Satakunnan jokilaaksot ovat olleet viljanviljelylle erittäin sopivia, jotenmaakunta on samoin kuin Varsinais-Suomi ollut kauan aikaa maamme varsinaisena vilja-aittana.
On varsin todennäköistä, että jo rautakauden asukkaat ovat muokanneet sopivia multa- ja hiesumaita pelloiksi, vaikka näin varhaisia varmoja viljelysjäänteitä ei ole säilynytkään. Syynä tähän on kuitenkin useimmiten se, että samoja raivauksia on sitten käytetty vuosisadasta toiseen. Suomessa ei ole myöskään vielä suoritettu van-hojen kylien viljelysmaiden systemaattista laatututkimusta. Satakunnan useista kylis-tä on olemassa 1640-luvun karttoja, joissa on tosin kaavamaisesti mainittu myös kylänvainioiden maanlaatu. Useimmiten se on ollut niissä kylissä, joiden alu-eelta on löytynyt myös kalmisto, joko multa- tai hietamaata, harvemmin savimaata.
Tämä oikeuttanee siihen johtopäätökseen,että ensin on ruvettu käyttämään peltona sellaisia kevyitä maita, jotka voitiin helposti muokata alkeellisella auralla ("koukul-la”). Uuden ajan alussa peltoviljely on ollut Satakunnan pääelinkeino, ja sen tulokset koko Suomen tasoon nähden ovat olleet erittäin hyvät varsinkin Ala-Satakunnassa.
Keskiajan kuluessaon tapahtunut huomattavakehitys, jokakuvastuu parhaiten asu-tuksen leviämisessä Loimijoen ja Punkalaitumenjoen saviseuduille. Tämä edellyttää sitä, että on omaksuttu käyttöön uudet muokkaus- ja kyntövälineet ja että on
käy-tetty härkää vetojuhtana. Kehä- ja hankoaura ovat levinneet länsi-Suomeen keski-ajan kuluessa, ja koska niitä on käytetty myös Satakunnassa, ehkä juuri ne ovat edistäneet huomattavasti peltoviljelyä. Mahdollisuudet muutoksen tarkempaan ajoi-tukseen eivät ole suuret; nykyisin voidaan vain edellyttää, että se on tapahtunut jo ennen 1200-ja 1300-luvun vaihdetta.
Polttoviljely on ollut Satakunnassakin vanhin tapa hankkia leipää, mutta keskiajan kuluessa kaskeaminen väistyi toiselle sijalle. Kokonaan se ei kuitenkaan hävinnyt.
Sillä oli edelleen merkityksensä, kun vallattiin uusia tienoita asutukselle, mikä näkyy
eräistä keskiajalla syntyneiden kylien nimistä. Maakunnassa oli 1540 neljä Huhti- tai Huhtaa-nimistä kylää: Eurajoen Huhta (main. ensi kerran 1458), Köyliön Huhdin-kylä (1422) ja ensimmäisessä maakirjassa esiintyvät Vampulan Huhtaa ja Vesilah-den Huhti.1 Ne on ilmeisesti perustettu vanhoille ulkopalstojen kaskimaille. Huhta on tarkoittanut satakuntalaisten murteessa lähinnä kauempana kylästä lehtimetsään tai heikkoon havumetsään kaadettua kaskea. Samanlaisia keskiajan kaukokaskia on ol-lut myös Huittisten Huhtamoinmaassa, jonka nimi esiintyy asiakirjoissa 1577, ja
Suodenniemen Huhtamojoella (main. 1550).2 Loimaan Hintsalan ja Metsämaan ra-jallaoli lähelläKoenjokea 1552 Huhtaajako-niminenpaikka.3
Ala-Satakunnan kasket lienee yleensä kaadettu hyvämultaisiin lehtoihin tai ulkopals-tojen pienten jokien varsille. Tämäntapaisissa paikoissa ovat varmastikin olleet ne
”kauniit kaskimaat”, joita Köyliön piispankartanon lampuodeilla sanottiin 1500-lu-vulla olleen Puolimatkan kylässä.4 Kangasmaita tuskin on käytetty polttoviljelyyn paitsi Ylä-Satakunnassa, missä tapa näyttää olleen toinen. Siellä on kolme Palo-ni-mistä kylää, jotkakuuluvat keskiajan nuorimpaan asutuskerrostumaan. Ne on ilmei-sesti raivattu alueelle, jonne on jätetty "paloja” ensimmäisen kaskeamisen jälkeen odottamaan toista kertaa. Useampaan kertaan kaskea poltettiin juurivähämultaisilla kangasmailla.
