MONIALAINEN YHTEISTYÖ AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ
Kaisa Ollikainen Pro gradu - tutkielma Sosiaalityö
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Maaliskuu 2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta [Tiivistelmä]
Yhteiskuntatieteiden laitos, sosiaalityö.
OLLIKAINEN KAISA: MONIALAINEN YHTEISTYÖ AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ Pro gradu - tutkielma, 76 sivua, 3 liitettä (3 sivua)
Tutkielman ohjaajat: yliopistonlehtori Heli Tiirola & yliopistonlehtori Veli-Matti Poutanen Maaliskuu 2019_________________________________________________________
Avainsanat: Yhteistyö, aikuissosiaalityö, monialainen yhteistyö (YSA)
Tässä pro gradu - tutkielmassa tarkastellaan monialaista yhteistyötä aikuissosiaalityössä. Tutkiel- man teoreettiset lähtökohdat koostuvat keskeisten käsitteiden määrittelystä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaista yhteistyötä aikuissosiaalityössä tehdään ja kenen kanssa? Se on kirjallisuuteen perustuva. 2. Millaista on toimiva, monialainen yhteistyö aikuissosiaalityön kanssa keskeisimpien yhteistyötahojen eli te-palvelujen ja päihde- ja mielenterveyspalvelujen näkökulmasta?
Aineistonkeruumenetelmänä on käytetty eläytymismenetelmää. Aineisto koostuu 28 kertomuksesta.
Kuvausta toimivasta monialaisesta yhteistyöstä aikuissosiaalityön kanssa on haettu kahden eri ke- hyskertomuksen variaatiolla, vastaajia pyydettiin eläytymään ja kertomaan, että millaista on toimiva yhteistyö vuosina 2017 ja 2019. Tutkielmassa tarkastellaan myös muutoksia kertomuksissa, joita varioinnin avulla saatiin. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkielman tulokset osoittavat, että yhteistyötä tehdään sekä työntekijöiden kesken että asiakkaan kanssa. Yhteistyötä tehdään työpareina ja verkostoissa. Yhteistyö on säännöllistä ja sitä tapahtuu ennalta sovitusti. Yhteistyötä tehdään kasvokkain ja yhteyttä pidetään puhelimen välityksellä. Yh- teistyön toivottiin olevan vuonna 2019 tarpeenmukaista ja joustavaa.
Teknologiavälitteinen yhteistyö nähtiin osana tulevaisuudessa tapahtuvaa yhteistyötä te-palvelujen vastaajien näkökulmasta. Yhteistyö päihde- ja mielenterveyspalvelujen vastaajien mukaan lisääntyi- si, kun palvelut olisivat fyysisesti lähekkäin. Se olisi samalla myös asiakaslähtöistä toimintaa. Vas- taajat toivoivat yhteistyönmuotona jalkautumista eli työparityöskentelyä aikuissosiaalityön työnte- kijän kanssa, esimerkiksi kotikäyntejä yhteisten asiakkaiden luokse.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences. [Tiivistelmä]
OLLIKAINEN KAISA: MONIALAINEN YHTEISTYÖ AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ
Master's thesis, 76 pages, 3 appendices (3 pages)
Advisors: University Lecturer Heli Tiirola & University Lecturer Veli-Matti Poutanen
March 2019_________________________________________________________
Keywords: Multidisciplinary collaboration, cooperation, adult social work
Adult social work is customer-oriented and holistic. Multidisciplinary collaboration is done with a wide range of actors, both on a demand-based and statutory basis. This Master's thesis examines multidisciplinary collaboration in adult social work. The theoretical part of the thesis consists of defining key concepts in relation to previous research data. The first research question answers the question of what kind of co-operation with adult social work is and with whom. It is literary. The second question answers the question of what kind of functional, multidisciplinary co-operation with adult social work is in terms of the most important co-operation partners, ie services and sub- stance abuse and mental health services.
I used method of collection material as the data collection method. The material consists of 28 sto- ries. A description of working multidisciplinary collaboration with adult social work has been sought with the variation of two different frame reports. The material was analyzed by material- based content analysis.
The results of the thesis showed that cooperation is done both with the employees and with the cli- ent. Collaboration is done in working in pairs and networks. Collaboration is regular and is done in advance. Collaboration is done face to face and the connection is held over the phone. It was hoped that co-operation would be appropriate and flexible in year 2019. Technology-driven collaboration was seen as part of future collaboration from the point of view of te-services. Substance and mental health services wanted to work as pairs and services would have been physically close, which would be customer-oriented.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 1
2 MONIALAINEN YHTEISTYÖ AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ ... 3
2.1 Aikuissosiaalityön rakenne ja toimintatavat yleisellä tasolla ... 4
2.2 Sosiaalihuollon oikeusperiaatteet monialaisessa yhteistyössä ... 9
2.3 Yhteistyö osana työtä ... 11
2.3.1 Monialainen yhteistyö ... 18
2.5 Aikuissosiaalityön yhteistyö yleisellä tasolla ... 25
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 31
3.1 Eläytymismenetelmä aineistonkeruumenetelmänä ... 32
3.2 Empiirisen kohteen valinta ja aineiston keruu ... 35
3.3 Teoriaohjaava sisällönanalyysin kuvaus ... 37
3.4 Eläytymismenetelmän käyttämisen haasteita ... 40
3.5 Tutkimuksen eettiset kysymykset ... 41
4 TULOKSET ... 45
4.1 Päihde- ja mielenterveyspalvelut ... 47
4.2 TE-palvelut ... 56
4.3 Tyypillinen kertomus ... 61
4.3.1 Tyypillinen kertomus toimivasta yhteistyöstä vuonna 2017 ja 2019 päihde- ja mielenterveyspalveluiden ja aikuissosiaalityön välillä ... 61
4.3.2 Tyypillinen kertomus toimivasta yhteistyöstä TE-palvelujen ja aikuissosiaalityön välillä ... 63
5 POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 65
5.1. Pohdinta ... 65
5.2 Johtopäätökset ... 68
LÄHTEET ... 70
LIITTEET... KUVIOT KUVIO 1. Yhteistyö aikuissosiaalityössä ... 27
KUVIO 4. Päihde- ja mielenterveyspalvelut 2017 ... 49
KUVIO 4. Päihde- ja mielenterveyspalvelut 2019 ... 54
KUVIO 4. TE-palvelut vuonna 2017 ... 57
KUVIO 4. Te-palvelut 2019 ... 59
LIITTEET
1 JOHDANTO
Aikuisten kanssa tehtävällä sosiaalityöllä on pitkät perinteet sosiaalityön historiassa. Huoltoapulaki tuli voimaan vuonna 1956, jonka myötä alettiin puhua sosiaalihuollosta. Huoltoapulain sisältönä olivat huoltoapu (toimeentulotuki), alkoholistihuolto (päihdehuolto) ja irtolaishuolto, jotka ovat osa nykymuotoista aikuissosiaalityötä. (Juhila 2008c, 84.) Aikuissosiaalityö käsitteenä ja työmuotona on vakiintunut vasta 2000-luvulla, joten sen voidaan todeta olevan varsin nuori. Aikuissosiaalityö on yhteiskunnallinen tehtävä, jossa perustus-, sosiaalihuolto- ja toimeentulotukilait määrittävät asi- akkaan asemaa, velvollisuuksia ja oikeuksia. (Nummela 2011, 8, 13.)
Sosiaalityö on työtä yhteiskunnallisessa kontekstissa. Globaalien ja yhteiskunnallisten muutosten seuraukset tulevat osaksi sosiaalityötä, joten sen on sanottu vastaavan hallitsevan yhteiskunnan haasteisiin. (Taina & Kotiranta 2014, 184; Raunio 2011a, 29.) Aikuissosiaalityössä kohdataan päi- vittäin ihmisiä, joille on kasautunut useita sosiaalisia ongelmia, esimerkiksi päihde- ja mielenter- veysongelmia. Palvelutarpeen kasvaessa ihmisen ympärillä voi olla isokin yhteistyötä tekevä ver- kosto. (Marttunen 2000, 1940)
Monialainen yhteistyö on kirjattu sosiaalihuoltolakiin (2014, 15§), jossa ”Sosiaalityön tavoite on vahvistaa yhdessä asiakkaan, hänen verkostojen ja yhteisöjen kanssa lieventää elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistaa yksilöiden ja perheiden omia toimintaedellytyksiä ja osallisuutta sekä edistää yhteisöjen sosiaalista eheyttä.” Monialainen yhteistyö on tarkoituksenmukaista toimittaessa asiak- kaan edun mukaisesti. (SHL 2014, 41 §.)
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, pienehkön SOTE-kuntayhtymän aikuissosiaalityön keskeisimpien yhteistyötahojen näkemyksiä toimivasta monialaisesta yhteistyöstä vuosina 2017 ja 2019. Eniten yhteistyötä tehdään työ- ja elinkeinopalvelujen ja kuntayhtymän päihde- ja mielenter- veyspalvelujen kanssa. Ne ovat keskeisiä yhteistyötahoja valtakunnallisestikin (Mikkonen 2016, 69). Tutkittava joukko muodostui työ- ja elinkeinopalvelujen ja kuntayhtymän päihde- ja mielenter- veyspalvelujen työntekijöistä harkinnanvaraisella otannalla valituilta henkilöiltä kerätystä aineistos- ta. Käytän tutkimuksessani aineistonkeruunmenetelmänä eläytymismenetelmää.
Tutkimusaiheen valinta on eettinen ratkaisu, jonka vuoksi tutkimuksenteon motiivit on tuoda esiin raportissa. Tutkimusaiheen valinnassa huomioidaan aiheen ajankohtaisuus ja yhteiskunnallinen
merkittävyys. (Hirsjärvi ym. 2015, 24) Aikuissosiaalityössä toteutettavan yhteistyön tutkiminen on aina ajankohtaista, mutta etenkin nyt, kun eriarvoistumisen vähentäminen ja hyvinvoinnin- ja ter- veyden edistämisen näkökulmat ovat keskeisiä tavoitteita SOTE-uudistuksessa ja yhteiskunnallises- sa päätöksenteossa. Lisäksi monialainen yhteistoiminta on myös sosiaali- ja terveydenhuollon pal- veluintegraation yhteensovittamisen edellytys tulevaisuuden maakunnissa. (Terveyden- ja hyvin- voinnin laitos 2018.) Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntyminen yhdistetään uusliberialistiseen markkinatalouteen ja sen mekanismeihin. Asiakkaiden oikeus sosiaalityön palveluihin korostuu taloudellisen, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvaessa Suomessa (Kankainen 2012, 62).
