"U udenkaupungin
PURJEHDUSSEURA
1884• 1934
U u d e n k a u p u n g i n P u r j e h d u s s e u r a
1 8 8 4 - 1 9 3 4
K i r j o i t t a n u t E d vin L uotonen
U U S IK A U P U N K I - V A K K A -S U O M E N K IR J A P A IN O - 1934
Uudenkaupungin Purjehdusseuran paviljonki■
L u k ija lle .
Uudenkaupungin Purjehdusseuran vanhat asia
kirjat tarjoavat selailijalleen mielenkiintoisia tietoja.
Niukkasanaisuudestaan huolimatta ne antavat sel
vän kuvan tämän seuran vaiheista. Ne kertovat valkopurjeisista ulapan kiitäjistä, tuimista kilpai
luista sekä kotiradoilla että vierailla vesillä, ne
rokkaista veneenrakentajista ja taitavista ohjaajista.
Mutta ne kertovat myös velvollisuudentuntoisista toimihenkilöistä, jotka kilpailujen järjestäjinä tai seuran hallinnon alalla ovat työnsä tehneet, samoin kuin kaikkien näiden takaa häämöittävistä »St. He- lenan« saaren kantavieraista, jotka »kavesionissa«
olivat vahvoja. — Näistä kertovat seuraavat rivit.
Esityksemme jää useasta syystä hataraksi, yk
sipuoliseksi, ehkäpä virheelliseksikin, mutta toi
vomme kuitenkin jossain määrin voivamme huo
mauttaa niiden lukuisain henkilöiden ansioista, jotka viiden vuosikymmenen kuluessa seuramme hyväksi ovat työskennelleet, ja samalla herättää harrastusta isiemme suosimaan urheilumuotoon, joka ei vieläkään sentään ole kuollut.
U u d e n k a u p u n g in P u rje h d u sse u ra n
G. F. Ellmen
v:sta 1896
Robert Hartman v:sta i896
Mikko Österman v:sta 19924
Gustaf Blom v:sta 1909
cJuho Saarinen v.sta 1931
kunniajäsenet
Einar Meindce v.sta 1922
L in d en kaupungin Purjehdusseuran elossa olevat perus tajajäsenet.
Karl Erholm Henrik Hartman Carl Lundström
Erik Savon K arl Åkerblom
U udenkaupungin Purjehdusseuran k om m od orit.
Carl Aspelund
1 8 8 5-1888
G ustaf Blom
1889-1892
K. E. Rostedt Rich. Zachariassen
1893-9f / 1898-1901 1895
/ 9
Rich Zachariassen 1895
´Kom m odorit.
Em il Silén
1902
Oskar G r ä s beck 1896-1897
W iik. Palén
1 9 03-190 7
Ivar Korkman
1910-1911
K om m odorit.
(J. Sario 1915-1916
Edvin Luotonen 1924-2.7; 1933-
H.
W .Widbergs
1928-1930 Väinö H orelli
1921-1923
K om m odorit.
E. Mein cke
1 0 0 8 -0 9 ; 1 9 1 Z -1 + ; I9 1 7- I O I9
J. Saarinen
1920
Henry Sjöroos
1931-1932
1
Ennen purjehdusseuran perustamista.
» M eri on kaunis, kun mainingit häilyy«.
M erenkulku on ollut Uudenkaupungin vanha elinkeino. Jo vuosisatoja sitten purjehtivat kaupunkimme porvarit laivoineen Itä' meren satamiin ja uskaltautuivat vähitellen valtamerenkin ulapoille, luoden täten tämän kaupungin merenkulkumaineen. Vilkas rannikko- purjehdus kehitti oman laivurijoukkonsa, ja saariston asukkaat tulivat purjeveneillään kaupungin satamaan kala- y. m. lasteineen. Mutta kaikki tämä oli puhdasta ammatillista merenkulkua.
Emme ole tavanneet asiakirjoja, joista kävisi selville, milloin hu- vipurjehdus on täällä saanut alkunsa, mutta emme erehtyne uskoes- samme vanhojen kertojaimme väitteitä, että siitä ei voi puhua ennen kuin vasta 1800-luvun puolivälissä. Noihin aikoihin kaupunkimme näet kohoaa ripeästi maamme merikaupunkien eturiviin. Laivoja ja meri- väkeä on paljon. Maankamaralle asettautuneita laivapäälliköitä hou- kuttelee edelleenkin meri, heidän vanha elementtinsä. Porvariston va
rallisuus ja hyvinvointi kasvaa, josta seuraa kesähuvilain rakentami
nen kaupungin lähellä sijaitseviin saariin. Näihin pääsee soutuveneil
läkin, mutta purjeveneitä alkaa myös ilmestyä huvilain rantaa; pää
seehän niillä sentään sopivan sään vallitessa mukavammin kaupunkiin tai saareen.
Varallisuuden karttuessa seuraelämä vilkastuu ja luo itselleen uusia muotoja. Seuramatkat kaupungin ympäristöön tulevat hyvin suosituiksi. Milloin painuu kunnianarvoisa porvari koko perheineen, raskaat eväskorit mukana, kauniiseen saaristoon viettääkseen huolet
toman hetken jonkun saaren rannalla. Milloin taas lyöttäytyy yhteen joukko herrasmiehiä, lähteäkseen johonkin saariston lukuisista tor
pista. Tällaisilla matkoilla mieliala on korkealla ja elon antimia nautitaan.
/ 13
Entä millaisia veneitä silloinen purjehtijapolvi käytti? Saariston kalastajat olivat kehittäneet merikelpoisen ja hyvin käytännöllisen ve
neen, tuon tunnetun kaksimastoisen verkkopaatin, joka vielä pari vuo
sikymmentä sitten oli kaupunkimme kalarannan valtias, mutta joka nykyään jo on saanut väistyä uusien tulokasten, nimittäin konevoi
malla kulkevien veneitten tieltä. Näitä veneitä ostivat kaupunkilais- purjehtijat, käyttäen niitä sellaisinaan tai tehden niihin pieniä uudis
tuksia: maalasivat ne, varustivat ne pienellä keula- ja parraskannella tai muunsivat ne yksimastoisiksi »sluupeiksi«.
Toisilla taasen oli laivan pelastusvenettä muistuttavia, kaksimas- toisia, kiinteillä purjeennostotangoilla varustettuja veneitä. Tämän ve- netyypin viimeinen edustaja oli merikapteeni Gustaf B lom in »Donna Elvira«. Jotkut omistivat komeampiakin veneitä, esim. konsuli John RamselHlla oli tammesta rakennettu, sinertäväksi maalattu »Vellamo«- niminen jooli.
Täten olivat olemassa paikalliset edellytykset purjehdusseuran pe
rustamiseen: oli veneitä ja purjehdusurheiluun innostuneita miehiä.
Herättävästi vaikutti täkäläisiin mieliin maamme muitten kaupunkien antama esimerkki. Purjehdusseuroja oli näet perustettu useihin kau
punkeihin, esim. Helsinkiin — maamme johtava purjehdusseura N. J.
K. —, Turkuun, Viipuriin, Poriin, Raumalle y. m. Meidän kaupun
kimme purjehtijat eivät tahtoneet jäädä naapureistaan jälkeen, ja niin saadaan asia hyvään alkuun. Lopullisen sysäyksen seuran perustami
seen antoi Turkulaisen Airisto Segelsällskap'in Lyökissä 13. VII. 1884 järjestämä kilpapurjehdus, johon Porin, Rauman ja Uudenkaupungin purjehtijoita oli myös saapunut osanottajiksi. Sillä tämän tilaisuuden johdosta huomautetaan seuramme perustamisasiakirjassa: raumalai
silla ja porilaisilla, vaikka heillä on vähemmän veneitä kuin meillä, on jo purjehdusseuransa, ja he voivat kilpailla palkinnoista, mutta me emme voi, kun ei meillä ole seuraa, mikä sangen tuntuvalla tavalla havaittiin viime sunnuntaina Lyökissä. Siksi meidän täytyy saada seura!
A lku taipalella.
1884 -1890.
M e idän ei ole onnistunut saada selkoa siitä, kuka Uudenkau
pungin Purjehdusseuran syntysanain varsinainen lausuja on ollut, siitä asiakirjat näet vaikenevat visusti. Todennäköisesti on varsinaisena alkuunpanijana toiminut ensimmäisen 1. väliaikaisen johtokunnan jä
senistä merikapteeni Robert Hartman tai raatimies G. F. Ellmén. Niin vain kävi, että eräänä kesäpäivänä tiedoitettiin kaupunkilaisille seu- raava juliste:
»H uom ! Herrat purjeveneenomistajat y. m.!
Useitten henkilöiden lausumaa toivomusta noudattaen kehoite- taan kaikkia täkäläisiä purjeveneenomistajia ja muitakin purjehdus
seuran perustamisesta kiinnostuneita henkilöitä lähtemään pienelle retkelle Nuhjan saareen tulevana sunnuntaina, 20 p:nä heinäkuuta 1884 kello 11 a.p., jotta siellä, paikalla tehtävän sopimuksen mukaan, voi
daan lähteä yhteiselle purjehdusretkelle ja sen jälkeen viettää luonnon helmassa toivottavasti hauska iltapäivä.
Kokoonnutaan Kainpirtin höyrylaivalaiturille. Päivällisen y. m.
järjestää rouva Lindholm hyviksi tunnetuista varastoistaan.
Kaikki kunnioittavat purjehduksen harrastajat, jotka haluavat ot
taa osaa purjehdusseuran perustamiseen kaupunkiimme, suvainnevat merkitä nimensä tähän listaan; tällä toimenpiteellä katsotaan seura perustetuksi. Säännöt voidaan myöhemmin laatia. Komm odori vali
taan Nuhjan saaressa suljetuin lipuin, jos halutaan. Aikaa ei ole hukattava«.
