Moniammatillinen yhteistyö sosiaalityön näkökulmasta
Antti Järvinen
Pro gradu-tutkielma
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden laitos
Sosiaalityön oppiaine
Kevät 2021
2 Itä-Suomen yliopisto
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Antti Järvinen Työn nimi
Moniammatillinen yhteistyö sosiaalityön näkökulmasta.
Oppiaine Sosiaalityö
Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat
Taru Kekoni ja Aika
Kevät 2021
Sivumäärä
64 (sis. lähteet ja liite) Tiivistelmä
Tämän tutkielman tarkoituksena on perehtyä sosiaalityöntekijöiden näkemyksiin moniammatillisesta yhteistyöstä sekä siihen, millaisena moniammatillinen yhteistyö nähdään sosiaalityötä koskevassa tutkimuskirjallisuudessa.
Mielenkiinto kohdistuu muun muassa moniammatillisen yhteistyön etuja ja haasteita sekä sosiaalityöntekijän asemaa ja roolia moniammatillisessa yhteistyössä koskeviin näkemyksiin. Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä selvitetään sähköpostitse lähetetyllä laadullisella kyselyllä, jonka tuottamaa aineistoa tutkitaan teoriaohjaavan laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuskirjallisuuteen perehdytään integroivan kirjallisuuskatsauksen kautta. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui 14 tieteellistä artikkelia.
Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että moniammatillisen yhteistyön sisältöä pohditaan
tutkimuskirjallisuudessa varsin vähän. Moniammatilliseen yhteistyöhön suhtaudutaan lähtökohtaisen
myönteisesti. Tutkimuksessa nousevat esiin englanninkielisessä keskustelussa ilmenevät erot moniammatilliseen yhteistyöhön liittyvässä terminologiassa, mutta moniammatillinen yhteistyö tässä tutkimuksessa määritellyssä muodossaan ei saa osakseen kritiikkiä. Myöskin laadulliseen kyselyyn vastanneet sosiaalityöntekijät suhtautuvat moniammatilliseen yhteistyöhön hyvin myönteisesti.
Sekä tutkimuskirjallisuudessa että laadullisessa kyselyssä nousevat kuitenkin esille myös moniammatillisen yhteistyön käytännön haasteet erityisesti sosiaalityön näkökulmasta. Sosiaalityön näkökulman katsotaan
toisinaan jäävän yhteistyössä syrjään muiden alojen ammattilaisten näkökulman korostuessa. Toisaalta erityisesti laadullisen kyselyn tuottamassa aineistossa nousivat esiin sosiaalityöntekijöihin kohdistuvat epärealistisetkin odotukset asiakkaiden ongelmien ratkojina.
Sosiaalityöntekijät itse katsovat toimivansa moniammatillisessa yhteistyössä kokonaisvaltaisen näkökulman edustajina, asiakastyöskentelyn kannalta tarpeellisten verkostojen rakentajina sekä tuki- ja palvelujärjestelmän asiantuntijoina.
Asiasanat
Moniammatillinen yhteistyö; sosiaalityö; sisällönanalyysi;
kirjallisuuskatsaus
Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto Muita tietoja
3 University of Eastern Finland
Faculty
Social Sciences and Business Studies Department Social Sciences Tekijä
Antti Järvinen Name of the work
Moniammatillinen yhteistyö sosiaalityön näkökulmasta
(Multiprofessional collaboration from social work's point of view) Oppiaine
Social Work
Type of work Pro gradu thesis Instructors of the thesis
Taru Kekoni and Kaarina Mönkkönen Aika
Spring 2021 Number of pages
64 Abstract
The purpose of thís thesis is to study social worker's views over multiprofessional collaboration and to study how multiprofessional collaboration is seen in research literature concerning social work. The focus of interest is . among other things - on views about advantages and challenges of multiprofessional collaboration and social worker's position and role in multiprofessional collaboration. Social workers' views are unraveled by qualitative inquiry send to them by e-mail. The material produced by the inquiry is analyzed by qualitative content
analysis.The research literature is studied by integrative literature review. 14 research articles was chosen for the review.
As a result of the study, it can be stated that the content of multiprofessional collaboration is discussed fairly little in research literature. Multiprofessional collaboration is, in principle, seen positively. The terminological differences, which tend to be manifested in English discussions, stand up in the study, However,
multiprofessional collaboration, as diefined in this thesis, is not critcized. The social workers, who answered to the inquiry, also took a very positive stance towards multiprofessional collaboration.
But the practical challenges concerning multiprofessional collaboration, especially from social work's point of view, also stand up in the study. Social work's professional point of view is sometimes seen as marginalized while other professions' points of view are higlighted. On the other hand, social workers also experience even unrealistic expectations towards them in solving of clients' problems.
The social workers see tthemselves as representatives of holistic viewpoint, builders of networks necessari for client working and experts of the system of benefits and services.
Search words
multiprofessional collaboration; social work; content analysis; literature review Place of confainment The library of the University of Finland Other information
4
SISÄLLYSLUETTELO
1 Johdanto...s. 6 2 Teoreettinen viitekehys...s. 8
2.1 Tieteenfilosofinen tausta...s.8 2.2 Moniammatillisuuden käsite...s. 9 2.3 Moniammatillisuuden keskeiset osatekijät...s 11 2.4 Moniammatillisuus sosiaalityön näkökulmasta..s. 15
3 Aineiston kerääminen ja tutkimusmenetelmät...s.22
3.1 Kirjallisuuskatsaus...s. 22 3.2 Laadullinen kysely... s. 23 3.3 Aineiston analyysimenetelmät...s. 24 3.4 Kirjallisuuskatsauksen aineisto...s. 27 3.5 Tutkimuseettiset kysymykset...s. 28
4 Moniammatillinen yhteistyö sosiaalityön
tutkimuskirjallisuudessa...s. 31
4.1Moniammatillisen yhteistyön sisältö...s. 31 4.2Moniammatillisen yhteistyön merkitykset sosiaalityön näkökulmasta....s.32 4.3 Moniammatillinen yhteistyö sosiaalityön koulutuksessa...s.36
4.5 Moniammatillisuuden edut ja haasteet...s. 41
5
5 Sosiaalityöntekijöiden näkemykset moniammatillisesta yhteistyöstä...s. 43
5.1 Moniammatillisen yhteistyön sisältö ja moniammatillisuuden edut....s.44 5.2 Moniammatillisen yhteistyön haasteet...s.47
5.3Sosiaalityön rooli moniammatillisessa yhteistyössä ja moniammatillisuus omassa työskentelyorganisaatiossa...s. 50 5.4 Moniammatillisuus sosiaalityön opinnoissa...s. 55 5.5 Moniammatillisuuden tulevaisuus...s. 57
6 Pohdinta...s. 59
LÄHTEET LIITE
6
1 Johdanto
Moniammatillisen yhteistyön merkitystä sosiaali- ja terveydenhuollossa korostetaan nykypäivänä hyvin monissa eri yhteyksissä. Moniammatillista yhteistyötä pidetään laajalti ratkaisuna sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kohtaamiin uudenlaisiin haasteisiin, jotka liittyvät muun muassa asiakkaiden ongelmien laaja-alaistumiseen, eri alojen tietomäärän ja osaamisvaatimusten kasvuun sekä asiakkaiden ja potilaiden lisääntyvään haluun ja kykyyn vaikuttaa heihin liittyviin ratkaisuihin (Isoherranen 2012, 10). Nykypäivän Suomessa moniammatillisen- tai alaisen yhteistyön vahvistamista korostetaan esimerkiksi pitkään työstetyn sosiaali- ja terveydenhuollon uudistushankkeen eli sote-uudistuksenvalmisteluun liittyvissä teksteissä(ks. esim.
https://soteuudistus.fi/tulevaisuuden-sosiaali-ja-terveyskeskus-ohjelma).
Sosiaalityöntekijä kohtaa ammatissaan asiakkaita, joiden ongelmat koskevat monia elämänalueita, ja on siten (osittain työskentelyorganisaatiostaan riippuen) säännöllisesti yhteistyössä eri alojen ammattilaisten kanssa. Siten moniammatillisen yhteistyön kehittäminen liittyy läheisesti myös sosiaalityöntekijän arkiseen työskentelyyn.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella moniammatillista yhteistyötä nimenomaisesti sosiaalityön ja sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksessa perehdytään siihen, millaisia näkemyksiä muun muassa moniammatillisen yhteistyön sisällöstä, moniammatillisen yhteistyön eduista ja haasteista sekä sosiaalityöntekijöiden roolista moniammatillisessa yhteistyössä tulee esiin tutkimuskirjallisuudessa sekä kyselyyn vastanneiden, suomalaisessa kunnassa toimivien sosiaalityöntekijöidenkommenteissa. Tutkimuskysymyksenä on toisin sanoen se, millaisia merkityksiä moniammatilliselle yhteistyölle annetaan yhtäältä sosiaalityöhön liittyvässä tutkimuskirjallisuudessa ja toisaalta kentällä työskentelevien suomalaisten sosiaalityöntekijöiden taholta. Varsinaisen tutkimuskysymyksen ohella tarkastelen myös sitä, millaisia eroja tutkimuskirjallisuudesta ja laadullisen kyselyaineiston tuloksista esiin nousevissa näkemyksissä on.
Tutkielmani luvussa 2 esittelen aluksi tutkimukseni tieteenfilosofista taustaa, joka on luonteeltaan fenomenologis-hermeneuttinen. Oman lähestymistapani taustoittamiseksi esittelen lyhyesti ja tiiviisti ymmärtävään tutkimusotteeseen perustuvan ymmärtävän tutkimusperinteen historian.