Halusin tietää yhteistyötahojen näkökulmia aikuissosiaalityön kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja olisi myös hyödyllistä tietää, että onko näiden kahden yhteistyötahon näkemykset yhteistyöstä samankal- taisia. Halusin myös itse oppia ymmärtämään paremmin moniammatillista yhteistyötä ja mitkä teki- jät vaikuttavat toimivaan yhteistyöhön, koska verkostoyhteistyö iso osa työtä niin asiakkaiden ja heidän läheisten kuin organisaatioiden ja työntekijöiden välillä. Halusin myös tutkia monialaista toimivaa yhteistyötä, jotta se voisi antaa tietoa ja kehittämisideoita sosiaalityön eri toimipaikoille ja aikuissosiaalityön monialaisille yhteistyöverkostoille. Tutkimustuloksista on hyötyä organisaatioil- le, koska he saavat tietoa organisaatioiden välisestä yhteistyöstä. Tutkimustulosten anti voi myös näkyä myöhemmin eri alueiden asiakkaiden saamana etuna.
Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat keskeisimpien käsitteiden määrittely, niitä olivat aikuis- sosiaalityö, yhteistyö ja monialainen yhteistyö. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaan kirjal- lisuuskatsauksen avulla toisen luvun viimeisessä kappaleessa. Kolmas luku käsittelee tutkimuksen toteuttamista. Luvussa neljä esitellään tutkielman tulokset. Tutkielma päättyy luvussa viisi pohdin- taan ja johtopäätöksiin, jossa arvioin tutkielman prosessia ja esittelen jatkotutkimusaiheet.
Aikuissosiaalityöllä on useita yhteistyötahoja, osa yhteistyöstä on lakisääteistä ja osa liittyy asiakas- työn sisältöihin. Empiirisesti kerätty aineisto kahdelta yhteistyötaholta tuo lisää ymmärrystä toimi- joiden välisestä yhteistyöstä.
Tämän tutkielman tutkimuskysymykset ovat:
1. Minkälaista yhteistyötä aikuissosiaalityössä tehdään ja mitä yhteistyötahoja aikuissosiaalityössä on?
2. Millaista toimiva yhteistyö on aikuissosiaalityön kanssa vuonna 2017 ja minkälaista se on vuonna 2019?
2 MONIALAINEN YHTEISTYÖ AIKUISSOSIAALITYÖSSÄ
Määrittelen keskeisimmät käsitteet, joita ovat aikuissosiaalityö, yhteistyö ja monialainen yhteistyö.
Käytän monialaista yhteistyötä verkoston ja moniammatillisen yhteistyön käsitteenä, koska sitä samaa käsitettä käytetään sosiaalihuoltolaissa. Verkosto- ja moniammatillinen työ ovat myös mo- nialaisen työn synonyymeja.
Käytän tässä tutkielmassa monialainen yhteistyö - käsitettä, koska se on nykyisin käytössä oleva käsite, (vrt. moniammatillinen yhteistyö), lähdekirjallisuudessa on käytetty kumpaakin. Käytän yhteistyö - käsitettä yhteistoiminta - käsitteen sijasta, koska se on yleisesti käytetympi ja sisällöltään tunnetumpi. Yhteistyöllä tarkoitan samojen asioiden tai asiakkaiden kanssa tehtävää työtä, joka edellyttää eri ammattilaisilta vuorovaikutusta keskenään. Monialainen yhteistyö asiakkaan edun mukaista kokonaisuutta, joka koostuu sosiaalihuollosta ja muista toimijoista. Rajaan aikuissosiaali- työn koskemaan kunnallista sosiaalityötä, jota tehdään 18 - 65 - vuotiaiden kanssa. Tarkastelen ai- kuissosiaalityön yhteistyötä aikaisemman tutkimustiedon valossa.
Määrittelen toimivan, monialaisen yhteistyön aikaisemman tutkimustiedon ja kirjallisuuden perus- teella. Olen valinnut tarkoituksenmukaisesti, keskeisimmät yhteistyötahot, joiden kanssa aikuissosi- aalityössä tehdään eniten yhteistyötä. Ne ovat kuntayhtymän päihde- ja mielenterveyspalvelut ja työ- ja elinkeinopalvelut. Lisäksi kolmannen sektorin toimija valikoitui mukaan koeaineistonke- ruussa. Valitut yhteistyötahot ovat myös keskeisimpiä yhteistyötahoja valtakunnallisestikin (Mik- konen 2016, 69). Tahot, voidaan jakaa myös virallisiksi ja epävirallisiksi. En kuitenkaan rajaa yh- teistyötahoja viranomaisiin tai hallinnon aloittain.
Haluan saada tarkempaa ymmärrystä aikuissosiaalityössä tehtävästä yhteistyöstä. Tutkin yhteistyön rakenteita ja monialaista yhteistyötä, joka käsittelee niin viranomaisten kuin kaikkien muidenkin tahojen kanssa tehtävää yhteistyötä. Siinä esiintyy myös verkostotyötä sen yhtenä työmuotona.
Työn yleinen keskustelu koskee yhteistyötä aikuissosiaalityön asiakaskuntana olevien aikuisten näkökulmasta. Sisällönanalyysin avulla saan vastauksia kysymyksiin, että mitä on aikuissosiaali- työn kanssa tehtävä toimiva, monialainen yhteistyö.
2.1 Aikuissosiaalityön rakenne ja toimintatavat yleisellä tasolla
Aikuissosiaalityön käsite ei ole täsmällinen, koska työn sisällöistä ja asiakasryhmistä ei ole yleistä tai yhtäläistä määritelmää (Taina & Kotiranta 2014, 179; Blomgren & Kivipelto 2012, 4). Lisäksi yhteiskunnalliset poliittisideologiset kehityssuunnat ohjaavat aikuissosiaalityötä suuntaan, jotka eivät kaikilta osin kohtaa sosiaalityön arvomaailmaa. Edellä mainitut asiat voivat tuottaa ristiriitoja ammatillisiin käytäntöihin (Kankainen 2012, 107) Aikuissosiaalityö määrittyy heterogeenisenä, alueellisena rakentuen paikallisesti organisaatioissa ja niiden toimintakulttuureissa. Jäsentymättö- myyteen vaikuttaa toimintaohjelman puuttuminen. Tämä näkyy haasteena mitata aikuissosiaalityön tavoitteita ja vaikuttavuutta (Blomgren & Kivipelto 2012, 15; Kankainen 2012, 63 - 64; Väisänen &
Hämäläinen 2008, 92 - 93). Aikuissosiaalityön laaja-alaisuus, hajanaisuus ja käsitteen epämääräi- syys vaikuttavat tietämättömyyteen aikuissosiaalityön sisällöstä. Mielikuva hajanaisesta kokonai- suudesta, johtuu aikuisten palvelujen monimuotoisuudesta. (Taina & Kotiranta 2014, 186; Juhila 2008a, 15 - 26.)
Haluan tällä Pro gradu - tutkielmalla tuoda esiin aikuissosiaalityön sisältöä ja siinä tehtävää monia- laista yhteistyötä. Kuvaan tässä tutkielmassa aikuisten kanssa tehtävää sosiaalityötä kunnallisessa toimintaympäristössä. Muita sosiaalityön areenoita ovat terveydenhuollon sosiaalityö, valtion palve- luksessa tehtävä sosiaalityö, yksityisissä yrityksissä esimerkiksi erilaisissa kuntoutuspalveluissa- ja järjestöissä tehtävä työ.
Kunnallisen aikuissosiaalityön sisällöt vaihtelevat kunnittain, riippuen siitä tehdäänkö sitä yhden- nettynä vai eriytettynä. Yhdennetty sosiaalityö on yleisempää pienillä paikkakunnilla, jolloin työn- tekijän vastuulla voi olla kaikki hallinnosta asiakastyöhön (Blomgren & Kivipelto 2012, 15.) Yh- dennetty työskentely ei mahdollista syvempää erikoistumista asiakkaan ongelmiin suhteessa eriytet- tyyn työhön. Yhteisösosiaalityön asiakkuus perustuu asiakkaan asuinalueeseen, ei niinkään ikään.
(Juhila 2008c, 84 - 85; Raunio 2009, 47 - 49.)
Sosiaalityö jaetaan usein elämänkaarimallin mukaan, joka tarkoittaa jaon tapahtuvan asiakkaan iän tai avun tarpeen mukaan esimerkiksi lapsi-, aikuis- ja vammaissosiaalityöhön. Jaottelua tehdään myös hallinnollisiin, asiakasryhmittäisiin ja lakeihin perustuen etuuskohtaisiin. (Juhila 2008c, 84 - 85; Raunio 2009, 47 - 49.) Jaot eivät välttämättä ole selkeästi jaoteltu, aikuiset sosiaalityön asiak-
kaat eivät ole kaikki lapsettomia, ei- vammaisia tai toisin päin vammaisen, alaikäisen lapsen per- heen äiti ei olisi perhe- tai vammaissosiaalityön asiakas. Elämäntilanteeseen perustuva jako tarkoit- taa myös työntekijän vaihtumista automaattisesti elämäntilanteen muuttuessa. (Juhila 2008a, 18 - 19; Juhila 2008c, 84.)
Ikävaihemäärittelyn mukaan aikuissosiaalityön asiakkaat ovat iältään pääosin myöhäisnuoruudessa, varhaisaikuisuudessa, elämän keskivuosikymmenissä, ydinkeski-iässä, myöhemmässä keski-iässä tai varhaisvanhuudessa. Ikämääritelmä auttaa ymmärtämään sitä, että aikuissosiaalityön asiakkaiden sosiaaliset ongelmat ja tarpeet voivat siis olla hyvin monimuotoisia, sillä kyseiset ikävaiheet katta- vat pisimmän ajan ihmisen elämästä. (Väisänen 2007, 168.)
Aikuissosiaalityön käsitettä on määritelty myös eräänlaisella poissulkemismenetelmällä: aikuissosi- aalityö on sitä, mitä muut palvelut eivät ole. Aikuissosiaalityön on sanottu olevan kunnan hyvin- voinnin ja pahoinvoinnin tilaa aistiva tuntosarvi (Nummela 2011, 152). Tämä korostaa samalla ai- kuissosiaalityön viimesijaisuutta ja sitä, että sosiaalityön asiakkaiksi päätyvät ne, jotka eivät ole muualle palvelujärjestelmään sopineet tai ovat sieltä jo poistuneet. Sosiaalityö paikantuu Pohjois- maisessa hyvinvointivaltiossa viimesijaiseksi toiminnaksi. (Taina & Kotiranta 2014, 185; Raunio 2011a, 29.)
Sosiaalityön asema suhteessa muihin professioihin ei ole välttämättä selkeä eikä yhteiskunnallinen asema ole helppo. Sosiaalityön on pitänyt perustella itseään ja tarpeellisuuttaan. Yhtenä syynä tähän on ollut olla soveltavana alana vahvojen alojen, kuten lääketieteen ja oikeustieteen ”välissä”.
(Blomgren ym. 2016, 147.) Sosiaalityötä tarkastellaan sen kontekstista käsin, mutta sen vaikutta- vuutta on hankala mitata kausaalisuuden takia (Kivipelto ym. 2013, 20 - 21).