/ 15 I I
Tässä seuran perustamisasiakirjassa ovat seuraavat nimet:
G. F. Ellmén Karl Malmgrén Karl W. Palén Erik Savön Karl Åkerblom C. G. Wehlman Gabr. Rivell Rob. Hartman Aug. Forström C. G. Wesén Axel Tollet Leonard Kräki Gust. E. Fager Gustaf Blom Selim Bernstedt Adolph Smidth William Stolpe Georg Grönholm.
Anton Molin C. Möller
E. W. Björkman Karl Söderblom A. Lindqvist Oskar v. Torcken Fredr. Kräki K. Rostedt Raf. Blom Jens Hanssen Wille Wallin Karl Erholm Carl Lundström R. G. Wikström Henrik Hartman Karl Engman L. H. Koskinen
Näistä miehistä on nykyään elossa enää vain viisi, nimittäin Karl Erholm, Henrik Hartman, Carl Lundström, Erik Savön ja Karl Åkerblom.
Kuuroille korville ei tämä kehoitus kaikunutkaan, sillä mainittuna heinäkuun sunnuntaina kokoontui kaikkiaan 22 venettä Saunasillan laituriin, josta pian painuttiin kohti Nuhjaa.
Matkalla järjestettiin pieni kilpailukin, jossa kymmenen ensimmäi
sen järjestys tuli seuraavaksi:
1 . Ägir, omist. Rob. Hartman
2. Karin n Bernstedt
3. Ingenting n L. Kräki
4. Wega „ Malmgren
5. Vilpas n Wehlman
6. Vellamo n Raf. Blom
7. Donna Elvira n Gustaf Blom
8. Laiska Wesén
9. — n C. Möller
10. Intvetjag n Kräki
Tällä Nuhjan-retkellä mukana ollut kauppias Karl Erholm on siitä antanut eloisan kuvauksen. — Nuhjan rannassa oli kymmeniä veneitä.
Torpan tasainen pihaketo valittiin juhlapaikaksi. Tunnettu soittoniekka Pela-Ville istui kivelle ja antoi viulunsa vinkua, eikä hän sompaansa säästänytkään, paitsi hetkittäin, innostuessaan nauttimaan ravintolan- pitäjän hänelle tarjoamia virvokkeita. Karkelo kävi vilkkaasti ja mieli oli korkealla. Ei sentään unohdettu retken varsinaista tarkoitustakaan:
purjehdusseura näet perustettiin ja sille valittiin neljämiehinen joh to
kuntakin, johon tulivat herrat Robert Hartman, Gustaf Blom, Karl Gustaf Wesén ja Gustaf Frithiof Ellmén. Näin tuli Uudenkaupungin Purjehdusseura * perustetuksi.
Vastavalittu johtokunta näkyy toimineen ripeästi. Säännöt laa
dittiin ja niille saatiin virallinen vahvistus jo lokakuun 15 p:nä 1884.
Pidettiinpä samana kesänä ensimmäiset purjehduskilpailutkin, joihin seuran omien veneitten ohella otti osaa myös kalastajaveneitä. Mie
lenkiintoisena seikkana mainittakoon, että saaristolaisveneille jaettiin melko arvokkaita esinepalkintoja, nim. Lnä palkintona 30:n silloisen markan arvoinen hopeakello, kun sensijaan seuran veneistä paras sai vain 15 mk:n palkinnon.
Varsinainen sääntöjenmukainen toiminta alkaa kuitenkin vasta kesällä 1885. Vuosikokoukseen, joka pidettiin Vallilassa kesäkuun 1 p:nä, olivat saapuneet seuraavat jäsenet: Robert Hartman, Selim Bern- stedt, Karl Malmgren, Gust. Emil Fager, Karl Gustaf Wesén, G. F.
Ellmén, Carl A. Möller, E. V. Björkman, Max Eskildsen, G. W. Lilje
fors, B. Colerus, O. J. Blom, J. F. Hedlund, William Stolpe, Chr. Kragh, Karl Erholm, Carl Lundström, R. G. Wikström ja G. W. Spolander.
Valtakirjoilla olivat edustettuina A. J. Smidth, Karl Wilhelm Palén ja Erik Savon. Seuran ensimmäiseksi kommodoriksi valittiin tuomari Carl Aspelund ja varakommodoriksi kapteeni Robert Hartman.
Seuran alkuvuosina järjestettiin purjehduskilpailuja vain kerran vuodessa. Mutta ne lienee otettu vallan vakavalta kannalta, koskapa niistä ilmoitettiin seuraavissa naapurikaupunkienkin sanomalehdissä:
»Åbo Tidning«, »Å bo Underrättelser«, »Sanomia Turusta« ja »Rauman Lehti«. Kuulutukset niistä luettiin, paitsi Uudenkaupungin, myös Tai
vassalon, Kustavin, Lokalahden ja Uudenkirkon kirkoissa. Seuran ja
* Seuran virallinen nimi oli v :een 1920 N y s t a d s S e g e l f ö r e n i n g — lyh en n et
tynä N. S. F. — ja sen h allinnollisena kielenä ruotsinkieli. M utta m e käytäm m e tässä kertom uksessam m e alusta pitäen suom enn ettua nim eä U u d e n k a u p u n g i n P u r j e h d u s s e u r a , lyh. U. P. S,
/ 17
kirkon suhde näkyy muutenkin olleen läheinen, päättäen siitä, että seuran kokouksiin ottivat osaa papitkin,
H uvipuoli on ollut hyvin edustettu seuran alkutaipalella. Yh
teisiä veneretkiä järjestettiin tuhkatiheään, ja osanottajia oli runsaasti.
Iloinen mieliala vallitsi näillä retkillä. Sen ajan purjehtijat ovat kai
kesta päättäen olleet kadehdittavan humoristista väkeä. Sillä niinkin kuiva asiakirja kuin tilintarkastuskertomus laadittiin varsin mehevään m uotoon. Vai mitä lukija san oo tästä?
»Uudenkaupungin Purjehdusseuran tilit vuosilta 1884 ja 1885 jätti purjehdusseuran palvelija, raatimies G. Ellmén nöyrästi herrojen tilin
tarkastajain tutkittaviksi. Mutta kun toinen valituista tilintarkasta
jista, kontrollööri H. Björkman, elämän tyrskyissä on purjehtinut hau
taan eikä kykene siis enää tarkastamaan purjehdusseuran tilejä ja kun ainoa varatilintarkastaja hovineuvos B. Colerus on jättänyt Uuden
kaupungin vaaralliset kulkureitit ja täysin purjein ohjannut laivansa kohti pääkaupunkia, on tilintarkastajista jäljellä ainoastaan allekirjoit
tanut, joka ilman venettä kohtalaisessa tuulessa luovien elon mainin
geilla (på lifvets våg) ei vielä ole ehtinyt tähystäjän näköpiirin ulko
puolelle. Ja minä saan siis täten yksin velvollisuudentuntoisesti ja nöyrästi Uudenkaupungin purjehdusseuralle esittää, että olen havain
nut tilit ja todisteet täysin oikeiksi ja saan sen vuoksi ehdottaa ra
hastonhoitajalle täydellistä tilivapautta.
Uudessakaupungissa huhtik. 24 p:nä 1886.
Gust. W ilh. Liljefors.«
Seuran jäsenluku näyttää 1880-luvulla pysyneen pienehkönä: kes
kimäärin siinä 40:n vaiheilla. Huomattava kuitenkin on, että nämä olivat aktiivisia jäseniä, kuten esim. vuosikertomuksista voi todeta:
»Seuran jäsenistön muodosti 29 veneenomistajaa ja 22 jungmannia«.
Samaa todistavat tällaiset maininnat: »Jäseneksi ilmoittautui apteek
kari John Malmlund, vene 'Ägir, ja hänen jungmanninaan ylioppilas Eskil Kräki«. Tai tällainen: »Heinäkuun 13 p:nä 1888 ilmoittautui jä
seneksi yliopp. Carl Åkerblom, kutteri 'Balder', ja sai jäsenkirjan«. — Seuraan ei siis kuulunut ollenkaan n. k. kuivanpurjehtijoita.
Pöytäkirjoista päättäen seuran johtokunta, sam oin kuin yleiset kokouksetkin, ovat tehneet tärkeitä seuran toimintaa edistäneitä pää
töksiä. Säännöt painatettiin suonien- ja ruotsinkielisinä. Veneitten mittauksissa ja purjehduskilpailuissa päätettiin noudattaa A. S. S:n sääntöjä. Kun ei vielä ollut varsinaista seuramajaa, rakennettiin Han
gon saaren »Yleiselle käytävälle« pieni keittiö, jonka lähettyvillä syö
tiin monet hienot päivälliset.
V. 1889 tapahtui kommodorin vaihdos. Siksi valittiin näet me
rikapteeni Gustaf Blom. Tämäkö lienee vaikuttanut sen, että kilpa- purjehdukseen aletaan nyt enemmän kiinnittää huomiota. Niinpä vuo
sikokouksessa keskustellaan kiivaasti kilpailujen järjestämisestä ja lo
pulta päädytään siihen, että niitä on järjestettävä kaksi kertaa kesässä.
Osanottajamäärä kasvaa huomattavasti, niin että seuraavina vuosina 14:kin venettä on mukana samoissa kilpailuissa.
Veneitten laatu tai paremmin niiden nopeus ei seuran alkuaikoina vielä ollut kehuttava. Sen näkee siitä, että tavalliset kaksimastoi- set kalastajaveneet pystyivät tasaväkiseen kilpailuun seuran veneitten kanssa, jopa voittamaankin ne. Mutta jo 1880-luvun loppupuolella venemateriaali oli suuresti kehittynyt. Tämä johtuu siitä, että seuran jäsen merikapteeni Robert Hartman on mitä suurimmalla harrastuk
sella omistautunut kilpailuveneitten konstruoimiseen ja rakentamiseen.
