Monialainen yhteistyö

Monialainen ja moniammatillinen - käsitteet kietoutuvat arkikielessä toisiinsa. (Katisko, Kolkka, Vuokila-Oikkone 2014, 10.) Monialainen yhteistyö -käsitteen käyttäminen pohjautuu tässä työssä sosiaalihuoltolain 41 pykälään (2014/1301), jossa ” Palvelutarpeen arvioimiseksi, päätösten teke-miseksi ja sosiaalihuollon toteuttateke-miseksi toimenpiteestä vastaavan sosiaalihuollon viranomaisen on huolehdittava siitä, että käytettävissä on henkilön yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävästi asian-tuntemusta ja osaamista. Sosiaalihuoltoa toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa siten, että sosiaalihuollon ja tarvittaessa muiden hallinnonalojen palvelut muodostavat asiakkaan edun mu-kaisen kokonaisuuden. Työntekijänon oltava tarpeen mukaan yhteydessä eriyhteistyötahoihin ja asiantuntijoihin sekä tarvittaessa henkilön omaisiin ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin siten kuin tässä laissa tarkemmin säädetään.” Monialaisuus on tiivistetysti eri ammattialojen välistä yh-teistyötä (Kokko & Veistilä 2016, 225).

Moniammatillinen yhteistyö on globaali ja asiakaslähtöinen suuntaus. Se on eri hallintoalojen ja ammattiryhmien välistä yhteistyötä. Käsite kuvaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas-työssä kohdattavien häiriöiden laajuutta. Asiakkaiden häiriöiden syyt ovat moninaisia, jonka vuoksi niiden hoitamiseen ei enää riitä yhden tieteenalan viitekehys tai osaamisala. Tiedon ja osaamisen vaatimukset vaativat kokonaisvaltaisuutta, jota ei ole yhdellä työntekijällä. Asiakkaat ja heidän heiset ovat osana yhteistyötä. Yhteen kootut, eri toimijoiden tieto ja osaaminen ovat holistisen lä-hestymistavan edellytys. (Isoherranen 2012, 10, 14.)

Moniammatillisuus liittyy ajatukseen, että ihminen on eri ulottuvuuksista tai osa‐ alueista koostuva kokonaisuus. Eri ammatit vastaavat osaamisellaan eri osa-alueidentarpeisiin ja ilmiöihin; esimerkik-si soesimerkik-siaalityö soesimerkik-siaalisen. (Kinni 2014, 21.) Kemppainen ym. (2012, 34) yhdistävät moniammatilli-seen yhteistyöhön edellisten lisäksi ammattilaisten pyrkimyksen mahdollisimman tasa-arvoisen päätöksentekoon. Moniammatillisella yhteistyöllä pyritään tavoittamaan asiakkaan tilanne mahdol-lisimman kokonaisvaltaisesti sen eri osa‐ alueiden kautta. Ideaalina on, Kaarin Isoherrasen (2005, 14) mukaan asiakaslähtöisyys lähtökohtana asiantuntijoiden tietojen ja taitojen integroinnissa.

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaaminen on tilanne, jossa moniammatillisen yhteistyön arvo ja toimivuus mitataan (Pärnä 2012, 176.)

Moniammatillinen yhteistyö käsite on sateenvarjokäsite, jonka alle mielletään ainakin kolme erias-teista yhteistyönmuotoa. Sen alle kuuluvat moniammatillinen, rinnakkain tapahtuva työskentely asiakkaan kanssa. Asiantuntijoiden yhtenen käsitys, joka on muodostettu yhdessä keskustellen ja tavoite on räätälöity asiakaslähtöisesti. Kolmantena on yhteistyömuoto, jossa asiantuntijat rikkovat työskennellessään asiakaslähtöisesti ja sovitusti roolirajojaan, tavoitteenaan muodostaa yhteinen ymmärrys tilanteesta. Asiakkaan kanssa tehtävä työ luonnehtii usein moniammatillista yhteistyötä, mutta sitä tehdään myös strategisessa suunnittelussa, hallinnollisissa ratkaisuissa sekä asiakkaan ongelmien selvittämisessä asiakkaan verkoston kanssa. (Isoherranen 2005, 14, 17.)