Aikuissosiaalityön asiakkaaksi päätyminen vaatii asiakkaalta aktiivisuutta eikä sosiaalityö tavoita läheskään aina niitä ihmisiä, jotka tarvitsisivat sosiaalityön palveluja. Asiakkaat eivät välttämättä ole tietoisia oikeuksistaan, tämä on osaksi myös palvelujärjestelmän syy, koska se ei tuo niitä esille.
Asiakkaan tarvitsema tieto aikuissosiaalityön palveluista on osittain hänen oman aktiivisuutensa varassa. Myös tiedot eri etuuksista ja asiakkaan oikeuksista on asiakkaan osattava itse hakea.
(Nummela 2011, 8, 137; Blomberg ym. 2016, 5, 69.)
Elämänhallinnan edistäminen ja yhteiskuntaan integroiminen vaativat suunnitelmallista ja tavoit- teellista asiakastyötä yhteistyössä asiakkaan verkostojen kanssa. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on erittäin tärkeää, jotta asiakkaan edun mukainen kokonaisuus ja sen mukaan sovitut suunnitelmat toteutuvat. (Väisänen & Niemelä 2008, 19.)
Aikuissosiaalityön lainsäädännöllinen menettely on vielä osittain selkeytymätöntä, joka vaikuttaa myös asiakkuus- käsitteen jäsentymättömyyteen, joka voi olla syynä siihen, että kunnat määrittele- vät aikuissosiaalityön asiakkuuden piiriin kuuluvat ihmiset eri tavoin. Yhtenä laajana määritelmänä aikuissosiaalityölle on, että se on täysi-ikäisten, yli 18-vuotiaiden asiakkaiden elämänkulkua vai- keuttavia tekijöitä tasaava ja poistava työ. Usein se on tarkoitettu yli 18-vuotiaille lapsettomille tai täysi-ikäisten lasten vanhemmille, mutta kuitenkin alle 65-vuotiaiden kanssa tehtävää työtä. Aikuis- sosiaalityöksi on myös määritelty lapsiperheiden vanhempien kanssa tehtävä työ, joilla ei ole tarvet- ta sosiaalihuoltolain tai lastensuojelulain mukaisiin palveluihin. (Juhila 2008a, 18; Juhila 2008b, 87;
Nummela 2011, 23; Väisänen & Hämäläinen 2008, 91.)
Aikuissosiaalityöstä puhuttaessa puhutaan usein perussosiaalityöstä, johon liitetään pääsääntöisesti työttömyys ja toimeentulotuen hakeminen. Toimeentulotuki on miellettykin keskeiseksi elementiksi aikuissosiaalityössä. (Liukko 2006, 8; Karjalainen 2017, 248). Toimeentulotuki on nähty sosiaali- työn sisällä kuitenkin enemmän työvälineenä, jonka avulla ihmisen mahdollisia muita sosiaalisia ongelmia on päästy auttamaan, kuin aikuissosiaalityön keskeisenä sisältönä (Kankainen 2012, 83).
Aikuissosiaalityö on kokenut viime aikoina muutoksia, joista suurimpana muutoksena on ollut pe- rustoimeentulotuen siirtyminen KELA:n ratkaistavaksi vuonna 2017. Kuntiin jäi täydentävä- ja en- nalta ehkäisevä toimeentulotuki. (Moisio 2016, 3; Laki toimeentulotuesta 14§.) Sisällöllinen kehit- täminen vauhdittui sen jälkeen, kun toimeentulotuen käsittely siirtyi sosiaalityöntekijöiltä etuus- käsittelijöille. (Karjalainen 2017, 248.)
Aikuissosiaalityön kuvataan keskittyvän aikuisväestöä koskeviin kysymyksiin. Kunnallisena perus- toimintana aikuissosiaalityöhön kuuluu aktivointi, sosiaalinen kuntoutus, kuntouttava työtoiminta, mielenterveystyö, tukiasumis- ja palveluasumis, asunnottomuustyö ja alue- ja yhdyskuntatyö. (Juhi- la 2008a, 44). Käsitteenä työikäisten sosiaalityö tai -palvelut rajaisi omaksi alueekseen työikäiset aikuiset, joka erottaisi gerontologisen sosiaalityön omakseen. (Karjalainen 2017, 248.) Asiakkuuden tiukkaa kategorisointia on kritisoitu sen tarkoituksenmukaisuudesta (Väisänen & Hämäläinen 2008, 92).
Viranomaisen ja asiakkaan kohtaaminen on aikuissosiaalityötä, jota ohjaavat sosiaalityön eettiset ohjeet, eri lait ja kunnallisen sosiaalityön hallinnolliset reunaehdot. Se on vuorovaikutuksellista, kohtaavaa, suunnitelmallista toimintaa, jossa asiakas tulee kuulluksi. (Nummela 2011, 13.) Yleisesti aikuissosiaalityö on yksilön ja yhteisöjen voimavaroja vahvistavaa työtä, joka keskittyy tosin enemmän yksilöön kuin yhteisöihin, koska sitä tehdään usein asiakkaan kanssa kahdestaan (Väisä- nen & Hämäläinen 2008a, 20, 97; Tanttu 2016, 35).
Aikuissosiaalityö ei ole universaalia toimintaa vaan tarveharkintainen palvelu, jossa tulee kuitenkin noudattaa asiakkaan aseman kannalta yhdenvertaisuusperiaatetta (Raunio 2011a, 29; Juhila 2008a, 20; Nummela 2011, 50; Haverinen, Kuronen & Pösö 2014, 10.). Aikuissosiaalityön määritelmissä on viitteitä vanhasta ja uudesta asiantuntijuudesta, jossa sosiaalityöntekijän rooli on muuttumassa asiakkaan elämäntilanteen tietäjästä yhteistyöntekijäksi, jolloin asiakaskin on asiantuntija (Juhila 2008a, 18). Yhteistoimijuus asiakkaan kanssa sisältää usein ratkaisunäkökulman ja vahvuuksien selvittämisen. (Tanttu 2016, 35; Nummela 2011, 60.)
Työskentelyn kohteena on usein asiakas ongelmineen, vaikka tiedetään, ettei yksilötasolla voi rat- kaista yhteiskunnan rakenteellisia ja poliittisia ongelmia. (Taina & Kotiranta 2017, 186; Juhila 2008b, 61) Samaan johtopäätökseen päätyy Leila Kankainen (2012, 107) lisensiaattitutkimukses- saan ja toteaa yksilöiden vastuulle jätettyjen yhteiskunnan rakenteellisten ongelmien vaativan sosi- aalityöntekijöitä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Tämä on sosiaalihuol- tolain mukaista rakenteellista sosiaalityötä, jonka tarkoituksena on tuottaa ja välittää tietoa asiak- kaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä sekä tehdä niihin pohjautuvia tavoitteellisia toimia ja ehdotuksia sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi. (Sosiaalihuoltolaki 2014, 7§)
Aikuissosiaalityö jäsentyy usein työn sisällön kautta. Aikuissosiaalityötä jaotellaan sisällön mukaan eri lähestymistapojen näkökulmasta. Niitä ovat: huollollinen sosiaalityö, muutostyö, byrokratiatyö, akuuttityö, professiotyö, psykososiaalinen työ, aktivointityö, kontrollityö, tunnetyö, palveluohjaus, verkostotyö, reflektiivinen työ ja metodinen sosiaalityö. Muutossosiaalityö ja huollollinen sosiaali- työ ovat kattokäsitteitä ammattikäytäntöinä, koska ne määrittävät sosiaalityön kohteen, tavoitteen ja arvot toisistaan eroavalla tavalla. (Karjalainen 2017, 249; Liukko 2006, 13 - 16.)
Aikuissosiaalityön määrittelyssä korostuvat kolmena elementtinä ongelma, tavoite ja välineet, jotka samalla kuvaavat ammatillista sosiaalityötä. Yksilö- tai perhelähtöinen, suunnitelmallinen työ ase- tettujen tavoitteiden saavuttamisessa ovat osa aikuisten kanssa tehtävää case work-työskentelyä, jonka on kehittänyt sosiaalityön pioneeri Mary Richmond. (Juhila 2008a, 16 - 20.) Sosiaalityön roo- li korostuu etenkin asiakkaiden kohdalla, jotka ovat monen eri toimijan palveluiden tarpeessa tai jotka ovat sosiaalihuoltolain mukaisesti erityistä tukea tarvitsevia (Pettersson 2016, 3).
Asiakkuuden alkamisen lähtökohtana on usein sosiaalinen ongelma, joku muu hoidettava asia tai yhteydenotto sosiaalihuoltolain mukaisen sosiaalihuollon tarpeen arvioimiseksi (Sosiaalihuoltolaki 35 §; Vaininen 2012, 120 - 172). Aikuissosiaalityössä selvitetään ensisijaisina tehtävinä asiakkaan elämäntilanne ja siihen vaikuttavat tekijät ja tehdään palvelutarpeen arviointi. Se on samalla sosiaa- lityön selvitys ja arvio sekä suunnitelmallinen muutostyö, johon sisältyy päihdekuntoutus-, akti- vointi- ja palvelusuunnitelmatyö (Kankainen 2012, 20). Sosiaalityön yhtenä tavoitteena on selvittää yhdessä asiakkaan kanssa polkua kohti työmarkkinoita tai koulutusta ja näin toimien vähentää riip- puvuutta viimesijaisesta etuudesta eli toimeentulotuesta.
Arviointi, suunnitelmallisuus, ja sosiaalinen kuntoutus, ovatkin yläkäsitteitä, jotka kuvaavat aikuis- ten kanssa tehtävää työtä ja ovat samalla johdonmukainen muutostyön ketju. Ne sisältävät syrjäy- tymiseen ja elämänhallintaan liittyvät ilmiöt. Aikuissosiaalityössä käytettävät työmenetelmät riip- puvat kysymyksistä, jotka yhdistävät erilaisia aikuisia. Palveluohjaus on sosiaalityön työote, osana muutostyön ketjua tai itsenäisenä työnä. (Karjalainen 2017, 247 - 248; Juhila 2008a, 20 - 24; Tanttu 2016, 35 - 36.)
Aikuissosiaalityön asiantuntijuusalueita ovat työn sisältöön pohjautuen oikeudellinen osaaminen, lakien tunteminen ja niiden soveltamisen osaaminen (Juhila 2008a, 25). Sosiaalityön ammattikäy- tännöt ovat yläkäsite työmenetelmille, työvälineille, työtaidoille ja työorientaatioille. Verkostotyö on yksi aikuissosiaalityössäkin käytetty työmenetelmä. Sosiaalityöntekijän välttämättömiä ja vaadit- tavia osaamisalueita ovat muun muassa asiakkaan tunnereaktion huomioon ottaminen ja kyky pitkä- jännitteiseen työskentelyyn. Ne ovat työtaitoja, jotka rakentavat ammatillisen työasenteen. Ammat- tikäytäntö konkretisoituu toiminnaksi työorientaation kautta. Ammattikäytäntö ja työorientaatio asettavat reunaehtoja käytettävissä oleville työmenetelmille ja -välineille. Muita reunaehtoja sosiaa- lityönä toteutuvassa toiminnassa ovat asiakasmäärät, vaihtuvat työntekijät, byrokratiaohjeistukset ja organisaatiokulttuuri. (Liukko 2006, 12.)
