67
NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN
AIKUISKASVATUS 1’2013
Aikalaisanalyysia suomalaisen yliopiston tilasta
Rinne, R., Jauhiainen, A., Simola, H., Lehto, R., Jauhiainen, A. & Laiho, A. (2012): Valta, uusi yliopistopolitiikka ja yliopistotyö Suomessa. Managerialistinen hallintapolitiikka yliopistolaisten kokemana. Kasvatusalan tutkimuksia 58. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura. 392 s.
ISBN 978-952-5401-60-8.
VALTA, UUSI yliopistopolitiikka ja yliopistotyö Suomessa.on syn- tynyt kahden koulutussosiologi- sesti suuntautuneen tutkijaryh- män yhteisponnistuksena. Siinä yhdistyvät Helsingin yliopiston Foucault-viritteinen hallinnan tutkimuksen perinne sekä Turun yliopiston korkeakoulupolitiikan tutkimuksen kriittinen perinne.
Suomen Akatemian tutki- musohjelma Valta Suomessa on toiminut jalustana, jonka varas- sa nämä kaksi tutkimusryhmää ovat voineet yhdistää voimansa ja kirjoittaa tämän tärkeän aika- laisanalyysin yliopistotyöntekijöi- den arjen nykytilasta Suomessa.
Konkreettinen empiirinen ana- lyysi tulee tarpeeseen aikana, jol- loin Suomen valtion poliittisen johdon sekä yliopistojen johdon suusta kuulee edelleen julistetta- van meneillään olevan yliopisto- uudistuksen ”fantastisuutta” sekä sitä, että juuri yliopistolaiset itse ovat tämän uudistuksen itselleen halunneet. Muutoksen agentteja tosin taisivat olla lähinnä yliopis- tojohto ja ylin hallintoeliitti, joka on tuonut erityisesti rehtorien neuvoston (nykyisen Suomen Yliopistot UNIFI ry) kautta refor- mia yliopistoihin (Vanttaja 2010, 192–193, Välimaa 2011, 73–75).
KILPAILUKULTTUURIN ODOTUKSET
Kirjan analyysissä kysytään, mi- ten yliopistoreformiin suhtaudu- taan tämän pienen hallintaeliitin ulkopuolella yliopistojen arjessa, jossa kohdataan uudenlaiset hal- linnan ja vallankäytön teknologiat kaikessa rujoudessaan. Johtopää- töksiä yliopistojen arjesta tehdään kahden yliopiston, Turun ja Joen- suun koko opetus- ja tutkimus- henkilökunnalle sekä lisäksi näi- den yliopistojen koko hallinto-, kehittämis- ja suunnitteluhenkilö- kunnalle suunnatun laajan kyse- lyn perusteella. Tarkasteluun on valittu yliopistot, joissa on viime vuosina toteutettu suuria hallin- nollisia uudistuksia. Näiden yli- opistojen erityistilanteita analyysi ei kuitenkaan tarkemmin käsittele.
Teoreettiseksi taustakuvaksi analyysissä rakennetaan globaa- lin markkinamuutoksen maise- ma, joka on siirtänyt yliopistot kilpailu(kyky)valtion talouden edistämisen keskiöön. Muiden yhteiskunnallisten palvelujen ta- paan myös yliopistoihin suuntau- tuu ”suorittavan kilpailukulttuu- rin” odotukset. Teoksen tutkijoita kiinnostavat yliopistoväen tun- not, kokemukset ja näkemykset murrosten keskellä. Teoksessa ol-
laan kiinnostuneita yliopistotyön muuttuvista valtasuhteista ja uu- sista vallan teknologioista ja siitä, miten nämä teknologiat vaikutta- vat yliopistolaisten kokemuksiin ja näkemyksiin ja sen kautta myös arjen toimintaan. Tutkimuksen empiirisessä analyysissä kysytään muun muassa, miten uusi palk- kausjärjestelmä, tiivistynyt ajan- käytön seuranta, vuoden 2005 tutkinnonuudistus tai laatujär- jestelmien kehittelytyö koetaan ruohonjuuritason yliopistolaisten perustyössä.
