Fine ja Beck (2010, 9) toteavat tutkimuksen mukaan olevan yleistä, että ihmisille on hel-pompaa luoda yhteys eläimen kuin toisen ihmisen kanssa. Toisin kuin useimmat ihmiset lemmikit eivät välitä ihmisen aineellisesta omaisuudesta, asemasta, hyvinvoinnin tasosta
kanssakäymistä myös toisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi koiran kanssa käveleminen tuo merkittävästi enemmän mahdollisuuksia keskusteluun täysin vieraiden ihmisten kanssa kuin käveleminen yksin. Kruger ja Serpell (2010, 39) ovat niin ikään nostaneet esille, että tutkimuksissa joissa henkilöt kulkivat joko yksin tai koiran kanssa, tutulla tai vieraalla alueella, on havaittu koiran läsnäolon lisänneen positiivista sosiaalista kanssa-käymistä vieraiden ihmisten kanssa.
Hart (2010, 69–70) on todennut, etteivät eläimet pelkästään provosoi ihmisiä juttelemaan niille vaan myös puhumaan toistensa kanssa. Eläimet stimuloivat ystävällistä keskustelua tarjoten mukavan puheenaiheen. Ihmiset voivat aloittaa keskustelun, nauravat ja vaihtavat tarinoita enemmän koiran läsnä ollessa kuin pelkästään ihmisten kanssa ollessaan. Hart kuvaa, että koiran lisäksi myös esimerkiksi kani tai jopa kilpikonna voi stimuloida ihmisiä seurustelemaan toisten ihmisten kanssa tarjoamalla aiheen josta keskustella. Myös Sink-konen (2013, 38, 43) on todennut lemmikin voivan edesauttaa ihmisten välistä vuorovai-kutusta ja kontaktien solmimista kodin ulkopuolella. Sinkkosen mukaan sijaisperheissä ja perhekodeissa eläin voi olla lukossa olevalle lapselle ensimmäinen elävä olento, jolle lapsi pystyy osoittamaan helliä tunteita ja kertomaan syvimpiä salaisuuksiaan.
Kruger ja Serpell (2010, 39) toteavat, että eläinavusteista työskentelyä koskevassa kirjal-lisuudessa on huomioitu usein havainto siitä, että eläimet voivat toimia katalysaattoreina tai välittäjinä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa sekä voivat nopeuttaa terapeutin ja potilaan välisen yhteyden rakentumista. Heidän mukaansa eläimet stimuloivat keskuste-lua läsnäolollaan ja ennalta suunnittelemattomalla käytöksellään sekä tarjoamalla neut-raalin ulkoisen kohteen, johon voi keskittyä. Kaija Ikäheimon (2013, 136) mukaan koiran läsnäolo myös lisää nonverbaalia vuorovaikutusta.
Lisa S. Freundin, Octavia J. Brownin ja Preston R. Buffin (2011, 170) mukaan on ole-massa alustavia viitteitä siitä, että hevosterapia voi lisätä sanallista kommunikaatiota yhtä lailla kuin tarjota fysiologisia hyötyjä. Palola (2013) kuvaa psykososiaalisesti oireilevilla lapsilla ja nuorilla olevan usein puutteelliset vuorovaikutus- ja tunteiden ilmaisemisen taidot. Tunteet ovat sosiaalisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen perusta ja tera-peutilla on mahdollisuus saada tietoa lapsen tai nuoren vuorovaikutus- ja tunnetaidoista havainnoimalla tämän kommunikointia hevosen kanssa. Palola toteaa hevosen antavan välittömän palautteen ei-toivotusta lähestymistavasta ja näin lapset oppivat lähestymään
hevosta rauhallisesti. Hevonen ja terapeutti vahvistavat yhdessä uutta käyttäytymismallia, jota lapsi hevosen kanssa harjoittelee ja näin lapsi oppii uuden tavan olla vuorovaikutuk-sessa. Olennaista tällaiselle työskentelylle on, että terapeutilla on taitoja kommunikoida sekä hevosen että lapsen kanssa. (Palola 2013, 161–162.)
Hartin (2010, 69) mukaan tietyillä ihmisryhmillä masennusta ja yksinäisyyttä lievittävät vaikutukset linkittyvät lemmikkien, erityisesti koirien, vaikutukseen niin sanottuna sosi-aalisena liukasteena. Näiden vaikutusten olemassaolon tukena on hänen mukaansa myös vahva empiirinen tieto. Myös Fine ja Eisen (2008, 64) ovat todenneet eläinten toimivan sosiaalisena liukasteena. He toteavat terapiaeläimen voivan lieventää jännitystä sekä toi-mia jäänmurtajana tervehtimällä asiakasta lämmöllä ja innostuneesti. Finen ja Eisenin mukaan on selvää, että rauhallinen ja ystävällinen eläin voi edistää vuorovaikutusta ja keskustelua terapeutin ja asiakkaan välillä.