Seuraavaksi perehdyn moniammatillisuuden käsitteeseen eli siihen, millaiseen toimintaan moniammatillisella yhteistyöllä viitataan. Käyn myös läpi moniammatillisuuteen liittyvän englanninkielisen termistön moninaisuutta, joka on tarpeen tuoda esiin, koska kirjallisuuskatsauksessa kartoittamani tutkimuskirjallisuus on englanninkielistä. Englanninkielisen
7 termistön kirjavuuden käsittely on tärkeää myös siksi, että suomenkielisissä teksteissä vakiintunut tapa puhua moniammatillisesta yhteistyöstä peittää alleen käsitteeseen liittyvän epäselvyyden ja ongelmallisuuden. Seuraavaksi käsittelen tarkemmin sitä, mitä moniammatillinen yhteistyö käytännössä merkitsee ja mitä ovat moniammatillisen yhteistyön keskeiset osatekijät.Käsittelen myös sosiaalityön ammatin sisältöä ja sosiaalityöntekijöiden ammatillista roolia sellaisena kuin se erityisesti suomalaisessa palvelujärjestelmässä näyttäytyy. Lopuksi käsittelen sosiaalityön suhdetta moniammatilliseen yhteistyöhön.
Luvun 3 alussa käsittelen integroivaa kirjallisuuskatsausta, jonka olen valinnut käyttämäkseni kirjallisuuskatsaustyypiksi. Seuraavaksi esittelen laadullisen kyselyn, jonka lähetin suomalaisen kunnan sosiaalitoimistossa työskenteleville sosiaalityöntekijöille. Lopuksi esittelen aineiston analyysimenetelmän, jollaisena olen laadullisen kyselyn vastausten osalta päätynyt käyttämään teorialähtöistä analyysia.
Luvuissa 4 ja 5 esittelen kirjallisuuskatsauksen ja laadullisen kyselyaineiston analyysin. Perehdyn analyysissani siihen, mitä tutkimuskirjallisuudessa ja laadullisessa kyselyaineistossa ymmärretään moniammatillisuudella; mitä etuja ja haasteita moniammatilliseen yhteistyöhön sisältyy; millaisena sosiaalityöntekijän rooli moniammatillisessa yhteistyössä nähdään ja miten moniammatillinen yhteistyö on huomioitu sosiaalityön koulutuksessa. Näiden aihealueiden pohjalta erittelen aineistosta esiin nousevia teemoja jasisällönanalyysin tuloksena syntyviä luokkia. Kyselyaineiston sisällönanalyysin yhteydessä vertaan myös analyysin tuloksia kirjallisuuskatsauksen tuloksiin.
Luvussa 6 esitän yhteenvedon tutkimukseni keskeisimmistä tuloksista ja pohdin tutkimukseni merkitystä moniammatillisissa yhteyksissä toteutettavan sosiaalityön kannalta.
8
2 Teoreettinen viitekehys
2.1 Tieteenfilosofinen tausta
Tutkielmani tieteenfilosofinen tausta on historiallisesti hermeneuttiseen ajatteluun pohjautuvassa ymmärtävän ihmistieteen tutkimusperinteessä, jonka mukaan "inhimillistä toimijaa tai yhteisöä on tutkittava tämän omasta näkökulmasta" . Taustalla on usein ajatus ihmistieteiden tutkiman todellisuuden "merkityksellisyydestä", joka erottaa tuon todellisuuden luonnontieteiden tutkimasta luonnosta (Raatikainen 2004, 86-87).
Hermeneuttinen ajattelu sai varsinaisesti alkunsa uskonpuhdistuksen aikana, jolloin alettiin pitää tärkeänä Raamatun alkukielisten kirjoitusten "suoraa" ymmärtämistä ja tulkintaa ilman katolisen kirkon traditioihin perustuvaa tulkintaa. Myöhemmin myös antiikin filosofian klassikoita ja lakitekstejä alettiin tutkia hermeneuttisesti. Kuitenkin vasta 1800-luvun alussa hermeneutiikasta alettiin keskustella yhtenäisenä tiedonalana. Vaikuttajana tässä oli Friedrich Scliecher-Macher, joka korosti inhimillisen ajattelun kielellistä luonnetta eli toisten ihmisten ajattelun ymmärtäminen oli hänen mielestään tekstin tulkintaa (Raatikainen 2004, 88-89). Myöhemmin toinen tärkeä hahmo oli Wilhelm Dilthey, joka esitti oman näkemyksensä luonnontieteiden ja ihmistieteiden eroista (Raatikainen 2004, s 91). Diltheyn ajattelu muuttui jonkin verran ajan myötä, ja myöhemmässä tuotannossaan hän päätyi näkemykseen, että keskeistä inhimillisen ajattelun ymmärtämisessä oli sen asettaminen "laajempaan kulttuuriseen ympäristöön, joka antaa sille merkityksen" (Raatikainen 2004, 92-93).
Filosofian alalla hermeneuttista ajattelua veivät merkittävästi eteenpäin Martin Heidegger ja Hans- Georg Gadamer, jotka eivät pitäneet ymmärtämistä minään erityisenä ihmistieteiden menetelmänä.
Erona luonnontieteisiin on kuitenkin se, että ihmistieteissä myös tutkittavat itse tulkitsevat omaa todellisuuttaan. (Raatikainen 2004, 98)
Sittemmin ymmärtävän tutkimusperinteen kehitystä ihmistieteissä on hermeneutiikan sijasta kehittänyt erityisesti fenomenologinen tutkimusperinne, jossa Raatikaisen (2004) mukaan on kyse siitä "miten asiat ilmenevät". Fenomenologisen filosofian perustajana pidetään Edmund Husserlia.
Heideggerin ja Gadamerin ajattelu heijastui fenomenologiaan sikäli, ettei Husserlkaan suhtautunut fenomenologiaan minään erityisenä tutkimusmenetelmänä. Sitä vastoin Alfred Schutz pyrki soveltamaan fenomenologista ajattelua ihmistieteiden metodologiassa. Tässä hän korosti subjektiivisen tulkinnan periaatetta, jonka mukaan teorioiden ja selitysmallien tulisi olla käsitteellisesti ymmärrettäviä tutkimuskohteille itselleen nimenomaan heidän oman arkisen
9 ymmärryksensä kautta. Schutzin ajattelu on myöhemmin vaikuttanut vahvasti etnometodologiaan ja sosiaaliseen konstruktionismiin. (Raatikainen 2004,
Kaiken kaikkiaan tutkielmani tieteenfilosofista taustaa voi siis luonnehtia fenomenologis- hermeneuttiseksi. Fenomologis-hermeneuttisessa suuntauksessa hermeneuttinen ulottuvuus liittyy tulkinnan tarpeeseen, jolloin ymmärtämisellä tarkoitetaan "ilmiöiden merkityksen oivaltamista".
Ymmärtäminen pohjautuu aina ennalta olemassa olevaan ymmärrykseen eli esiymmärrykseen ja tulkintojen kautta syntynyt uusi ymmärrys toimii vastaavasti esiymmärryksenä uusille tulkinnoille.
Tätä ilmiötä kutsutaan hermeneuttiseksi kehäksi. Fenomenologiassa puolestaan keskeistä ovat inhimillisen kokemuksen merkitykset, jotka ovat fenomenologian varsinainen tutkimuskohde.
Ihmisten suhdetta toimintaan kuvataan intentionaaliseksi ja ihmisten suhdetta todellisuuteen
"merkityksillä ladatuksi". Ihmisyksilö mielletään myös yhteisölliseksi, mikä tarkoittaa , että merkitysten lähteenä on yhteisö, johon jokainen ihminen kasvaa ja johon hänet kasvatetaan. (Tuomi
& Sarajärvi 2018)
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on siis tutkia, millaisia merkityksiä moniammatilliselle yhteistyölle annetaan yhtäältä tieteellisessä kirjallisuudessa, toisaalta sosiaalityöntekijöiden vastauksissa tutkimuksen kyselyyn. Tavoitteena on pohtia mahdollisia eroja kirjallisuudessa annettujen merkitysten ja kentällä toimivien sosiaalityöntekijöiden antamien merkitysten välillä, sekä sitä, mitä mahdolliset erot kertovat moniammatillisen yhteistyön tulevaisuudennäkymien kannalta sosiaalityön näkökulmasta katsottuna.
2.2 Moniammatillisuuden käsite
Moniammatillinen yhteistyö ja moniammatillisuus eivät ole käsitteinä mitenkään yksiselitteisiä.
Sangen ytimekkään määritelmän moniammatilliselle yhteistyölle tarjoavat Berg-Wender ja Schneider(1998), jotka määrittelevät moniammatillisen yhteistyön "henkilöiden väliseksi prosessiksi, jossa eri alojen edustajat työskentelevät yhteisen tuotteen tai tavoitteen hyväksi. (Berg- Wender& Schneider 19981, Bronsteinin 2003 mukaan). Bronsteintoteaa käyttävänsä Bruneriin (1991) nojautuen"positiivisemmaksi" kutsumaansa määritelmää, jonka mukaan moniammatillinen yhteistyö "tehokkaana henkilöiden välisenä prosessina" mahdollistaa "sellaisten tavoitteiden
1Berg-Weger, M., & Schneider, F. D. (1998). Interdisciplinary collaboration in social work education. Journal of Social Work Education, 34, 97–107.
