Vuorelaa
löytyy
antologioissa
Einari Vuorelan teoksia ei juuri löydä kirjakaupoista, varhaisempia ei kir
jastoistakaan eikä edes antikvariaa
teista. Yksi tie runojen löytöretkeilylle ovat antologiat, monet jo aika monta vuotta sitten koottuja. Olen selaillut toistakymmentä antologiaa katsellen minkälaista Vuorelaa niissä on ja onko mitään. Antologiat on koottu erilaisin aihein. Joku puhuu luonnosta, joku rakkaudesta, joku taas metsästä. Vuo
relan runoudesta löytyy niitä kaikkia.
S uom en suvi on jo 60-vuotias, suurikokoi
nen valokuvateos. Mustavalkoiset luon
tokuvat ovat jo kellastuneet, mutta sen ajan parhaitten kuvaajien ottamat, ja sovitettu runon henkeen. Kirja oli jo lapsuuskodissani.
40-luvulla ei ollut paljon valikoimaa lahjaesi
neiksi. Tavallisesti ostettiin kirja. Eikä tämä huono ostos ollutkaan. Kuvia katselimme usein, huokaillen niiden ihanuutta. Vieläkin muistan sen tunteen, jonka sai aikaan kesken putoami
sen pysähdytetty pisara tai itkettävän ihana jär
vimaisema. Sieltä löytyy kuusi Vuorelan runoa, nytkin tuttuja: "Varhaiskevät", "Tuomi kukkii",
"Juhannus", "Suo", "Sinivuokkojen aikana", mutta "Kottaraisia" en ole löytänyt muualta:
Saapuu syksyn kuu Kottaraisen suku yllään murhepuku lähtöön valmistuu.
Anni Jukola ja Einari Vuorela Jukojärven kesässä.
Tein jonkun lyhyen sijaisuuden Vuorelalle, ja sain kiitokseksi Mirjami Lähteenkorvan toimit
taman uskonnollista runoa sisältävän antolo
gian Kimalteleva tomu (3. painos) Etulehdelle Einari kirjoitti: Lea Riihimäelle, hyvässä virka- veljeydessä, keväällä 1954. Einari Vuorela. Hän lienee saanut sen kirjoittajakappaleena kah
desta runosta "Tomu liikkuu" ja "Kaukaisessa maassa "
Vanha on myös Runon vuosikym m enet vuodelta 1948, (1960 2. painos) "Rakkaudesta runoon syntynyt" sanovat toimittajat Anna- Maria Tallgren ja Aaro Hellaakoski. He ovat hakeneet vuosilta 1897-1947 kunkin vuosi
kymmenen huiput Eino Leinosta lähtien. Siihen haarukkaan Vuorelakin sopii. Edustava otos, kolmetoista runoa, on tunnetuinta ja rakas- tetuinta Vuorelaa 20-30 -luvuilta: "Keväthar- taus", "Prinsessa ja trubaduuri", "Kaipaus",
"Tuulentupa", "Yksinäinen soutaja", "Onnelli
nen vaeltaja" jne.
51
Tämä kirja vaivutti minut onnellisiin nuo- ruusmuistoihin. Siinä ovat kaikki ne tutut Pohjanpäät, Hellaakosket, P. Mustapäät, Kai
laat, Sarkiat, Harmajat, joita nuorena luettiin ja osattiin ulkoa! Läkkiseppä Linblad, ja Hauen laulu, ja Paljain jaloin, ja Unen kaivo, ja Suo
malainen rukous, ja On maa, johonka kaikki polut katoaa! Lukiessani tuli alitajunnasta sana ja muisto toisensa perään, olin hämmentynyt ja innostunut ja vähän järkyttynytkin.
Mutta täytyy tunnustaa, etten minä teini- iässä Einarista mitään tiennyt.
