• Ei tuloksia

Satakunnan historia II

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Satakunnan historia II"

Copied!
73
0
0

Kokoteksti

(1)

Satakunnan historia II

Helmer Salmo

3. OSA

(2)

VII. Satakunnan rautakautiset olosuhteet.

Suomalaisten maahamme siirtyminen muinais- tieteen valossa.

Useimmat muinaistutkijoistamme ovat nykyään taipuvaisia yhty- mään siihen käsitykseen, että nykyinen suomea puhuva kansamme osa polveutuu ajanlaskumme alussa lähinnä Virosta Suomen mantereelle siirtyneestä väestöstä. Etelä-Suomen asutusalueilla ei enää ehkä länsi-Uuttamaata lukuunottamatta roomalaisajan jälkeen todeta väestön loppumista. Tämän siirtymisteorian isä oli kymmenkunta vuotta sitten

manan

majoille mennyt suomalainen arkeologi Alfred Hackman. Kuluvan vuosisadan alkupuolella hän esitti vanhemman rautakauden tutkimuksiin perustuvan väitteensä, että suomalaisten maahamme siirtyminen

on

alkanut toisena Kristuksen syntymän jälkei- senä vuosisatana ja jatkunut muutamia vuosisatoja siitä eteenpäin.

Myös tämän ajankohdan määrittely on saanut suomalaisten tutkijain

enemmistön kannatuksen. Tästä poikkeavia mielipiteitä

on

esitetty ja

tullaan tulevaisuudessakin esittämään. Vastustavan käsityskannan

mukaan Suomen asutuksessa ei olisi tapahtunut keskeytystä, vaan

sa-

maa suomalaista kansaa olisi

asunut

tässä maassa yhtäjaksoisesti kivi-

kaudesta lähtien. Rautakausi olisi tämän mukaan vain uuden metal-

lin, raudan, voitollepääsyn ilmaus, samalla kun koko esineellinen eh-

käpä henkinenkin kulttuuri olisi uuden mullistavan raaka-aineen

keksimisen ansiosta muuttanut luonnettaan.

(3)

Rautakauden varhaisia asuinpaikkoja tarkastettaessa panee merkil- le, miten asuinalueiden vaihdoksia on tapahtunut pronssikauteen näh- den,

mm.

Ala-Satakunnassa, jos kohta ne edelleenkin, kuten pronssi- kaudella, olivat mereen tai siihen johtaviin vesiin liittyviä. Kivikau- della sitä vastoin kelpasi asuinpaikaksi sisäjärvien rantamaakin, josta

ei ehdottomasti tarvinnut olla vesitse ulospääsymahdollisuuksia. Rau- takauden asuinpaikkoja tapaa ani harvoin kivikautisilla asuinsijoilla.

Pronssikauden asuinpaikkoja tunnetaan vielä siksi vähän, että niiden ja rautakautisten asuinpaikkojen

(so.

kalmistojen) suhteista ei pystytä sanomaan mitään varmaa. Joka tapauksessa ilmenee selvä ero rauta- kautisten ja aikaisempien asuinalueiden sijainnin välillä, minkä eroa-

vuuden voi ymmärtää vain väestön vaihtumisen seurauksena.

Niinkuin jo on huomautettu, on rautakauden asuinpaikkojen valin- nassa ratkaisevasti pidetty silmällä merellepääsyä. Yksin kalastuksen vuoksi ei ollut pakko asettua jokien ja merelle johtavien vesistöjen varsille, koska sitä olisi voitu harrastaa sisäjärvissäkin. Meren yhtey- dessä on ollut helppoa ylläpitää kosketusta vieraisiin maihin. Näin vali- tuille asuinpaikoille oh

ennen

kaikkea ulkoa tulleiden turkistenostajien

ja muiden kauppiaiden käytännöllistä ylläpitää yhteyksiä. Olkoonpa esitettyjen yksityisseikkojen laita mikä tahansa, niin varma

on,

että jotakin täysin mullistavaa on sattunut maamme asutussuhteissa ajan- laskumme alussa, ja vasta tästä ajankohdasta lähtien pystytään myös keskeytymättä seuraamaan Suomen kansan kehitystä nykypäiviin asti.

Esinetyypit kulttuurisuhteiden todistajina.

Satakunnan vanhimman, Nakkilan Penttalan kalmiston esineistä to- detaan, että ensimmäiset rautakaudelle tunnusomaisia esineitä käyttä-

neet

asukkaat ovat saapuneet myös Satakuntaan Suomenlahden etelä- puolelta, lähinnä nykyisestä Virosta, kuten usealle muullekin länsi-

suomen rannikkoalueelle. Aurajoen suupuolelle ja tämän eteläpuolella

olevan Piikkiönjoen varsille on väestöä taas siirtynyt pohjois-Saksasta,

etupäässä Veiksel-joen suuseudulta. Osittain näiden harrastama hau-

(4)

taustapa,

mutta

ennen kaikkea esineistö eroaa muualla länsi-Suomessa vanhemmalla roomalaisajalla (Kr. s. —200 j.Kr.) käytetyistä itäbaltti- laisista esineistä, edustaen myöhemmin meilläkin yleisesti suosittuja goottilaisia (so.

germaanisia)

muotoja.

Ensimmäiset germaanisen kulttuurin merkit Satakunnasta ovat

v:n

300 vaiheilta

(esim.

Tyrvää, Kaukola), mutta nämä vaikutukset eivät milloinkaan tulleet määrääviksi eivätkä jääneet pitkäaikaisiksi täkäläi- sissä asutuskeskuksissa, vaan itäbalttilaiset esinetyypit pysyivät koti- maisten rinnalla etualalla. Ehkäpä Satakunnan varhaiset asutuskes- kukset ovat estäneet germaanisten siirtokuntien synnyn täällä samoin- kuin itäisessä Varsinais-Suomessa ja läntisellä Uudellamaalla. Lisäksi merkillepantavaa

on,

että Satakunnan itäbalttilaisvoittoinen rautakau- tinen kulttuuri pyrki alunalkaen nopeasti itsenäistymään.

Yleinen käsitys on, että merovinkiajan alussa (n. 600 j.Kr.) Eurassa

ja Köyliössä sekä osittain Huittisissa käytäntöön tullut tapa haudata

vainajat polttamatta olisi merkki uuden kansanaineksen saapumisesta

sinne. Eurassa

on

jo tätä aikaisemmin ollut asukkaita, jotka ovat hau-

danneet vainajansa polttamalla, kuten oli yleistä tähän aikaan muual-

lakin Suomessa, ja polttohautausta

on

täällä harrastettu myöhemminkin

ruumishautauksen ohessa. Yksittäisiä polttohautoja on paljastunut

niinikään merovinkiajan alussa asutetussa Köyliön Kartanonsaaressa,

ja yksinomaan tätä maahanpanotapaa on merovinkiajasta lähtien har-

rastettu Köyliönjärven pohjoisrannalla sijaitsevaan Tuhkanummen kal-

mistoon haudattaessa. Sitäpaitsi Köyliön merovinkiaikaisten ruumis-

hautojen esineistö on poikkeuksetta samanlaista kuin maamme

muissa

osissa paljastetuissa polttohaudoissa. Yksistään Euran—Köyliön alueelle

ei näin ollen ole tullut uutta väestöä mainittuna aikana, sillä myöntei-

sessä tapauksessa olisi uusi väestö tuonut mukanaan muutakin maamme

toisista alueista poikkeavaa kuin pelkästään hautaustavan. Päinvastoin

merovinkiajan alussa tuli Suomen muillakin asutusalueilla käytäntöön

aikaisemmista poikkeavia polttohautamuotoja, sitä paitsi

on

väestön

voimakasta lisääntymistä tapahtunut yleensäkin maassamme tämän ai-

kakauden alussa. Esineistön vaihtumista toiseksi voisi ajatella myös

(5)

vain vilkastuneista kaupallisista kosketuksista johtuneeksi, sillä uuden hautausmuodon käytäntöön ottoon

on

riittänyt sekin, että sen

on

omaksunut ulkomailla liikkunut varakas kauppias tai muu vaikutus- valtainen henkilö taikka sen on tuonut mukanaan maahan muuttanut ulkomaalainen. Myöhemmin viikinkiajan alusta lähtien

on

sekä uudet esinemuodot että muut vaikutteet ilmeisesti saatu yksinomaan viimeksi- mainittujen kaltaisten kosketusten kautta. Esihistoriallisella ajalla ei maamme asutussuhteissa näet enää viikinkiajasta lähtien huomaa niin voimakkaita muutoksia, että ne voitaisiin tulkita uuden väestön aikaan- saamiksi.

Pohjankävijäin kulkureitit.

Edellä esitettiin, miten Kokemäenjoen laaksosta pohjoiseen päin suuntautunut rautakauden ainoa asutushaara oli Kyrösjärven vesirei- tin varrella. Tämän kautta ylläpidettiin yhteyttä Etelä-Pohjanmaalle, Kyrönjoen laakson väestöön. Kyrösjärven rantamaille otaksuisi asuk- kaiden ensisijassa saapuneen sitä lähinnä olevalta asutusalueelta, Kulo- veden ympäristöstä. Osa väestöstä

on

saattanut tulla myös nykyisen

Ylöjärven kautta Ylä-Satakunnan Pyhäjärven asutuskeskuksista. Kum- pikin mainituista kulkureiteistä

on

ollut käytössä nykyaikaan saakka.

Kansainvaellusajan hautoja mainittiin olevan Hämeenkyröstä ja Vil- jakkalasta, yhtä vanhoja hautauksia oli Ikaalisten Sipsiön kylässä Ky- rösjärven itärannalla. Pysyvä asutus on siis täällä ainakin näin var- haista eli suunnilleen vastaavanaikaista kuin useilla Kokemäenjoen yläjuoksun seuduilla. Kulkutienä

on

Kyrösjärven reittiä varmaankin harrastettu hamasta kivikaudesta saakka. Sen kautta on helposti osattu rikkauksia

tuottavaan

Pohjolaan, ja sen rantoja seuraavaa maatietä

on

perimätietojen mukaan kuljettu vielä historiallisella ajalla.

l

Hä- meenkyrön vaiheilta on toinenkin tie vienyt Hämeen- ja Pohjankan- gasta pitkin pohjoiseen. Tämä kangaspolku

on

rinnastettavissa etelä- Suomen poikki johtavaan Salpausselkään. Mainitut kulkureitit

muis-

1 Alanen, Kyrönkankaan

vanha talvitie.