MUUTTUNUT SANASTO OHJAA TOIMINTAA
Aineistojaan kirjan kirjoittajat pohjustavat teoreettisesti käsit- teellistämällä vallan olemusta ja symbolista vallankäyttöä uudessa yliopistopolitiikassa sekä kansain- välisen että kansallisen keskuste- lun näkökulmasta. Valtateoreet- tisiksi perusajatuksiksi esitetään Foucault’n valta-analyysin keskei- set ideat vallankäytön produktii- visesta luonteesta, jonka mukaan vallankäyttö etenee itsehallinnan ja oman käyttäytymisen tarkkai- lun ja säätelyn kurinalaisuuden si- säistämisen kautta itsevalvontaan.
Itsevalvontaa puolestaan tuetaan paimentavan eli pastoraalisen val-
68
lankäytön eikä niinkään pakotta- vien käytäntöjen kautta. Tutkijat ovat kiinnostuneita uudenlaisten totuuksien tuottamisen proses- seista, joiden kautta myös yliopis- tolaitosta ja sen perustavia tehtä- viä määritellään uudelleen. Tämä siirtymä tiivistetään teoksessa siirtymäksi kohti yritysyliopiston markkinakuria, managerivaltaa sekä erinomaisuuden eetosta.
Ensivaiheessa kysymys on lä- hinnä puheavaruuden muutos- pyrkimyksistä eli lisääntyvästä pa- kosta artikuloida toimintaa kulloi- senkin hegemonistisen diskurssin ehdoin. Näin yliopistolaiset jäävät managerialistisen sanaston ja sa- nojen vangeiksi. Muuttuneet sa- nastot vaikuttavat siihen, mitä yli- opistoilta ja yliopistotyöltä odote- taan. Talouden ja yritysmaailman sanasto ohjaa yliopistolaisia kuin hiipien mieltämään yliopiston tehtävät uudella tavalla, joka joh- taa heidät vähitellen sisäistämään uudenlaisen markkinoiden logii- kan ja eetoksen. Tällä hetkellä yli- opistoihin ollaan juurruttamassa ideaa kansainvälisten konsulttifir- mojen tekemistä ”asiakastyytyväi- syysmittauksista”, jotka opiskelija- palautteen muodossa tulevaisuu- dessa vaikuttavat myös yksikköjen rahanjakoon (ks. esim. Acatiimi 8/2012, 36–37).
Aiemmin on yliopistoihin jo juurrutettu puhe tohtori- ja mais- terituotannosta, mikä ei enää samassa määrin särähdä yliopis- tolaisten korvaan kuin aiemmin.
Opetuksen ja tutkimuksen va- pauteen ja autonomiaan kasvanei- den akateemisten työntekijöiden muokkaus ja sitouttaminen kehit- tämiskeskustelujen ja alaisvalmen- nuksen ja uudenlaisten johtaja- ja esimiesasemien hyväksyntään on meneillään. Myös managerijohta- juus yritysjohtajuuden muotona on sivuuttamassa ja korvaamassa tieteenalojen sisäisen kollegiaali- sen ja professorijohtoisen itsehal- linnan, jonka mukaan tutkimus- alan edustajilla on oikeus ja vel- vollisuus kontrolloida itse itseään.
Oman tiedeyhteisön perinteiset arviointikäytännöt korvataan yri- tysyliopiston ulkopuolisilla arvi- ointi- ja auditointikäytännöillä, jotka irtoavat tieteenalojen edus- tajien kontrollista. Samalla uuden yritysyliopiston managerijohtaja näyttäytyy uuden politiikan san- karina, jonka tehtävänä on juur- ruttaa uudenlaista asenneilmas- toa ja kulttuuria yliopiston arjen ruohonjuuritasolle sekä ylläpitää eräänlaista sepitteellistä sielujen hallintaa.