Moniammatillinen, monitieteinen ja monitoimijainen työ ovat Malcom Paynen määritelmiä mo-niammatillisuudelle. Työ tarkoittaa tässä kontekstissa eri ammattiryhmien välistä vuorovaikutusta.

Eri toimijat tavallaan sopeuttavat roolejaan ja huomioivat toiset ammattiryhmät. Samalla tavoitteena on yhdistää vuorovaikutuksessa tietoja, taitoja, tehtäviä, kokemuksia ja toimivaltaa, jotta yhteisen päämäärän voi saavuttaa. Moniammatillisuus ei tarkoita sitä, että työntekijät mukauttaisivat osaami-sensa ammatillisiin rooleihinsa tai tietotaidon, tietopohjan tai organisaation velvollisuudet sopivaksi muiden ryhmien rooleihin, tietopohjaan tai heidän organisaatioiden tehtäviin. Roolien erottaminen johtaa rinnakkaiseen päätöksentekoon ja vaikuttaen askeleelta kohti integraatiota, jota monitieteelli-nen työ etsii. (Payne 2000, 9.)

Moniammatillisen yhteistyön käsitettä on käytetty 1980-luvun lopulta lähtien, Suomessa vakiintu-neemmin 1990-luvulta lähtien (Isoherranen 2005, 13). Jos yhteistyön käsite ei ole selkeä, ei mo-niammatillisuuskaan ole käsitteenä yksiselitteinen (Metteri 1996, 10), vaan pikemminkin epämää-räinen (Isoherranen 2005, 13). Se on dynaaminen ja jatkuvasti määrittyvä käsite. Organisaatioiden lisäksi yksittäisten työryhmien vuorovaikutustilanteet vaikuttavat sen sisältöön ja merkitykseen.

Käsitteen määrittelylle on kuitenkin tarve, koska sille ei ole yhtä merkitystä, jonka ihmiset tiedos-taisivat puhuessaan moniammatillisesta yhteistyöstä, vaan se on kuvaus tavasta tehdä töitä tai työ-menetelmä. Sitä on myös kuvattu organisoitumisen muotona ja kehitettävänä tavoitteena. (Pärnä 2012, 47 - 50, 168). Monitahoiselle käsitteelle on ominaista, että englannin kielessä käytetään yleensä käsitettä interprofessional collaboration, joka on suorana käännöksenä ammattien välinen

yhteistyö. Sen teoreettisina viitekehyksinä on ollut organisaatio-, sosiaalisen vaihdon-, tiimien- ja ryhmien kehitykseen liittyvät teoriat. (Isoherranen 2012, 14, 20; Pärnä 2012, 49.)

Dialogisuus ja siihen pyrkiminen on olennaista monialaisessa yhteistyössä. Se on työskentelyn ta-voite siinä missä yhteistyön lähtökohtana on asiakaslähtöisyys. Työntekijä on esimerkiksi monialai-sessa yhteistyötapaamimonialai-sessa jatkuvassa sosiaalimonialai-sessa vuorovaikutukmonialai-sessa keskusteluun osallistuvien kanssa. Pyrkimyksenä on samalla ottaa huomioon samassa tilassa olevat ja sosiaalinen konteksti.

Puhuja jättää puhuessaan tilaa vastaussanoille, joiden tarkoitus on avata uutta näkökulmaa puhutus-ta asiaspuhutus-ta. Dialogisuuteen pääsemisessä autpuhutus-tavat myös keskustelun ulkoiset tekijät, kuten fyysinen ympäristö, huoneen lämpötila, huoneen äänieristys ja huonekalujen sijoittelu. Paikalla olevien ih-misten huomioinen työntekijän puhuessa, rohkaisee asiakasta aktivoitumaan ja olemaan osana kes-kustelua passiivisen kuuntelun sijaan. Dialogisuus ilmenee uuden, jaetun yhteisen ymmärryksen syntymisenä, jonka syntymisessä kaikkien äänet ovat olleet yhtä arvokkaita. (Seikkula & Arnkil 2008, 89 - 92.) Tom Arnkil ja Esa Eriksson (1999, 82 - 83) painottavat dialogisuuden syntymisessä aitoa moniäänisyyttä, jossa puhuja puhuu omasta näkökulmasta ja muut sovittavat vaikutelmaansa toisten näkökulmasta omaansa. Luottamuksellisen suhteen syntyminen on usein edellytys dialogi-suudessa. (Mönkkönen & Roos 2010, 163.)

