Aikuissosiaalityön käsite ei ole täsmällinen, koska työn sisällöistä ja asiakasryhmistä ei ole yleistä tai yhtäläistä määritelmää (Taina & Kotiranta 2014, 179; Blomgren & Kivipelto 2012, 4). Lisäksi yhteiskunnalliset poliittisideologiset kehityssuunnat ohjaavat aikuissosiaalityötä suuntaan, jotka eivät kaikilta osin kohtaa sosiaalityön arvomaailmaa. Edellä mainitut asiat voivat tuottaa ristiriitoja ammatillisiin käytäntöihin (Kankainen 2012, 107) Aikuissosiaalityö määrittyy heterogeenisenä, alueellisena rakentuen paikallisesti organisaatioissa ja niiden toimintakulttuureissa. Jäsentymättö-myyteen vaikuttaa toimintaohjelman puuttuminen. Tämä näkyy haasteena mitata aikuissosiaalityön tavoitteita ja vaikuttavuutta (Blomgren & Kivipelto 2012, 15; Kankainen 2012, 63 - 64; Väisänen &
Hämäläinen 2008, 92 - 93). Aikuissosiaalityön laaja-alaisuus, hajanaisuus ja käsitteen epämääräi-syys vaikuttavat tietämättömyyteen aikuissosiaalityön sisällöstä. Mielikuva hajanaisesta kokonai-suudesta, johtuu aikuisten palvelujen monimuotoisuudesta. (Taina & Kotiranta 2014, 186; Juhila 2008a, 15 - 26.)
Haluan tällä Pro gradu - tutkielmalla tuoda esiin aikuissosiaalityön sisältöä ja siinä tehtävää monia-laista yhteistyötä. Kuvaan tässä tutkielmassa aikuisten kanssa tehtävää sosiaalityötä kunnallisessa toimintaympäristössä. Muita sosiaalityön areenoita ovat terveydenhuollon sosiaalityö, valtion palve-luksessa tehtävä sosiaalityö, yksityisissä yrityksissä esimerkiksi erilaisissa kuntoutuspalveluissa- ja järjestöissä tehtävä työ.
Kunnallisen aikuissosiaalityön sisällöt vaihtelevat kunnittain, riippuen siitä tehdäänkö sitä yhden-nettynä vai eriytettynä. Yhdennetty sosiaalityö on yleisempää pienillä paikkakunnilla, jolloin työn-tekijän vastuulla voi olla kaikki hallinnosta asiakastyöhön (Blomgren & Kivipelto 2012, 15.) Yh-dennetty työskentely ei mahdollista syvempää erikoistumista asiakkaan ongelmiin suhteessa eriytet-tyyn työhön. Yhteisösosiaalityön asiakkuus perustuu asiakkaan asuinalueeseen, ei niinkään ikään.
(Juhila 2008c, 84 - 85; Raunio 2009, 47 - 49.)
Sosiaalityö jaetaan usein elämänkaarimallin mukaan, joka tarkoittaa jaon tapahtuvan asiakkaan iän tai avun tarpeen mukaan esimerkiksi lapsi-, aikuis- ja vammaissosiaalityöhön. Jaottelua tehdään myös hallinnollisiin, asiakasryhmittäisiin ja lakeihin perustuen etuuskohtaisiin. (Juhila 2008c, 84 - 85; Raunio 2009, 47 - 49.) Jaot eivät välttämättä ole selkeästi jaoteltu, aikuiset sosiaalityön
asiak-kaat eivät ole kaikki lapsettomia, ei- vammaisia tai toisin päin vammaisen, alaikäisen lapsen per-heen äiti ei olisi perhe- tai vammaissosiaalityön asiakas. Elämäntilanteeseen perustuva jako tarkoit-taa myös työntekijän vaihtumista automaattisesti elämäntilanteen muuttuessa. (Juhila 2008a, 18 - 19; Juhila 2008c, 84.)
Ikävaihemäärittelyn mukaan aikuissosiaalityön asiakkaat ovat iältään pääosin myöhäisnuoruudessa, varhaisaikuisuudessa, elämän keskivuosikymmenissä, ydinkeski-iässä, myöhemmässä keski-iässä tai varhaisvanhuudessa. Ikämääritelmä auttaa ymmärtämään sitä, että aikuissosiaalityön asiakkaiden sosiaaliset ongelmat ja tarpeet voivat siis olla hyvin monimuotoisia, sillä kyseiset ikävaiheet katta-vat pisimmän ajan ihmisen elämästä. (Väisänen 2007, 168.)