Kaskeamisen yleisyyttä Ylä-Satakunnassa tuskin tarvitsee ruveta todistelemaan.
Mielenkiintoisempaa on havaita, että Ala-Satakunnan pitäjistä näyttää olevan Huit-tinen se, josta on eniten lähdetietoja polttoviljelystä. Vuonna 1524 tuomittiin Huit-tisten kylän miehet korkeisiin sakkoihin kaskeamisesta Mommolan kylän mailla.5 Maurialan Olaville myönnettiin 1550 lupa kasketa Loiman palstalla Palojoella (huom. nimi!).6 Erityisen huomionarvoinen on tieto siitä, että Vanttilan jakokunnassa
jaettiin 1500-luvulla kasken sato kirvesosuuksien mukaan kuten Itä-Suomen suurissa yhtiökaskissa.7
On selvä tosiasia, että keskiajan kuluessa kaskenpoltto on vähentynyt ja pelto-viljely edistynyt. Mutta tilastotietoja on mahdotonta antaa, sillä peltoaloja ei voi-da laskea eikä ole olemassa 1550-lukua varhaisempia luetteloita viljakymmenysten
tuotosta. Näihin perustuvapeltoviljelyn tarkastelu jääsiten Satakunnan historian seu-raavaan osaan.
1) REA 584, 399, VA 1920.
2) VA mm 11: 39v (1674). VA, J.O. Ranckenin kokoelma n:o 129, Hannu Björninpojan vidimaatio 7.9. 1563 JönsVestgötentuomiosta 5.6. 1550.
3) SVTIIs. 157.
4) VA60b.
5) EMU VIII 6194.
6) 5VT116194.
7) Laamannintuomio 21.10. 1620,missäpuhutaan HosiakorvenTuomaan "muinoin” hakkaamasta kaskesta, Pun-kalaitumen maanjako-oikeuden pöytäkirjat, VAMOTurun ja Porinlääni nide 108: 33—34.Jokipii 1961 s. 25.
On kuitenkin eräs tilasto, jollavoidaan valaista keskiajan lopun suhteellista peltovil-jelyn intensiivisyyttä. Vuonna 1540 maksettiin koko Satakunnassa karjavero. Vero-tuskohteina olivat myös vetojuhdat, ja näin ollen tiedämme hevos- ja härkäluvut.
Koska on ilmeistä, että tilanne ei ole 1500-luvun alkuvuosikymmeninä paljonkaan muuttunut, kuvastavat nämä luvutkeskiajan lopun oloja(ks. taulukko s. 414).
Härkien käyttö on Suomessa nimenomaan länsisuomalainen, Varsinais-Suo-melle ja Ala-Satakunnalle yhteinen ilmiö. Härät sopivat hyvin vetämään auraa
ta-saisilla kivettömillä mailla, joidenpeltolohkot olivat niin suuret ja säännölliset, että ei tarvinnut tuon tuostakin kääntyä saranpäässä. Härät eivät siis olleet käytännöllisiä möhkälemäisillä peltolohkoilla, jotka olivat tavallisia Hämeessä ja Ylä-Satakunnassa,
mutta kylläkin sarkajakoisilla yhtenäisillä kylävainioilla. Erityisesti kiintyy näin ollen huomio siihen, että Satakunnan lounaisosassa, Eurajoella, Eurassa ja Köyliö-Säky-lässä, on hevosten jahärkien keskimääräinen luku taloa kohti sama: hevosten 0.8 ja härkien 2.8. Taloissa on ollut yleensä hevonen, mutta ei kuitenkaan kaikissa, ja li-säksi niissä on ollut härkäpari, useissa kaksikin paria. Loimijoen hallintopitäjän alu-eella hevosia ei ole käytetty juurienempää kuin maakunnan lounaisosissa, mutta
ta-loissaon ollutjonkinverran vähemmän härkiä(hevosluku 0,9 jahärkäluku 2,4).