Aktivoinnista on tullut osa aikuissosiaalityön sisältöä osana aktiivista sosiaalipolitiikkaa. (Liukko 2006, 7). Viimeistään vuonna 2001 voimaan tullut laki kuntouttavasta työtoiminnasta on tuonut mukanaan aiempaan tiiviimmän yhteyden vähimmäisturvan ja työnteon välille. Aktivoinnin tavoite on lisätä työttömän asiakkaan vastuullistumista omasta ja läheistensä elämästä sekä parantaa työt- tömän asiakkaan työllistymisen mahdollisuuksia ja sitä kautta vähentää vähimmäisturvan tarvetta.
(Ala-Kauhaluoma 2005, 42; Juhila 2008b, 53.) Aktivoinnin myötä asiakastyössä painotetaan kun- touttavaa työtoimintaa ja työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua osana aikuissosiaali- työtä (Karjalainen 2017, 250).
Monet seuraavista sosiaalihuollon oikeusperiaatteista on vahvistettu sosiaalihuollon lainsäädännös- sä. Sosiaalihuoltoa koskevat oikeusperiaatteet pohjautuvat lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemas- ta ja oikeuksista (812/2000). Niiden toteutuminen asiakastyössä edellyttävät työntekijöiltä toimivaa, monialaista yhteistyötä. Analyysiin pohjautuvista tuloksista tarkastelen, että kuinka sosiaalioikeu- den sisältöön kuuluvan sosiaalihuollon oikeusperiaatteet toteutuvat aikuissosiaalityössä tehtävässä yhteistyössä tutkimukseni alueella.
2.2 Sosiaalihuollon oikeusperiaatteet monialaisessa yhteistyössä
Sosiaalihuollossa tehtävä työ pohjautuu lainsäädäntöön (Tuori & Kotkas 2016, 194). Lainmukai- suus ei ole aina tae oikeudenmukaisuudesta. Sosiaalihuollon työssä tehtävissä valinnoissa tarvitaan lain lisäksi vahvaa ammattietiikkaa, jota ohjaa eettiset periaatteet ja joissa on yhtymäkohtia sosiaa- lihuollon oikeusperiaatteisiin. Niihin kuuluu muun muassa asiakkaan yhdenvertaisuus, itsemäärää- misoikeus ja osallisuus, epäoikeudenmukaisten toimintatapojen ja käytäntöjen vastustaminen. (Ta- lentia 2017.)
Merkitykselliset, sosiaalihuoltoa koskevat oikeusperiaatteet on ryhmitelty seuraavasti (Tuori &
Kotkas 2016, 196.):
1. laajentavan tulkinnan kielto päätettäessä tahdosta riippumattomista toimenpiteistä tai etuuk- sien saajien valvonnasta
2. hakijalle myönteisen tulkinnan ensisijaisuus etuuspäätöksissä 3. tarveperiaate
4. asiakkaan itsemääräämisoikeus ja osallistuminen 5. asiakkaan integriteetin kunnioittaminen
6. yleisten sosiaalipalvelujen ensisijaisuus 7. asiakkaan omatoimisuuden edistäminen 8. ryhmätason osallistuminen ja vaikuttaminen 9. luottamuksellisuus.
Sosiaaliturvalainsäädännön ensisijaisena tavoitteena olevat toimintaperiaatteet perustuvat yksilön etuun. Palveluhenkisyys edellyttää, että toimenpiteiden tavoitteena tulee ensisijaisesti olla asiakkai- den palveleminen, eikä yhteisöllisten intressien toteuttaminen yksilöä vastaan. Palveluhenkisyyttä lähtökohtana on yksilöiden tai perheiden tarve. (Tuori & Kotkas 2016, 196.) Tämä näkyy myös ammatti - eettisissä ohjeissa, joissa työntekijää ohjataan arvioimaan kriittisesti myös oman organi- saation toimintatapoja, jos organisaation asettamien tavoitteiden perusteina olisi taloudelliset lähtö- kohdat. (Talentia 2017, 7.)
Myönteisen tulkinnan ensisijaisuus painottaa sitä, että työntekijän on omaksuttava ensisijaisesti hakijan kannalta myönteinen vaihtoehto, jos asiakkaan yksilöllisissä etuuspäätöksissä epäselvyyttä tai tilanne on muuten tulkinnanvarainen. Sosiaalihuoltojärjestelmä eroaa muista sosiaaliturvajärjes- telmistä tarveperiaatteellaan. Sosiaalietuuksia luodaan ja myönnetään niitä eniten tarvitseville, jol- loin esimerkiksi ihmisen tulot eivät ole esteenä palvelun saamiselle, jos hakijan yksilöllinen tarve tätä edellyttää. (Tuori & Kotkas 2016, 198.)
Sosiaalihuoltolain yleinen tavoite on edistää ihmisten osallisuutta. Sosiaalihuollon asiakaslain kes- keisin tavoite on taata asiakkaan oikeus osallistua häntä koskevien sosiaalihuollon palveluiden ja muiden toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Integriteettiperiaatteen noudattaminen tur- vaa asiakkaiden ihmisarvon, kulttuuritaustan, persoonallisuuden ja yksityisyyden. Tarkemmin in- tegriteettiperiaatteen noudattaminen sosiaalihuollossa toteutuu, kun kaikessa toiminnassa otetaan huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa. Sosiaalihuollon julkisuutta ja salassapitoa koskevia sääntelyjä ja näiden sovelta- mista ohjaavista periaatteista tärkein on luottamuksellisuus. (Sosiaalihuoltolaki; Tuori & Kotkas 2016, 192)
Sosiaalihuoltolaki on uudistettu vuonna 2014 ja siihen on määritelty aiempaa lakia selkeämmin asiakaslähtöisyys ja asiakkaan etu seitsemässä eri kohdassa. Myös alla luetellut palveluperiaatteet ja asiakkaan kokonaistilanne ja tavoitellut toimintatavat ovat aiempaan lakiin nähden tarkennettu. Asi- akkaan etua arvioitaessa on huomioitava, että miten eri toimintatavat ja ratkaisut parhaiten turvaa- vat:
1) asiakkaan ja hänen läheistensä hyvinvoinnin;
2) asiakkaan itsenäisen suoriutumisen ja omatoimisuuden vahvistumisen sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet.
3) tarpeisiin nähden oikea-aikaisen, oikeanlaisen ja riittävän tuen.
4) mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan.
5) kielellisen, kulttuurisen sekä uskonnollisen taustan huomioimisen.
6) toivomuksia, taipumuksia ja muita valmiuksia vastaavan koulutuksen, väylän työelämään sekä osallisuutta edistävän toiminnan.
7) asiakassuhteen luottamuksellisuuden ja yhteistoiminnan asiakkaan kanssa. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 4§; Lähteinen & Hämeen-Anttila 2017, 65, 67.)
Yhteistyön tiiviys ja toimivuus on niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin etu. Sosiaali- ja tervey- denhuollon välinen raja ei ole oikeudellisessa suhteessa ehdoton ja suunta on ollut sen madaltami- seen päin. Esimerkiksi mielenterveyslain mukaisia palveluita järjestetään niin sosiaalihuollon kuin terveydenhuollon alla. (Tuori & Kotkas 2016, 30 - 31.) Käytännöt palveluiden myöntäjästä vaihte- levat eri paikoin.
2.3 Yhteistyö osana työtä
Yhteistyö-prosessina on tutkimuksellisesti vielä osittain tutkimaton aihe. Käsitettä on määritelty erilaisin tavoin tai ei lainkaan. Yhteistyö on monimutkainen käsite, jota tulee määritellä, koska se ei ole itsestäänselvyys. (Aira 2012, 13.) Yhteistyö ja yhteistoiminta- käsitteitä käytetään usein limit- täin, vaikkakin Heikki Kaitalon ja George Wallsin pioneeritutkimus (1978, 12 - 14) sosiaali- ja ter- veydenhuollon kuntatason yhteistoiminnasta asettaa yhteistoiminnan yhteistyön yläkäsitteeksi. Yh- teistyön (engl. collaboration) käsitteelle ei ole englannin kielisissä tutkimuksissa yksiselitteistä mää- ritelmää, vaihtoehtoisia yhteistyötä käsittäviä termejä on muun muassa cooperation, jota on suo- mennettu myös yhteistoiminnaksi. Käsitteiden sisällöt vaihtelevat puhujan mukaan. (Williams &
Sullivan 2007, 16; Kaitalo & Walls 1978, 12 - 14; Mikkonen 2016, 11.)
Yhteistyön on kuvattu olevan toimintaa, joka muotoutuu ylhäältä alaspäin (top-down) tapahtuvan ohjauksen ja alhaalta ylöspäin (bottom-up) syntyvän organisoitumisen. Yhteistyö on kompleksinen kokonaisuus, koska siihen on usein liitetty odotuksia laadukkaimmista palveluista ja asiakaslähtöi- simmistä palveluista sekä palvelutuotannon kustannustehokkuudesta. Yhtenä syynä yhteistyön suo- sioon on myös huoli palvelujen rahoituspohjan kestävyydestä. Asiakaslähtöisyys näkyy yhteistyös- sä palvelujärjestelmän legitimiteetin näkökulmasta, antamalla kansalaiselle mahdollisuuden vaikut- taa ja täten edistää kansalaisyhteiskuntaa. (Jalonen ym. 2013, 285)
Yhteistyö on linkki organisaatioiden välillä, mutta myös ihmistenvälistä, suoraa sosiaalista vuoro- vaikutusta. (Kaitalo & Walls 1978, 13 - 14.) Ideaalitilanteessa yhteiselle keskustelulle sovitaan aika, paikka ja mahdollisuus, mutta joissakin yhteistyömalleissa osa tiimin jäsenistä tapaa asiakkaan ja tuo tiedot asiantuntijatiimin käsiteltäviksi. (Isoherranen 2005, 17)
Yhteistyön kuvataan tutkimuksissa tapahtuvan kasvokkain, vaikkakin se on nykyisin myös hajaan- tunutta, koska kehittynyt viestintäteknologia mahdollistaa etätyöskentelyn aiempaa paremmin. Tek- nologiavälitteistä yhteistyötä on tutkittu vähän, lähinnä sähköpostien ja kokousmuistioiden näkö- kulmasta. Hajautettu työskentely lisää epämuodollisuutta vuorovaikutuksessa, tasa-arvoista osallis- tumista ja hierarkian madaltumista, näiden tekijöiden odotetaan tekevän työskentelystä joustavam- paa ja innovatiivisempaa. (Aira 2012, 11 - 13.)