Satakunta XIII.

(6)

tuttavat sikälikin toisiaan, että niiden varsilta ei juuri ole esihistorial- listen aikojen löydöksiä, minkä seikan ei silti tarvitse vähentää niiden

arvoa

esihistoriallisena kulkutienä, jollaisena ne ovat olleet selviä ja suhteellisen helppokulkuisia. Kyrösjärven—Kyrönjoen tietä on nuo- remmalla rautakaudella käyttänyt

mm.

kainulaisiksi sanottu väestö,

joka Jalmari Jaakkolan tutkimusten mukaan

2

800-luvulta lähtien on tehnyt kauppa- ja veroretkiään Ylä-Satakunnasta Pohjanmaalle ja pohjois-Suomeen, ulottaen joskus matkansa aina pohjois-Skandinavian perukoille.

Näsijärven kautta pohjoiseen suuntautuneet retket ovat alkaneet ainakin varhain rautakaudella. Tämä kulkutie on niinikään ollut selvä ja helppokulkuinen ja siitä syystä rautakaudella varmaankin kuvat- tuja läntisempiä reittejä tärkeämpi ja käytetympi. Rautakauden lop- puvaiheessa

ovat

tätä tietä käyttäneet myös pirkkalaisiksi ni- mitetyt yläsatakuntalaiset, jotka asuivat nykyisissä Nokian, Pirkkalan, Messukylän, Kangasalan, Lempäälän ja Vesilahden pitäjissä. Näsijär- ven reitti on myös soveltunut erinomaisesti Vanajaveden rantamaiden asujainten kulkutieksi.

Arkeologisten esineiden mukaan

on

vaikeaa tarkasti määrittää, mil- loin pohjanretkiin

on

ryhdytty. Pohjois-Suomen merovinkiaikaiset, pelkästään aseita käsittävät löydökset ovat selvästi norjalaisperäisiä.

Etelä-Pohjanmaan merovinkiaikaiset asutuskeskukset Kyrönjoen var- silla ovat nähtävästi sulkeneet etelänmiesten ainakin suoran pää- sytien pohjoiseen. Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan merovinkiaikais-

ten asuma-alueiden välillä todetaan olleen vilkasta vuorovaikutusta, ja Satakunnasta pohjoiseen päin on arkeologistenkin löytöjen mukaan tehty retkiä vielä senkin jälkeen, kun Etelä-Pohjanmaan rautakauti- nen asutus oli hävinnyt.

On niinikään vaikeaa päätellä pohjois-Suomen viikinkiaikaisten aseiden alkuperää, koska silloiset aseet olivat kaikkialla Euroopassa yhdenlaisia. Tältä ajalta on jokunen korukin Pohjanmaalta, vieläpä kauempaakin pohjois-Suomesta. Ne edustavat joko satakuntalais-hä-

Jaakkola, Suomen varhaishistoria, s. 332 seur.

(7)

mäläistä tai varsinaissuomalaista tekotapaa. Esineiden enemmistö

on

kuitenkin edelliseltä alueelta. Viikinkiaikaisia esinemuotoja ei pystytä vielä niin tarkasti määrittämään, että sen mukaan kyettäisiin sano-

maan,

missä lounais-Suomen osassa ovat olleet pohjoisesta löydettyjen esineiden valmistuspaikat.

Yhteydet Varsinais-Suomen asutuskeskuksiin.

Pohjanperille tehtyihin retkiin

verraten ovat

yhteydet Satakunnasta Varsinais-Suomen rautakautisiin asutuskeskuksiin olleet tuntuvasti hel- pommat. Kokemäenjoen laaksosta tänne matkattaessa ovat välietap- peina olleet Euran ja Köyliön seudut. Pyhäjärven länsirantaa pitkin johti suora reitti Yläneen kautta Aurajokilaakson väkirikkaalle alueelle.

Eurasta

on taas

ollut Hinnerjoen läpi lyhyt yhteys Vakka-Suomen keskuksiin, Laitilaan ja Kalantiin. Pyrittiin viimeksimainitun pitäjän läpi virtaavan Männäistenjoen suulle, jonne sekä ulkomaiset että ulko-

maille yhteyttä pitäneet kotimaan kauppiaat mielellään purjehtivat sieltä eteenpäin johtavan suojaisan saaristoreitin vuoksi. Eurasta oli vain pari peninkulmaa Köyliöön ja jonkin verran enemmän Kokemäen-

joelle. Köyliöstä lähti tie pohjoiseen päin Kokemäelle, toinen itään Huittisiin. Viimeksimainittua tietä ei ole enää viime aikoina käytetty, mutta vielä

v.

1759 se mainitaan Kirkkotien nimellä,

3

ja luultavasti se on syntynyt jo esihistoriallisella ajalla. Huittisista avautuivat laajat mahdollisuudet päästä Ylä-Satakunnan eri puolille ja tätä tietä vaikka- pa sydän-Hämeeseen. Esinemuotojen yhtäläisyys ennen kaikkea Vak- ka-Suomen ja Satakunnan välillä on siksi läheinen, että kuvatunlaisen maayhteyden on täytynyt olla olemassa, ja voipa sanoa, että monessa tapauksessa typologisesti vanhempi muoto on Vakka-Suomesta. Vii- meksimainittu alue näyttää olleen enemmän antavana puolena, minkä seikan ei kuitenkaan tarvitse heikentää Satakunnan itsenäistä asemaa rautakaudella, koska täältä taas on lukuisasti esinemuotoja, jotka puut-

3 Carenius,

Academiskt Försök

Tili en Physico-Oeconomisk Beskrifning Öfwer Hwittis

Sokn

i Björneborgs Län. Åbo 1759.

29

(8)

tuvat etelämpää, sitäpaitsi Satakunnassa kyettiin kehittämään esine- muotoja täysin itsenäiseenkin suuntaan.

En kuitenkaan rohkenisi korostaa Satakunnan ja Vakka-Suomen välisen maayhteyden voimakkuutta niin

suuressa

määrässä kuin eräs tutkija, joka arvelee paljon kiistaa herättäneen »hämäläisten sataman»

sijainneen juuri Männäistenjoen suulla.

4

Tällainen metsien halki kul- jettava polku on ollut siksi vaivalloinen, että Ylä-Satakuntaan ja Hä- meeseen tai täältä ulospäin pyrkineet kauppiaat ovat varmasti mie- luummin purjehtineet Kokemäenjoen suulle ja

sen

kautta edelleen ve- sitse jokea ylös tai alas. Yksikään Kokemäenjoen koskista ei ole ollut niin voimakas, ettei miesvoimin olisi kyetty kiskomaan niitä ylös pieni-

f

kokoisia laivoja. Ulkoa tuotu tavara on sitäpaitsi voitu jättää jo Koke- mäellä tai muualla joen alajuoksun varsien vauraissa asutuskeskuk- sissa toimineille välittäjille. Eura ja Köyliö ovat olleet tärkeitä väli- etappeja paikallisessa yhteydenpidossa Vakka-Suomeen, mutta Sata- kunnan painopiste on sittenkin ollut läpi koko rautakauden Koke- mäenjoen varsilla ja tähän laskevan Vanajaveden reitin rantamilla.

Näin on ymmärtääkseni tilanne ollut jatkuvasti historiallisellakin ajalla.

Elinkeinot.

Kalastus.

Niinkuin edellä jo oli puhe erottautuivat laajan sekä suhteellisen helposti kuljettavan Kokemäenjoen

varret

rautakaudella muista länsi-

suomen jokilaaksoista sikäli, että sen rannat olivat melkein yhtäjaksoi- sesti asuttuja. Yhtenäisen asutuksen muodostumista

ovat

olleet omian-

sa

edistämään myös joen kalarikkaat kosket, joiden varsilta väestön todettiin valinneen sekä koti- että kalmistopaikkansa. Näistä putouk- sista

on

pyydetty

ennen

kaikkea lohta ja siikaa; koskien väliset suvan- not ovat lisäksi tarjonneet vaatimattomampia kaloja yllin kyllin

ver-

4 Cleve,

Pakanuudenaikainen

kalmisto Köyliön

Vanhassakartanossa.

Satakunta VIII, s. I—l7 .

(9)

kolia

ym.

pyydettäviksi. Alajuoksun puolella koskien väliset seudut ovat kalmistoista köyhät ja

ovat

luultavasti olleet rautakaudella hei- kosti asuttuja. Järvimäiset laajentumat Lieko-, Rauta- ja Kulovesi

joen yläjuoksun puolella, samoinkuin Kokemäenjokeen laskeva Ala- Satakunnan Pyhäjärvi, ovat niinikään tarjonneet antoisia kalastus- paikkoja, mihin myös viittaavat näiden rantamaiden useat kalmistot.

Kalastuksen tärkeyteen rautakauden asukkaille viittaa myös se seikka, että Tyrvään Kaukolan erääseen hautakumpuun oli vainajan mukaan pantu kala; muualta maastamme ei ole todettu vastaavanlaista tapaa.

Koskikalastusta

on

harrastettu ensi sijassa passiivisilla pyyntiväli- neillä, kuten padoilla, merroilla jne., joiden rakennetta ei tietenkään enää yksityiskohtaisesti tunneta, mutta jotka arvattavasti olisivat rin- nastettavissa viime aikoihin saakka koskikalastuksessa käytettyihin primitiivisiin laitteisiin. Varmoja esihistoriallisia atraimia ei ole Sata- kunnan kalmistoista, samoin puuttuvat täältä muut tuulastuksessa tar- peelliset rautaiset välineet. Ahvenanmaalta

on

atrain viikinkiajan alusta.

5

Koskista löydettyjä atraimia, joiden joukossa

on

erikoisen kookkaitakin,

6

luulisin kuitenkin historiallisen ajan tuotteiksi. Anihar-

voin tavataan haudoista ongenkoukkuja, mikä ensi sijassa johtuu niiden hennosta rakenteesta ja siitä, että niitä paljon valmistettiin myös puusta.

