Satakunnan historia II
Helmer Salmo
2. OSA
ole todettu, mutta ei myöskään minkään alueen tyhjenemistä. Vain paikallisessa asutuksessa panee merkille hiljaista nousua.
MEROVINKIAIKA (6 00 800 j.Kr.).
Yleiskatsaus.
Germaanisten kansainvaellusten aika päättyi Euroopan mantereella suurin piirtein vuoden 500 vaiheilla. Mutta tämänkin jälkeentapahtui eri puolilla Eurooppaa huomattavia kansojen liikehtimisiä, joiden vai- kutus maanosamme oloihin ja kehitykseen oli tuntuva. Kaikkein laa- jakantoisimpia näistä oli arapialaisten liikehtiminen länttä kohti. Heti profeetta Muhamedin kuoleman jälkeen v. 632 lähtivät hänen joukkonsa käännytys- ja valloitusretkille itään ja länteen. Jälkimmäiseen suun- taan ne kulkivat voitosta voittoon pitkälle frankkien valtakuntaan.
Täällä Kaarle Martel vihdoin pysäytti niiden etenemisen v. 732.
Arapialaisen kulttuurin vaikutuksia todetaan tämän jälkeenmonin pai- koin Euroopassa. Pohjois-Euroopan kannalta yhtä tärkeä kansainvael- lus oli slaavilaisten vendien tunkeutuminen asukkaista tyhjäksi jää- neeseen Keski-Euroopan pohjoisosaan. Heidän valtaansa jäivät pitkiksi
ajoiksi alueet Elbe-jokea myöten, ja yhteydet Pohjois-Euroopasta ete- lään suuntautuivat senvuoksi taas enemmän länteen.
Ajanjaksoa 600—800 j.Kr. nimitetään Euroopassa yleisesti mero- vinkiajaksi tämännimisten länsieurooppalaisten hallitsijoiden mukaan.
Mainitun aikakauden lopussa ei tämännimisiä hallitsijoita enää ollut,
joten siitäkäytetty nimitys on siis tavallaan erheellinen. Eräissä maissa onkin siitä syystä tästä aikakaudesta ruvettu käyttämään muita nimi- tyksiä. Viimeinen voimakas merovinkikuningas kuoli v. 639, ja sen-
jälkeen siirtyi valta yhä enemmän lääniaatelistolle, jonka jäsen Pippin II eli Keskimmäinen kokosi 600-luvun loppupuolella vallan käsiinsä Pippin II;n valtaanpääsyn jälkeen keskittyi sekä poliittinen että kult- tuurillinen painopiste Reinin seuduille, mikä hyvin tuntuvasti näkyy,
varsinkin aikakauden loppupuolella, myös meidän maamme esineis- tössä.
Kansainvaellusajan lopulla panee Suomessa merkille esinemuotojen hiljaista rappeutumista. Useat jo roomalaisajalla syntyneet muodot eli- vät näin kauan. Näihin vain sijoitettiin kunakin vuosisatana suosiossa olleet koristeet, esinemuotojen pysyessä suurin piirtein samoina. Itä- Baltialle ominainen vanhoillisuus kuvastuu meidänkin maassamme.
Kansainvaellusajan loppu vaikuttaa meillä nimestään huolimatta rau-
halliselta, kaikenlaiset äkkijyrkät muutokset ovat olleet vieraita.
500-luvun lopulla tapahtunut esinetyyppien täydellinen vaihtumi- nen on heijastuksena olosuhteiden perinpohjaisista muutoksista. Sa- manaikaisesti kalmistot lisääntyvät kaikkialla maassamme. Tämä voi
olla merkkinä lisäväestön saapumisesta, mutta se voi johtua myös vain uusien hautaustapojen käytäntööntulosta.
Satakunnassa ovat kivensekaiset kumpuhaudat edelleen suo- sittuja. Mutta näiden rinnalle tulevat merovinkiajan alussa palo- kuoppahaudat. Muualla maassamme vallinneesta tavasta poike- ten kätketään nyt Eurassa, osittain myös Köyliössä ja Huittisissa vaina- jat maahan polttamatta. Maanalaisia palokuoppia harrastetaan yleisesti etelä-Suomessa. Pohjanmaalla vainajat kätketään jatkuvasti röykkiöhautoihin. Hautaustavoissa oli siis suurta kirjavuutta, mikä
johtui siitä, että tänne oli edelliseltä aikakaudelta perittyjen hautaamis- tapojen lisäksi nyt tullut eri tahoilta uusia. Tästä myös johtuu, että kaikille hautamuodoille löytää vertauskohtia maamme rajojen ulko- puolelta.
Itä-Baltiassa, jonka kanssa maamme oli rautakauden alkupuolella kiinteässä kosketuksessa, merovinkiajan alussa tapahtuneet muutokset eivät olleet yhtä jyrkkiä kuin meillä, vaan siellä kehitys jatkui lähi- main vanhalla pohjalla. Myös maallemme erikoisesti leimaa antavat asehaudat puuttuvat Itä-Baltiasta.
Skandinavian niemimaa sensijaan on päässyt osalliseksi merovinki- ajan alussa tulleista voimakkaista mannermaisista, lähinnä eteläger- maanisista vaikutuksista. Keski-Ruotsista on joukko johtaville mie-
hille kuuluneita venehautoja. Vaatimattomia talonpoikaisia hautauk- sia on sieltä tavattu yllättävän vähän. Siinä suhteessa Gotlanti taas on rikas. Tämän saaren suuret merovinkiaikaiset kalmistot sisältävät suun- nilleen samanarvoistakansanmiehen kalustoa kuin meikäläiset haudat.
Ylellisyyteen viittaavat esineet kuuluvat sielläkin harvinaisuuteen. Nor- jassa ovat jatkuneet kansainvaellusajalla alkunsa saaneet rikkaat hau- taukset. Tanska taas on haudoista entistä köyhempi. Siellä ilmeisesti
on kristillinen vaikutus ollut siksi voimakasta, että pakanalliset hau- taustavat ovat jääneet kokonaan syrjään, ja niin ollen ainoa tätä aikaa kuvaava aineisto, jokapäiväiset tarve-esineet, pysyy jälkipolville tunte- mattomana.
Niinkuin yllä mainittiin, ovat merovinkiajan alussa, so. 500-luvun lopulla, sattuneet muutokset olleet mullistavia. Käytäntöön otettiin nyt uudet sekä arkiset työvälineet että korut, aseet ym. Tuonnin välityk- sellä hankittujen esineiden rinnalle syntyi siksi korkeatasoinen koti- mainen käsiteollisuus, että sellaista tuskin enää todetaan myöhempinä esihistoriallisina kausina. Merovinkiaika on ollut monessa suhteessa itsenäisimpiä kausia maassamme.