Aikuissosiaalityön käsitettä on määritelty myös eräänlaisella poissulkemismenetelmällä: aikuissosi-aalityö on sitä, mitä muut palvelut eivät ole. Aikuissosiaikuissosi-aalityön on sanottu olevan kunnan hyvin-voinnin ja pahoinhyvin-voinnin tilaa aistiva tuntosarvi (Nummela 2011, 152). Tämä korostaa samalla ai-kuissosiaalityön viimesijaisuutta ja sitä, että sosiaalityön asiakkaiksi päätyvät ne, jotka eivät ole muualle palvelujärjestelmään sopineet tai ovat sieltä jo poistuneet. Sosiaalityö paikantuu Pohjois-maisessa hyvinvointivaltiossa viimesijaiseksi toiminnaksi. (Taina & Kotiranta 2014, 185; Raunio 2011a, 29.)
Sosiaalityön asema suhteessa muihin professioihin ei ole välttämättä selkeä eikä yhteiskunnallinen asema ole helppo. Sosiaalityön on pitänyt perustella itseään ja tarpeellisuuttaan. Yhtenä syynä tähän on ollut olla soveltavana alana vahvojen alojen, kuten lääketieteen ja oikeustieteen ”välissä”.
(Blomgren ym. 2016, 147.) Sosiaalityötä tarkastellaan sen kontekstista käsin, mutta sen vaikutta-vuutta on hankala mitata kausaalisuuden takia (Kivipelto ym. 2013, 20 - 21).
Aikuissosiaalityön asiakkaaksi päätyminen vaatii asiakkaalta aktiivisuutta eikä sosiaalityö tavoita läheskään aina niitä ihmisiä, jotka tarvitsisivat sosiaalityön palveluja. Asiakkaat eivät välttämättä ole tietoisia oikeuksistaan, tämä on osaksi myös palvelujärjestelmän syy, koska se ei tuo niitä esille.
Asiakkaan tarvitsema tieto aikuissosiaalityön palveluista on osittain hänen oman aktiivisuutensa varassa. Myös tiedot eri etuuksista ja asiakkaan oikeuksista on asiakkaan osattava itse hakea.
(Nummela 2011, 8, 137; Blomberg ym. 2016, 5, 69.)
Elämänhallinnan edistäminen ja yhteiskuntaan integroiminen vaativat suunnitelmallista ja tavoit-teellista asiakastyötä yhteistyössä asiakkaan verkostojen kanssa. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on erittäin tärkeää, jotta asiakkaan edun mukainen kokonaisuus ja sen mukaan sovitut suunnitelmat toteutuvat. (Väisänen & Niemelä 2008, 19.)
Aikuissosiaalityön lainsäädännöllinen menettely on vielä osittain selkeytymätöntä, joka vaikuttaa myös asiakkuus- käsitteen jäsentymättömyyteen, joka voi olla syynä siihen, että kunnat määrittele-vät aikuissosiaalityön asiakkuuden piiriin kuuluvat ihmiset eri tavoin. Yhtenä laajana määritelmänä aikuissosiaalityölle on, että se on täysi-ikäisten, yli 18-vuotiaiden asiakkaiden elämänkulkua vai-keuttavia tekijöitä tasaava ja poistava työ. Usein se on tarkoitettu yli 18-vuotiaille lapsettomille tai täysi-ikäisten lasten vanhemmille, mutta kuitenkin alle 65-vuotiaiden kanssa tehtävää työtä. Aikuis-sosiaalityöksi on myös määritelty lapsiperheiden vanhempien kanssa tehtävä työ, joilla ei ole tarvet-ta sosiaalihuoltolain tarvet-tai lastensuojelulain mukaisiin palveluihin. (Juhila 2008a, 18; Juhila 2008b, 87;
Nummela 2011, 23; Väisänen & Hämäläinen 2008, 91.)
Aikuissosiaalityöstä puhuttaessa puhutaan usein perussosiaalityöstä, johon liitetään pääsääntöisesti työttömyys ja toimeentulotuen hakeminen. Toimeentulotuki on miellettykin keskeiseksi elementiksi aikuissosiaalityössä. (Liukko 2006, 8; Karjalainen 2017, 248). Toimeentulotuki on nähty sosiaali-työn sisällä kuitenkin enemmän työvälineenä, jonka avulla ihmisen mahdollisia muita sosiaalisia ongelmia on päästy auttamaan, kuin aikuissosiaalityön keskeisenä sisältönä (Kankainen 2012, 83).
Aikuissosiaalityö on kokenut viime aikoina muutoksia, joista suurimpana muutoksena on ollut pe-rustoimeentulotuen siirtyminen KELA:n ratkaistavaksi vuonna 2017. Kuntiin jäi täydentävä- ja en-nalta ehkäisevä toimeentulotuki. (Moisio 2016, 3; Laki toimeentulotuesta 14§.) Sisällöllinen kehit-täminen vauhdittui sen jälkeen, kun toimeentulotuen käsittely siirtyi sosiaalityöntekijöiltä etuus-käsittelijöille. (Karjalainen 2017, 248.)