Sillä epäilemättä on tätä kalastusmuotoa harrastettu runsaammassa määrässä kuin mitä löydökset osoittavat.

Viljanviljely ja karjanhoito.

Kalastuksella hankittu elatus

on

nähtävästi ollut siksi

varmaa

ja antoisaa, että asuinpaikkojen valinnassa on suosittu enemmän koski- paikkojen kivikkoisia rantoja kuin maanviljelykseen paremmin sovel- tuneita joen vuolaiden kohtien rantamaita. Viljaa viljeltiin kaskea- malla. Kaskimaita tarjosivat lähiympäristöt riittävästi. Peltoviljelyä lienee harrastettu vain nimeksi.

5 6156: 2,

6 Tyrvään museo.

(10)

Sirppi ja viikate ovat Satakunnan kalmistoissa, kuten muuallakin Suomessa, ainoita säilyneitä maanviljelystyövälineitä. Karjalasta löy- detyt sahran tai koukun rautaiset kärjet ovat sikäläisen rautakauden loppuvaiheilta. Satakunnasta ei ole säilynyt näin varhaiselta ajalta merkkejä tästä viljelyvälineestä. Viljan viljelyyn tarvittavat työväli- neethän ovat olleet vaatimattomia viime vuosisadalle asti ja pääasiassa puusta tehtyjä. Näin ollen ei ole juuri edellytyksiä muiden kuin mai- nittujen rautakautisten metallisten

maan

viljely välineiden löytämiseen.

Siitä päättäen, että maakunnan vanhimmassa, Nakkilan Penttalan kalmistossa esiintyi sirppi, suomalaiset ovat harjoittaneet viljan vilje- lyä jo maahamme siirtyessään. Koska ohran jyviä on löydetty eräistä Suomen rautakautisista kalmistoista, on tämä nopeasti tuleentuva vil-

jalaji tunnettu maassamme näin varhain. Samoja jyviä mainitaan ol- leen niidenkin, jotka yllä kerrottiin löydetyn Alastaron Mälkösten kal- mistosta. Kuitukasveista on tunnettu ainakin pellava. Tästä valmis- tettuja vaatekappaleita on rautakauden loppupuolen haudoista. Hamp- pukangasta on löydetty harvemmin. Ainoaakaan tapausta ei tunneta, että rautakaudella olisi valmistettu kangasta nokkosen kuiduista. Tun- nettujen viljelykasvien luku

on

siis ollut vähäinen, ja tätä vähälajisuutta näyttää jatkuneen pitkälle historialliseen aikaan. Luulisi kuitenkin,

että esim. kaskinauriin, samoin kansanrunoissa mainitun humalan vil- jelyä olisi harrastettu ainakin rautakaudelta lähtien.

Viljelykasvien vähälukuisuuteen nähden

on

kotieläinten lajirun- saus ollut rautakaudella yllättävä. Tyrvään Kaukolan kylän

rooma-

laisajan ja tätä nuoremmissa kumpuhaudoissa todettiin olleen hevosen, lehmän, lampaan ja sian sekä kotieläimenä pidetyn koiran luita.

7

Villa- kankaan yleisyys haudoissa

on

myös selvä todistus lampaanhoidosta.

Lampaan keritsemiseen lienee ensi sijassa käytetty myös roomalaisajan alussa hautoihin ilmestyviä saksia. Varsinkin Ala-Satakunnan laajo- jen luonnonniittyjen luulisi olleen erinomaisia karjanhoitoalueita. Leh-

7

V. 1946—8

Tyrvään

hautakummuista

löydettyjä

eläinten luita

ei

ole

vielä määritetty.

(11)

deksiä taas

on

saatu entisille kaskimaille nousseista koivikoista. Kar- janhoidolle on siis ollut mitä parhaat edellytykset tämän ajan Sata- kunnassa.

Metsästys.

Alkukantaisimpiin elinkeinoihin kuuluvaa metsästystä on luonnol- lisesti maassammekin harrastettu hamasta muinaisuudesta alkaen. Sen piirissä syntyneistä moninaisista passiivisista pyyntitavoista on ymmär- rettävästi vaikea arkeologisen aineiston perusteella erottaa esihistorial-

lisilta ajoilta polveutuvat, koska niiden orgaanisista aineksista ei ole säilynyt merkkejä näin varhaiselta ajalta. Tekotavaltaan yksinkertai- sina, vaikkakin tehokkaina otaksuisin erilaisten paulojen, loukkujen ym.

viime aikoihin asti käytettyjen metsästysvälineiden juontavan alkunsa muinaisiin esihistoriallisiin aikoihin. Jousta ja täydellistä nuolta ei ole vielä rautakaudelta onnistuttu löytämään. Yllättävän vähän

on

kal- mistoistamme myös rautaisia tai luisia nuolenkärkiä. Jostakin syystä

on

näitä sekä taisteluun että metsästykseen tarvittuja aseita kartettu panemasta hautaan, mikä tapa on omiansa antamaan väärän kuvan rautakautisen jousen ja nuolen yleisyydestä maassamme.

Jokapäiväiseen ravintoon tarvittavan riistan pyynti on ollut helppoa ja lähitienoollakin on ollut saalista kyllin tarjolla. Kauppatavarana haluttujen turkiseläinten pyydystäminen on usein tapahtunut kaukana kotiseuduilta. Etäälle pohjois-Suomeen suunnatut eräretket ovat lap- palaisten turkisverotuksen ohella olleet turkiseläinten pyydystysmat- koja. Näiden reittien suunnat selvitettiin jo aikaisemmin, ja monet

sadat tuluskivet (kartta

s. 180)

sekä yksittäiset aselöydökset näyttävät näiden matkojen laajuuden. Vaarallisina ja pitkän ajan kestäneinä ne ovat kysyneet suorittajiltaan ruumiillisen kunnon lisäksi sekä taitoa että hyvää organisointikykyä.

Kauppa.

Satakunnasta pohjoiseen suuntautuneet retket ovat olleet myös tär-

keitä kauppamatkoja. Pohjolan asukkailta

on

ostettu

ennen

kaikkea

(12)

arvokkaita turkiksia. Vaihtokauppa on ollut vallitseva hankintamuoto,

mutta varhaisessa vaiheessa on tullut tavaksi hankkia tätä pohjolan kultaa myös pakkoverotuksella. Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan asu- tuskeskusten suhde vaikuttaa ensin rauhalliselta, ja vaihdanta näiden alueiden välillä

on

ollut vilkasta. Erikoisen läheisesti Etelä-Pohjanmaa liittyi Satakuntaan 600-luvun puolivälistä alkaen. Herää ajatus, onko Kyrönjoen laaksoasutus ollut jatkuvasti kyllin voimakas pitämään puo-

liaan etelästä tullutta painetta vastaan ja ovatko nämäkin kauppasuh- teet olleet pelkästään pakon sanelemia. Kansanrunojemme Pohjola saattaa hyvinkin tarkoittaa Etelä-Pohjanmaan asutusaluetta. Tätä ku- vaavien runojen alkukotina olisi Satakunta silloin luonnollinen ja ym- märrettävä. Syyksi Kyrönjoen asutuskeskuksen häviämiseen v:n 800 vaiheilla voidaan ajatella, että tämän alueen tuhoutuminen olisi sata- kuntalaisten väkivaltaisen toiminnan seurausta.

Viimeksimainittuun ajankohtaan asti satakuntalaisten kaukoretket pohjoiseen eivät ole ulottuneet tätä kauemmas, koska Satakunnalle tai muulle etelä-Suomelle tyypillisiä esineitä ei ole tavattu, niinkuin jo huomautettiin, Kyrönjoen pohjoispuolelta. Viikinkiajasta lähtien on merkkejä satakuntalaisten toiminnasta kauempana pohjoisessa, missä he ovat ensin vaikuttaneet kainulais-, sittemmin pirkkalais-nimisinä, ulottaen toisinaan retkensä Ruijan seuduille saakka pohjois-Norjaan.

Lähinnä kaukomatkailijain peruja ovat niinikään useista Satakun- nan viikinkiaikaisista haudoista paljastetut eri maiden hopearahat, vaa’an osat ja punnukset. Turkiksien ohella lienevät vientitavarana

ol-

leet myös orjat. Maamme

on

taas ollut monien raaka-aineiden suhteen täysin riippuvainen ulkomaisesta tuonnista. Yksinpä korujen valmis- tukseen tarvittava pronssi ja hopea

ovat

olleet tuonnin varassa.

7a

Aina-

kin merovinkiajan loppupuolelta lähtien olivat niinikään aseet meillä pelkästään ulkoa hankittuja. Rahaa ei paljoa liikkunut maamme sisäi-

sessä kaupassa maksuvälineenä, vaan niin pian kun se joutui tavallisen

73 Syksyllä 1950 löytyi Köyliön Pajulan kylän Pajulan

tilan

Järvenrantapellosta 17 pronssiharkkoa, jotka saatiin

Kansallismuseoon

vasta huhtikuussa 1952 tämän

teoksen painatuksen

loppuvaiheessa. Löytö on

ainoalaatuinen

Suomessa. Harkot ovat n. 40 cm pitkiä ja 1

V 2 cm

läpimittaisia.

(13)

kansan haltuun, se ripustettiin koruna kaulaan, ilmiö, jonka vielä ny- kyäänkin näkee alkukantaisten kansojen piirissä. Taloudessa tarvittuja esineitä on läpi koko rautakauden tuotu ulkoa vähän, jonkin

verran

niitä on hankittu muualta roomalaisajalla, jolloin välikäsien kautta eräitä astioita saatiin Roomasta saakka. Merovinkiajalla

on

vaatimat- tomia kattiloita niinikään kulkeutunut tänne Norjasta. Ilmeisesti tyy- dyttiin muuten kotoisiin puuastioihin ja vaatimattomiin saviteollisuuden tuotteisiin. Muutamista maamme kalmistoista löydetyt juomasarven osat, samoinkuin Vähänkyrön roomalainen viinikauha, ovat merkkinä jalompien juomien käytöstä. Muiden nautintoaineiden käytöstä ei kal- mistoissamme ole viitteitä.

