Tässä tutkimuksessa sosiaalisessa tilassa tapahtuvia kohtaamisen paikkoja eli merkityksellisiä saman-aikaisen läsnäolon hetkiä tapahtuu ohjaustilanteiden kontekstissa. Tutkimuksessa (Heinilän, H.
(2012) tulkinnan mukaisesti kohtaamisen paikka on siten tarkemmin rajattu ja määritelty verrattuna kohtaamisen tilaan. Kohtaamisen tilat linkittyvät kasvattajan ja opiskelijan oppimisorientoituneisiin kohtaamisen paikkoihin, osallisten yhteisesti jakamiin tiloihin. Yksinkertaistetusti kohtaamisen tila on Heinilän, H. (2012, 11) tulkintaa myötäillen tunnistettavalle toiminnalle käsitteellisesti ja yhtei-sesti ymmärretty ympäristö, esimerkiksi oppitunti tai ohjaustilanne. Arkisiin tilanteisiin ja niissä teh-täviin valintoihin nivoutuu paikkojen merkityksellisyyden ymmärrys. Paikat voivat olla niin suoja-paikkoja, risteyksiä ja tarinoita, kuin joukko sosiaalisissa muutostilanteissa tapahtuvia valintoja. Pai-kat luovat myös tunnetiloja. (Lehtinen, A. 2006, 46-50, 60-61). Paikkojen merkitys yksilölle tulisikin huomioida pyrittäessä kohtaamisen tilaan ja kasvatukselliseen kohtaamiseen.
Kohtaaminen on inhimillistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutukseen kuuluvat kulttuurien, organisaa-tioiden, yhteisöjen ja yksilöiden väliset suhteet ja kommunikaatio. Vuorovaikutus saattaa olla vallan-käyttöä, yhteistyötä taikka sosiaalisesti jaettuja sääntöjä ja sopimuksia. Jokaisella on oma tapansa olla vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksessa yksittäisiä tekemisiä tai sanomisia enemmän vaikuttaa asenne, jolla kohtaamme toisen ihmisen. (Mönkkönen, K. 2018.) Asenteella tarkoitetaan positiivisia sekä negatiivisia tunteita, aikomuksia ja uskomuksia, jotka vaikuttavat käyttäytymiseen (Tieteen ter-mipankki 2020). Jokainen orientoituu vuorovaikutukseen eri tavoin. Usein vuorovaikutussuhteessa toiminta ei ole tietoista, vaikka kohtaamiseen kiinnitettäisiin huomiota. Ammattilaisen vuorovaiku-tusorientaatioita ovat niin asiantuntija- kuin asiakaskeskeisyys sekä dialogisuus. Asiantuntijakeskei-syydessä asiantuntija määrittää yksilön tilanteen, jolloin yksilön tulkinnat jäävät taka-alalle. Asiakas-keskeisyydessä yksilön näkökulmat huomioidaan, toisaalta ammattilaisen rooli vaikuttajana ja vas-tuunkantajana hämärtyy. Dialogisessa kohtaamisessa osapuolet ovat tasavertaisia, jotka vastavuoroi-sesti määrittävät tilannetta etsien yhdessä ratkaisuja ja vaikuttuen toisistaan. Dialoginen kohtaaminen on yhteistoiminnallinen suhde, jossa synnytetään molemminpuolista ymmärrystä ja luottamusta.
Vuorovaikutussuhteissa ilmenee yleensä aineksia jokaisesta näistä orientaatioista. (Mönkkönen, K.
2018. & Kääriäinen, A & Varjonen, K. 2013, 12.) Tynjälän, P. (2002) mukaan ymmärtäminen, oival-taminen, merkitysten muodosoival-taminen, ajattelu sekä ihmisenä muuttuminen ovat oppimista.
