Suomen työaikalain uudistus vuoden 2020 alussa on herättänyt keskustelun uudenlaisista joustavista työn organisoinnin tavoista ja niiden vaikutuksista erityisesti nykyiseen asiantunti-jatyöhön. Työaikalain uudistuksen yksi merkittävimmistä muutoksista on uusi työaikamuoto, joustotyö. Joustotyö tarkoittaa nimensä mukaisesti joustavaa työaika- ja paikkajärjestelyä.
Siinä työtä voi suorittaa vapaammin työntekijän itse valitsemana ajankohtana ja työskennellä voi muuallakin kuin työpaikalla. Joustotyö on uudenlainen työn tekemisen tapa, jollaista suo-malainen työaikasääntely ei ole ennen tuntenut. Tarve tällaiselle sääntelylle on kummunnut erityisesti asiantuntijatyön luonteen muuttumisesta, sillä työn tekeminen on irronnut ajasta ja paikasta eikä asiantuntijan työhön käyttämää aikaa voida enää säännellä ja seurata kuten en-nen. (Riipinen, 2019.)
Asiantuntijatyön rooli onkin korostunut nykyisillä työmarkkinoilla, sillä Suomessa niin kutsu-tun suorittavan työn osuus on rajusti vähentynyt 1980-luvulta lähtien, kun taas abstraktimpana näyttäytyvän tietointensiivisen työn osuus on puolestaan kasvanut (Hautamäki, 1996; Jokinen
& Saaristo, 2006). Suomalaisen työelämän kannalta tämä on tarkoittanut merkittäviä muutok-sia tiedon ja osaamisen tärkeyden lisääntymisessä, informaatioteknologian kehityksessä, pal-velusektorin kasvussa ja teollisuudessa tarvittavan työvoiman supistumisessa. Tietoyhteiskun-taan siirtymisen on sanottu suosivan nimenomaisesti ylempiä toimihenkilöitä ja korostavan heidän asemaansa kansallisilla työmarkkinoilla, sillä he edustavat työnsä sisällön puolesta parhaiten nyky-yhteiskunnan asiantuntijoita (Pyöriä, 2007b; Aitta, 2006). Asiantuntijatyölle tyypilliset toimenkuvat kuten aika- ja paikkariippumattoman informaation tuottaminen, auto-nominen ongelmanratkaisukyky sekä tieto- ja viestintäteknologisten välineiden kautta toteute-tun luovan ajattelun merkitys korostuvat juuri ylempien toimihenkilöiden työssä.
Asiantuntijatyön organisointitapojen kehittyessä myös siihen kohdistuva ammatillinen edun-valvonta muuttuu. Yhteiskunnallinen siirtymä kohti tietointensiivisyyden korostumista sekä siihen kytkeytyvät uudenlaiset työn suorittamisen tavat edellyttävät ammattijärjestöiltä toimia, jotta työelämässä tapahtuviin muutoksiin pystytään vastaamaan. Perinteisten työmarkkinajär-jestöjen harjoittaman kollektiiviedunvalvonnan on todettu sopivan huonosti yhteen uusien työn tekemisen tapojen kanssa, kun yksilölliset työskentelymuodot lisäävät erilaisia työnteki-jälähtöisiä tarpeita (Davies & Bansel, 2007; Santamäki-Vuori, 2010). Lisäksi ammattiyhdis-tysliikkeen on väitetty olevan haluton reagoimaan uusiin työn tekemisen muotoihin, sillä niin
sanottujen jakokysymysten, esimerkiksi palkkojen, työllisyysturvan ja työsuojelun on perin-teisesti nähty olevan niiden ensisijaisia toiminnan painopisteitä (Mamia, 2007; Melin, 2012).
Uuden työaikamuodon ilmaantuessa osaksi suomalaista työelämää, on yllä mainittuihin käsi-tyksiin peilaten mielenkiintoista tarkastella ay-liikkeen suhtautumista ja reagointia joustotyö-hön.