Asutuksen ikä on varmaan jonkinverran vaikuttanut, mutta on todennäköistä, että Loimijoen laaksossa on siirrytty härkien käyttöön heti, kun raiviot on saatu
tar-peeksi suuriksi. Maanluku on soveltunut siihen hyvin. Jokseenkin sama tilanne on ollut Huittisten Vampulan neljänneksessä (hevosluku 0,9 jahärkäluku 2,3) ja Koke-mäellä (hevosluku 1,0 ja härkäluku 2,3). Kokemäen vanhalla asutusalueella härkien käyttö ei ole ollut niin runsasta kuin maakunnan lounaisosissa. Esim. Ylistaron suu-ressa ja vanhassa kylässä härkiä ei ole ollut yhtään sen enempää kuin hevosiakaan (taloa kohti 1,1). Samaten kalmistoistaan tunnetun Paistilan kylän hevosluku on 1,2
jahärkäluku 1,5, siis härkiä on ollut vain jonkinverran enemmän kuin hevosia. Sen sijaan eräissä nuorissakylissä pellot kynnettiin miltei yksinomaan härkäparien avul-la. Kiettareella oli kolme paria taloa kohti, Martoilassa eli Sonnilassa kaksi, Harja-vallan varhaiskeskiaikaisissa kylissä Torvelassa ja Näyhälässä kolme, Pitkäpälässä kaksi jne. Tämä osoittanee kuten jo aikaisemmin asutushistorian yhteydessä on viitattu että härkien käyttö on levinnyt varhaiskeskiaikana lounaasta käsin Koke-mäenjoen varteen ja edistänyt huomattavasti maan viljelykseen ottoa. Kuitenkin vanha "hämäläinen” tapa käyttää pelloilla hevosia auran edessä on sitkeästi säilyt-tänyt asemansa vanhemmissa kylissä. Ehkä myös peltojen jo alun perin erilainen maanlaatuonvaikuttanut siihen.
Huittisten Sammun ja Punkalaitumen neljänneksissä oli härkiä vielä vähemmän kuin
Kokemäellä, mutta kuitenkin runsaammin kuin hevosia (Sammun hevosluku oli 1.1, härkäluku 1.6 ja Punkalaitumen vastaavasti 1.1 ja 1.7). Keikyässä oli hevosia jo
melkein yhtä paljon kuin härkiä. Ulvilassa oli lähinnä Kokemäkeä sijaitsevissa ky-lissä suunnilleen yhtä paljon härkiä kuin Kokemäellä, ja niitä oli selvästi enemmän kuin hevosia, mutta pitäjän ruotsalaiskylissä ei härkiä käytetty kuin joissakin poik-keustapauksissa. Syynä tähän on elinkeinojen erilaisuuskin karjanhoito jakalastus
olivat rannikolla tärkeitä mutta myös se, että siirtolaiset ovat tulleet sellaisilta Keski-Ruotsin alueilta, joissahärkienkäyttö on olluttuntematonta.
Historiallisessakirjallisuudessa on kaavamaisesti erotettu toisistaan Satakunnan här-kä- ja hevosalueet Ala- ja Ylä-Satakunnan kihlakunnan rajaa myöten.8 Todellisuu-dessa tämä raja ei ole niinkään ehdoton. Ensinnäkin näyttää siltä, että härkien käyttö ei ole kaikkialla Ala-Satakunnassakaan, ei edes Kokemäellä, rautakautinen
tapa, vaan se on omaksuttu ainakin laajemmalti vasta varhaiskeskiajalla. Ala- ja Ylä-Satakunnan välinen ero ei ulotu siis joihinkin pakanuuden heimoaikoihin. Här-kien käyttö ei ole todistus mistään ”heimoeroista”. Toiseksi vuoden 1540karjaveron tietojen perusteella ei voi vetää jyrkästi erottavaa rajaa. Tyrväässä oli silloin kaik-kiaan 223 härkää eli taloa kohti 0.7, ja esim. Kallialan kolmanneksessa hevosia oli vain vähän enemmän kuin härkiä (1.3 ja 0.9). Pitäjän 75 talossa oli vähintään här-käpari, ja oli muutamia kolmenkin parin taloja. Vuoden 1571 hopeaveroluettelon tietoihin verrattuna härkien määrä ei myöskään Tyrväässä lisääntynyt, vaan päin-vastoin huomattavasti väheni. Ei voi siis sanoa, että tapa pitää härkää vetojuhtana olisi ollut leviävä uutuus, vaan se vaikuttaa tässä Ylä-Satakunnan pitäjässä jo pi-temmän ajan tutulta. On väitetty, että tapa olisi levinnyt talonpoikien keskuuteen kartanoista.9 Tyrväässä ei kuitenkaan ollut keskiajalla yhtään kartanoa, joten tapa on puhtaasti talonpoikainen. On sanottu, että "Tyrväässä vain köyhä mies hoputteli hidasta härkää pellollaan”. 10 Todellisuudessa tilanne oli 1540 aivan päinvastoin.