Runoja rakkaudesta ilmestyi 1979, mukana Einarin "Ensi rakkaus" (Heijastuva, kuulas kalvo) ) ja" Rakkaus" (Lie kalatuli ulkokallion)
Veikko Polameri on v. 1977 kerännyt suoma
laista runoutta neljältä vuosisadalta kokoel
maksi Runojen kirja, aina Agrocolasta alkaen.
Ne on järjestetty ilmestymisvuosien mukaan, niitä on vähän hankala löytää. Ensimmäinen Vuorelan runo on siis vuodelta 1919 kokoel
masta Keväthartaus, ja niin edelleen, vuosien mittaan. Viimeinen on postuumista Siintää himmeyden metsät, yksinlukien 23 runoa. Niitä tutuimpia: "Onnellinen vaeltaja", "Kaipaus",
"Kotiseudun vuoret"
1980-luvulla on ollut oikein antologioiden boomi.Olen löytänyt kahdeksan isompaa ja pie
nempää antologiaa, ne jo riittävät. Pienempiä ovat Runoja sinulle, Suuren suomalaisen Kir
jakerhon toimittamana, mukana suuren ylei
sön parhaiten tuntemat "Kaivotiellä", "Tuulen tupa", "Iltalamppu" ja "Kunnian turhuus", ja Juhla on runojen paikka, lausuntataiteilija Maija-Liisa Majapuron kokoama, johon hän on poiminut kaksi,
"Tule illalla" ja "Vävy"
Riemastuttavan monipuolinen on Salme Sau- ren 1991 toimittama Runoni rakkaudesta.
Hän on kirjeitse pyytänyt eri alojen henkilöitä nimeämään lukemistaan runoista sen, joka par
haiten tulkitsee ihmisten välisiä tunteita ja samalla kertomaan suhteestaan tähän runoon.
Saatesanat ne mielenkiintoisia ovatkin, tuo
vat vieraan lukijan kokemukset lähelle. Lassi Nummi kirjoittaa: Rakkausrunoja on kirjoitettu halki maailman sivun, niitä kasvaa kuin pajua ja lutukkaa ojanvarsilla ennen salaputken kek
simistä; onpa joku mesimarjakin joukossa.
Liisa Nevalainen, näyttelijä ja kirjailija, jou
tui tekemään salapoliisin työtä löytääkseen nuoruudessaan tutustumansa Vuorelan runon
"Yhteenmeno". Se löytyi teoksesta Yön kasvot.
Hänen mielestään se huokuu elämänmyön- teisyyttä ja lämmintä huumoria, suomalaisen kirkonkylän arkista elämänmenoa ja leppoista sunnuntairauhaa. Se on lämmin ja herkkä, vapaa kaikesta sentimentaalisuudesta.
Sinä asuit teillä, minä asuin meillä.
Kirkolla ensin nähtiin,
Katsoin, katsoin silmiisi syviin aivankuin taivaan tähtiin.
Laura siteerasi usein puheessaan runon viimeistä säettä:
Sinä tulit mulle ja minä tulin sulle.
Meistäpä tulikin hyvät!
Mulla on kaksi vahvaa kättä, ja sulia silmät niin hyvät.
Professori Taisto Ahtola oli osallistunut etu
linjan kanttiinissa rykmentin runonlausunta- kilpailuihin lausumalla Vuorelan "Kaivotiellä", tuli toiseksi, palkinnon vei Matti Kuusi, akatee
minen lausujamestari. Kaivotiehen hän oli vie
hättynyt sen iki-ihanasta äidin ja lapsen väli
sen rakkauden herkästä kuvauksesta. Vanhoilla päivillä se on taas ajankohtainen, kun pienet tyttärentyttärt tuovat vaarille kukkakimppu- jaan.
Kirjan anti on niin monipuolinen, että sen kanssa viihdyin taas pitkän aikaa. En ollut muistanutkaan että minulla on tällainen aarre hyllyssäni.
Päivänlasku on 1982 ilmestynyt antologia, jonka alaotsikko kuuluu: Runoja murheessa, erossa ja ikävässä. Runoja yksinäisyydessä. Loh
dutuksen runoja surun koskettaissa. Sisällössä on kaksi Einarin viimeisten aikojen ajatelmaa:
"Ruoho ymmärtää" ja" Korkeuden veräjällä."