Nimenomaan toimivan yhteistyön prosessia väitöskirjassaan tutkinut Annaleena Aira (2012, 15) kuvaa prosessia monimutkaiseksi. Toimivan yhteistyön monimutkaisuuden vuoksi moniteoriainen lähestymistapa on tarkoituksenmukaisempi. Airan tutkimuksen teoria pohjautuu ihmisten välistä vuorovaikutusta käsittelevään teoriapohjaan, yhteistyötä käsitteleviin tutkimuksiin eri tieteenaloilla ja kolmanneksi teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen teoriapohjaan. Yhteistyön tutkimusperinne on keskittynyt yhteistyörakenteiden tutkimiseen. Yhteistyörakenteet ovat yhteistyön mahdollistajia, mutta eivät vielä takaa sen onnistumista.
Aira nimeää yhteistyön rakenteellisiksi edellytyksiksi muun muassa tehtävän vaatimukset, tavoittei- den selkeys, käytössä olevat resurssit, yksilöiden taidot ja kompetenssit, ryhmän ominaisuudet, or- ganisaatioiden ominaisuudet, roolien selkeys, valtaerot, odotusten täyttyminen, luottamus toimijoi- den välillä, maantieteellinen läheisyys, osapuolten sitoutuminen, työnjako, konfliktien hallinta sekä
johtamistekijät. Yhteistyöprosessi ei synny rakenteista, vaan se on toimintatapana kuitenkin vapaa- ehtoista, eli yhteistyön osapuolet joko tekevät tai jättävät toteuttamatta yhteistyötä omalla toimin- nallaan. Organisaatioiden välisessä yhteistyössä, toimijoina ovat eri organisaatioista tulevat ihmiset.
(Keyton, Ford & Smith 2008; Aira 2012, 16.)
Yhteistyöhön vaikuttavat monet tekijät, lopputulos ei välttämättä kerro yhteistyön onnistumisesta, jos käytettävät resurssit ja tietovarannot eivät ole riittäviä (Keyton, Ford & Smith 2008, 380). Yh- teistyö ei ole aina välttämättä positiivista, vaan voi aiheuttaa jännitteitä, joiden välillä työntekijät tasapainoilevat yhteistyötilanteissa. Keyton, Ford & Smith (2008) tunnistivat tutkimuksessaan neljä eri jännitettä, jotka toivat esiin näkökulman, että yhteistyön maksimointi ei välttämättä lisää sen toimivuutta. Jännitteet ovat yhteistyöstä saatavien hyötyjen ja siihen resursoitujen panosten välillä, jännite osapuolten identiteettien määrittelemisestä (keitä yhteistyön osapuolina ovat, organisaatiot vai henkilöt), jännite yhteistyön tuloksiin keskittymisen ja yhteistyöprosessiin keskittymisen välillä, jännite toimijoiden edustamien julkisen ja yksityisen sektorin välillä.
Yhteistyöstä saatavia tuloksia ja siihen investoitavia resursseja tuleekin tarkastella osana kokonai- suutta. Tutkimukset eivät ole pystyneet ottamaan kantaan, että mikä on yhteistyölle riittävä tai sopi- va määrä. Yhteistyö vie työaikaresursseja, mutta yhteistyön hyödyt ja siihen kulunut aika tulivat ilmi Airan tutkimuksessa. Tiiviin yhteistyön tuloksellisuus tuli ilmi kahden tai kolmen ihmisen väli- sessä vuorovaikutuksessa. (Aira 2012, 19, 129.)
Yhteistyötä on usein tutkittu vain toisen näkökulmasta, joka johtaa toisen osapuolen käsityksiin yhteistyöstä. Katja Mikkonen totesi lisensiaattitutkimuksessaan (2016, 17 - 18), että erityisesti Suomessa aikuissosiaalityön yhteistyötutkimus jäi kapeaksi. Sosiaalityössä tehtävää yhteistyötä on tutkittu usein terveydenhuoltoon kohdistuvana.
Yhteistyön edellytyksenä on nähty näkökulma, etteivät osapuolet pystyisi suoriutumaan tehtävästä yksin, jolloin ne alkavat arvostaa toistensa näkemyksiä, kysymyksiä ja ideoita (Peters & Manz 2007, 119), mutta näkemys on ristiriidassa monialaisen yhteistyö - näkökulman kanssa. Yhteistyötä saatetaan tehdä myös tilanteissa, joissa tavoitteeseen voitaisiin periaatteessa päästä yksinkin. Käy- tännössä yhteistyötä voivat päätyä tekemään ihmiset, jotka eivät erityisemmin arvosta toistensa nä- kemyksiä, kysymyksiä ja ideoita, ja yhteistyö voi silti onnistua kohtuullisen hyvin. Epäselvää on- kin, että mitä yhteistyö itseasiassa on ja mikä on riittävä yhteistyön taso. (Aira 2012, 16.)
Yhteistyön tavoite on saada ongelmaan yhdessä ratkaisu tai kehittämisen näkökulma. Yhteistyö on osa jokaisen arkea niin kotona, koulussa kuin työpaikallakin. Tietoa tulisikin saada lisää yhteistyös- tä, joka toimii eri organisaatioissa, maantieteellisesti tai ajallisesti erillään. (Mikkonen 2016, 18.) Yhteistyön kompleksisuudet lisääntyvät maantieteellisen alueen kasvaessa, koska se tuo yhteistyö- hön mukaan eri organisaatioiden työkulttuureja, toimialoja, ammattiryhmiä ja henkilöitä. Arja- Tuulikki Wilenin väitöstutkimus keskittyi luottamuksen ja epäluottamuksen merkitykseen yhteis- työssä. Luottamus yhteistyössä vahvistaa sitoutumista ja edistää tiedon tuottamista. Luottamus ja verkostot yhdistetään osaksi sosiaalista pääomaa, mutta myös osaksi symbolista pääomaa. (Wilen 2008, 9, 51-52.)
Työntekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa luottamuksen rakentumisesta tulee ongelma, jos luot- tamusta ei saavuteta yhteistyön alkuvaiheessa, osapuolet alkavat usein vältellä vuorovaikutusta ja työskennellä yksin yhteistyön sijaan. Vuorovaikutuksen toistuvuus tehostaa luottamuksen rakentu- mista. Yhteiset välitavoitteet ja niiden saavuttamisen arviointi ja tasapuolisista ratkaisuista keskus- teleminen lisäsivät Airan (2012, 132-133) tutkimuksen mukaan luottamusta työntekijöiden välillä.
Henkilöstön vaihdokset vaikuttavat myös luottamussuhteeseen, luottamus rakennetaan uudestaan henkilöstövaihdoksien jälkeen. Luottamus toiseen työntekijään voi olla myös institutionaalista, mut- ta silloin yhteistyö ei ole kehittynyt vuorovaikutussuhteeksi ja työntekijöiden välinen kontakti ei ole vahva.
Yhteistyö verkostoissa kytkeytyy Raija Väisäsen ja Juha Hämäläisen (2008, 96.) tutkimuksen mu- kaan kaikkiin aikuissosiaalityön työmuotoihin, kuten kuntouttavaan-, psykososiaaliseen- ja moni- kulttuuriseen sosiaalityöhön. Verkostojen kanssa tehtävä työ osa sosiaalityössä toteutettavaa monia- laista yhteistyötä ja myös työote. Verkostontyön keskiössä olevaa asiakasta tai perhettä kuvattiin viranomaiskielessä 1970-luvulla ongelmalähtöisesti moniongelmaiseksi. Tom Arnkil (1991, 23-25) käyttää verkostossa tehtävästä asiakastyöstä termiä moniasiakkuus. Termi kuvaa myös verkostotyön tavoitteena olevaa kokonaisuuden hallintaa. Asiakaslähtöisyys on verkostotyön lähtökohta, joka näkyy yhteisenä ongelman määrittelynä. Moniasiakkuus voi ilmentää myös useiden auttajatahojen yhtäaikaisen toiminnan ongelmallisuutta. Verkostojen toimintaan tuo haasteita verkoston yhteistyö, jos se ei toimi kasvotusten ja työtekijöiden vaihtuminen, koska asiakkuudet ovat usein pitkäaikaisia.
Asiakaslähtöisyys tulee olla keskiössä myös viranomaisista koostuvissa verkostoissa, jolloin asiak- kaan rooli on myös olla asiantuntijana, ei pelkästään asianosaisena (Virtanen 1999, 46).
Verkostotoiminta kehittyy vain, jos toimintaa pyritään kehittämällä parantamaan. Ajatuksena on ottaa opiksi, siitä mitä verkostossa on jo tehty aiemmin. Osallistujien todellinen motivaatio, verkos- toitumisen todellinen tarve ja edellytykset vaikuttavat verkoston onnistumiseen. Verkostotyö on samalla rakenteellista työtä, jonka avulla voidaan poistaa mahdollisia vääriä, toimintaa haittaavia uskomuksia ja samalla lisätä ”poliittista tahtoa”, jos ongelmaksi koettua asioita viedään julkiseen keskusteluun (Virtanen 1999, 44 - 46.) Monialainen verkosto tarvitsee johtajaa, mutta johtamisen lähtökohtana tulee olla hajautettu auktoriteetti ja kollektiivisen vastuun korostaminen, jotka ovat samalla verkoston vahvuus ja heikkous. (Uusikylä 1999, 62 - 63.)
Yhteistoiminnan ja yhteistyön käsitteitä voidaan jäsentää sosiaalisen vuorovaikutuksen teorian eri tasoina, jolloin niitä jaotellaan viiteen eri tasoon: tilanteessa oloon, sosiaaliseen vaikuttamiseen, kilpailuun, yhteistyöhön ja yhteistoimintaan. Vuorovaikutuksen eri tasot eivät ole pysyviä suhteita vaan niitä on tarkasteltu kokouksissa, palavereissa tai yksiköiden välisessä vuorovaikutuksessa.
Yhteistoiminnan puhe on me-henkistä, jonka mahdollistaa molemmin puolinen luottamus ja sitou- tuminen. Yhteistoiminnan kuvataan olevan korkeinta sosiaalisen vuorovaikutuksen tasoa, joka il- menee vain harvoin kohtaamisen hetkinä. Keskeinen tasoja erottava tekijä on toimijoiden valta suh- teessa toisiinsa, miten jaettu alue hahmottuu, miten sen eteen toimitaan ja miten yhteistyön osapuo- let positioidaan. (Mönkkönen 1996, 61; Mönkkönen & Roos 2010, 179 - 197; Mikkonen 2016, 15 - 16.)
Yhteistyöllä nähdään saavutettavan yhteisiä tavoitteita, joita tavoitellaan asiakkaan saaman hyödyn kannalta. Tavoitteiden löytäminen ja niihin pääseminen edellyttävät yhteistä työnjakoa ja sopimista.