Hänellä onkin seuran ensimmäisen vuosikymmenen kuluessa ollut kerrassaan johtava asema, ei ainoastaan veneitten suunnittelijana, vaan myös purjehtijana. Hän, joka lähti jo 12:n ikäisenä merelle ja purjehti 27 vuotta kaikilla maailman merillä, ei voinut unohtaa vanhaa rak
kauttaan, vaan otti sen esineeksi urheilupurjehduksen. Eräs purjeh- dusaikakauskirja väittää, että Rob. Hartmanilla on venekonstruktöö- rinä ollut Uudenkaupungin Purjehdusseurassa sama asema kuin Westin vanhemmalla A. S. S:ssä ja Emil Wegeliuksella N. J. K:ssa.
Rob. Hartmanin vanhimmista veneistä ovat kilparadalla par
haiten kunnostautuneet »Ägir«,
»Gladstone« ja kaksimastoinen
»Stanley«, jotka hän itse omisti, sekä N. J. Jörgensenin omistama
»Rientzi«. Kilpailu ensi sijasta oli monesti ankara viimemainittujen välillä. Kilpailupöytäkirja 18. VIII.
1889 kertoo: »Veneet purjehtivat kauniisti. Näin voi sanoa erikoi
sesti »Stanley'stä« ja »Rientzi'stä«, jotka pian hankkivat itselleen tur
vallisen etumatkan toisista ja ko
ko ajan kamppailivat siitä, kumpi
voisi tuottaa enemmän kunniaa yhteiselle piirtäjälleen, kapteeni Rob.
/ 19
Hartman'ille. Tuloksena oli, että »Stanley«
käytti 2 m. 18 sek. vähemmän aikaa kuin
»Rientzi«.
Monet muutkin saman konstruktöörin ve
neistä ovat piirtäneet pysyvästi nimensä U. P.
S:n ensimmäisen vuosikymmenen aikakirjoi
hin. Niistä mainittakoon esim. ylioppilas Carl Åkerblomin omistama kutteri »Balder«, jonka rakensi tunnettu laivanrakentaja Palmroos, sekä neiti Agda Blomin omistama »Wampo«.
Muita huomattavia ja kilpailuihinkin osaa ottaneita veneitä ovat olleet: G. W. Wallin’in
»Aino«, Georg Grönholmin nopeakulkuinen
»Necken«, Em. Frimanin »Ahti«, V. Wilhelmsin
»Toni«, W. Stolpen »Svea« ja jykevä »Koh-i- nor«, joka oli Helsingissä rakennettu Emil We- geliuksen piirustusten mukaan. — Kilpailupöy
täkirjoissa esiintyy vielä nimiä sellaisia kuin John Malmlundin »Ägir«, Malmgrenin »Vega«, K. W. Palénin »Orion«, Leon. Grahnin »Väinö«, Bernstedtin »Karin«, Raf. Blomin »Vellamo«
y. m.
Vampo/ omist. A$da Blom/
konstr. Rob. Hartman
Seuran ensimäisessä veneluettelossa on kaikkiaan 29 alusta. Siinä mainitaan myös veneitten mitat, ja niistä voi päättää, että mittaukset on suoritettu norjalaisen, Suomessa käytäntöön otetun mittaustavan mukaan, joka ilmoittaa veneen koon tonneissa. Mittaluku lasketaan seuraavan kaavan mukaan:
L x G X ( L + G )
130 = tonnia
^ koko pituus -f- vesilinj. pit.
~ 2
G = suurin leveys + vesilinj asta kölin alitse vesilinj aan.
Tämä mittausmiehille suuria vaikeuksia tuottanut mittaustapa vaihdettiin pian yksinkertaisempaan, s. o. englantilaiseen valööri- 1.' vesilinjasääntöön, joka pysyi käytännössä 1900-luvun alkuun asti. Tä
män mukaan lasketaan veneitten koko kaavasta:
pituus (v. 1.) X purjepinta-ala
150 = valööri,
Veneet jaettiin luokkiin siten, että alle 1 vai. kuuluivat Leen luok- kaan, yli l:n ILeen, yli 2:n Ilheen j. n. e. — M yöhem m in muutettiin näitä jakoperusteita.
Seuran järjestämät kilpailut eivät vielä 1880-luvulla ole olleet avoimia muitten seurojen veneille, eikä seura ole siis päässyt varsi
naiseen urheilulliseen kosketukseen naapurikaupunkien purjehtijain kanssa. Jonkinlaisena uuden ajan enteenä voi pitää Porin purjehdus
seuraan kuuluneen »Hermes«-nimisen kutterin saapumista Uuteenkau
punkiin syyskuussa 1888. Se haastoi täkäläisen »Balderin« kilpai
luun. Mutta kun »sateisen ja tyynen sään vuoksi ei voitu järjestää mitään kilpailua, vaan yhteispurjehdus Kirstan salmeen, kutsuivat jot
kut seuran jäsenet »Hermeksen« miehistön Vallilaan, jossa ilta vietet
tiin rattoisasti ja vieraita kestittiin kuin parhaiten osattiin sekä toi
votettiin heille hyvää paluumatkaa ja kehoitettiin seuraavana kesänä saapumaan uudelleen kilpailemaan.« —
U. P. S:n ensimm. sertifikaatti.
/ 21
m .
Seuran toiminta laajenee.
1890 - 1900.
U udenkaupungin Purjehdusseuran historiassa ei 1890-luvun alku muodostu miksikään käännekohdaksi, vaan seuran kehitys jatkuu en
tiseen tapaan. Sisäinen toiminta, sekä puhtaasti urheilullinen että hu- vipuoleen kuuluva, käy kuitenkin vilkkaammaksi, saadaanpa jo aikaan kosketukset naapurikaupunkien purjehtijain kanssa. Ja näin luodaan yleensä edellytykset seuran varsinaiselle kehitykselle.
Seuran johtoon astuu tällä kymmenluvulla uusia miehiä, jotka ovat innokkai
ta purjehtijoita, kuten Alex.
ja Rich. Zachariassen, Oskar Gräsbeck ja K. E. Rostedt.
Näistä viimeiseksi mainittu toimi seuran kommodorina kuusi vuotta. Hän oli tai
tava purjehtija ja vielä li
säksi nerokas kilpaveneitten suunnittelija ja piirtäjä. Niin innokas hän oli konstruk- töörinä, että hän melkein jo ka vuosi rakennutti itselleen uuden veneen. Ja kilpailu
pöytäkirjoista kyllä näkee, että ne ovat olleet onnistu
neita. Hänen omista veneis
tään mainittakoon »Titania«,
Talatta (?), ornist. ja konstr. K . E. Rostedt. »HellaS«, »Ranavalo«, »To-
reador«, »Niobe«, »D ido« ja »Talatta«. — Paitsi näitä tohtori Rostedt on piirtänyt suuren joukon muitakin hyviä veneitä, kuten esim. ap
teekkari Wilh. Palénin »Roxanen«, apteekkari E. Silenin »Susannan«
ja »Susanna II«:n, merikapteeni G. Rivellin »Maryn« y. m. — Onpa siinä komea sarja veneitä!
Mutta myös merikapt. R o
bert Hartman osoittaa yhä edel
leen olevansa ensiluokan kon- struktööri. Hänen venepiirustuk- siaan tilataan muihinkin seuroi
hin. Itselleen hän rakentaa useita nopeakulkuisia veneitä. Jo vuon
na 1891 syntyi komea »Edison«, joka esim. Hangon kilpailuissa kunnostautui erikoisesti, vaikka sillä oli vastustajinaan N. J. K:n kuuluisia Watsonin veneitä. Seu- r a a v a na v u o n n a on hänellä
>>Emin«-niminen kutteri, joka jou
tui sitten Raumalle J. V. Söder
lundin haltuun. Edelleen syntyvät hänen piirtimestään sellaiset veneet kuin »Columbo«, »Edda« ja »Zola«.
Myös useille oman seuran jäsenille hän laatii venepiirustuksia.
Näistä mainittakoon esim. K. E. Ro- stedtin »Remi«, Alex. Zachariassenin
»Ran« ja Rich. Zachariassenin »Un- dine«, joka aikoinaan oli Suomen en
simmäinen teräskutteri.
Muutamat muutkin seuran jäse
net kokeilivat amatööripiirtäjinä. Tun
netuin heistä ehkä oli tullinhoitaja Os- kas Gräsbeck. Hän on itse suunni
tellut veneet, joilla on ottanut osaa seuran kilpailuihin. Mutta piirustus
ten laadinnassa hän sai apua tunne
tulta veneenrakentajalta, tullipäällys- mies F. O. Stenrosilta. Näin syntyi
vät sellaiset veneet kuin »Rea«, »Amie«
ja »Harry«. Harry, öin. Oskar Gräsbeck.
/ 23
Entä missä rakennettiin nämä lukuisat veneet? Kapteeni Hart- manilla oli omalla pihallaan veneveistämö, jossa vuosien kuluessa syn
tyi monta kaunista venettä. Työmiehinä siellä toimivat useita vuosia J. V. Wahlsten, K. Rautanen, A. Sundvik ja K. R. Gustafsson. Rau- takölejä ei kiinnitetty verstaassa, vaan vasta veneitten ollessa täysin valmiita. Se tapahtui rannassa, Rantakadun päässä sijaitsevassa lai
turin matalassa kohdassa. Mastot pystytettiin Sorvakon sillan vieressä.
