1.3.1 Luottamus psykologisena ja sosiologisena ilmiönä
Edellä on jo alustavasti todettu, että psykologian, sosiaalipsykologian ja sosiologian tieteenalojen luottamustutkimuksilla on ollut laaja vaikutus luottamustutkimusta kä-sittelevään kirjallisuuteen liiketoiminnan alalla. Koulukuntien näkökulmat ovat osit-tain päällekkäisiä, ja niiden välillä on, kuten Tyler (2003) on todennut, vaikea tehdä selkeää rajausta organisaatiokontekstissa.
Eri tieteenalojen luottamustutkijoita yhdistää psykologisen koulukunnan näke-mys, jossa luottamuksen nähdään pohjimmiltaan olevan ”psykologinen tila” (psycholo-gical state), uskomus tai asenne toista osapuolta kohtaan (Deutsch 1962; Rotter 1980;
Costa 2003; Blomqvist 1997, Rousseau, Sitkin, Burt & Camerer 1998; Fulmer & Gelfand 2012). Tämän näkemyksen mukaan luottamus on ihmisen persoonallisuuteen ja yksi-löllisyyteen liittyvä ominaispiirre. Kun luottamus on käsitteellistetty psykologiseksi tilaksi ja sitä on pidetty ensisijaisesti yksilön ominaisuutena, sen on määritelty perus-tuvan erilaisiin tiedollisiin (kognitiivisiin) ja tunneperäisiin (affektiivisiin) prosesseihin ja orientaatioihin. Siksi olemassa oleva luottamustutkimus on painottunut yksilötason tutkimukseen (Fulmer & Gelfand 2012).
Luottamustutkimuksen psykologinen koulukunta pyrkii ymmärtämään moni-muotoisia henkilökohtaisia tilanteita, jotka vaikuttavat yksilön käsityksiin toisen osa-puolen aikomuksista käyttäytyä luottajan odotusten mukaisesti. Koulukunnan näke-myksen mukaan luottamuksen nähdään syntyvän ja vahvistuvan tiedon ja tunteiden sekä yksilön luontaisen luottamustaipuksen (disposition to trust) perusteella. (Mayer ym.
1995; Rousseau ym. 1998). Yksilön alttius tai taipumus luottaa toisiin tuntemattomiin ihmisiin on hyvin henkilösidonnainen ja todennäköisesti pysyvä ominaisuus, joka heijastaa kulttuurisia ja yksilön varhaisia kasvukokemuksia (Erikson 1965, Jagd &
Fuglsang 2016 mukaan).
Organisaatioteoreetikot eivät yleisesti ottaen ole osoittaneet kovinkaan paljon kiinnostusta luontaiseen luottamustaipumukseen liittyviin yksilöllisiin eroihin, pait-si pait-siltä opait-sin kun niitä voidaan luotettavasti mitata ja käyttää perusteena epait-simerkikpait-si valittaessa luotettavia työntekijöitä (Kramer 1999). Myös tässä tutkimuksessa rajaan yksilön psykologisen ominaisuuden, luontaisen taipumuksen luottaa toisiin ihmisiin, tarkastelun ulkopuolelle
Sosiologisesta näkökulmasta tarkasteltuna luottamus näyttäytyy yksilöiden väli-sissä sosiaalisissa suhteissa (Granovetter 1985) ja sosiaalisissa järjestelmissä (Lewis &
Weigert 1985, 967). Myös sosiaalipsykologiassa luottamusta tarkastellaan ihmisten, sekä yksilöiden että ryhmien, välisenä ilmiönä, joka käsittää myös kontekstuaalisia tilannetekijöitä (esim. Lewis & Weigert 1985; ks. myös Das & Teng 2001, 255), jotka
sekä mahdollistavat että rajoittavat luottamuksen kehittymistä (Lewicki & Bunker 1996, 116).
Sosiologit ovat kyseenalaistaneet psykologisen koulukunnan näkemyksen luot-tamuksesta yksilön tunnusomaisiin ominaispiirteisiin perustuvana ominaisuutena.