Stephan Ballin (Ball 2003, 224) teksteihin viitaten tutkijaryhmä määrittelee sepitteellisyyden stra- tegiseksi toiminnaksi, joka nyt ei suorastaan ole valhe, vaan erään- lainen sepite, joka tuotetaan vai- kutelmien luomiseksi ulkopuo- lisille tilivelvollisuuden vuoksi.
Nyky-yliopiston tila tuo mieleeni elävästi George Orwellin kirjan Vuonna 1984 (1949/1987, 43) , jossa hän kertoo pelottavalla
tavalla samankaltaisesta maail- masta, jossa puolueen työnteki- jät joutuvat varustamaan itsensä eräänlaisella uudiskielellä ja kak- soisajattelulla. Sen mukaan ”pitää tietää ja olla tietämättä, olla selvillä asiain todellisesta tilasta ja ladella huolella sepitettyjä valheita, olla yhtä aikaa kahdella eri kannalla, tietää että ne poissulkevat toisen- sa ja uskoa silti kumpaiseenkin”.
Ballin (2003, 220) teksteihin vii- taten myös tässä tutkimuksessa kerrotaan, miten yliopistot varus- tautuvat tehokkuuden kulisseilla ja ne päätyvät eräänlaiseen ”arvo- jen skitsofreniaan”, jossa työteki- jät joutuvat kysymään itseltään
”teemmekö tätä siksi, että se on tärkeätä, koska me uskomme sii- hen ja koska se on arvokasta? Vai tehdäänkö sitä viime kädessä sik- si, että sitä mitataan, arvioidaan ja vertaillaan”?
PERINTEISET ARVOT YHÄ TÄRKEITÄ
Teoksen empiirisessä analyysissä keskiöön nostetaan suomalaisten yliopistolaisten kokemukset ja näkemykset vallan uusista tekno- logoista, joita he yliopiston arjessa kohtaavat. Teoksessa ollaan myös kiinnostuneita siitä, miten yliopis- tolaiset Suomessa suhtautuvat yri- tysyliopiston markkinakurin epä- luottamuksen kulttuuriin, jossa työntekijät joutuvat jatkuvan ul- kopuolisen kontrollin kohteeksi.
Entä miten yliopistolaiset suhtau- tuvat tilanteeseen, jossa he joutu-
69
NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN
AIKUISKASVATUS 1’2013
vat jatkuvalla työnsä ”näytteillepa- nolla” toistuvasti todistelemaan omaa tarpeellisuuttaan. Valvovan silmän alaisuudessa oleminen luo ontologisen epävarmuuden ja jat- kuvan varuillaanolon kulttuurin, joka hiipii yliopistoihin lisäänty- neenä vertailuna, rankkauksina ja kilpailutuksina. Kun muodolliset indikaattorit nousevat tärkeim- pään rooliin, joudutaan työn ar- jessa todistamaan varsinaisen yli- opistojen hengen rapautumisen prosessista. Se vie perustan kriit- tiseltä ja tieteen omilla ehdoilla toimivalta yliopistoyhteisöltä, joka tavoittelee uutta tietoa ja uu- denlaisia kiinnostavia kysymyk- senasetteluja.
Tutkimuksen laaja-alaisella kyselyllä selvitetään, miten toi- minnan perusteluissa ja diskurs- seissa tapahtuneet muutokset näkyvät toimijoiden välisissä suh- teissa ja asemissa akateemisilla kentillä ja miten uudenlainen val- ta ja hallinta läpäisevät ihmisten jokapäiväisen toimintaympäris- tön ja arjen rutiinit. Kyselyssä esi- tettiin erilaisia väitteitä, joihin eri tieteenalojen eri-ikäiset, eri suku- puolta olevat, erilaisella työkoke- muksella varustetut ja eri asemas- sa toimivat henkilöryhmät ottivat kantaa. Survey-tutkimuksella tuo- tettiin kattavia vertailuasetelmia, joita tutkimuksessa tarkasteltiin huolellisesti, vaikkakin hieman yllätyksettömällä tavalla. Tehty tutkimus osoittaa kuitenkin hy- vin selvästi sen, että edelleen yli-
opistotyön perustasolla suurin osa yliopistotyöntekijöistä sitoutuu vahvasti akateemisen yhteisön tra- ditionaalisiin arvoihin, jotka liitty- vät tutkimuksen, opetuksen ja tie- teen autonomian puolustamiseen.