Toinen huomattava veistämö oli tullipäällysmiesten F. O. Sten- rosin ja E. S. Lindin yhteisesti omistama ja johtama. Se toimi aluksi Stenrosin talon pihalla Ylisenkadun päässä. Veneitä rakennettiin puu- liiterissä, tilapäisissä katoksissa, jopa taivasallakin. Tästä verstaasta paisui myöhemmin Uudenkaupungin Veneveistämö. — Myös tullipääl- lysmies Lind, erottuaan yhtiökumppanistaan Stenrosista, perusti pie
nen veistämön Vallinmäelle ja rakensi siinä lukuisia veneitä. Esim.
tohtori Rostedtin muutamat veneet ovat sieltä lähteneet. — Monet muutkin kätevät miehet rakentelivat purjeveneitä. Edellisessä luvussa mainittujen lisäksi mainittakoon vielä esim. Kukonmäen Sjöblom ja n. k. paatti-Johansson.
Purjeveneitten muodossa tapahtuu tämän kymmenluvun lopulla ratkaiseva muutos. Suorakeulaiset, tasaperäiset, kaksi- tai yksimastoi- set »sluupit« alkavat jo hävitä. Muodissa ei myöskään enää ole li- misaumaiseksi rakennettu, sisäänpäin kaarevalla keulavantaalla ja pit
källä keulapuomilla varustettu kutteri, vaan uudet tulokkaat ovat ma
talia, tasasaumaisia ja lyhy
ellä kölillä varustettuja ve
neitä, jotka o s o i t t a u t u v a t edeltäjiään paljon nopeam
miksi purjehtijoiksi.
Harrastus kilpapurjeh- dukseen kasvaa ilmeisesti 1890-luvulla. Tämä aiheutuu ainakin osittain siitä, että seurassa on kaksi keskenään kilpailevaa konstruktööriä, nimittäin Hartman ja R o
stedt. Ja nämä suurpurjeh- tijat hallitsevatkin kilpara
toja niin, ettei toisilla ole Ran, omist. Alex. Zach&ri&ssen, konstr. Rob. Hartman paljon Sanomista ensi Si
joista kiisteltäessä. Väliin sen
tään muutkin pääsevät palkin
tosijoille, varsinkin tuuletarten oikkuillessa. — Erittäin hyvä vene on ollut Alex. Zacharias- senin »Ran«, sekin Hartmanin piirtämä. Tämä vene on kun
nostautunut kilpailuissa muu
allakin. Onpa seuran kokouk
sessa 26. VI. 1893 lausuttu sel
lainenkin toivomus, että tämän veneen omistaja haastaisi Uu
denmaan Pursiklubin — N. J.
K. — kilpailemaan arvokkaasta Sporttiklubin pokaalista. Aja
tus ei kuitenkaan toteutunut, mutta pelkkänä aikeenakin se on huomattava, sehän todistaa, että seuran jäsenet jo alkavat
pyrkiä suurille kilparadoille. — Palkinnonsaajien joukossa näkee tähän aikaan usein pari nimeä. Toinen on tullinhoitaja Oskar Gräsbeck, eräs tämän kymmenluvun innokkaimpia purjehtijoita, toinen on ap
teekkari E. Silén, jonka »Susanna«-nimiset veneet ovat tehneet itsensä tunnetuiksi vieraillakin kilparadoilla.
Nyt saadaan aikaan jo yhteistoiminta naapurikaupunkien purjeh
tijain kanssa. Vuosikilpapurjehduksessa 1895 edustavat Turun purjeh
tijoita K. Hahlin »Loreley« ja Bronikoffskyn »Amaryllis«. Tämä oli turkulaisten purjehtijain ensimmäinen vierailu seuramme kilpailuissa.
Seuraavina vuosina käyvät täällä raumalaiset veneet »Emin«, »Sirius«
y. m. Erittäin huomattava oli turkulaisen A. S. S:n vierailu kesällä 1900, jolloin kuusi tämän seuran nopeinta venettä otti osaa kilpai
lu ihimme.
Jo kesällä v. 1892 seura keskusteli kokouksessaan Rauman Purjeh
dusseuran tekemästä ehdotuksesta, että läänin kaikki purjehdusseurat panisivat toimeen yhteiset kilpapurjehdukset. Ehdotus hyväksyttiin ja palkintoihin päätettiin myöntää 100 mk.
Kilpailut pidettiin meidän vesillä, nim. Lyökissä elok. 20 p:nä.
Osanottajina oli 15 venettä: 7 Turusta, 2 Porista, Raumalta ja Uudes
takaupungista 3. Turun veneet pääsivät ensi sijoille, mutta hyvin
/ 25
onnistuivat meidänkin edustajamme: »Emin« ja »Rientzi« saivat I:n sekä »Ron« II:n palkinnon.
Seuran purjehtijat alkavat nyt yhä innokkaammin käydä naapuri- seurojen kilpailuissa, ja menestys on ollut huomattava, kuten asia
kirjat kertovat:
»Vuosi 1892 on merkkivuosi seuran historiassa. Seuran lippu on mitä kunniakkaimmalla tavalla ollut edustettuna Raumalla, Turussa ja Lyökin edustalla. Raumalla, jossa purjehdusseuran paviljongin vih
kiäisjuhlien yhteydessä pidettiin suuret purjehduskilpailut heinäk. 17 p:nä, sai »Ran« luokassaan I:n ja »Emin« II:n palkinnon sekä »Ahti«
luokassaan Ln palkinnon. Kauniimman voiton saavutti sentään »Ran«
Turussa, missä tuo erinomainen vene lopen uupunein miehistöin —
»Ran« saapui myrskyisen matkan jälkeen Turkuun muutamia minuut
teja ennen starttia — ja pienestä pursirikosta huolimatta löi hämmäs
tyksellä vanhan »Airiston« ja loistavan purjehduksen jälkeen toi kotiin luokkansa ensimmäisen palkinnon.«
Uudenmaan Pursiklubin kansainväliseen regattaan heinäkuussa 1895 otti kaksi seuran venettä osaa, pääsemättä kuitenkaan palkin
noille kovan kilpailun vuoksi.
Kesällä 1898 kilpailee useita seuramme veneitä Turussa ja Rau
malla. Palkintoja saavat »Susanna«, »Vift«, »Harry« ja »Hellas«. Seu- raavina kesinä käyvät »Susanna«, »Caprice« ja »Ranavalo« y. m. val- loitusretkillä Turussa, Raumalla ja Helsingissä.
Seuramme purjehtijat uskal
tautuvat pienehköine veneineen ulkom aanm atkoillekin. Heinä
kuun 2 p:nä 1896 lähti näet U. P. S:n paviljongin rannasta kolmiveneinen laivue päämääränä Tukholma. Lukija arvannee, että lähtijät olivat Rob. Hartman (vene »Edda«), K. E. Rostedt (»Titania«) ja Oskar Gräsbeck (»Amie«). Retken kiintoisista vai
heista mainittakoon vain, että me
nomatkalla tuuli oli mahdollisim
man vastainen, ja purjehtijaimme oli pakko yöpyä seuraavissa sa
tamissa: Jurmo, Maarianhamina,
Caprice, Rob. Hartman. Vaxholm ja K. S. S. S:n pavil-
jonki. Perillä viivyttiin muutamia päiviä: katseltiin kaupunkia ja le
vättiin perusteellisesti. Jotta me, seuran nykyiset jäsenet, tietäisimme, miten arvokkaasti nuo jykevät purjehtijamme edustivat seuraansa ja maatansa, annamme asiakirjan taas puhua: »Tämän purjehdusmatkan osanottajilla oli m. m. kunnia tulla kutsutuksi Svean henkikaartin ka
sarmiin, jossa puheita pidettiin ja maljoja tyhjennettiin veljesmaiden menestykseksi, minkä jälkeen majuri Ridderstad luovutti seuramme kommodorille kaartin historian muistoksi seuran vierailusta siellä«.
Paluumatka onnistui kaikin puolin hyvin, ja elok. 11 p:nä laivue oli taas St. Helenassa. Matka oli siis kestänyt kymmenen vuoro
kautta.
Seuraavana kesänä Uudenmaan Pursiklubi ehdotti maan muille seuroille yhteistä purjehdusmatkaa Tukholmaan. Tähän retkeen otti osaa seurastamme neljä venettä, nimittäin »Edda« (Hartman), »Hellas«
(Rostedt), »Mary« (Rivell) ja »Rea« (Gräsbeck). Matka ei liene ollut kaikin puolin onnistunut, johtuen nähtävästi siitä, että isojen seurojen edustajat ovat aiheettomasti kerskuneet ylivoimaisuudestaan ja täten synnyttäneet karvasta mieltä, kuten näemme: »Meidän veneemme saavuttivat vasta Furusundissa »ylivoimaiset«, ja yhteinen purjehdus pääkaupunkiin päätettiin järjestään
Seuran elämässä on laivuepurjehduksilla ja huvimatkoilla edel
leen tärkeä sija. Nykyaikaisella purjehtijalla tuskin on minkäänlaista käsitystä sen ajan laivuepurjehduksesta, sellaisena kuin sitä maamme purjehdusseuroissa harrastettiin. Siksi sananen siitä. Veneet kokoon tuivat määrättyyn paikkaan ja merkin saatuaan kukin irroitti kiinni- tysköytensä. Ja nyt alkoi purjehdus, jonka aikana suoritettiin erilaisia muodostelmia, kuten rintamia, jonoja, viistoutumia, käännöksiä y. m.