Sen sijaan he näkevät luottamuksen heijastavan sosiaalisen ympäristön merkityksiä.
Sosiologisesta näkökulmasta luottamus nähdään yhteistyötä edistävänä, kitkaa pois-tavana tekijänä (Atkinson & Butcher 2003, Tyler 2003), joka on koettu monitieteelli-sesti tärkeäksi tutkimuskohteeksi. Tästä syystä on tutkittu olosuhteita, jotka tuottavat vahvaa luottamusta, ja vastaavasti olosuhteita, joissa luottamus on heikko (Lewis &
Weigert 2012).
Usein luottamusta pidetään sosiologisena ilmiönä, kun sen nähdään muodostu-van institutionaalisten järjestelyjen seurauksena (esim. Zucker 1986). Sosiologit tar-kastelevat luottamusta institutionaalisena organisaatiotason ilmiönä, joka voidaan nähdä instituutioiden välisenä sekä instituutioissa toimivien yksilöiden välisenä nä-kökulmana (esim. Sitkin & Roth 1993). Sosiologit ovatkin vaikuttaneet merkittävästi sellaiseen luottamustutkimukseen, joka käsittelee luottamusta organisaatioissa ja or-ganisaatioiden välillä.
Perinteisesti luottamuksen käsite on kytkeytynyt sosiologisiin teorioihin, joissa on analysoitu yhteiskunnan koossapysymisen edellytyksiä. Ilmosen (2000, 14) mukaan jo George Simmel (1908) tähdensi vastavuoroisuutta ja siihen kytkeytyviä reiluuden odotuksia tärkeinä luottamusta herättävinä ja sosiaalista vuorovaikutusta vahvistavi-na, yhteiskuntaa sidostavina voimina. Sztompka (1999, 19) määrittelee luottamuksen kohdistuvan ihmisiin myös silloin, kun luotetaan abstrakteihin ja elottomiin kohtei-siin, kuten tuotteisiin tai järjestelmiin, käytäntöihin tai menettelytapoihin, sillä myös näiden taustalla on ihminen. Abstraktienkin luottamuksen kohteiden takaa voidaan löytää perimmäinen luottamuksen muoto: luottamus ihmisiin ja heidän toimintaansa.
(mts. 46.) Tosin tällöin luottamus ei henkilöidy.
Luottamustutkimusta on hallinnut yksilötason, kahden toimijan välinen, enim-mäkseen esimies-alaissuhteen tutkimus (Mayer ym. 1995; Rousseau ym. 1998; Kra-mer 1999; Lewicki, Tomlinson & Gillespie 2006; FulKra-mer & Gelfand 2012). Kuitenkin luottamus, kuten monet muutkin rakenneskeemat, ilmenee yksilö-, ryhmä- ja organi-saatiotasoilla, mistä syystä luottamusta olisi välttämätöntä analysoida teoreettisesti ja empiirisesti organisaation eri tasoilla ja tasojen välillä (Klein, Dansereau & Hall 1994;
Schoorman, Mayer & Davis 2007; Fulmer & Gelfand 2012; Schilke & Cook 2013).
Tutkimuksen avulla tulisi tuottaa parempaa ymmärrystä ja tietoa johtamisen ja johtajuuden taustatekijöistä (Sitkin & George 2005). Siksi olisi hyödyllistä tiedostaa ja tunnistaa tekijöitä, jotka vaikuttavat luottamukseen henkilö-, tiimi- ja organisaatiota-soilla ja tasojen välillä (Fulmer & Gelfand 2012). Edellisen lisäksi olisi tärkeää ymmär-tää henkilöityvän ja ei-henkilöityvän luottamuksen ulottuvuuksia (Bachmann 2011).
Kuten edellä todettiin, huomattava osa luottamustutkimuksesta on painottunut mikrotason luottamustutkimukseen, joten makrotason institutionaalisten vaikutti-mien merkitystä on tutkittu vähän. Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että luottamusta tulisi tutkia organisaatiossa sekä mikro- että makrotasoilla (McEvily ym. 2003; Schoor-man ym. 2007; BachSchoor-mann 2011), koska liike-elämän yhteistyösuhteet eivät voi perus-tua yksinomaan henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen (Bachmann & Inkpen 2011).