Härkiä oli nimenomaan vauraissa taloissa (esim. Kinnarlan, Vakkalan, Leikkuun, Kaukolan, Nuupalan, Kallialan, Vihattulan ja Tyrvään kylissä) riippumatta siitä, maksettiinko papin ruokalisä viljana vai voina. Ratkaisevaa ei siis ollut asutuksen ikä kylässä, vaan se, kuinka paljon peltoa oli ehditty raivata keskiajan loppuun mennessä.
Ylä-Satakunnan pitäjissä härkiä käytettiin sitä vähemmän, mitä idempänä pitäjä oli.
Vielä Katkussa oli härkiä 13 talossa, jopa sellaisilla uudisviljelyseuduilla kuin Suo-denniemelläjaLaviassa. Kyrössä oli härkiä seitsemässä talossa, Pirkkalassa ei aino-assakaan, Vesilahdella neljässä, Lempäälässä kahdessa, Kangasalla ei lainkaan (sa-maan pitäjään kuuluneessa Pälkäneen Harhalassa kuitenkin yksi). Näissä pitäjissä ta-pa on todella uusi, koska se on omaksuttu lähinnä syrjäisiin, suhteellisen nuoriin kyliin.
8) Voionmaa 1912 s. 159, Vilkuna 1936 s.72.
9) Vilkuna 1931 s.64n. 1.
10) Lähteenoja 1949s. 157.
15
Toinen Länsi-Suomen peltoviljelyalueen tunnusmerkki on ollut kylissä toteutettu sarkajako. Se tuli ajankohtaiseksi silloin, kun erikseen aidatut peltokappaleet olivat kylän lähimailla jo niin vierekkäin, että voitiin sopia koko peltoalueen yhtei-sestä aitaamisesta. Tämän rinnalla asiaan vaikutti se, että viljelyksessä siirryttiin kaksivuorojärjestelmään. Myöskin verottaja eli Ruotsin valtiovalta suosi sitä jo ai-kaisemmin Ruotsin puolella yleistynyttä käytäntöä, että pellot jaettiin säännöllisiin
sarkoihin ”kylänmittana” käytetyn tangon ja veroluvun mukaan. Uutta jakotapaa ei kuitenkaan voitu toteuttaa siellä, missä peltokappaleet olivat möhkälemäisinä, moni-muotoisina lohkoina (i hopstycken) kaukana toisistaan hajallaan kylän lähettyvillä.
Niiden yhteinen aitaaminen ei olisi paljon hyödyttänyt, koska se ala, jonka sisään sa-massa viljelykierrossa olleet pellot oli mahdutettava, olisi tullut liian laajaksi. Pieniä erimuotoisiaja-kokoisia kappaleita olimyösvaikeata jakaasarkoihin.
Satakunnan alueeltaon varhaisin tieto sarkajaosta vuodelta 1402 Noormarkun kyläs-tä. Arkkiteini Henrik Maununpoika lahjoitti silloin Turun tuomiokirkolle kahdeksan tankoa kaikesta kylän jaetusta maasta (otto stenger
offuer
alt byskipte).11 Yllättävääon, että varhaisin tieto on niinkin syrjäisestä uudisasutuskylästä kuin Noormarkusta.
On varsin todennäköistä, että osassa Ala-Satakunnan rintamaiden kyliä on toteutet-tu sarkajako jo aikaisemmin eli 1300-luvulla (Varsinais-Suomesta on varhaisin tieto vuodelta 1332). Niistä ei ole vain säilynyt asiakirjoja Turun tuomiokirkon hallussa.