Monialaisen yhteistyön haasteet ovat yhteistyöllekin ominaisia haasteita, ollen samalla myös ovat edellytys toiminnalle. Yhdessä työskentely vaatii eri alojen ammattilaisilta yhteisymmärrystä tai sopimusta kulttuurisista arvoista ja perusoletuksista, joiden puuttuminen voi näkyä ongelmina työn-tekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa ja viestinnässä (Ojuri 1996, 118), Isoherranen (2005, 17) lisää edellisiin työntekijän kyvyn jakaa tietoa ymmärrettävästi. Muita työskentelyperiaatteita ovat joustavat roolit, vastuukysymysten määrittely, yhteisen tiedon luomisen käytännöt sekä tiimityön että vuorovaikutustaitojen oppiminen. Sosiaalityön moniammatillisen yhteistyön edellytyksiä ovat organisaatiotasolla yhteistyön mahdollistavat rakenteet, toimiva johtamiskulttuuri, aika- ja henkilö-resurssit sekä työntekijöiden koulutus. Yhteistyön edellytyksiä ovat lisäksi yhteisen tavoitteen sel-keys, toisten työntekijöiden tunteminen, sitoutuminen prosessiin, säännöllisyys, vuorovaikutustai-dot, työnjaosta sopiminen sekä asiantuntijuus. Työntekijöillä tulee olla valmius sopeuttaa rooleja asiakaslähtöisesti tarvenäkökulmasta. Työntekijöiden välinen luottamus on yhteistyön onnistumisen kannalta oleellista. (Kokko & Veistilä 2016, 227; Pärnä 2012, 50; Isoherranen 2005, 17.)

Työntekijän saama koulutus ja asiantuntemus ovat osa työroolia. Erityisasiantuntemusta vaativa työ moniammatillisessa työskentelyssä miellettiin Auli Ojurin (1996, 121) kehitysvammaneuvolatoi-mintaa tutkineessa tutkimuksessa usein ristiriitaiseksi työn itsenäisyyden ihanteen, työntekemisen alusta loppuun itse ja oman vastuun rajoittamisesta näkökulmista. Ojurin tutkimuksessa tulivat myös ilmi työtekijän ja organisaation ristiriitaisuus, työntekijä ikään kuin puolitti itsensä, eri rooli oli käytössä asiakkaiden kanssa yksilöajoilla ja eri rooli tiimityöskentelyssä. Hierarkkisuus ja valta moniammatillisessa yhteistyössä korostuivat Ojurin tutkimuksessa epävirallisina normeina, tottu-muksina ja käytäntöinä ja kuvastivat samalla perinteisten ammattikuntien (lääkäreiden, sosiaalityön-tekijöiden ja psykologien) vahvaa asemaa ja arvostusta. Tämä näkyi työpaikalla parempina mahdol-lisuuksina olla suorassa yhteydessä ylempään johtoon tai parempia mahdollisuuksia hankkia sijai-sia.

Sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-aloilla työskentelevillä on puutteelliset taidot ja tiedot toimia yhteistyössä (Kemppainen ym. 2012). Monialainen yhteistyö on nykyisin osa eri alojen ope-tussuunnitelmia, joten Kemppaisen ym. (2012) esittämä kritiikki on aiheellinen huoli. Kemppaisen ym. (2012) tutkimuksen mukaan moniammatillisen yhteistyön muuntuminen sujuvaksi käytännöksi vaatii myös aikaa. Pärnän (2012, 167 - 168) viisivuotinen tutkimusjakso osoitti, että moniammatil-linen yhteistyö muuntui yhteistyön muodosta tavoitteesta oppimisprosessiksi ja sitä kautta käytän-nöksi.

Moniammatillisuuden ihanteen mukaiseen täydelliseen ja kokonaisvaltaisuuteen ihmisentilanteen arvioinnissa ei koskaan varmaankaan päästä. Organisaatiot ovat olemassa tiettyjä tarkoituksia var-ten, joka tarkoittaa, että kaikkia mahdollisia seikkoja ihmisen kokonaisuudesta ei ole mahdollista ottaa huomioon päätöksenteossa. Täydellisen asiakaslähtöisyyden tavoittelu on Riitta-Liisa Kinnin väitöskirjatutkimuksen (2014, 60.) mukaan retoriikkaa. Organisaatioilla ei ole mahdollisuuksia to-teuttaa ihmisten halujen ja tarpeiden mukaan räätälöityjä palveluja. On kuitenkin pyrittävä tuke-maan ja mahdollistatuke-maan ihmisen toimijuutta niin pitkälle kuin on mahdollista.

