234
AIKUISKASVATUS 3/2002 Elinikäisen oppimisenideaalista on vielä tuomaan yhteen tutkijat, työelämän edustajat sekä hallinto. Tule- vat, yhä suuremman osan elinajastaan opiskelevat oppi- jat, joihin sisältyy merkittävä koulutusuraansa loputta pol- kevien kansalaisten joukko, loistavat poissaolollaan. Kun tulevaisuuden luonnostelijat uskovat olevansa hyvällä asialla ja asiantuntijoina ponnistele- massa paremman maailman puolesta, niin viis kansalaisis- ta - hyväähän tässä ollaan kai- kille tarkoittamassa ja välttä- mättömään varautumassa. Eh- käpä ainoa tapa varmistaa se, ettei joudu taas kouluttautu- maan uuteen ammattiin, on puhua ammatikseen siitä, mi- ten tulevaisuudessa joudutaan kouluttautumaan uudelleen ja uudelleen.
Ideaalilla on voimaa myös myös diskurssina. Se artikuloi- tuukin sujuvasti niin riviopis- kelijoiden kuin johtavien po- liitikkojenkin puheissa ja kääntyy oikeuttamaan näin pyrkimyksiä, joiden oikeutta- miseen ennen käytettiin toi- sia sanoja, toisia ideoita, toi- sia diskursseja.
Elinikäinen oppiminen -nimikkeellä näyttäisi edel-
Ammattikasvatus elinikäisen oppimisen ympäristössä
Harney, K., Heikkinen, A., Rahn, S., & Schem- mann, M. (ed. 2002).
Lifelong Learning: One Focus, Different Sys- tems. Studien zur Er- wachsenenbildung, Band 19. Frankfurt am Main: PETER LANG
leen olevan voimaa tuoda yh- teen kirjoittaja ja kustantaja.
Siihen liittyy myös piirteitä, jotka luonnehtivat pyhää tai pyhäksi pyrkivää (yksi fo- kus!). Onkin ilmeistä, että elinikäisen oppimisen ideassa muhii myös kasvava provoka- tiivinen voima.
Klaus Harney ym. toimit- taman teoksen otsikko - yksi fokus, erilaisia systeemejä - rakentaa siltaa taivaallisen ja maallisen välille. Utopismi ja realismi lyövät kättä yhteen, kun kohti parempaa, mahdol- lisesti myös aikaisempaa jae- tumpaa maailmaa ponnistel- laan eri puolilla, erilaisista lähtökohdista ja vaihtelevista konteksteista käsin. Tätä kan- sallisten, alueellisten ja kult- tuuristen lähtökohtien erilai- suutta korostetaan useammas- sakin teoksen artikkeleista.
Artikkeleita on johdanto mu- kaan luettuna kaikkiaan 18.
Taustalta löytyy 20 kirjoitta- jaa, joista valtaosa tulee Sak- sasta, erityisesti Bochumin yliopistosta, muutama Norjas- ta, pari Suomesta sekä edusta- jat Englannista ja Ruotsista.
Tuotoksesta vastaa aktiivinen ja aikaansaava tutkijaverkosto, joka perkaa ammattikasvatus- ta, sen historiaa, käytäntöjä ja ongelmia.
Tulevaisuuteen
yhdistettävien utopioiden haasteena on selviytyä hyvää tarkoittavista todentamispyr- kimyksistä. Utopiat kestävät harvoin vertailua käytäntöi- hin, joiden sanotaan niitä il- mentävän, tai politiikkoihin, joilla niitä väitetään edistettä-
vän. Yleensä osoittautuu, että maailmalla on enemmän voi- maa muuttaa utopioita kuin utopioilla maailmaa.
Toimittajat tuovat johdannossa esiin elinikäisen oppimisen termin kyvyn sul- kea (sulattaa) piiriinsä moni- naisia ilmiöitä, edistää kan- sainvälistä yhteistyötä ja kans- sakäymistä. Madhu Singh, Michael Schemmann, Katrin Kraus, Philipp Gonon sekä Antony Lindgren tarkastele- vatkin artikkeleissaan elin- ikäistä oppimista poliittisena ideana.
Aikuisten oikeus oppimi- seen on Singhin mukaan de- mokratisoinut koulutusta. Oi- keus oppimiseen voi toteutua vain yhteiskunnassa, joka ky- kenee takaamaan myös moni- en muiden perusoikeuksien toteutumisen ja jossa eri ins- tituutioiden (työ, perhe, yh- distykset jne.) kasvatuspoten- tiaali tulee löydetyksi. Mono- liittisia ratkaisuja ei kuiten- kaan ole odotettavissa eriyty- neessä maailmassa. Elinikäises- tä oppimisesta vallitsee monia versioita – vastaavastiko kuten esimerkiksi demokratiasta, yhdenvertaisuudesta tai rau- hasta, voisi skeptikko kysyä.