Korut.
Merovinkiaikaiset korumme ilmestyvät löytöihimme täysin kehitty- neinä, mikä mielestäni on varma merkki niiden ulkomaisesta alkupe- rästä. Myöhemmin ne itsenäistyvät.
Soljet.
Edellä kuvatusta Köyliön Luodonpään kaarisoljesta (k. 101) lienee meillä kehittynyt merovinkiaikana suosittu krapusolki (k. 130).
Jänne vain on tässä muovailtulitteäksi, ja neulaa lukuunottamatta sen kaikki osat ovat sulautuneet yhteen. Kehitys on ollut pitkäaikainen.
Ensimmäistä krapusolkiastetta edustaa Kalvolan pitäjän Peltokutilan kalmiston kaarisolki.279 Jonkin verran pitemmälle on edistynyt Sääks-
279 SMYA XUI, k. 11.
mäen Huittulan solki,280 jota jo hyvällä syyllä voi nimittää krapusol- jeksi. Soljen myöhäisemmistä kehitysvaiheista on Hackman tehnyt aikaisemmin yksityiskohtaisesti selkoa.281 Seuraavia kehitysvaiheita edustaa Satakunnassa kolme soikea Köyliön Luodonpäästä (k. 30 ja
131)282 sekä yksi Kokemäen Pussosta.283 Sangen pitkälle edistynyttä vaihetta edustavat Vesilahden Kirmukarmun 284 ja Tyrvään Rautajoen solki285 ja aivan krapusolkityypin viimeisiä aseita on Euran Käräjä- mäen solki (k. 23).286
K. 130. Krapusolki Messukylän Kukkojenkivenmäestä, 600-lukua
Alueeltamme on krapusolkia 17 kpl.; koko maasta niitä on yli 40. Täysin valmiina se on v;n 600 vaiheilla, ja äärimmäisen kehitys- vaiheensa se saavuttaa merovinkiajan lopulla, n. v. 800, esiintymättä enää puhtaasti viikinkiaikaisissa haudoissa.
Skandinaviassa käytetään samoihin aikoihin krapusolkea muistutta- vaa korua (ns. näbbformigt spänne), jonka esityyppinä on ollut edellä- mainittu Husbyn-solki. Kummankin alkumuoto on ollut samantapai-
283 FM 1915, s. 27, k. 33.
281 Hackman,Rig 1919,s. 205 seur.
282 9900: 41, 10955;32, 58, SMYA XLIV, tl. 24, 26.
283 7980:3.
284 5165: 28.
285 3994: 9.
280 2995: 11.
Luodonpäästä.
nen, mutta myöhempi kehitys kulkee molemmilla alueilla omaa suun- taansa. Ruotsalainen solki säilyttää vain enemmän alkuperäisiä piir- teitään ja pysyy myös suunnilleensaman kokoisena. Eri osat siinäkin sulautuvat yhteen, mutta tästä huolimatta alkuperäisen kaarisoljen yksityiskohdat voi siitä jatkuvasti osoittaa.287 Ruotsalainen lopullinen aste on siis sama kuin Kalvolan solki. Jyrkempi ero solkien kehityk- sessä alkaa varsinaisesti tästä. Skandinaavisen soljen elinaika on ollut lyhyempi kuin krapusoljen, se päättyi jo 600-luvun loppupuolella.288 Eräiden välimuotojen kautta tästä soljesta muodostetaan Gotlannissa
ns. eläimenpään muotoinen solki,289 jota käytetään siellä vielä viikinki- ajalla.
Yhdessä krapusoljen kanssa on merovinkiaikaisissa löydöissämme usein ns. tasavar s i s o1k i (k. 131), jokakarkeasti kuvattuna muis- tuttaa kuoreensa vetäytynyttä etanaa. Tasavarsisoljille ominaiseen tapaan sen molemmat päät ovat samanlaiset. Valmistusaineena on täs- säkin käytetty vain pronssia, paitsi neulaa, joka on poikkeuksetta rau- taa ja siitä syystä usein ruosteen hävittämä. Tasavarsisolkea krapu- solkeen verrattaessa kuvastuu heti ensi silmäyksellä niiden läheinen sukulaisuus. Ne joko polveutuvat samasta esimuodosta tai jäljittelevät toisiaan; jälkimmäisessätapauksessa ehkä tasavarsisolki on saanut muo- tonsa krapusoljesta. Tasavarsisolkea tunnetaan vain täysin kehitty- neenä, sille ei voi esittää minkäänlaista esiastetta. Vanhimmat tasavarsi- soljet ovat pieniä (k. 30 ja 131), mutta ne paisuvat myöhemmin, saaden samalla selviä rappeutumiseen viittaavia piirteitä (k. 23). Edelleen panee krapu- jatasavarsisoljissa merkille koristelun yhtäläisyyttä. Kra- pusoljessa koristelu vain on hieman monivivahteisempaa, mikä johtu- nee osaksi sen suuremmista pinnoista, osaksi ehkä siitäkin, että krapu- solkea kannettiin arvokkaammalla paikalla, keskellä rintaa, kun taas tasavarsisoljet kiinnittävät ketjut ja samalla hameen olkaimet rinnan kahden puolen.
287 Hackman, m.t, k. B—lo.8 —10. Stjerna, Bornholm, s. 172—3, k. 85—SO
288 Stjerna, m.t., s. 138.
289 Montelius, Svenska Fornsaker, k. 532—4.
Tästä parittain kantamisesta osaksi johtunee, että tasavarsisolki on
runsaslukuisin merovinkiajan soijista. Sitä on Suomesta n. 160 kpl., mistä määrästä Satakunnan osalle tulee 64. Sen elinaika käsittää koko merovinkiajan, mutta eniten sitä on ollut aikakauden alkupuolella.
Ruotsissa kannettu merovinkiaikainen tasavarsisolki eroaa suoma-
laisesta ennen kaikkea koristeaiheiden puolesta. Se ei ole ollut siellä yhtä kansanomainen ja sitä tavataan vain aikakauden alkupuolen hau- doissa. 600-luvulla sen ovat jo syrjäyttäneet siellä muut solkimuodot.