Tässä tutkielmassa tarkastelen joustotyön vaikutusta ylempien toimihenkilöiden ammatilli-seen edunvalvontaan. Keskitän huomioni palkansaajajärjestöihin, sillä kyseiset järjestöt toi-mivat jäsenistönsä edunvalvojina työelämässä. Lisäksi ne pitävät tiiviisti yhteyttä omiin jä-senkuntiinsa, jonka vuoksi palkansaajajärjestöt pystyvät tarjoamaan ajankohtaista informaa-tiota jäsentensä toteuttamista työn organisoinnin tavoista. Joustotyön mahdollisuus ilmaantui osana työaikalain uudistusta, jonka vuoksi otan tarkastelussani huomioon myös ammattijärjes-töjen suhtautumisen uuteen työaikalakiin. Taustoittavina lähtökohtina tutkielmassani toimivat suomalainen tietoyhteiskuntakehitys ja työelämän joustavuuteen liittyvät teoriat. Paras tapa hankkia informaatioita joustotyön edunvalvonnallisista vaikutuksista on haastatella ylempiä toimihenkilöitä edustavien palkansaajajärjestöjen toimijoita. Asiantuntijahaastattelun keinoin pyrin saamaan käsityksen siitä, minkälaisia toimenpiteitä uusi työaikamuoto on ammattitöjen toiminnassa aiheuttanut ja millä tavoin työelämässä tapahtuvaan uudistukseen on järjes-töjen keskuudessa reagoitu.
Suomalaista ammattiyhdistysliikettä käsittelevä tutkimus on ollut viime vuosina vähäistä.
Tutkijoiden pitäisi kiinnittää enemmän huomiota työmarkkinajärjestöihin, sillä suomalainen työelämätutkimus kaipaisi ammattiliittojen toiminnasta ja strategisista valinnoista lisää ajan-kohtaista tietoa (Helander & Nylund 2012). Viime vuosina työmarkkinajärjestöjä ja niiden edunvalvonnallisia muutosedellytyksiä on käsitelty Mika Helanderin ja Mats Nylundin (2012) toimittamassa teoksessa Palkka työstä – Ay-liike ja edunvalvonnan uudet muodot. Teoksessa tarkastellaan suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen uudistumiskykyä eri näkökulmista. Lisäksi aihetta on käsitelty Anu Suorannan ja Sikke Leinikin (2018) toimittamassa antologiassa Ra-pautuvan palkkatyön yhteiskunta, jonka tarkastelualaan uudenlaiset työmuodot ja niiden am-matillinen edunvalvonta kuuluvat. Ville Kainulaisen (2020) väitöskirjassa, Ay-aktiivien uusi arki? Ammatillisen edunvalvonnan muuttuvat käytännöt matalapalkkaisella ja naisvaltaisella yksityisellä palvelusektorilla, on puolestaan tarkasteltu ruohonjuuritason ammatillista edun-valvontaa ja pohdittu siinä ilmeneviä muutosmahdollisuuksia.
Tutkielmassani pyrin paikkaamaan Helanderin ja Nylundin (2012) mainitsemaa
tutkimuspuu-tetta. Tarkoituksenani on selvittää, miten joustotyön ilmaantumiseen on ylempiä toimihenki-löitä edustavien palkansaajajärjestöjen keskuudessa reagoitu ja mitä toimenpiteitä uusi työai-kamuoto on ammattijärjestöjen toteuttamassa edunvalvontatyössä aiheuttanut. Tutkielmani osallistuu samalla myös laajempaan kysymykseen siitä, mitä joustavien työskentelymahdolli-suuksien yleistyminen merkitsee asiantuntijatyölle. Vastauksia pyrin löytämään muun muassa seuraavanlaisiin kysymyksiin: Miten työaikalain uudistuksen myötä mahdolliseksi tullutta joustotyötä on hyödynnetty ylempien toimihenkilöiden työssä? Mitä vaikutuksia joustoyöllä on asiantuntijatyöhön? Miten palkansaajajärjestöt näkevät työaikalain uudistamisen ja jousto-työn vaikutuksen niiden harjoittamaan ammatilliseen edunvalvontaan?
Ennen tutkielman empiiristä osuutta taustoitan tutkimusongelman kannalta keskeiset aihealu-eet. Aloitan tämän tarkastelemalla suomalaista tietoyhteiskuntakehitystä, joka on mahdollista-nut asiantuntijatyön joustavat organisointitavat. 1980-luvulle paikallistettu informaatioteknii-kan käyttöön liittyvä syvällinen rakenteellinen muutos on johtanut suomalaisen yhteiskunnan tietoteknistymiseen ja tämän myötä työn luonteen muuttumiseen (Kortteinen 1987, 8-17).