Kirjan analyysi osoittaa myös, että noin puolet myös hallinnon työn- tekijöistä samaistuu ja sitoutuu ensisijaisesti oman yksikkönsä tutkimus- ja opetushenkilökun- taan. Valtaenemmistö vastaajista kokee myös palkkatasoa selvästi nostaneen uuden palkkausjärjes- telmän epäoikeudenmukaiseksi ja nöyryyttäväksi. Se vaikeuttaa yhteistyötä ja yhteishenkeä sekä yliopiston perustyötä opetuksen ja tutkimuksen äärellä.
Tutkijat kertovat, että he ha- lusivat antaa äänen yliopiston
”lattiatason” ja ”verstaskerroksen”
työntekijöille. Parhaiten tämä mahdollistui avovastausten kaut- ta. Analyysissä juuri avovastaus- aineisto avasi yliopistojen mur- roksessa olevaa arjen kulttuurista tilaa kuvittamalla ja rikastamalla tässä tutkimuksessa tehtyä tilas- tollista analyysiä. Avovastauksien tekstiaineistoa olisi ollut kiinnos- tavaa avata myös tarkempaa reto- rista analyysiä tekemällä. Tutkijat viittaavat siihen, että vastauksissa käytettiin suorastaan alatyylisiä, ironisia ja sarkastisia ilmaisuja.
Olisi ollut kiintoisaa tietää, mistä ja miten eri sukupuolta edustavat, eri asemissa ja tieteenaloilla toimivat yliopistolaiset kulloinkin avovas- tauksissaan hakivat ne vaihtoeh-
toiset sanastot, joilla he purkavat kärjekkäimpiä ärsytyksiin, petty- myksiään ja nolatuksi tulemisen tunteitaan suhteessa uudenlaisiin vallankäytön teknologoihin.
VALTA KATOAA KESKUSHALLINTOON
Teoksen alussa todetaan, että yliopistoissa onnistuvat harvoin äkkinäiset ja perustavanlaatui- set muutokset ja muutospyrki- mykset. Sopii vain toivoa, että näin todella olisi asioiden laita tässäkin tapauksessa. Tulokset viittaavat siihen, että yliopistolai- toksesta löytyy edelleen sitkeästi tutkimukselleen ja opetukselleen omistautuneita henkilöitä, jotka kovista aika-, suoritus- ja mitta- uspaineista huolimatta jaksavat edelleen löytää työstään mielen ja mielekkyyden. Tutkimuksen ana- lyysi osoittaa myös hyvin selvästi sen, että yliopistotyön ruohon- juuritasolla ylintä hallintoeliittiä lukuun ottamatta suhtautuminen uusiin vallan teknologioihin on hyvin kriittistä ja torjuvaa ja tradi- tionaalisia akateemisia arvostuksia säilyttävää.
Tulokset
viittaavat siihen, että yliopisto
laitoksesta löytyy
edelleen sitkeästi
tutkimukselleen
ja opetukselleen
omistautuneita
henkilöitä.
70
Yliopistolaiset suhtautuivat esimerkiksi hyvin kriittisesti ja epäluuloisesti valtakunnan tason päätöksentekijöihin, joiden linja- uksista he tosin kertovat olevansa aika huonosti perillä. Myös oman yliopiston keskushallinnon suun- nitelmat ja päätökset näyttävät jääneen yliopistolaisille yllättävän vieraiksi ja etäisiksi, toisin kuin oman yksikön asiat, joista valta- enemmistö (80 %) kertoi edel- leen tietävänsä hyvin tai melko paljon. Kiinnostavaa olisi tietää, missä määrin tietoisuus oman yk- sikön yhteisten asioiden hoidosta on jo tämänkin tutkimuksen te- kemisen jälkeen muuttunut. Mo- nissa yliopistoissa on siirrytty yhä suurempiin ja heterogeenisimpiin perusyksiköihin, joissa perinteistä yliopiston kollegiaalista päätök- sentekoa ja lähidemokratiaa on romutettu ja siirrytty yhä johtaja- keskeisempiin toimintakäytäntöi- hin ja toimintakulttuuriin. Johta- jakeskeisyyden lisääntyminen on nopeasti muuttanut kollegiaalisen vastuun kulttuuria huonompaan suuntaan. Yliopistolaiset kokevat yhä enemmän myös oman työyk- sikkönsä asiat itselleen vieraiksi ja tulevaisuuteen vaikuttamisen it- selleen yhä vaikeammaksi asiaksi.