Kaikki tapahtui kommodorin antamien lippumerkkien mukaan. Kul
lakin aluksenomistajalla oli erikoinen signaalikirja, johon muodostel
mat oli merkitty yksi- tai kaksinumeroisin luvuin. Uudenkaupungin Purjehdusseuralla ei ollut omaa signaalikirjaa, vaan se käytti turku
laisen A. S. S:n ohjeita. — Esimerkkinä tällaisista laivuepurjehduksista mainittakoon heinäkuun 7 p:nä 1889 suoritettu manöveri. »Huonon sään vuoksi siirrettiin kilpapurjehdus tuonnemmaksi, mutta sen sijaan järjestettiin yhteispurjehdus, joka tuotti osanottajilleen suuren ilon.
Kokoonnuttiin Hangon »Yleiselle käytävälle«, josta eskaaderi, päällikön antamia signaaleja noudattaen, milloin vanavesijonossa, milloin taas rintamalinjassa, purjehti Kirstan salmesta ulos saadakseen vähän keinua avoimella merellä, joka silloin sattuikin olemaan kyvin kuoppainen.
/ 27
Kun seura oli saanut vetää sisäänsä vähäisen meri-ilmaa, käännyttiin takaisin ja kokoonnuttiin päivälliselle Hankoon.«
Suurempaa suosiota saavuttivat sellaiset purjehdusmatkat, joihin ottivat osaa myös naiset. Ne suunnattiin johonkin osattuun saareen, kuten Heinäsiin, Lepäisille, Pirkholmaan, Isoonkariin y. m. Perillä oli
»peliä ja musiikkia« y. m. sopivaa ohjelmaa. Näitten matkojen luon
netta kuvastanee parhaiten seuraava ote eräästä vuosikertomuksesta:
»Heinäk. 30 p:nä pantiin toimeen suurehko yhteinen purjehdusmatka
— soittokunta mukana — Pirkholmaan. Kun oli syöty päivällinen, jonka aikana johtaja S. Sörensen kaikin tavoin koetti läsnäolijani mie
leen teroittaa, kuinka »Sydämessä asuu rakkaus«, (kappale esitettiin kaikkiaan seitsemän kertaa) alkoi tanssi hurmaavan vieniläisvalssin jälkeen ja sitten lähdettiin kotimatkalle«.
Mutta 1890-luvun loppupuolella harrastus tällaisiin matkoihin al
kaa laimeta. Mainitaan retkien peruuttamisesta osanottajain vähälu- kuisuuden vuoksi. Joskus ilmestyy vain yksi ainoa vene lähtöpaikalle.
Tästä veisaavat vuosikertomusten kirjoittajat pitkiä valitusvirsiä, mutta parannusta ei saada aikaan, kehitys kulkee vain eteenpäin. Ilmeisenä syynä tähän on ollut seuran p a v i l j o n g i n r a k e n t a m i n e n .
Kun seuralla ei vielä ollut omaa huoneistoa eikä kokoontumis
paikkaa, oli pakko turvautua jos jonkinlaisiin suojiin. Kilpailujen jäl
keen syötiin päivälliset milloin Hangon »keittiön« viereisellä ruoho- kentällä, milloin taas V. P. K:n tanssilavalla. Veneitten kokoontumis
paikkana pidettiin »Yleistä käytävää« tai Saunasillan laituria, seuran kokoukset pidettiin tavallisesti Vallilassa. — Jo 1890-luvun alussa to
detaan seuran vuosikokouksissa kokoontumispaikan tarpeellisuus, »jotta purjehdusurheilun ystävät pääsisivät lähempään yhteyteen toistensa
kanssa«. Ja helmikuussa v. 1896 pidettiin seuran kokous, jossa pää
tettiin pitää arpajaiset huhtik. 6 p. paviljongin aikaansaamiseksi.
Kun ne onnistuivat hyvin, jättäen puhdasta voittoa 850 mk., ja kun kaupunki oli luovuttanut Pieta- rinkarin mainittuun tarkoitukseen käytettäväksi vuokravapaasti 50 vuoden ajaksi ja lisäksi 300 mk.
tasoitustöitä varten, ehdotti seu
ran kommodori, joka johti ko
kousta, että paviljongin rakennus
Pavilionki v. 18p6.
työt alotettaisiin heti, minkä ehdotuksen kokous yksimielisesti hyväk
syi. Päätös tehtiin huhtik. 15 p:nä 1896. Johtokunta otti työn val
vonnan huolekseen.
Rakennus, johon kuului vain nykyinen ruokasali, tarjoiluhuone ja keittiö ynnä avoin torni ja veranta, tehtiin konsuli Alex. Zacharias- senin laatimien piirustusten mukaan. Työt suoritettiin ripeästi, koska paviljonki jo samana kesänä oli käyttökelpoinen.
Tämän aikaansaannoksen merkityksestä annamme silloisen kau
nopuheisen sihteerin lausua ajatuksensa: — Perustamisestaan saakka on köyhän yhdistyksemme ollut pakko tottua puutteeseen ja kieltäy
myksiin sekä elää kihnustaa usein melkein sammuvaa elämäänsä pal
jaan taivaan alla luonnon helmassa. Mutta se on ollut kärsivällinen ja odottanut tulevia, parempia aikoja, eivätkä sen toiveet ole pettä
neetkään. Sillä kuluneen vuoden aikana on sattunut tapahtumia, joilla on ollut käänteentekevä merkitys sen elämässä ja jotka kultakirjaimin pitäisi piirtää sen aikakirjoihin. Seuran jäsenten ei tarvitse enää saar
ten lehtirantoja koluten etsiä suojaa auringon polttavilta säteiltä, hei
dän ei tarvitse enää kärsiä talven jääkylmiä tuulia, sillä he ovat saa
vuttaneet sen päämäärän, johon he vuosien kuluessa ovat pyrkineet ja jonka hyväksi he ovat työskennelleet, he ovat saaneet oman kodin, oman paviljongin ja klubin. Nämä ovat elvyttäneet uudelleen harras
tuksen seuran toimintaan, yhdysside seuran jäsenten välillä on käynyt lujemmaksi, toverihenki on vahvistunut ja jäsenluku huomattavasti kasvanut. Kaikesta tästä seura on loppumattomassa kiitollisuuden
velassa kommodorilleen, tullinhoitaja O. Gräsbeckille, joka ei ole sääs
tänyt aikaa eikä varoja, kun on ollut seuran etu kysymyksessä. Sa
moin on seura kiitollisuudenvelkaa pormestari G. von Qwantenille, joka on seuralle antanut huomattavan suuren korottoman lainan. —
Näin kertoo silloinen sihteeri. Eikä hän turhia ole runoillut, sillä seuran toiminta on seuraavina vuosina todellakin laajentunut ja m o
nipuolistunut. Jäsenmäärä on lisääntynyt huomattavasti, kohoten jo toiselle sadalle. Seuran vuosi- y. m. kokouksissa on alkanut yhä enem
män käydä jäseniä, josta huomaa harrastuksen seuran asioihin kasva
neen. Samaa todistavat monet näinä aikoina toimeenpannut uudistukset.
Paviljonkisaarella — St. Helenassa — riitti seuran innokkaimmille jäsenille työtä pitkiksi ajoiksi. Tuo alkuaan kivinen ja louhikkoinen saari tasoitettiin ja varustettiin käytävillä ja istutuksilla. Täytemaata ja multaa tuotiin monta proomunlastia, ja näin tuo pikku saari sai vähitellen vehreyttä pintaansa. Siltoja rakennettiin kaksi: toinen saa
ren itä-, toinen eteläpäähän.
/ 29
Seuran toiminnan vilkastumista todistaa m yös kerhon perusta
minen. Se eli tosin vain pari talvea, mutta innokkaasti seuranjä
senet siellä ovat käy
neet. Kerhon huoneis
to oli Vallilassa, ja siellä pidettiin m yös seuran kokoukset.
Näihin a i k o i h i n seura näyttää entistä enemmän kohdista
neen huomiota jäsen
tensä esiintymiseen, koskapa on laadittu joukko uusia sääntö
jä ja määräyksiä sekä korjattu vanhoja. Kokouksessaan 10. 4. 1899 seura hyväksyi sääntöjen muutosehdotuksen. Uusien sääntöjen ensimmäinen pykälä kuului:
»Uudenkaupungin Purjehdusseuran tarkoituksena on toimeenpanna soutu- ja purjehdusharjoituksia ja kilpailuja, kehittää taitoa tarkoituk
senmukaisesti rakentaa, rikata ja käsitellä purje- ja soutuveneitä, hank
kia piirustuksia ja muutenkin harrastaa veneitten rakentamista, koet
taa levittää käytännöllistä merimiestaitoa sekä herättää ja ylläpitää kiinnostusta merimiesammattiin«. — Samojen sääntöjen 10:s pykälä kuuluu: »Kun kommodorin kutsusta lähdetään purjehdusmatkalle, pitää jokaisessa veneessä olla airot, venehaka, kirves, puukko, lippu, signaalikirja, pelastusrengas ja hinausköysi sekä, mikäli mahdollista, kompassi ja kiikari«.
Pukukysymykseen on usein kiinnitetty huomiota. Jo seuran alku
aikoina otettiin käytäntöön valkoinen isolippainen lakki. Vuonna 1893 seura »pitkän ja asiallisen keskustelun jälkeen« hyväksyi johto
kunnan tekemän lakkiehdotuksen pienin muutoksin. Mutta yllämai
nitut seuran säännöt sisältävät jo täydellisen pukuohjesäännön. Siinä säädetään, että seuran jäsenet käyttävät sinisestä verasta valmistettua virkapukua, jonka takki on varustettu kahdella nappirivillä; valkoisia housuja ja liiviä saa käyttää. Lakki on oleva ruotsalaista mallia,
LI. P. S:n sä&ntiijä v. m. julkaisuja.
lakkimerkki hopeainen, kullattu, »kaloilla« ja N. S. F. kirjaimilla va
rustettu. — Tämä lakkimalli oli kauan käytännössä.
