Kehonkuvan käsitteellä viitataan yksilön näkemyksiin ja tietoisuuteen omasta kehosta. Kehon-kuva on psykologinen arvio itsestä, eikä sillä viitata yksittäisiin kehon fyysisiin ominaisuuk-siin. Jokaisella ihmisellä on kehonkuva riippumatta kehon koosta tai ominaisuuksista. (Cash, 2004.) Muodostunut kehonkuva on minäkäsityksen kannalta keskeinen osatekijä ja sillä voi olla vaikutusta yksilön kokemaan itseluottamukseen, syömiskäyttäytymiseen, koettuihin tun-teisiin arjessa ja tapaan olla muiden kanssa. (Burke, Schaefer & Thompson 2012, 365). Muu-tokset kehon toiminnassa, ulkonäössä ja esimerkiksi terveydentilassa voivat vaikuttaa myös koettuun kehonkuvaan (Cash, 2004).
Kehonkuva voidaan jaotella Healeyn (2014, 1) mukaan neljään eri tekijään, jotka valottavat hyvin kehonkuvan eri aspekteja:
1. Koettu kehonkuva (perceptual): Näkemys omasta kehosta ja sen piirteistä. Esimerkkinä Healey esittää tilanteet, joissa yksilö kokee olevansa lihava, vaikka olisikin alipainoi-nen.
2. Kehon herättämät tunteet (affective): Kehoon liittyvät tunteet, erityisesti tyytyväisyy-den ja tyytymättömyytyytyväisyy-den tunteet kehoa ja sen eri piirteitä kohtaan.
3. Ajatukset ja uskomukset kehosta (cognitive): Kehon toimintaan ja ulkoiseen olemuk-seen liittyvät arvonannot: ”Voisin laihduttaa muutamat kilon”.
4. Toiminta, jota ulkonäön eteen tehdään (behavioural): Tavoitteet muuttaa omaa ulkoista olemusta esimerkiksi ehostautumalla.
Kehonkuvaa kuvaillaan monesti tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden ilmaisujen avulla, mikä puolestaan vaatii jonkinlaisen sisäistetyn ihanteen arvioiden taustalle (O´dea 2012, 141). Kuten identiteettikin, on kehonkuva osittain sosiaalisesti muodostuva käsitys itsestä suhteessa muihin ja yhteiskunnan normeihin. Tavat rakentaa ja saada tietoa oman arvion muodostamiseksi löy-tyvät sosiaalisista ilmiöistä, kuten vertailusta ja muilta saatuun palautteeseen reagoimisesta (Davison, 2012.) Läheisiltä saatu palaute tai kommentit liittyen esimerkiksi ulkonäköön vai-kuttavat yksilön käsitykseen itsestä. Erityisesti lapsuusajan kiusaamisella voi olla negatiivinen vaikutus kehonkuvaan. (Burke, Schaefer & Thompson 2012, 366.) Erityisesti nuoruudessa joukkoon kuulumisen ja hyväksynnän merkitys korostuvat ja itsetietoisuus omasta kehosta kas-vaa (Davison 2012, 246). Kehonkuva voi vaikuttaa myös ihmisen yleiseen itsetuntoon, jolla viitataan käsitykseen omanarvontunnosta. (O´dea 2012, 141).
Kulttuurin vaikutuksia kehonkuvaan voidaan selittää sosiokulttuurisen lähestymistavan kautta.
Näkemyksen mukaan ihminen voi esimerkiksi verrata itseään ihanteisiin ja vahvistaa kehon-kuvaansa tätä kautta positiiviseen suuntaan tai vaihtoehtoisesti kokea tyytymättömyyttä ihan-teidensa täyttymättömyydestä. Vertailukohteina voivat olla mediakuvasto, läheiset tai sisäiste-tyt ihanteet liittyen kehon eri piirteisiin. Sosiokulttuurinen lähestymistapa korostaa kehonku-van muodostumisen sosiaalista puolta, mutta tämä ei tarkoita, että kaikki harjoittaisivat esimer-kiksi juuri sosiaalista vertailua samassa määrin. Kehoonsa tyytymättömien kohdalla vertailun oletetaan olevan yleisempää. (Burke, Schaefer & Thompson 2012, 366.) Relationaalisen näkö-kulman mukaan kehonkuvan keskiössä ovat tärkeät ihmissuhteet. Läheisten ilmaisema keho-tyytymättömyys, vertailun ilmapiiri ja kehoon liittyvät huolet voivat ikään kuin tarttua sosiaa-lisissa tilanteissa. Samoin positiivisen suhde voi myös tarttua läheisiin ja vähentää kehoon liit-tyviä paineita, tarvetta vertailulle ja ehkäistä tyytymättömyyden viriämistä. (Waring & Kelly, 2020.)
Ulkonäkö ja siihen liittyvät paineet ovat kuitenkin yleisiä huolia. Ulkoisen olemuksen on esi-tetty olevan yksi keskeisimmistä ihmisten toisistaan tekemiin arvioihin vaikuttavista tekijöistä.