Aikuissosiaalityön kuvataan keskittyvän aikuisväestöä koskeviin kysymyksiin. Kunnallisena perus-toimintana aikuissosiaalityöhön kuuluu aktivointi, sosiaalinen kuntoutus, kuntouttava työtoiminta, mielenterveystyö, tukiasumis- ja palveluasumis, asunnottomuustyö ja alue- ja yhdyskuntatyö. (Juhi-la 2008a, 44). Käsitteenä työikäisten sosiaalityö tai -palvelut rajaisi omaksi alueekseen työikäiset aikuiset, joka erottaisi gerontologisen sosiaalityön omakseen. (Karjalainen 2017, 248.) Asiakkuuden tiukkaa kategorisointia on kritisoitu sen tarkoituksenmukaisuudesta (Väisänen & Hämäläinen 2008, 92).
Viranomaisen ja asiakkaan kohtaaminen on aikuissosiaalityötä, jota ohjaavat sosiaalityön eettiset ohjeet, eri lait ja kunnallisen sosiaalityön hallinnolliset reunaehdot. Se on vuorovaikutuksellista, kohtaavaa, suunnitelmallista toimintaa, jossa asiakas tulee kuulluksi. (Nummela 2011, 13.) Yleisesti aikuissosiaalityö on yksilön ja yhteisöjen voimavaroja vahvistavaa työtä, joka keskittyy tosin enemmän yksilöön kuin yhteisöihin, koska sitä tehdään usein asiakkaan kanssa kahdestaan (Väisä-nen & Hämäläi(Väisä-nen 2008a, 20, 97; Tanttu 2016, 35).
Aikuissosiaalityö ei ole universaalia toimintaa vaan tarveharkintainen palvelu, jossa tulee kuitenkin noudattaa asiakkaan aseman kannalta yhdenvertaisuusperiaatetta (Raunio 2011a, 29; Juhila 2008a, 20; Nummela 2011, 50; Haverinen, Kuronen & Pösö 2014, 10.). Aikuissosiaalityön määritelmissä on viitteitä vanhasta ja uudesta asiantuntijuudesta, jossa sosiaalityöntekijän rooli on muuttumassa asiakkaan elämäntilanteen tietäjästä yhteistyöntekijäksi, jolloin asiakaskin on asiantuntija (Juhila 2008a, 18). Yhteistoimijuus asiakkaan kanssa sisältää usein ratkaisunäkökulman ja vahvuuksien selvittämisen. (Tanttu 2016, 35; Nummela 2011, 60.)
Työskentelyn kohteena on usein asiakas ongelmineen, vaikka tiedetään, ettei yksilötasolla voi rat-kaista yhteiskunnan rakenteellisia ja poliittisia ongelmia. (Taina & Kotiranta 2017, 186; Juhila 2008b, 61) Samaan johtopäätökseen päätyy Leila Kankainen (2012, 107) lisensiaattitutkimukses-saan ja toteaa yksilöiden vastuulle jätettyjen yhteiskunnan rakenteellisten ongelmien vaativan sosi-aalityöntekijöitä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Tämä on sosiaalihuol-tolain mukaista rakenteellista sosiaalityötä, jonka tarkoituksena on tuottaa ja välittää tietoa asiak-kaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä sekä tehdä niihin pohjautuvia tavoitteellisia toimia ja ehdotuksia sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi. (Sosiaalihuoltolaki 2014, 7§)
Aikuissosiaalityö jäsentyy usein työn sisällön kautta. Aikuissosiaalityötä jaotellaan sisällön mukaan eri lähestymistapojen näkökulmasta. Niitä ovat: huollollinen sosiaalityö, muutostyö, byrokratiatyö, akuuttityö, professiotyö, psykososiaalinen työ, aktivointityö, kontrollityö, tunnetyö, palveluohjaus, verkostotyö, reflektiivinen työ ja metodinen sosiaalityö. Muutossosiaalityö ja huollollinen sosiaali-työ ovat kattokäsitteitä ammattikäytäntöinä, koska ne määrittävät sosiaalisosiaali-työn kohteen, tavoitteen ja arvot toisistaan eroavalla tavalla. (Karjalainen 2017, 249; Liukko 2006, 13 - 16.)
Aikuissosiaalityön määrittelyssä korostuvat kolmena elementtinä ongelma, tavoite ja välineet, jotka samalla kuvaavat ammatillista sosiaalityötä. Yksilö- tai perhelähtöinen, suunnitelmallinen työ ase-tettujen tavoitteiden saavuttamisessa ovat osa aikuisten kanssa tehtävää case work-työskentelyä, jonka on kehittänyt sosiaalityön pioneeri Mary Richmond. (Juhila 2008a, 16 - 20.) Sosiaalityön roo-li korostuu etenkin asiakkaiden kohdalla, jotka ovat monen eri toimijan palveluiden tarpeessa tai jotka ovat sosiaalihuoltolain mukaisesti erityistä tukea tarvitsevia (Pettersson 2016, 3).
