ORTEGA JA UNAMUNO

Espanjalaisen filosofian suuret ajattelijat Ortega ja Unamuno päätyi-vät filosofioidensa ydinkysymyksissä useimmiten vastakkaisille kan-noille. Toisaalta yhdistäviäkin tekijöitä on, oleellisimpina elämän tar-koituksen pohdinta ja liittyminen varhaiseen eksistentialistiseen ajat-teluun Søren Kierkegaardin (1813–55), Nietzschen ja Arthur Scho-penhauerin (1788–1860) jälkeen. Näistä Kierkegaard esitteli ensim-mäisenä eksistenssin käsitteen.

Unamunon ja Ortegan suhdetta on luonnehdittu kiihkeäksi kiista-kumppanuudeksi. Nuoren Ortegan älylliselle kehitykselle on epäile-mättä ollut merkittävää hänen Unamunon kanssa käymänsä tiivis kir-jeenvaihto. Kirjeenvaihto on julkaistu vuonna 1987 nimellä Epistolario Completo Ortega – Unamuno (toim. Laureano Robles). Kirjeenvaih-don perusteella heidän suhdettaan voidaan luonnehtia sekä etäiseksi että kunnioittavaksi, mutta toisaalta jyrkkiäkin sanakäänteitä esiintyy.

Kirjeenvaihdossa erottuu kaksi aktiivista vaihetta, vuodet 1906–08 tegan opiskellessa Saksassa sekä uudelleen vuosina 1914–15 kun Or-tega oli julkaissut Meditaciones del Quijoten. Sen jälkeen kirjeenvaih-to hiipui ilmeisesti välien jatkuvan viilentymisen vuoksi.

Ortegan kuultua Unamunon kotiarestissa tapahtuneesta sydänkoh-tauskuolemasta uudenvuodenaattona 1936 hän julkaisi Buenos Ai-resissa La Nacíon -lehdessä (4.1.1937) suurta huomiota herättäneen muistokirjoituksen.³⁶ Siinä hän luonnehtii Unamunoa

”vihollisystä-36 Ortega kommentoi Unamunon kuolleen ”espanjantautiin” (”mal de España”) eli sydänsuruun maansa kohtalosta.

väkseen” sekä ”arvojen ja viisauden jättiläiseksi” ja lopettaa nekrolo-ginsa sanoihin:

Unamunon ääni jylisi tauotta Espanjan ilmatilassa neljännesvuosisa-dan. Pelkään, että sen nyt kerralla vaiettua lopullisesti maatamme odot-taa kauhistuttava hiljaisuuden aika. (OG OC V, 261–263)

Toisaalta samassa nekrologissa Ortega muistuttaa vieläkin omista sel-keän kielenkäytön hyveistään sekä intellektuellin roolistaan. Vuosikym-meniä myöhemmin Espanjan kyettyä lopulta puhumaan sisällissodan aiheuttamista traumoista Unamunon kuolemaa alettiin Guernican pommituksen ohella pitää eräänä sodan traagisimmista symboleista.³⁷

Ortegan ja Unamunon ajattelun ja toiminnan yhteinen selkäran-ka oli molempien kriittisyys vallinneita oloja kohtaan, mutta ratselkäran-kaisut poikkesivat suuresti toisistaan. Unamunon persoonallisuuteen kuului lähes kaiken vastustaminen, hänen on luonnehdittu toimineen jatku-vasti jopa itseään vastaan. Kyseenalaisena ennätyksenä voidaan pitää sitä, että hän tuli erotetuksi Salamancan yliopiston rehtorin tai vara-rehtorin toimesta peräti neljä kertaa, koska hän vastusti käytännössä kaikkia vallanpitäjiä ”espanjalaisen labyrintin” eri vaiheissa. ^{38 39} tegaa ei ajettu maanpakoon kuten Unamunolle kävi; tosin myös Or-tega vietti vapaaehtoisesti vuodet 1936–48 eri puolilla maailmaa,

kos-37 Guernica tuhoutui pahoin Espanjan sisällissodassa (1936–39). Francon joukko-ja avustanut Saksan ilmavoimien Legion Condor -ryhmä pommitti sitä italialaisten avustuksella 26. huhtikuuta 1937. Pommituksissa kuoli kaupungin 9 000 asukkaasta noin 1 600, ja noin 70 prosenttia rakennuksista tuhoutui. Pablo Picasso on maalan-nut Guernican pommituksista yhden tunnetuimmista maalauksistaan, jonka nimi on kaupungin mukaan Guernica. Sisällissodan kokonaiskuolonuhrimääräksi arvioi-daan 500 000–1 000 000.