10 saavuttamisen, joita yksittäiset ammattilaiset eivät voi tavoittaa toimiessaan omillaan". (Bruner 19912, Bronsteinin 2003 mukaan)
Isoherrasen (2012) mukaan moniammatillinen yhteistyö voidaan määritellä monin eri tavoin
"riippuen määrittelijän orientaatiosta". Erityisesti suomenkielisissä yhteyksissä asiaa mutkistaa sekin, että "moniammatilliseksi yhteistyöksi" on tavattu suomentaa sellaisiakin englanninkielisiä termejä kuin "interprofessionalcollaboration" (ammattienvälinen yhteistyö) ja "trans-/
crossprofessionalcollaboration" (poikkiammatillinen yhteistyö). Suoraan "moniammatilliseksi yhteistyöksi" kääntyvä termi on puolestaan "multiprofessionalcollaboration". Nämä termit kuvaavat yhteistyön intensiivisyyden astetta siten, että moniammatillinen yhteistyö edustaa heikointa intensiivisyyden astetta, poikkiammatillinen yhteistyö taas vahvinta.(Isoherranen 2012, 21)
Samansuuntaiseen näkemykseen termien eroista päätyvät Thylefors ym. (2005) kuvatessaan eri ammattilaisten välisen tiimityöskentelyn muotoja. "Moniammatillisessa" tiimityöskentelyssä troolit ja tehtävät ovat erikoistuneita, ja jokaisen odotetaan keskittyvän oman ammattialansa mukaisiin tehtäviin. Ammattienvälisessä työskentelyssä tiimin jäseniltä odotetaan vuorovaikutusta yli ammattialojen.
Kekoni ym. (2019) viittaavatkin poikkiammatillisuudella (käyttäen termiä
"transprofessionaalisuus") siihen, että eri alojen ammattilaiset voivat tarkoituksenmukaisesti astua myös muiden alojen "asiantuntemuksen alueille", mikä merkitsee ammattiroolijaon rikkoontumista (Kekoni ym. 2019). Isoherranen päätyy kuitenkin suomentamaan myös termit "interprofessional" ja
"crossprofessional" moniammatilliseksi (yhteistyöksi) , joka on hänen mukaansa vakiintunut suomenkielinen termi.Samaan päätyvät myös Mönkkönen, Kekoni ja Pehkonen (2019) määritellessään moniammatillisuutta sitä käsittelevässä tuoreemmassa teoksessa (Kekoni ym. 2019), vaikkakin saman teoksen toisessa osiossa osittain samat kirjoittajat tuovat esiin
"multiprofessionalismin" pelkästään rinnakkaisena työskentelynä, jossa ei tapahdu yhtenäistä tiedonmuodostusta, kuten ammattienvälisessä työskentelyssä.Joka tapauksessa suomenkielisissä lähteissä siis tavataan käyttää termiä "moniammatillinen yhteistyö" riippumatta siitä, minkätasoisesta yhteistyön intensiivisyydestäon kyse. Tältä pohjalta olen itsekin päätynyt käyttämään nimenomaan termiä "moniammatillinen yhteistyö". (Isoherranen 2012, 19-21)
2Bruner, C. (1991). Ten questions and answers to help policy makers improve children’s services. Washington, DC:
Education and Human Services Consortium.
11 Isoherranen (2012) toteaa johtaneensa edellä mainittujen suomenkielisten termien sisällön (myös käsitteiden erot intensiivisyyden asteen suhteen) Mikkelin ja Pakkasvirran (2007) tavasta määritellä tutkimusalojen yhteistyöhön liittyvät termit "monitieteinen" (multidisciplinary), "tieteidenvälinen"
(interdisciplinary) ja "poikkitieteellinen" (trans-/crossdisciplinary) (Isoherranen 2012, 20).
Mönkkönen ym. (2019) mieltävät "moniammatillisuuden" ja "monitieteisyyden" toistensa lähikäsitteiksi, joiden molempien todetaan esiintyvän usein esimerkiksi lainsäädäntöteksteissä ja politiikkaohjelmissa. Kirjallisuuskatsausta varten tekemäni alustavat kirjallisuushaut osoittivat, että termit "multidisciplinary collaboration", "interdisciplinary collaboration" ja "trans-/
crossdisciplinary collaboration" tuottavat hakusanaan "social work" yhdistettynä käytännön työelämässä tapahtuvaan yhteistyöhön liittyviä hakutuloksia, kun taas vastaavat suomenkieliset termit hakusanaan "sosiaalityö" yhdistettynä eivät tuottaneet lainkaan hakutuloksia. Näin ollen näyttää perustellulta, että nämäkin englanninkieliset termit voidaan harkitusti suomentaa
"moniammatilliseksi yhteistyöksi". Omassa tutkimuksessani suhtaudun kyseisiin termeihin toistensa synonyymeina, sisältyipä termiin sana "professional" tai "discpilinary".
Tässä tutkimuksessa ei siis ole tarkoitus käsitellä laajemmin moniammatillisen yhteistyön ja sen rinnakkaistermien välisiä eroja. Kirjallisuushauissa olen kuitenkin käyttänyt myös edellä mainittuja rinnakkaistermejä riittävän aineiston löytämiseksi.
2.3 Moniammatillisuuden keskeiset osatekijät
Moniammatillisen yhteistyön taidot korostuvat Suomessakin erityisesti nykypäivänä, kun sosiaali- ja terveyspalveluita ollaan uudistamassa, mikä lisää ammatillisia vaatimuksia sosiaali- ja terveysalalla. Kekoninym.(2019) mukaan perustehtävistä suoriutuminen ja oman alan tieto-taidon hallinta ei enää ole sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselle riittävää (Kekoni ym. 2019).
Moniammatillisen yhteistyön teoriapohjaa on kehitellyt muun muassa Bronstein (2003), jonka kehittämässä moniammatillisen yhteistyön mallissa (model for interdisciplinary collaboration) on viisi osatekijää (termien suomennokset ks. Kekoni ym. 2019):keskinäisriippuvuus (interdependence), uudelleen rakentuvat ammatilliset toimintatavat (newly created professional acitvities), joustavuus (flexibility), tavoitteiden yhteinen omistajuus (collective ownership of goals) ja prosessin reflekointi (reflection on process).Keskinäisriippuvuudella Bronstein tarkoittaa sitä, että yhteistyötä tekevät ammattilaiset ovat toisistaan riippuvaisia tavoitteidensa saavuttamiseksi. Uutena luodut ammatilliset toiminnot ovat ”toimenpiteitä, ohjelmia ja rakenteita”, joiden avulla ammattilaiset voivat saavuttaa enemmän kuin siinä tapauksessa, että he kaikki toimisivat itsenäisesti. Joustavuus viittaa Bronsteinin mukaan ”harkittuun roolien hämärtämiseen”, jossa
12 ammattilaiset voivat muuttaa rooliaan tilanteen mukaan. Bronsteinin mukaan esimerkiksi saattohoidon sosiaalityöntekijä voi hyödyntää hoitoalan ammattilaisilta saamaansa tietoa ja ”vastata potilaan yksinkertaisiin kysymyksiin palliatiivisesta lääkehoidosta”.Yhteisesti jaetut tavoitteet merkitsevät Bronsteinin mukaan sitä, että kaikki prosessissa mukana olevat ammattilaiset jakavat vastuun muun muassa tavoitteiden määrittelystä, kehittämisestä ja saavuttamisesta. Prosessiin kiinnittyvä reflektio puolestaan tarkoittaa sitä , että yhteistyötä tekevät ammattilaiset keskustelevat keskenään yhteistyösuhteestaan ja pyrkivät keskinäisen palautteenannon avulla vahvistamaan yhteistyösuhteitaan ja yhteistyön tehokkuutta”. (Bronstein 2003, 299)
D'amour ym. (2005) perehtyvät kirjallisuuskatsauksessaan eri ammattilaisten yhteistyöhön nimenomaisesti yhteistyön käsitteen kautta. Tutkijat totesivat yleisimmäksi yhteistyötä luonnehtivaksi tekijäksi jakamisen, millä viitattiin tutkimuskirjallisuudessa vastuun, päätäntävallan, terveydenhoitoa koskevan "filosofian", arvojen, tiedon sekä suunnittelu- ja interventiotyön jakamiseen. Suomenkielisessä tekstissä voisi ehkä paremminkin puhua näiden tekijöiden yhteisyydestä eri ammattilaisten kesken. Toinen yleinen käsite oli kumppanuus, jolla viitattiin tutkijoiden mukaan vähintään kahden henkilön yhteiseen työskentelyyn, jota luonnehtii aito ja rakentava "kollegamainen" suhde. Kumppanuus edellyttää avointa ja rehellistä viestintää ja sitä, että jokainen yhteistyökumppani on tietoinen muiden kumppaneiden työpanoksesta ja näkökulmista.
Kumppanuus myös merkitsee yhteisiä tavoitteita. Kolmas yhteistyötä käsite on Bronsteininkin esiin tuoma keskinäisriippuvuus, jonka D´amour ym. määrittelevät samalla tavoin kuin Bronstein.