Schemmann tavoittelee selitystä elinikäisen oppimi- sen idea synnylle 60–70 -lu- vuilla (UNESCO), keskustelun taantumiselle (taantuma, kult- tuurinen eriytyminen, epä- luulo universaaleja malleja kohtaan) ja sen uudelle tule- miselle (modernisaatio, glo- balisaatio). Selitykset ovat K I R J A - A R V I O I T A
AIKUISKASVATUS 3/2002
235
ohuita. Hänen mielestään ai- kuiskasvatustieteilijöillä on ohittamatonta asiantuntemus- ta käsitteen kehitelyssä. Ei kuitenkaan ole kirkossa kuu- lutettua, että heiltä löytyisi vaikeasti ohitettavia argu- mentteja, kun areenana on julkinen keskustelu, eikä esi- merkiksi komiteatyö. Kraus raportoi ohjelmatekstejä kos- kevia havaintojaan, mutta kiinnostava kirjoitelma jää jostakin syystä kokolailla tor- soksi. Myös Gononin kiinnos- tusta herättävä “käsite vai slo- gan” -tarkastelu typistyy ai- kuisopetuksen lyhyeksi histo- riaksi ikään kuin elinikäisen oppimisen käytännön histori- ana. Lindgren tarkastelee elin- ikäistä oppimista suhteessa ammattikoulutuksen kehkey- tymiseen Ruotsissa, työelämän uusiin järjestelyihin, joiden myötä kompetenssien osalta palataan 1900-luvun alkuun, sekä talouteen, politiikkaan ja ideologiaan. Suhteutettava – elinikäinen oppiminen – haihtuu tarkastelun kuluessa näkymättömiin.
Katja Brause ja Christine Meyer kiinnittävät huomiota elinikäisen oppimisen idean sukupuoliulottuvuuteen ja valottavat artikkelissaan suku- puolten välisen tasa-arvon ke- hitystä Saksassa. Äitiys vähen- tää osallistumismahdollisuuk- sia, mutta isäksi tuleminen edesauttaa jatkokoulutukseen hakeutumista. Osallistumis- mahdollisuudet eivät jakaudu tasaisesti yli ammattien, toi- mialojen ja työsuhdetyyppi- en. Naisten työt jakaa nyt useampi osa-aikaisesti työs- kentelevä nainen kuin ennen.
Siinä missä miehille on tarjol- la lähinnä yksi työmarkkina- orientaation malli, voivat nai- set varioida omaa orientaatio-
taan. Kun elinikäisen oppimi- sen strategiat istuvat parem- min miesten orientaatioon, eivät ne todennäköisesti aina- kaan korjaa naisten asemaa suhteessa työhön. Mahdolli- sesti tapahtuu päinvastoin.
Anja Heikkinen ja Lea Henriksson luonnehtivat työ- elämän muutosta terveyden ja tekniikan aloilla Suomessa.
Artikkeli on kokoelman pisin ja teksti lastattu ajatuksilla, ha- vainnoilla, aspekteilla ja ulot- tuvuuksilla. Siinä ilmentävät itsessään monet niistä asioista, joista se puhuu: hektisyys, intensiteetti, kokonaiskuvan hajoaminen, merkityksen pilkkoutuminen ja massaan häviäminen. Lukijaltakin vaa- ditaan huomattavaa työpanos- ta. Klaus Harney puolestaan tarkastelee ristivetoisuuksia, joita sisältyy työssä tapahtu- vassa koulutuksessa.
Thomas Deissinger vertailee ammattiin koulutus- ta Englannissa ja Saksassa. Hä- nen mielestään molemmat maat voivat oppia toinen toi- siltaan, Englanti ammatillisen peruskoulutuksen ja Saksa jat- kokoulutuksen järjestämisessä, ja kehittyä näin järjestelmil- tään yhteismitallisemmiksi.
Kokoelman ehkä kiinnosta- vimmassa artikkelissa Sylvia Rahn kritisoi näkemystä, että ammatti-instituution kohtalo- na olisi Saksassa korvautua elinikäisen oppimisen yksilöl- lisellä instituutiolla. Taustoi- tusta tähän teemaan tarjoaa Ole Johnny Olsenin kirjoitus, jossa hän kuvaa tutustumis- taan Saksassa ammateista ja ammattikasvatuksesta käytyyn keskusteluun sekä taustalta löytyvään disipliiniin. Rudolf Huseman puolestaan etenee toiseen suuntaan kuin Sylvia
Rahn ja pohtii omaehtoisen, elämänkokemusten reflek- toinnista kehkeytyvän aikakä- sitteen asemaa ja tuottamista elinikäisen itseorganisoidun oppimisen edellytyksenä. Ko- konaisuuden antia laajentavat edelleen tekstit Keski-Englan- nin tilasteesta (Stephen Drod- ge), ammattiliiton näkemyk- sestä (Bernd Kassebaum), ana- lyysi työnantajien ja työnteki- jöiden sekä sosiaalisen ja in- himillisen pääoman suhteesta elinikäisen oppimiseen (Mar- cus Reinecke) sekä Norjan ammattikoulutuksen järjestel- mästä (Sven Michelson & Hå- kon Host).
Kokonaisuus on
väistämättä tilkkutyötä. Aja- tuksen kehittely jää useassa ar- tikkelissa puolitiehen, ellei sitten kokonaan lähtökuop- piinsa. Teos sisältääkin run- saasti tekemätöntä toimitus- työtä huolimatta siitä, että toimittajia löytyy, ainakin ni- mellisesti, peräti neljä. Konfe- renssijulkaisuna kokoelma kuitenkin dokumentoi am- mattikasvatuksen kansainväli- sen tutkijaverkoston yhden kehitysvaiheen. Kirjan otsikko onkin parempi ymmärtää väl- jäksi teemaksi ko. kokoontu- miselle kuin ideaksi, jota tä- män kokoelman teksteissä käs- siteltäisiin syvällisesti, moni- puolisesti ja systemaattisesti.
Teos antaa kuitenkin kuvan siitä, miten paljon tutkimus- ja keskusteluperinne ammatti- kasvatuksessa sekä alan akatee- minen etabloituminen Saksas- sa eroavat esimerkiksi tilan- teesta Suomessa ja Norjassa.
Ehkäpä Euroopan yhdentymi- nen jatkossa tasoittaa suhteel- lisia eroa tässäkin suhteessa.
Vesa Huotari