Ajallisesti tätä seuraavakin tieto on kirkollisista arkistoista. Naantalin luostarille lah-joitettiin1400-luvullatiloja HuittistenKarhiniemenkylästä.
Vuonna 1447 Naantalin luostarintaloudenhoitajaväitti käräjillä,että luostarille
lahjoi-tettu vaimo Annan tila oli saanut liian pienen osuuden silloin, ”kun ruotsalainen ja-ko tuli”. Lautakunta todisti, että toimitetussa oikeassa aurinkojaossa vaimo Annalla oli kolmen kylänmitanmukaisen tangon osuus kaikkiin Karhiniemen kylän jakoloh-koihin.12 Eräästä toisesta asiakirjasta ilmenee, että nämä kolme tankoa olivat samal-la neljänneskoko kylänmitasta, joten kylässä oli kaikkiaan 12 tankoa. Lahjoitus on tehty 1440-luvulla, joten tangotus on toimitettu viimeistään samalla vuosikymmenel-lä, mutta todennäköisemmin vuosien 1425—40 välillä, jolloinvaimo Anna omisti ti-lan yksin miesvainajansaLasse Finnen jälkeen.13 Ainakin siis jonäihin aikoihin Huit-tisissa onryhdytty toteuttamaan sarkajakoa.
Huittisista ovat peräisin melkein kaikki muutkin tiedot keskiajan kuluessa Satakun-nassa suoritetuista tangotuksista. Vuonna 1514 vaihdettiin muutamia "tankoja”
maata Köyliön Kankaanpäästä kuuteen "tankoon” Vampulan Kotajan kylästä;
vuonna 1520 mainitaan, että Pinnakoskella on 4 1/2 tangon pelto, Salmenojalla
nel-11) REA294,
12) EMU 111 2714, 2776.
13) Vaimo Annastaks. Lähteenoja 1925 s. 195.
jän tangon pelto, Punoilassa kolme sarkaa peltomaata sekä Mommolassa yhden
tangon maa.14 Loimijoen Lauroisissa oli samaan aikaan 6 1/4 kyynärän maa, ja 1529 puhutaan ”joka kymmenennestä tangosta” Kokemäen Kiettareella.15
Köyliön Karhian tangotetut pellot esiintyvät Jaakko Teitin 1550-luvulla suorittaman tarkastuksen aikana yhteydessä, josta voidaan päätellä vanhassa sarkajaossa
tapah-tuneen muutoksia ennen tätä tarkastusta.16 Samalla ilmenee, että tangon pituus oli 6 kyynärää ja kyynärän arvo 6 Tanskan eli maanmarkkaa(=markassa 6 äyriä eikä 8 kuten Ruotsin rahassa). Satakunnassa oli tangon pituutena 6 kyynärää aivan ylei-sesti 1500-luvulla(esim. Euran kaikissa kylissä 1589), ja se lienee ollut jo vanha va-kiintunut keskiaikainen tangon mitta.17 Tangon raha-arvoksi tuli eri kylissä erilainen
luku riippuen vainion kokonaistuotosta. Esim. Euran Lähteenojalla ja Köyliön Pol-sussa se oli 60 mk, Köyliön Karhialla sekä Euran Sorkkisissa ja Kauttualla 36 mk, Köyliön Kepolassa ja Huittisten Karhiniemessä sekä Euran Harolassa, Kiukaisissa ja Eurakoskella 30 mk jne. Oripään Tanskilassa se oli vain 7 1/2 mk jaKokemäen Niuttulassa 4 mk. Kaikki nämä luvutovat vasta vuosien 1550 ja 1589 väliseltä ajalta,
mutta on varsin todennäköistä, että ne ovat olleet samoja jo ennen näitä lähdetieto-jemme aikoja. Joka tapauksessa voidaan havaita, että korkeimmat raha-arvot ovat juuri niistä kylistä, jotka edellä asutushistorian yhteydessä on todettu vanhoiksi, jo-ko rautakautisiksi tai varhaiskeskiaikaisiksi (Polsu, Lähteenoja, Kauttua, Sorkkinen, Karhiniemi) tai nopeasti vaurastuneista Kiukaisten kylistä. Tanskila ja Niutula ovat
myöhäiskeskiaikaista,todennäköisesti 1300-luvun uudisasutusta.