Moniammatillisestä yhteistyöstä käytetään Suomessakin rinnakkaiskäsitteitä. Raija Väisänen &

Juha Hämäläinen (2008, 200) käyttävät moniammatillinen toimintatavan -käsitettä Moniammatilli-sen toimintatavan onnistuminen edellyttää sosiaalityön asiantuntijuuden syvempää ja laajempaa määrittelyä. Määrittelyn puuttuminen voi vaikuttaa heikentävästi sosiaalityön syvempään

olemuk-seen ja rajata sen sisältöä. Moniammatillinen toimintaympäristö nähdään hyvänä foorumina asian-tuntijuuskeskusteluille, joiden kautta voi syntyä sosiaalityölle uudenlaisia asiantuntijuussuhteita.

Vaikka lakisääteisyys kuvaa usein sosiaalityössä tapahtuvan monialaisen yhteistyön lähtökohtia, Katariina Pärnän (2012, 6) väitöstutkimuksen merkittävimpänä tuloksena on, että yhteistyön käyn-nistyminen vaatii yhteistyötarpeen tunnistamista ja tarpeesta viriävää yhteistyötahtoa. Tarvelähtöi-nen työskentely asiakastyössä on käytetty lähestymistapa kuntouttavassa sosiaalityössä, jossa palve-lutarve määrittää mitä palveluja on tarkoituksenmukaista käyttää. Sosiaalityöntekijä toimii palvelu-kokonaisuuden vastuuhenkilönä ja asiakkaan tukena. (Karjalainen 2017, 250; Liukko 2006, 105.)

Tavoitteellisuus on ominaista asiantuntijatyössä. Tavoitteellisuus on osa työntekijöiden yhteistyötä, mutta myös asiakkaan tilanteen tukemista. Yhdessä määritelty tavoite ei saa jäädä liian abstraktille tasolle, koska se ei tue toiminnan sisällöllistä suunnittelua, jolloin toteutumattomuus voi estää kehit-tymisen käytännön tasolla. Toinen merkittävä tutkimustulos Pärnän (2012, 167 - 168.) tutkimuk-sessa on toiminnan tavoitteellisuuden hahmottaminen, joka on prosessimaisesti etenevä käytäntö.

Tavoitteiden monitasoisuuden ymmärtäminen ja niiden konkretisointi ohjaavat yhteistyöprosessia ja mahdollistavat samalla toiminnan arvioinnin. Pärnä tarkoittaa monitasoisilla tavoitteilla yleisiä, toimintaa ohjaavia tavoitteita, kuten lakeja. Pilkotut tavoitteet ohjaavat paikallista toteutusta ja toi-mintakohtaiset tavoitteet ohjaavat konkreettista asiakastyön toteutumista.

Sosiaalityötä tehdään julkisissa konteksteissa, kuten kunnallisissa sosiaalitoimistoissa. Moniamma-tilliset areenat toimivat erityisen elämäntilanteen tai häiriön, kuten työttömyyden, rikollisuuden tai päihteiden käytön käsittelyssä ja hoitamisessa. (Juhila 2008a, 26; Mikkonen 2016, 14.) Asiakastyön yhteistoiminnallisuuden merkityksen tunnistaminen oli Pärnän tutkimuksen kolmanneksi keskeisin tulos. Moniammatillinen yhteistyö on prosessi, joka sisältää resurssien, vastuun ja osaamisen jaka-mista. Prosessin kehittäminen yhteistyössä helpottaa uusien yhteistyökäytäntöjen sisäistymistä ja juurtumista työyhteisöjen organisaatiokulttuureihin. (Pärnä 2012, 167)

Verkostotyö ja moniammatillinen tiimityö ovat sosiaalityössä yleisempiä moniammatillisen yhteis-työn toteutumisen ilmentymiä, joka tapahtuu usein asiakasyhteis-työn tasolla. (Kokko & Veistilä 2016, 227). Moniammatillinen yhteistyö sekoitetaan välillä ammattilaisten, perinteiseen rinnakkain tapah-tuvaan työskentelyyn (Isoherranen 2012, 11). Verkosto koostuu yksiköistä, jotka tekevät saman asian ympärillä töitä. Monialaisuus ja moniammatillisuus ovat myös poikkihallinnollisia.