Menetyksestä ja surusta kertoo myös Vuodet kuin kuiskauksia, jossa ovat Einarin tutut 52
Runoilija ja perhe, Laura Soinne-Vuorela, Varpu-Liisa Vuorela ja Einari Vuorela runo- tuvan pihamaalla.
runot "Kunnian turhuus", "Käynti mummon tuvassa" ja"Jossain kirkkauden maassa."
Antologiassa Runo puhuu luonnosta onkin yllättäen eläimistä kertovat "Varis,"
"Kulkukoira" ja "Eläinnäyttelyssä". Muun
laista luontoa toki odottaisi Einarilta löytyvän.
Vm sisarteoksessa Runo puhuu toivosta on palanen pitkästä suorasanaisesta "Ohdake kuk
kii "-sikermästä.Se on teoksesta Kaukainen tuuli, siitä jakso "Pois tämä tyhjyys, pois tämä autiomaan tomu!" - Vähän siinä on toivoa.
Tähän liittyy eräs muisto ja nauhoitus. Kun Varpu-Liisa Vuorelan, runoilijan tyttären, perhe vielä asui Pariisissa, siellä eli myös Liana Kaa
rina, joka oli halunnut tulla käymään ja lausua nauhalle Ohdake kukkii-runon.Kasetin Varpu- Liisa sitten antoi minulle. Eikä se ihan huono olekaan. Lausujalla on dramatiikan tajua.
Kooltaan mahtava, monikiloinen Elämänvii
sauden kirja on Hannu Tarmion vuonna 1986 kokoama. Sen alaotsikkona tai selityksenä on
Maallinen vaelluksemme kehdosta hautaan aja
tuksin, aforismein, sananparsin, säkein, herjoin ja huulin.
Niitä onkin koko joukko, 5299, sivunume
rointia ei ole. Sisällys on jaettu eri osastoihin, ja Einarilta sieltä löytyy 10 runoa, viimeisten kokoelmien viisaita lauseita: mm. "Omalta por
taaltani katselen kuin Himalajan huipulta",
"Askel lyhenee, ihminen poistuu", ja koko runo
" Kunnian turhuus"," Vedet virtaavat vuorilta"
Kirjan viimeinen runo on Einarin:
Jossain kirkkauden maassa kuljen.
Taakkka harteita ei paina, se on poissa.
Kukkaportin avaan, suljen
Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli.
Joka puu on ystäväni hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki/ ihanassa maassa.
Se on hyvä päätös kirjalle, kuin jykevä portti, joka sulkee tien maahan, joka aukenee kerran jokaiselle.
Erno Paasilinnan Siintävät kaukaiset m et
sät 1993 sisältää tietysti Vuorelan omimpia runoja, 13, metsästäjä siihen liittyvästä. Tekijä selittää alkulauseessa: Siintävät kaukaiset met
sät- kirjan nimi on mukaelma Aleksis Kiven Karhunpyynti -runon parista säkeestä: sinertää kaukaset metsät, häämöttää kaukaset metsät.
Ehkä tässä runollisessa kuvassa on jotakin kes
keistä metsien lyriikasta yleensä, koska myös Keuruun korpiseutujen suuren runoilijan Einari Vuorelan jälkeenjääneen runokokoelman nimi on on samansuuntainen: Siintää himmeyden metsät
Tuleeko joskus aika, että metsät todella ovat meille enää vain kangastus? - miettii Paasi
linna.
Radiokuuntelijoiden toiverunoista on koottu kaksi suurta antologiaa: Tämän runon halu- asin kuulla jo useina vuosina kirjeitse lähe
tetyistä toivomuksista. Ohjelma on yksi suo
situimmista. Vuonna 2000 julkaistiin kolmas painos näistä toivomuksista.
