Joustotyön laaja-alaiset juuret

Joustotyön käsitteen laajuutta ja epämääräisyyttä suomalaisessa viitekehyksessä kuvastaa hy-vin Suomen Joustotyöyhdistyksen tekemä määritelmä. Järjestön mukaan joustotyöllä tarkoite-taan perinteisen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän liikkuvan ja kotiperusteisen työn lisäksi virtuaaliorganisaatioiden, paperittomien prosessien ja monitilatoimistojen mahdollis-tamia uudenlaisia työtapoja sekä ns. kolmansissa työpaikoissa tehtävää työtä (Suomen Jousto-työyhdistys, 2012). Hyvin samantapaisesta tulkinnasta puhutaan myös työministeriön 1990-luvun alussa julkaisemassa muistiossa etätyön ja joustotyön kansainvälisestä tilanteesta ja niiden sovellutuksista Suomeen. Kyseinen muistio on ensimmäisiä virallisia Suomessa jul-kaistuja dokumentteja, joissa on reagoitu joustotyön käsitteeseen. Yhdysvalloista alkunsa saa-neen flexible work -termin katsottiin tuolloin tarkoittavan työn järjestämiseen liittyvää laajaa kehittämistä, johon luetaan mukaan johtamisjärjestelmän ja työelämän uudistuksiin liittyvät kysymykset (Työministeriö 1991, 8).

Joustaviin työjärjestelyihin Suomessa perehtynyt tutkija Tero Mamia (2007, 34) painottaa, että työn joustavuudesta voidaan puhua hyvin monella eri tasolla, mikä luo osaltaan haasteen sen tutkimiseen. Hänen mukaansa joustavuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi työmarkki-noiden ja institutionaalisten rakenteiden joustavuutta, mistä voidaan käyttää myös nimitystä määrällinen joustavuus. Tämän piiriin katsotaan kuuluvan esimerkiksi työsopimusasiat, työ-aikojen säätely ja työsuhteiden muutoksiin liittyvät tekijät. Joustavuus voi olla myös toimin-nallista, jolla viitataan etenkin työorganisaatioiden joustavuuteen. Mamia puhuu toiminnalli-sen joustavuuden yhteydessä työorganisaatioiden sisällä tapahtuvista muutoksista, joihin kuu-luvat esimerkiksi erilaiset tavat järjestää työtä. Nykyisen joustotyön käsitteen voidaan tulkita kehittyneen juuri toiminnallisesta joustavuudesta, sillä ajasta ja paikasta riippumattomat mah-dollisuudet järjestää työtä liittyvät olennaisesti työorganisaatioiden sisäisiin henkilöstökäytän-töihin.

Toiminnallisen joustavuuden juuret suomalaisessa tulkintakehyksessä voidaan paikallistaa

moninaisia työn joustavuuksiin liittyviä teemoja tarkastelemalla. Raija Julkusen ja Jouko Nä-tin (1994, 16-28) mukaan joustavuuden käsite tunkeutui suomalaiseen työelämätutkimukseen 1980-luvulla. Heidän mukaansa joustavuus voitiin tällöin liittää melkein mihin tahansa työ-elämässä tapahtuvaan muutokseen. Esimerkiksi talouspoliittisissa puheenvuoroissa jousta-vuuden käsitettä käytettiin erityisesti palkkajoustavuudesta puhuttaessa, kun taas yhteiskunta-poliittisessa tarkastelussa joustavuudella viitattiin muun muassa työvoiman liikkuvuuteen.

Nevanlinna ja Relander (2006) kuvasivatkin vielä 2000-luvun alussa termin moniulotteista sisältöä siten, että joustavuudella voidaan tarkoittaa liki mitä tahansa keskitetyn tulopolitiikan lakkautumisen ja joustavien työaikojen välillä.