Jotkut tutkijat ovat taipuvaisia pitämään ruotsalaista tasavarsisolkea
K. 132. Käärmesolki Euran Pappilanmäestä, 700-lukua.
suomalaisen esikuvana.290 Tässäkin tapauksessa molemmat ilmeisesti polveutunevat manner-Euroopasta tulleesta esimuodosta.
Merovinkiajan tyypillinen koru, käärmesolki (k. 132), on ni- mensä mukaisesti sommiteltu yhdestä tai kahdesta käärmeestä. Kak- soiskäärmeestä muodostettuja solkia on Satakunnasta 5, yksinkertaisia (k. 133) 4kpl. Koko maan käärmesolkien määrä on 23 tai 24.291
Myös näiden solkien kehityksessä toteaa, että vanhemmat ovat nuo- rempia pienemmät, ilmiö, jokaon tavallista rautakauden esineissä. Van- hemmissa soijissa on poikkeuksetta vain yksi eläin (k. 134). Vasta myö-
290 SMYA XLIV, s. 74 seur.
291 Suomalaiset käärmesoljet on seikkaperäisesti esitetty FM 1927 ja SMYA XLIV, s. 76—9.
hemmin on ruvettu sommittelemaan solkia myös kahdesta käärmeestä siten, että kumpikin eläimistä muodostaa oman silmukkansa. Paitsi erilaisia piste-, pyörylä-, lovi- ym. koristeaiheita on Euran Pappilan- mäen kaksikäärmeisessä soljessa (k. 132)292 eläinten silmät täytetty pu- naisella emalilla.
Käärmesolkien alkumuotona lienee ollutkansainvaellusajallaKeski- Euroopassa ja Englannissa sekä paikoin Skandinaviassa suosittu S-muo-
toinen solki. Käärmesoljen syntyminen ja alkukehitys on ilmeisesti tapahtunut Keski-Euroopassa, ja sieltä pieni yksikäärmeinen esimuoto on kulkeutunut Itämeren saarille ja Suomeen. Tämä saapuminen mai-
K. 133—4. Yksinkertaisia käärmesolkia Messukylän Kukkojenkivenmäestä ja Kangasalan Tiihalan Jussilasta, 600-lukua.
nituille alueille on sattunut samoihin aikoihin, Keski-Euroopasta tun- nen vain yhden täysin kehittyneen käärmesoljen Pommerista. Se on myöhäistä astetta. Sen yksityiskohdat poikkeavat käärmesoljen poh-
joismaisistaedustajista. V:een 1927 mennessä tunnettiin Itämeren saa- rilta vain 6 käärmesolkea. Luku on pieni maastamme löydettyyn solki-
määrään verrattuna. Tämä ei kuitenkaan todista sitä, että solki olisi syntynyt maassamme, vaan se on ilmauksena tämän muodon meillä saavuttamasta suuresta suosiosta.
Käärmesolkien eri asteita parhaiten ajoittavat hautalöydöt ovat Sa- takunnasta. Vesilahden Karholannokan vanhinta astetta edustava solki
292 8811: 1.
on n. v. 600 rakennetusta haudasta (k. 61).293 Senaikaisina pidän mui- takin pienikokoisia käärmesolkia. Toisessa yhteydessä olen aikaisem- min ajoittanut 700-luvulle sen Euran Pappilanmäen haudan,294 josta on emalisilmäinen käärmesolki.295 Saman sataluvun lopulta ovat Euran Käräjämäen 7. haudan (k. 22) 296 ja Lempäälän Päivääniemen 17. hau-
dan (k. 64) 297 soljet. Ne edustavat myös käärmesoljen viimeistä kehi- tysvaihetta maassamme.
Vaatimattomimpia rautakauden koruja on merovinkiaikainen san- kasolki (k. 135). Sitä on valmistettu vain raudasta, ja se on sikäli
K. 135. Sankasolkia Nokian Huvilaniemestä ja Kokemäen Leikkimäestä, merovinkiaikaisia.
samaa luokkaa kuin edellä kuvatut kansainvaellusajan rautaiset kaari- soljet. Kuten näitäkantoivat merovinkiaikaisia kömpelöitä ja yksinker- taisia sankasolkiakin vain miehet. Tämän soljen kaaren muodossa ja neulankiinnitystavassa havaitaan toisinaan vähäisiä erilaisuuksia. Jos-
293 SMYA XUI, s. 59—60.
294 8811: I—3, 5.
295 M.t, s. 60.
290 M.t., s. 60.
297 FM 1927, s. 11—2.
kus neula on kiinnitetty kaaren päässä olevaanreikään, joskustaas kaa- ren pään muodostamaan korvakkeeseen. Molempia näitä muotoja on
Satakunnasta. Toistaiseksi ei voida ratkaista, onko niillä ajallista eroa vai ovatko ne vain eri pajojen tuotteita. Satakunnasta on sankasolkia 13 kpl., muualta Suomesta on 2 Varsinais-Suomesta ja 4 Pohjanmaalta.
Levintä on siis selvästi satakuntalaisvoittoinen. Maamme rajojen ulko- puolelta niitä on muutama kappale Ruotsista 298 ja 1 Norjasta,299 ja ne lienevät kaikki Suomesta kulkeutuneita.
Kokemäen Pusson kalmistoon, josta on yksi sankasolki, on haudattu
viimeistään merovinkiajan alussa. Sen varhaisempia sankasolkia ei maastamme ole. Toiselta puolen ne puuttuvat viikinkiajan löydöistä.
Norjassa 300 ja Ruotsissa 301 sankasolkea on sensijaan kannettu vielä näinkin myöhään.
Orvon asemaan on meillä jäänytmuihin Pohjoismaihin verraten ns.
soikea kupurasolki, joka merovinkiajan lopusta lähtien saa- vutti Skandinaviassa valta-aseman selkien joukossa. Merovinkiajan alussa Suomeen ilmestynyt pieni, yksinkertainen soikea kupurasolki on Kokemäen Pusson kalmistosta (k. 35).302 Muualta Suomen mantereelta on vain yksi Kalannin pitäjästä.303 Näin vaatimaton kappale olisivar- masti kyetty valmistamaan omassakin maassamme, mutta kun niitä aivan samanlaisia on 4 kpl. Ruotsiin tällöin läheisesti liittyneeltä Ahve- nanmaalta304 sekä Keski-Ruotsista 305 ja Norjasta,3o6 niin vaikuttaa siltä,
että niiden valmistus on tapahtunut muualla kuin meillä. Suomen koh- dalta pysähtyykin tällä kerralla soikeiden kupurasolkien sarja mainit- tuihin kappaleisiin jo 600-luvulla. Samanaikaisia ovat myös vanhim-
298 Mbl. ISO3—5, s. 102, k. 145.
299 Grieg, Hadelands eldste bosetningshistorie, s. 137, k. 96.
309 M.t., s. 135—7.
301 Almgren, Meddelanden från östergötlands Fornminnesförening 1803, s. 19
302 7980: 33.