Ihmiset voivat toisia arvostellessaan tehdä yksinkertaistettuja arvioita ulkonäön ja esimerkiksi persoonallisuuden tai älykkyyden yhteydestä (Davison 2012, 246). Yksi tapa pyrkiä saavutta-maan hyväksynnän kokemus on itsensä muuttaminen ihanteeseen ja sisäistettyyn normiin. Er-ving Goffman esittää tästä esimerkkinä ulkonäön muokkaamisen plastiikkakirurgian avulla (Goffman 1984, 19–20.) Länsimaissa suurin osa ihmisistä tarkkailee ulkonäköään, joskin tar-kastelun määrällä ja sen herättämillä tunteilla on eroja. Laihuusihanteen sisäistäneet naiset tark-kailevat erityisesti painoa, kun miehet voivat tarkkailla kehoaan lihaksikkuuden ihanteeseen peilaten. (ks. Walker & Murray, 2012.)
Yksi kehonkuvan kenties korostuneessa asemassa oleva tarkasteltava tekijä on paino. Lihavuus nähdään negatiivisena ja paheksuttuvana piirteenä niin kauneusihanteiden kuin terveyden sa-ralla. Tätä negatiivista sävyä painokeskusteluissa Hannele Harjunen avaa lihavuuskeskuste-luita tarkastelevassa artikkelissaan ”Lihavuus ja moraalinen paniikki” (2004). Paino on koros-tunut ominaisuus myös stigman käsitteeseen liittyen, sillä lihavuutta pidetään yhteiskunnassa leimallisena piirteenä. Väitteet siitä, että stigma ja stigmatiosoiminen voisivat motivoida ih-mistä terveytensä edistämiseen, ovat nykytietämyksen valossa kyseenalaisia (ks. Puhl &
Heuer, 2010). Lihavuuteen suhtaudutaan varautuneesti ja negatiivisesti, eivätkä nämä asenteet
edesauta ihmisten terveyttä. Leena Putkonen toteaakin osuvasti ”Ketään ei tiettävästi voi syyl-listämällä, kiusaamalla tai piinaamalla laihduttaa normaalipainoiseksi”. Painoon liittyvä stigma voi myös myötävaikuttaa lihomista erityisesti heillä, jotka kokevat jo painosta johtuvaa syrjin-tää ja alemmuudentuntoa arjessaan. (Putkonen 2019, 22–23.) Huoli painosta ei katso välttä-mättä vaa´an lukemaa, sillä ylipainoon liittyvä stigma aiheuttaa huolta myös normaalipainois-ten keskuudessa. Malli siitä, millainen keho on kaunis ja terve, vaikuttaa jokaisen mielissä.
(Harjunen 2004, 413; Putkonen 2019, 22.)
Arvostava suhde itseä kohtaan ja joustava suhde kehoon voidaan nähdä hyvinvoinnin kannalta tärkeinä. Kehoa koskeva tyytymättömyys, muihin vertailu ja negatiiviset tunteet omaa kehoa ja ulkonäköä kohtaan voivat rajoittaa yksilön toimintaa. Negatiivinen suhde kehoon voi myös altistaa syömiseen liittyviin ongelmiin. Huoli omasta painosta tai ulkonäöstä voivat muuttua pahimmillaan elämää rajoittaviksi tekijöiksi. (Perey & Koenigstorfer, 2020.)
Nykyisten kauneusihanteiden ja terveyskeskustelun pohjalta voidaan esittää, että sisäistetty hoikkuuden ja sopusuhtaisuuden vaatimus korostuu kaikkien ihmisten kohdalla, joskin miesten ja naisten sisäistämät arvot ulkonäön osalta vaihtelevat jonkin verran. Ylipainoa käsitellään muun muassa epäterveellisyyden, itsekurin puutoksen ja epäviehättävyyden arvostelmin (Har-junen, 2004) ja tämä voi aiheuttaa itsetietoisuutta ja painetta omasta kehosta sen koosta tai ulkonäöstä riippumatta. Diabetesta sairastava ei elä näistä yhteiskunnallisten diskurssien ja ar-vojen ulkopuolella, vaan voi kokea painetta ulkonäöstään ja kehostaan. Itsetietoisuus kehosta ja terveyden edistämisen tavoitteet voivat olla sairauden kautta jopa korostuneet. Terveyttä edistävät elintavat ovat arvokasta diabeteksen omahoidossa itsessään, minkä lisäksi diabetesta sairastava voi tavoitella myös kauneusihanteisiin mukautumista rakentavasti tai terveydelle haitallisin keinoin.
Tässä pro gradu -tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan erityisesti positiivisen ja negatiivisen kehonkuvan rajapintaa ja sen vaikutuksia diabeteksen omahoitoon. Diabeteksen hoito vaikuttaa kehoon monellakin tapaa. Diabeteksen hoito on ensinnäkin kehossa näkyvää toimintaa. Insu-liinin annostelusta jää kehoon mustelmia ja mahdollisia arpia, insuliinipumppu ja verensoke-rien mittaamiseen käytetyt sensorit ovat iholla jatkuvasti kertomassa diabeteksen olemassa-olosta. Toisekseen diabeteksen omahoito voi vaikuttaa ihmisen kehoon painonvaihteluna. Yksi ensimmäisiä näkyviä diabeteksen oireita on painon laskeminen, ja insuliinin korvaushoidon
aloitus puolestaan nostaa painon monesti entiselleen. Se miten yksilö suhtautuu omaan ke-hoonsa ja sen muutoksiin diabeteksen myötä voi vaikuttaa omahoitoon erityisesti nuoruudessa, jolloin toisten ikätovereiden hyväksyntä ja joukkoon kuuluminen ovat tärkeitä kehitystehtäviä.