Kun Mannelta jäi lakki ja käsineet · DIGI

Kun Mannelta jäi lakki ja käsineet

»O llapa hyvä!» kuuluu v irk e ä tervetu lotoivotus tu n ­ tem attom alle v ie ra a lle ja kohta olen silm ätyksin k u u ­ luisan v an h an ajan hiihtoveteraanin, su u rh iih täjä M anne V uorisen kanssa. Puristam m e k ättä. M annen puristus on lu ja ja reilu. » Sellain en k ai aikoin aan on Uut sauvan ym pä illäk in , m onin verro in vain rau -

;sem pi — om an p itäjän sä ja m aansa, Suom en puo- ie. a», häivähtää m ielessäni tuona hetkenä. K otoinen öljylam ppu, lähes sellain en kuin »isä aikoin aan osti»

A hon k irjo ittam assa lastussa, valaisee en tisa ja n talon seiniä ja h u onekalu ja, puusepän m uovailem aa, sulava- ty y listä keinu tuolia ja sohvasänkyä. Jo ta in vanhaa ja läm m intä tu lv ah taa m ieleen.

O len esittäy ty n y t ja esittän y t asianikin, ja siinä sam assa em äntäkin pyörähtää v irk eän ä ja hyväntuu­

lisena tervehtim ään. H änet vilau k selta jo ennen si- säänm enoani näin eteisessä.

S iin ä sitten ju ttu jo h d atellaan v ieraan taholta heti pääasiaan: vanhoihin kilpailum uistoihin!

S itä ennen en ku iten kaan m alta olla ihastelem atta aivan vilpittöm ästi v a n h u k se n (!) nu orekkuu tta ja suoraa ryhtiä.

— 72 vuotta täy tän helm ikuun 6. päivänä, enkä ikänäni ole sairastellu t, to teaa M anne V uorinen ilosin ja tyyty v äisin ilm ein. E ik ä v ie raalla ole m itään syytä sitä epäillä!

— K y lläh än niissä kilp ailu issa lu jilla vain oltiin, v aikk a e i sitä nyky ään ehkä arv atak aan , ja tk a a M an­

ne, kun olen kysäissyt, m illaisia ne en tisa ja n kilpailu t oikein olivat. »O lette kilp aillu t ulkom aillakin?»

— K y llä, kahd esti olen k äy n y t H olm enkollenilla ja kolm annenkin k e rra n oli tark o itu s m ennä, m utta en ­ nen sitä sattu i niin hassusti, e ttä kotona varsahevonen potkaisi sitä v aljastaessan i m inua kehräsluuhun ja jouduin olem aan kolm e viikkoa vuoteessa. Se on hevo­

sen potku sen tään m ieh ellek in kova, kun kohdalle sa t­

tuu. Se k e sk e y tti h a rjo itte lu n k in pitkäk si aikaa, m utta pääsin sen tään v ielä hyvään kuntoon sinäkin talvena.

A nton C ollin sen v o itti silloin, sen hiihdon, ja ensim ­ m äisenä suom alaisena. E ik ä ku kaan m uukaan u lk o­

m aalain en ollu t v o ittan u t H olm enkollenin hiihtoa sitä ennen. O lin silloin 25. T aisin ju u ri n iin ä päivinä tä y t­

tää.

»M illainen oli ensim m äinen H -kollenin kilpailu ?»

kysyn.

— E i ollut silloin m itään m urtom aasuksia. Tasaisen m aan sukset o li m ukana, m u tta ei n iillä voinut h iih ­ tää. Suom en U rh eilu tarv ik e H elsingistä la h jo itti suk­

set, ja n iillä sitten hiihd ettiin. S iin ä oli nahkaside, lä k illä p äälly stetty. S itte n panim m e rem m it kenkien taakse. Suom esta oli A nton C ollin Ä h täristä, Tapani N iku ja T aav i K u ja la . H än oli H aap ajärveltä. No, k aik k i hiihdim m e. M utta N iku ja C ollin kesk ey ttiv ät huonon luiston takia.

»Se oli viiskym ppinen?»

— K y llä, ja olin v ielä n e ljä s 40 km :n kohdalla, m utta sitten tu li kaatum inen, ja sinne jä iv ä t lak k i ja käsin eet K o llen in m äkeen. S itte n tu li väsym yskoh- taus, m u tta olin s ilti 9:s lopullisessa sijoituksessa.