303 9365:394.
304 1751:4, Finström, Kulia; 4626: 10, Geta, Höckböle; Maarianhaminan mus 84: 60 2 kpl., Saltvik, Odkarby, Backas.
305 Esim, Åshusbystä Uplannista; Mbl. 1890, s. 105.
300 Selestä, Boren pitäjä; Petersen, VS, s. 6, k. 1.
mat skandinaaviset kappaleet.3o7 Näistä vaatimattomista soijista kehit- tyvät Skandinavian loisteliaat viikinkiaikaiset kupurasoljet.3oB
Meillä kansainvaellusajan lopulla sammunut kaarisolkien ryhmä jatkuu Itä-Baltiassa läpi koko merovinkiajan. Eräs niiden myöhäi- simpiä kehitysasteita, unikonnuppuinen kaarisolki, kul- keutuu sieltä merovinkiajan lopulla myös Suomeen. Itä-Baltiasta tätä
K. 136. Viikinkiaikainen unikonnuppuinen kaarisolki Euran Lauhianmäestä.
soikea on runsaasti Memelin alueelta, Latviasta ja Liettuasta sekä niukasti Virosta. Suomesta on unikonnuppuisia solkia ainakin 25 kpl., näistä Satakunnan alueelta 8. Lempäälän Päivääniemen solki (k. 64) 309
on vanhempaa 700-luvunmuotoa.310 Muut Satakunnan kappaleet ovat
307 Arwidsson, Vendelstile, Email und Glas, s. 40 seur. Petersen, m.t., s. 5.
308 Petersen, m.t., s. 4.
309 Heikel, Polttokalmistot II: 2.
310 M.t., s. 13 seur.
merovinkiajan lopulla ja viikinkiajan alussa käytettyä viimeistä astetta.
Myöhäisistä soijista vain Euran Lauhianmäen kappale (k. 136)311 on tarkoin ajoitettavissa. Sen kanssa oli samassa haudassa mm. n. v. 825 Samarkandissa lyöty arapialainen hopearaha, mistä päätellen solki on joutunut maahan verrattain myöhään 800-luvulla. Muualta Suomesta
on vielä myöhäisempään käyttöön viittaavia tyypin edustajia.
Useimmat Suomen unikonnuppuisista soijista poikkeavat yksityis- kohdissaan itäbalttilaisista tyypin edustajista, ja kun niitä on maas- tamme siksi monta, tämä on ilmeinen merkki siitä, että soljen valmis- tusta on sen myöhemmillä asteilla harrastettu myös Suomessa.
Ylen harvinaisia merovinkiajalla ovat myös pyörösoljet (k. 36). Satakunnasta niitä en tältä ajalta 5, kaikki erilaisia. Lem- päälän Päivääniemen pyörösoljen (k. 137) 312 kohoreunojen muodos-
tama syvennys on täytetty joko metallilevyllä tai emalilla, mitä jälkim- mäisessä tapauksessa on pitänyt paikallaan keskellä oleva tappi. Vas- taavanlaisia solkia esittää Almgren useita Elben alueelta.313 Myös Born- holmista on joitakuita.314 Samaan ryhmään kuuluu tavallaan myös Kokemäen Rakkulaisten Myllymäen pyörösolki (k. 36).31° Sen reu-
nat vain on taivutettu alaspäin. Leveän reunan jakeskuskuopan erot- taa tässä kohoava vanne. Kuopan täyttänyt aine on tässäkin hävinnyt.
Viimeksikuvattua soikea on myös, joskin hieman poikkeavana, Poh- janmaalta, Bornholmista sekä Gotlannista ja Skandinavian niemi- maalta. Myöhäisiä muotoja on runsaasti Norjasta.3l6
Pyörösoljen sisältänyt Kokemäen hauta on 600-luvulta.31, Lem- päälän pyörösolki on yksinäislöytö hautakummusta,318 mistä oli löy- detty myöhemmin hukkunut veitsi, josta sanotaan, että se »oli pohja- laisen puukon mittainen, mutta keskeltä leveämpi ja teränsuu vah-
311 2698: 23.
312 657.
313 Almgren, Fibelformen, s. 100 seur.
314 Stjema, Bomholm, s. 186.
343 2993; 26, SMYA XLII, tl. XXIII: 6.
316 Gjessing, Studier, s. 124 seur.
344 SMYA XLII, s. 59.
348 Heikel, m.t., s. 4—6.
15
vasti kaareva»,319 mikä kuvaus sopii merovinkiaikaiseen ns. suoma- laiseen puukkoon. Siitä päätellen Lempäälänkin pyörösolki on me- rovinkiaikainen eikä kansainvaellusajalta, kuten on arveltu.320 Stjerna pitää myös Bornholmin vastaavanlaisia solkia merovinkiaikaisina (600
750 j.Kr.) ja Nerman niinikään gotlantilaisia.32l
137. 138.
139. 140.
K. 137—40. Pyörösolkia merovinkin]alta: 137. LempäälänPäivääniemestä, 138. Vesi lahden Säijästä, 139. Kokemäen Rakkulaisten Kirkkovainiosta ja 140.Karkun
Palvialan Tulosen kalmistosta.
Euran Käräjämäen käräjäympyrän toisen haudan solki322 on rap- peutunut, ja siinä voi vain paremmin säilyneisiin kappaleisiin vertaa- malla nähdä piirteitä kolmesta avokitaisesta eläimenpäästä.323 Myös tämä solki ajoitetaan 600-luvun lopulle.
