Luottoluokituslaitokset joutuivat kovan arvostelun kohteeksi, kun ne epä-onnistuivat ennakoimaan ajoissa suurten yhtiöiden Enronin ja WorlComin konkurssit. Enronin tapauksessa sekä Moody’s että S&P pitivät Enronin luottoluokituksen investment grade -tasolla vielä neljä päivää ennen yhtiön hakeutumista konkurssiin (Robbe ja Mahieu, 2005). Galil (2003) toteaakin, että luottoluokittajien toimintaa ja niiden antamien luottoluokitusten laatua voidaan kyseenalaistaa useiden eri syiden vuoksi.
Ensimmäisenä syynä pidetään luottoluokitusmarkkinoiden oligopolistista luonnetta, joka johtaa siihen, että luottoluokittajien tarjoama informaatio on kohinallista. Partony (1999) puolestaan huomauttaa, että luottoluokittajien kasvava suosio johtuu siitä, että rahoitusmarkkinoita valvojat elimet ovat entistä riippuvaisempia luottoluokituksista. Myös yritykset tarvitsevat lai-noilleen luottoluokituksia, sillä jos ne haluavat, että niiden joukkolainoja ostavat myös säädellyt taloudelliset organisaatiot15, tulee niillä olla tunnus-tetun luottoluokittajan antama luottoluokitus. Virallisesti tunnustettujen luot-toluokittajien määrä on kuitenkin pieni johtuen alalla selviytymiseen vaadit-tavasta maineesta, sekä Yhdysvaltojen arvopaperikomission (SEC) harjoit-tamasta sääntelystä. Tällaiset alalle tulon esteet ja toisaalta joukkolainojen
15 Engl. regulated financial organizations
liikkeellelaskijoiden ja sääntelijöiden aiheuttama suuri kysyntä ovat saatta-neet antaa luottoluokittajille kohtuuttomasti markkinavoimaa.
Tällaisessa tilanteessa Galilin (2003) mukaan informaation myyjinä toimi-vat luottoluokittajat otoimi-vat haluttomia investoimaan informaation kokoami-seen. Sen lisäksi niillä on taipumusta tuottaa kohinallista informaatiota, sillä mitä tarkempaa niiden tuottama informaatio on, sitä nopeammin se sisältyy arvopapereiden hintoihin ja on näin ollen vähemmän arvokasta ostajalleen. Lizzeri (1999) puolestaan osoittaa, että monopolistisen luokittajan tarjoama luokitus ei paljasta lainkaan informaatiota, sillä luotto-luokittaja pyrkii vetämään puoleensa myös kaikkein huonolaatuisimpia yri-tyksiä. Tällaisessa tapauksessa yrityksen haluttomuutta maksaa luotto-luokittajan palvelusta voidaan pitää merkkinä yrityksen heikosta tasosta.
Lizzerin (1999) mukaan luottoluokittajien välinen kilpailu voi johtaa täydel-liseen informaation paljastamiseen.
Toinen syy luottoluokitusten laadun kyseenalaistamiseen on inhimillisestä harkinnasta ja luokitusprosessin metodologiasta johtuva epäjohdonmukai-suus (Galil, 2003). Luottoluokituslaitokset arvioivat kymmenien tuhansien, sadoilta eri toimialoilta ja kymmenistä eri maista tulevien yritysten kon-kurssiriskiä. Tätä tehtävää hoitavat lukuisat erillisissä ryhmissä toimivat analyytikot. Tällaisissa olosuhteissa tapahtuva konkurssiriskin arviointi joh-taa epäjohdonmukaisuuksiin (Galil, 2003).
Kolmantena syynä Galil (2003) pitää joukkolainamarkkinoilla esiintyvää itsevalintaa16. Jos yrityksellä on vaihtoehtoisia rahoituslähteitä, se toden-näköisesti päättää olla laskematta liikkeelle uutta lainaa, mikäli se olettaa saavansa alhaisen luottoluokituksen. Toisaalta, kun tällainen yritys saa odotuksiaan paremman luottoluokituksen, voi sillä olla tapana laskea liik-keelle uutta lainaa. Näin ollen itsevalinta saattaa johtaa siihen, että uusien joukkolainojen luottoluokitukset ovat vähemmän informatiivisia.
16 Engl. self-selection
Huolimatta siitä seikasta, että luottoluokittajilla on pääsy yritysten etuoi-keutettuun ja luottamukselliseen informaatioon, niillä ei usein näytä olevan tietämystä luokittelemistaan yrityksistä enempää kuin muilla markkinaosa-puolilla (Robbe ja Mahieu, 2005). Kriitikoiden mukaan se seikka, että luot-toluokituslaitokset saavat suurimman osan tuloistaan luokittelemiltaan yh-tiöiltä, johtaa mahdollisen eturistiriidan olemassaoloon. Myös Frost (2006) huomauttaa, että luottoluokittajien riippuvuus liikkeellelaskijoilta saatavista maksuista saattaa kannustaa luottoluokittajia antamaan enemmän myön-teisiä luokituksia ja olemaan vähemmän tunnollisia tutkiessaan negatiivista informaatiota. Luottoluokittajan pelko suhteiden heikkenemisestä rahoitta-jan kanssa voi johtaa siihen, että luottoluokittajat harkitsevat hyvin tark-kaan ennen kuin laskevat yrityksen luottoluokitusta. Eturistiriidan sanotaan johtavan siihen, että luottoluokitukset eivät anna oikea-aikaista kuvaa yri-tyksen luottokelpoisuudesta (Robbe ja Mahieu, 2005).