38 Erottamisyrityksiä oli vielä useampia.

39 ”Espanjalainen labyrintti” on Espanjan sisäpoliittisesta sekasorrosta 1900-luvun alkupuoliskolla käytetty nimitys, ks. esim Tomperi 2009, 394–410.

6 Ortega y Gassetin ajattelun yhteydet ja rajanvedot

ka hän ei hyväksynyt Francon hallintoa.⁴⁰ Ortega seurasi herkeämättä maansa henkistä tilaa ja kohtaloita, mutta pyrki jatkuvasti esittämään Unamunoa positiivisempia ratkaisuja ongelmien ratkaisemiseksi. Or-tega hahmotteli yhtenäistä sivistynyttä Eurooppaa; Unamunon isku-lause sen sijaan oli ¡Adentro! (Sisään!), joka esiintyy hänen samanni-misessä esseessään vuonna 1900 tarkoittaen sitä, että Espanjan tulisi vahvistaa ensisijaisesti omaa kulttuuriaan ja kansallista itsetuntoaan.

(Nuorva 1997, 16) Eurooppa-kysymys muodostui keskeiseksi välejä viilentäneeksi tekijäksi Unamunon ja Ortegan välille. Vuonna 1909 Ortega koki loukkaavina Unamunon kommentit Euroopasta. Una-muno vertasi ”modernia eurooppalaista muinaiseen afrikkalaiseen” ja väitti Ortegan haluavan ”afrikanisoida” Espanjan. (Marías 1970, 136) Unamunon paluu Salamancaan vuonna 1930 oli näyttävä tapahtu-ma. Hän oli juhlittu sankari, joka sai välittömästi rehtorinvirkansa ta-kaisin, tällä kertaa elinikäisenä rehtoraattina (joka sittemmin osoittau-tui ei-elinikäiseksi). Kerrotaan, että jo paluupäivänään hän piti yliopis-tolla luennon, jonka hän aloitti sanoilla: ”Kuten puhuimme eilen…” – ikään kuin hän ei olisi ollut poissa lainkaan.

Toinen näyttävä tilanne syntyi Kolumbuksen päivänä 12.10.1936, kymmenen viikkoa ennen Unamunon kuolemaa. Salamancan yliopis-tolla järjestettiin suuri juhlatilaisuus, jossa oli paikalla runsaasti Espan-jan poliittista eliittiä. Mukana olivat Francon vaimo Carmen Polo Mar-tinez-Valdés (1900–88), useita kenraaleja mukaan lukien José Millán Astray (1879–1954) sekä Salamancan arkkipiispa Enrique Pla y De-niel (1876–1968). Tilaisuus oli kansallismielinen, ja kenraali Millán Astray leimasi puheessaan katalaanit ja baskit ”kansakunnan syöväk-si” ylistäen samalla fasismia. Hän totesi ”fasismin olevan terveyden

40 Unamuno karkotettiin vuonna 1924 Kanarian saarille, jossa hän lopulta vietti kui-tenkin vain vuoden verran siirtyen sitten muutamaksi vuodeksi Ranskaan baskialueel-le. Vuonna 1930 Primo de Riveran diktatuurin kukistuttua ja tasavaltalaisten noustua valtaan Unamuno palasi Espanjaan.

tuoja”. Unamuno, joka toimi juhlatilaisuuden puheenjohtajana, nousi hitaasti ylös, katsoi yleisöön ja lausui:

Odotatte minun sanojani. Tunnette minut hyvin, ja tiedätte, etten voi olla pitkään hiljaa. Joskus hiljaa pysyminen on valehtelua, vaikka hiljaa pysyminen voidaan tulkita myöntymisen merkiksi. Haluan kommen-toida täällä kanssamme olevan kenraali Millán Astrayn niin sanottua