Lounais-Suomen rannikkoseutujen kalmistoista on joitakin vene-

hautauksia, jotka ovat siksi vauraan tuntuisia, että niiden omis- tajat ovat epäilemättä olleet varakkaita ja suorittaneet merentakaisia vaarallisia retkiä. Näin lujia niitein ja kiskotuksin vahvistettuja ve- neitä ei ole rakennettu pelkästään järvi- ja rannikkoliikennettä varten, vaan niillä on rohjettu purjehtia laajempienkin selkien yli. Matka Suomenlahden poikki on voitu kesänaikana turvallisesti suorittaa vaa- timattomallakin veneellä, samaten Ahvenanmaan saariston läpi ja Me- renkurkun poikki Ruotsin puolelle. Nämä lienevätkin olleet eniten käytettyjä väyliä. Matka kauemmas Itämeren etelärannoille ja Tans- kan salmien toiselle puolelle sensijaan on vaatinut lujaa venettä sekä rohkeita ja kokeneita merimiehiä. Venehautoja on Suomesta ainakin 14, näistä yksi Huittisten Hiukkavainionmäestä. Ne ovat kaikki mero- vinkiaikaisia. Viikinkiajalla ovat Itämerta lahtineen vallinneet skan- dinaavit ilmeisesti tyrehdyttäneet suomalaisten merikaupan ainakin Itämeren osalta. Suomenlahden poikki purjehtimiseen

on

ollut jatku- vasti mahdollisuuksia.

Suomalaisen merovinkiaikaisen veneen kokoa ei ole onnistuttu sel-

vittämään, koska niiden jäännöksiä on vain polttohaudoissa. Ruotsissa,

missä venehautaukset

on

suoritettu pääasiassa polttamatta ja veneiden

suuruus voitu määrittää, veneiden pituus

-jn

ollut yleisesti jonkin ver-

ran toistakymmentä metriä.

(14)

Näyttääkin siltä, että eräistä rautakauden haudoista ilmenevä varal- lisuus olisi hankittu kaupalla, ehkäpä juuri kaukokaupalla. Suomalai- sella kauppiaallahan oli hyvät mahdollisuudet itse kerätä turkiksensa ja viedä ne mannermaan keskuksiin tai myydä tänne tuleville välittä- jille. Muut elinkeinot olivat meillä vielä naapurimaihin verraten siksi vaatimattomia, ettei niiden tuotteilla pystytty hankimaan korkealle ar- vostettuja ulkomaan tuotteita. Kauppahan on kautta aikojen ollut paras rikkautta tuova elinkeino.

Sepänammatti.

Korkeatasoista on rautakaudella Suomessa ollut sepän ammattitaito.

Todisteena tästä ovat

mm.

merovinkiajan aseistus sekä kehittynyttä takomataitoa vaatineet talousvälineet. Myös suomalainen kansanrunous arvostaa sepänammatin korkeaksi kaikkina aikoina.

Sepäntoimeen on läheisesti liittynyt raudan valmistus. Kalmistoista paljastuneet runsaat rautakuonan määrät ovat ensi sijassa syntyneet suomalmia käsiteltäessä. Tämäkin taito on tietysti hankittu ulkoa, eh- käpä jo suomalaisten siirtymäaikana.

Perinpohjaista ammattialan hallintaa edellyttävät niinikään vaski- seppien valmistamat korut. Ulkomaisilla opin teillä

on

saatu tähänkin tarvittava taito. Alan parhaat tuottajat lienevät olleet vaeltavia ulko- maisia kisällejä, jotka ovat muodostaneet täällä omia koulukuntiaan.

Niitä ovat olleet myös merovinkiajan loistoaseiden kaunistajat, joista osa lienee, heidän käyttämästään koristetyylistä päätellen, käynyt opin Ruotsissa. Koruissamme näkyy usein itsenäistäkin luomiskykyä, vaik- kei teknillinen taso lähimainkaan aina kohoa esim. keskieurooppalai-

selle tasolle.

Puu- ja saviastiain valmistus.

Köyliön Kartanonsaaren erään merovinkiaikaisen haudan puuas-

tioiden valmistusvälineet olivat täysin nykyaikaiset. Tämä ammattiala

on siis jo rautakaudella kehittynyt sille tasolle, millä se kansanomaisena

(15)

käsityönä nykyäänkin

on.

Puuastianvalmistustekniikkaa oli omiansa kehittämään se, että metallista valmistetut astiat olivat työläästi hankit-

tavissa ja kalliita, kun

taas

puuastiain raaka-ainetta oli rajattomasti tarjolla ja niiden valmistus yksinkertaista.

Kansainvälisen mittapuun mukaan saviastiain valmistus oli rauta- kaudella maassamme sangen alkeellista. Tuntemattomana pysyi länsi-

suomessa tänä aikana kokonaan kiertopyörä saviastiain muovailemi- sessa. Ne tehtiin yksinomaan käsin. Ainakin jonkin verran pyrittiin meilläkin seuraamaan muualla pohjois-Euroopassa käytettyjen astioi- den muodonvaihteluja, mutta ei ole kyetty valmistamaan kyllin hyvää siihen tarvittavaa raaka-ainetta, eikä taito ole muutenkaan riittänyt valiolaatuisten astioiden aikaansaamiseen. Jonkin

verran

parempia astioita

on

pystytty luomaan viikinkiajalla. Tänä ajankohtana

ne

eivät sanottavasti jää jälkeen Skandinavian niemimaan saviteollisuuden tuot- teista. Länsi-Euroopan viikinkiaikaisia lujatekoisia keramiikka-astioi- ta, enempää kuin Skandinavian saviteollisuuden omiakaan valmisteita,

e;

ole kulkeutunut maahamme. Ainoita ulkomaisia saviastioita

maas-

tamme ovat pari roomalaisaikaista astiaa Piikkiön Rungon kalmistosta,

jotka kalmiston muun aineiston mukana on tuotu Veikselin seudulta.

Saviastiaimme muodot ja niiden koristeaiheet ovat koko maassa seu- ranneet rautakauden eri jaksoina samoja linjoja. Valmistusta on luul- tavasti harjoitettu kotiteollisuutena vain tietyissä keskuksissa. Jokai- sen talouden harrastamana ne tuskin olisivat koko maassamme kyen- neet säilyttämään näinkään yhdenkaltaista muotoa.

Välähdyksiä rautakauden yhteis- kuntaelämästä.

Edellä

on

jo useaan otteeseen korostettu sitä, miten Suomen rauta-

kautinen kulttuuri oli melkoisen yhdenmukainen. Vain Etelä-Pohjan-

maan esineistö poikkesi vanhemman rautakauden alkupuolella muual-

la Suomessa käytetystä; samaten oli eroa Karjalan ja muun Suomen

kulttuurin välillä rautakauden lopulla. Kulttuurin samankaltaisuu-

(16)

desta huolimatta jokilaaksot muodostivat itsenäisiä piirejä, eikä ilmei- sestikään ollut eri jokilaaksoja toisiinsa liittänyttä hallinnollista elintä.

Itsenäiset talonpojat ovat ratkaisseet keskenään lähimmän piirinsä asiat.

He

ovat

olleet samalla jonkin elinkeinon harjoittajia ja sotilaita. Toi- siin jokilaaksoihin heidät on liittänyt ennen kaikkea sama kieli ja yh- teiset tavat. Ei edes suhteissa muihin maihin ole pystytty aikaansaa- maan eri jokilaaksojen kesken yhteistoimintaa.

Kokemäenjoen laakso

on

ollut rautakaudella Suomen jokilaaksoista voimakkain. Siihen ovat sekä taloudellisesti että kulttuurillisesti lä- heisesti liittyneet Vanajaveden seudut, siitä päättäen, että asutus on

jatkunut katkeamattomana ja yhdenlaista tasoa edustaen Kokemäen- joen suulta Hämeenlinnan seudulle saakka. Eräänlaista puolustuksel- lista yhteenliittymää kuvastaa niinikään mainittujen alueiden katkea- maton mäkilinnajärjestelmä.

Kokemäenjoen kautta purkautuvien ja Satakunnan piiriin lukeutu- vien vesien varsilta kuvattiin edellä seuraavat rautakaudenaikaiset lin-

nat: Harolan Linnaluoto Kokemäellä, Tyrvään Hiukkasaaren linna, Pentin Linnavuori Karkussa, Siuron Linnamäki Nokialla, Vesilahden Valkkisten Linnamäki ja Lempäälän Pirunlinna. Tästä pääväylästä erillään on Ikaalisten Arasalon ja ehkä myös Taloselan linna Kyrösjär- ven reitin liepeillä sekä Euran Kauttuan Linnavuori Eurajoen niskassa.

Nämä kulkureittien varsille rakennetut mäkilinnat palvelivat paitsi tukikohtina, joista kyettiin sulkemaan vihollisen pääsytie sisämaahan, myös turvapaikkoina, joihin asukkaat voivat yllättävän vaaran hetkellä nopeasti paeta perheineen, ehkäpä karjoineenkin. Mäkien helposti noustavat rinteet suojattiin kivivallein ja sen päälle rakennetuin puu- varustuksin. Saarilinnoissa estettiin vihollisen maihinnousuyritykset samanlaisilla rakennelmilla. Näissä jätettiin koskien kohdat avoimiksi.

Kivivallien rakentamisessa ei vielä rautakaudella käytetty kiviä sitovaa

laastia. Liiteaineita tapaa vasta historiallisen ajan linnoissa. Linnojen

puuvarustusten yksityiskohtien rakenne

on

tulkittu samanlaiseksi kuin

myöhemmin kirkkojen suojaksi rakennetun korkean aitauksen. Säily-

(17)

mättömien puuosien takia on linnan tämän

osan

kuvaaminen jäänyt toistaiseksi arvelun veroiseksi.