Ensimmäisiä työn joustavia organisointimuotoja sivuavia tutkimuksia Suomessa oli Juha An-tilan ja Pekka Ylöstalon (2002) Proaktiivinen toimintatapa: Yritysten ja palkansaajien yhtei-nen etu? Laajan haastattelu-, kysely- ja rekisteriaineiston pohjalta he muodostivat analyysin suomalaisten yritysten hyödyntämistä työntekijää koskevista joustavista käytännöistä. Antila ja Ylöstalo jakoivat tarkastelemansa organisaatiot proaktiivisiin ja traditionaalisiin toimipaik-koihin sen mukaan, kuinka paljon vaikutusmahdollisuuksia työhön liittyvissä kysymyksissä työntekijöille sallittiin. Traditionaalisissa työpaikoissa päätösvalta oli keskitettyä, toimintoja ohjattiin ylhäältä käsin ja työtehtävät oli pilkottu suoritteiksi. Proaktiivisissa yrityksissä vas-tuun nähtiin olevan lähempänä työn suorittajaa ja organisaatio oli työntekijää osallistavampi.

Proaktiivisten yritysten yleistyminen Suomessa on tarkoittanut lisääntyvää joustavuutta työn tekemisen tavoissa sekä työnjaossa. Samalla myös yksilöllinen vastuu on korostunut, sillä työntekijältä odotetaan joustavuutta sekä proaktiivista asennetta markkinatilanteiden nopeasti muuttuessa. (Väänänen & Turtiainen 2014, 273-274.) Suomalaisessa, ja koko eurooppalaises-sa työmarkkinakentässä yritysten ja palkaneurooppalaises-saajien välistä suhdetta kuvaava käsite on 2000-luvulla ollut niin sanottu kokonaisvaltainen jouston vaatimus. Joustovaatimuksella on tarkoi-tettu erityisesti sellaista joustavuutta, joka viittaa työnantajien edellyttämiin joustoihin työnte-kijöitä kohtaan. Työntekijöiltä edellytetään venymistä, liikkumista ja muuntumista työnsä edellyttämällä tavalla. Lisäksi joustovaatimukseen liitetään usein käsitykset ammattiyhdistys-liikkeen liikkumavaran typistymisestä. (Anttila & Suoranta 2007, 228.)

Jouston vaatimus ja globalisaatiokehityksen myötä tapahtuneet työmarkkinamuutokset ovat haastaneet kehittämään erilaisia yhteiskunnallisia turvaverkkoja, jotka mahdollistavat saman-aikaisesti työmarkkinoiden joustavuuden ja työntekijöiden turvallisuuden. Anttilan ja Suoran-nan (2007, 228) mukaan tämän ”kaaoksen” hallitsemisen työkaluksi on esitetty joustoturvaa,

joka tarkoittaa työmarkkinoita koskevan politiikan ja pelisääntöjen uudistamista. Tanskasta lähtöisin oleva niin kutsuttu flexicurity -malli tarkoittaa yritystoiminnan ja työmarkkinoiden jouston tarpeiden sekä hyvinvointivaltion tarjoaman turvan yhdessä kehittämistä. Mallin idea-na on työmarkkinoiden riittävä joustavuus, jossa työntekijöiden hyvinvointi on turvattu.

(Jolkkonen & Kurvinen 2009, 23.) Tunnetun joustoturvamatriisin esittäneiden Wilthagenin ja Trosin (2004, 171) mukaan kyseinen malli voidaan ymmärtää strategisena, poliittisena, hal-linnollisena tai analyyttisena keinona hallita ja käsitteellistää taloudellisia ja sosiaalisia haas-teita. Heidän mukaansa joustoturva on eräänlainen vaihtokauppa joustavuuden ja turvallisuu-den välillä, joka voi tapahtua millä työmarkkinatasolla tahansa.

Vastaavaan tapaan kuin Suomessa, myös kansainvälisesti tarkasteltuna joustavuuden käsite on jalostunut laajasta ja epämääräisestä työelämän muutosta kuvaavasta termistä kohti yksilöta-son toiminnallista joustavuutta ja työn organisointitapaa painottavaa näkökulmaa. Richard Sennetin (2002, 45) mukaan flexibility -termi ilmestyi englannin kieleen jo 1400-luvulla. Al-kuperäisessä merkityksessään se kuvasi puun kykyä sekä taipua tuulessa, että palautua takai-sin. Termi on tästä lähtökohdasta jalostunut kuvaamaan työelämäkontekstissa muuttuvia olo-suhteita, joihin yksilöiden tulee mukautua. Ihmisen toiminnassa joustavuuden pitäisi merkitä samanlaista sitkeyttä ja lujuutta.