D´amoursin ym. mukaan tietoisuus keskinäisriippuvuudesta saa aikaan sen, että yksilöiden työpanoksesta saadaan suurin mahdollinen hyöty. Neljäntänä käsitteenä nousee esiin valta, joka jakautuu yhteistyökumppaneiden kesken tiedon ja kokemuksen eikä niinkään tehtäväkuvan ja ammattinimikkeiden mukaan. Vallan jakautuminen ammattilaisten kesken on kiinnostava ja samalla hieman ongelmalliselta tuntuva näkökulma maniammatillisuuteen, koska eri ammattilaisilla on jo lainsäädäntöön pohjautuen päätäntävalta tietyissä asioissa, joihin muilla ammattilaisilla ei muodollista valtaa ole lainkaan. D´amours ym. kuitenkin huomauttavat vallan liittyvän ennen kaikkea tiimin jäsenten välisiin suhteisiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen. Moniammatillista yhteistyötä luonnehtivan keskinäisriippuvuden vuoksi eri ammattilaiset ovat luonnollisesti riippuvaisia muiden ammattilaisten tekemästä työstä ja vuorovaikutuksesta heidän kanssaan. Vaikka lopullinen vastuu monista päätöksistä onkin tiettyjen alojen edustajilla, ei päätöksiin perustuvien toimenpiteiden voi odottaa olevan tuloksellisia, elleivät ne perustu riittävään ymmärrykseen asiakkaan tai ptilaan tilanteesta. Tämä ymmärrys puolestaan on mahdollista saavuttaa moniammatillisessa yhteistyössä, jossa muiden tekijöiden ohella myös valta on jaettua. Lopuksi
13 moniammatillisuudelle luonteenomaista on yhteistyön mieltäminen prosessiksi, jota eri kirjoittajat luonnehtivat "dynaamiseksi ja vuorovaikutukselliseksi", "transformatiiviseksi", "henkilöiden väliseksi", tai "kollektiivista toimintaa rakentavaksi". Yhteistyön prosessimaisuus edellyttää myös ammatillisten rajojen ylittämistä. (D'amour ym. 2005)
Kekoni ym. (2019) nostavat keskeiseksi tekijäksi moniammatillisessa yhteistyössä erilaisten rajojenylittämisen. Rajat voivat tässä tapauksessa olla kulttuurisia, asenteellisia, rakenteellisia ja asiantuntijuuteen liittyviä. Tavoitteena moniammatillisessa työskentelyssä on päästä riittävään yhteisymmärrykseen siitä, "mitä työprosessissa tavoitellaan, miten siihen pyritään ja kuka luotsaa asiaa eteenpäin". Moniammatillisen ryhmän keskinäisen luottamuksen pohjalta on uuden yhteisen ymmärryksen syntyminen mahdollista. (Kekoni ym. 2019)
Meads ja Ashcroft (2005) erittelevät työelämän yhteistyön muotoja todeten, että yhteistyö voi ensinnäkin olla samanaikaista- ja paikkaista (concurrent and co-located) eli työntekijät toimivat samanaikaisesti samassa paikassa saman tehtävän parissa. Toiseksi yhteistyö voi olla peräkkäistä (sequential) eli eri ammattilaiset työstävät samaa asiaa eri vaiheissa ihannetapauksessa siten, että esimerkiksi asiakkaan tilanteeseen pystytään vaikuttamaan ammattilaisten eriaikaisella, mutta saumattomalla yhteistyöllä Kolmas esitelty yhteistyön muoto on "virtual collaboration", joka on tässä yhteydessä tarkoitetussa merkityksessä hankala suomentaa. Meads ja Ashcroft kuitenkin viittaavat sillä esimerkiksi tutkijoiden yhteistyöhön käytännön työntekijöiden ja heidän organisaatioidensa kanssa. palvelujen kehttämiseksi. "Virtual collaboration" siis viittaisi muuhun kuin jatkuvaan ja vakiintuneeseen yhteistyöhön. (Meads&Ashcroft 20053; Simsin 2011, 100, mukaan)
Sosiaalityöntekijän ammatissa kaikki edellä kuvatut yhteistyömuodot ovat tärkeitä. Samanaikainen yhteistyö toteutuu esimerkiksi asiakastapauksiin liittyvissä yhteistyöpalavereissa, kun taas peräkkäinen yhteistyö perustuu erityisesti eri ammattilaisten tekemien lausuntojen ja kirjausten hyödyntämiseen omassa työssä.
Kekoni ym. kuvaavat nelikentässä yhteistyön eri muotoja erotellen niitä sen mukaan, missä määrin yhteistyötä määrittää ulkoa (tai ylhäältä) päin tuleva ohjaus, missä määrin vapaaehtoisuus.
Kirjoittajat ovat mukailleet yhteistyön erittelynsä Axelsson Biharin ja Axelssonin tavasta kuvata
"vertikaalisen" ja "horisontaalisen" integraation vaihtelua (ks. Axelsson Bihari & Axelsson 2009).Tätä kautta yhteistyön tyypeiksi hahmottuvat kilpailuyhteistyö (ei ulkoapäin tulevaa ohjausta,
3Meads, G. & Ashcroft, J. (2005). The Case for Interprofessional Collaboration in Health and Social Care. Blackwell/
CAIPE 2005.
14 eikä myöskään vapaaehtoisuutta), hierarkkinen yhteistyö (ulkoapäin tulevaa ohjausta, ei vapaaehtoisuutta), verkostoyhteistyö (ei ohjausta ulkoapäin, yhteistyö on vapaaehtoista) sekä integroiva yhteistyö (ohjausta ulkoapäin, yhteistyö silti vapaaehtoisuutta). (Kekoni ym. 2019) Tällä tavoin kuvattuna ulkoa tai ylhäältä päin tuleva ohjaus voidaan nähdäkseni käsittää joko myönteisessä tai kielteisessä valossa sen mukaan, onko kyse yksioikoisesta sanelusta vai pikemminkin yhteistyöhön kannustamisesta ja toimivien puitteiden luomisesta yhteistyölle. Kuten edellä todettiin, Kekoni ym. eivät näe kilpailuyhteistyössä juurikaan vapaaehtoisuutta, vaikka yleensä kilpailun nähdään erityisesti vapaata markkinataloutta puoltavissa argumenteissa perustuvan vapaaehtoisuuteen. Sitä vastoin verkostoyhteistyössä vapaaehtoisuutta kirjoittajien mukaan on. Nähdäkseni verkostotoimijatkaan tuskin voivat valita kumppaneitaan ja yhteistyön muotoja pelkästään sen mukaan, mikä tuntuu esimerkiksi ammatillisessa mielessä mielekkäimmältä. Voidaankin nähdä että sopivan ohjauksen puuttuessa verkostoyhteistyö saattaa osoittautua kokonaisuuden kannalta päämäärättömäksi ja tuloksettomaksi.
Joka tapauksessa yhteistyön tietynlaisena ihannemallina näyttäytyy integroiva yhteistyö, joka perustuu parhaalla mahdollisella tavalla sekä ulkopuoliseen ohjaukseen että vapaaehtoisuuteen (Kekoni ym. 2019). Siihen siis sisältyy kannustava ohjaus, joka verkostoyhteistyöstä puuttuu . Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla yhteistyöhön liittyykin kiinteästi integraation käsite.
Integraatiota ja sen vaikutusta voidaan puolestaan jäsennellä monin eri tavoin. Axelsson Biharin ja Axelssonin (2009) mukaan vähäinen määrä sekä vertikaalista että horisontaalista integraatiota tuottaa markkinataloudelle luonteenomaisia yhteistyömalleja, joissa integraatiota ei käytännössä tapahdu juuri lainkaan (Axelsson Bihari & Axelsson 2009, 323). Kekoni ym. (2019) ovat johtaneet tästä edellä mainitun kilpailuyhteistyön mallin. Vastaavasti korkea integraation aste sekä vertikaalisella että horisontaalisella akselilla tuottaa integroivaa yhteistyötä, jonka merkitystä Kekoni ym. korostavat erityisesti runsaasti eri sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien asiakkaiden kohdalla (Kekoni ym. 2019). Integraation "määrän" lisäksi myös integraation tyyppejä ilmenemispaikkoja voidaan eritellä. Voidaan esimerkiksi puhua eri tasoilla tapahtuvasta integraatiosta, normatiivisesta integraatiosta ja funktionaalisesta integraatiosta. Eri tasoihin Kekoni ym. lukevat järjestelmä-, organisaatio-, ammattilais-, ja asiakastason integraation. Normatiivinen integraatio tarkoittaa esimerkiksi yhteisesti jaettuja arvoja, kulttuuria ja tavoitteita, joita kaikkia pyritään tietoisesti luomaan ja ylläpitämään. Funktionaalinen integraatio puolestaan merkitsee
"keskeisten tukitoimintojen yhdenmukaistamista", käsittäen mm. tietojärjestelmät, rahoituksen ja johtamisen. (Kekoni ym. 2019)
15 Olennainen osa moniammatillista työskentelyä on myös vuorovaikutus. Vuorovaikutusosaaminen puolestaan on Mönkkösen ym. mukaan läheisessä yhteydessä substanssi- ja prosessiosaamiseen.
Substanssiosaaminen merkitsee oman alan tietoperustan ja menetelmien hallintaa, prosessiosaaminen taas työprosessien eteenpäin viemistä ja näkyväksi tekemistä.
Prosessiosaamiseen erityisesti moniammatillisuuden näkökulmasta kuuluu muun muassa sen ymmärtäminen, missä vaiheessa eri ammattilaiset on hyvä pyytää mukaan työskentelyyn ja miten voidaan luoda avointa keskustelua, jossa eri näkökulmat saadaan esiin. Vuorovaikutus edellyttää vastavuoroisuutta ja yhteistyöhön liittyvien ilmiöiden monimuotoisuuden ymmärtämistä.