Tämä synnyttää tarpeen kiinnittää enemmän huomiota makrotason institutionaalisiin tekijöihin ja tutkia luottamuksen kehittymisen prosessia, joka käsittää myös yksilöistä riippumattomia tekijöitä luottamuksen indikaattoreina.
Luottamustutkimus Suomessa
Kansainvälinen tutkimus ja eri tieteenalojen anti suomalaiselle luottamustutkimuk-selle on ollut merkittävä. Suomalaisessa tutkimuksessa vallitsevaa kiinnostusta luot-tamus-teemaan yli tieteenalojen on tutkittu muun muassa Helsingin Aalto-yliopis-tossa, Itä-Suomen, Turun ja Vaasan yliopistoissa sekä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.
Itä-Suomen yliopiston kauppatieteissä toiminut Luottamus organisaatioissa -tutki-musryhmä on keskittynyt organisaation sisäiseen luottamukseen (Sari Häkkisen 2012;
Mirjami Ikonen 2013; Savolainen & Ikonen 2016; Malkamäki, Ikonen & Savolainen 2016;
Karhapää 2016). Edellisten lisäksi suomalaisissa yliopistoissa luottamusta ja organisaa-tioiden välistä yhteistyötä on tutkinut Kirsi-Marja Blomqvist (2002). Erkki Vuorenmaa (2006) on puolestaan tutkinut luottamusta ja valvontaa yritysten integraation yhteydes-sä ja Sami Kalliomaa (2009) markkinoinnin alalta siyhteydes-säisen asiakkuuden kontekstissa.
Antti Kouvon (2014) väitöskirja edustaa puolestaan sosiologian tieteenalaa.
Yhteistyötä8 ja yhteistoimintaa käsitteleviä tutkimuksia, jotka sivuavat luottamus-ta, on lukuisa määrä. Kuitenkin esimerkiksi aiempi K-ryhmää käsittelevä tieteellinen tutkimus on painottunut organisaatioiden väliseen, Keskon ja K-kauppiaiden (kes-kusyksikkö–kauppias) väliseen yhteistyötutkimukseen, joissa teemoina ovat olleet valta, autonomia ja sopimussuhde (Mannermaa 1989, Hyvönen 1990, Paulamäki 2007, Julkunen 2010). Lasse Mitrosen (2002) tutkimus käsittelee sisäisen ja ulkoisen oh-jausjärjestelmän tehokkuutta ja koordinaation merkitystä K-kauppiaiden ja Keskon tytäryhtiöiden toiminnan ohjauksessa. K-ryhmän yhteistyösuhteita käsittelevissä tut-kimuksissa luottamus on nähty yhteistyötä edistävänä ja rakentavana voimavarana (Mannermaa mt., Hyvönen mt., Mitronen mt., Julkunen mt.).
Tämä tutkimus on ensimmäinen K-ryhmää ja erityisesti Keskon tytäryhtiötä koskeva luottamusta ja johtamisjärjestelmää tarkasteleva väitöskirjatutkimus. Tutki-muksessa luottamuksen kehittymistä tarkastellaan johtamisjärjestelmän rakenteellis-ten tekijöiden ja vuorovaikutuksessa jaettujen merkitysrakenteellis-ten kautta, jotka ilmentyvät yhteistyössä organisaatio- ja toimijatasoilla. Tutkimuksen fokus on johtamisen ja toiminnan sisällöllisessä muutoksessa sekä niiden heijastuksista luottamukseen eri yksiköissä ja eri rooleissa (osissa) toimivien toimijoiden välillä. Täten tutkimuksessa ei tarkastella esimiehen ja alaisen välistä vuorovaikutuksessa muodostuvaa psykolo-gista luottamuksen kehittymistä.
1.3.2 Luottamus ja johtaminen kontekstisidonnaisina prosesseina
Henkilöiden välisellä luottamuksella on suuri merkitys asenteisiin ja käyttäytymiseen.