Asiakkuuden alkamisen lähtökohtana on usein sosiaalinen ongelma, joku muu hoidettava asia tai yhteydenotto sosiaalihuoltolain mukaisen sosiaalihuollon tarpeen arvioimiseksi (Sosiaalihuoltolaki 35 §; Vaininen 2012, 120 - 172). Aikuissosiaalityössä selvitetään ensisijaisina tehtävinä asiakkaan elämäntilanne ja siihen vaikuttavat tekijät ja tehdään palvelutarpeen arviointi. Se on samalla sosiaa-lityön selvitys ja arvio sekä suunnitelmallinen muutostyö, johon sisältyy päihdekuntoutus-, akti-vointi- ja palvelusuunnitelmatyö (Kankainen 2012, 20). Sosiaalityön yhtenä tavoitteena on selvittää yhdessä asiakkaan kanssa polkua kohti työmarkkinoita tai koulutusta ja näin toimien vähentää riip-puvuutta viimesijaisesta etuudesta eli toimeentulotuesta.
Arviointi, suunnitelmallisuus, ja sosiaalinen kuntoutus, ovatkin yläkäsitteitä, jotka kuvaavat aikuis-ten kanssa tehtävää työtä ja ovat samalla johdonmukainen muutostyön ketju. Ne sisältävät syrjäy-tymiseen ja elämänhallintaan liittyvät ilmiöt. Aikuissosiaalityössä käytettävät työmenetelmät riip-puvat kysymyksistä, jotka yhdistävät erilaisia aikuisia. Palveluohjaus on sosiaalityön työote, osana muutostyön ketjua tai itsenäisenä työnä. (Karjalainen 2017, 247 - 248; Juhila 2008a, 20 - 24; Tanttu 2016, 35 - 36.)
Aikuissosiaalityön asiantuntijuusalueita ovat työn sisältöön pohjautuen oikeudellinen osaaminen, lakien tunteminen ja niiden soveltamisen osaaminen (Juhila 2008a, 25). Sosiaalityön ammattikäy-tännöt ovat yläkäsite työmenetelmille, työvälineille, työtaidoille ja työorientaatioille. Verkostotyö on yksi aikuissosiaalityössäkin käytetty työmenetelmä. Sosiaalityöntekijän välttämättömiä ja vaadit-tavia osaamisalueita ovat muun muassa asiakkaan tunnereaktion huomioon ottaminen ja kyky pitkä-jännitteiseen työskentelyyn. Ne ovat työtaitoja, jotka rakentavat ammatillisen työasenteen. Ammat-tikäytäntö konkretisoituu toiminnaksi työorientaation kautta. AmmatAmmat-tikäytäntö ja työorientaatio asettavat reunaehtoja käytettävissä oleville työmenetelmille ja -välineille. Muita reunaehtoja sosiaa-lityönä toteutuvassa toiminnassa ovat asiakasmäärät, vaihtuvat työntekijät, byrokratiaohjeistukset ja organisaatiokulttuuri. (Liukko 2006, 12.)
Aktivoinnista on tullut osa aikuissosiaalityön sisältöä osana aktiivista sosiaalipolitiikkaa. (Liukko 2006, 7). Viimeistään vuonna 2001 voimaan tullut laki kuntouttavasta työtoiminnasta on tuonut mukanaan aiempaan tiiviimmän yhteyden vähimmäisturvan ja työnteon välille. Aktivoinnin tavoite on lisätä työttömän asiakkaan vastuullistumista omasta ja läheistensä elämästä sekä parantaa työt-tömän asiakkaan työllistymisen mahdollisuuksia ja sitä kautta vähentää vähimmäisturvan tarvetta.
(Ala-Kauhaluoma 2005, 42; Juhila 2008b, 53.) Aktivoinnin myötä asiakastyössä painotetaan kun-touttavaa työtoimintaa ja työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua osana aikuissosiaali-työtä (Karjalainen 2017, 250).
Monet seuraavista sosiaalihuollon oikeusperiaatteista on vahvistettu sosiaalihuollon lainsäädännös-sä. Sosiaalihuoltoa koskevat oikeusperiaatteet pohjautuvat lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemas-ta ja oikeuksisasemas-ta (812/2000). Niiden toteutuminen asiakastyössä edellyttävät työntekijöiltä toimivaa, monialaista yhteistyötä. Analyysiin pohjautuvista tuloksista tarkastelen, että kuinka sosiaalioikeu-den sisältöön kuuluvan sosiaalihuollon oikeusperiaatteet toteutuvat aikuissosiaalityössä tehtävässä yhteistyössä tutkimukseni alueella.