TUU-12-025
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue 4455000
4455000
4456000
4456000
4457000
4457000
7127000 7127000
7128000 7128000
7129000 7129000
7130000 7130000
7131000 7131000
HUKANKANGAS
Tietokantatunnus: TUU-12-025
Pinta-ala: 90,1
Korkeus: 200
Alueen suhteellinen korkeus: 35
Geologia
Hukankankaan dyynialueella on hyvin tai melko hyvin kehittynyt hieman verkkomainen paraabelidyyniparvi ja peittohiekkaa harjun päällä ja sen liepeillä. Dyynien pituus on noin 300-1 500 metriä ja korkeus 1-10 metriä.
Pisimmät dyyniketjut ovat jopa yli 3,0 kilometrin pituisia. Dyynien kaakkoiset suojasivurinteet ovat paikoin melko jyrkät. Alueen keski- ja lounaisosassa dyynit ovat vaeltaneet moreenipeitteisten kalliokohoumien rinteille.
Sotkamon jääjärven ylin ranta on ollut seudulla noin 225 metrin tasolla, mutta vedenpinta laski pian noin 6-7 metriä, kun Jauhovaaran eteläpuolella Kuhmon lounaisosassa avautui uusi uoma (Saarelainen & Vanne 1997). Kohdealueen dyynit ovat alkaneet kehittyä vasta kun Sotkamon eteläosassa oleva Kalliojärven seutu vapautui jäästä (vrt.
Kemiläinen 1986). Vedenpinta laski tällöin yhteensä noin 30 metriä, ja harju liepeineen kohosi vedenpinnan yläpuolelle. Tuulen suunta on ollut luoteinen.
Biologia
Alueen dyynien metsät ovat kuivan kankaan männiköitä. Metsät ovat enimmäkseen kasvatusmänniköitä, osittain taimikoita tai ne on avohakattu. Varttuneita metsiä on vähän, esimerkiksi Pärsämänsuon luoteispuolella. Sekapuita on lähinnä vain dyynien liepeillä. Lahopuita on niukasti ja ne ovat enimmäkseen vanhoja hakkuutähteitä.
Aluskasvillisuus on puolukkaista, seassa on joitakin variksenmarjalaikkuja niiden ollessa enemmän varjorinteillä.
Seassa kasvaa niukasti mustikkaa ja kanervaa, jota on enemmän nuoremmissa metsissä. Etenkin varjoisissa, vanhemmissa metsissä jäkäliköt ovat puolukan rei'ittämiä ja sammalien sekoittamia. Valoisimmilla paikoilla kuten Pärsämäsuon dyynillä jäkälälaikut ovat puhtaampia ja niissä on pieniä sianpuolakasvustoja. Puolukan sekaista jäkälikköä on kuitenkin 1/3- 2/3 kankaista riippuen niiden valoisuudesta. Yleisemmin pohjakerrosta vallitsee seinäsammal. Hukankankaan korkeimman etelä-pohjoissuuntaisen dyynin laella on pieni aukko, jossa kasvaa poronjäkälien lisäksi lapalumijäkälää ja mm. keltaliekoa, sianpuolaa ja tinajäkäliä.
Maisema ja muut arvot
Alue hahmottuu osittain soiden rajaamana kohtalaisesti ympäristöstä ja näkyy osittain tiestöltä. Osa harjun päällä olevista dyyneistä on hieman tulkinnanvaraisia. Alueelta ei ole kaukonäkymiä, sillä maasto on varsin peitteistä.
Ympäristöstä on näkyvissä lähinnä mäntyvaltaisia kankaita ja rämeitä. Muutamat avosuot ja lammet tuovat vaihtelua.
Sisäinen maisema on melko vaihteleva, mutta suuri osa dyyneistä on matalia.
Alueella on useita pieniä tieleikkauksia. Alueen länsiosassa louhoksen ympäristössä osa dyyneistä on tuhoutunut kokonaan. Mäkisensuon lounaisosa ja muutamat sitä reunustavista matalista dyyneistä on puolestaan raivattu pelloksi, ja dyynit ovat osittain tuhoutuneet. Alue on osittain pohjavesialuetta. Heti alueen lounaispuolella ja kilometrin päässä lännessä on useista osa-alueista koostuva Kellojärven ranta-alueiden ja saarten Natura-alue (FI1200257). Alue on kohtalainen käyntikohde.
Sijainti: 5 km Juonnosta länteen Kellojärven itäpuolella, 25 km Kuhmosta luoteeseen.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Tuulikerrostuma
Arvoluokka: 4
Muodon suhteellinen korkeus: 10 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Kuhmo
4411 12
Kemiläinen, H. 1986. Maanpinnan muodot myöhäisjääkautisten tapahtumien kuvastajina Vuokatin vaaroilla Sotkamossa. Nordia Tiedonantoja A:1. Pohjois-Suomen maantieteellinen seura. 33 s. + liitekartta.
Saarelainen, J. & Vanne, J. 1997. Sotkamon jääjärvi. Terra 109:1, 25-38.