Sarkajako oli keskiajan loppuun mennessätoteutettu suurimmassa osassa Ala-Sata-kuntaa. Lapin pitäjässä se oli ennen 1500-luvun puoliväliä pantu toimeen ainakin Rauman luostarin lampuotien kotikylissä Hankkilassa, Uotilassa ja Soukaisissa, sekä samoin Lapijoella ja Kortelassa; muista kylistä puuttuvat tiedot.18 Vuosien 1550—52 säilyneissä tuomiokirjoissa mainitaan tangotus tai kyynärät kaikista muista Ala-Sa-takunnan pitäjistä paitsi Kokemäeltä, yhteensä 40 kylästä.19 Tämä osoittanee, että sarkajako on melkoisen yleisesti toteutettu sitä ennen. Mutta lohkojakoa (i hoop-stycken) esiintyi vielä piispan lampuotikylissä 1500-lu'mn puolivälin tienoilla usein:
näin oli Kokemäen Pirilässä, Suomenkylässä, Kamulassa, Öykkärissä, Lempoisissa, Viikarissa ja Hiirijärvellä; muut olivat langetettuja. Köyliön useimmissa kylissä oli lohkojako, vain Polsu oli poikkeus. Kokemäen Meinikkalassa oli itäinen aitaus loh-kojaossa, läntinen langetettu. Samoin Oripään kylässä suurin osa taloista oli sopinut
14) FMU VII 5774, VAmm9: 203, VA222a: 88.
15) FMU VIII6002ja6440.
16) Teitin valitusluettelos.258—259.
17) VA 2401 b (1589). Kirkon lampuotien luettelo Ala-Satakunnasta 1564 VA 2159. Kuninkaan perintö- ja omientilojentilit VA60b.
18) Papunen 1959s. 140.
19) SVTII eri kohdat.
sarkajaosta, mutta kahden talon pellot olivat erillään lohkojaossa. Huittisissa kaikki kylät,
Joissa
oli piispan tiloja, oli tangotettu, mutta Pirkkalassa vain Taipaleen ja Penttilän kylät. Ylä-Satakunnassa olikin lohkojako vielä keskiajan lopussa aivan yleistä; yhtään varmaa tietoa säännöllisestä sarkajaosta ei ole. Varhaisin tuntemani maininta on Tyrvään Leikun kylästä vuodelta 1551.20 Koska kuitenkin Längelmäellä saakka sen Hämeen puoleisessa osassa määrättiin ”oikea ruotsalainen jako”suoritettavaksi 1506 Uuhiniemellä, on todennäköistä, että Ylä-Satakunnassakin se on toteutettu joissakinkylissä jo keskiajanlopulla.21
Kaksivuorojärjestelmän tullessa yleisesti keskiajan kuluessa jaettiin kylän pellot
kah-teen eri aitaukseen, joita nimitettiin usein niiden ilmansuunnan tai jonkin muun määreen mukaan. Näin voitiin menetellä, vaikka säännöllistä sarkajakoa ei ollut toi-mitettukaan. Esim. Kangasalan Tiihalan kylässä Reko Porvari luovutti 1513 vaih-dossa Heikki Karpille neljä panninmaata peltoa "molemmilta puolilta”, ja taas Pirk-kalan (Lielahden) Dan Olavinpoika luovutti pojalleen 1476 kaikki Ylöjoen (Ylöjär-ven?) kylästä hankkimansa maan eli "kaksi karpionmaata kummaltakin puolelta”.22
Maan suuruuden ilmoittaminen juuri pannin- ja karpionmaissa viittaa siihen, että tangotusta ei näissä kylissä ollut suoritettu. Samaan tapaan pannin- tai karpionmai-na ilmoitettiin peltoala eräissä kauppa- tai riitajutuissa Kokemäen Kyttälästä 1475, Lapin Lapijoelta 1482, Kokemäen Pirilästä 1516 ja Karkun Vihtiälästä 1526.23 Vakka-Suomessa ja siihen läheisesti liittyvissä, 1400-luvulla hallinnollisesti kuulu-neissa Rauman jaLapin pitäjissä panninala oli vero- ja kylänmittana aina 1500-lu-vulle asti muistona niiltä ajoilta ehkä 1400-luvun alusta —, jolloin seudulla ei ki-vikkoisten japienten peltotilkkujenvuoksi ollut vielä suoritettutangotusta.24
