Muistelmia Haapaniemen koulun vaiheista
T ä m ä v alo k u v a o n H a a p a n ie m e n k o u lu n o p p ila ista v u o te n a 1 9 3 8 . O p e t
ta ja t o vat S u o m a M äk in en ja K a isa V ek ara. K u v assa o n m yös E ila , jo k a k u v a n an to i leh teen .
M ieleeni on jäänty m onenlaisia ai
heita. Paljon oli mieltä lämmittävää, m utta joskus niin pahaa ja repivää.
Tämän Haapaniem en koulun alku
vaiheet on minulle vähän vaikeaa, kun ei m inun ikäni piisaa niiltä ajoil
ta alkamaan. M utta olen ollut sellais
ten henkilöitten seurassa, ja on jotain tiedossa, ja kirjoitan tietojeni pohjal
ta. Kouluhan meille rakennettiin vuosina 1 9 2 3 — 1924. M utta koulua kyllä pidettiin Perälän talossa (Konti- okangas) ja täm ä oli Rantakylän kou
lupiiri. M inun mieheni äiti on käynyt koulunsa Perälässä ja sai päästötodis
tuksen ja Raam atun muistoksi k ir
joituksin: M uisto Karstulan Rantaky
län koulusta vuotena 1919.
Perälässä toim i opettajana Rauta- mo niminen nainen ja täm än jälkeen tuli Im pi K nuuttila (Lehtonen) ja hän toim i jo sitten Haapaniem ellä.
M utta kun Rantakylälle valmistui koulu vuonna 1927, niin Im pi Lehto
nen meni sinne opettajaksi. M eidän koululle tuli Suoma H änninen (M ä
kinen). Tämä piti johtajaopettajan paikkaa aina vuoteen 1962 saakka, kunnes pääsi eläkkeelle. Sitten tuli opettajaksi Mauno Saarimäki. Toinen opettaja oli aina epäpätevä ja vaihtu
vuus oli melkein 1— 2 vuoden välein.
M utta täm ä meidän koulu lakkau
tettiin vuotena 1968 oppilaiden vä
hyyden takia. Nyt kun ajattelen, kuin
ka pienellä oppilasm äärällä koulua pidetään toim innassa, niin ei silloin olisi ollut tarpeellista vielä lakkaut
taa. Parhaana aikana meillä oli oppi
laita melkein 80. Koska Purolan kou
lu tuli ahtaaksi, niin lapsia ajettiin autolla Haapaniemelle. Paljon on m ieliim m e jäänyt m uistoja näiltä ajoilta. Työvuosia kertyi 17 vuotta keittäjä-siivooja -työn merkeissä.
Aloitin vuotena 1951 ja päätin 1968, tai kun lakkautus tuli. Ennen minua oli jo monta keittäjää: M ari, Em m a, Lyyli, Kerttu ja ehkä m uitakin, mutta en käyne heitä nimeämään.
Tämä meidän koulu oli hyvin vaa
tim aton ja ehkä alkeellinen. Ei tänne koskaan vesi tullut raanasta eikä ollut viem äriä, piti olla tuom ari sekä vie
m äri ja samoin piti puut kantaa. O p pilaat kantoivat puita aika kauan, m utta kun tuli sellainen kielto, että ei oppilailla saa mitään teettää, auttami
nen loppui siihen. Kun m inä itse kä
vin koulua, v. 1 9 3 6 — 1942, niin luo
kassa oli järjestäjät ja nämä hoitivat m onta hom m aa aina pölynpyyhki- mistä myöten. En ainakaan tätä m i
tenkään pahalla muistele, koska tässä elämän menossa on joutunut monta kertaa hyvinkin lujille.
Kylmäkin oli meidän koulu. H uo
neet olivat hatarat, että voi sanoa kun läm m itti, että taas menee harakoille.
Varsinkin oppilaseteisessä ja keitto
lassa vesi jäätyi äm päriin. Eteisen lattian pesuveteen piti panna suolaa, se esti jäätym isen, ettei tullut luistin
rata.
Tulevathan ne m uistot mieleen, kun vanha jo olen ja on aikaa m uis
tella. Y htenä kesänä lattiat m aalat
tiin sellaisella mäntyvernissamaalilla, joka ei kuivunut m itenkään. Tässä olimme ihmeessä, kun kaikki roskat tarttuivat m aaliin kiinni. Käsityö- luokka se koko vehe oli: kun lastut tarttuivat lattiaan kiinni, eivät ne lähteneet irti kuin puukonkärellä nostellen.
En m uistanut tuolla alkupuolella m ainita täm än koulupiirin laajuutta.
Tähän kuului tuo Laikan pappilan alue myös ja siellä olikin oppilaita ai
ka paljon, kun siirtolaisia oli paljon pappilassa. Kulkumahdollisuus oli riskihom m aa, kun tuo Laikanlahti on tuossa kuljettavana. Talvella se oli vähän helpompi, kun oli jäässä, m ut
ta kylmä väli oli tuo. Syksyllä ja ke
väällä oli venekyyti. Josku s vanhem
mat toivat lapsensa ja hakivat myös.
Sitten kuljetti veneellä lapsia mies, sanottiin Ju u tin Vikko tai (Vihtori Rasi). M utta Vihtori vanheni, niin sitten kunnan taholta järjestettiin ve
nekyyti ja täm ä homma oli meillä (Lauri Jän tti). Tätä piisasi monta 56
vuotta; soudettava oli, vaikka kuinka tuuli oli kovaa ja venettä keinutti.
Kyllä on m onta kertaa tullut ajatus mieleen, että kuinka se oli kova hom ma, kun nykypäivänä ajetaan lapset autolla ja tuodaan aina silloin pois, kun koulu loppuu, m utta se koulu
päivän m itta oli ennen kaikilla sama.
Jo s perheessä oli useampi lapsi, niin koulukirjat siirtyi aina seuraavalle ja täm ähän oli säästöä. Kyllähän tätä säästöä olisi vieläkin pitänyt h arjo it
taa, m utta on joka suhteessa vietetty sitä kulutusjuhlaa. Kun tässä kuunte- lee, niin alkaa olla aika toinen nyt lei
kataan siitä ja siitä, pitää säästää niin paljon. M utta jotain on tehtävä, että tästä lam asta jotenkin selvittäis.
Kun olin koululainen ei koulussa ollut muuta ruokaa kuin vähän piik
kinen kaurapuuro, m aitoa sai tuoda kotoa, jos kellä sattui olemaan. J a jos oli vähän varakkaan lapsen koti ei hänelle annettu puuroa koulun puo
lesta. M utta kun olin sitten k eittäjä
nä, niin oli jo hiukan parempaa, vaikka ei se vetänyt vertoja nykyruo- kaan. J a sitten se valopuoli: oli öljy
lamput. M utta koitti sitten valkeus, kun sähkö tuli. En oikein tarkkaan
muista, m utta taisi olla vuosi 1953 tai 1954. O nhan tämä koulu kaikessa komeudessaan vieläkin, vain muussa tarkoituksessa. A rkkuja pojat teke
vät, yhteiset tilat odottaa kylän väkee.
Kutom apuoli on naisten hommaa, tulee raitaa vaaleaa sekä tummaa. Ja näinhän se on myös vanhetessa, että raidat ovat varmaan tummumassa.
Lukijaille toivottelen mielen rauhaa, meidän mielessä jo joulukellot pau
haa!
Yhteistyössä E ila & K erttu
