Adoptiotaustan vaikutus yksilölliseen identiteettiin

Adoptiotausta oli vaikuttanut kaikkien haastateltavien elämään suorasti tai epäsuorasti.

”Oon ajatellut, että millaista elämää mulla olisi, jos olisin jäänyt sinne biologiseen perheeseen ja sitten millaisia ne olisi ollut, jos niillä ei olisi ollut niitä ongelmia.”

(H4)

Adoptoidut pohtivat kysymyksiä liittyen biologiseen taustaan nimenomaan kavereiden innostuksesta tai biologian tunnilla. Yleinen oletus perheestä on, että kaikilla on biologiset vanhemmat tai tieto näistä. Toinenkin haastateltava mainitsi nimenomaan biologian tunnilla pohtineensa biologista alkuperäänsä. Marcian (1980, 111–112) kutsuu tällaisessa välitilassa olevien nuorten tilaa identiteettihajaannuksen vaiheeksi, jossa nuoret eivät pysty vielä luomaan erilaisia identiteettivaihtoehtoja, vaan ovat passiivisessa ajelehtivassa tilassa.

”On silleen periaatteessa aina ku miettii silleen ku niinku kaverit aina mietti silleen jo, mitä ne niinku peri omilta vanhemmilta. Ehkä just pienenä joskus biologian tunnilla oli sellaista, että ”oletko perinyt keneltä silmien värin” tai jotain tällaista.

Ja sitten ite oli semmoinen, että nooh…en tiedä. Kyl se hassulta tuntui, mut ei se mua enää haittaa.” (H1)

Etiopiasta adoptoitu koki, että adoptiotausta ei ole vaikuttanut siihen, millainen persoona hän on. Hän siis painotti, että biologisten sukulaisten löytyminen tai löytäminen ei vaikuta henkilökohtaisen identiteetin muodostumiseen. Häntä kiinnosti syntymämaan näkeminen ja matkustaminen ilman identiteettikysymyksiä.

”Ei ole vaikuttanut. Mäkin oon sitä monesti ihmetellyt kun mun perheessä on ihmisiä, jotka ovat identiteetin kanssa taistelleet….Sinäkin (viittaus haastattelijaan) olet puhunut identiteetistä Facebookissa…Mulla on aina ollut kaikki ihan hyvin ja löytänyt omia teitäni ja musta mulla on kaikki ok. Mä oon mä ja sitten totta kai haluaisin juurilleni palata, mutta ei sen takia, että mun on pakko löytää sieltä jotain. Enemmän sitä, että mistäköhän oon kotoisin suurin piirtein. Tai oon mä miettinyt sitä ja välillä tulee kyllä mieleen, että mun äidin veljet ovat vielä elossa.

Jos tutkis asiaa, uskon, että mä löytäisin ne, mutta tällä hetkellä mulla ei ole kiire asian kanssa eikä ole hirveästi kiinnostusta tutkia asiaa.” (H2)

Alla olevassa kohdassa on eräänlainen kuvaus itsensä etsimisestä. Kolumbialaissyntyinen haastateltava koki, että adoptiotausta on voimakkaasti vaikuttanut siihen, että hänen oli vaikeaa rakentaa omaa identiteettiään. Marcian kutsuu tätä selkiintymättömäksi ja kehittymättömimmäksi identiteetin tasoksi, koska ihminen ei ole vielä kyennyt määrittämään identiteettiään. Kriisillä Marcia viittaa nuoruuden vaiheeseen, jossa kokeillaan ja valitaan mieluisia vaihtoehtoja esimerkiksi uran, koulutuksen, harrastusten ja muiden identiteettiä ilmentävien seikkojen joukosta. (Marcia 1980, 161.) Myöhemmin tällaisen etsivän identiteetin omaava ihminen joutuu todennäköisesti jonkinasteiseen identiteetinkriisiin, jota Marcia kutsuu moratoriovaiheeksi. (Marcia 2002, 202–203.) Kolumbiasta adoptoitu nuori nainen ei nuoruudessaan kyennyt määrittämään identiteettiään, koki tilanteen ongelmallisena ja pyrki muodostamaan selkeän identiteetin etsimällä tietoa juuristaan saavuttaakseen tasapainoisen ja rauhallisen tilan.

”Kyllä se vaikutti ja vaikuttaa edelleen joskus ku yleensä kun on omat oikeat biologiset vanhemmat, niistä näkee sen, että niinkun sanotaan, että on samanlainen.