John Locke liitti varhaismodernissa filosofiassa joustavuuden aistimuksellisuuteen. Hänen mukaansa nämä aistimuksellisuudet juontuivat ulkopuolisen maailman ärsykkeistä, jotka tai-vuttavat minää ensin yhteen, sitten toiseen suuntaan. Ihmisluonnetta koskevista filosofisista pohdinnoista joustavuus muodostui yksilön sisäistä säätelyä koskevaksi ilmiöksi. Esimerkiksi Adam Smith liitti joustavuuden yrittäjyyden hyveisiin ja myötätuntoon. Tämän jälkeen John Stuart Mill hyödynsi joustavuuden käsitettä tarkastellessaan markkinoita, jossa vastakkain asettuivat yrittäjien eloisuus ja toisaalta teollisuustyöntekijöiden yksitoikkoinen uurastus. Te-oksessaan Principles of Political Economy, Mill toteaa joustavuuden saavan aikaan henkilö-kohtaisen vapauden. Ihminen on vapaa, koska hän kykenee muuttumaan. (Sennett 2002, 45-46.)

Työelämätutkimuksen piiriin joustavuuden käsite ilmaantui huomattavasti myöhemmin ja sai aluksi suosiota eri tuotannon teorioiden yhteydessä. Esimerkiksi Michael Piore ja Charles Sabel puhuivat 1980-luvulla teoksessaan The Second Industrial Divide (1984) siirtymästä jäykästä massatuotannosta joustavaan erikoistumiseen. Tällaisen joustavan erikoistumisen ansiosta yritykset pystyvät nopeasti vastaamaan kysynnässä tapahtuviin muutoksiin.

Tuotan-non teorioiden ohella joustavuuden käsitettä alettiin hyödyntää myös yritysten strategioita käsittelevissä tieteellisissä puheenvuoroissa. Tunnetuimpia tällaisista tulkinnoista on brittiläi-sen John Atkinsonin (1987) muodostama teoria joustavasta yrityksestä, jossa hän valottaa erilaistumista työvoiman käytössä ja yritysten joustopyrkimyksellisiä strategioita.

Yritysten strategisten toimintatapojen lisäksi joustavuuden käsitettä alettiin 1990-luvulla hyö-dyntää myös työn organisoinnin yhteydessä. Raija Julkusen (1994, 46) mukaan näihin aikoi-hin kansainvälisiin työaikakeskusteluiaikoi-hin alkoi ilmaantua puhe työaikajärjestelyistä, jotka edellyttivät työaikanormien väljentämistä. Samoihin aikoihin myös työelämätutkimusta käsit-televässä kirjallisuudessa alkoi esiintyä työn tekemisen joustoon liittyviä tulkintoja. Esimer-kiksi tietoyhteiskuntatutkimuksen uranuurtajiin kuuluva Manuel Castells (1996) käyttää teok-sessaan The Rise of Network Society termiä flex-timers, jolla hän tarkoittaa työntekijöihin kohdistuvia joustovaatimuksia. Hänen määritelmänsä mukaan termillä viitataan erityisesti sellaisiin työntekijöihin, joiden työ sisältää osa-aikaisuutta, epätavallisia työaikatauluja sekä työn yleistä epävarmuutta.

Eräänlaisena joustotyön esiasteena voidaan tulkita myös Castellsin joustovaatimusteorian kanssa samoihin aikoihin yleistyneet käsitykset aikapioneereista. Hörning, Gerhard ja Michai-low (1995, 114-148) ovat raportoineet tutkimuksessaan työntekijöistä, jotka hyödyntävät työ-elämän joustojärjestelmiä omien henkilökohtaisten tarpeidensa mukaisesti. Aikapioneereiksi kutsutut työntekijät ovat vähentäneet huomattavasti viikkotyöaikaansa parantaakseen elämän-laatuaan ja erottautuakseen työyhteiskunnan kulttuurisesta paradigmasta. Hörning ym. näkivät aikanaan kuitenkin haasteita tällaisen työaikojen joustavoittamisen kehitykselle. Heidän mu-kaansa suurimpana esteenä oli ennen kaikkea se, että työtehokkuuden mittarit olivat sidottu teollisiin aikastandardeihin, mikä osaltaan esti aikapioneerien suosion kasvun.