1956 oli Yleisradio jo järjestänyt äänestys- kilpailun aiheesta: Mitkä ovat 10 kauneinta
53
Yön kasvot -kokoelman kansikuvan teki Alvar Aalto.
suomalaista runoa? Listan kärjessä on Aleksis Kiven Sydämeni laulu, Vuorelan Kaivotiellä seitsemäntenä.
Toinen Ylen runo-ohjelma on puhelintoi
vekonsertti Runo on vapaa. Toimittajat Satu Koskimies ja Juha Virkkunen ovat ideoineet ohjelman, mutta työssä on tekniikan lisäksi myös lausujia, jotka ovat valmiita esittämään runon, jonka toive on vasta äsken kuultu. Myös näistä toivotuimmista runoista tehtiin vuosisa
dan vaihteessa lista, sen ensimmäisenä on Aale Tynnin Kaarisilta, kahdeksantena Vuorelan Kai
votiellä.
Tässä 1996 ilmestyneessä antologiassa on kaksitoista Einari Vuorelan runoa, mukana tie
tysti "Kaivotiellä", mutta myös mm. "Kotiseu
tuni", "Yhteenmeno", "Vävy."
Mukavan hauska ja erilainen on Eläinrunojen kirja, Satu Koskimiehen vuonna 1997 kokoama.
Hän on saanut mukaan Anto Leikolan, biologi- professorin, sujuvan sanankäyttäjän ja meidän tuntemamme Vuorela- palkinnon lautakunnan puheenjohtajan. Hänen esipuheensa jokaiseen kuuteen jaksoon antavat paljon tietoja ja saa
vat ajattelemaan ihmisen suhdetta eläimiin, aina suurista hevosista pienimpiin ötököihin.
Tietysti mukana on mm. Einarin "Korpirastas",
"Kurjet tulevat", "Häkkilintu", "Leivonen", yhteensä kahdeksan jonkun eläimen nimistä runoa, joihin sisältyy kuitenkin paljon muuta, tunnelmia, tunteita, niinkuin Einarin runoissa on.
Uusimpia antologioita ovat Katariina Yliruu- sin toimittamat Elämänkaarikirjat, sarja, jossa on ainakin jo seitsemän, erilaisiin elämäntilan
teisiin sopivaa teosta. Kirjoissa on kaunis kuvi
tus, Juhani Yliruusin kameran ikuistamana. Ne ovat hyvin sopivia lahjakirjoja, mukavia antaa kädestä käteen. Olen sekä saanut että antanut.
Molemmista, jotka olen saanut, löytyy Einarin myötäeläviä sanoja. Aika on jäähyväisten oli viisi vuotta sitten niin koskettava, etten kyen
nyt sitä kipeässä tilanteessani lukemaan, mutta nyt siihen mielelläni syvennyn.
Vuosien kultaiset säkeet ihastuttaa värik
käillä, syksyisillä kuvillaan. Siellä ei ole kuvaa putoavasta pisarasta, mutta on sama Pohjan- pään runo, "Pisaran laulu". Ympyrä sulkeutuu:
ensimmäisen antologian pisaran kuvasta tähän runoon se kiertyy täydelliseksi. Se sisältää pal
jon tähän ikään ehtineelle.
Runoantologiat ovat kokoajan mieltymys
ten mukaan, ei runoilijoiden. Mutta niistä voi tehdä yllättäviä löytöjä, kauan sitten kadok
sissa olleita runoja. Tosin Markku Envall neu
voo: Hylkää antologiat ja valitut runot ja etsi alkuperäiset kokoelmat. Älä lue korjattuja, siistittyjä, toimitettuja laitoksia. Alkuperäisiä, varsinkaan Vuorelan, ei kuitenkaan ole saata
vissa. Kirjaston hyllyistä löytyy useita antolo
gioita iloksemme, ja jos ei löydy, kirjastonväki järjestää ne sinulle kaukolainoina.
Etsin Einari Vuorelan runoja, - löysin runsain mitoin muutakin hyvää. Onnellinen löytöretki!
Lea Riihimäki
54
