James A. Serpellin mukaan John Locke on kirjoitelmassaan jo vuonna 1699 puhunut sen puolesta, että lapsille tulisi antaa koiria, oravia, lintuja tai muita vastaavia huolehdittavaksi tarkoituksena rohkaista heitä kehittämään helliä tunteita ja vastuun ottamista toisista. Serpellin mukaan William Tuke perusti vuonna 1796 York Retreat -hoitolan mielenterveysongelmaisille, missä potilaat saivat käyttää omia vaatteitaan ja missä heitä rohkaistiin harjoittamaan käsitöitä, kirjoittamaan sekä lukemaan kirjoja.
Potilaille oli myös sallittua kuljeskella hoitolan pihoilla ja puutarhoissa, joissa oli erilaisia pienikokoisia kesyjä eläimiä tai kotieläimiä. (Serpell 2011, 13; York Retreat internet-kotisivu.) Tuken pojanpoika Samuel Tuke kuvasi hoitolaa ja sen toimintaa vuonna 1813 julkaistussa kirjassaan. Samuel Tuken kuvauksen mukaan hoitolassa oli jokaisella pihalla paljon eläimiä, kuten jäniksiä, merilokkeja, haukkoja ja siipikarjaa niiden potilaiden iloksi, joiden liikkuminen oli syystä tai toisesta rajattua. Eläimet olivat potilaille tuttuja lajeja ja uskottiin, että ne eivät olleet pelkästään keino tuoda viatonta iloa vaan kanssakäymisellä niiden kanssa oli joskus taipumusta herättää sosiaalisuutta ja hyväntahtoisia tunteita. (Serpell 2011, 13; Tuke 1813, 96.)
Frank Ascione (2005, 5) kertoo kirjassaan James H.S. Bossardin julkaisseen Yhdysvalloissa artikkelin lemmikin vaikutuksista mielenterveyteen vuonna 1944.
Ascione kuvaa Bossardin kirjoittaneen artikkelissaan lemmikkieläimillä olevan tärkeä rooli perhe-elämässä sekä perheenjäsenten mielenterveyteen vaikuttajina ja korostaneen vaikutuksen näkyvän erityisesti lapsilla. Bossard keskittyi tutkimuksissaan koiriin ja siihen millaisia vaikutuksia koirilla on ihmisiin. Ascione listaa Bossardin tutkimustuloksia, joista muun muassa käy ilmi, että koirat vastaavat ihmisten tarpeeseen kiintymykselle ja toveruuden tuntemiselle, koirat ilmaisevat kiintymystään ihmisten yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, koirien ja ihmisten välinen kiintymys on syvää ja jatkuvaa, koirasta huolehtiminen opettaa vastuuta erityisesti lapsille ja koirat voivat helpottaa kontaktin ottamista toisiin ihmisiin.
Serpellin (2011, 14) mukaan viimeisimmän uudelleen heränneen kiinnostuksen lemmikin pitämisen terapeuttisista vaikutuksista ja terveyshyödyistä voidaan katsoa johtuvan lastenpsykologi Boris Levinsonin kirjoituksista 1960- ja 1970-luvuilla. Levinsonilla oli kokonaan uusi idea siitä kuinka lemmikkejä voisi käyttää terapiakumppaneina psykoterapiassa. Serpell kuvaa Levinsonin innoittuneen havainnoista, joiden mukaan monet hänen sulkeutuneista asiakkaistaan ottivat vaivatta kontaktia ja olivat vuorovaikutuksessa hänen koiransa Jinglesin kanssa vaikka eivät olleetkaan joko halukkaita tai kykeneväisiä olemaan vuorovaikutuksessa hänen itsensä kanssa.