”puhetta”. Jätän huomiotta sen henkilökohtaisen loukkauksen, joka on esitetty baskeja ja katalaaneja kohtaan. Itse olen, kuten tiedetään, syn-tynyt Bilbaossa. Piispa (Unamuno elehtii arkkipiispan suuntaan), pi-tää hän siitä tai ei, on katalaani, syntynyt Barcelonassa. Nyt olen kuul-lut tämän tunnottoman ja kuolettavan valan (¡Viva la muerte!). Olen koko elämäni kirjoittanut paradokseja, jotka ovat provosoineet niiden vihaa, jotka eivät ymmärrä, mitä olen kirjoittanut. Koska olen tämän alan asiantuntija, mielestäni tämä naurettava paradoksi on vastenmie-linen. Kenraali Millán Astray on raajarikko.⁴¹ Meillä ei ole mitään tar-vetta sanoa tätä kuiskaten. Hän on sodan raajarikko, kuten oli Cervan-teskin. Mutta ikävä kyllä Espanjassa on tänä päivänä liikaa raajarikkoja, ja mikäli Jumala ei meitä auta, niitä tulee vielä paljon lisää. Minua pii-naa ajatus siitä, miten kenraali Millán Astray voisi sanella normit mas-soille. Raajarikko, jolta puuttuu Cervantesin henkinen suuruus, toivoo löytävänsä helpotuksen lisäämällä raajarikkojen määrää ympärillään.

Millán Astray vastasi innostaen falangisteja: ”Kuolema älymystöl-le! Eläköön kuolema!” Yleisö reagoi vastaten: ”Ei! Eläköön älymys-tö!” Tämän jälkeen tilanteen lähestyessä sekasortoa Unamuno jatkoi:

Tämä on älyn temppeli, ja minä olen sen ylipappi. Te olette rikkomas-sa sen pyhyyttä. Voitatte, koska teillä on tarpeeksi brutaalia voimaa.

Mutta te ette vakuuta. Teidän pitäisi vakuuttaa kuulijat ajatustenne oi-41 Millán Astray oli menettänyt Marokossa sotiessaan vasemman kätensä ja oikean silmänsä.

90 91 keellisuudesta. Tarvitsette jotakin, joka teiltä puuttuu: järkeä ja

oikeut-ta. Tämä on pahimman voitto. Tämä on militarismin kasvattamaa vai-noharhaa ja katolilaisuutta, joka ei ei ole kristillisyyttä. Näen tarpeet-tomaksi pyytää teitä ajattelemaan Espanjaa. Olen puhunut.

Tämän jälkeen Millán Astray huusi: ”Ottakaa rouvan käsi”, ja Unamu-no poistui Francon puolison suojeluksessa. (Thomas 1961, 353–355;

Graham 2005, 68) Näin siis suuren juhlatilaisuuden puheenjohtaja oli joutunut itse poistumaan johtamastaan tilaisuudesta.

Unamuno ei saanut rauhaa edes kuoltuaan, sillä vielä vuonna 1953 Kanarian saarten piispa nimitti häntä ”arkkihereetikoksi ja harhaop-pien mestariksi”. (Heinimäki 1997, 6) Katolisen kirkon ja Unamunon syvä konflikti ilmeni myös siten, että vielä vuonna 1957 Vatikaanin kiel-lettyjen kirjojen luetteloon eli Indexiin lisättiin Unamunon pääteokset Del sentimiento trágico de la vida en los hombres y en los pueblos (1913, Traaginen elämäntunto) ja La agonia del cristianismo (1924, Agony of Christianity). (Nuorva 1997, 17)⁴² Käsite agonia tarkoittaa tässä yhtey-dessä lähinnä kamppailua tai taistelua, vaikka se yleensä käännetään tuskaksi – toisaalta ne olivat pohjimmiltaan Unamunolle sama asia.

42 Unamuno oli vaikeuksissa jo 1900-luvun alussa, kun hänen aluksi ystävällinen suhteensa Salamancan piispaan Tomás de Cámaraan (1847–1904) kylmeni niin pa-hoin, että piispa Cámara vaati vuonna 1903 Unamunoa erotettavaksi yliopiston rehto-rin virasta. Unamunon pääteokset merkittiin Indexiin 31.1.1957. Indexiksi kutsutaan kiellettyjen kirjojen luetteloa, jonka ensimmäinen laitos julkaistiin reformaation jäl-kimainingeissa vuonna 1529. Tavoitteena oli estää uskovien turmeleminen estämällä heitä lukemasta teologialtaan, moraaliltaan tai yhteiskunnallisilta ajatuksiltaan arve-luttavia teoksia. Viimeinen, 20. laitos, julkaistiin vuonna 1948, mutta sitä täydennet-tiin senkin jälkeen muun muassa lisäämällä sinne Unamunon teoksia. Mielenkiintois-ta on, että monet ateistien (esimerkiksi Schopenhauerin ja Nietzschen) teokset puut-tuvat luettelosta, koska niiden lukeminen oli kiellettyä ipso facto, eli itsestäänselvyy-tenä. Myöskään Hitlerin Taisteluni ei sisälly luetteloon, vaikka sen voi ajatella olevan yhteiskunnallisesti hyvinkin vaarallinen. Paavi Paavali VI (1897–1978) lakkautti In-dexin ylläpitämisen 14. kesäkuuta 1966.