Tedeschi ym. (2005, 62–63, 66) tuovat esille eläinten useimmiten tavoittavan ihmisen henkisellä tasolla silloinkin kun ihmissuhteet saattavat olla vaikeita. He kirjoittavat artik-kelissaan, että eläinten läsnäolon on osoitettu stimuloivan viestintään ja keskustelun ai-heiden löytämiseen ihmisillä, jotka muutoin voivat olla sosiaalisesti syrjäytyneitä, eris-täytyneitä tai ryhmän ulkopuolelle suljettuja. Ihmisille, joilla on pulmallinen historia vuo-rovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa, voi työskentelyssä mukana oleva eläin tarjota turvallisen kumppanin hoidon ja tuen prosessiin. Tedeschi ym. esittävät, että ihminen voi luoda eläimeen alustavan luottamuksellisen yhteyden, joka voidaan myöhemmin siirtää kohdistumaan ammattilaiseen.
Krugerin ja Serpellin (2010, 40) mukaan tutkimukset, joissa on tarkasteltu eläinten vai-kutusta sekä käsitysten muuttamiseen sosiaalisesti toivottavasta että myönteisen sosiaali-sen kanssakäymisosiaali-sen lisääntymiseen tuntemattomien välillä, ovat olleet kauttaaltaan posi-tiivisia. Eläimen läsnäolo tarjoaa hyvän ulkoisen keskustelun aiheen, johon voi keskittyä ja joka lisäksi voi jouduttaa ja parantaa toimivan yhteistyön kehittymistä. Kruger ja Ser-pell toteavat, että ei ole epäilystäkään siitä etteivätkö ihmiset muodosta yhteyksiä eläinten kanssa. Heidän mukaansa eläinavusteisesta työskentelystä kertovassa kirjallisuudessa on paljon empiirisiä lausuntoja ihmisten ja eläinten välille muodostuneista rakastavista yh-teyksistä sekä siitä, että nämä yhteydet osaltaan auttavat asiakkaita saavuttamaan
tera-Beck (2011, 45) toteaa lemmikkien voivan hyödyttää lapsia parantamalla heidän sosiaa-lisia taitojaan. Hän esittää lemmikin omistavien lasten osoittavan muita parempaa herk-kyyttä sanattoman viestinnän nyansseihin sekä halukkuutta luoda sosiaalisia kontakteja.
Tedeschin ym. (2005, 68) mukaan tutkimukset osoittavat eläinten osallistumisella toimin-taan olevan sosiaalistava vaikutus siten, että ne stimuloivat sitoutumista ja keskustelua sosiaalisesti eristäytyneiksi tai vaiennetuiksi itsensä kokevien lasten keskuudessa. Anja Yli-Viikari (2014, 58–60) kuvaa esimerkkinä hiljaisen lapsen voivan pärjätä hyvin eläin-ten kanssa koululuokkien vieraillessa maatiloilla, mikä voi parhaimmillaan vaikuttaa myös luokan sisällä vallitseviin asenteisiin ja arvostuksiin. Lisäksi hän toteaa, että eläinavusteisen toiminnan myötä tapahtuva toisen elävän olennon kokeminen arvok-kaaksi voi laajentua myös välittämiseksi sekä omasta itsestä että muista ihmisistä. Yli-Viikarin mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa eläimiä on käytetty tukena väkivallan vas-taisessa kasvatuksessa.
Sinkkosen (2013, 38) mukaan lemmikki täyttää monenlaisia tunnetarpeita ja siinä voi-daan ajatella olevan monenlaisia ominaisuuksia riippumatta siitä onko niitä todellisuu-dessa vai ei. Näillä psyykkisillä projektioilla voi olla suuri merkitys ihmiselle. Lemmikkiä voi katsella ja pitää hyvänä ja se reagoi herkästi ihmisen fyysisiin liikkeisiin sekä muihin sanattomiin vihjeisiin. Sinkkonen kuvaa että lemmikki on aina uskollinen, ei petä omis-tajaansa eikä koskaan kerro salaisuuksia eteenpäin. Ikäheimo (2013, 137) kuvaa kirjoi-tuksessaan tutkimusta, jonka mukaan koiran tunneilmaisua opetelleet ihmiset, iästä riip-pumatta, pystyivät opetuksen jälkeen siirtämään koirien tunneilmaisusta oppimansa asiat ihmiseen ja tunnistivat näin nopeammin ja tarkemmin myös ihmisen tunneilmaisuja.