319 Heikel, m.t., s. 6.
320 Hackman, Eisenzeit, s. 183.
321 Nerman, Gravfynden, s. 83 ja 88.
322 Tur. Mus. 13639:8.
323 Nerman, m.t.,k. 94.
Merovinkiaikainen on edelleen Vesilahden Säijoen kalmiston ra- tassolki (k. 138)d24 sillä sen mukana löytyi yksinomaan v:n 600 vaiheille ajoitettavia esineitä.325 Nerman luettelee näitä solkia vastaa-
valta ajalta Gotlannista kymmenkunta.326 Paitsi Vesilahdesta tunnetaan ratassolki Vähästäkyröstä327 ja toisista hieman poikkeava Karjaalta.32B Edellinen on yksinäislöytö, mutta kun se on Pohjanmaalta, on varmaa, että se on kätketty maahan myöhäisintään merovinkiaikana. Karjaan soljenkera löytyi varhaismerovinkilaisia esineitä. Solki on ilmeisesti ke- hitetty varhaisesta uskelalaisesta soljesta,329 mikä muoto virolaisen tut- kijan Mooran mukaan palautuu provinssiroomalaisiin selkiin.33o Väli- asteita näiden ja suomalaisten solkien välillä olisivat silloin eräät itä- balttilaiset soljet.33l
Mistään maasta en ole keksinyt vastinetta Kokemäen Rakkulaisten Kirkkovainiosta löydetylle hannunvaakuna-soljelle (k.
139).332 On mahdollista, että tämä solki on edelläkuvatunratassoljen muunnos. Yhtäläisyys mainittujen solkien välillä on läheinen. Kaikki Kirkkovainion kalmiston esineet ovat merovinkiaikaisia. Mainittu solki on samalla maamme vanhin hannunvaakunalla varustettu esine.
Puhkokoristeinen pyörösolki Karkun Palvialan Tulo-
sen kalmistosta (k. 140) 333 viittaa taas merovinki- ja viikinkiajan vaih- dekauteen. Se edustaa soljen myöhempää kehitysvaihetta, jossakes- kustan alkuaan silmukoita muodostava nauhakoriste on sulautunutreu-
noihin, niin että vain reiät enää osoittavat silmukoiden alkuperäisen paikan. Varhaisempaa muotoa esiintyy Hämeenlinnan Hattelmalan
324 3C€7: 3, Heikel, m.t., tl. I: 3.
325 Heikel, m.t., s. 25—7.
32« Herman, m.t., s. 48, 83 ja 88.
327 SMYA XXV: 2, s. 60, k. 87.
328 11138: 46.
329 FM 1917, s. 60, k. 12.
330 Moora, Eisenzeit, s. ICO seur.
331 Hollack—Peiser, Das Gräberfeld von Moythienen, tl. 11. Moora, rrut., tl.
VI: 13.
332 5578; 33, FM 1911, s. 54, k. 18.
333 5203: 126.
harjun kätkölöydössä334 ja Kalannin Kalmumäen kalmistossa,333 jotka molemmat ovat vaikeasti ajoitettavia. Kaikki muut Suomen tämän- tyyppiset soljet, lukumäärältään 13, ovat nuorempaa kehitysastetta.
Näistä on varmimmin ajoitettavissa Kuhmoisten Papinsaaren solki,330 joka on merovinkiajan 10pu1ta,337 ja Liedon Pitkäsmäen solki, joka lie- nee vasta seuraavalta sataluvulta.338 Näiden solkien enemmistö on
Vakka-Suomesta ja Aurajoen laaksosta.339
Puhkokoristeisen pyörösoljen typologista kehitystä on vaikea seurata omassa maassamme. Solki on täysin kehittynyt löytöihimme ilmestyes- sään. Sen kotimaa lienee Itä-Baltia, josta on läheisiä muotoja.34o Skan- dinaviassa tämäntapaiset pyörösoljet ovat vieraita.
Sen jälkeen kun emalikoristeisista hevosenkenkäsoljista luovutaan 400—500-luvuilla, seuraa parin kolmen vuosisadan väliaika, jona he-
viosenkenkäsolkia ei ole Suomessa käytetty. Samoin on laita Itä-Bal- tiassa. Merovinkiajan lopulla Itä-Baltiassa ja Suomessa käytäntöön tulleella parilla hevosenkenkäsoljella on samantyyppisen aikaisemman emalikoristeisen kanssa yhteistä vain hevosenkenkää muistuttava muo- to. Toistaiseksi on selvittämättä, mistä uudet hevosenkenkäsoljet ovat tulleet. Omasta puolestani arvelisin, että nämä uudet soljet on tuotu Kaakkois-Euroopasta, jossa on harrastettu näin alkeellisia hevosenken- käsolkia roomalaisajasta saakka.
Mainitusta kahdesta merovinkiajan hevosenkenkäsoljesta lienee ns.
litteä hevosenkenkäsolki (k. 141) vanhempi. Sen muoto poikkeaa kaikista myöhemmistä hevosenkenkäsoljista. Sen litteä ja leveä muoto liittynee sittenkin lähemmin aikaisemmin kuvattuihin emalisolkiin kuin tyypin nuorempiin edustajiin. Neulan kiinnitystäpä poikkeaa myös muista sikäli, että se riippuu renkaan sisäreunaan poratusta reiästä, jollaiseen neulakonstruktioon tutustuimme eräissä kansainvaellusajan
334 SM 1928, s. 53, k. 3 keskellä.
335 SMYA XLIII, s. 88, k. 8.
330 M.t, s. 88, k. 9.
337 SMYA XXXIV: 3, s. 113.
338 SMYA XLIII, s. 89.
339 Mt, s. 88—9.
340 Esim. Gaerte, Urgeschichte, s. 314, k. 254.
soijissa. Koristelu näissä Hiteissä hevosenkenkäsoljissa on pääpiirteis- sään yhdenlaista, syvennettyjä kolmiorivejä tai aalto- tai muunlaisia viivoja. Samanlainen koristelutapa on merkkinä siitä, että soljet on valmistettu verraten suppealla alueella. Vaikka litteitä hevosenkenkä- solkia on Suomesta enemmän (n. 13) kuin Suomenlahden eteläpuo- lelta, on näitä ehkä lähinnä muotonsa vuoksi aina katsottu itäbalttilai- siksi. Joitakin kappaleita pitäisin kuitenkinkotimaisina, kuten Messu- kylän Kukkojenkivenmäen rautaista koristeetonta soikea (k. 55),341
jonka nupit ovat pronssista valmistetuista kappaleista poikkeavasti kie- rukkamaisesti taivutetut. Messukylän solki lienee jo 700-luvun alku-
K. 141. Litteä, pronssinen hevosenkenkäsolki Karkun Palvialan Tulosen maalta, 100-luvun lopulta.
puolelta.342 Muut ajoitettavat kappaleet ovat merovinki- ja viikinki-
ajan vaihteesta. Viron Juurun kalmistosta on tällainen solki vastaa-
\alta ajalta.343 Myös Venäjältä ent. Vladimirin kuvernementista on tällainen solki, mutta sen ikää en tunne.