Jäsenten käyttäytyminen paviljongilla on seuran johdolle monesti tuottanut huolia. Kohta paviljongin valmistuttua laaditut järjestys
säännöt uusittiin jo seuraavana vuonna. Ne sisältävät joukon py
käliä, joista näkyy, että ihmisiksi todella piti elää. Niinpä esim.
näitten sääntöjen 7 —9 pykälät määräävät: »Jokaisen jäsenen tulee käyttäytyä vakavasti ja siivosti sekä ystävällisesti koettaa ehkäistä seuran jäsenten kesken mahdollisesti syntyvää riitaa ja eripuraisuutta.
Meluaminen ja muunlainen rähinä, joka aiheuttaa häiriötä, on jyr
kästi kielletty. Jos joku seuran jäsen sopimattomasti käyttäytyen herättää pahennusta paviljongilla läsnäolevien mielestä, on jokaisella jäsenellä oikeus, ellei ketään johtokunnan jäsentä ole saapuvilla, häntä siitä muistuttaa ja myös karkoittaa hänet paviljongilta, mutta siitä on johtokunnalle kuitenkin ensi tilassa ilmoitettavaa — Ja nämä säännöt eivät ole jääneet vain kuolleeksi kirjaimeksi, vaan niitten rikkojia on ankarastikin näpsäytetty, kuten pöytäkirjoista näkee. Tällaisesta syystä kerran esimerkiksi erosi seurasta samaan aikaan parikymmentä jäsentä.
Katsauksemme Uudenkaupungin Purjehdusseuran toimintaan 1890- luvulla on toivottavasti osoittanut, että seuran elämä monin tavoin on kehittynyt. Aivan yhtämittaista nousua se ei tietenkään ole ollut, lyhyemmät tai pitemmät laskukaudet kuuluvat ikäänkuin asiaan.
Mutta kaikesta näkee, että purjehdusurheilulla on meidän kaupungis
samme siihen aikaan ollut vankka ja innostunut kannattajajoukko, joka on tahtonut viedä ja pystynyt viemään »kahden hauen lipun«
kunnioitettuna uuden vuosisadan nähtäväksi.
U . P. S:n veneitä St. Helenan sillassa,
/ 31
I V .
U u d e lla sataluvulla.
1900 - 1910.
U uden vuosisadan alku oli Uudenkaupungin Purjehdusseuran elämässä huonoenteinen. Kesä v. 1901 oli näet harvinaisen »kuiva«, kuten vuosikertomuksen kirjoittaja väittää, jopa niin kuiva, että har
rastus seuran asioihin näytti aivan sammuneen. Onneksi seuralle tämä tauti kesti vain kesän, ja seuraavina vuosina, s. o. tämän sata
luvun ensimmäisellä kymmenellä, seuran elonvaltimo sykähteli taas voimakkaasti, ehkäpä voimakkaammin kuin koskaan ennen. Sillä vanhojen veteraanien lisäksi tulee joukko nuorempia voimia työsken
telemään seuran hyväksi. Purjehdusohjelma laajenee vuosi vuodelta.
Yhteistoiminta muitten seurojen kanssa vilkastuu. Eri seurojen keskeisten kilpailujen aika alkaa.
Purjehdusseuramme sai edel
leenkin lukea innokkaimpien jäse
niensä joukkoon konsuli Rob.
Hartmanin. Tämä seuran grand old man rakensi yhä vielä uusia veneitä — »Ivalde«, »Ultimo« —, otti osaa kilpailuihin ja matka- purjehduksiin ollen täten erin
omaisena esikuvana ja tukena n u o r e m m i l l e purjehtijoille. — Edellisen vuosikymmenen toinen
kin suurpurjehtija, tohtori R o
stedt, on täysin innoin mukana:
piirustaa ja rakennuttaa uusia Ivalde, Rob. Hartman. veneitä, kilpailee ahkerasti sekä
kotiradoilla että vierailla vesillä ja saa melkein poikkeuksetta nimensä palkintoluettelon alkupäähän. Mutta hänkin kohtasi voittajansa.
Elokuun alussa v. 1904 levisi näet odottamaton tieto, että tohtori Rostedt oli kuollut. Paljon seura menetti hänen kuolemansa joh
dosta, enemmän kuin me voimme arvatakaan. Tämän tappion tun
sivat paremmin tohtori Rostedtin ystävät ja purjehtijatoverit. Siksi annamme vuosikertomuksen kirjoittajan, apteekkari Wilh. Palénin kertoa:
»Elokuun 3:ntena siirtyi manan majoille Uudenkaupungin Pur
jehdusseuran entinen kommodori, koko seuran ehdottomasti innok
kain jäsen, ystävä ja toveri Karl Edvard Rostedt. Miten suuri tappio tämä oU seurallemme, sen ymmärtää jokainen. Monien vuosien ku
luessa olimme tottuneet joka kevät näkemään uuden kauniin veneen tämän jo laajalti tunnetun taitavan konstruktöörin piirtimestä lähte
neenä. Nämä veneet ovat hajaantuneet pitkin Suomen rannikkoa, ne ovat voittaneet monta komeata palkintoa kilpailuradoilla ja ovat siten tehneet konstruktöörinsä ja samalla myös Uudenkaupungin Purjehdusseuran tunnetuksi ja kunnioitetuksi. Syntyneenä Isossaka- rissa, ulapan helmassa, hän oppi jo lapsuudesta rakastamaan merta.
Ja tämän saman meren rannalla hän sai sulkea silmänsä viimeiseen lepoon, ja hänen viimeinen matkansa kävi yli välkkyvien suvenläm- pöisten aaltojen surevien ystävien ja parinkymmenen veneen seura
tessa sinivalkoisten lippujen kunniaa tehdessä. Kukaan ei liene osoittanut suurempaa harrastusta seuraamme ja sen pyrkimyksiä koh
taan ja kukaan ei ole jättänyt syvempää kaipausta kuin hän. Mutta niin kauan kuin Uudenkaupungin Purjehdusseura on olemassa, on myös hänen muistonsa säilyvä valoisana ja kauniina kiitollisten tove
rien ja ystävien mielessä.«
Tohtori Rostedtin jättämää paikkaa ei kukaan yksityinen jäsen pystynyt täyttämään. Mutta onneksi seura tällä kymmenluvulla sai paljon uusia voim ia käytettäväkseen. Näistä on ennen muita mainit
tava apteekkari Wilh. Palén. Hän toim i seuran kom m odorin a viisi vuotta perättäin erittäin suurella harrastuksella, syventyen perusteelli
sesti purjehduksen ja seuratoiminnan eri puoliin. Seura on esim.
antanut hänen tehtäväkseen laatia kilpailu-, mittaus-, seurustelu- y. m.
sääntönsä. Purjehtijana hän on ollut Hartmanin ja Rostedtin lu ok kaa. Apt. Palén rakennutti itselleen kauniita ja nopeita veneitä, ku
ten tohtori Rostedtin piirtämä »R oxan e« ja S. Hongellin konstruoim a
»Salom e«. Ja näillä veneillään hän otti osaa kilpailuihin, missä niitä vain oli: kotikaupungissa, Raumalla, Reposaaressa, Turussa, Heisin-
gissä, jopa Ruotsissakin. Taitavana purjehtijana apt. Palén sai monet tärkeät edustustehtävät seuraltaan, mutta näistä teemme edempänä selkoa. Muutettuaan täältä Helsinkiin apt. Palén oli yhä innokas purjehtija kuuluen N. J. K.;n eturivin miehiin.
Tämän kymmenluvun huomattavimmista veneenrakentajista ja purjehtijoista ansaitsee Mikko Österman erikoisesti mainitsemisen.
Tämä lokalahtelainen maanviljelijä tuli tuntemattomana ja vaatimat
tomana seuramme kilpailuihin kesällä 1902. Hän purjehti hyvin
»Lokalahti« veneellään, mutta ei saanut palkintoa, koska kilpailulauta
kunta havaitsi hänen veneensä »eväalukseksi«. No, vahingosta vii
sastuu! Seuraavana kesänä Österman tuli uudelleen tänne »Närhi«
nimisellä veneellä, josta »evät« oli jätetty pois, ja löi ylivoimaisesti kilpailijansa. Österman rakensi tämän jälkeen huomattavan sarjan nopeakulkuisia veneitä, joista mainittakoon sellaiset kuin »Vesta«,
»Jussi«, »Käyrä«, »Myrskylintu«, »Viola«, »Lokki«, »Kyllikki«, »Irma«
ja »Vellamo«. Näistä oli viimeksi mainittu nopeimpia veneitä, mitä n. k. erikoisluokka-kaudella on nähty. Kun Österman itse istui »Vel
lamon* peräsimessä, niin silloin oli leikki kaukana. Ö. on näet hyvin taitava purjehtija. Hän ei toisin antaudu mielellään »meritaisteluun*, jossa tehdään, mitä kilpailusäännöt suinkin myöntävät, ehkäpä vähän enemmänkin, vaan älykkäänä miehenä ja tuulen oikut tuntevana saa
ristolaisena hän käyttää hyväkseen kaikki luonnon tarjoamat edut ja voittaa täten kilpailijansa.
Muita tämän ajan tekijämiehiä on vaikea asettaa oikeaan arvo
järjestykseen, mutta esitämme heistä kui
tenkin muutamia. Kapteeni H. Iisalo oli niitä miehiä, jotka liittyivät seuraamme puhtaasta purjehdusharrastuksesta. Hän alotti ensin pienillä valööriveneillä innos
tuen »kryssärikaudella« rakentamaan itsel
leen yhä nopeampia 22 m 2 veneitä. Hän ei koskaan suurta ääntä pitänyt, vaikka miten olisi käynyt, mutta innostunut pur
jehtija hän oli ja hyvä esikuva nuorem
malle polvelle. Konstruktöörinä huomat
tava oli myös tohtori Rafael Hellström, joka myöhemmin loi erikoisen veneluokan, nim. kansallisen 30 m 2.