Jokaisella on mahdollisuus kehittyä vuorovaikutustaidoissaan. Vuorovaikutusosaamisella tarkoite-taan kommunikoinnin sekä suhteiden luomisen taitoja. Usein vuorovaikutusosaamiseen liitetään vies-tinnän selkeys, ymmärrettävyys, tarkkuus, dialogisuus, tehokkuus sekä tarkoituksenmukaisuus. Kas-vatustieteissä hyvää kohtaamista on määritelty myös kommunikatiivisen oppimisen käsitteen avulla, joka perustuu molemminpuolisiin oivalluksiin opetus- sekä ohjaustyössä. (Mönkkönen, K. 2018.) Koulu voidaan nähdä toimijoiden suhteiden verkostona, jossa tapahtuu vuorovaikutuksellista kohtaa-mista ja muodostuu merkitysten jakamisen paikkoja. (Heinilä, H. 2012, 12.) Semi, J. (2010, 214) puhuu väitöskirjassaan sisäisestä sijainnillisuudesta, jota määritetään jatkuvasti uudelleen. Lefebvren ajatteluun viitaten Semi toteaa, että havaitun tilan, käsitteellistetyn tilan ja eletyn tilan herkeämättö-mässä vuoropuhelussa muotoutuu ”nyt ja tässä” tapahtuva paikka. Tilojen vuoropuhelu muokkaa ko-kemuksiamme ja tapojamme. Paikassa eläminen on siten jatkuvaa vuorovaikutusta, kanssakäymistä, sanallista sekä sanatonta viestintää. Jokainen kohtaamistilanne sisältää vuorovaikutuksellisuutta, vaikka oltaisiin ihan hiljaa (Tyrväinen, H. 2009, 133).
Kirjassaan Läsnäoleva kohtaaminen Dunderfelt, T. (2016, 11-14, 16) puhuu sanallisten ja sanatto-mien viestien muodostamasta sosiaalisesta kentästä, ihmisten väliin muodostuvasta aidosta, psyykki-sen tilan kokemuksesta ihmisten kohdatessa toipsyykki-sensa. Esimerkkinä hän ottaa tiiviin keskustelun myötä syntyneen yhteisen keskustelun tilan ja tunteen siitä, että muu maailma ympäriltä katoaa. Vuo-rovaikutuksessa kohtaaminen tapahtuu siten eri tasoilla. Sosiaalisen kentän hän jakaa viiteen yhdessä toimivaan, vuorovaikutustilanteessa kokonaiskokemuksen muodostavaan ulottuvuuteen, joita ovat verbaalinen, fyysinen, intuitiivinen, tunne- ja voimien viestintä.
Verbaalista eli puheviestintää ovat esimerkiksi sanat, verbaaliset ilmaisut, murteet, kielenkäyttö, ter-mit ja alojen sanastot (Dunderfelt, T. 2016, 16). Puheviestinnässä puheenvuoro dialogissa voidaan nähdä paikkana aikatilassa (Hakala, K. 2007, 19). Sanallisen puheviestinnän osalta kohtaamisen on-gelman synty voi liittyä sanojen tulkintaan ja tiedon konstruointiin (Leinonen, M. 2002, 28–34, Wihersaari, J. 2011, 116). Dunderfelt, T. (2016, 19) jakaa vinkkejä rakentavaan puheviestintään: Pu-heen selkeyteen, kuuluvuuteen, sanojen ymmärrettävyyteen sekä aiheeseen liittyvyyteen kannattaa kiinnittää huomiota. Myös sanojen valinnalla on merkitystä rakentavan kommunikaation synty-miseksi; ovatko valitut sanat myönteisiä ja rakentavia vaiko vastakkainasetteluja ja ristiriitoja luovia?
Esimerkiksi miksi-kysymyksissä on syyllistävä sävy, joka luo tarpeen puolustautua, siksi niitä kan-nattaa välttää (Furman, B. & Lyhytterapiainstituutti Oy 2012 & Paananen, P. 2018, 8). Dunderfelt
kehottaa kiinnittämään huomiota omaan puheeseen; puhunko epäonnistumisista ja vaikeuksista eh-käpä syytellen ja arvostellen vai liitänkö puheeseen toivoa antavia asioita ja onnistuneita asioita. Mieli rohkaistuna on helpompi edetä. Dunderfelt, T. (2016, 20) nostaa esiin myös nerokkaat sanavalinnat, joiden avulla voidaan antaa uusi näkökulma ja toivoa toiselle sekä vaikuttaa siten myös tunnelmaan.