Vihollisen hyökätessä linnoja vastaan tuli kaukopuolustusaseena ensin kysymykseen jousi nuolineen;

samaa

taisteluvälinettä käytti tie- tysti myös hyökkääjä vastaavassa tilanteessa. Lähempään kosketuk- seen jouduttaessa heitettiin keihäitä, lähitaisteluun tultaessa käytettiin

miekkaa ja väkipuukkoa. Puolustuskeinoina palvelivat myös erinomai- sesti kivet, joita toisinaan tavataan kasoina vallien sisäpuolella, kuuma vesi ym. sentapaiset vihollisen toimintaa häiritsevät aineet. Myöhäi- sissä novgorodilaisissa lähteissä mainitaan mäkilinnan valtauksen olleen melkein toivotonta, jos piiritetyillä riitti muonatarvikkeita ja juotavaa.

Nykyajan ihmisen silmissä vaatimattomalta vaikuttavat mäki- ja saari- linnat olivat esihistoriallisissa oloissa erikoisen tehokkaita ja varman

turvan

suovia.

Satakunnan muinaislinnoista

on

Lempäälän Pirunlinnanmäki löy- töjen mukaan palvellut ympäristöään kivikaudesta alkaen. Karkun Pentin Linnavuoren vanhin löytö, tuluskivi,

on

luultavasti kansainvael- lusajalta. Euran Kauttuanmäestä on merovinkiaikainen väkipuukko.

Kokemäen Harolan Linnavuoressa on niinikään tämänaikaisia hau- tauksia. Enin osa maakunnan linnoista lienee siis rakennettu kansain- vaellus- ja merovinkiaikana, jolloin myös väestön lisäys näillä alueilla on löydöistä päättäen ollut runsainta. Linnojen käytöstä on tuskin luo- vuttu ennen historiallista aikaa.

Linnojen asemasta ei selviä, onko ne suunniteltu torjumaan meren- vai maanpuolelta tulevaa hyökkäystä. Vaara uhkasi kummaltakin ta- holta. Sitäpaitsi pelättiin oman maan muiden jokilaaksojen ym. asu- tuskeskusten väestön hyökkäyksiä. Aseiden yleisyys ja kehittynyt laatu näyttävät, että joka miehen oli aina oltava valmiina puolusta-

maan

kotikontuaan. Aseet olivat vapaan miehen symboleja.

Euran Pappilanmäen kallisarvoiset korumiekat ovat kuuluneet joh- taville paikallisille henkilöille. He lienevät olleet talonpoikaiskunin- kaita, jollainen tunnetaan

mm.

keskiajalta Vesilähdettä,

8

tai muita joh-

8 Kaarlo Blomstedt, Davidin kapina v. 1438.

Hist.

Aikakauskirja 1937, s. 1—33.

(18)

tohenkilöitä. Johtajan aseistus oli säännöllisesti laadultaan tavallisen miehen aseita paremmin valmistettu. Vain aniharvat pystyivät hank- kimaan näin komeita aseita. Jalkamies kantoi säännöllisesti raskaam- paa kilpeä kuin ratsumies, samoin hänellä oli Suomessa tavallisimmin kaksi keihästä, joista toisen kärki oli aika-ajoin väkälehtinen, edustaen siis varsinaista heittokeihästä. Ratsumiehellä oli vain yksi keihäs. Vii- kinkiajalla tuli meillä sotakirves eli tappara lisänä jalkamiehen varus- teisiin. Niinkuin jo on mainittu, jousi nuolineen

on

aniharvoin pantu vainajan mukana hautaan. Jousesta ei ole säilynyt kalmistoissamme merkkiäkään. Arvellaan, ettei suomalainen soturi ole pitänyt tätä kaukoasetta kunniallisen miehen taisteluvälineenä. Lappalaisen käteen sijoittaa jousen myös kansanrunous. Vaikka linnoista ei ole löytynyt ainoaakaan rautakauden nuolenkärkeä, on selvää, niinkuin jo huo- mautettiin, että hyökkääjät ovat suosineet tätä tehokasta taisteluväli- nettä, jolloin myös puolustajien on ollut pakko turvautua tuohon kata- lana pitämäänsä aseeseen, jonka massavaikutus on jättänyt hyökkää- jien riveihin pahaa jälkeä. Suomen usein etäällä toisistaan asuneet jokilaaksojen väestöt eivät vielä rautakaudella kyenneet kokoamaan voimiaan taistelussa ulkoista vihollista vastaan, ja siksi ruotsalaiset ristiretkeläiset saattoivat saada täällä jalansijaa.

Suomen myöhäisrautakautisia raha-aarteita tutkiessani

9

panin

mer-

kille, miten Satakunnasta puuttuvat tämänaikaiset hopea-aarteet, yhtä Lempäälän hopeakätköä lukuunottamatta. Käsitykseni mukaan tämä on johtunut siitä, että Kokemäenjoen alue oli tällöin sotilaallisesti siksi voimakas, että viholliset

ovat

karttaneet sitä. Kun yksittäisiä hopea- rahoja kuitenkin on Satakunnankin haudoista,

on

rahoja ollut täällä- kin käytössä saman verran kuin muuallakin etelä-Suomessa. Satakun-

nan

piirissä lienee rautakaudella ollut jonkinlaista yhteiskunnallista järjestäytymistä, vaikkei käsite valtio ole tässä vielä paikallaan. Hal- linnollisia keskuksia lienevät silloin olleet ennen muita Kokemäen, Tyrvään ja Karkun asuma-alueet sekä Ylä-Satakunnassa Lempäälän ja

Vesilahden Narvan seudut. Kokemäenjoen varsien

(ynnä

Vanaja-

9 SIVTYA XLVII,

(19)

K. 408. Euran Käräjämäen käräjäympyrä merkittynä v. 1539 laadittuun Olaus Magnuksen

karttaan.

Ympyrän

keskustassa nelikulmainen

syytetyn

kivi.

veden) asutuskeskukset

ovat

vain koonneet muita jokimaita enemmän voimansa yhteen torjuessaan ulkoapäin uhkaavan vaaran. Tällaiseen yhteistoimintaan viitannee sekin, että muinaislinnat tällä alueella ovat valitut siten, että niille sytytetyin merkkivaloin

on

pystytty vihollisen saapumisesta antamaan tieto linnalta toiselle kautta koko alueen.

Paikallisen yhteiskunnallisen järjestäytymisen selviä merkkejä

ovat olleet käräjänkäynnit käräjämäillä. Vielä 1500-luvulta on

asiakirjatietoja siitä, että käräjiä pidettiin taivasalla. Euran Käräjä-

mäki on Suomen muinaisista käräjäpaikoista tunnetuin (k. 20). Tä-

män käräjäympyrän kivet

ovat

jo merkittyinä Olaus Magnuksen

v.

1555

Roomassa painetun teoksen »Historia de gentibus septentrionalibus»

(20)

kartassa, joka

on

laadittu

v.

1539 (k. 408). Satakunnasta on muitakin käräjäpaikkoja Kokemäen Vuolteen kylässä ja Huittisten Sammun- kylässä. Edellisen oikeudenkäyntipaikkana käytöstä

on

asiakirjamai-

ninta

v;lta

1463.

10

Käräjien pitopaikkana arvellaan käytetyn niinikään Nokian Käräjätörmää. Euran (k.

21)

ja Kokemäen käräjäympyröissä on ollut jälkimmäinen mahdollisesti edellisen mukaan myöhemmin rakennettuna kiviä 12 ja yksi isompi kivi keskellä.

11

Näin kerro-

taan

kiviä olleen myös Huittisten Käräjämäessä. Syyttäjä ja lauta- miehet istuivat kehäkivillä, syytetty keskuskivellä. Euran ja Koke- mäen käräjäympyräin keskustat olivat hautapaikkoja, jälkimmäiseen oli haudattu 500-luvulla, edelliseen seuraavalla sataluvulla. Tämänkal-

taiset kivikehähaudat ovat olleet Suomessa muuten vieraita, jo-

ten

niitä rakennettaessa

on

yhtä paljon pidetty silmällä käräjänkäynnin mahdollisuutta kuin vainajan viimeistä leposijaa. Oikeuden istunto- paikaksi oli siis valittu pyhä alue, kalmisto. Ottaen huomioon se lähei-

nen

yhteys, mikä

on

vallinnut oikeudellisten ja uskonnollisten tapojen välillä, ei herätä ihmettelyä, vaikka näin tehtiinkin. Samoin on mene- telty myös Ruotsissa, jossa käräjäympyröitä on runsaasti.

12

Alkuperäl-

tään tämä oikeudenkäyntitapa

on

todettu pohjoissaksalaiseksi.

13

Vielä historiallisena aikana on ollut perinnäistapa, että käräjiä mentiin pitä- mään hautausmaille. Kun ensimmäiset kirkkomme pyrittiin rakenta- maan pakanallisen kalmiston paikalle, lienee samaa perua pitää kärä- jät kirkonmäellä, kuten mainitaan

v.

1429 pidetyn kihlakunnan käräjät

»j Efra soken wijd kirkiona».

14

Pitkälle nykyaikaan on kruunun virka- miesten ja pitäjäläisten kesken niinikään käyty neuvotteluja kirkon- mäellä.

10 Hälisen,

Finlands Medeltidsurkunder

IV, s.

220.

11 Myös

Olaus

Magnuksen

kartassa

on käräjäympyrässä

4-kulmainen

kivi kes- kellä, mutta

kehäkiviä

vain 7.

12 Sahlström, Några iakttagelser angående domareringar i Norra Västergötland,

Fornv.

1924, s. 19 seur.

13 Sahlström, Domarringamas

härkomst.

Fomv. 1942, s. 130.

14 Hansen, Åbo domkyrkas svartbok, s. 325.

(21)

Henkienpalvonnan muistoja.

Yksin arkeologista aineistoa käyttäen

on

vaikeaa ja helposti har- haanjohtavaa tehdä johtopäätöksiä rautakautisen väestön henkisestä tilasta ja sen uskomuksista. Varmuudella emme kykene edes selvittä- mään sen palvelemien jumalien nimiä, emmekä toteamaan, onko ju- mala-käsite liittynyt johonkin luonnon- tai taivaankappaleeseen vai palveltiinko jumalaa jo silloin pelkkänä abstraktisena olentona. Kan- sanrunoissamme mainituista jumalien nimistä polveutunee kuitenkin enin osa esihistorialliselta ajalta, ja

ne

syrjäytyvät vasta vähitellen kansan keskuuteen hitaasti juurtuneen kristinuskon vaikutuksesta.