Organisaatiossa on kuitenkin olemassa suuri määrä ulkoisia kontekstisidonnaisia ra-kenteellisia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, missä määrin luottamusta on olemassa ja mihin se on suunnattu ja suuntautuu. Dirks & Ferrin (2001) ovat todenneet:
8 Annaleena Airan (2012) mukaan suomenkielisessä termistössä yhteistyön ja yhteistoiminnan käsitteiden välillä ei ole selvää eroa. Sekä yhteistyö että yhteistoiminta tarkoittavat yhdessä tekemistä. Yhteiskunta-tieteellisen alan väitöstutkimuksissa käsitteiden eroja on haettu seuraavasti: yhteistyöllä nähdään olevan yhteistoimintaa konkreettisempi merkitys tai sen määritellään viittaavan yhteisten tavoitteiden toteutu-miseen, kun taas yhteistoiminnan määritellään viittaavan keskinäiseen luottamukseen ja kohtaamiseen.
Konteksti ohjaa yhteistyön luonnetta ja yhteistyön tekemisen tapoja.
On olemassa empiiristä tukea sille, että luottamuksesta on merkittävää hyötyä organi-saatioille. Kuitenkin tutkijoiden tulisi olla varovaisia olettaessaan luottamuksen välit-tymisen ainoalaatuisesti ja suoraviivaisesti kuin myös sen suhteen, että luottamuksen hyödyt, vaikutukset ja toimintamekanismit olisivat aina samat riippumatta organisaa-tiokontekstista (mts. 462).
He siis tähdentävät, että tutkijoiden tulisi olla harkitsevaisia oletuksissaan luottamuk-sen hyötyjen suoraviivaisesta ilmentymisestä, koska se, mitä kautta ja minkä meka-nismien vaikutuksesta luottamus syntyy, riippuu organisaatio-kontekstista. Monissa tilanteissa rakenteellisilla tekijöillä voi olla itse asiassa suorempi ja merkittävämpi vaikutus suoritustasoon kuin luottamuksella (Dirks & Ferrin 2001, 463). Esimerkiksi johtavassa asemassa olevat esimiehet ovat usein vastuussa toiminnoista ja menette-lytavoista, joita ohjataan organisaatiossa ylhäältä alaspäin (Burke ym. 2007). Siksi henkilöiden välisiä suhteita analysoitaessa ja tutkittaessa on tärkeää ottaa huomioon henkilöiden välisen duaalisen suhteen lisäksi myös kontekstisidonnaiset, luottamus-suhdetta ulkopuolelta ohjaavat seikat.
Tutkijat ovat kuitenkin jättäneet huomiotta monia erityisiä kontekstisidonnaisia, muuttuvia tekijöitä, jotka voisivat olla merkityksellisiä ja olennaisia luottamuksen kehittymisessä (Schoorman ym. 2007). Niinpä jos kontekstiin liittyviä erityisiä tekijöitä ei huomioida tarkastelussa, analyysi saattaa johtaa vaillinaiseen tai jopa virheelliseen kuvaan siitä, miten luottamus vaikuttaa suoritustasoon (Fang, Palmatier, Scheer & Li 2008). Tästä syystä kokonaiskuvan hahmottamiseksi on erittäin olennaista yhdistää myös eri tasojen (henkilö-, tiimi- ja organisaatiotasojen) luottamustutkimusta (Fulmer
& Gelfand 2012, 1168).
1.3.3 Luottamus ja valvonta toisiinsa liittyvinä prosesseina
Luottamus ja valvonta nähdään toisiinsa liittyvinä prosesseina, joita yleensä käytetään keinoina saavuttaa tehokkuutta sekä organisaation sisäisissä että organisaatioiden välisissä suhteissa. Erityisesti organisaatiotutkimuksessa on tuotu esille kontrollime-nettelyjen merkittävä vaikutus luottamukseen (Long & Sitkin 2006, 87). Kuitenkin molempia käsitteitä rinnakkain tarkastelevaa tutkimusta mikro- ja makrotasoilla on kovin vähän, vaikka akateemista keskustelua luottamuksen ja valvonnan suhteesta on käyty pitkään (Möllering 2005).