Mutta-sanan käytön suhteen on huomioitava, että se poistaa edeltävän lauseen merkityksen. Sen ti-lalle voi laittaa pisteen tai sitä voi käyttää tietoisesti lieventämään edellistä lausetta. Sen sijaan, että nuori leimataan internetin ongelmakäyttäjäksi, tulisi etsiä ratkaisukeskeisempi katsontakanta. Toki voidaan todeta nuoren käyttävän internetiä niin, että sen käyttö on haitaksi hänelle itselleen, tai kes-kustella missä tilanteissa internetin käyttö on tai ei ole suotavaa. Keskustelussa esille tulee nostaa nuoren vahvuuksia ja potentiaalia, mitkä tukevat hänen internetin käytön kohtuullistamistaan. Kes-kustelussa tulee muistaa samanarvoisuus. Myös oman puheenvuoron odottaminen ja läsnäoleva kuuntelu auttavat toisen ajatusmaailmaan eläytymistä (Väisänen, L., Niemelä, M. & Suua, P. 2009, 17-21.) Anglé, S. (2020) puhuu heijastavasta kuuntelusta, jossa toistetaan yksilön kertoma tai tehdään keskustelun aikana toteamuksia ja yhteenvetoja.
Fyysinen viestintä kattaa suoraan fyysisen kehon keinoin tapahtuvan toiminnan. Fyysiseen viestin-tään lukeutuvat eleet, ilmeet, äänensävy ja -korkeus, puhetapa, liikkuminen tilassa, ryhti ja vaatetus.
Vuorovaikutuksessa on tärkeää taitava ja asiallinen fyysinen viestintä. Sanattomana viestintänä fyy-sinen viestintä on riippuvainen kulttuuriympäristön sille antamista merkityksistä. (Dunderfelt, T.
2016, 16, 21-23.) Tilojen luonnetta tuottavat ja muokkaavat keholliset käytänteet ja toimintatavat.
Kehollisuus yhdistää tilan representaatiot representaation tiloihin. Keholliset käytänteet nostavat esiin yhteiskunnallisia epäkohtia esimerkiksi ajattelumalleja haastamalla. Keho on tilassa ja keholla on tilansa. Eri aistien kautta keho havaitsee tilaa. Ulkoinen ja sisäinen tilallisuus rajautuu fysiologisin toimintojen kautta. Ulkoinen tilallisuus kohdataan orientoitumisen ja rajojen raameissa. Toiminnois-saan ihmiset rajaavat tilaa erotellen sitä ja antaen sille merkityksiä. Keholliset käytännöt ovat siten tilallisia käytäntöjä. Ne tuottavat tiloja ja uusia merkityksiä. Keskeistä on tapahtuma, missä kohdataan toinen. (Lefebvre 1991, 167-228. & Simonsen, K. 2005; Semi, J. 2010, 65-66, 68-69 mukaan.) Koh-taamisessa onkin syytä kiinnittää huomiota omaan keholliseen viestintään, esimerkiksi laskeutua konkreettisesti keskustelemaan nuoren korkeudelle, jos toinen istuu ja toinen seisoo. Tämä edistää vaikutelmaa tasavertaisesta keskustelusta, jossa nuoren ajatuksille on myös tilaa.
Intuitiivisella viestinnällä Dunderfelt, T. (2016) tarkoittaa esimerkiksi käsitteitä, merkityksiä ja tar-koituksia, henkisiä tavoitteita, ihanteita, arvoja, hyveitä, yksilöllisyyttä sekä ydinminää. Intuitiivinen positiivinen tai negatiivinen yhteys syntyy nopeasti. Intuitiivisen viestinnän myötä välittyy luottamus,
arvostus ja kunnioitus. Onnistuneeseen intuitiiviseen viestintään liittyy rauhallinen hyväksyvä läsnä-olon taito ja läsnäoleva kuuntelu sekä hyväksyvä asenne, tapahtuman ytimessä mukana eläminen sekä ihmisten aito kohtaaminen. Läsnäololla tarkoitetaan sisäistä asennetta sekä tietoista virittäytymistä sen hetkiseen tilanteeseen ilman, että arvioidaan, arvostellaan tai tuomiaan asioita. Läsnäolo ja siihen asettautuminen on psyykkistä toimintaa, jolla intuitiivisesti aistitaan toisen ihmisen virittäytyneisyy-den ja läsnäolon tila. Intuitiivinen yhteys voi myös katketa nopeasti. Kohtaaminen voi jäädä pinnal-liseksi, vaikka kommunikoimme keskenämme. Intuitiivisen yhteyden vaillinaisuus tai puuttuminen voi vaikuttaa negatiivisesti ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja viestiminen koetaan raskaana ja uuvuttavana. Jos intuitiivinen viestintä lukkiutuu, toista ihmistä tai hänen ajatuksiaan ei tällöin no-teerata. Läsnäolevaa kuuntelua voi haitata toisen puheen aikana oma sisäinen puhe, jolloin mietitään mitä vastaan tai arvioidaan toisen puhetta. Läsnäolevaa kuuntelua haittaa myös kiinnostuksen puute, toisen puhuessa muun suunnittelu ja miettiminen, ajatusten toisaalle lento ja tilanteesta karkaaminen.