Niinkuin jo huomautettiin, emme pysty tarkalleen esittämään kris- tinuskon maahamme tulon ajankohtaa. Joka tapauksessa ristin käyttö koruissa ym. esineissä samoinkuin kristillinen hautaustapa ovat olleet huomattavasti varhaisempia ilmiöitä kuin kansamme asevoimin kris- tinuskoon kääntäminen.

Keski-Euroopassa ja Skandinaviassa jo kivi- ja pronssikaudella yleisesti käytetyt uhrik i

v e t (k. 39)

ilmestyivät maahamme

vasta

rautakauden alussa. Venäjältä ja Siperiasta uhrikivet puuttuvat, mutta

muuten

niiden levintä käsittää suurimman osan Euraasiaa. Kivien käyttö lienee saapunut meille

muun

varhaisen rautakautisen aineiston mukana Itä-Baltiasta.

Uhrikivien määrä kohoaa maassamme toiselle sadalle. Etelä-Hä- meessä ja -Savossa on niitä eniten. Satakunnan ensimmäiset uhrikivet löydettiin vasta kymmenkunta vuotta sitten Kokemäen Köönikänmäen rautakautisen kalmiston ympäristöstä. Niitä

on

täällä kaikkiaan 9 kpl.

Myös muualla etelä-Suomessa uhrikivet ovat samalla tavalla keskitty-

neet

kalmistojen läheisyyteen. Niiden levinneisyys

on

siis pääpiirteis- sään sama kuin rautakautisen kiinteän asutuksen. Tapa tehdä uhri- kuppeja kalmistojen läheisyyteen

on

jatkunut länsi-Suomessa läpi koko rautakauden, itä-Suomessa vielä pakanuudenajan päättymisen jälkeen- kin. Siitä päättäen, että uhrikuppeja ei ole tehty, harvoja poikkeuk-

sia lukuunottamatta, itse kalmistokiviin, kuppien tarkoitus

on

ollut

jokin muu kuin ruoan paneminen vainajille.

(22)

Uhrikupit

ovat

olleet tämän vuosisadan aikana laajan ja seikka- peräisen pohdinnan kohteina. Erikoisesti

on

niihin liittyviä kysymyk- siä selvitetty Ruotsissa ja Tanskassa. Nykyään ollaan yksimielisiä sii- tä, että uhrikivet ovat maagillisia tarkoituksia varten ja liittyvät mui- naisiin uskonnollisiin käsityksiin. On päädytty siihen lopputulokseen, että uhrikupit todennäköisimmin ovat olleet auringonpalvontaan ja he- delmällisyyskulttiin kuuluvia vertauskuvia, joilla kuvattiin auringon kautta tapahtuvaa maaemon hedelmöittämistä.

15

Se, että uhrikivet meillä rautakaudella ovat kalmistojen yhteydessä, osoittaa eittämättä, että ne jollakin tavalla liittyvät vainajien palvontaan. Vainajien ja esi- isien palvonnan nähtävästi uskottiin vaikuttavan vuodentuloon ja he- delmällisyyteen. Myöhemmin

on

uhrikiviä käytetty parannustaikuu- teen, missä tavassa ehkä piilee viimeinen jäännös niiden eloa antavasta vertauskuvasta.

Siirtyminen historialliseen aikaan.

Kuva Suomen rautakaudesta jää pelkän arkeologisen aineiston va- raan rakennettuna väkisinkin yksipuoliseksi, ehkäpä köyhäksikin. Har- vat säilyneet kiinteät muinaisjäännösmuodot sekä haudoista ja kätköistä saadut esineet eivät voi meille antaa täydellistä kuvaa senaikaisesta elämästä, varsinkaan sen henkisestä puolesta. Mutta toisaalta on muis- tettava, että esi-isämme elivät tällöin vielä vaatimattomissa olosuhteis- sa. Vain suurtalonpojat, jotka sotilaallisten velvollisuuksiensa täyttämi- sen ohessa varsin usein toimivat kauppiaina tai jonkin muun tuotta- van ammattialan edustajina, ovat kyenneet kohoamaan ehkäpä nykyi- sen talonpoikaissäätymme elintasoon. Keskitason kansa on ollut pää- asiassa vaatimatonta talonpoikaista eränkävijäväestöä. Heidän elä- mänsä oli yksitoikkoista ja ankaraa ja siihen toi vaihtelua vain joku ulkoa tullut kauppias tai vieraissa liikkunut kotiseudun mies. Ainai-

nen

ulkoapäin uhannut vaara on myös ollut omiansa ylläpitämään väes-

15 Almgren, Hällristningar och kultbruk.

(23)

tössä henkistä vireyttä, ja samoin esti karu luontomme väestöä vaipu- masta velttouteen.

Ristiretkien aikaa käsitellessämme panimme merkille, miten aineel- lisessa kehityksessä näytti tulleen pysähdys. Tämä on vain näennäistä

ja riippuu käytäntöön otetuista kristillisistä hautaustavoista, joissa kar- tettiin panemasta esineitä vainajan mukaan hautaan. Kun näin »pa- kanallisten» hautojen kalustot vähenemistään vähenivät, loppui viimei- nenkin olojamme historiallisen ajan »aamunkoitossa» valaiseva aineisto.

Näiden »pimeiden» aikojen vaiheiden kuvaus siirtyykin seuraavan ajanjakson tutkijan esitettäväksi.

30

(24)

ROOMALAISAIKA.

Silmäsolki:

5577:2, 9, 19,

47;

5851:73,

77,

88; 6093:

23 Nakkila,

Penttala.

Kierteissäppinen

solki:

3988: 15, 22; 3993: 1 Kokemäki, Kööni-

känmäki.

11634: 81—2 Tyrvää, Kau-

kola.

11579:2 Tyrvää, Tyrväänkylä.

Tyrvääläisiä

solkia:

11634:128, 130, 133, 141 Tyrvää, Kau- kola.

Kilpisolki:

11634: 138 Tyrvää,

Kaukola.

Emalisolki:

10361:35, 56 Huittinen,

Vanha-Pert- tula.

8897 Nokia,

Knuutila.

9249: 80 Vesilahti,

Karholannokka.

Rannerenkaita:

3036: 17—8 Eura,

Lauhianmäki.

6369:5 Kangasala, Tiihala,

Jussila.

3988: 32 Kokemäki, Forsbynniemi. 3441; 12 Ko-

kemäki,

Köönikänmäki.

5577; 1,3, 8, 11, 20, 29; 5716: 2; 5851: I—3, 23, 30, 42 Nakkila,

Penttala.

8901: 7 Nokia, Knuutila, 12846 Rauman mlk., Ver- muntila. 11634;93, 98, 102, 129, 134—5, 144,

146—8

Tyrvää,

Kaukola.

Torvipäinen kaularengas:

5577: 21; 5591; 1,2; 5716:

1;

5851: 59, 131 Nakkila,

Penttala.

Paksupäinen kaularengas:

2388: 22; 3988: 17Kokemäki, Köönikän-

mäki.

11634: 134—5 Tyrvää,

Kaukola.

Levypäinen kaularengas:

11634: 97 Tyrvää,

Kaukola.

Avosormuksia:

2388; 28—9 Kokemäki, Köönikänmäki 5577:25;

5851:76

Nakkila, Penttala,

11634: 89—90 Tyrvää,

Kaukola.

Uurteinen

kierukkasormus:

2388: 26 Kokemäki,

Köönikänmäki.

Kierukkasormus:

2388:27; 3988: 6, 1-6; 3993:2 Kokemäki,

Köönikänmäki.

Kierukkanuppinen

rantaneula:

5577: 17 Nakkila,

Penttala.

Paimensauvaneula:

5577: 13 Nakkila, Penttala. 2388: 16—7 Kokemäki,

Köönikänmäki.

Hiusneula:

11634: 101 Tyrvää,

Kaukola.

Luukampa:

11634: 145 Tyrvää,

Kaukola

Rintaketjuja:

11634: 140 Tyrvää, Kaukola

(25)

Uurteisrenkaisia

ketjuja:

2388: 30 Kokemäki, Köönikänmäki.

Kierukkapäisiä ketjunkannattajia:

3988: 14 Kokemäki,

Köönikänmäki.

11634: 88 Tyrvää,

Kaukola.

Puolikuunmuotoinen

riipus:

3441: 32 Kokemäki,

Köönikänmäki.

Kangasta:

5851: 6 Nakkila, Penttala.

Keihäänkärkiä:

9895:2 Kangasala, Tiihala, Jussila.

8838: 13 Kokemäki,

Vuolle.

5591: 5;

5851: 37 Nakkila,

Penttala.

11634: 294 Tyrvää, Tyrväänkylä. 9249: 81 Vesi- lahti,

Karholannokka.

Onsikeltti:

Sat. mus.

9648

Kokemäki.

2388; 2 Ko- kemäki,

Köönikänmäki.

5577:

16;

5591;

4 Nakkila,

Penttala.

9249;82—3 Vesi- lahti,

Karholannokka.

Nuolenkärki:

5851: 38 Nakkila, Penttala.

Väkälehtinen nuolenkärki:

2388: 5 Kokemäki,

Köönikänmäki.

11579: 3 Tyrvää, Tyrväänkylä.

Leveälehtinen nuolenkärki:

3441: 10, 19, 30; 3988: 3; 3993: 3 Koke- mäki,

Köönikänmäki.

Veitsiä:

3988:

13 Kokemäki,

Köönikänmäki.

55-77 :4; 5716:3; 5-851: 13—4, 45,

75,

87, 96—7 Nakkila,

Penttala.

11634: 137, 143 Tyrvää,

Kaukola.

11579: 1 Tyrvää, Tyrväänkylä.

Puukontuppi:

11634; 132 Tyrvää,

Kaukola.

Vyönsolki:

3993: 5 Kokemäki, Köönikänmäki Hihnanhela:

2388: 31 d Kokemäki, Köönikänmäki.

Hihnan päätehela:

5831: 51 Nakkila,

Penttala.

