Sisämaan vanhojen kantapitäjien alueellinen ulottuminen merenrantaan asti on
joh-tunut monesta syystä, mutta yhtenä syynä on varsin todennäköisesti ollut rannikolla harjoitettu kalastus. Siitä kertovat keskiajan lähteet ovat tosin jälleen niukanlaiset,
mutta ne eivät sentään vaikene asiasta kokonaan. 1600-luvulta on enemmän tietoja, jasilloin usein vedotaan vanhaan nautintaan.
105) REA 554.
106) EMUIV3285, Voionmaa 1903 s. 10.
107) Eerik Akselinpojan kuninkaantuomio 21.7. 1463, Steen Henrikinpojan laamannintuomio 15.1. 1466,
molem-matRA, Justitierevisionensarkiv,Resolverade revisionsakter 2.10. 1674.EdellinenpainettuHTfF 1967: 2.
108) EMU VII5627.
109) Jöns Knuutinpojan laamannintuomio 23.2. 1538, RA, Justitierevisionens arkiv, Resolverade revisionsakter 29.-30.3.1667.
110) VAmm4:202(1645),nn3; 296
v
(1631).Niin kuin edellä on todettu, Pohjanlahden rannikko, lukuunottamatta Rauman tie-noita, oli rautakaudella ja aluksi varhaiskeskiajalla asumatonta, kunnes 1200-luvun jälkipuoliskolla sinne asettui lähinnä ruotsalaisia uudisasukkaita. Siihen mennessä merenranta-apajia käyttivät sisämaan nuottakunnat, ja ne olivat muille pyytäjille va-paita, mutta uudisasutuksen vakiinnuttua niiden nautintaoikeudesta syntyi riita, joka on verrattavissa Kokemäenjoen riitaan kosken yhteisomistuksesta jarannan yksityis-omistuksesta: oliko uudisasukkailla myös omistusoikeus meren rannikkovesiin, ja jos oli, niin kuinka pitkälle ulapalle päin? Suomalaisen tapaoikeuden mukaan ilmei-sestikin merellä sijainneet kala-apajat olivat yhteisiä: Ruotsin maakuntalait ja myös Maanlaki antoivatrannanomistajalle oikeuden sisämaan järviin ja jokiinkunkin ran-taomistuksen kohdalta, mutta niissä ei puhuttu tässä yhteydessä merenrannasta. Ti-lannetäytyi Suomessa selvittää, jasiinäyhteydessäluotiinuuttalainsäädäntöä.
Satakunnassa asia on ollut vireillä 1300-luvun ensi puoliskollapa se tuli ratkaisuun-sa ratkaisuun-samaan aikaan kuin kysymys Lammaistenkosken omistuksesta. Piispa Hemming ja käskynhaltija Gerike Skytte antoivat kuningas Maunun nimissä 13. helmikuuta 1348 tuomion, jonka mukaan kaikki Kokemäenjoen pohjoispuolella "ruotsalaisen oikeuden” alueella asuneet saivat omistaa kukin oman maansa kohdalta "umpeutu-neet” vedet ja virrat, joita heillä vanhastaan on ollut. Samalla määrättiin, että on
tarpeen tullen pantava toimeen katselmus siitä, missä on yhteisalue ja missä tämän-kaltainen "umpeutunut” omistus. Ruotsinkielinen termi, jotaRuotsin keskiaikainen laki ei tunne, kuuluu "inbundna vatn”, ja se tarkoittaa rajoin kylän alueen sisälle merkittyä kalavettä. Se on ollut luonnostaan lähellä rantaa, mutta siihen on voinut kuulua rannikolla olevia saaria, sikäli kuin ne on voitu helposti merkitä kuuluviksi rantakylään. Tämän tuomion kuningas Albrekt vahvisti Turussa vuonna 1365, ja siihen vedottiin julistamallase samalla lainvoimaiseksi 1466 Turun maanoikeudessa.
Ahlaisten Lasse Klaunpoika esitti oikeudellekanteen, ettei hän ollut saanut käyttää vapaasti omia umpeutuneita vesiään, jotkaolivat Helsinginkylässä(=Ahlaisissa).lu
Käsite "inbundna wikar” esiintyy myös Luviaa koskevassa asiakirjassa 1420.112 Ylä- ja Ala-Euran asukkaat olivat käyttäneet ilmeisesti vanhaan tapaansa Luvian kalavesiä, mutta luvialaisten valitusten johdostakuninkaantuomiota langettanut lau-takunta vahvisti luvialaisten oikeuden "heidän Jahtiinsa, kalavesiinsä ja virtoihinsa, missä ikinä ne olisivatkin”. Varsinaisen Euran rannikkokalastuksesta ei tämän jäl-keen mainita mitään, mutta Eurajoen sisämaakylät sen sijaan jatkoivat vanhojen
111) V:n 1348 tuomio REA 129, v:n 1365 vahvistus REA 194,DS Vili 7189,v:n 1466tuomio EMU IV 3300.
Käsitteestä ”inbundne vatn” ks. Ruuth 1897s. 19—20, Jaakkola 1919 s. 114—115, Rag na Ahl-bäck 1951 s. 3-4, Olof Ahlbäck 1962 s. 29-31. E. A. Virtanen KLNM IV (1959) s. 338.
Jaakkola onsuomentanut termin ”inbundne vatn” "umpeutuneiksi vesiksi”. Tosin maatumisilmiö oli juuri näillä rannoilla huomattava, muttatermillä ei ole ilmaistu selvästi olennaisinta vastakohtaa: kylän lähellä
ole-vatrantavedet avomeri,jossa kalastus oliyhteistä.