Yhteistyön voi saada toimimaan, kun ymmärretään, kuinka intuitiivinen viestintä syntyy sekä kehit-tyy ja hahmotetaan hyvää kommunikointia ylläpitäviä tekijöitä. Läsnäolevassa sisäisen kuuntelemi-sen tilassa toikuuntelemi-sen sanat saavat kaikua ja ideat vastaanotetaan ilman arviointia, vähättelyä tai kritiikkiä.
Läsnäolevan kuuntelun myötä toinen kokee tulevansa vuorovaikutuksellisesti hyväksytyksi ja arvos-tetuksi omana itsenä. Yhteys rakentuu, kun kiinnostutaan ulkoisen käyttäytymisen lisäksi toisen ta-voitteista ja ideoista, kun saadaan tuntuma toisen ydinminää eli ihmisen persoonalliseen yksilöllisyy-teen. Yhteys rakentuu ymmärrettäessä toisen ydinminää sekä osattaessa toimia käsitteillä. Meillä voi olla yhteisiä periaatteita, tavoittelemme samoja arvoja tai ihanteita, vaikka keinot ovat erilaisia. In-tuitiivisen viestinnän kanavan avaaminen edesauttaa vuorovaikutuksen ja kohtaamisen sujumista ra-kentavasti. Intuitiivisessa viestinnässä ainutlaatuisten ihmisen sisäiset minuudet, yksilöllisyydet koh-taavat tai jäävät kohtaamatta. Kohdatessamme vuorovaikutuksessa ajatuksen tasoilla, voimme ruok-kia toisiamme ideoilla. Onnistunut yhteistyö voi näin synnyttää jaksamista ja innostaa yhdessä luo-miseen ja visioiluo-miseen. (Dunderfelt, T. 2016, 16, 29-30, 32, 35-37, 41-42, 50-55.) Nuorilla on tarve läsnäoleville, ammattitaitoista ohjausta ja tukea antaville aikuisille (Wallin, A. 2011).