Airan (2012, 129) tutkimuksen mukaan tavoitteellisuus on yhteistyön ydin, yhteinen toiminta ilman yhteistä tavoitetta ei ole yhteistyötä. Tavoitteellisuus lisää yhteistyön kontekstisidonnaisuutta. Sosi- aalityö on tavoitteellista ja suunnitelmallista työtä. Sosiaalityön vaikuttavuuden tutkiminen on yksi keino, jolla voidaan tuoda esiin asiakkaan saamaa hyötyä ja sitä, että millä tavoin esimerkiksi asia- kastyöprosessille asetetut tavoitteet on saavutettu. Verkoston kanssa tehtävä työ on yksi muutosme- kanismi, joka näkyy sosiaalityön vaikuttavuudessa. Erilaisten mittareiden käyttäminen konkretisoi asiakas prosessin. (Pesonen 2014, 2.)
Yhteistyön eri mallit kytkeytyvät toisiinsa ammatillisen kuntoutuksen näkökulmasta. Johanna An- dersson on havainnollistanut tutkijatiiminsä kanssa eri mallien kytkeytymistä rappusten muotoon,
alimmalla rappusella on tiedonvaihto, joka on yksinkertaisin yhteistyön muodoista. Toisena portaa- na on tapauskoordinointi, toimijoiden yhteiset kokoukset, moniammatilliset tiimit, kumppanuus, yhteissijainti ja ylimmällä portaalla on yhteinen budjetti. Tiedonvaihdon ja moniammatillisen tiimin eri mallien välinen yhteistyö tapahtuu organisaation mikrotasolla. Ylempää johtoa koskevat mallit kumppanuuden ja yhteisen budjetin välillä. Yhteistyöstä tulee kompleksisempaa, mitä yhtenäisem- pää toiminta on, esimerkiksi yhteinen budjetti ja yhteistilat. (Andersson ym. 2011, 4; Mikkonen 2016, 15 - 16.)
Yhteistyötä tehdään monenlaisista lähtökohdista. Eri lait velvoittavat, joko suoraan yhteistyöhön toimijoiden välillä tai yhteistyökäytäntöjen kautta, kuten virka-apu tai tiedoksiantovelvollisuus.
Asiakkaiden edun toteutumisen lähtökohdasta, jotta asiakkaan etu toteutuu ja hän saa tasa-arvoista palvelua asuinkunnasta riippumatta. Työn kehittämistarpeiden näkökulmasta, jotta ratkaisuja löytyi- si toistuviin ongelmiin, asiakkaiden ongelmien vaikeutumiseen tai palvelujen tarpeen jatkuvaan kasvuun. Yhteistyötä tehdään myös resurssien niukkuuden takia, päteviä työntekijöitä ei aina ole saatavilla, kireä kuntatalous ja palvelujen saamisen mahdottomuus pienessä kunnassa. Vallitseva käytäntö olla mukana yhteistyössä, vaikka hyödyn osuus olisikin pieni. (Wilen 2008, 9, 74 - 76.)
Yhteistyön on kuvattu olevan ”harakka tervatulla katolla”, joka tarkoittaa sitä, että yhteistyö ratkai- see ongelman ylhäällä ja aiheuttaa uuden ongelman toisaalla. Jalosen ym. hallinnon tutkimus keskit- tyi itseorganisoitumiseen ja ilmaantumiseen yhteistyössä. Jalonen ym. (2013, 288,297) esittivät ar- tikkelinsa pohjalta kehittämissuosituksen, jonka mukaan yhteistyössä tulisi käyttää sopimusohjaus- ta. Yksinkertaisessa sopimusohjauksessa käytetään selkeitä sääntöjä ja menettelytapoja. Monimut- kaisessa sopimusohjauksessa eri osapuolet tunnustavat keskinäisriippuvuussuhteensa. Sopimusoh- jauksen rakentuminen toimijoiden välille auttaa todennäköisemmin välttämään ”eskaloituvan eripu- ran” ja hyödyntämään kehittämispotentiaalia, jota työntekijöiden itseorganisoitumiseen ja ilmaan- tumiseen liittyy.
Paikkaaminen on ilmiö, joka tarkoittaa aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön toimimattoman ko- konaisuuden ja yhteistyötahon suhdetta. Kirsti Juhila (2008a, 46.) luonnehtii paikkaamisen olevan seuraus ongelmista julkisten palvelujen resurssoinnissa. Työntekijän oman osaamisen rajallisuuden myöntäminen voi olla este vuorovaikutukselle eri ammattikuntien edustajien välillä. Toisen työnte- kijän osaaminen voidaan nähdä korvaavaksi työksi, jota itse ennätä tehdä. Oman ammattitaidon arvostaminen on tärkeää, koska työntekijän oma ammatillinen epävarmuus voi olla este yhteistyön
toteutumiselle, koska se voi toimia esteenä vuorovaikutukselle. Toisen työntekijän osaamisen tar- peellisuus ja ammattitaidon paremmuus voi tuntua uhkaavan omaa ammatillisuutta ja pätevyyttä.
Hyvään vuorovaikutukseen pääseminen työntekijöiden välillä vaatii arvostusta omaa ammatillisuut- ta sekä toisen työntekijän ammatillisuutta kohtaan. (Mattila 2010, 110, Ojuri 1996.)
Yhteistyön tekeminen on myös kompleksista, koska siinä sovitetaan yhteen erilaiset professiot, ih- miset, näkökulmat, kehittämistarpeet, resurssit ja tavoitteet. (Wilen 2008, 9.) Sama päätelmä tuli myös Anna Ojurin (1996, 119) tutkimuksesta. Eri ammattiryhmiin kuuluvilla työntekijöillä on tut- kimuksen mukaan eroavaisuuksia tavoitteissaan. Niiden määrittäytymiseen vaikuttavat ammatilli- nen kulttuuri sekä organisaation asettamat vaateet. Kokonaistavoitteen asettamisessa toisiaan täy- dentävät näkemys erot eivät ole esteinä yhteistyölle, mutta ongelmaksi ilmeni huono tuntemus toi- sen työntekijän työtehtävistä ja työn tavoitteista. Yhteistyön onnistumiseksi tarvitaan myös erilli- syyden hallinnan taitoja.
Kiire haittaa vuorovaikutusta, koska sille on harvemmin määrävaatimuksia tai aikarajoja, joka tar- koittaa, että etusijalla on tehtävät, joissa on aikaraja. Ihmisten väliselle vuorovaikutukselle tulisi kuitenkin varata aikaa, koska riittämätön yhteistyö tarkoittaa ihmisten työskentelevän käytännössä yksin, jolloin yhteistyön synergiaedut jäävät pois. (Aira 2012, 144; Peters & Manz 2007, 124.)
Avoin ilmapiiri lisää tiedon jakamista eri ammattiryhmien välillä, se lisää keskustelua, joka auttaa tiedon jäsentämisessä. Tiedon jakaminen eri ammattiryhmien kesken lisää innovaatioiden kehitty- mistä, mutta myös työntekijöiden tuttuus lisää luottamusta ja yhteistyön sujuvuutta. (Mattila 2010, 112 - 113; Peters & Manz 2007, 124.) Yhteistyön pioneeritutkimuksessa on jo 1970-luvulla pohdit- tu, että ihmisten ollessa subjekteina sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, tulisi olla yhteistyöhön koh- distuvaa kasvua ja koulutusta sekä ryhmädynamiikan pelisääntöjä. (Kaitalo & Walls 1978, 13 - 14.) Yhteistyöhön tarvittavien taitojen oppiminen onkin osa nykyisiä opetussuunnitelmia. Yhteistyön tekeminen on verkkoyhteiskunnassamme välttämätöntä, se mahdollistaa tiedon kulun, toimintojen sujumisen ja prosessien etenemisen. Kilpailukyvyn säilyttäminen ja työn kehittäminen ovat myös yhteistyön tekemisen hyötyjä. (Wilen 2008, 9.)
Yhteistyö on osittain näkymätöntä, jos sitä ei kirjata asiakassuunnitelmiin tai sosiaalihuoltolain edellyttämään palvelutarvearvioon. Marja Koskenalho (2013, 159) tutki lisensiaattityössään espoo- laisten aikuissosiaalityön asiakkaiden asiakaskertomuksia, joista selvisi, että kertomuksissa ei käy-
tetä me-mainintoja asiakkaan, aikuissosiaalityöntekijän ja muiden viranomaistahojen yhteistyöstä.
Asiakaskertomuksista näkyi myös asiakkaiden luonnollisten tukiverkostojen heikkous.
2.3.1 Monialainen yhteistyö
Monialainen ja moniammatillinen - käsitteet kietoutuvat arkikielessä toisiinsa. (Katisko, Kolkka, Vuokila-Oikkone 2014, 10.) Monialainen yhteistyö -käsitteen käyttäminen pohjautuu tässä työssä sosiaalihuoltolain 41 pykälään (2014/1301), jossa ” Palvelutarpeen arvioimiseksi, päätösten teke- miseksi ja sosiaalihuollon toteuttamiseksi toimenpiteestä vastaavan sosiaalihuollon viranomaisen on huolehdittava siitä, että käytettävissä on henkilön yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävästi asian- tuntemusta ja osaamista. Sosiaalihuoltoa toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa siten, että sosiaalihuollon ja tarvittaessa muiden hallinnonalojen palvelut muodostavat asiakkaan edun mu- kaisen kokonaisuuden. Työntekijänon oltava tarpeen mukaan yhteydessä eriyhteistyötahoihin ja asiantuntijoihin sekä tarvittaessa henkilön omaisiin ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin siten kuin tässä laissa tarkemmin säädetään.” Monialaisuus on tiivistetysti eri ammattialojen välistä yh- teistyötä (Kokko & Veistilä 2016, 225).
Moniammatillinen yhteistyö on globaali ja asiakaslähtöinen suuntaus. Se on eri hallintoalojen ja ammattiryhmien välistä yhteistyötä. Käsite kuvaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- työssä kohdattavien häiriöiden laajuutta. Asiakkaiden häiriöiden syyt ovat moninaisia, jonka vuoksi niiden hoitamiseen ei enää riitä yhden tieteenalan viitekehys tai osaamisala. Tiedon ja osaamisen vaatimukset vaativat kokonaisvaltaisuutta, jota ei ole yhdellä työntekijällä. Asiakkaat ja heidän lä- heiset ovat osana yhteistyötä. Yhteen kootut, eri toimijoiden tieto ja osaaminen ovat holistisen lä- hestymistavan edellytys. (Isoherranen 2012, 10, 14.)