Covitz ja Harrison (2003) tutkivat luottoluokittajan eturistiriidan vaikutuksia.
Heidän hypoteesinsa mukaan eturistiriita hidastaa luottoluokittajan toimin-taa erityisesti silloin, kun yritys, jonka luottoluokitusta tullaan laskemaan, on luottoluokittajan suurimpia asiakkaita tai jos luottoluokitusta lasketaan invenstment grade -tasolta non-investment grade -tasolle. Covitz ja Harri-son (2003) toteavat, että jos intressiristiriidat ovat merkittäviä, niin tällaisis-sa tapauksiställaisis-sa markkinoilla tullaan havaitsemaan suurta ennakointia luot-toluokituksen laskujen yhteydessä. Tutkimuksessaan he eivät kuitenkaan löytäneet todisteita eturistiriidan vaikutuksesta luottoluokittajien toimintaan.
Suurten luottoluokittajien tavoitteena on muuttaa yrityksen luottoluokitusta ainoastaan silloin, kun muutoksen peruuttaminen lyhyen ajan kuluessa on hyvin epätodennäköistä (Löffler, 2005). Tällainen luottoluokitusten ku-moamisten välttely voi kuitenkin olla informaatiotappioiden mielessä haital-lisempaa kuin valvoa lainojen laatua ainoastaan kaksi kertaa vuodessa.
Myös Robbe ja Mahieu (2005) ovat havainneet suurten luottoluokittajien käyttämien luokitusmenetelmien johtavan siihen, että vaikka niiden anta-mat luokitukset ovat todistetusti tarkkoja, niin nopeus, jolla uusi informaatio
luokitukseen sisältyy, on merkittävästi alhaisempi verrattuna eri menetel-mää käyttävän pienen luottoluokituslaitoksen luokituksiin. Suurten luotto-luokittajien luottoluokitusten muutosten oikea-aikaisuus on näin ollen al-hainen.
Luottoluokitusten oikea-aikaisuuden puutteen seuraukset vaihtelevat luot-toluokituksen käyttäjän mukaan. Esimerkiksi markkinoita valvovat elimet preferoivat vakaita ja tarkkoja luottoluokituksia enemmän kuin epävakaita ja oikea-aikaisia. Myös lainojen liikkeellelaskijat pitävät vakaista luotto-luokituksista, jotta lainojen ehdot pysyisivät mahdollisimman muuttumat-tomina, sillä usein lainojen kovenanteissa määrätään velallista maksa-maan laina takaisin nopeampaan tahtiin tai maksamaksa-maan korkeampaa kor-koa luottoluokituksen muuttuessa. Toisaalta pankeille ja muille lainananta-jille on äärimmäisen tärkeää, että luottoluokitus on sekä tarkka että oikea-aikainen näkemys lainaajan luottokelpoisuudesta. Kun velallinen ajautuu taloudelliseen ahdinkoon, on erittäin merkittävää, että avoimet positiot sul-jetaan mahdollisimman ajoissa, jotta mahdolliset tappiot saadaan minimoi-tua. (Robbe ja Mahieu, 2005.)
Luottoluokituslaitokset ovat saaneet myös subprime-kriisin edetessä run-saasti kritiikkiä osakseen. Payton (2008) toteaa luottoluokittajien olleen hyvin keskeisessä roolissa, kun subprime-kiinnelainoja arvopaperistettiin, strukturoitiin ja esiteltiin kansainvälisille sijoittajille. Kriitikoiden mukaan luottoluokittajat olivat ristiriitaisessa tilanteessa avustaessaan maksua vas-taan samojen luottojohdannaisten strukturointia, kuin mille ne myös tarjo-sivat luottoluokituksen. Kriitikot ovat myös sitä mieltä, että luottojohdan-naisten luottoluokitukset eivät selkeästi kuvanneet sitä riskiä, joka kyseisiin instrumentteihin sijoittamiseen liittyi (Payton, 2008). Osa luottoluokituslai-tosten kritisoijista on myös sitä mieltä, että luottoluokituslaitokset antoivat asuntoluottojohdannaisille korkeampia luottoluokituksia kuin mitä ne olisi-vat todellisuudessa ansainneet (Ackerman 2007).
Norris (2007) toteaa luottoluokittajien antaneen asuntoluottojohdannaisille AAA-luottoluokituksia, jonka perusteella ne olisivat yhtä riskittömiä kuin Yhdysvaltojen valtion US Treasury bonds -obligaatiot. Todellisuudessa osassa tapauksissa asuntoluottojohdannaisten alla olevat joukkovelkakir-jat olivat luottokelpoisuudeltaan korkeintaan BBB-luokkaa. Tällaisen me-nettelyn riskejä kuvaa 20 BBB-luokitellusta lainasopimuksesta koostuvan indeksin hintakehitys. Indeksin sisältämät lainasopimukset olivat saman-laisia, jollaisia oli usean AAA-luokitellun asuntoluottojohdannaisen taustal-la. Kyseisen indeksin arvo romahti lähes 50 % kuudessa kuukaudessa vuonna 2007. Ackerman (2007) toteaa luottoluokittajien toimillaan lisän-neen subprime-kriisiin liittyviä ongelmia.