Tunneviestinällä Dunderfelt puolestaan tarkoittaa ilmapiiriä, fiilistä, tunnelmaa ja tunteita, emootioita sekä erilaisia persoonallisuustyylejä, puheessa ja olemuksessa ilmentyvää tunnelatausta, suhtautu-mista asioihin. Tunneviestinnässä on syytä kiinnittää huomiota kaksoisviestintään, jossa tunnelataus ja sanat eivät kohtaa. Haitallisen ja negatiivisen tunneviestinnän hallinta on tärkeää. Tunneviestintään vaikuttavat tilanne ja puheenaihe. Tunneviestinnän kautta aistitaan yksilöiden persoonallisuuksien, temperamenttien, toimintatapojen ja tunteenilmaisutapojen kohtaaminen. Tunteet, emootiot,
tunne-vastaanotamme avoimin mielin ja kiinnostuneina ilmi tulevia tunteita. Tunteella tarkoitetaan oma-kohtaista, subjektiivista elämystä kohdatusta asiasta tai ilmiöstä. Tunteet syntyvät reaktiona tapahtu-maan, ilmoittavat millä tavoin tilanne on yksilölle tärkeä. Tunteet elävät nykyhetkessä, tulevat ja me-nevät. Tunteet ovat kokemusilmiöitä, jotka saavat elää, eikä niihin ole syytä puuttua. Yritys muuttaa toisen tunnekokemusta kielii kriittisestä suhtautumisesta tunnekokemukseen ja aiheuttaa vuorovaiku-tukseen ongelman. Tunteita saa tuntea, myös vihaa, ärtymystä ja pettymystä. Tunteita ei voi kontrol-loida. Omat sekä toisen tunnekokemukset tulee kohdata läsnäolevasti, hyväksyä arvostelematta ja niitä torjumatta. Emootioihin eli tulkittuihin tunteisiin sotkeutuu ajatuksia sekä uskomuksia tunteiden tarkoituksesta ja tapahtuvasta. Emootiot jäävät mieleen pyörimään ja ne tulevat menneisyydestä, elä-vät tulkinnoista sekä opituista malleista. Emootiot tulisi kohdata läsnäolevasti ja tarvittaessa niitä voi tarkastella kriittisesti, kyseenalaistaa, puuttua ja työstää. Tunnekäyttäytyminen on tunnetiloista kum-puavaa sanallista ja fyysistä toimintaa. Tunnekäyttäytymistä on osattava ohjata, säätää ja tarvittaessa kontrolloida jämäkästi ja sopimuksin. Töykeältä ja aggressiiviselta tunnekäyttäytymiseltä tulee suo-jautua. (Dunderfelt, T. 2016, 62-73.)
Tunneviestejä tulkitaan huomaamatta menneisyyden pohjalta, reagoidaan ja toimintaan tietyin tavoin eri tilanteissa. Tulkintojen olemassaolon tiedostamisen ja liiallisista tulkinnoista irrottautumisen har-joittelusta on hyötyä. Etenkin, kun menneisyyden toimintaohjeet eivät toimi ja nykyisyys vaatii toi-senlaisia sanoja, toisenlaista toimintaa, asennetta ja käyttäytymistä. Kyse on itsensä tuntemisesta ja itsensä johtamisesta. (Dunderfelt, T. 2016, 67-68, 73-78, 85-86.) Itsensä johtaminen on vanhojen toi-mintatapojen kyseenalaistamista, vastuun ottamista, uuden oppimista ja jatkuvaa muutosta (Salmi-mies, R. 2008, 21). Hyötyä on tietoisuus oman temperamentin vaikutuksesta tunteiden käyttöön sekä tunteilla reagointitapoihin erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, myös paineessa ja kiireessä. Tunnevies-tinnän harjoittelu lähtee omien tunteiden ja mielialojen tunnistamisesta. On huomioitava, että maail-maa katsotaan mielialan tai tunteen kautta. Usein samankaltaisuus hyväksytään ja erilaisuus torjutaan.
Voi olla, että jokin nykyisessä muistuttaa menneisyyden vaikeuksia. Keskustelu on sujuvampaa itseä miellyttävistä aiheista, voimme kuuroutua toisten ehdottamille aiheille. Voi myös olla, että kriti-soimme tai inhoamme jotain ominaisuutta toisessa, joka löytyykin omasta persoonallisuudesta. Omi-naisuus ohitetaan, sillä se koetaan uhkana mukavalle minäkäsitykselle. Kun myöntää tunnetilansa vaikutuksen käsityksiin muista, jää jäljelle aito tunne, tunnekokemus, joka on oikein tilanteeseen mi-toitettu. Tämä voi vähentää tunteiden väärintulkintaa. Tunteen syntyessä, huomaamatta syntyy usein mielikuva ja tulkinta, ennakointikin. Tunneilmapiirin ollessa epäedullinen, tämä on syytä tiedostaa.
Kannattaa tietoisesti rakentaa suotuisa mielikuva tapahtumasta. (Dunderfelt, T. 2016, 67-68, 73-78,
85-86.) Tämä kytkeytyy yhtä lailla Vänskän, K. ym. (2011, 13-14) mainitsemiin ohjaajan tiedosta-mattomiin muistijälkiin sekä näiden työstämiseen.