»E n tä K u jala?»

— Niin, K u ja la oli 35:s. T äm ä k ilp ailu m atka tap ah ­ tu i 1920.

»M uistissanne on kai m atkakin hyvin, m illä m at­

k u stitte?»

— K y llä, M yllym äelle hiihtäen. S a i siinä h a rjo i­

tu sta sam alla. Ju n a lla sitten H elsinkiin, jo ssa saim m e passit, sieltä Tu rkuu n ja O ihonna-laivalla m eren yli.

K o llen illa oli m yös hyppyrim äki. N äimme siellä p it­

k iä hyppyjä. E iv ät olleet silloin vielä hyp p ääjiä suo­

m alaiset e ik ä ru otsalaisetkaan. A lakyn teen jäiv ät.

Suom essa ei ollu t m äkiä. H elsingissä taisi o lla A lppi­

lan m äki, K o tk assa toinen ja V iipurissa m yös jo n k in ­ lainen. Asuim m e aivan m eitä k ilp ailijo ita v arten te h ­ dyissä p arakkiky lissä viiden km :n päässä K o llen ilta.

Sam oin ruotsalaiset.

»E ntä sitten toinen K o llen in m atkan ne?»

•— Toisen k erran olin seuraavana vuonna, m utta h a rjo itte lin aika vähän sitä varten . En tien ny t, että H iihtoliitto te k ee valinnan. S e kai tu li siihenastisten suoritusten peru steella. Nikun kanssahan m e oltiin.

N ikulta k atk esi suksi ja m inä jouduin hiihtäm ään liian p ien illä suksilla. S ain ne v asta edellisenä p äi­

vänä. K atk aisin om at sukseni sellaisessa kelk kam äes­

sä, jossa lask ev at oikein hu im alla vauhdilla aikam ie­

het. Se oli aivan jäin en , ja m iten lie sinne tu li m entyä suksien kanssa. S ijo itu k se n i oli 7:s.

»Entä, oletteko m uulloin kilp aillu t ulkom ailla?»

— T aas seuraavana vuonna olin pohjoism aisissa m estaruuskisoissa Tukholm assa. S e m atka on e rik o i­

sesti jä ä n y t m ieleeni, siellä kun sattu i niin kum m asti m atkalla, että laiv a ju u ttu i jä ih in D egerbyn salm essa

Manne Vuorinen esittelee upeita palkintokaan.

24

tä llä puolella M aarianham inan. S e oli kiin n i n e ljä päivää. M utta ei se m eitä h aitan n u t: h arjo ittelim m e siellä jä ä llä . K u nto olisi toim ettom ana m ennyt niin pitkässä ajassa. T u li sitten jo k in suu ri laiv a T u khol­

m asta päin. S e aukaisi m eille väylän. J a niin m eni tip alle m eidän tulom m e, e ttä satam asta saim m e suo­

raan a ja a kuorm a-autolla kilp ailu p aikalle. K ilp a ili­

jo ita oli aivan m ahdottom asti. M inun num eroni oli 236. Se on vieläk in m inulla talle lla, antoivat k ai m uis­

toksi.

»H iihti k a i vähän vihassa täm ä ukko, kun tu li k y l­

m ä auton lavalla», pisti em äntä V uorinen väliin.

»Niin, kuinkas siinä kävi, kun sellaisella h ätik ällä sinne kilpailu ih in m entiin?»

— K y llä silloin voitin ylivoim aisesti, y li n e ljä llä m inuutilla. M atka oli 30 km . M aailm ankuulu n o r ja ­ lain en Jo h a n G rö ttu m sbratten tu li toiseksi. P ah in ta oli, että m inuu ttikaupalla sain h iih tää um m essa koko­

naisten m iesjon o jen edelle. P id än sitä kilpailu a suu­

rim pana voittonani, sillä osan o ttajia taisi olla y li 300:n.

K e li oli sopiva. P ak k asta taisi olla 10 astetta.

»Tässä on puhuttu vain ulkom aisista kilpailu ista.

On k ai n iitä v o itto ja kotim aastakin?»

— E nem m änhän n iitä. Suom enm estaruuksia on n e ljä , sitten on Suom en T alv ik iso jen voitto H elsin­

gissä 60:llä. M annerheim itse ja k o i ensim m äiset p al­

kinnot om akätisesti. Collin oli toinen ja K oskenkorva kolm as.