Toinen mainituista merovinkiaikaisista hevosenkenkäsoljista on pyöreää rauta- tai pronssivarrasta (k. 64). Raudasta teh-
dytovat varmasti merovinkiaikaisia, kuntaaspronssisten tämäntapaisten selkien käyttö jatkuu seuraavinakin aikoina. Suuri koko erottaa nämä
5240:24, SMYA XLII, tl. XXVIII: 4.
342 M.t, s. 37 ja60.
343 FM 1923, s. 4 ja 9—lo.
varhaisemmat pyöreävartaiset pronssisoljet myöhemmistä. Nuorem- missa kappaleissa on myös havaittavissa nuppien levenemistä. Kum- mallakin pyöreävartaisista soijista on jomerovinkiajalla se muoto, joka niissä säilyy läpi koko esihistoriallisen ajan. Raudan runsas käyttö näissä soijissa johtunee lähinnä sen huokeudesta. Rautaisista soijista puuttuu säännöllisestikoristelu; pronssisissa on toisinaan lovi- jakolmio- aiheita, usein ryhmiin järjestettyinä.
Rautaisia hevosenkenkäsolkia on merovinkiajan lopulla käytetyistä
kalmistoista. Tarkastelemiamme pronssisolkia on vähemmän kuin rau- taisia. 700-luvun alulta on pari tällaista soikea Liedon 344 ja Laitilan pitäjistä.34s Muut, niiden joukossa Lempäälän Päivääniemen (k. 64) 346 ja Messukylän Kukkojenkivenmäen 34' soljet, ovat vasta merovinki- ja viikinkiajan vaihteesta.
Rannerenkaat.
Avonainen, ohuesta pronssipellistä tehty kuperankovera
iann e i engas (k. 142) on ollut lajinsa suosituin koru merovinki- ajalla. Yksin Satakunnasta sitä on 50 kpl. (k. 61 ja 131), koko maasta lähes 80. Koristelu on keskitetty renkaan ulkopinnan päihin. Harvoin näkee koristetta sen keskiosassa. Aiheet ovat ensisijassa ruutuja muo- dostavia parittaisia suoria viivoja ja pieniä keskipisteisiä ympyröitä eli
»häränsilmiä» sekä aivan päässä poikittaisia suoria viivoja ja uurteita.
Päiden reunat ovat toisinaan lisäksi heikosti lovitetut. Aivan poik- keustapauksissa on näissä rannerenkaissa piste- ja pyöryläviivoja tai muuta koristetta. Kuperankoveraa rannerengasta on maastamme vain täysin kehittyneenä, ja se pysyykin muuttumattomana koko esiintymis-
aikansa, myöhemmin sen koko vain jonkin verran kasvaa. Vaikka tämä rannerengas on vieras maamme rajojen ulkopuolella, pidän sitä kuitenkin alkuperältään keskieurooppalaisena ja että se on kulkeu-
344 SMYA XLII, s. 13 ja60.
345 2549: 3—4.
340 3304:20, FM 1927, s. 11—2.
347 5240:25—9.
tunut maahamme monen muun tämän ajan esinetyypin mukana. Esi- merkiksi ne rannerenkaat, jotka saksalainen Veeck kuvaa Wilsinge- nistä348 ja hänen maanmiehensä Stoll Harlfingenistä 349 Wurttember- gistä, ovat yllättävän samanlaisia ja niiden sukulaisuus kuperanko- veran rannerenkaan kanssa vaikuttaa ilmeiseltä. Muoto ja koristelu- aiheet ovat yhteisiä, vain koristeiden sijoitus on poikkeava. Wiirttem- bergiläiset kappaleet ovat lisäksi samanaikaisia, 600-luvulta,350 kuin suomalaisentyypin enemmistö. Maamme varhaisimmat kuperankoverat rannerenkaat ovat v:n 600 vaiheilta (k. 131). Meillä ei ole täyttä var- muutta siitä, miten kauan tämä rannerengas on maassamme elänyt.
K. 142. Kuperankovero rannerengas Kokemäen Köönikänmäestä, 600-lukua.
Sitä tosin tavataan vielä v:n 800 vaiheilla kätketyssä Kuhmoisten Pa- pinsaaren löydöksessä ja eräässä osapuilleen vastaavanaikaisessa Liedon Ylipään esineryhmässä.351 Viimeksimainittujen esineiden yhdenaikai-
suutta voi kuitenkin epäillä, sillä jos rannerengasta olisi käytetty näin kauan, niin suosittunakoruna sitä varmasti olisi tavattu toisistakin yhtä myöhäisistä kalmistoista. Omasta puolestani pidän Kuhmoisten Papin- saaren löydöstä samanlaisena kätkönä kuin Hämeenlinnan Hattelmalan edellä ohimennenmainittua aarretta, jonkaesineet ovat eri aikakausilta.
Liedon rannerenkaan katkelma taas on löydetty heikosti suoritettujen
348 Veeck, Die Alamannen, tl. 38 B: I—2.
349 Stoll, Die Alamannengräber,k. 3 jatl. 21: 34.
350 Stoll, m.t., s. 18.
351 6366: 43—66,
kaivausten yhteydessä ja voi olla kalmiston vanhemmasta hautauksesta.
Kaikki merkit viittaavat siihen, että kuperankoverasta rannerenkaasta on luovuttu jo varhain 700-luvulla.
Suomesta on näitä rannerenkaita kulkeutunut Viroon. Myös sieltä löytyneet 6 kpl. olivat merovinkiaikaisten esineidenparissa.
Edellisistä hieman poikkeava tyyppi on Vesilahden Kirmukarmun rannerenkaan katkelma.3s2 Sekin on valmistettu aivan ohuesta prons-
sipellistä, mutta on huomattavasti kuperampi, samoin se poikkeaa ko- ristelultaan päämuodosta.
Varsin ohutrakenteinenon myös moniharjäinen tasaleveä rannerengas (k. 143). Sekin on valmistettu vain pronssista. Ylä- pinnan uurteiden pohjalle piirretyt kulmaviivat ja litteiksi taottujen
K. 143—4. Moni- ja korkeaharjainen rannerengas, edellinen Kokemäen Köönikän- mäestä, jälkimmäinen Köyliön Luodonpäästd, 600-lukua.
päiden häränsilmä- (k. 143) 353 ja poikkiviiva-aiheet ovat niiden ainoita koristeita.
