjoittaa, että globaalin sosiaalityön määrittelyn hankaluudesta riippumatta eräs sosiaalityön tavoitteista on oltava sosiaalityön tekijöiden, lähestymistapojen ja kontekstien erilaisuuden tärkeyden tunnustaminen ja näin solidaarisuuden ja yhteisymmärryksen rakentaminen.