Moniammatillisuus liittyy ajatukseen, että ihminen on eri ulottuvuuksista tai osa‐ alueista koostuva kokonaisuus. Eri ammatit vastaavat osaamisellaan eri osa-alueidentarpeisiin ja ilmiöihin; esimerkik- si sosiaalityö sosiaalisen. (Kinni 2014, 21.) Kemppainen ym. (2012, 34) yhdistävät moniammatilli- seen yhteistyöhön edellisten lisäksi ammattilaisten pyrkimyksen mahdollisimman tasa-arvoisen päätöksentekoon. Moniammatillisella yhteistyöllä pyritään tavoittamaan asiakkaan tilanne mahdol- lisimman kokonaisvaltaisesti sen eri osa‐ alueiden kautta. Ideaalina on, Kaarin Isoherrasen (2005, 14) mukaan asiakaslähtöisyys lähtökohtana asiantuntijoiden tietojen ja taitojen integroinnissa.
Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaaminen on tilanne, jossa moniammatillisen yhteistyön arvo ja toimivuus mitataan (Pärnä 2012, 176.)
Moniammatillinen yhteistyö käsite on sateenvarjokäsite, jonka alle mielletään ainakin kolme erias- teista yhteistyönmuotoa. Sen alle kuuluvat moniammatillinen, rinnakkain tapahtuva työskentely asiakkaan kanssa. Asiantuntijoiden yhtenen käsitys, joka on muodostettu yhdessä keskustellen ja tavoite on räätälöity asiakaslähtöisesti. Kolmantena on yhteistyömuoto, jossa asiantuntijat rikkovat työskennellessään asiakaslähtöisesti ja sovitusti roolirajojaan, tavoitteenaan muodostaa yhteinen ymmärrys tilanteesta. Asiakkaan kanssa tehtävä työ luonnehtii usein moniammatillista yhteistyötä, mutta sitä tehdään myös strategisessa suunnittelussa, hallinnollisissa ratkaisuissa sekä asiakkaan ongelmien selvittämisessä asiakkaan verkoston kanssa. (Isoherranen 2005, 14, 17.)
Moniammatillinen, monitieteinen ja monitoimijainen työ ovat Malcom Paynen määritelmiä mo- niammatillisuudelle. Työ tarkoittaa tässä kontekstissa eri ammattiryhmien välistä vuorovaikutusta.
Eri toimijat tavallaan sopeuttavat roolejaan ja huomioivat toiset ammattiryhmät. Samalla tavoitteena on yhdistää vuorovaikutuksessa tietoja, taitoja, tehtäviä, kokemuksia ja toimivaltaa, jotta yhteisen päämäärän voi saavuttaa. Moniammatillisuus ei tarkoita sitä, että työntekijät mukauttaisivat osaami- sensa ammatillisiin rooleihinsa tai tietotaidon, tietopohjan tai organisaation velvollisuudet sopivaksi muiden ryhmien rooleihin, tietopohjaan tai heidän organisaatioiden tehtäviin. Roolien erottaminen johtaa rinnakkaiseen päätöksentekoon ja vaikuttaen askeleelta kohti integraatiota, jota monitieteelli- nen työ etsii. (Payne 2000, 9.)
Moniammatillisen yhteistyön käsitettä on käytetty 1980-luvun lopulta lähtien, Suomessa vakiintu- neemmin 1990-luvulta lähtien (Isoherranen 2005, 13). Jos yhteistyön käsite ei ole selkeä, ei mo- niammatillisuuskaan ole käsitteenä yksiselitteinen (Metteri 1996, 10), vaan pikemminkin epämää- räinen (Isoherranen 2005, 13). Se on dynaaminen ja jatkuvasti määrittyvä käsite. Organisaatioiden lisäksi yksittäisten työryhmien vuorovaikutustilanteet vaikuttavat sen sisältöön ja merkitykseen.
Käsitteen määrittelylle on kuitenkin tarve, koska sille ei ole yhtä merkitystä, jonka ihmiset tiedos- taisivat puhuessaan moniammatillisesta yhteistyöstä, vaan se on kuvaus tavasta tehdä töitä tai työ- menetelmä. Sitä on myös kuvattu organisoitumisen muotona ja kehitettävänä tavoitteena. (Pärnä 2012, 47 - 50, 168). Monitahoiselle käsitteelle on ominaista, että englannin kielessä käytetään yleensä käsitettä interprofessional collaboration, joka on suorana käännöksenä ammattien välinen
yhteistyö. Sen teoreettisina viitekehyksinä on ollut organisaatio-, sosiaalisen vaihdon-, tiimien- ja ryhmien kehitykseen liittyvät teoriat. (Isoherranen 2012, 14, 20; Pärnä 2012, 49.)
Dialogisuus ja siihen pyrkiminen on olennaista monialaisessa yhteistyössä. Se on työskentelyn ta- voite siinä missä yhteistyön lähtökohtana on asiakaslähtöisyys. Työntekijä on esimerkiksi monialai- sessa yhteistyötapaamisessa jatkuvassa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskusteluun osallistuvien kanssa. Pyrkimyksenä on samalla ottaa huomioon samassa tilassa olevat ja sosiaalinen konteksti.
Puhuja jättää puhuessaan tilaa vastaussanoille, joiden tarkoitus on avata uutta näkökulmaa puhutus- ta asiasta. Dialogisuuteen pääsemisessä auttavat myös keskustelun ulkoiset tekijät, kuten fyysinen ympäristö, huoneen lämpötila, huoneen äänieristys ja huonekalujen sijoittelu. Paikalla olevien ih- misten huomioinen työntekijän puhuessa, rohkaisee asiakasta aktivoitumaan ja olemaan osana kes- kustelua passiivisen kuuntelun sijaan. Dialogisuus ilmenee uuden, jaetun yhteisen ymmärryksen syntymisenä, jonka syntymisessä kaikkien äänet ovat olleet yhtä arvokkaita. (Seikkula & Arnkil 2008, 89 - 92.) Tom Arnkil ja Esa Eriksson (1999, 82 - 83) painottavat dialogisuuden syntymisessä aitoa moniäänisyyttä, jossa puhuja puhuu omasta näkökulmasta ja muut sovittavat vaikutelmaansa toisten näkökulmasta omaansa. Luottamuksellisen suhteen syntyminen on usein edellytys dialogi- suudessa. (Mönkkönen & Roos 2010, 163.)
Monialaisen yhteistyön haasteet ovat yhteistyöllekin ominaisia haasteita, ollen samalla myös ovat edellytys toiminnalle. Yhdessä työskentely vaatii eri alojen ammattilaisilta yhteisymmärrystä tai sopimusta kulttuurisista arvoista ja perusoletuksista, joiden puuttuminen voi näkyä ongelmina työn- tekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa ja viestinnässä (Ojuri 1996, 118), Isoherranen (2005, 17) lisää edellisiin työntekijän kyvyn jakaa tietoa ymmärrettävästi. Muita työskentelyperiaatteita ovat joustavat roolit, vastuukysymysten määrittely, yhteisen tiedon luomisen käytännöt sekä tiimityön että vuorovaikutustaitojen oppiminen. Sosiaalityön moniammatillisen yhteistyön edellytyksiä ovat organisaatiotasolla yhteistyön mahdollistavat rakenteet, toimiva johtamiskulttuuri, aika- ja henkilö- resurssit sekä työntekijöiden koulutus. Yhteistyön edellytyksiä ovat lisäksi yhteisen tavoitteen sel- keys, toisten työntekijöiden tunteminen, sitoutuminen prosessiin, säännöllisyys, vuorovaikutustai- dot, työnjaosta sopiminen sekä asiantuntijuus. Työntekijöillä tulee olla valmius sopeuttaa rooleja asiakaslähtöisesti tarvenäkökulmasta. Työntekijöiden välinen luottamus on yhteistyön onnistumisen kannalta oleellista. (Kokko & Veistilä 2016, 227; Pärnä 2012, 50; Isoherranen 2005, 17.)
Työntekijän saama koulutus ja asiantuntemus ovat osa työroolia. Erityisasiantuntemusta vaativa työ moniammatillisessa työskentelyssä miellettiin Auli Ojurin (1996, 121) kehitysvammaneuvolatoi- mintaa tutkineessa tutkimuksessa usein ristiriitaiseksi työn itsenäisyyden ihanteen, työntekemisen alusta loppuun itse ja oman vastuun rajoittamisesta näkökulmista. Ojurin tutkimuksessa tulivat myös ilmi työtekijän ja organisaation ristiriitaisuus, työntekijä ikään kuin puolitti itsensä, eri rooli oli käytössä asiakkaiden kanssa yksilöajoilla ja eri rooli tiimityöskentelyssä. Hierarkkisuus ja valta moniammatillisessa yhteistyössä korostuivat Ojurin tutkimuksessa epävirallisina normeina, tottu- muksina ja käytäntöinä ja kuvastivat samalla perinteisten ammattikuntien (lääkäreiden, sosiaalityön- tekijöiden ja psykologien) vahvaa asemaa ja arvostusta. Tämä näkyi työpaikalla parempina mahdol- lisuuksina olla suorassa yhteydessä ylempään johtoon tai parempia mahdollisuuksia hankkia sijai- sia.
Sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-aloilla työskentelevillä on puutteelliset taidot ja tiedot toimia yhteistyössä (Kemppainen ym. 2012). Monialainen yhteistyö on nykyisin osa eri alojen ope- tussuunnitelmia, joten Kemppaisen ym. (2012) esittämä kritiikki on aiheellinen huoli. Kemppaisen ym. (2012) tutkimuksen mukaan moniammatillisen yhteistyön muuntuminen sujuvaksi käytännöksi vaatii myös aikaa. Pärnän (2012, 167 - 168) viisivuotinen tutkimusjakso osoitti, että moniammatil- linen yhteistyö muuntui yhteistyön muodosta tavoitteesta oppimisprosessiksi ja sitä kautta käytän- nöksi.
Moniammatillisuuden ihanteen mukaiseen täydelliseen ja kokonaisvaltaisuuteen ihmisentilanteen arvioinnissa ei koskaan varmaankaan päästä. Organisaatiot ovat olemassa tiettyjä tarkoituksia var- ten, joka tarkoittaa, että kaikkia mahdollisia seikkoja ihmisen kokonaisuudesta ei ole mahdollista ottaa huomioon päätöksenteossa. Täydellisen asiakaslähtöisyyden tavoittelu on Riitta-Liisa Kinnin väitöskirjatutkimuksen (2014, 60.) mukaan retoriikkaa. Organisaatioilla ei ole mahdollisuuksia to- teuttaa ihmisten halujen ja tarpeiden mukaan räätälöityjä palveluja. On kuitenkin pyrittävä tuke- maan ja mahdollistamaan ihmisen toimijuutta niin pitkälle kuin on mahdollista.