Tutkimuskirjallisuudessa luottamuksen ja valvonnan välinen suhde nähdään usein kiistanalaisena (Costa & Bijlsma-Frankema 2007, 392), koska tutkimukset ovat kohdistuneet usein toisensa poissulkevasti joko luottamukseen tai valvontaan (Rous-seau ym. 1998; Sitkin & George 2005; Möllering 2005). Tästä syystä tutkijoiden tulisi ottaa moniteoreettinen näkökulma ja yhdistää sekä luottamus että valvonta viiteke-hykseensä voidakseen tehdä perusteltuja ja päteviä johtopäätöksiä johtamisesta. Kun luottamuksen ja valvonnan käsitteitä tutkitaan erikseen, saavutetaan ainoastaan osa totuutta. (Möllering 2005.)
Yritysjärjestelyt ja organisaatiomuutokset ovat innostaneet tutkijoita tutkimaan luottamuksen ja valvonnan suhdetta (Vuorenmaa 2006). Lisäksi teknologia on mul-listanut ja muuttanut johtamista viimeisen vuosikymmenen aikana merkittävästi.
Tämän seurauksena sekä tiedon jakaminen että henkilöstön suorituskykyä mittaavat sähköiset seuranta- ja valvontajärjestelmät ovat saaneet uusia ulottuvuuksia, mikä on uusi alue myös organisaatio- ja luottamustutkimuksessa (Kramer 1999). Tässä
tutki-muksessa valvonta nähdään yhtenä johtamiseen ja johtamisjärjestelmään olennaisesti liittyvänä tekijänä. Sen teoreettiseen tarkasteluun palaan tarkemmin luvussa kolme.
1.3.4 Aiemman tutkimuksen herättämät kysymykset
Kuten edellä on käynyt ilmi, tutkijat ovat kohtalaisen yksimielisiä yli tieteenalojen siitä, että luottamus on tärkeä ja elinvoimaa tuottava voimavara organisaatioissa. Käy-tännössä oganisaation toimijat ovat joko suoraan tai epäsuoraan vuorovaikutuksessa moniin eri suuntiin, eri esimiestasoille, eri yksiköihin ja kollegoihin. Kaikilla näillä suhteilla on merkitystä luottamuksen rakentumisen kokonaisuudessa.
Möllering (2013) toteaa, että vaikka organisaatioiden sosiaalisten verkostojen tut-kimus on lisääntynyt, luottamuksen kehittymisen dynamiikan ja prosessin konteks-tisidonnaisuus on vielä suuressa määrin selvittämättä, kuten myös luottamuksen ja valvonnan suhde.
Schilken ja Cookin (2013) mukaan luottamuksen kehittymisen monitasoisuudes-ta on vähän tutkimustietoa. Edelleen on jokseenkin selvittämättä; ensinnäkin, mi-ten johto voi vaikuttaa luottamuksen rakentumiseen ja ylläpitämiseen sekä osoittaa luottamusta ja luottamuksenarvoisuutta todellisessa arkipäivän liiketoiminnan joh-tamisessa. Toiseksi on selvitettävä, mikä on kontekstisidonnaisten tekijöiden – orga-nisaatiorakenteiden, järjestelmien ja menettelytapojen, kuten valvonnan – merkitys luottamuksen rakentumisessa.
Kootusti niin tieteellis-teoreettisesta kuin käytännön näkökulmasta katsottuna on tärkeää tutkia, miten luottamus kehittyy johtamisen ja johtajuuden prosesseissa. Siksi pyrin tässä tapaustutkimuksessa lisäämään ymmärrystä ja tuomaan uutta tietoa luot-tamuksen kehittymisestä sekä organisaatio- että toimijatasoilla. Tällaisen selvityksen tarvetta aiempi tutkimus on korostanut (Bachmann 2011; Fulmer & Gelfand 2012).