Sitten ku on niin sanotusti hylätty tai silleen, sitten ku löytää, hakee sitä omaa itsensä, pohtii minkälainen on oma äiti ja isä, ketä mä muistutan ja miltä mä näytän, tekeekö joku samalla tavalla kuin minä. Kun se puuttuu, hakee ja hakee ittensä eikä löydä paikkaansa välttämättä.” (H6)

Adoptiotausta on vaikuttanut kolumbialaissyntyiseen adoptoituun sillä tavalla, että adoptiotausta merkitsi hänelle erilaisuutta suhteessa valtaenemmistöön. Marcian (1980) mielestä identiteetin muotoutuminen on dynaaminen prosessi, ei staattinen. Tällaisessa

”hämmästyneessä” tilassa olevat yksilöt ovat Marcian mukaan niin sanotusti passiivisessa ajelehtivassa tilassa. Tässä tilassa olevat nuoret (tai nuoret aikuiset) eivät ole kokeneet identiteettikriisiä, koska he eivät ole vielä sitoutuneet identiteetin osalta mihinkään, esimerkiksi ammatin, uskonnon, sukupuoliroolien tai ideologian osalta. Marcian (1980, 161–162; 2002, 120). Adoptiotausta vaikutus näkyi myös kolumbialaissyntyisen naisen, Kiinasta adoptoidun naisen ja kolumbialaissyntyisen miehen kertomuksissa

”Musta tuntuu, että mun äiti ottaa enemmän itseensä, jos mulle aletaan puhumaan englantia tai jotain taustasta. Se on silleen, että voi eii taasko, sun pitää olla vahva noiden kanssa (huvittuneena). Mä olin silleen, että joojoo aina tulee tällaisia ihmisiä. Jos esim. kauppajonossa tulee tällaisia tilanteita, siinä tavallaan on mahdollisuus puhua siitä, mutta en mä tiedä, onko järkeä puhua kauppajonossa adoptiotaustasta.” (H3)

”Onhan se tietysti silleen, että olen adoptoitu. Kyllähän sen tiedostaa ihonväristä ja sitten kyllähän sitä ite mielellään tuo joskus jossain tilanteissa se esille niinku pidin koulussa aikanaan sellaista ihan esitelmää ihan koko koululle, vuorotellen luokat kävi. Onhan se tietynlainen rikkaus. Tietysti välillä tuntuu onko se ollut haittaakin, että varsinkin tuollaisissa yhteiskunnallisissa ei sitä aiemmin ole miettinyt, mut silleen erilaisuuttakin välillä paheksutaan.” (H5)

Kiinassa syntynyt nainen oli pohtinut paljon omaa adoptioidentiteettiään jo pienestä pitäen, ja hän oli huolissaan siitä, että hänen kiinalainen syntyperänsä voi tulevaisuudessa muodostua esteeksi hänen mahdollisuuksilleen saada mieleinen asunto tai työpaikka. Hän oli kuullut joillekin käyneen niin vain syntyperän takia, vaikkei hän ole koskaan kohdannut sellaista syrjinnänmuotoa.

”Mun kohdalla ei ole vielä ollut mitään ongelmia asunnon hankkimisessa tai töissä, mutta jos miettii, mitä oon kuullut, voi olla vaikeampi sada asunto, töitä tai muuta.”

(H3)

Kiinalaissyntyisen haastateltavan lähipiirissä on käynyt niin, että samoista resursseista taisteltaessa yhteiskunnan heikommassa asemassa olevien asunnon ja työn saanti on ollut uhattuna. Hän päätteli kohtaavansa samanlaisia haasteita mitä maahanmuuttajat kohtasivat.

Maahanmuuttajien asema asuntomarkkinoilla on heikompi kuin muilla ja asunnon saaminen vapailta markkinoilta on erityisen vaikeaa. Hän pohti hyvin paljon omaa identiteettiään ja sen muuttumista erilaisten kohtaamisten jälkeen.

Kaikkien haastateltavien kertomukset tiivistäen annetun adoptiotaustan ottaminen osaksi henkilökohtaista identiteettiä vaatii prosessinomaista identiteettityötä. Tällöin suurin osa haastateltavista kehitti itselleen (tietoisesti ja tiedostamatta) dynaamisen identiteetin, jolloin menneisyyden ja nykyisyyden tapahtumat keskustelevat keskenään. Adoptiotausta täytyy omaksua, muuntaa ja viimeistään sosiaalisen ympäristön vaatimuksesta julkistaa (Harré 1983, 258).