Katherine A. Krugerin ja James A. Serpellin (2010, 37–40) mukaan eläinavusteisen työn kentältä puuttuu yhtenäinen, laajalti hyväksytty tai empiirisesti tuettu teoreettinen viitekehys, joka selittäisi kuinka ja miksi ihmisten ja eläinten väliset suhteet ovat mahdollisesti terapeuttisia. Heidän mukaansa ei voida osoittaa vakuuttavasti, että eläinten rauhoittavat vaikutukset johtuisivat luontaisesta vetovoimasta eläimiä kohtaan. Jo 1950-luvulta lähtien on tiedetty, että mikä tahansa puoleensavetävä tai huomion kiinnittävä ärsyke vaikuttaa kehoon rauhoittavasti ja eläinten on kuvattu voivan olla vain yksi keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Evoluutio- ja oppimisteoriat eivät kuitenkaan ole riittävästi selittäneet miksi jotkut ihmiset raportoivat tuntevansa olonsa rauhallisemmaksi kun läsnä on eläin. Krugerin ja Serpellin mukaan havainto eläinten ahdistusta vähentävästä vaikutuksesta ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että muut toiminnot, joissa ei ole mukana eläimiä, voivat olla yhtä tai jopa enemmän vaikuttavia. Heidän mukaansa korrelaatiota ihmisten ja eläinten välisen yhteyden ja positiivisten terapiatulosten välillä ei ole vielä vakuuttavasti vahvistettu eläinavusteiseen toimintaan liittyen.
Lynette A. Hart (2010, 65) kuvaa tutkimusta, jossa tutkittiin sosiaalisen tuen osalta psy-kologisia, sosiaalisia, käyttäytymisen sekä fyysisiä hyvinvoinnin muotoja liittyen lemmi-keistä saatavaan hyötyyn. Tässä tutkimuksessa yhteys lemmikkiin esiintyi usein hyödyl-lisenä sekä suoraan että puskuroivana vaikutuksena stressaavissa elämän olosuhteissa, mutta ei kuitenkaan kaikille. Hart tuo myös esille, että tutkimuksessa naiset, jotka elivät muiden sukulaisten kanssa, eivät saaneet ylimääräistä hyötyä lemmikistä. Hartin mukaan yksi tutkimaton sekoittava näkökohta analyysissa eläinten mahdollisista hyötyvaikutuk-sista on, että ihmiset jotka hakeutuvat kumppanuuteen eläimen kanssa voivat olla muu-tenkin lemmikittömiä henkilöitä taitavampia tekemään valintoja, jotka edistävät heidän hyvinvointiaan.
Erika Friedmannin, Heesook Sonin ja Chia-Chun Tsain (2010, 94–95, 101) mukaan asenteet eläimiä kohtaan vaikuttavat stressiä torjuviin vaikutuksiin eläimen läsnä ollessa, eivätkä kaikki ihmiset reagoi samalla lailla. Ystävällisen eläimen kanssa tekemisissä ole-minen johtaa tutkimusten mukaan suoraan rauhoittaviin vaikutuksiin, mutta ei välttämättä stressiä vähentäviin vaikutuksiin. Friedmann ym. tuovat esille, että eläinavusteinen työs-kentely on havaittu vaikutukselliseksi stressin alentajaksi erityisesti yksilötyöstyös-kentelyssä, mutta ei niinkään ryhmien kanssa työskenneltäessä.
Hart (2010, 60) kuvaa avustajakoirien käytön painottuneen aiemmin tiettyihin käytännön tehtäviin kuten näkemiseen, kuulemiseen tai liikkumiseen liittyvissä puutteissa avustami-seen. Hän toteaa, että nyt kuitenkin niiden tarjoamat psykologisesti terapeuttiset hyödyt ovat myös arvostettuja. Tällaisina hyötyinä Hart nostaa esille muun muassa ihmisten vä-lisen yhteyden syntymisen edesauttamisen tai sosiaavä-lisen kanssakäymisen helpottajana toimimisen. Näitä vaikutuksia olisikin mahdollista hyödyntää terapiatyön lisäksi myös sosiaalityössä.
Tutkimuksissa toteen näytetty ihmisten ja eläinten välinen voimakas yhteys sekä tietoi-suus siitä, että useimmat ihmiset pitävät lemmikkejään perheenjäseninä tukevat Christina Risley-Curtissin (2010, 39) mukaan ajatusta siitä, että näiden vuorovaikutussuhteiden tie-dostaminen sosiaalityössä sekä eläinten sisällyttäminen osaksi sosiaalityön käytäntöä olisi perusteltua. Philip Tedeschi, Jennifer Fitchett ja Christian E. Molidor (2005, 61–69) kirjoittavat artikkelissaan eläinavusteisten interventioiden perustuvan luotettaviin suotui-siin vaikutuksuotui-siin, joita eläimillä on ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja motivaatioon.