Viola, omisi. Väinö Viitanen, ra*. Useita muitakin taitavia purjehtijoita
M . Österman. kuului seuraamme näihin aikoihin: Oskar
Viola/ omist. Väinö Viitanen, rak.
M . Österman.
Honkain, Torsten Leisio, K. Husgafvel, J. Sario, E. V. Antervo, E. Meincke y. m. Pystyivätpä muutamat seuran naisjäsenetkin tasaväkiseen kilpailuun miesten kanssa. Heistä ovat useim
min nimensä saaneet kilpailupöytäkir
joihin neiti Augusta Olsson (rouva Antervo) ja neiti Anna Palén (rouva Blom).
Käydäksemme varsinaisesti pur- jehdusurheiluun voimme todeta, että käsittelynalainen kymmenluku on aloit
tanut suurten seuraottelujen sarjan.
Ja ne taas ovat täällä, kuten muissa
kin seuroissa, tuoneet mukanaan vir- keätä harrastusta seuran pyrkimyk
siin. Näin on
ollut varsin- Carmen, omist. E■ Meincke.
Erisk&r- Valkeakari-pokaali.
kin En s k ä r — Valkeakari-pokaalikilpailujen laita.
Aloitteen tämän kiertopalkinnon hank
kimiseksi on tehnyt Rauman Purjehdusseura.
Seuramme vuosikokouksessa v. 1902 esitet
tiin näet R. P. S:ltä saapunut ehdotus, joka hyväksyttiin pienin muutoksin. Samassa k o
kouksessa kerättiin 90 mk. tarkoitukseen ja annettiin johtokunnan tehtäväksi ryhtyä toi
menpiteisiin asian johdosta. Kokouksen pöy
täkirjassa on eri pykälä, jossa seura lausuu ilonsa siitä, että ehdotus tällaisen kiertopal
kinnon hankkimiseksi vihdoin on tehty. Seu- raavassa vuosikokouksessa 7. III. 1903 hy
väksyttiin sääntöehdotus lopullisesti. Jo sa
man vuoden toukokuussa päätettiin, että en
simmäinen kilpailu Enskär—Valkeakari-po- kaalista suoritetaan Raumalla heinäkuun 26 p:nä 1903.
Tämä upea, noin puolen metrin korkui
nen palkinto esittää majakkatornia, joka ho
peasta rakennettuna nousee graniittipohjalta.
/ 35
Sisäänkäytävän yläpuolella on U. P. S:n ja R. P. S:n liput. Signaali- tangossa on lippumerkki: lisää vauhtia.
Seura uskoi pokaalin puolustustehtävän apteekkari Wilh. Pa- lénille, joka silloin omisti »Roxane« nimisen 2:n vai. veneen. Palkin- totuomareiksi seura valitsi herrat K. E. Rostedtin ja Eug. Ellmén'in, varamiehiksi herrat S. Due Bojen, E. A. Blomin ja J. Riveihin.
Kilpailu suoritettiin siis Raumalla. Jotta saisimme jonkinlaisen käsityksen siitä huolellisuudesta ja tarkkuudesta, jota kilpailujen jär
jestelyssä noudatettiin, suomennamme tähän kilpailupöytäkirjan koko
naisuudessaan.
»Pöytäkirj a Enskär—Valkeakari-po- kaalikilpailuista Rauman edustalla hei
näkuun 26 p:nä 1903.
1 §•
Merkittiin, että kilpailulautakunnan muodostivat seuraavat hen
kilöt: pakkahuoneentarkastaja Ernst Ekebom, Rauman Purjehdusseuran johtokunnan edustajana, lennätinvirkamies S. Due Boje U. P. S:n johtokunnan puolesta, kauppias Hjalmar Lundborg täkäläisen purjeh
dusseuran pokaalin puolustajaksi valitseman veneen kuljettajan puo
lesta, tohtori Kustaa Pitkänen Uudenkaupungin Purj.-seuran edusta
jana kilpailuun osaa ottavan veneen kuljettajan puolesta ja fil. maist.
Vilh. Panelius kilpailulautakunnan muitten jäsenten valitsemana.
2 §.
Niin kuin kumpainenkin seura oli keskenään kirjeellisesti sopi
nut ja toiselleen tiedoittanut, saapuivat kilpailupäivän edellisenä iltana asianomaiset kilpailijat, nimittäin »Allas« Rauman Purjehdusseurasta ja »Roxane« Uudenkaupungin Purjehdusseurasta ensiksi mainitun purjehdusseuran paviljongille kiertopalkinnon sääntöjen edellyttämää mittausta ja tarkastusta varten. Ystävällisestä sopimuksesta tähän ti
laisuuteen kokoontuneen kilpailulautakunnan jäsenten sekä »Allaksen«
ja »Roxanen« omistajien kauppias Wlad. Sofronoffin ja apteekkari Wilh. Palénin kesken jätettiin veneitten mittaus uuden mittaussäännön mukaisesti suorittamatta ja päätettiin alusten mittausluvuiksi hy
väksyä niitten mittauskirjoissa esiintyvät luvut, nimittäin »Allaksen«
2,1 vai. ja »Roxanen« 2,0 vai.
Veneitten todettiin olevan täysin merikelpoisessa kunnossa.
3 g.
Sitten kun kilpailevien veneitten kuljettajat olivat ilmoittautuneet:
kauppias Oskar Söderlund »Allaksen« ja omistaja, apteekkari W.
Palén »Roxanen«, määrättiin kilpailuradaksi, huom ioon ottaen silloin vallinnut LP-tuuli, jo ennakolta vaihtoehtoisesti määrätyistä radoista se, joka alkaa osoitetusta merkistä mainitun paviljongin ja Järviluodon välillä ja jatkuu pohjoista reittiä Rauman satamasta Nurmisten ma
talikon palloreimariin, joka on kierrettävä myötäpäivää, ja sieltä läh
töpaikalle. Radan pituus todettiin 15 mpk:ksi, tuulen voima 2 beauf.
Vielä ilmoitettiin veneitten ohjaajille, että startti tapahtuu siten, että kilpailijat kiertävät palkintotuomarilaivan perän ympäri ja että aika otetaan kilpailijoille, kun he ylittävät palkintotuomarilaivasta Järvi
luodon erääseen kohtaan ajatellun linjan. Kun valmistussignaali on annettu, tapahtuu startti 5 min. kuluessa sen jälkeen kuin lähtö- merkki on annettu tasan klo 1 päivällä.
4 §.
Kilpailu suoritettiin sen jälkeen seuraavassa järjestyksessä:
»Allas« starttasi klo 1, kiersi käännemerkin klo 3.01 ja ylitti maa
lilinjan klo 4.09.
»Roxane« lähti klo 1,03, kääntyi myötäiseen klo 2,32 ja oli pe
rillä klo 3,40.
5 §.
Sen mukaisesti mitä edellä on esitetty, kilpailulautakunta antoi päätöksensä kilpailun jälkeen ja luovutti pokaalin Uudenkaupungin Purjehdusseuralle, koska sen edustaja »Roxane« oli 32 min. voittanut kilpailijansa »Allaksen«. Koska pokaali ei vielä ole aivan vaimis, on se heti valmistuttuaan jätettävä U. P. S:lle varustettuna pokaalin sääntöjen 9 §:n edellyttämillä kaiverruksilla; minkä allekirjoittaneet kertomuksena ja pöytäkirjana kilpailuista täten saavat julkaista.
Raumalla, heinäk. 26 p:nä 1903.
Vilhelm Panelius. K. Pitkänen.
Hj. Lundborg. Ernst Ekebom.
S. T. Due Boje.
Rauman Purjehdusseura ei tappiosta pelästynyt, vaan tuli seu- raavana kesänä tänne kilpailemaan. Nyt sillä oli parempi vene, ni
mittäin Turun veneveistämössä G. Stenbäckin piirustusten mukaan
/ 37
rakennettu »Grabben«. Veneen omisti kauppias O. Söderlund, joka sitä myös kilpailussa ohjasi. Puolustajaksi oli U. P. S. valinnut apt.
Palénin »Roxanen«. Kilpailu suoritettiin Isonkarin aukolla heikossa tuulessa ja voittajaksi tuli »Grabben«. Ajaneroa oli 2 min. 28 sek.
Vuonna 1905 pidettiin kilpailut Raumalla. Kiertopalkinnon puo
lustajana esiintyi »Grabben«, haastajaseuraa edusti taaskin apteekkari Palén, mutta uudella »Salome« veneellään. »Grabben« osoittautui pa
remmaksi heikossa tuulessa ja Enskär—Valkeakari-pokaali jäi taas Raumalle.
Mutta seuraavana kesänä tehtiin uusi yritys. Samat veneet oli
vat tälläkin kerralla vastakkain. Tuulten haltijat olivat nyt suopeam
mat kuin kahdella edellisellä kerralla, puhalsi näet 2 å 3 asteen LP- tuuli. »Salome« voittikin helposti kilpailijansa, sillä ajaneroa oli 17 m. 20 sek., laskettuna aikana 10 m. 14 sek. — Apteekkari Wilh. Palén oli siis neljä kertaa edustanut seuraamme Enskär—Valkeakari-pokaa- lista kilpailtaessa ja kahdesti voittanut sen. Tämän jälkeen kului toistakymmentä vuotta, ennen kuin kilpailu tästä arvokkaasta palkin
nosta saatiin uudelleen käyntiin.