(Mönkkönen ym. 2019)
2.4 Moniammatillisuus sosiaalityön näkökulmasta
Moniammatillisen yhteistyön tarvettakorostetaan nykypäivänä sekä yleisesti että erityisesti sosiaalityön näkökulmasta muun muassa koulutuksessa, lainsäädännössä ja erilaisissa toimintaohjeissa. Sosnet-yliopistoverkoston tuottamassa, sosiaalityöntekijän ammattitaidon arvioimiseen tarkoitetussa ohjeessa sosiaalityöntekijälle hahmotellaan varsin laaja-alaista ja vastuullista asemaa moniammatillisessa yhteistyöverkostossa. Sosiaalityöntekijän roolina yhteistyöverkostossa nähdään ainakin asiakkaan palvelutarpeiden tunnistaminen ja asiakkaan tarvitsemien palvelujen saannin varmistaminen sekä sosiaalityöntekijöiden vastuulla olevien palvelujen että muiden alojen palvelujen osalta. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden odotetaan palvelujärjestelmän kokonaisuuden tuntemusta ja kehittämistarpeiden tunnistamista. (Sosnet 2017) Sosiaalihuoltolaissa myös määritellään "monialainen yhteistyö" sosiaalihuollosta vastaavan viranomaisen (käytännössä useimmiten sosiaalityöntekijän) velvoitteeksi sen takaamiseksi, että asiakkaan tarpeisiin nähden on käytettävissä "riittävästi asiantuntemusta ja osaamista". Lisäksi todetaan, että sosiaalitoimen ja muiden viranomaisten on osallistuttava palvelutarpeen arviointiin ja asiakassuunnitelman laatimiseen, mikäli arvioinnista ja mahdollisista toimenpiteistä vastaava henkilö näin pyytää. Tällä tavoin ilmaistuna eri alojen asiantuntijoille hahmottuu jokseenkin passiivinen rooli suhteessa toisiinsa, kun heidän odotetaan osallistuvan yhteistyöhön vain kulloisestakin toimenpiteestä vastaavan viranomaisen tarvearvioinnin perusteella.
Pohdittaessa sosiaalityön suhdetta moniammatilliseen yhteistyöhön yhtenä haasteena on se, että sosiaalityö itsessään näyttäytyy jossain määrin vaikeasti määriteltävänä ammatti- ja tutkimusalana.
Esimerkiksi Raunio (2009) aloittaakin teoksensa Olennainen sosiaalityössä esipuheen toteamalla sosiaalityötä luonnehdittavan monesti "moninaiseksi, epämääräiseksi ja vaikeaselkoiseksi" (Raunio 2009, 5).
16 Sosiaalityön sisältöä on kyllä pyritty määrittelemään eri yhteyksissä, myös lainsäädännössä, missä sosiaalityön sisällöstä todetaan seuraavaa: "Sosiaalityöllä tarkoitetaan asiakas- ja asiantuntijatyötä, jossa rakennetaan yksilön, perheen tai yhteisön tarpeita vastaava sosiaalisen tuen ja palvelujen kokonaisuus, sovitetaan se yhteen muiden toimijoiden tarjoaman tuen kanssa sekä ohjataan ja seurataan sen toteutumista ja vaikuttavuutta. Sosiaalityö on luonteeltaan muutosta tukevaa työtä, jonka tavoitteena on yhdessä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen kanssa lieventää elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistaa yksilöiden ja perheiden omia toimintaedellytyksiä ja osallisuutta sekä edistää yhteisöjen sosiaalista eheyttä" (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014).
Ammatillisen sosiaalityön kirjaaminen lainsäädäntöön tuntuu luontevalta, sillä sosiaalityöllä on jo pidempään ollut selvää pyrkimystä kehittyneen asiantuntija-ammatin eli profession aseman saavuttamiseen. Tämä on Suomessa tapahtunut lähihistoriassa ennen kaikkea sosiaalityöntekijöiden koulutusvaatimuksia lisäämällä eli sosiaalityöntekijöiltä on ajan kuluessa yhä vahvemmin alettu vaatia yliopistollista koulutuspohjaa. (Raunio 2009, 32) Vuodesta 1999 lähtien sosiaalityö on pääaineena opiskeltavana oppiaineena ollut erillään sosiaalipolitiikasta, johon se vielä 1990-luvun alussa oli kytkeytyneenä (Pohjola 20034; Raunion 2009, 36 mukaan). Samalla sosiaalityön koulutukselta ja tutkimukselta alettiin edellyttää ammatillisen käytännön tieteellisen pohjan vahvistamista, sillä sosiaalipolitiikan oppiaineen kautta välittyneen yhteiskuntatieteellisen ymmärryksen ei enää katsottu riittävän ammatillisen asiantuntemuksen perustaksi (Raunio 2009, 37). Kytköstä sosiaalipolitiikkaan alettiin jopa pitää sosiaalityön ammatillisen kehittymisen kannalta haitallisena. Ammatilliseen käytäntöön liittyvä tutkimus oli aiemmin koettu epäkiinnostavaksi ja
"epätieteelliseksi", mikä puolestaan oli johtunut sosiaalipolitiikalle ominaisesta
"suunnitteluoptimismista".Yksilökohtaisten arkeen ja selviytymiseen liittyvien ongelmien tutkimista ei pidetty tärkeänä, koska palvelu- ja sosiaalipalvelujärjestelmien kehittymisen uskottiin tuovan niihin ratkaisun. (Karisto 1997; Raunion 2009, 37 mukaan)
Tämän aiemman suhtautumistavan voidaan tulkita myös muovanneen todellisuutta siten, ettei sosiaalityön tieteellis-ammatilliselle kehitykselle jäänyt tilaa. Sosiaalityön itsenäistyessä akateemisesti oman tieteellisen profiilin luomista ammatillisen toiminnan perustaksi alettiin pitää tärkeänä.
Raunion mielestä sosiaalityö ei varsinkaan Suomessa kuitenkaan voi täysin irrottautua tietopohjaltaan muista yhteiskuntatieteistä (kuten sosiaalipolitiikasta), koska sosiaalityössä tarvitaan
4Pohjola, Anneli (2006): Sosiaalityön koulutuksen tila ja paikka. Teoksessa Laitinen, Merja & Pohjola, Anneli (toim.)(2006): Sosiaalisen vaihtuvat vastuut.PS-Kustannus 2006.
17 ymmärrystä esimerkiksi hallinnosta ja johtamisesta sekä yhteiskunnan kehityssuunnista.
Asiakkaiden ongelmien ymmärtäminen ja ratkaiseminen edellyttää laaja-alaista tietoa yhteiskunnasta. Tätä vaatimusta tukee sekin, että sosiaalityöntekijöiltä edellytetään nykyisin valmiuksia paitsi asiakastyöskentelyyn, myös "yhteiskunnalliseen muutostyöhön".(Raunio 2009, 38)
Yhteiskuntatieteellisen osaamisen merkitystä korostetaan myös sosiaalityöntekijän koulutuksen tuottamaa osaamista kuvaavassa Sosnetin julkaisussa. Yhteiskuntatieteilijänä sosiaalityöntekijän koulutuksen saanut kykenee jäsentämään " monimutkaisia ja ristiriitaisia ihmiselämän kokonaisuuksia ja sosiaalisia ilmiöitä". Keskeiseksi mielletään myös ymmärrys siitä, miten sosiaalityön kohtaamat ilmiöt liittyvät yksilön ja yhteiskunnan suhteeseen. (Lähteinen 2017)
Sosiaalityön asema professiona on joka tapauksessa saavutettu siltä osin, että ammatissa toimiminen edellyttää tarkoin määriteltyjen koulutusvaatimusten täyttämistä ja ammatillista käytäntöä kehitetään myös oman alan tieteellisen tutkimuksen kautta. Lainsäädäntöön kirjatut koulutusvaatimukset ja sosiaalityön ammatin kuvaus sekä sosiaalityöhön kohdistuvat yhteiskunnalliset odotukset merkitsevät sitä, että sosiaalityön professionaalistumiselle on myös julkisen vallan tuki, mikä Raunion mukaan onkin ollut olennaista sosiaalityön kehittymiselle ammattina (Raunio 2009, 40).
Koulutuspohjan vahvistuminen ja sosiaalityön aseman virallistaminen eivät kuitenkaan vielä välttämättä tee sosiaalityöstä vahvaa professiota ammatillisen työskentelyn kentällä. Sosiaalityön asema "ruohonjuuritasolla" ja eri alojen ammattilaisten välisessä yhteistyössä vaatii tarkempaa tarkastelua. (Raunio 2009, 41)
Kunnan sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijöiden ja siten myös oman tutkimukseni kannalta keskeisin moniammatillisen työskentelyn muoto ovat näkemykseni mukaan asiakaspalaverit. joissa on läsnä kahden tai useamman ammattiryhmän edustajia sekä eri ammattiryhmien kesken järjestetyt yhteistyöpalaverit ja asiakastapauksiin liittyvä yhteydenpito.