Keskeisiksi vedenjakajiksi Unamunolle ja Ortegalle muodostuivat kysymykset uskonnosta, Espanjasta ja filosofisen ajattelun perusperi-aatteista. Ortega ei voinut hyväksyä Unamunon ajatusta elämästä epä-toivona. Unamuno puolestaan syytti Ortegaa ”epätoivoisesta toivosta”

ja ”toivosta ilman uskoa” artikkelissaan Sobre la tumba de Costa (1911).

Molemmille muodostui ongelmaksi ja toimintaa haittaavaksi tekijäk-si katolinen kirkko. Unamuno käytti koko elämänsä uskonnonfiloso-fiseen mystifiointiin ja vaati reformaatiota Espanjaan. Unamuno väit-ti, että Espanjassa ei ymmärretty Immanuel Kantia (1724–1804), kos-ka Espanjaan ”ei ole päästetty Lutheria” liittyen näin siihen joukkoon, joka piti Kantia erityisesti luterilaisuuden filosofina. (Nuorva 1997, 17) Kristinuskon Unamuno väitti olevan 1900-luvun eurooppalaisen ihmi-sen uskonto, koska kristinusko on traagiihmi-sen elämäntunnon ilmausta.

Tämä merkitsee sitä, että Unamunolle kristinusko on ainoa uskonto, joka on sisäistettävissä eli todella tunnettavissa tunteella ja jonka mukai-seksi myös elämäntapa on asetettavissa. (Nuorva 1997, 243) Unamuno jopa käytti nietzscheläistä yli-ihmisen käsitettä puhuessaan kristityistä.

(Nuorva 1997, 246) Unamuno oli perehtynyt huolella saksalaiseen his-toriallis-kriittiseen raamatuntutkimukseen, erityisesti Adolf von Har-nackin (1851–1930) liberaaliteologiaan.⁴³ Unamuno piti Uuden testa-mentin evankeliumeja lähinnä romaaneina, joita pitäisi oivaltaa lukea romaaneina. (Nuorva 1997, 40, 267) Romaaniksi nimittäminen nosti Unamunolle evankeliumit tavallisen historiankirjoituksen yläpuolelle.

Ortega sen sijaan päätyi katolilaisesta kasvatuksestaan ja Deuston je-suiittayliopistossa opiskelustaan huolimatta – tai sen vuoksi – jo varhain ateismiin. Ortega tuomitsee ajatuksen kristinuskosta filosofiana ottaen esimerkiksi skolastiikan, jonka vaatimusta tulla otetuksi huomioon filo-sofiana Ortega pitää suorastaan kelvottomana (Graham 1994, 83). Or-tegalle elämä on tärkeämpi kuin Jumala. Hän pitää yksilön omaa

elä-43 von Harnack tuli tunnetuksi dogmihistorioitsijana ja erityisesti uransa loppupuo-lella eksegeettinä.

6 Ortega y Gassetin ajattelun yhteydet ja rajanvedot 6 Ortega y Gassetin ajattelun yhteydet ja rajanvedot

mää niin tärkeänä, että toteaa sen ”olleen täällä jo ennen kaikkea muu-ta, jopa ennen Jumalaa, ja se on otettava vastaan annettuna olemisena minulle”. (OG 1969, 35) Olemassaolo on Ortegalle ennen kaikkea ihmi-sen, yksilön, radikaalia olemassaoloa ja todellisuutta tässä ja nyt. ”Elämä on sitä, mitä teemme ja mitä meille tapahtuu ja elää on olla olemassa tässä ja nyt”, julisti Ortega 1930-luvun alussa. (OG 1969, 28, 36, 74) ⁴⁴

Yhdistävänä tekijänä Unamunolla ja Ortegalla on eksistenssiajat-telun osana ja ohella nähtävissä rationalismin ja positivismin ankara kritiikki, akateemisen filosofian vastustaminen ja saksalaisen idealis-min hylkääidealis-minen. Ortega kritisoi itse omaa varhaisvaihettaan todeten sen olleen ”kantilainen vankila”. (Blas Gonzalez 2005, 3) Filosofia tu-lee asettaa elämänfilosofisten kysymysten palvelukseen. Filosofia löy-tää oikeutuksensa nimenomaan elämää ja sen ilmiöitä pohtiessaan ja analysoidessaan. (OG 1960, 54,74)