112) EMU II 1625.
apajiansa kokemista. Pitkäaikainen riita syntyi pyyntioikeuksista Kuivanlahden edustalla Kuivalahden kylän rajojen sisällä. Pietari Svärd oli 1460-luvulla antanut irjantelaiselle Moisen perikunnalle oikeuden Moisioluodon ja Pihlausluodon luona olleisiinapajiin.113 Ulvilastakinkäytiin nuotanvedossa samoilla tienoilla. Vuonna 1551 vahvistettiin Kirkon jaYlisen neljänneksen asukkaille jo aikaisemmin annettu oikeus vetää kahta talvinuottaa Luvian neljänneksessä sekä pyyntiin Kuivallalahdella yhden yön aikana kahdella nuotalla.114
Niin kuin edellä on kerrottu, kokemäkeläiset saivat vuosina 1405, 1412 ja 1437 oi-keuden kalastaa Kokemäenjoen suussa Kirkkoholman ulkopuolella. Vuonna 1484
valtionhoitaja kielsi nuottakalastuksen kokonaan Lammaisten ja Liikistön väliltä,
mutta tämä päätös ei koskenut Kokemäen vanhoja apajia, jotka olivat Liikistöstä joensuuhunpäin jamerellä. Pyynti näyttääkin edelleen jatkuneen. Vuonna 1545 Ul-vilan Yyterin, Kyläsaaren, Pietniemen, Vähä-Rauman, Tuorsniemen, Pärnäisten, Ruosniemen, Hyvelän, Toukarin ja Lyttylän puolesta valitettiin, että muut
ulvilalai-set sekä kokemäkeläiset kalastelivat heidän peltojensa ja niittyjensä alapuolella, siis kylien välisissä salmissa ja Porinlahdella.115 Vuonna 1460 oli Vähän-Rauman ja Tuorsniemen välillä riitaa Ulasoorin salmen nuotta-apajista, joista viidennes tuomit-tiin 1545 Tuorsniemelle.116 Sisämaan kylien oikeuksista ei enää puhuttu mitään.
Mutta monet muut 1500- ja 1600-luvun asiakirjat kertovat Kokemäen kylien van-hasta merinautinnasta. Krootilanlahdella Söörmarkun rannassa olleista KrootiUn kalavesistä on vanhin tunnettu tuomio vuodelta 1541, ja nimi Krootilanlahti, joka mainitaan vuoden 1601 tuomiossa, on varmaan keskiaikainen.117 Kokemäen kylien asukkaat Ylistarosta, Sonnilasta ja Villiöstä alkaen Torttilaan ja Pirilään asti ovat
1600-luvun tietojen mukaan harjoittaneet merikalastusta jo "vanhastaan". Heidän kanssaan ovat apajia vallanneet ja niistä riidelleet ulvilalaiset. Kaukaisimmat omis-tukset ovat olleet Haistilalla, Ravaninkylällä ja Ulvilan kartanoilla. Merikarvialla oli
Sunniemellä 1564 vahvistettu vanha oikeus Pooskeriin ja Saaren kartanolla Sälttöö-hön.118 Ahlaisissa oli Sunniemellä useita saaria, jotka olivat joutuneet kartanolle Svärdien perillisten omistaman AhlaistenYlikylänlampuotitilan mukana.
Silakanpyynnistä ei ole suoranaisia keskiajan tietoja, sillä varhaisimmat maininnat
ovat vasta 1500-luvun voutien tileistä. Vuonna 1553 sanotaan talonpoikien pyytä-neen silakkaa Lampaluodon ja Sälttöön apajilta.119 Varsin todennäköisesti tämä pyynti on ollut perinnäistä. Näin on ollut laita myös Luvialla, jossa tilien mukaan
113) VA222 a: 74,mm9:252v;SVTIIs. 7,98.
114) SVTII s. 132.
115) BFHIII 235.
116) FMUIV3I27, VAö 3
s.
346, 406,117) Lehtinen 1967s.74, 77. VA 222a:49v.
118) VAmm5:27
v
(1684).119) VA 1954; 10.
1556 oli 51 silakkaverkkoa.120 Lisäksi siellä on pyydetty runsaasti tavallista ruoka-kalaa, erityisesti säynettä, jotaLuvialla maksettiin laamanninverona siltaohrien
sijas-ta.121 Kuivattu ruokakala oli kymmenysten joukossa Ulvilan, Eurajoen ja Euran seurakunnissa.122
Taloudellisesti tuottavampaa olisi ollut hylkeenpyynti, mutta missä määrin satakun-talaiset harjoittivat sitä, on mahdotonta sanoa. Tuntematonta se ei suinkaan ollut.
Pyhän Henrikin ihmetöiden luettelossakerrotaan, että eräät Kokemäen miehet olivat joutuneet ankaran myrskyn kouriin ollessaan hylkeenpyynnissä avomerellä, mutta
pelastuneet rukoiltuaan pyhimystä avukseen.123 Tämä on tapahtunut jolloinkin 1200-luvun jälkipuoliskolla.Närpiöläisistä hylkeenpyytäjistäon tieto vuodelta 1424.124 Vou-tien tileissä on myös mainittu Närpiöstä maksettu hylkeenrasva- 1. traanikymmenys, mutta samalla tavalla maksoivat kymmenyksiä traanista myös eurajokelaiset. Tieto on vuodelta 1553 ja perustuu ilmeisesti vielä keskiaikaiseen sopimukseen.125 Vuonna 1560 Närpiön, Ulvilan jaEurajoen hylkeenpyytäjätmaksoivat tullia traanista.126 Näissä rannikkopitäjissä pyynnillä on ollut ilmeisen vahvat keskiaikaiset perinteet. Kokemä-keläisten talviset matkat hyljekarien luo ovat kai jo kokonaan loppuneet 1500-luvul-la.