Verkosto-työn tarkoitus on asiakkaan edun ajaminen. Asiakas toimii useissa verkostoissa, jolloin hän joutuu ymmärtämään ja hallinnoimaan laajojakin verkostoja (Blomberg ym. 2016, 72.) Aikuissosiaalityön-tekijä hallinnoi asiakkuudessa olevan ihmisen verkostoa, mutta kenellä verkostossa on päävastuu, jos hänellä ei ole sosiaalityön asiakkuutta?

Luottamusta osana yhteistyötä väitöskirjassaan tutkineen Arja-Tuulikki Wilenin (2008, 87) tutki-mustuloksien mukaan luotettavan ryhmän tunnusmerkkejä ovat vuorovaikutuksen avoimuus ja tasa-arvoisuus, jotka mahdollistavat erilaiset ja myös eriävät mielipiteet. Epäluottamusta tunnettiin sosi-aalialan työntekijöitä kohtaan. Sosisosi-aalialan työntekijät epäilivät poliisien, lääkäreiden, sairaankuljet-tajien tai sairaanhoisairaankuljet-tajien kompetenssia, ammattitaitoa ja erityisesti kykyä toimia oikeinerilaisissa toisen toimialan tehtäviin liittyvissä asiakastilanteissa.

2.4 Aiemmat tutkimukset aikuissosiaalityön yhteistyöstä

Aikuissosiaalityön yhteistyön ulottuvuuksia on tutkinut Katja Mikkonen (2016, 4, 95). Lähijohta-jien näkökulmaa tarkastelevan lisensiaattityön aineisto (n=13) oli kerätty kolmessa ryhmäfokuskes-kustelussa. Yhteistyö nähtiin välttämättömänä ja sitä määrittivät asiakastyön tarpeet. Aikuissosiaali-työn yhteistyötä estäviä ja edistäviä tekijöitä oli kategorisoitu. Yhteistyötä estäviä tekijöitä olivat kiire, ”siiloutuminen” ja epäselvyydet strategiassa, visiossa ja tavoitteissa. Edistäviä tekijöitä oli asiakaslähtöisyys, yhteinen tavoite, lähijohto, luottamus ja fyysinen läheisyys.

Pasi-Heikki Ranniston ja Sanna Tuurnaksen (2015) toimintatutkimus käsitteli moniammatillisuutta julkisten palvelujen tuottamisessa. Moniammatillisuus on osa julkisia palveluita, vaikka vieläkin on yleisesti hyväksyttyä palvelujen hahmottaminen yksittäisten ongelmien ja ammattikuntien kautta.

Toimintaympäristöjen muutokset vaikuttavat moniammatilliseen yhteistyöhön, jonka tulevaisuuden haasteina ovat ennakoimattomuus ja kompleksisuus, joista esimerkkeinä ovat profession kieli, toi-minnan hahmotus ja työssä toteutettavien arvojen ristiriidat. Yksilötason vuorovaikutuksen merki-tys moniammatillisessa yhteistyössä on kompleksinen ja ratkaiseva, huonot henkilökemiat voivat aiheuttaa vetäytymistä ammattilaisnäkemysten taakse, jolloin asiakkaan tai verkoston etu tavoittee-na ei pääse toteutumaan. Asiakaslähtöisyyttä ja uudentyyppistä yhteistyötä tarvitaan monimutkais-ten palveluprosessien tuottamiseen, jossa korostuvat oikea-aikaiset palvelut ja asiakkaan kohtaami-nen. (Rannisto &Tuurnas 2015, 263 - 268.)

Koulutustason nousu ja teknologian kehittyminen ovat vaikuttaneet tiedon saamiseen, jonka seu-rauksena tapahtunut yksilöllistyminen aiheuttaa kompleksisyytta palveluihin, joita on aiemmin mää-ritetty kollektiivisina ja yhdenmukaisina. Asiakkaiden palvelujen tarve tulisi lähteä hänestä eikä siitä mitä yhteiskunta tarjoaa asiakkaalle tai mitä poliitikot resursoivat tai hallinnot kanavoivat ja ammattilaiset tuottavat. (Rannisto & Tuurnas 2015, 272.)