Vaininen (2011) käsittelee väitöskirjassaan sosiaalityöntekijöiden ja muiden alojen ammattilaisten näkemyksiä sosiaalityöntekijän ammatillisesta roolista. Tutkimuksen tuloksena hän hahmottelee sosiaalityöntekijän erityiseksi osaamisalueeksi sosiaalisen asiantuntemuksen, johon hän sisällyttää (1) sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä tietotaidon, johon edelleen sisältyvät työntekijän henkilökohtaiset vuorovaikutustaidot, kyky tukea vuorovaikutusta asiakkaan ja tälle merkityksellisten sosiaalisten verkostojen välillä sekä kyky ylläpitää rakentavaa yhteydenpitoa
18 itsensä ja muiden viranomaisten välillä; (2) sosiaalisiin teorioihin ja selitysmalleihin liittyvän tietämyksen, ja kyvyn tuoda tähän tietämykseen nojautuen esiin sosiaalinen näkökulma esim.
muiden ammattiryhmien kanssa toimiessa; (3) kyvyn arvioida ja tunnistaa asiakkaiden sosiaalisia ongelmia ja niiden yhteyksiä esim. asiakkaiden elämäntilanteeseen, heidän psyykkiseen ja fyysiseen terveyteensä sekä yhteiskunnalliseen tilanteeseen; (4) tietämyksen yhteiskunnan palvelujärjestelmästä ja tulonsiirroista sekä kyvyn soveltaa tätä tietämystä asiakkaan, perheiden ja yhteisöjen sosiaalisentoimintakyvyn tukemiseksi; (5) asiakkaan sosiaalisten oikeuksien puolustamisen tarvittaessa sekä lopuksi (6) asiakkaiden ja yhteisöjen hyvinvointia tukevien palvelujen, työkäytäntöjen ja toimintaympäristöjen kehittämisen aloitteentekijänä tai osavaikuttajana. (Vaininen 2011, 257-8)
Aiemmin mainitussa Sosnetin julkaisussa tuodaan esiin jo mainitun yhteiskuntatieteellisen osaamisen ja siihen liittyvän tutkimusosaamisen ohella eettinen osaaminen, vuorovaikutusosaaminen, työmenetelmäosaaminen, oikeudellinen osaaminen , palvelujärjestelmäosaaminen, kehittämis- ja muutososaaminen, johtamisosaaminen ja rakenteellisen sosiaalityön osaaminen. Näistä osaamisalueista oikeudellinen osaaminen ei suoraan tule esiin Vainisen erittelyssä, mitä voi pitää yllättävänä ottaen huomioon, miten vahvasti sosiaalityöntekijän ammatillinen työskentely nojautuu lakiin perustuvien päätösten tekemiseen. Oikeudellinen osaaminen tosin sopii yhteen ainakin asiakkaan sosiaalisten oikeuksien puolustamisen sekä palvelujärjestelmän ja tulonsiirtojen tuntemuksen kanssa, mutta sosiaalityöntekijän oma rooli vastuunalaisena päätöksentekijänä ei tule selkeästi esiin. Sosiaalisten oikeuksien puolustaminen voidaan liittää myös eettiseen osaamiseen. Työmenetelmäosaamiseen liitetään Sosnetin julkaisussa erityisesti kyky tilannearvioinnin tekemiseen asiakastapauksissa, ja arviointi tulee esiin myös Vainisen erittelyssä. Kehittämis- ja muutososaaminen taas sopii hyvin yhteen palvelujen, työkäytäntöjen ja toimintaympäristöjen kehittämisen kanssa ja sama koskee ainakin jossain määrin myös sekä rakenteellisen sosiaalityön osaaminen . Ehkä kaikkein selkeimmin Sosnetin mainitsemista sosiaalityön koulutuksen tuottamista valmiuksista Vainisen tutkimuksessa nousevat esiin yhteiskuntatieteellinen osaaminen ja palvelujärjestelmäosaaminen. Sitä vastoin johtamisosaamiseen kohdistuvia odotuksia Vainisen erittelystä on vaikea löytää.
Vaininen käsittelee aihettaan myös toimintaroolin ja käytäntömallin käsitteiden kautta. Tässä yhteydessä rajaudun viittaamaan sosiaalityöntekijän toimintarooleihin, joita Vaininen hahmottelee käyttäen kahden akselin, "järjestelmälähtöinen-ongelmalähtöinen" sekä "yksilö-yhteisö", muodostamaa nelikenttää (Vaininen 2011, 82)
19 Esitän seuraavaksi karkeasti tiivistäen Vainisen näkemyksen sosiaalityöntekijän eri toimintarooleista. Järjestelmälähtöisessä sosiaalityössä, jonka työskentelyn keskiössä on yksilö sosiaalityöntekijän roolina on esimerkiksi kontrollointi ja ohjeistus, palveluihin ohjaaminen ja palveluiden järjestäminen sekä toimeentulosta huolehtiminen toimeentulotukea koskevien päätösten tekijänä. Järjestelmälähtöisessä sosiaalityössä, jonka työskentelyn keskiössä on yhteisösosiaalityöntekijän rooliin kuuluu esimerkiksi tiedon kerääminen, tuottaminen ja välittäminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamiseksi sekä palveluiden kehittämiseen osallistuminen. Ongelmalähtöisessä sosiaalityössä, jonka työskentelyn keskiössä on yksilösosiaalityöntekijä roolina on esimerkiksi asiakkaan motivointi, aktivointi, henkinen tukeminen ja neuvominen Lopuksi ongelmalähtöisessä sosiaalityössä, jonka työskentelyn keskiössä on yhteisö sosiaalityöntekijä muun muassa tuo esiin sosiaalisen näkökulman, toimii sovittelijana esimerkiksi lastenhuolto- ja tapaamisriidoissa, tukee yhteistyötä muun muassa eri viranomaistahojen välillä sekä kartoittaa asiakkaan kannalta oleellisia läheis- ja viranomaisverkostoja ja järjestää verkostoneuvotteluja niiden kanssa. Eri kenttien rajapintoihin sijoittuviksi toimintarooleiksi Vaininen hahmottelee esimerkiksi ongelmanratkaisun koordinoinnin yhteistyöverkostossa, asiakkaan kokonaiselämäntilanteen kartoittamisen sekä asiakkaanoikeuksien puolustamisen ja tiedon välittämisen asiakkaalle.(Vaininen 2011, 82)
Vaininen nostaa myös esiin eri ammattien toimintaroolien ja niiden välisten rajojen merkityksen moniammatillisen yhteistyön näkökulmasta. Erilaisissa moniammatilliseen yhteistyöhön liittyvissä näkökulmissa on kyse suurelta osin siitä, nähdäänkö eri toimintaroolien määrittyvän enemmän kunkin ammattiryhmän erityisen asiantuntemuksen pohjalta vai "joustavasti tarpeen mukaisesti".
Lisäksi muiden alojen ammattilaisten osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä yhteistyössä parhaassa tapauksessa syntyvän uudenlaisen asiantuntemuksen mahdollistaminen vaativat toimintaroolien ja niiden rajojen pohtimista. (Vaininen 2011, 82)
Isoherranen (2012) viittaa väitöskirjassaan aiemmin esittämäänsä (Isoherranen 2008) moniammatillisen yhteistyön määritelmään erityisesti sosiaali- ja terveysalan kontekstissa:
”Moniammatillista yhteistyötä voidaan kuvata sosiaali- ja terveysalalla asiakas- /potilaslähtöisenä työskentelynä, jossa pyritään huomioimaan potilaan elämän kokonaisuus ja hänen hoito- ja hoivapolkunsa. Yhteisessä tiedonkäsittelyssä eri asiantuntijoiden tiedot ja taidot kootaan yhteen.
Vuorovaikutusprosessissa rakennetaan tapauskohtainen tavoite ja yhteinen käsitys (jaettu sosiaalinen kognitio) potilaan tilanteesta, tarvittavista toimenpiteistä ja ongelmien ratkaisuista.
Tiedon kokoaminen yhteen tapahtuu joustavasti, sovituilla välineillä ja/tai foorumeilla sovituin
20 toimintaperiaattein. Asiakas/potilas ja/tai hänen läheisensä ovat tarvittaessa mukana keskustelussa.” (Isoherranen 2012, 22)
Isoherrasen määritelmän pohjalta voidaan todeta, että nimenomaan sosiaalityön näkökulmasta määriteltynä moniammatillisen yhteistyön ytimessä ovat asiakaslähtöisyys, asiakkaan elämän ja asiakaspolun kokonaisvaltainen huomioiminen, eri asiantuntijoiden tietojen ja taitojen kokoaminen yhteen, yhteinen käsitys asiakkaan tilanteesta ja toimenpiteistä ongelmien ratkaisemiseksi. Sovitut välineet ja foorumit voivat tarkoittaa esimerkiksi osittain yhteisessä käytössä olevia asiakastietojärjestelmiä, eri ammattiryhmien välisiä yhteistyöpalavereja sekä moniammatillista tiimityöskentelyä.
Isoherrasen esiin nostama asiakaslähtöisyys sopii varsin hyvin yhteen Vainisen tutkimustulosten kanssa. Asiakaslähtöisyyden näkökulma auttaa myös ymmärtämään sen, etteivät sosiaalityöntekijän eri roolit sulje toisiaan pois, vaan yhden ja saman asiakkaankin kanssa toimiessaan sosiaalityöntekijä voi toimia eri rooleissa tilanteesta riippuen. Toisaalta erityisesti yhteisöön keskittyvä järjestelmälähtöinen sosiaalityö nostaa esiin sosiaalityön roolin yhteiskunnallisena vaikuttamistyönä, jota voidaan toteuttaa myös ilman suoraa kytköstä yksittäisten asiakkaiden tilanteeseen.
Yksittäisen työntekijän taholta moniammatillinen yhteistyö ja siihen liittyvä edellyttää myös vahva vuorovaikutusosaamista ja yhteistyötaitoja. Moniammatillinen yhteistyö ja siihen liittyvät taidot yhdessä ovat keskeinen osa työyhteisötaitoja, joihin Kekonin ym. mukaan sisältyy myös ammatillisten rajojen ylittäminen. Moniammatillisuus ei siis ole työntekijän muusta ósaamisesta irrallinen kokonaisuus, vaan keskeinen osa työskentelytaitoja. Vahvan ammatillisen identiteetin omaksuminen ja ylläpitäminen ei ole ristiriidassa ammatillisten rajojen ylittämisen kanssa, vaan kirjoittajien mukaan se päinvastoin tukee rajojen ylittämistä. Moniammatillisuus kuitenkin vaatii myös toisten osaamisen tunnustamista ja tunnistamista. (Kekoni ym. 2019)
Erityisesti sosiaalityöntekijällä rajojen ylittämiseen liittyvät haasteet tulevat mielestäni usein esiin.