Voimien viestintään Dunderfelt, T. (2016) liittää esimerkiksi haluamisen ja tahtomisen, hyväksynnän ja torjunnan, avautumisen ja sulkeutumisen, vaistot ja viestit sekä vallan. Voimien viestintä on sana-tonta ja dynaamista ja siinä ilmentyvät ja kohtaavat voimakkaimmat kokemukset; aikomukset, tahdot, tarpeet ja halut. Voimien viestinnän ilmiö on intentionaalisuus, joka suuntaa psyykkisen energiamme ulos. Se on inhimillistä, liikuttavaa toimintaa. Kyse on reaktiomaisesti, lähes tiedostamattomasti pois työntävistä ja lähentävistä voimista, jännitteistä. Psyykkisenä toimintana voimien viestintä voi olla rakentavaa yhteenkuuluvuutta ja yhteishenkeä luovaa tai tuhoavaa vallankäyttöön, aggressiivisuuteen ja kiusaamiseen liittyvää. Aistimme voimien viestinnän kehossamme, se on kytköksissä biologisiin toimintoihimme. Siinä, miten ilmaisee itseään sosiaalisesti, on vastuunsa. Tästä on syytä olla tietoi-nen, vaatii taitoa tulla toimeen tässä viestinnän kentässä, se kuuluukin aikuisen kehitystehtäviin.
Haasteensa tuo voimien viestit, jotka koetaan negatiivisesti. Vastuu tulee esiin kasvattajan ja nuoren vuorovaikutustilanteissa. Rajojen asettaminen ja esimerkkinä oleminen on kasvattajan tehtävä, sa-malla nuorella voi olla hyvinkin voimakas tahtonsa. Vuorovaikutuksessaan kasvattajan tulisi sisällyt-tää voimien viestinsisällyt-tään kunnioitusta nuoren ydinminää kohtaan, intuitiivisen viestinnän puolelta.
Voimien viestintään tutustuminen vaatii kokemusta ja kokemuksia tästä. On tilanteita, joissa kuun-telu, ymmärtäminen ja ystävällinen puhe eivät toimi. Mikäli toinen kommunikoi hajottavalla intenti-olla voimien viestinnän alueella, tavoitamme toisen vain voimien viestinnän kautta. Tällöin rakenta-vaan puheen ja tunteen lisäksi meidän täytyy kasvattajina vastata rakentavalla intentiolla. Päättäväi-sellä voimalla on viesti, että puhuja tarkoittaa mitä sanoo. Voimien viestinnän ollessa puhdasta, siinä on tahtoa vailla ylimääräistä tunnetta. Esimerkiksi huutamisessa on turhaa, toisia ärsyttävää tunnetta.
Puhtaassa voimien viestinnässä tämä tahto herättää toisen tahdon toimia. (Dunderfelt, T. 2016, 84, 91-96, 99, 102, 106-108, 120.)
Sosiaalisessa kentässä vuorovaikutusta tapahtuu siis edellä mainituilla sanallisen ja sanattoman vies-tinnän ulottuvuuksilla. Viesvies-tinnän ollessa läsnäolevaa ja rakentavaa, mahdollistuu kohtaamisen tila ja eritoten kasvatuksellinen kohtaaminen. Näin haasteellisissakin tilanteissa rakentavalla vuorovai-kutuksella päästään ratkaisukeskeiseen työskentelyyn. Nuoren internetin käytön ollessa ongelmal-lista, siihen puuttuminen vaatii ratkaisukeskeistä otetta vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus kohtaami-sessa on siten kiireetöntä asioiden tarkastelua ymmärrettävin sanoin, yksilöä ja hänen näkökulmiaan kuuntelevaa ja arvostavaa sekä yksilöä rohkaisevaa (Franssila, P. & Wallin, M. 2010). Kohtaaminen
sekä läsnäolo ja vallitsevien valtasuhteiden tiedostaminen on keskeistä hyvässä hoito- ja kasvatus-suhteessa. (Franssila, P. & Wallin, M. 2011.) Tällöin on mahdollista päästä tuloksekkaasti ohjaamaan ja tukemaan yksilöä terveyskäyttäytymisen muutoksessaan. Kohtaaminen on voimaannuttavaa ja se voi parhaimmillaan vastata ihmisen tarpeeseen tulla kohdatuksi (Heinonen, N. 2016, 65). Keskeistä tukemisessa ja auttamisessa on välittää miten yksilöllä menee ja mitä hänelle kuuluu. Jaksaminen yksilön kanssa, aikuisena olo ja luottamuksen rakentaminen on tärkeää. Yksilö tulisi saada pysähty-mään ja huomaamaan tilanne sekä oivaltamaan, että asiaan voidaan vaikuttaa. Tärkeää on tarjota ja saada yksilö vastaanottavaiseksi avulle. Myös yhteistyö lähipiirin kanssa on keskeistä. (Linnakangas, R. & Suikkanen, A. 2004, 60-62)
Kohtaamisen tilat mahdollistavat ajatusten, kokemusten, tiedon ja merkitysten jakamisen sekä osaa-misen kehittäosaa-misen. Kohtaaminen voi olla fyysistä, psyykkistä, toiminnallista sekä kulttuurillista.