Työnjako työparityöskentelyssä työvoimahallinnon työtekijän kanssa ei ole välttämättä tarkasti ra-jattu. Satu Vainisen väitöskirjatutkimuksessa (2011, 154 - 159) sekä työvoimahallinnon työvoima-ohjaaja että sosiaalityöntekijä mielsivät työtehtävikseen samoja toimintarooleja ja tehtäviä, esimer-kiksi elämäntilanteen kartoittamisen sekä koordinaattorin toimintaroolin. Osa päällekkäin menevistä toimintarooleista selittyy käytetyillä käsitteillä, joissa sisältö ei vastaa käsitteen nimeä, esimerkiksi kokonaistilanteen vastuu asiakasprosessissa tarkoitti työvoimaohjaajalle työvoimahallinnon mah-dollistamia työllistämistoimenpiteitä ja niihin liittyvää selvittelyä ja järjestelyä ja sosiaalityönteki-jälle vastuuta asiakkaan ja perheen kokonaistilanteen selvittelyssä sekä palvelutarpeen arviointi en-nen työvoimahallinnon vastuulla olevien toimenpiteiden aloittamista. Toisaalta päällekkäisyydet ovat luonnollinen osa asiakasprosessia, koska työvoimaohjaaja on työparina keskeisissä asiakastyö-prosessin vaiheissa. Asiakasasiakastyö-prosessin eteneminen eriyttää työntekijöiden tehtävänkuvat selkeäm-miksi, mutta yhteistapaamiset koettiin työvoimaohjaajien osalta tärkeinä tiedon saamisen näkökul-masta.

Sosiaalityöntekijöiden ja organisaatioiden välistä yhteistyötä nuorten palveluissa tutkittiin Kaisa-Elina Hotarin ja Anna Metterin (2010, 11) kehittämisprojektissa. Yhteistyö jäsennetään kolmivai-heiseksi prosessiksi: Aloitus, jatkuminen ja lopettaminen. Keskeisiä toimintamalleja yhteistyön aloituksessa ei ole, koska asiakkaan yksilöllinen kokonaistilanne tai yksilöllinen- avun tai hoivan tarve määrittelevät yhteistyön aloittamisen. Aloittaminen ja lopettaminen- prosessinvaiheissa pide-tään monialaisia yhteistyöpalavereja, joita määrittävät työntekijöiden organisaatiot. Asiakkaan pal-velujen jatkuvuus tulee taata organisaatioiden verkostoissa. Yhteistyön keskeisiä asioita olivat tie-donkulun parantaminen, sovittuun asiakasvastuuseen sitoutuminen organisaation vaihtuessa ja toi-mivista yhteistyön työnjaon käytännöistä kiinni pitämisen.

Moniammatillisen yhteistyön kehittämisen haasteita ja edellytyksiä sosiaali- ja terveysalalla tutkinut Kaarina Isoherranen (2012, 5) edellyttää päätöksiä myös yhteiskunnallisilta ja poliittisilta päättäjil-tä. Organisaatio ja sen johto tarvitsevat tukea ja tavoitteita yhteisen näkemyksen lisäksi.

Organisaa-tion professiot ja ammattijärjestöt tulee olla mukana kehittämistyössä. Mikrotason yhteistyössä on-gelmia aiheuttaa puutteet tarvittavassa kommunikointitaidoissa ja asiantuntijoiden valmiudessa yh-teisölliseen työtapaan.

Sirpa Karjalaisen (2015, 101 - 102) lisensiaattitutkimuksen tulosten mukaan suunnitelmallisuus toteutuu yhdessä asiakkaan verkoston kanssa. Verkosto osallistui suurimpaan osaan (85%) asiakas-suunnitelmien tekemisessä. Verkosto koostui läheisten lisäksi viranomaisista. Moniammatillinen ja dialoginen verkostotyö ja työtekijöille entuudestaan tuttu verkosto näyttäytyivät tiiviinä yhteistoi-mintana, joka sisälsi yhteisiä tapaamisia, kotikäyntejä ja suunnitelmien laadintaa.