Diabulimia omahoidon neuvottelukumppanina

Eräs haastateltava kuvailee diagnoosia edeltäneen painon laskemisen olleen myönteinen asia.

Insuliinin korvaushoidon aloituksen jälkeen painonnousu sairaalajakson aikana herätti puoles-taan epämiellyttäviä tunteita, ja diabetekseen sopeutumisen alkuvaihetta haastateltava kuvasi täydellisyyteen pyrkimisen kautta.

Et siis kyllähän se sano se hoitaja siellä että ei tarvii todellakaan niin ku tavotella että, niin ku, liian täydellistä heti. Et niin ku se oli ihan hyvä ku se on alle 10. Mut ei herran-jestas sentään kun meni niin ku pasmat ihan sekasin jos se vähän nous, yli vähän kym-menen olin ihan herranjumala paniikissa et, kamalaa.

Se oli varmaan se sitten, sen jälkeen ku tajus ettei, et tätäks tää on loppuelämä ja näin.

Niin sitten heitettiin, vähän niin ku heitti sinne sit toiseen ääripäähän. Et, en hoida ol-lenkaan ja, et en jaksa tätä, et vaan niin ku oon ja elän niin ku sitä ei oiskaan. Et, siin on ollu tosi paljon haasteita. Ja niin ku on ollu oikeesti tosi, tosi huonoja kausia. Et silleen ettei oo tullu pistettyy insuliinii lähes ollenkaan. Sen verran et pysyy ne ketoai-neet poissa mut muuten ei niin ku ollenkaan. Et, sen kaa oon niin ku oikeesti yrittänyt työskennellä nyt tosi paljon.

Kokemukset laihtumisesta ennen diagnoosia ja painon palautuminen insuliinin korvaushoidon aloittamisen jälkeen olivat muutoksina liian nopeita ja aiheuttivat ahdistusta. Tieto diabeteksen vaikutuksesta painoon oli vaikea käsitellä.

--On varmaan jääny sit se, et no, et sillo kun et hoida diabetesta, niin totta kai se et, ku sitä juo sitä vettä todella paljon ja sitten taas niin ku osa energiasta tulee niin ku virtsan mukana ulos, niin sillon on hoikempi olo, nesteet lähtee kropasta ja tälleen niin. On niin ku, sanotaan näin et on parempi itsetunto, siis todellakin parempi itsetunto kun ne so-kerit on siellä korkeella. Ja tota, ja sitten kun taas alkaa hoitaa itteensä, ja ne nesteet tulee takas kehoon ja, sen niin ku tuntee. Ja, sit tavallaan pelkää myös sitä että apua, et nyt pitää olla liian, tai siis tosi tarkka ruokavalion suhteen ettei vaan tule kiloja nyt sen takii et verensokeri on parempi. Niin, siis kyl, se vaikuttaa ihan tosi paljon.

Haastateltava kokee omahoidon haasteeksi painonnousun ja siitä aiheutuvat negatiiviset tun-teet, jotka aiheuttavat henkisiä neuvottelutilanteita. Haastateltava kuvailee vaikeita tunteita ris-teyksen vertauskuvalla, kun ei tiedä pitäisikö hänen jatkaa oikeaoppista omahoitoa vai luovut-taa hoidosta aiheutuvan painonnousun tuottamille ahdistuksen tunteille.

Siis, se niin ku totta kai se, saa sitä paremmaks mut, sitten kun rupee taas niin ku huo-maa niit muutoksii siin kehossa. Ja huohuo-maa et apua, et tääkään ei nyt auta, tää ei nii ku auta tähän, ja sit tulee stressi siitä et apua et nyt en tiiä mitä teen, et pitäskö jatkaa tätä hoitoo vai heittää lekkeriks. Et kun, tää rupee nyt näkyy kehossa. Et siin vaihees tulee semmoseen risteykseen, et en tiiä et pitäskö mun jatkaa tätä superterveellistä, tää ahdis-taa, tai siinä vaihees ahdistaa myös se toinen vaihtoehto ettei hoida ollenkaan ja sit on ihan jotenkin niin kun, et ei tiiä yhtään mitä tekee.

Joo et sit niin ku, kaikki tuntuu, kaikki tiet tuntuu liian ahistavilta. Et, missään ei oo semmonen että täs ois nyt hyvä olla.

Haastateltava on käsitellyt aktiivisesti suhdettaan painoon ja ulkonäköön, nähden diabulimian elämänvaiheeseen liittyvänä haasteena. Tilanteeseen sekoittuvat diabetekseen sopeutumisen li-säksi monet muut elämän osa-alueet, ja haastateltava kertoo hakeneensa apua tilanteeseen. Eri-tyisesti haastateltava korostaa kehoon liittyvän ahdistuksen helpottavan elämäntilanteissa, kun arjessa on jotain mielekästä odotettavaa tai tavoiteltavaa. Näinä hetkinä oman kehon painoarvo arjessa vähenee, sillä se ei tunnu keskeiseltä asialta elämän muiden mielekkäiden asioiden rin-nalla.

No siis, kyl on niin ku auttanut tosi paljon, tai siis niin ku sanoin aiemmin että sillon kun menee elämässä muutenkin hyvin niin sillon tulee ain niitä et nyt taas hoidetaan ja niin ku että on ihan ok ja tämmöstä. Et esimerkiksi, just vaikka, jos töissä saanu hyvää palautetta, palkankorotuksen tai siis jotain tämmöstä, et saanu vähän vastuullisempii hommii ja tavallaan on osotettu et oot tärkee työntekijä. Niin sillon on kyl yleensä tullu semmonen että, et ei vitsi, et kyl pystyn hoitaa tän diabeteksen, et se, et ei se paino oo tärkee asia nytten. Et haluun vaan niin ku olla terve. Hyvinvoiva. Et tavallaan saa sen, et sil painolla tai sillä keholla ei oo mitään merkitystä muille.

No siis kyllä oon kyl vahvasti sitä mieltä et tää on ohimenevä vaihe. Et jotenkin on semmonen ajatus et, saan niin kun sen, saan vielä hoidon tasapainoon ja semmosen.

Niin kun, itsetunnon ja semmosen kehonkuvan et pystyn viel niiden kaa olee hyvää pataa. Et lähinnä se liittyy siihen että sit ku saan tehä jotain semmosta mist niin kun, tunnen et teen jotain tärkeetä.

Haastateltava kertoi hakeneensa apua tilanteeseen ja sai lähetteen terapeutille. Kehonkuvan ja samalla ruokasuhteen parantaminen voidaan nähdä kuitenkin haastavaksi tilanteessa, jossa te-rapeutti ei ole selvillä diabeteksen kokonaisvaltaisista vaikutuksista arkeen. Mahdolliset haas-teet ruokasuhteen ja kehonkuvan osalta olisikin tunnistettava diabeteksen näkökulmasta, eikä katsoa diabeteksen olevan näistä aiheista erillinen, irrallinen tekijä.

Et se [terapeutti] ei, se ei tietäny mitään. Ei siit oo oikein sen suhteen sit ollu, et se tavallaan käsitys mikä hänellä oli diabeteksesta, niin ku ykköstyypin diabeteksesta, niin se on se mikä monella muulla ihmisellä oli, missä on käsitys että, et se tulee huonoista elintavoista. Ja et syöt paljon kaikkee, roskaruokaa, että paranna, et kokeile vähähiili-hydraattista ruokavaliota. Et se oli vähän se niin ku hänen keino sit siinä.