Kaksivuorojärjestelmä edellytti, että toisessa vainiossa oli maa suurimmaksi osaksi
kesantona, osa kevätviljalla, ja toinen vainio kasvoi ruista. Satakunnasta ei ole eri-tyisiä keskiajan tietoja viljalajeista. Kymmenysveroluettelot osoittavat 1540-ja
1550-luvulta, että ruis ja ohra olivat jokseenkin yhtä tärkeitä viljalajeja, kun taas piispan ja kruunun lampuotitilojen kylvöilmoituksista näkyy, että ruista kylvettiin yleisesti
muutama pänni enemmän kuin ohraa. Muualta tiedetään, että ruis on aloittanut Suomessa voittokulkunsa keskiajan alkupuolella ja saavuttanut 1200-luvun loppuun mennessä joniinvahvan aseman, että papin ruokalisä voitiin sopia maksettavaksi
rukii-na niissäkylissä, joissa peltoviljelyolijovakiintunutta.
20) SVTIIs.76.
21) BFHIs. 235.
22) FMU VII 5641, IV3634. .. ...
23) Ala-Satakunnan tuomiok. 1650-52f. 440 v,ref. FMU IV3630. FMU V 3930.Kokemäen kar. 25.2. 1622, Ylä-Satak.tuomiokirja 1623—27f. 94v,ref. FMU VIII6344.
24) Papunen 1959s. 140.
Myllyt
Vilja jauhettiin pääasiassa koskien vesivoimalla käyvillä ns. jalkamyllyillä.25 Ainoa keskiajan tieto ratasmyllyistä on Sarsankoskesta Kangasaita vuodelta 15 33.26 Suu-rimmat myllykosket olivat Euran Kauttualla, jossa oli 1547 kaksi piispan mylläriä ja 1589 mainittu, kaukaisista ajoista sielläpyörinytYläneen kartanon mylly.27 Eurajo-ella oli useidenkylien mylly Matkakoskessa ennen vuotta 1550.28Kokemäen Putajassa oli paitsi Vuolteen kartanolla omansa, myös ylistarolaisilla mylly, johonoli osuus myös VitikkalanjaKiettareen kylillä.29Ulvilan Ruhadenkoskessa oli useita myllyjä, koskapa senrannalla oli piispan Myllykylä, jossaasui 1547 kaksi mylläriä.30 Huittisten Nanhian koskissa oli useita myllyjä, joista mainitaan 1551 Haloisen myllyjä 1600 Nopparin mylly.31 Tyrvään kylässä asui mylläri 1469 ja 1480, ja hänen myllynsä on ollut var-maan Tyrväänkosken partaalla.32 Nokialta mainitaan Emäkosken jalkamylly 1507;
Tammerkoskikäytti kolmea myllyä 1466, jaKuokkalankoskessa Lempäälässä oli 1455 ainakin kirkkoherran jaPentti Lydekenpojan myllyt.33 Sarsankosken myllyjä kehuttiin 1550-luvulla koko Satakunnan ”kauneimmiksi”, ja siellä oli jo 1427 papilla oma myl-lynsäPenttiLydekenpojan jatalonpoikien myllyjen lisäksi.34
Pieniä puromyllyjä oli eri puolilla maakuntaa runsaasti: Eurassa Turajärven kosken mylly 1546; Luvialla Luppaspurossa 1445; Loimaan Kojonjoen Pitkärahnon mylly 1550 ja kirkon lähellä (Hirvikosken?) mylly jo 1413, Ypäjän mylly 1546 ja Mylly-kylä 1554, Huittisten Kulkkilan vähäinen mylly Sääksikoskessa 1550-luvulla, Tyr-vään Pesurin mylly 1540, Hevon Myllykoski 1544 jaMoisakenkosken mylly Lauku-lan jaLeiniälän rajalla 1507.35 Karkun ja Vesilahden rajalla oli 1501 Huhmarkos-kessa ”Jepen mylly”, joka oli varmaan saanut nimensä rakennuttajastaan, Laukon
Jeppe 1. JaakkoKurjesta.36 Mouhijärvellä annettiin Selkeen myllystä tuomio 1509, ja Tiisalassa eli 1546 Juho mylläri.37 Erikoisuutena voi mainitaKöyliön Kankaanpään kolme myllyä, jotkasaivat veden kylän maalla pulppuavista lähteistä.38
Kokemäenjoki oli niin tärkeä lohen ja siianpyyntinsä vuoksi, että varsinkin sen
ala-25) Vrt. yleensä Aa 11on en 1944 s. 11—13.