Satakunnasta on moniharjaisiarannerenkaita parikymmentä, muual- ta Suomesta saman verran. On kyseenalaista, polveutuuko merovinki- aikainen moniharjainen rannerengas Virossa kansainvaellusajalla käy- tetystä ns. Kirimäen rannerenkaasta.354 Näiden rannerenkaiden muoto on huomattavasti toisenlainen, mm. läpileikkaus on kolmikulmainen.
Ajallisesti tällainen kehitys voisi olla mahdollista, koska Kirimäen löy- dönkätköajaksi on saatu n. v. 500-355 Näin varhaisia on myös pari moni-
352 5165; 93.
353 2388: 25, Kokemäki, Köönikänmäki.
354 SMYA XLIV, k. 33.
355 Schmiedehelm, Der Fund von Kirimäs in Estland, s. 34.
harjaisen rannerenkaan sisältänyttä hautaa Laihian pitäjästä,3s6 mm.
myöhäiset oksasoljet näissä haudoissaovat viimeistään v:n 500 vaiheilta.
Pääosa moniharjaisista rannerenkaista, niiden joukossa myös kaikki ajoitettavat satakuntalaiset kappaleet, on merovinkiajalta. Parhaiten ajoitettavia tämänaikaisia rannerenkaita on Vesilahden Karholanno- kan (k. 61) 357 jaKokemäen Rakkulaisten Myllymäen358 kalmistoista.
Moniharjaisten rannerenkaiden elinaika on tuskin ylettynyt enää 700- luvun puolelle. Maamme rajojen ulkopuolella tämä tyyppi on vieras.
Edelliselle läheinen on ns. korkeaharjainen ranneren- gas (k. 144), jonka koristeaiheet, polvi-, piste- ja suorat viivat sekä häränsilmät, ovat samoja. Rengas on tasaleveä ja sen sisäpinta sileä, paitsi Nokian Huvilaniemen rannerenkaassa,359 jossa harja on altapäin pakotettu.
Tyypin vanhemmissa kappaleissa panee merkille samoja piirteitä kuin eräissä itäbalttilaisissa, läpileikkaukseltaan kolmikulmaisissa ran- nerenkaissa.360 Monien muiden merovinkiajan vanhempien esineiden tavoin se on jo maahamme tullessaan täysin kehittynyt ja katoaa mil- lään tavalla muuttumatta pian löydöistämme. Senkin käyttöalue ra-
joittuu vain Suomeen.
Satakunnasta on korkeaharjaista rannerengasta 9 kpl., muualta maastamme niitä on ainakin 10.361 Köyliön Luodonpään kahdessa hau- dassa362 tällainen rannerengas oli moniharjaisen rannerenkaan parina. Nämä samoinkuin muutkin korkeaharjaisen rannerenkaan si- sältäneetKöyliön Luodonpään haudat363 ovat 600-luvulta.31’4 Senaikai-
sia ovat edelleen Nokian Huvilaniemen rannerenkaan katkelmat.365 Näitä varhaisempi, myöhäisintään 500- ja 600-luvun vaihteesta, on Ve-
35« Moora, Eisenzeit, s. 93; SMYA XLIV, s. 97
357 9249;29.
358 2993:27.
359 11282:36, 63.
300 SMYA XLIV, s. 95; Moora, m.t., s. 444
3«i SMYA XLIV, s. 94'—5.
3«2 A: 21 ja B: b; SMYA XUV, s. 35 ja 47 s6» A: 7,B: 9; SMYA XUV, s. 94.
384 M.t., s. 175—6.
3«5 H282: 36, 63.
silahden Hiidennokan rannerengas.366 Ainoaakaan tyypin edustajaa en tunne 600-luvun jälkeiseltä ajalta.
Merovinkiajan alkupuolen rannerenkaita on myös pyöreävar- tainen, litteäpäinen rannerengas (k. 145), joka vaati- mattoman muotonsa vuoksi on tutkimuksissa syrjäytetty. Päissä olevat lovet ovat sen ainoita koristeita. Sen levintä keskittyy Satakuntaan.
K. 145—-7. Merovinkiaikaisia rannerenkaita: 145. litteäpäinen Vesilahden Hiiden nokasta, 146. paksupäinen Vesilahden Säijästä ja 147. Kiikan hautausmaalta.
Pohjanmaalta on yksi kappale Isonkyrön Levänluhdan uhripaikasta.367 Näin yksinkertainen rannerengas on yhtä hyvin voinut kehittyä omassa maassamme kuin olla ulkomaista tuotetta, mitä jälkimmäistä vaihto- ehtoa ei kuitenkaan voi näinkään vaatimattoman muodon suhteen jät- tää kokonaan huomioonottamatta, varsinkaan kun tämän rannerenkaan
36S 9099: 54, 59.
367 6373:2.
käyttöaikana on maahamme saapunut runsaasti uusia esinemuotoja.
Satakunnan neljästä litteäpäisestä rannerenkaasta ovat Vesilahden Säi- joen308 jaHiidennokan369 sekä Nokian Huvilaniemen370 kappaleet var- masti 600-luvulta. Tälle vuosisadalle luen myös IsonkyrönLevänluhdan uhriesineet.
Vaikka Kiikan hautausmaalta (k. 147) 371 ja Vesilahden Säijoelta (k. 146) 372 löydetyissä rannerenkaissa on viikinkiajan esineille ominai- sia piirteitä, on niitä kuitenkin pidettävä vielä merovinkiaikaisina.
Kiikan renkaan läpileikkaus on segmenttimäinen, Vesilahden lievästi kulmikas. Kiikan löydös on pääasiassa 700-luvun lopulta, jälkimmäinen tätä jonkin verran vanhempi.
Muuten ovat 700-luvun rannerenkaat harvinaisiamaassamme. Jotkut seuraavalle vuosisadalle luetut viikinkiaikaiset rengastyypit lienevät syntyneet jo merovinkiajan puolella. Sikäli kuin rannerenkaita tunne- taan 700-luvulta, ne ovat ohuiden merovinkiaikaisten ja paksujen vii- kinkiaikaisten renkaiden välimuotoja.
Kaularenkaat.
Huomioonottaen Suomen merovinkiaikaisen aineiston runsauden vaikuttaa kaularenkaiden lukumäärä vähäiseltä. Syynä tähän lienee
se, että Keski-Euroopassa, josta useat merovinkiajan esineistämme ovat
lähtöisin, kaularenkaiden kanto oli tänä aikana vähäistä, kun taas edel- lisenä ja seuraavana kautena, jolloin kosketukset Suomesta Itä-Bal- tiaan, missä kaularenkaita kannettiin yleisesti, olivat vilkkaat.