Kuten edellä on todettu, sosiaalityöntekijän ammatillista osaamisaluetta on usein pidetty epämääräisenä. Jos yhteistyökumppanien on vaikea hahmottaa sosiaalityöntekijän osaamisaluetta, on sosiaalityöntekijän luonnollisesti vaikea saada asemansa tunnustetuksi moniammatillisen tiimin tai verkoston piirissä.
Rajojen ylittäminen ja sen edellyttämät työyhteisötaidot liittyvät keskeisesti myös edellä käsiteltyyn asiakaslähtöisyyteen. Vaikka asiakaslähtöisyyden periaate olisikin sisäistetty, saattavat eri
21 ammattilaisten näkemykset asiakkaan tilanteesta ja sen ratkaisemisesta olla kaukana toisistaan.
Asiakaslähtöisyyden toteutumista saattaa heikentää sekin, että asiakkaan tilanne määritellään eri ammattilaisten taholta varsin ongelmakeskeisesti huomioimatta asiakkaan vahvuuksia.
Ammattilaisten tulisi keskittyä enemmän asiakkaan omaan tapaan määritellä ongelmansa. Voidaan hyvin nähdä, että mikäli asiakaspalaverissa keskitytään eri tahojen tapaan määritellä asiakkaan ongelmat, tulee työskentelystä ammattilaisten välistä "kilpailua" siitä, kenen näkemys asiakkaan tilanteesta otetaan lähtökohdaksi. Tämä tekee työskentelyn vaikeaksi sekä moniammatillisen yhteistyön että asiakaslähtöisyyden näkökulmasta.(Kekoni ym. 2019)
22
3 Aineiston kerääminen ja tutkimusmenetelmät
Tämä tutkimuksen aineisto koostuu kirjallisuuskatsauksen ja laadullisen kyselytutkimuksen tuottamasta aineistosta. Kyselytutkimuksen antia tarkastellaan suhteessa kirjallisuuskatsaukseen ja tarkoituksena on pohtia, löytyykö kirjallisuuskatsauksessa esiin tulevista teemoista, näkökulmista ja tutkimustuloksista yhteneväisyyksiä kyselyyn osallistuneiden sosiaalityöntekijöiden näkemysten ja kokemusten kanssa. Tarkoituksena on myös pohtia sitä, mitä moniammatillisella yhteistyöllä yhtäältä kirjallisuusaineistossa ja toisaalta kyselyyn osallistuneiden sosiaalityöntekijöiden joukossa tarkoitetaan.
3.1 Kirjallisuuskatsaus
Tutkimukseeni sisältyvä kirjallisuuskatsaus on integroiva kirjallisuuskatsaus, joka on toinen kuvailevan kirjallisuuskatsauksen orientaatioista narratiivisen kirjallisuuskatsauksen ohella.
Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on sekä aineiston valinnan että tutkimuskysymysten suhteen vailla tarkkaan määriteltyjä sääntöjä. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus mahdollistaa silti tutkittavan ilmiön laaja-alaisen kuvaamisen. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen ohella muita kirjallisuuskatsauksen päätyyppejä ovat systemaattinen kirjallisuuskatsaus sekä kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen meta- analyysi. (Salminen 2011, s. 6)
Integroivan kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tarkastella, kritisoida ja syntetisoida aihealueeseen liittyvää kirjallisuutta. Kirjallisuuskatsauksen avulla voidaan luoda aihealueeseen liittyen uusia viitekehyksiä ja näkökulmia ja tuottaa näin uutta tietoa aiheesta. Yleisesti ottaen integroivassa kirjallisuuskatsauksessa voidaan käsitellä joko aihetta, josta on jo runsaasti tutkimustietoa tai suhteellisen uutta aihetta, jonka katsotaan kaipaavan kokonaisvaltaista käsitteellistämistä ja olemassa olevan tutkimuksen syntetisointia. Laajasti tutkitun, suhteellisen
"iäkkään" aihealueen ollessa kyseessä tavoitteena on tarkastella ja syntetisoida jo varsin laaja- alaista tutkimustietoa ja mahdollisesti käsitteellistää aihealuetta uudella tavalla. (Torraco 2005, 356-357)
Omassa tutkimuksessani kyse on jo paljon tutkittuun kirjallisuuteen kohdistuvasta aiheorientaatiosta. Moniammatillisuutta on sosiaalityön näkökulmasta on kansainvälisesti tutkittu jo pitkään, vaikkakin aihetta käsittelevää suomenkielistä tutkimustietoa on tätäkin tutkimusta varten suoritettujen kirjallisuushakujen valossa varsin vähän.
23 Vaikka integroivaa kirjallisuuskatsausta siis voidaan pitää kuvailevan kirjallisuustapauksen orientaationa, lähenee se kuitenkin monelta osin systemaattista kirjallisuuskatsausta. Integroivaa kirjallisuuskatsausta yhdistää systemaattiseen katsaukseen (ja samalla erottaa narratiivisesta katsauksesta) tietynlainen kriittisyyden vaatimus. (Salminen 2011, 8) Tutkimuksen vaiheet ovat molemmissa samat: tutkimusongelman asettelu, aineiston hankkiminen, arviointi, analyysi sekä tulkinta ja tulosten esittäminen (Cooper 19985; Salmisen 2011, 8 mukaan).
Ehkä oleellisin ero systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen on se, että integroivassa kirjallisuuskatsauksessa aineistoa ei seulota ja lajitella yhtä tarkasti kuin systemaattisessa katsauksessa. Näin integroivan kirjallisuuskatsauksen avulla voidaan saada aihealueesta selvästi laajempi kuva kuin systemaattisella kirjallisuuskatsauksella. (Evans 20086, Salmisen 2011, 8)
3.2 Laadullinen kysely
Kohdistin laadullisen kyselytutkimukseni suomalaisen kunnan sosiaalitoimiston vakinaisille sosiaalityöntekijöille. Sosiaalitoimistossa työskenteli sosiaalityöntekijöitä myös määräaikaisessa virassa. Kohdistamalla kyselyn vakinaiselle henkilökunnalle pyrin rajaamaan aineiston määrää ja lisäksi varmistamaan, että vastaajilla olisi jo verrattain runsaasti käytännön kokemusta sosiaalityöstä ja oletettavasti myös työskentelystä muiden ammattiryhmien edustajien kanssa.
Aineisto kerättiin laatimallani laadullisella kyselylomakkeella, joka vastaajia pyydettiin täyttämään.
Vastaajille annettiin myös mahdollisuus osallistua tutkimukseen vaihtoehtoisesti haastattelun kautta (joko kasvotusten, puhelimitse tai videoyhteyden kautta), mutta kaikki vastaajat valitsivat kyselylomakkeen täyttämisen.
Kyselylomake lähetettiin viidelle sosiaalityöntekijälle, joista neljä vastasi kyselyyn. Lomakkeet lähetettiin Word-tekstitiedostona vastaajien työsähköpostiin ja lomakkeen pystyi täyttämään joko sähköpostiohjelmassa tai vastaajan tietokoneelle ladattuna. Kolme vastaajaa palautti lomakkeen täytettynä alkuperäiseen määräaikaan eli 19.4.2020 mennessä. Neljäs vastaaja lähetti täytetyn lomakkeen yhden muistutusviestin jälkeen 27.4.2020. Vastaajista yksi oli sosiaalitoimistossa esimiesasemassa ja kolme muuta tavallisina työntekijöinä.
5Cooper, Harris (1998). Synthesizing Research: a Guide for Literature Reviews. Thousand Oaks: Sage Publications, Inc.
1998.
6Evans, David (2008).Overview of Methods. TeoksessaWebb, Christine & Ross, Brenda (toim.)(2008): Reviewing Research Evidence for Nursing Practice: Systematic Reviews, 137–148. Oxford: Blackwell Publishing 2008.
24 Kyselylomake koostui yhdeksästä avoimesta kysymyksestä, joista yksi oli kaksiosainen. Vastaajia pyydettiin vastaamaan kysymyksiin omin sanoin ja lisäämään tarpeen mukaan rivivälejä Word- tiedostoon, jotta vastaukset mahtuisivat. Kysymyksillä kartoitettiin vastaajien näkemyksiä.
3.3 Aineiston analyysimenetelmä
Kyselyaineiston ja kirjallisuuskatsauksen tuottaman aineiston analyysissa tarkoituksenmukaisimmaksi analyysimenetelmäksi tutkimukseni tähän osioon olen todennut laadullisen sisällönanalyysin. Sisällönanalyysi on Tuomen ja Sarajärven mukaan
"perusanalyysimenetelmä, jota voidaan käyttää kaikissa laadullisen tutkimuksen perinteissä".
Laadullisen tutkimuksen analyysitapana sisällönanalyysi kuuluu niihin analyysimuotoihin, "joita lähtökohtaisesti ei ohjaa jokin teoria tai epistemologia", mutta joihin "voidaan soveltaa suhteellisen vapaasti monenlaisia teoreettisia ja epistemologisia lähtökohtia". Näin se eroaa karkeassa jaottelussa toisesta analyysimuotojen ryhmästä, jonka kohdalla analyysia ohjaa tyypillisesti "tietty teoreettinen ja epistemologinen asemointi". (Tuomi & Sarajärvi 2018, 78)
Laadullista sisällönanalyysia ei siis tässäkään tutkimuksessa ohjaa tiukasti määritelty metodologia, vaan se kytkeytyy tiiviisti yhteen tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kanssa. Kyse fenomenologis-hermeneuttisesti orientoituneesta analyysista, jossa kiinnitetään erityistä huomiota moniammatillisuudelle annettuihin merkityksiin.