Moniammatillisestä yhteistyöstä käytetään Suomessakin rinnakkaiskäsitteitä. Raija Väisänen &
Juha Hämäläinen (2008, 200) käyttävät moniammatillinen toimintatavan -käsitettä Moniammatilli- sen toimintatavan onnistuminen edellyttää sosiaalityön asiantuntijuuden syvempää ja laajempaa määrittelyä. Määrittelyn puuttuminen voi vaikuttaa heikentävästi sosiaalityön syvempään olemuk-
seen ja rajata sen sisältöä. Moniammatillinen toimintaympäristö nähdään hyvänä foorumina asian- tuntijuuskeskusteluille, joiden kautta voi syntyä sosiaalityölle uudenlaisia asiantuntijuussuhteita.
Vaikka lakisääteisyys kuvaa usein sosiaalityössä tapahtuvan monialaisen yhteistyön lähtökohtia, Katariina Pärnän (2012, 6) väitöstutkimuksen merkittävimpänä tuloksena on, että yhteistyön käyn- nistyminen vaatii yhteistyötarpeen tunnistamista ja tarpeesta viriävää yhteistyötahtoa. Tarvelähtöi- nen työskentely asiakastyössä on käytetty lähestymistapa kuntouttavassa sosiaalityössä, jossa palve- lutarve määrittää mitä palveluja on tarkoituksenmukaista käyttää. Sosiaalityöntekijä toimii palvelu- kokonaisuuden vastuuhenkilönä ja asiakkaan tukena. (Karjalainen 2017, 250; Liukko 2006, 105.)
Tavoitteellisuus on ominaista asiantuntijatyössä. Tavoitteellisuus on osa työntekijöiden yhteistyötä, mutta myös asiakkaan tilanteen tukemista. Yhdessä määritelty tavoite ei saa jäädä liian abstraktille tasolle, koska se ei tue toiminnan sisällöllistä suunnittelua, jolloin toteutumattomuus voi estää kehit- tymisen käytännön tasolla. Toinen merkittävä tutkimustulos Pärnän (2012, 167 - 168.) tutkimuk- sessa on toiminnan tavoitteellisuuden hahmottaminen, joka on prosessimaisesti etenevä käytäntö.
Tavoitteiden monitasoisuuden ymmärtäminen ja niiden konkretisointi ohjaavat yhteistyöprosessia ja mahdollistavat samalla toiminnan arvioinnin. Pärnä tarkoittaa monitasoisilla tavoitteilla yleisiä, toimintaa ohjaavia tavoitteita, kuten lakeja. Pilkotut tavoitteet ohjaavat paikallista toteutusta ja toi- mintakohtaiset tavoitteet ohjaavat konkreettista asiakastyön toteutumista.
Sosiaalityötä tehdään julkisissa konteksteissa, kuten kunnallisissa sosiaalitoimistoissa. Moniamma- tilliset areenat toimivat erityisen elämäntilanteen tai häiriön, kuten työttömyyden, rikollisuuden tai päihteiden käytön käsittelyssä ja hoitamisessa. (Juhila 2008a, 26; Mikkonen 2016, 14.) Asiakastyön yhteistoiminnallisuuden merkityksen tunnistaminen oli Pärnän tutkimuksen kolmanneksi keskeisin tulos. Moniammatillinen yhteistyö on prosessi, joka sisältää resurssien, vastuun ja osaamisen jaka- mista. Prosessin kehittäminen yhteistyössä helpottaa uusien yhteistyökäytäntöjen sisäistymistä ja juurtumista työyhteisöjen organisaatiokulttuureihin. (Pärnä 2012, 167)
Verkostotyö ja moniammatillinen tiimityö ovat sosiaalityössä yleisempiä moniammatillisen yhteis- työn toteutumisen ilmentymiä, joka tapahtuu usein asiakastyön tasolla. (Kokko & Veistilä 2016, 227). Moniammatillinen yhteistyö sekoitetaan välillä ammattilaisten, perinteiseen rinnakkain tapah- tuvaan työskentelyyn (Isoherranen 2012, 11). Verkosto koostuu yksiköistä, jotka tekevät saman asian ympärillä töitä. Monialaisuus ja moniammatillisuus ovat myös poikkihallinnollisia. Verkosto-
työn tarkoitus on asiakkaan edun ajaminen. Asiakas toimii useissa verkostoissa, jolloin hän joutuu ymmärtämään ja hallinnoimaan laajojakin verkostoja (Blomberg ym. 2016, 72.) Aikuissosiaalityön- tekijä hallinnoi asiakkuudessa olevan ihmisen verkostoa, mutta kenellä verkostossa on päävastuu, jos hänellä ei ole sosiaalityön asiakkuutta?
Luottamusta osana yhteistyötä väitöskirjassaan tutkineen Arja-Tuulikki Wilenin (2008, 87) tutki- mustuloksien mukaan luotettavan ryhmän tunnusmerkkejä ovat vuorovaikutuksen avoimuus ja tasa- arvoisuus, jotka mahdollistavat erilaiset ja myös eriävät mielipiteet. Epäluottamusta tunnettiin sosi- aalialan työntekijöitä kohtaan. Sosiaalialan työntekijät epäilivät poliisien, lääkäreiden, sairaankuljet- tajien tai sairaanhoitajien kompetenssia, ammattitaitoa ja erityisesti kykyä toimia oikeinerilaisissa toisen toimialan tehtäviin liittyvissä asiakastilanteissa.
2.4 Aiemmat tutkimukset aikuissosiaalityön yhteistyöstä
Aikuissosiaalityön yhteistyön ulottuvuuksia on tutkinut Katja Mikkonen (2016, 4, 95). Lähijohta- jien näkökulmaa tarkastelevan lisensiaattityön aineisto (n=13) oli kerätty kolmessa ryhmäfokuskes- kustelussa. Yhteistyö nähtiin välttämättömänä ja sitä määrittivät asiakastyön tarpeet. Aikuissosiaali- työn yhteistyötä estäviä ja edistäviä tekijöitä oli kategorisoitu. Yhteistyötä estäviä tekijöitä olivat kiire, ”siiloutuminen” ja epäselvyydet strategiassa, visiossa ja tavoitteissa. Edistäviä tekijöitä oli asiakaslähtöisyys, yhteinen tavoite, lähijohto, luottamus ja fyysinen läheisyys.
Pasi-Heikki Ranniston ja Sanna Tuurnaksen (2015) toimintatutkimus käsitteli moniammatillisuutta julkisten palvelujen tuottamisessa. Moniammatillisuus on osa julkisia palveluita, vaikka vieläkin on yleisesti hyväksyttyä palvelujen hahmottaminen yksittäisten ongelmien ja ammattikuntien kautta.
Toimintaympäristöjen muutokset vaikuttavat moniammatilliseen yhteistyöhön, jonka tulevaisuuden haasteina ovat ennakoimattomuus ja kompleksisuus, joista esimerkkeinä ovat profession kieli, toi- minnan hahmotus ja työssä toteutettavien arvojen ristiriidat. Yksilötason vuorovaikutuksen merki- tys moniammatillisessa yhteistyössä on kompleksinen ja ratkaiseva, huonot henkilökemiat voivat aiheuttaa vetäytymistä ammattilaisnäkemysten taakse, jolloin asiakkaan tai verkoston etu tavoittee- na ei pääse toteutumaan. Asiakaslähtöisyyttä ja uudentyyppistä yhteistyötä tarvitaan monimutkais- ten palveluprosessien tuottamiseen, jossa korostuvat oikea-aikaiset palvelut ja asiakkaan kohtaami- nen. (Rannisto &Tuurnas 2015, 263 - 268.)
Koulutustason nousu ja teknologian kehittyminen ovat vaikuttaneet tiedon saamiseen, jonka seu- rauksena tapahtunut yksilöllistyminen aiheuttaa kompleksisyytta palveluihin, joita on aiemmin mää- ritetty kollektiivisina ja yhdenmukaisina. Asiakkaiden palvelujen tarve tulisi lähteä hänestä eikä siitä mitä yhteiskunta tarjoaa asiakkaalle tai mitä poliitikot resursoivat tai hallinnot kanavoivat ja ammattilaiset tuottavat. (Rannisto & Tuurnas 2015, 272.)
Työnjako työparityöskentelyssä työvoimahallinnon työtekijän kanssa ei ole välttämättä tarkasti ra- jattu. Satu Vainisen väitöskirjatutkimuksessa (2011, 154 - 159) sekä työvoimahallinnon työvoima- ohjaaja että sosiaalityöntekijä mielsivät työtehtävikseen samoja toimintarooleja ja tehtäviä, esimer- kiksi elämäntilanteen kartoittamisen sekä koordinaattorin toimintaroolin. Osa päällekkäin menevistä toimintarooleista selittyy käytetyillä käsitteillä, joissa sisältö ei vastaa käsitteen nimeä, esimerkiksi kokonaistilanteen vastuu asiakasprosessissa tarkoitti työvoimaohjaajalle työvoimahallinnon mah- dollistamia työllistämistoimenpiteitä ja niihin liittyvää selvittelyä ja järjestelyä ja sosiaalityönteki- jälle vastuuta asiakkaan ja perheen kokonaistilanteen selvittelyssä sekä palvelutarpeen arviointi en- nen työvoimahallinnon vastuulla olevien toimenpiteiden aloittamista. Toisaalta päällekkäisyydet ovat luonnollinen osa asiakasprosessia, koska työvoimaohjaaja on työparina keskeisissä asiakastyö- prosessin vaiheissa. Asiakasprosessin eteneminen eriyttää työntekijöiden tehtävänkuvat selkeäm- miksi, mutta yhteistapaamiset koettiin työvoimaohjaajien osalta tärkeinä tiedon saamisen näkökul- masta.
Sosiaalityöntekijöiden ja organisaatioiden välistä yhteistyötä nuorten palveluissa tutkittiin Kaisa- Elina Hotarin ja Anna Metterin (2010, 11) kehittämisprojektissa. Yhteistyö jäsennetään kolmivai- heiseksi prosessiksi: Aloitus, jatkuminen ja lopettaminen. Keskeisiä toimintamalleja yhteistyön aloituksessa ei ole, koska asiakkaan yksilöllinen kokonaistilanne tai yksilöllinen- avun tai hoivan tarve määrittelevät yhteistyön aloittamisen. Aloittaminen ja lopettaminen- prosessinvaiheissa pide- tään monialaisia yhteistyöpalavereja, joita määrittävät työntekijöiden organisaatiot. Asiakkaan pal- velujen jatkuvuus tulee taata organisaatioiden verkostoissa. Yhteistyön keskeisiä asioita olivat tie- donkulun parantaminen, sovittuun asiakasvastuuseen sitoutuminen organisaation vaihtuessa ja toi- mivista yhteistyön työnjaon käytännöistä kiinni pitämisen.
Moniammatillisen yhteistyön kehittämisen haasteita ja edellytyksiä sosiaali- ja terveysalalla tutkinut Kaarina Isoherranen (2012, 5) edellyttää päätöksiä myös yhteiskunnallisilta ja poliittisilta päättäjil- tä. Organisaatio ja sen johto tarvitsevat tukea ja tavoitteita yhteisen näkemyksen lisäksi. Organisaa-