Merovinkiaikaisia kaularenkaita on Satakunnasta vain kolmea eri muotoa. Näistä litteäpäinen kaularengas muistuttaa kansain- vaellusajalla suosittua levypäistä rengasta, poiketen tästä vain littei-
den päiden asennon ja selvemmän harjan suhteen. Kannettaessa ovat
368 3007;6, Heikel, Polttokalmistot, s. 26—7
369 8 9 86: 1, SMYA XLII, s. 41—2.
370 11282:74.
371 3036: 7.
372 5503:4.
näet litteät päät levänneetrinnalla, kun ne taas vanhemmassa tyypissä ovat osuneet kaulan ympärille.
Litteäpäisiä kaularenkaita on Satakunnasta 2. Toinen, aivan eheä, on Köyliön Luodonpäästä (k. 148),373 toinen, vain katkelmana säilynyt, Vesilahden Säijoen kalmistosta.374 Kumpikin on hopeaa, mikä seikka mielestäni viittaa niiden ulkomaiseen alkuperään, koska hopeaesineiden valmistus on tänä aikana ollut maassamme perin vähäistä. Vain vaa-
te 148. Hopeinen kaularengas Köyliön Luodonpäästä, 600-lukua
timattomin uurtein on pyritty vähentämään näiden kaularenkaiden yksitoikkoisuutta. Kauneussyistä on epäilemättä myös Köyliön kaula- renkaan päät profiloitu.
Köyliön kaularenkaan kanssa oli samassa haudassa mm. pieni tasa- vartinen solki ja pari moniharjaista rannerengasta. Ne todettiin edellä 600-luvun tuotteiksi. Tältä ajalta ovat niinikään Vesilahden kaularen-
373 9800; 18, SMYA XUV, s. 31 jatl. 15.
374 2688: 6.
kaan mukana hautaan pannut esineet.375 Merovinki- ja
viikinkiähän
vaihteesta on litteäpäinen kaularengas Uskelan Lukkarinmäen poltto- kalmistosta.376 Siitä päätellen tyyppi on elänyt Suomessa läpi koko merovinkiajan.
Latvialainen Karnups kuvaa omasta maastaan Satakunnan litteä- päistä kaularengasta läheisesti muistuttavan tyypin, jota on kannettu siellä 700-luvulla.377 Sen käyttö on jatkunutLatviassa pitkälle viikin- kiaikaan.
HajalöytönäKarkun Palvialan Tulosen kalmistosta talteensaatu kat- kennut koukkupäinen pronssinen kaularengas (k. 149) 378 on joko pylväsnuppisesta379 tai särmänuppisesta380 kaula- renkaasta. Rengas tässä laajenee vähitellen päitä kohden, harjan
ollessa verraten korkea, joten läpileikkaus lähenee säännöllistä neliötä.
Tekotapa on vaatimatonta, mitä lisää koristelun täydellinen puuttumi- nen. Renkaan muoto viittaa merovinki- javiikinkikauden raja-aikoihin.
Ohuella pronssivartaalla punotut pronssisen renkaan kolme katkel- maa 381 Kiikan hautausmaan kätköstä on satulanuppisesta kaularenkaasta (k. 150). Sen tyyppisiä kaulakoruja on Suomesta näiden lisäksi 6kpl., toiset hopeasta, toiset pronssista valmistetut.382 Se
on ollut erittäin suosittu itä-Latviassa,383 esiintyen kuitenkin myös Itä- Baltian muissa osissa sekä kauempana idässä, esim. Valko-Venäjällä 'B4
jaVjatkan seuduilla.385 Joitakin kappaleita on myös Ruotsista.386 Sen
375 Heikel, Polttokalmistot, s. 24.
376 8067A: 1.
377 Karnups, Die Haupttypen der lett. Halsringe in der jiingeren Eisenzeit, s.
121 seur.
378 585 3: 138.
379 Tallgren, ZAE 11, s. 86, k. 112; Asp. 1989.
389 Vrt. S MYA XLVII, s. 19, k. 1.
381 3036:4.
382 Satulanuppisesta kaularenkaasta lienevät myös pronssinauhalla päällystetyt vartaan katkelmat Kokemäen Leikkimäestä (1174; 33), Huittisten Hiukkavainion- mäestä (3574:236) ja Vesilahden Kirmukarmusta (5165:78).
383 Karnups, m.t., s. 117.
384 MAR 10, tl. XI: 2, XV; 1.
385 M.t, s. 22.
386 Arne, La Suede, s. 116.
esimuodoksi on oletettu erästä varhaista silmukkapäistä kaularengas- ta.387 Kaikki merkit siis viittaavat siihen, että tämä kaularengas on syntynyt Itä-Baltiassa, luultavasti etelämpää tulleen esikuvan mukaan.
Isonkyrön Levänluhdan hopeinen satulanuppinen kaularengas on maamme vanhin lajinsa edustaja. Tämän uhripaikan esineet olen yllä
K. 149—50. Katkennut kaularengas Karkun Palvialan Tulosen tontilta sekä satula-
nuppinen kaularengas Kiikan hautausmaalta, merovinki- ja viikinkiajan vaihteesta.
ajoittanut 600-luvulle. Kiikan kätkö on seuraavan sataluvun lopulta.
Liedon Ylipään satulanuppisen kaularenkaan388 ajoittaisin myös koris-
387 Tallgren, ZAE 11, s. 89.
388 6366:88.
telun perusteella merovinki- ja viikinkiajan vaihteeseen. Latviassa sitä on kannettu jo 600-luvulla, mutta se on elänyt siellä vielä 1100-luvulla.
Helmet.
Silmäänpistävän köyhiä ovat olleet sekä roomalais- että kansainvael- lusajan haudat helmistä. Satakunnasta ei voi osoittaa ainoaakaan
K. 151. Merovinkiaikaisia helmiä, ylempänä (3) Huittisten Hiukkavainionmäestä, alempana Vesilahden Säilästä.
edellisen aikakauden helmeä ja kansainvaellusajallekuuluneita on vain kymmenkunta.389 Nämä ovat kooltaan vaatimattomia, enimmäkseen emalista ja lasista tehtyjä; emaliset ovat toisinaan kirjailtuja, mutta
joukossa on myös huonotekoisia, savimaisesta massasta valmistettuja.
389 2995:1, Eura, Käräjämäki; 2388:32, Kokemäki, Köönikänmäki (4 kpl.);
4301: 39, 42—3; 11634:218, 240; 11740;20, 89, 151, 154, Tyrvää, Kaukola.