He toteavat, että terapeuttisissa yhteyksissä oikein käytettynä eläimet saavat ihmiset voi-maan hyvin. Eläinavusteisen sosiaalityön kuvataan olevan voimakas terapeuttinen lähes-tymistapa, jolla voi olla monenlaisia vaikutuksia. Se muun muassa auttaa fyysistä, sosi-aalista ja emotionsosi-aalista tervehtymistä edesauttamalla merkityksellisten suhteiden synty-mistä ja ylläpitoa sekä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Esimerkiksi kaltoin kohdelluille lapsille eläinavusteinen sosiaalityö tarjoaa mahdollisuuden saavuttaa paremman kontrol-lin tunteen sekä tunteen tulla ehdoitta hyväksytyksi toisen elävän olennon taholta. Lisäksi eläinavusteista sosiaalityötä voidaan käyttää terapeuttisena osana tukemaan tervehtymistä ja kuntoutumista myös mielenterveysongelmista tai kroonisista sairauksista kärsivien kohdalla sekä vaikeissa muutostilanteissa. Tedeschi ym. kuvaavat myös, että
eläinavus-teisen työskentelyn sisällyttäminen käytännön sosiaalityöhön tarjoaa ainutlaatuisen mah-dollisuuden parantaa asiakkaiden motivaatiota osallistua vuorovaikutussuhteiden raken-tamiseen sekä uudelleenintegroitua yhteiskuntaan.
Sosiaalityöhön sekä siinä käytettäviin menetelmiin kuuluvat järjestelmällisyys, tavoit-teellisuus ja suunnitelmallisuus ovat olennainen osa myös eläinavusteista työskentelyä kun sitä tehdään ammatillisesti. Myös Jari Salmela (2013, 94) tuo esille, että eläintä kun-toutumisen tukena käytettäessä tulee toiminnan olla aina tavoitteellista ja prosessin-omaista ja pitää sisällään sekä seurannan että edistymisen arvioinnin. Salmelan mukaan kuntoutuksen tulee pitää sisällään toimenpiteitä, jotka lisäävät yksilön voimavaroja, toi-mintakykyä ja hallinnan tunnetta sekä parantavat ympäristön tarjoamia toimintamahdol-lisuuksia.
Eläinavusteinen työskentely ammatillisesti toteutettuna vaatii työn suunnitelmallisuuden lisäksi myös sen säännönmukaista arviointia. Eläinavusteinen työskentely ei sovellu kai-kille ihmisille ja sen käyttäminen tulee arvioida yksilöllisesti kuten minkä tahansa mene-telmän käyttäminen. Friedmannin ym. (2010, 99–101) mukaan ihmiset reagoivat eri ta-voin eri eläimiin ja jotkut ihmiset voivat kokea eläimet epämiellyttävinä tai stressaavina.
Myös Suvi Laukkanen (2014, 33) toteaa, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaiset elämänkokemukset ja taustat. Ihmiset kokevat kunkin eläinlajin yksilöllisesti joko miel-lyttäväksi ja turvalliseksi tai epämielmiel-lyttäväksi ja pelottavaksi. Myös eläinten läheisyy-dessä koettavat keho- ja tunnevasteet ovat yksilöllisiä. Laukkanen korostaa että kaikki ihmiset eivät koe oloaan hyväksi minkä tahansa tai minkään eläimen lähellä. Myös Hart (2010, 75) tuo esille, että yhteys tiettyyn eläimeen voi vaikuttaa ihmiseen joko positiivi-sesti tai negatiivipositiivi-sesti riippuen henkilöstä sekä asiayhteydestä ja tilanteesta. Näin ollen eläinavusteisen työskentelyn käyttäminen tulee joka kerta arvioida yksilöllisesti erikseen.