M utta oli n iitä m u itakin k ilp a ilu ja ollut. Sen todisti kam arissa oleva upea palkintokokoelm a, oikea aarrekam m io.: oli k e llo ja , p y tty jä, lusikoita, k au h o ja ja p la k e tte ja jo s jon k in laisia. K esk en k a i­

ken jo k u k ello alkoi pim puttaa kansanlaulun säveltä.

E m än tä sen oli vään tän yt soim aan:

»Täm än se sai S a a rijä rv e ltä H olm enkollenin v e te ­ raan ien hiihdosta». S ie ltä oli valoku viakin. N iin oli vielä voim aa M annen sauvoissa, e ttä voitto tuli. J a tuskinpa sitä kukaan ih m etteleek ään

*

sen terh ak k aan ja reippaan olem uksen n 'htyään.

On siinä ju te ltu y h tä ja toista. V ieras on kuullut, että p erillisiäk in on aina yhdeksään saak k a: kolm e poikaa ja kuusi ty tärtä. K u kaan h eistä ei asu enää k o tip itäjässä.

»M ikä m ielestänne on terv eyten n e ja hyvän ku n­

tonne salaisuus?» E n m alta olla kysäisem ättä.

— K y llä se on työ, säännöllinen ja raitis eläm ä, vastaa täm ä vanhan kansan v e te raan i hym yillen.

V ieras, nuorem paan polveen kuuluva, voi josku s ta lv e lla ih m etellä nähdessään kilpailu m ainoksen:

»M anne V uorisen kisat», e ttä m ikähän se m ahtaa olla p eru sta ja läh tö ajatu s noilla kiso illa? N iin te k i a lle ­ k irjo itta n u tk in , kun ei aikaisem m in ollu t tark k aan n iistä hiistoasioista selvillä. M utta n y t: M anne V uo­

risen k isat K arstu lassa kunniaan! K u n n ia sille, k e n el­

le se kuuluu! K arstu lan Seudun Jo u lu k iittä ä M anne V u orista ja toivoo vielä m onta k y n ttilärik asta ja valoisaa jo u lu a iki-n u orelle v eteraan ille!

»Nuorena vitsa väännettävä...»

Sisaru k set K a ija ja R iitta K u ja la ovat notkeita ty t­

tö jä. K a ija on 13-vuotias ja R iitta vasta 10-vuotias, m utta he ovat selvän ä esim erkkin ä siitä, m ihin jo nuorena pystyy, kunhan n u orille jä rje s te tä ä n toim in­

taa.

K arstu lan katu kuvaan ty tö t ilm estyivät viim e k esä­

nä. He m olem m at ovat voim istelu kärpäsen purem ia, nim enom aan telinevoim istelu n, jo ssa he nuoresta iäs­

tään huolim atta ovat y ltä n e et jo pitkälle. A lun toista vuotta kesti tiivis h a rjo itte lu Y liv iesk assa o p ettaja Nilo P a ju la n »tallissa» ja sen jälk ee n tu lokset olivat näkyvissä.

10-vuotias R iitta v o itti y llä ttä e n viim e kesänä T am ­ p ereella telinevoim istelu n Suom en m estaruuden 14- vuotiaitten sarjassa. K a ija oli m ukana sam oissa k il­

pailuissa, m u tta pienoinen epäonni hypyssä pudotti hänet k ä rjestä . K a ija v ilau tti k y k y jä ä n voittam alla puolestaan nojapuut, m u tta m estaruudet ja e ttiin ainoastaan yhteispisteid en perusteella.

R iitan hyvä saavutus y llä tti sekä o h ja a ja n että ty tö n itsensä. Näin suurin toivein ei kilpailuun osattu lähteä. V aik k a vuodet eivät paina v ielä ty ttö je n h a r­

teita, ovat he osallistuneet luku isiin kilpailu ih in h y v ällä m enestyksellä mm. K e m ijä rv ellä , K em issä, K erav alla, V arkaudessa, Isokyrössä jn e.

K arstu lassa voim istelu harrastu s jatk u u . K iitos siitä Y hteiskou lu n o p ettajille. H a rra sta jia löytyy, m utta telin eistä tahtoo olla puutetta. H yvällä tahdolla v a i­

keudet ku itenkin voitetaan.

Nuoret voimistelijatytöt Riitta (vas.) ja Kaija Kujala spagaatissa.

25