26) Knuut Eerikinpojan laam.tuomio 20.1. 1533,VA perg.kirjeet.
27) Anth oni 1949s. 129.JuhanaIII:nkirje 27.11. 1587, Eurankär. 13.-14.9.1624.
28) SVTIIs.9.
29) EMUIV 3303,SVTIIs. 136, 162.VAnn62: 27v.
30) Anthoni 1949 s. 129.
31) SVTIIs. 78. VA 222 a:21,
32) BFH Is. 366,374.
33) EMUVII5365. EMUIV3285. EMUIV2981.REA544,
34) EMUII 1849, IV3845,VI 5326. VA2059 f. 33v,VA 22f. 11. BFH 111 184, IV 135. VA perg.kirjeet.
35) Turajärvi: VA mm 8: 6v. Luvia: EMU 111 2634, Ala-Satakunnan tuomiokirja 1620—24 f. 113. Pitkärahno;
VA mm 4: 125v. Loimijoki; EMU II 1418. Ypäjä: Vuosien 1546 ja 1554 maakirjat. Kulkkila: VA 60 b f.
48. Pesuri: BFH 111 144, VA perg.kirjeet. Nevo: VAnn 1f. 156.Moisakenkoski: EMUVIII5263.
36) EMU VI 4906, VA Vesilahden ja Karkun maanjako-oikeuden pöytäkirjat 20.9. 1784 (nide 108f. 607v-),
jossaonoikeamminkirjoitettuna”Jeppes kvam”.
37) EMU VII 2430, VA 1927.
38) VA22f. 11.
juoksun koskiin ei mielellään nähty rakennettavan myllypatoja. Ruhadenkosken ja Putajan välistä ei ole tietoja kuin Havinginkosken myllystä vuodelta 1525 ja ”myl-lynpaikasta Vuolteenkartanon portin edessä” (ennen vuotta 15 89).39 Myöskään Äet-sänkosken myllyistä ei ole näin varhaisia tietoja eikä Kaukolan- ja Vammaskosken myllyistä Tyrväältä. Siuronkosken ja Kyröskosken myllyt ovat varsin todennäköi-sestikeskiaikaisia, vaikka niistä ei olesattunut jäämäänlähteisiinmainintoja.
Parhaitten koskien partailla oli melkein aina piispan tai seurakuntain pappiloiden myllyjä, ja maakunnan rälssimiehet ovat myös rakentaneet niitä moneen koskeen.
Talonpoikien myllyt olivat useimmiten yhteisiä. Eurajoen Matkakoskessa Sydän-maan Heikki Heikinpojalla oli 10 vuorokauden jauhatusoikeus vuodessa, Loimaan Pitkärahnon koskessa kuudella kylällä kaikkiaan oli 7 ”yötä” ja Tuomas Hintsalalla yksin 5”yötä”, Tyrväässäoli Roismalalla 1540 Pesurin myllyssä4 ”yötä” jasen yhtiö-kylällä Marttilalla 2 ”yötä”.40 Pitkärahnossa tarkoitettiin varmaan kahden viikon vuo-roihin jaettua aikaa, Pesurissa viikon. Talonpoikien yksityisestikinrakentamia myllyjä
on ilmeisestiollut, koska Nanhiasta mainitaan erikseen nimeltä Halosen mylly ja Nop-parin mylly. Muutovat voineettietysti päästä myöhemminniihin osakkaiksi.
Näinkin runsaat tiedot vesimyllyistä osoittavat omalta osaltaan, että Satakunnan maanviljelyon ollutvoimakastajo keskiajan lopulla.