Tietotyön yleistymisen seurauksena tapahtunut tietoyhteiskuntakehitys on tarkoittanut, että tieto- ja viestintäteknologisten välineiden myötä myös työskentelyajan- ja paikan merkitys on vähentynyt. Vähenemisen seurauksena joustavat työn tekemisen muodot ovat lisääntyneet ja uudenlaisia tapoja työn suorittamiseen on ilmaantunut työpaikoille. (Blom ym. 2001, 186.) Suomalaisen tietoyhteiskuntakehityksen määrittelyn jälkeen käsittelen joustotyön määritelmää asiantuntijatyössä. Esitän tulkintoja työelämän joustoista, jotka ovat muovanneet termin sen nykyiseen muotoonsa. Vaikka joustotyö on käsitteenä uusi, sen laaja-alaisten juurten tarkaste-lu tuo esiin termin sisällön ja merkitysten vaihtetarkaste-lun. Joustotyön kehityksen jälkeen siirryn tarkastelemaan erilaisia asiantuntijatyön ajallisia muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että nykyisessä tietotyössä työ kulkee jatkuvasti yksilön mukana ja tunkeutuu jopa hänen va-paa-ajan alueelleen (esim. Antila, 2017; Niemistö ym. 2017; Vähämäki, 2004). Ajallisten muutosten jälkeen tarkastelen etätyötä, joka on työn organisointiin liittyen tunnetuin ja tutki-tuin kohde Suomessa. Etätyö voidaan tulkita työnteon paikan joustomuotona, jolla on ollut keskeinen asemansa siinä, että joustotyön käsite on ilmaantunut osaksi Suomen työaikalakia (Helle, 2004; Löfgren, 2018).
Ajan- ja paikan suhteen joustavien työn organisointitapojen on nähty toimivan työhyvinvoin-nin edistäjinä (esim. Riipinen, 2019; Nikunen, 2012). Joustotyön on sanottu tuovan helpotusta erityisesti työn, vapaa-ajan ja perhe-elämän yhteensovittamiseen ja täten lisäävän työntekijän
kokemaa hyvinvointia. Joustotyötä tekevällä työntekijällä on muita enemmän vapautta oman työaikansa sijoittamisessa ja työntekopaikan valinnassa. Valinnanvapaus tuo etuja, mutta sen on nähty myös kuormittavan työntekijää aiempaa enemmän. Työn tekemisen ollessa periaat-teessa mahdollista ajasta ja paikasta riippumatta, joustojärjestelyt voivat tosiasiassa lisätä työ-hön käytettyä aikaa. Tämän myötä työstä irti päästäminen on muuttunut hankalammaksi, kun työtehtäviä joko konkreettisesti suoritetaan tai vähintäänkin ajatuksen tasolla pohjustetaan myös työajan ulkopuolella. (Salmi & Lammi-Taskula, 2011; Tammelin & Mustosmäki, 2017.)
Teoreettisen osion lopuksi tarkastelen vielä suomalaista ammattiyhdistysliikettä ja sen edun-valvonnallisen toiminnan muutosedellytyksiä. Työn joustavat organisointitavat ovat tarkoitta-neet työn tekemisen monipuolistumista sekä suoritustapojen yksilöllistymistä, jonka myötä perinteiset edunvalvontamuodot eivät enää toimi kuten ennen (esim. Helander ym. 2017; Da-vies & Bansel, 2007). Työmarkkinoilla tapahtunut individualisaatiokehitys on muuttanut am-mattiliittojen asemaa yhä enemmän vakuutustoimijoiden suuntaan, jolloin jäsenet edellyttävät liitoltaan erilaisia konkreettisia palveluita sekä työelämän turvana toimimista (Löfgren, 2018;
Santamäki-Vuori, 2010). Tutkimusongelman taustoittamisen jälkeen siirryn esittämään tut-kielmassa käytettävän tutkimusaineiston ja -menetelmät. Lopuksi tiivistän tutkielman annin ja tulokset sekä pohdin tutkimusprosessissa esiin nousseita kysymyksiä ja jatkotutkimustarpeita.