Sisällönanalyysin suorittaminen ei silti ole täysin vapaamuotoista, vaan sitä ohjaavat tietyt menettelytavat. Sisällönanalyysin tarkoituksena on aineiston järjestäminen tiiviisti ja selkeästi
"kadottamatta aineiston alkuperäistä informaatiota". Analyysin toteuttamisessa tutkijan on tärkeää päättää, mitä aineistosta esiin nousevia, tutkimuksen kannalta periaatteessa kiinnostavia havaintoja sisällytetään tutkimukseen ja mitä jätetään pois. Tämä tapahtuu aineiston koodaamisella eli merkitsemällä kiinnostavat kohdat itselle selkeimmällä tavalla. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 79) Koodaamisen jälkeen huomionarvoiset tekstinkohdat redusoidaan eli pelkistetään siten, että tekstinkohdasta karsiutuvat pois tutkimuksen kannalta epäoleelliset kohdat, mutta kaikki oleellinen sisältö jää jäljelle. Yhdestä ja samasta lausumasta voidaan löytää useitakin tutkimuksen kannalta relevantteja ilmauksia ja ilmaukset voivat myös kuvata eri asioita. Ryhmittely- eli klusterointivaiheessa pelkistetyt ilmaukset ryhmitellään (ala)luokiksi, joista puolestaan muodostetaan yläluokkia. Ryhmittelyä seuraa aineiston abstrahointi eli käsitteellistäminen pääluokiksi, joka merkitsee teoreettisten käsitteiden ja johtopäätösten rakentamista luokitellun
25 aineiston pohjalta. Analyysin eri vaiheissa on huolehdittava siitä, että yhteys alkuperäisilmauksiin aineistossa säilyy ja analyysin kulku on tehtävä ymmärrettäväksi lukijalle. (Tuomi & Sarajärvi 2018)
Sisällönanalyysi voi olla joko aineisto- tai teorialähtöistä. Yleisin muoto on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, jossa "analyysiyksiköt eivät ole etukäteen sovittuja tai harkittuja". Käytännössä puhtaasti aineistolähtöinen analyysi on vaikeasti toteutettavissa, koska tutkijan asettamat käsitteet, tutkimusasetelma ja menetelmät vaikuttavat tutkimuksen lopputuloksiin. Ratkaisuna tähän ongelmaan voidaan turvautua teoriaohjaavaan analyysiin, jossa analyysi ei suoraan pohjaudu teoriaan, mutta teoriaa voidaan käyttää analyysin apuna. Omassa tutkimuksessani on kyse juuri teoriaohjaavasta analyysista, jossa teoreettisena taustana eli viitekehyksenä toimii moniammatillisen yhteistyön käsite ja sen erittely. Edellä kuvattu tapa ymmärtää moniammatillinen yhteistyö luo pohjaa kirjallisuuskatsauksen ja laadullisen kyselytutkimuksen tuottaman aineiston tarkastelulle..
(Tuomi & Sarajärvi 2018, 80-81).
Taulukossa 1 on esitetty esimerkkinä alkuperäisilmausten pelkistämisestä ja luokittelusta moniammatillisuuden sisältöön liittyvien ilmausten analyysi:
26 Taulukko 1 Moniammatillisen yhteistyön sisältöä käsittelevien alkuperäisilmausten pelkistäminen ja luokittelu
Alkuperäisilmaukset Alaluokat Yläluokat Pääluokka
Eri alojen
ammattilaiset yhdistävät voimansa
Tarvittavien tahojen yhteen kokoaminen
Asiakkaan asioita hoitavat ammattilaiset
tuovat oman
näkökulmansa ja tietämyksensä yhteiseen pöytään.
Eri asiantuntijoiden yhteistyö asiakkaan parhaaksi.
Voimien
yhdistäminen ja eri tahojen yhteen kokoaminen
Eri alojen
näkökulmien ja tietämyksen
yhdistäminen
Eri ammattilaisten yhteinen
työskentely ja sen järjestäminen
Asiakkaan tilanteen
kokonaisvaltainen hahmottaminen ja parantaminen eri ammattilaisten yhteistyöllä
Kokonaisvaltaisen tuen
mahdollistaminen
Asiakkaan kokonaistilanteen parantaminen
Laajempi vaikutus tilanteeseen
Kokonaisvaltainen tuki
Kokonaistilanteeseen vaikuttaminen
Työskentelyä asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaiseksi hahmottamiseksi ja parantamiseksi
Asiakkaan tilanteen kartoittaminen
Kokonaisvaltaisen tilanteen
hahmottaminen
Paremman käsityksen saaminen
kokonaistilanteesta
Kokonaisnäkemyksen muodostaminen asiakkaan asioista
Kokonaistilanteen kartoittaminen ja hahmottaminen
Kokonaisnäkemyksen muodostaminen
Tasavertainen keskustelu
(kokonaisnäkemyksen muodostamiseksi) Yhteistyö verkoston kanssa
27
3.4 Kirjallisuuskatsauksen aineisto
Kirjallisuuskatsauksessa käytettävä aineisto etsittiin kolmesta tietokannasta: SocINDEX, Academic Search Premier ja Web of Science. Hakusanoina käytettiin hakusanoja "multi/inter/cross/trans + discip*/prof*" ja "socialwork". Tarkemmin sanottuna moniammatillisuutta kuvaavien englanninkielisiä termejä (multi/inter/trans/crossporf(essionality) sekä multi/inter/transcross/discip(linarity)) käytettiin eri hakukerroilla, jolloin hakukertoja kertyi kaikkiaan 16, kun hakusanoja kokeiltiin vielä väliviivan kera (esim. "multi-prof*")
Hakuosumia kertyi eri tietokannoista yhteensä 502, joista moni tosin löytyi vähintään kahdesta eri tietokannasta. Kaikkiaan yksittäisiä artikkeleja löytyi 234. Isoon osaan hakuosumista ei itselläni Itä- Suomen yliopiston opiskelijana ollut lukuoikeutta. Kirjallisuuskatsaukseen valittujen artikkelien kriteerinä oli se, että artikkelissa (tai ainakin sen johdanto-osiossa) käsitellään sosiaalityöntekijän roolia tai asemaa moniammatillisessa yhteistyössä. Lähemmän tarkastelun kohteeksi valikoitui lopulta 14 artikkelia. Taulukossa 2 on esitetty kirjallisuuskatsaukseen valikoituneet artikkelit
Ambrose-Miller & Ashcroft (2016):
Challenges Faced by Social Workers as Members of Interprofessional Collaborative Health Care Teams.
Puolistrukturoitu ryhmähaastattelu;
analyysimenetelmän temaattinen sisällönanalyysi osittain grounded theoryyn perustuen
Beddoe (2019): Managing identity in a host setting: School social workers’ strategies for better interprofessional work in New Zealand schools.
Puhelin- ja videohaastattelujen sisällönanalyysi.
Bonifas& Berry (2013):
Mental health social work in multidisciplinary community teams: An analysis of a national service user survey.
Määrällinen kyselytutkimus; menetelmänä tilastollisen analyysin ohella teemoittelu/luokittelu, narratiivinen ja fenomenologinen lähestymistapa
.
Boland ym. (2013):
Preparing Social Work Students for Interprofessional Practice in Geriatric Health Care: Insights from Two Approaches
Kirjallisuuskatsaus, jonka lisänä erillisen kyselytutkimuksen aineisto
28 Craig ym. (2016):
Self-reported patient psychosocial needs in integrated primary health care: A role for social work in interdisciplinary teams
Määrällinen kyselytutkimus
Copperman & Newton (2017):
Linking social work agency perspectives on interprofessional education into a school of nursing and midwifery
Laadullinen puolistrukturoitujen haastattelujen analyysi; groundedtheoryyn pohjautuva lähestymistapa
Frost (2017):
From “silo” to “network” profession – a multi- professional future for social work
Kaksi puolistrukturoitua haastattelututkimusta;
temaattinen analyysi Giles (2016):
Socialworkers’ perceptions of multi-disciplinary team work: A case study of health social workers at a major regional hospital in New Zealand
Laadullinen haastattelututkimus; teemoittelu ja diskurssianalyysi
Kelly ym. (2020):
Interprofessional practice: Social work students’
perspectives on collaboration
Määrällinen kyselytutkimus Neuderth ym. (2018):
Use of standardized client simulations in an interprofessional teaching concept for social work and medical students: first results of a pilot study
Määrällinen kyselytutkimus
Supiano & Berry (2013):
Developing Interdisciplinary Skills and Professional Confidence in Palliative Care Social Work Students
Keskusteluaineiston laadullinen analyysi;
fenomenologinen lähestymistapa Török & Korazim-Körösy (2011):
Interdisciplinarity in social work education and training in Hungary
Määrällinen kyselytutkimus Wharton & Burg (2017):
A Mixed-Methods Evaluation of Social Work Learning Outcomes in Interprofessional Training with Medicine and Pharmacy Students
Määrällinen kyselytutkimus
Whittington, Colin & Bell, Linda (2001):
Learning for interprofessional and inter-agency practice in the new social work curriculum:
evidence from an earlier research study.
Määrällinen kyslytutkimus
Taulukko 2 Kirjallisuuskatsaukseen valikoidut artikkelit