Useat muutkin tällä kymmenluvulla perustetut kiertopalkinnot ovat huomattavasti kohottaneet purjehdusharrastusta. V. 1903 kaup
pias Knut Wallin lahjoitti seuralle kauniin »St. Helena« pokaalin, josta alkuperäisten sääntöjen mukaan saivat kilpailla U. P. S:ään kuuluvat 0,5—2,5 vai. veneet. Ensimmäisessä kilpailussa v. 1903 sen voitti apt. Palénin »Roxane«; ja seuraavina vuosikymmeninä ovat kaikki seuran parhaat veneet saaneet nimensä kaiverretuksi sen kylkiin.
Seuran entinen innokas jäsen C. Bille lahjoitti v. 1906 naisten pokaalin, jonka neiti Augusta Olsson voitti omakseen.
Saivatpa saaristolaisveneetkin oman kiertopalkintonsa: konsuli E.
Savön lahjoitti seuran 25-vuotisjuhlassa v. 1909 erittäin komean ho
peapokaalin kaksimastoisten kalastajaveneitten kilpailtavaksi. Ikävää vain, että mainittu kalastajavenetyyppi pian tämän jälkeen kokonaan hävisi, joten tämä kiertopalkinto on saanut levätä seuran kaapissa.
Purjehdusharrastuksen kohoamista tähän aikaan todistaa selvästi myös kilpailujen luvun lisääntyminen. Seuran alkuaikoinahan niitä pidettiin vain kerran vuodessa, sittemmin kahdesti ja tällä kymmen
luvulla kolme kertaa kesässä, lisäksi vielä joku pokaaliottelu. Ja osan
ottajani luku on yhä kasvanut. Tämä johtuu osittain siitä, että seura on alkanut jo silloin kiinnittää huomiota n. k. pikkuvene-kysymykseen.
Vuosikokouksessaan 8 p:nä toukok. 1901 seura näet päätti järjestää erikoiskilpailut seuraan kuuluville pienille avoimille veneille. Päätös
kiinnosti seuran jäseniä siinä määrin, että ensimmäisiin kilpai
luihin otti osaa 12 tällaista ve
nettä. — Nämä veneet jaettiin kahteen luokkaan, rajana oli 0,6 valööriä.
Kun seurassa oli vain har
voja sellaisia jäseniä, jotka voi
vat hankkia itselleen isoja kil
pailu- ja matkaveneitä, oli pik- kuveneluokilla suuri merkitys.
Kauan ne pysyivät suosiossa — niitten muoto kyllä muuttui pal
jonkin — ja ne kehittivät roh
keita ja tarkkoja purjehtijoita, sillä nuo veneet eivät olleet mi
tään kovan tuulen veneitä. Par
haat näistä ovat olleet neiti Augusta Olssonin »Necken«, neiti Anna Palénin »Vesta«, Eug. Ellménin »Violetta«, Oskar Honkainin »Joutsen«
ja »Veikko«, H. Iisalon »Ensio« ja »Sisko«, K. Ailion »Tuulikki«, J. Tervaskannon »Sirkka« ja E. V. Antervon »Tiira«.
Seurojen välinen yhteistoiminta, joka kehittyi edellisellä kymmenluvulla vilkkaaksi, näyttää — edellä kuvat
tuja pokaaliotteluja lukuunottamatta
— jääneen verrattain heikoksi. U. P.
S:n kilpapurjehduksissa ei vierasten seurain veneitä ole sanottavasti ollut osanottajina. Seuran purjehtijat sen sijaan ovat kyllä melkein joka kesä vierailleet naapurikaupunkien kilpai
luissa, jopa kauempanakin. Niinpä tohtori Rostedt veneillään »Niobe«,
»D ido« ja »Talatta« otti osaa kilpai
luihin Turussa, Helsingissä ja Maa
rianhaminassa. Apteekkari Palén kävi Turut, Raumat ja Reposaaret, ottipa hän »Salom e« veneellään osaa Norrkö
pingin suureen regattaan v. 1906.
/ 39
Neekeri, Augusta Olsson.
Violetta, Ens- Elimen.
Hartmanin »Ivalde« vieraili myös usein naapurien kilpailuissa. Ro- stedtin kuoleman ja Palénin paikkakunnalta muuton vuoksi loppuvat tällaiset kilpailumatkat kymmenluvun viimeisinä vuosina.
Purjehduskilpailujen puheena ollessa emme saa unohtaa saaris- tolaispurjehtijoitakaan. Hehän ovat seuramme ensimmäisistä vuo
sista lähtien innokkaasti käyneet vuosipurjehduksissamme. Useimmin oli heitä 4 å 5, mutta onpa ollut yksitoistakin kalastajavenettä sa
massa kilpailussa. Toiset tulivat tietenkin halusta saada näyttää, miten hyvän veneen olivat pystyneet rakentamaan, toiset ehkä hyvien palkintojen toivossa. Arvokkaita palkintoja saaristolaisveneille onkin jaettu, usein arvokkaampia kuin seuran omille veneille. Parhaiten näistä on onnistunut tunnettu veneenrakentaja Herman Sjöblom Kuu
sistosta. Monen monet palkinnot hän täältä on vienyt. Putsaarelais*et kävivät myös ahkerasti näissä kilpailuissa, päästen usein ensi sijoille.
Mainitsen vain A. Salmisen, J. Stenroosin, J. Polvisen ja Alex. Hans- bergin. Emme saa unohtaa myöskään esim. Vehaksen D. Lindbergiä, Lypertön J. V. Sjögreniä, Haiduksen V. Stenbergiä, E. Fribergiä, Karl Sjöbergiä, E. Laaksosta, V. Anderssonia, A. Blomroosia, J. Siivosta, F. Lehtoa ja K. Heinoa.
Mittaussääntökysymys tuli tämän sataluvun ensimmäisinä vuo
sina oikein päivän polttavaksi kysymykseksi. Maan johtavat purjeh
dusseurat sen oikeastaan ovat ratkaisseet, mutta pienienkin seurojen on ollut pakko määrätä kantansa siihen. Edellä esittämämme eng
lantilainen »vesilinjasääntö« ei enää tyydyttänyt maamme purjehtijoita, sillä se salli kaikenlaisten epäsikiöitten, kuten eväalusten, leveitten
»kampelain« y. m. syntymisen. Jotta tavallisten kölialusten ei tarvit
sisi kilpailla samoissa luokissa tällaisten koneitten kanssa, tarvittiin uusi rakennus- ja mittaussääntö. Uudenmaan Pursiklubi — N. J. K.
— ottikin v. 1903 käytäntöön n. k. amerikkalaisen säännön. Pienten muutosten jälkeen se sai seuraavan muodon:
Tässä kaavassa L merkitsee veneen neljännesleveysviivaa, joka on veneen kannelta mitatun pituuden ja vesilinjan pituuden keskiarvo siitä pystysuorasta tasosta mitattuna, joka on ajateltu asetetun yhden
suuntaiseksi veneen köliviivan kautta kulkevan pystysuoran tason
kanssa ja nollakaaren suurimmasta leveydestä 1/4 etäisyydelle. Mitat metreissä, 2 des.
A = purjepinta-alaa.
D = deplasementti kuutiometreissä, kahta desim. käytett.
Sääntöön kuului vielä eräitä rajoittavia määräyksiä.
Tämä sääntö tuotti merikelpoisia, vahvoja ja kauniita veneitä, jonka vuoksi useimmat maamme purjehdusseurat ottivat sen käytäntöön.
Meidän seuramme päätti ylimääräisessä kokouksessaan kesäkuun 16 p;nä 1903 tohtori Rostedtin ehdotuksesta ottaa käytäntöön tämän mittaussäännön, s. o. kaikki seuran veneet, jotka ovat rakennetut oi
keitten piirustusten mukaan, purjehtivat uuden, muut vanhan mittaus
tavan mukaan. Tämän jälkeen siis seuran pienet veneet kuuluivat n. k. valööriluokkaan ja isot amerikkalaiseen, jossa veneen koko il
maistiin purjepituusluvulla. Luokat olivat 6, 6.5, 7.5, 8.5, 10 m. j. n. e.
Amerikkalaiseen sääntöön tehtiin vv. 1906 ja 1909 huomattavia muutoksia, mutta niillä ei ole merkitystä meidän seurassamme, täällä kun näitä veneitä ei enää rakennettu.
Mutta mittaussääntökysymystä ei saatu pois päiväjärjestyksestä.
Suomen Purjehtijaliiton purjehtijapäivillä Viipurissa jouluk. 14 p:nä 1907 — Uudenkaupungin Purjehdusseuran edustajana oli siellä apt.
Wilh. Palén — tehtiin sellainen päätös, että pienemmät amerikkalais- luokat lakkautetaan ja sijaan perustetaan n. k. erikoisluokat, joitten mittauksessa on käytettävä am er. sään
nöstä muodostettua mittausääntöä.
Luokat olivat 22, 30, 38, 45 ja 55 m 2.
Veneen pituus oli rajoitettu, ja pienin deplasementti eri luokille määrätty.
Laidoituksen, kaarien y. m. ainesmitat oli tarkoin määritelty. — Tämä sääntö otettiin käytäntöön U. P. S:ssä v. 1908.
Kun Suomen purjehdusseurat v.
1906 järjestyivät Suomen Purjehtija- liitoksi, meidän seuramme oli mukana, ja on siitä saakka, paria vuotta lu
kuunottamatta, kuulunut mainittuun liittoon. Liiton ensimmäisillä varsi
naisilla purjehtijapäivillä Viipurissa jouluk. 14 p:nä 1907 edusti seuraa, ku
ten jo edellä mainittiin, apteekkari Wilh. M yrsky 22 m2, omisi. E. V. Antervo.