Kohtaamisessa mahdollistuu yksilön ymmärryksen muutos ja yhteisen ymmärryksen rakentuminen.
(Heinilä, H. 2012, 15.) Mentaalinen eli ajattelun tila voi koostua tiedosta, oppimisesta sekä merkityk-sen annoista. Mentaalinen tila on jaetun ymmärrykmerkityk-sen myötä syntyvä. Mentaalimerkityk-sen tilan kohdalla puhutaan myös ajattelumaailmasta tarkoitettaessa paikannettavissa ja rajattavissa olevien ideoiden sekä ajatusten kokonaisuutta. Mentaalinen tila paikantuu yksilöiden sijasta yksiköiden ja kollektiivien väliseen suhteeseen. Inhimillinen läsnäolo vuorovaikutusta ympäröivien kontekstien mielessä on mentaalisen tilan syntymisen ja kehittymisen edellytys. (Hernes, T. 2004, 112. & Heiskanen, T. 2006, 192-193 mukaan.) Lefebvre puhuu kokonaisvaltaisuuden, eheytymisen ja läsnäolon hetkistä. Nämä hetket ovat varapoistumistie arkielämän vieraantumisesta, siksi niissä on vallankumouksellista po-tentiaalia. Hetket konkretisoituvat oivalluksina, rakkautena, sitoutuneena taisteluna ja ovat osa inhi-millisyyttä. Siten paikka ja sen kokemus ovat paitsi nykyisyyden ja menneisyyden risteymiä myös lähtökohtia uusille tiloille. (Villanen, S. & Immonen, M. 2002, 38., Shields, R. 2002, 9-10. & Semi, J. 2010, 107.) Lefebvren kuvaamien hetkien voidaan ajatella kuvastavan osaltaan samanaikaista, voi-maannuttavan läsnäolevaa kohtaamisen kokemusta.
Timonen, L. (2011, 2) toteaa tapaustutkimuksessaan, että yhteisesti jaettuja ja merkitysyhteyksiä muodostavia kohtaamisen tiloja voidaan katsoa olevan kasvattajalle näkyväksi annettu opiskelijan oma elämismaailma sekä oppimisen tila, kasvattajan ja opiskelijan yhteinen pedagoginen tila sekä kasvattajan, opiskelijan ja koulutuskontekstin välinen tila. Kohtaamisen tilat linkittyvät siten opiske-lijan, opettajan sekä koulutuskontekstin välisiin oppimiseen kytkeytyviin paikkoihin, osallisten yh-teisesti jakamiin tiloihin. (Timonen, L. 2011, 2.)
Kuten Heinilän, H. (2012, 17) tulkitsee, myös tässä tutkimuksessa kohtaaminen koulumaailmassa kattaa niin opiskelijoiden keskinäiset kuin opiskelijoiden ja opetushenkilöstön sekä muiden toimijoi-den välisen kohtaamisen. Kohtaamisen tilassa konkreettisella, tarkemmin rajatulla ja määritellyllä toiminnalla voidaan tarkoittaa kohtaamisen paikkoja (Heinilä, H. 2012, 11). Tutkimuksessa keskity-tään tarkastelemaan kasvattajan ja opiskelijan välistä kasvatuksellista kohtaamista oppimisorientoi-tuneessa ohjaustilanteessa.