Suitsien

osia:

3441:

26;

3892: 1 Kokemäki, Köönikän- mäki.

Raha:

7326 Lempäälä, (Viiala),

Alkkula.

Sirppi:

5716: 4; 5851:74 Nakkila,

Penttala.

Tulilapio:

5851: 57 Nakkila, Penttala.

Saviastioita:

3888: 20

1

; 3993: 7 Kokemäki, Köönikän-

mäki.

5851: 10, 21, 26—9, 40, 52—3

Nak-

kila,

Penttala.

V ärttiruinpyörä:

5851: 128 Nakkila, Penttala. 11634: 156 Tyrvää,

Kaukola.

Savikiekkoja:

11603: 17, 24,

55,

80, 106, 115, 141, 159;

11634:33, 44, 79, 112, 117, 162, 166, 192, 202, 220, 223, 235, 236, 258, 265, 268;

11740:

180;

11934; 151, 154, 157, 173, 196, 206 Tyrvää,

Kaukola.

Kuutiokivi:

Sat. mus. 9043 Hämeenkyrö. 10717: 31 Karkku, Palviala,

Koski.

3988; 19 Ko- kemäki,

Köönikänmäki.

11603:163;

11634: 28, 270; 11934:6, 73Tyrvää, Kau- kola.

(26)

Hioimia:

3441: 18; 3988: 10Kokemäki, Köönikän-

mäki. 4569:

2 Kokemäki,

Köönikän talo.

4301:25—6, 51; 6094:4; 11634:83, 107, 230,

256;

11603:166, 183; 11934;26, 42, 53, 58, 72, 74—5, 93, 102—4, 139, 189, 194—5, 204:—5. 208 Tyrvää, Kaukola.

Tuluskiviä:

Luetellaan

kaikki

kansainvaellusajan yhteydessä.

Naskaleja:

3988; 3Kokemäki,

Köönikänmäki.

5851:

8 Nakkila,

Penttala.

Sinkilä eli

hakarauta:

11634: 127 Tyrvää, Kaukola.

Nauloja:

3441: 28 Kokemäki,

Köönikänmäki.

Helrwiä:

2388: 32 Kokemäki,

Köönikänmäki.

11603: 48; 11634: 218, 240 Tyrvää, Kau-

kola.

Jäärauta:

11634: 189 Tyrvää,

Kaukola.

KANSAINVAELLUS AIKA.

Suorajaikainen

kaarisolki:

3441: 13; 3988; 9 Kokemäki, Köönikän-

mäki.

11740: 147 Tyrvää,

Kaukola.

4301: 99 Tyrvää, Ristimäki.

Lapiojalkasolki:

4386: 1 Eura,

Osmanmäki.

Sat. mus.

9751 Huittinen, Karhiniemi, Untola.

6369: 172; 9895: 1 Kangasala, Tiihala,

Jussila.

4574: 2 Nokia, Keho. 9099; 68 Vesilahti,

Hiidennokka.

Pohjalainen

tasavarsisolki:

10361:

49

Huittinen,

Vanha-Perttula.

Eläinpäinen

tasavarsisolki:

5868: 56 Karkku, Palviala,

Tulonen.

Pyöreävartainen kaularengas:

11740; 1 Tyrvää,

Liekosaari.

Leveä avonainen sormus:

2001d:4 Eura,

Kirkonmäki.

Kierukkasormus:

10361:43

Huittinen,

Vanha-Perttula.

4301: 101 Tyrvää, Ristimäki.

Sormus:

10361: 40 Huittinen,

Vanha-Perttula.

Profilipäinen

neula:

2377;7 Kokemäki, Vuolle, Riihimäki, Neliöpäinen

neula:

11740: 155 Tyrvää, Kaukola.

Lintuneula:

10361:50 Huittinen,

Vanha-Perttula.

12140: 1 Huittinen,

Vittaanmäki.

Paimensauvaneula:

10361;25 Huittinen,

Vanha-Perttula.

Ristinuppinen neula:

6369: 75 Kangasala, Tiihala,

Jussila.

11282: 31 Nokia,

Huvilaniemi.

9099: 27 Vesilahti,

Hiidennokka.

Yksirivistä

ketjua:

10361:44-—5, 62 Huittinen, Vanha-Pert- tula.

Kyhmyrengas:

11740; 166 Tyrvää,

Kaukola.

(27)

Moniosainen luukampa:

4301: 102 Tyrvää, Ristimäki.

Korunappeja:

10361:36, 41, 51, 53 Huittinen, Vanha- Perttula. 12140;2

5;

12209: I—2 Huit- tinen,

Vittaanmäki.

Kangasta:

12140: 11 Huittinen,

Vittaanmäki.

Miekkoja:

10361;26, 39, 46—8 Huittinen, Vanha-

Perttula.

2117 Hämeenkyrö,

Lehtinie-

mi. 2388:3 Kokemäki,

Köönikänmä- ki.

3988:43 Kokemäki, Vuolle, Kärä- jämäki. 2377:2 Kokemäki, Vuolle, Rii-

himäki.

3984:1; 4574: 1 Nokia, Keho.

8597: 1, 6 Virrat,

Härkösen

kylä, Saa- rinen.

Korkeaharjäinen keihäänkärki:

Sat. mus. 9213 Huittinen, Takkula.

2041:14 a Ikaalinen, Kartunkylä. 4301:

114 Tyrvää,

Ristimäki.

Pistimenmuotoinen

keihäänkärki:

2047: 12 Hämeenkyrö, Lehtiniemi. 9895:

10, 15—6 Kangasala, Tiihala,

Jussila.

3988: 1 a Kokemäki,

Köönikänmäki.

3988: 46 Kokemäki, Vuolle, Käräjämä-

ki.

6705 Lempäälä, Kirjakka.

Väkäkeihäänkärki:

Sat. mus. 2349 Eura, Kirkonkylä, Vai- niopekka. 2706:4 Eura, Lauhianmäki.

2047: 11, 13 Hämeenkyrö,

Lehtiniemi.

2503; 9 Karkku,

Salonsaari.

3441: 15 Kokemäki,

Köönikänmäki.

3988:45 Kokemäki, Vuolle, Käräjämäki, 2377; 5 Kokemäki, Vuolle,

Riihimäki.

Sat.

mus. 5511 Tyrvää. Tyrvään mus. Tyr-

vää, Vammalan

apteekki. 1996: 78 Ve- silahti, Kauraisten

kylä, Peltosaari.

11463:I—2 Viljakkala, Haveri. 8597:2 Virrat,

Härkösen

kylä, Härkönen.

Tyypillinen kansainvaellusajan

keihäänkärki:

9639; 6—7 Karkku, Kutala, Pipo. 5659:

11 Karkku, Palviala, Harsu. 8838: 12 Kokemäki,

Vuolle.

3988:44 Kokemäki,

Vuolle, Käräjämäki. 2377:3—4, 6 Ko- kemäki, Vuolle,

Riihimäki.

4132 Tyr-

vää,

Ala-Knaapi. Tyrvään mus. Tyr-

vää, Vammalan

apteekki. 8986:9 Ve- silahti,

Hiidennokka.

8597:3 Virrat,

Härkösen

kylä,

Saarinen.

Pajulehtinen

keihäänkärki:

2001d: I—21—2 Eura,

Kukonmäki.

11681 Eurajoki,

Vaanii. Häm.

mus. 1299:3 Kokemäki,

Maamieskoulu.

Häm. mus.

1234:5,6, 8Nokia, Penttilän kylä, Saa- rinen. 11634: 293 Tyrvää, Tyrväänky-

lä.

9099: 80 Vesilahti,

Hiidennokka.

8597: 3 Virrat,

Härkösen

kylä, Saari- nen.

Ns.

Urjalan

keihäänkärki:

5444: 2 Vesilahti, Rautiala.

Suippokärkinen väkipuukko:

10293;

5;

10361:8, 65 Huittinen,

Vanha-

Perttula. 2047: 14 Hämeenkyrö,

Leh-

tiniemi.

Suorahamarainen

väkipuukko:

10361: 28 Huittinen,

Vanha-Perttula.

2388; 6 Kokemäki,

Köönikänmäki.

Piikkilakinen kilvenkupura:

2706: 6 Eura,

Lauhianmäki.

3574: 36 Huittinen,

Hiukkavainionmäki.

2377: 1 Kokemäki, Vuolle,

Riihimäki.

2688:3

—4 Vesilahti, Säijoki.

Pyöreälakinen kilvenkupura:

10293:2; 10361: 29 Huittinen, Vanha-

Perttula.

2388; 1; 4569; 1 Kokemäki,

Köönikänmäki.

(28)

Leveälehtinen

nuolenkärki:

2047: 15 mv. Rauhala, Hämeenkyrö,

Lehtiniemi.

2800: 12 Lappi (T.L), Va- hala.

Veitsiä:

2707: 3 Eura,

Lauhianmäki.

10361: 17, 42 Huittinen,

Vanha-Perttula.

9895; 5 6,9, 12—4 Kangasala, Tiihala,

Jussila.

6001: 3 (2 kpl.) Kangasala, Hykensalo,

Jaakkola. 3988:28

(2 kpl.) Kokemäki, Forsbynniemi. 2388: 7—B, 10—5, 31b;

3441:11, 22; 3988:2, 8; 3993:4 Koke- mäki,

Köönikänmäki.

2800: 15 Lappi (T.L),

Vahala. 4574:3-4

Nokia, Ke-

ho.

8901: 6 Nokia, Penttilä, Knuuti-

la. Häm. mus.

1234:7 Nokia, Pentti- lä,

Saarinen.

9745; 5 Nokia, Taipaleen

Mattila.

4301:20; 11740: 167 Tyrvää.

Kaukola.

4301; 104, 108, 115—6, 119 Tyrvää,

Ristimäki.

8986: 11—4, 16;

9099:5, 10—2, 14, 21—2, 30, 40—1, 48

—5O, 55—6, 62—3, 66, 74—6, 81 Vesi- lahti,

Hiidennokka.

Suorakaiteenmuotoinen

vyönsolki:

11740: 150 Tyrvää,

Kaukola.