Uuden yritysyliopiston hal- lintoreformaattorit ovat todella taitavalla ”hallitse ja hajota” -po- litiikallaan luoneet yliopistoihin tilanteen, jossa keskinäistä kilpai-
lua, aika- ja suorituspaineita lisää- mällä, hallintoa keskittämällä ja yliopiston kokonaistyöilmapiiriä erilaisilla toimimattomilla tekno- logisilla järjestelmillä heikentä- mällä on luotu tila, josta yksittäi- set tuloksentekijät yrittävät selvitä omin avuin tilanteista toiseen. Yli- opistolaisille on tehty lähes mah- dottomaksi löytää ulospääsyä ma- nagerivetoisesta yritysyliopistosta, jossa enemmistö yliopistolaisista näyttää voivan erittäin huonosti.
TÄRKEÄ AJANKUVA
Olisi ollut kiinnostavaa pohtia hieman enemmän kirjan kirjoitta- jien useassa yhteydessä virittämää ajatusta pehmeistä ja kovista tie- teistä ja näiden jakojen suhteesta erityisesti kasvatustieteisiin. Kas- vatustieteilijät eivät näytä itses- tään selvästi sijoittuvan humanis- tien ja yhteiskuntatieteilijöiden kanssa niin sanottujen pehmei- den tieteiden asenneilmastoon.
Tutkimuksen tulokset viittaavat jossain määrin siihen, että kas- vatustieteilijät lääketieteilijöiden rinnalla edustavat selvemmin tutkimusaloja, jotka pitävät tär- keänä yliopistojen strategia- ja tavoitetyötä. Kasvatustieteilijät näyttävät tutkimuksen tulosten mukaan arvostavan virallisia ta- voitteita ja strategioita hallinnon kaikilla tasoilla. Ovatko kasvatus- tieteilijät ehkä myös taipuvaisem- pia uskomaan yritysyliopiston
strategiatyön sepitteellisyyteen ja ylhäältä alas johdetun markkina- kurin teknologoihin? Olisi ollut kiintoisaa tarkastella tämän tyyp- pisiä alakohtaisia kulttuurieroja tutkimuksen aineiston kautta hie- man tarkemmin. Tämän tyyppiset alakohtaiset kulttuuriset kysymyk- senasettelut voisivat toimia myös jatkotutkimuksen virikkeenä.
Arvioitu teos ja tutkimuspro- jekti ajoittuvat ajankohtaan, jol- loin uusi yliopistolaki oli vasta tuloillaan. Samoin monet yliopis- tojen rakenteelliset ja kulttuuriset uudistukset olivat myös tutkimus- ajankohtana jatkuvassa liikkeessä.
Muutostilanne lisää tämän tut- kimushankkeen erityistä arvoa tärkeänä ajankuvana, joka ottaa kiinni liikkuvasta kohteesta ehkä myös liikkeen suuntaan omalta osaltaan näin vaikuttaen. Suosit- telen tämän kirjan lukemista kai- kille, jotka haluavat tietää hieman enemmän siitä, mitä mieltä varsi- nainen yliopistoväki on meneil- lään olevista yliopistouudistuk- sista. Tilanne ei selviä pelkästään yliopistojen johtajien kauniita strategiasepitteitä lukemalla.
Karin Filander dosentti, yliassistentti Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden yksikkö