Soikeita

vyönsolkia:

2995: 19 Eura, Käräjämäki. 3037:44;

3574: 96, 101 Huittinen,

Hiukkavainion- mäki.

10361:37—8, 52, 55 Huittinen,

Vanha-Perttula.

Epämääräisiä heloja:

10361: 33—4 Huittinen,

Vanha-Perttula.

Hihnan pääteheloja:

10361;54,

57,

60Huittinen,

Vanha-Pert-

tula.

Sakset:

10361:9 Huittinen,

Vanha-Perttula.

2800: 11 Lappi (T.L),

Vahala.

11603: 59 Tyrvää, Kaukola.

Talousastioita:

2001d: 3; 8811; 36 Eura,

Kirkonmäki.

Tulilapio:

4574: 7 Nokia,

Keho.

Saviastioita:

8811: 43, 45, 48—9, 52, 54—5,

57,

62, 64, 67—8, 73, 76, 81, 83, 85 Eura,

Kukon- mäki.

2800: 16 Lappi (T.1.),

Vahala.

4574:12

Nokia,

Keho.

4301:31—2, 34,

37;

6094:5, 8, 9 Tyrvää,

Kaukola.

V ärttinänpyöriä:

8811: 58, €l, 77 Eura,

Kirkonmäki.

Tuluskiviä:

5584; Tur. mus. 5112

Eura.

3640: 25 Hinnerjoki, Vainitalo,Vigroos.

Sat.

mus.

7707 Honkajoki.

Sat.

mus. 9662 Honki-

lahti. Häm.

mus. 1174: 33

Huittinen.

2066: 125;

Sat.

mus. 3036, 9039;

Häm.

mus.

1175: 21; 50: 100 Hämeenkyrö. 1619 Hämeenkyrö, Mahnala, Iso-Kauppila.

2024: 19 Hämeenkyrö,

Mahnala.

2147;

480 Hämeenkyrö,

Uskelan

kylä. 8617: 8 Hämeenkyrö,

Lemmakkalan

kylä. 710 (2 kpl.);

Sat.

mus. 9147, 9150, 9154, 10319; Häm. mus. 1261: 10

Ikaalinen.

1928:4 Ikaalinen,

Kolkonkylä.

2532:

333

Ikaalinen, Kurkelan

kylä,

Puus- telli.

9547:3 Ikaalinen,

Kilvakkala.

11465 Ikaalinen, Höytölä,

Rantala.

1070;

10255 Jämijärvi.

1996:55;

12450 Kan- gasala. 1996;54 Kangasala, Humpla,

Frantsila.

1996:56 Kangasala, Vatopo- ron

niemeke.

2101; 186 Kangasala, Ki-

viäinen.

2525; 287 Kangasala, Hyken-

salo,

Jaakkola.

2574:4 Kangasala,

Herttuala.

3539: 8 Kangasala,

Varala.

Liuksialan

mus. 27 Kangasala, Raikun- kylä,

Rekola.

1941: 6; Sat. mus. 8125;

ilm.

numeroa

Kankaanpää.

Häm. mus.

1283: 50 Karkku.

Sat.

mus. 7629 Kar- via, Häm.

mus.

1231;6 Keikyä. 4154: 4 Keikyä,

Karhiniemen

kylä. 1637 (2

kpl.) Keuru, Riihimäki,

Hautala.

10789;

(29)

6 Keuru, Haapamäki. Sat. mus. 215, 8749

Kiikka. Sat.

mus. 2419, 8834, 10214 Kiukainen. 5629: 12 Kiukainen, Pane-

liankylä.

4154:5; Raum.

mus. 1611:2;

Häm. mus. 1245: 6

Kokemäki.

2065: 101 Kokemäki, Köömilä, Juupeli. 2389:4 Kokemäki, Paistila, Hyytti. 2572:402 Kokemäki, Säpilä,

Ikkala.

3441: 38 Ko- kemäki,

Köönikänmäki.

5903: 1

Koke-

mäki, Malmi, Sat, mus. 2209, 9299, 9657 Köyliö. 13005 Lavia, Aluskylä, Pää-

joki. 2147:479 Lavia, Riiho, Alaman- ninen. 562; 1996:53, 57—8 Lempäälä.

5575 Lempäälä, Lippo,

Nikkilä.

10487; 1 Lempäälä, Simunansaari. 2102; 272Loi- maa. 2519: 262 Messukylä, Lemola, Yli-

Nikkilä.

6865: 9 Messukylä, Hatanpää.

6885: 10 Messukylä, Pappila. Leningra- din yliop. mus. Mouhijärvi, Terva- mäen kylä, Turpan

talo.

Sat. mus.8896, 8912 Mouhijärvi. 5591;3 Nakkila, Pent- tala.

Häm.

mus. 1177: 32 Nokia. 2902: 8 Nokia, Vihola, Litukan

talo.

6461; 2 Nokia, Haavisto, Urpola. 11060 Nokia,

Kankaantaka. Sat.

mus. 2015, 8553

Noormarkku.

Häm. mus. 296: 1 Ori-

vesi. 2125:223 Orivesi,

Mäkelä.

2877:

17 Orivesi, Koivuniemen kylä. Sat.

mus. 9191, 9272 Parkano.

Häm.

mus.

1205:3

Pomarkku.

3135: 9

Punkalai-

dun. 8149 Pyhäranta. 3135: 8 Sahalahti.

2575:2 Suodenniemi. Sat.

mus.

2533 Suoniemi. 781 Teisko, Löytänäjärvi.

2050;

2902: 9 Tottijärvi. 3536: 1; Häm.

mus. 1216:

5;

1181: 18 Tyrvää. 2065: 107 Tyrvää, Tyrväänkylä. 2201: 688 Tyrvää, Rautajoki. 3487; 8 Tyrvää, Koivula. 4294 Tyrvää, Roismala, Vilppula. 5852:9 Tyrvää, Vammala,

Lavikaisen

tontti.

9680 Tyrvää, Leiniälä, Katara.

11634:

161 Tyrvää,

Kaukola.

Sat. mus. 8126 Vampula. 11424

Vesilahti.

3586: 1 Vesi- lahti, Kaakilankylä,

Lähteenmäki.

10791 Vesilahti,

Rämsöö.

2886: 8 Viljak- kala,

Karhen

kylä. 2218: 165; 2702:3 Ylöjärvi. 2101: 188 Ylöjärvi,

Teivala.

Nauloja:

4301: 53 Tyrvää, Kaukola.

Helmiä:

4301;39, 42—3 Tyrvää, Kaukola.

MEROVINKIAJKA.

Hushyn-solki:

9725: 83 Köyliö, Luodonpää.

Krapusolki:

2995: 11 Eura, Käräjämäki. 11002: 1 Eura, Pappilanmäki. 3574: 171—2 Huit- tinen,

Hiukkavainionmäki.

2993:35 Kokemäki, Rakkulainen, Myllymäki.

7980:3 Kokemäki, Pusso. 9900:41;

10955:32, 58 Köyliö, Luodonpää. 3151:

43, 46 Lempäälä, Päivääniemi. 5351:

37—8 Messukylä, Kukkojenkivenmäki.

3994: 9 Tyrvää, Rautajoki. 5165: 28, 32

—3 Vesilahti,

Kirmukarmu.

Tasav arsiso

Iki:

2001 c;3; 2995: 11, 17 Eura, Käräjämä-

ki.

11063: 30 Eura, Pappilanmäki. 3149:

58; 3574: 173/—5, 177 Huittinen,

Hiuk- kavainionmäki.

10360: 11, 31 Huittinen,

Länsi-Suomen

Kansanopisto. 6369; 138, 142—3, 161, 197 Kangasala, Tiihala,

Jussila.

5868: 107 Karkku, Palviala,

Tulonen. 2993:

1, 24; 3988: 35; 5578: 2 Kokemäki, Kakkulainen, Myllymäki.

2001;39 Kokemäki,

Leikkimäki.

8838: 1 Kokemäki,

Vuolle.

9900: 22, 42—3;

10955; 12—3, 30—1, 40—1, 56—7 Köyliö, Luodonpää. 3151;44—5 Lempäälä, Päi-

vääniemi.

5351:21; 6337: 1, 26 Messu- kylä,

Kukko

jenkivenmäki. 11282:83, 89 Nokia,

Huvilaniemi.

9745: 34, 54, 58, 61, 74, 83 Nokia, Taipaleen

Mattila.

3994:

11 Tyrvää, Rautajoki. 9249: 2—5 Vesi- lahti,

Karholannokka.

5165: 23—6, 52 Vesilahti,

Kirmukarmu.

3451: 12 Vesi-

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

vuuden  ja  potilasturvallisuuden  tutkimuskeskittymä  on  Itä‐Suomen  yliopiston  terveystieteiden  tiedekunnan  sekä  yhteiskuntatieteiden 

uutta myllyään eivätkä kaikki talot hyvällä tuoneet hirsiä ja tehneet päivätöitä, oi- keus päätti, että vaadittava korvaus niistä ulosmitataan vastahakoisilta, jotta

aluksiin. Kuva Lyypekin esittelyvihkosesta 1973... Satakunnan kaupunkien välillä voi havaita sen eron, että Raumalta vietiin lehtereitä ja puuastioita, joita Porissa ei esiinny.

Logistisessa regressioanalyysissa naisilla usein toistuvien unettomuusoireiden ikävakioitu riski oli suurin perustilanteen lihavilla, jotka lihoivat seurannan aikana

Yrittäjätutkimuksiin liittyy se ongelma, et- tä yrittäjät ovat niin suuri ja heterogeeninen ryhmä, että heistä on hankala tuottaa tietoa, joka olisi yleistettävissä

Saadaan siis seuraava kuvio, jossa on esitetty sekä maailman kaikkien polttonesteitten tuotanto että raaka- öljyn ja kondensaatin (C&C)

Artikkelin johtopäätös on se, että nettikyselyt ovat nyky- aikaa, mutta hyvät käytännöt ovat vielä haku- sessa..

Tämä ei ole aivan sama joukko kuin suomalaiset tutkinto-opiskelijat ulkomailla: heistä osa opiskelee ilman opintotukea ja myös ulkomaiden kansalaiset voivat tietyin