Jaakko tehtimäki
Prosessioristi
650-vuotisjuhlassa 76.08. 1992
?I
Mikä on prosessioristi?
Sana prosessio
on
latinaa ja merkitsee juhlakulkuetta.Ja
kunjuhlakulkueen
kärjessä kanne- taan ristiä, on kysymys prosessio-rististä. Tällaisesta
kulkueesta käytetäänmyös
nimitystä risti- saatto.Sillä
havainnollistetaan halua seurata Jeesusta. Suurta Ris-tiin
naulittua.Prosessioristejä
on hyvin
eri-muotoisia. Huittisten
seura-kunnan piirissä
on aina
sillointällöin
lausuttu toisilleen ajatus sellaisen hankkimisesta kirkkoon.Huittisten kirkkoon sen
kunnes lähestyvät
kaksi
suurtajuhlaa,
suomenkielisen Raama-tun
35O-wotisjuhla 2.8.1992 ja Huittisten kirkon 650-vuotisjuhla16.8. 1992. antoivat sopivan ponti- men hankkeen suunnittelulle ja toteuttamiselle. Kun toteutukseen saatiin neljä käteväa katta, kiitos Erkki Härkälän ja Mani Vaelman, Huittisten
kirkolla on nyt
oma prosessioristinsä.Huittisten kirkon prosessioristin sanoma Kolmilehdykät
Ristin ylä- ja sivuhaarat päätyvät kukin pyörökaariseen kolmilehdyk- käkuvioon. Aihe on Huittisten kir-
kon
keskiaikaisesta, nykyisin Kansallismuseossa säilytettävästäkirjotusta
alttarireunusnauhasta.joka lukeutuu arvokkaimpien kes-
kiajalta säilyneiden
tekstiilien joukkoon maassamme. Siinä py-ha
Birgitta pitaa kädessään ko-holla ristia. jonka
sakaroitten pääteet muodostavat kolmilehdy- kat. (Kyseisestä tekstiilistä on yksi-Puutyö
Erkki HärkäläMaalaus
Matti Vaelma Suunnittelu Jaakkokhtimäki
tyiskohtaisesti
kirjoittanut
mais-teri Keijo
Jaakola vuoden 1980Huittisten
Joulussa. Niinikään eräissä historiateoksissaon
siitä aineistoa.) Sama aiheon
nähtä- vissä suurena kolmilehdykkänä keskiaikaisenitapaadyn
ulko- seinässä osana sen yläkolmion tii-likoristelua. (Sekä
alttarinauha että ko. päätykoristelu kuuluivat osana kirkossa 500 v. sitten teh- tyyn suureen kunnostukseen, ku-ten
myöskirkon
nykyinen kru- sifiksi).Sama aihe on edelleen 200 v. sit- ten rakennetun länsitornin ulko-
seinän
isossa ristissä,ja
nyk.påäalttariseinän molempien kul- mapilastereiden 100 v. sitten teh-
dyissä pienten pylvaitten
pik- kuristeissä.Kolmilehdykän hengellinen sa-
noma viittaa Jumalan Kolmiyh- teisyyteen. Isään
ja
Poikaan ja Pyhään Henkeen.Ristin värit
Ristin värit kattavat
kaikki
ns.liturgiset eli
kirkkovuoden eri aikoina vaihtuvat päävärit,joilla
kullakin on oma sanomansa:-
Mustat pienet nelikulmat on saatu keskiaikaisesta krusifi ksista:Sen ristissä haarojen päät ovat
nelikulmion
muotoiset. Mustat nelikulmat muistuttavat ihmisen synnistäja
siita johtuvasta syylli- slydestä Jeesyksen ristiinnaulitse- miseen käsistäänja
jaloistaan.Musta ilmentää siten synnin- ja kuolinsurua.
4
-
PUNAINEN on prosessioris-tin
hallitsevinväri;
reunassa ja syrjässä kulkien se kehystää nau- hana koko ristin. Se ilmentää Jee- suksen veren anteeksiantavaa suo- jaa.ja
sen antamaa voimaa tun- nustautua hänen seurajaakseen.Ristin keskellä oleva proltloitu pikkuristi ilmentää Jeesuksen or- jantappuraista pilkkakruunua ja hänen purppuraista vaippaansa.
-
Ristissä on l2 ympyräistä ren- gasta, joista puolet violetinvärisiä ja toiset puolet vihreitä. 12on
tuttu luku Raamatusta; yhtä monta oli Israelin heimoja Vanhassa testa- mentissaja
Jeesuksen apostoleja Uudessa.He
edustavat Jumalanpyhiä kaikkina
aikoina, Hänenomiaan. Kristukseen
uskovaa seurakuntaa.Ympyrän kehä
on
vanha aihe kristillisen taiteen rengasristissätai vihkimäristissä, joista jälkim- mäinen esiintyy runsaana Huittis-
tenkin kirkon
keskikaikaisisissa osissa. Seon
sormuksen tavoin päättymättömän Jumalan solmi- manliiton ja
siten iankaikkisen elämän vertauskuva.- VIOLETTI väri
merkitseekatumusta.
Puhutaan
ryövärin armosta; nöyrtyessään katumuk-sessa suremaan syntejään
ja
tun- nustamaanne tulee
myös Va- pahtajan uhrikuolemaja
taivas- toivo hänelle omakohtaiseksi.-VIHREÄ
on kasvunja
toivon väri; Jeesuksen kuolema uskossa vastaanotettuna synnyttää uuden, hengellisen elämän. Sita tulee hoi- taa armonvälineillä. että se kas-vaisi
ja
tuottaisi hedelmää. Sa-malla se viestittää: Toivottomuu- den synkeyteenkin ulottuu uuden alkamisen armo.
-
VALKOINENon
maalattupohjaväriksi ristin haarojen kol- milehdyköihin. Osaan
ristiä
onjatetty
alkuperäinenpuu
sellai- senaan näkyviin, mutta sekin on väriltään lähinnä valkoista. Se on puhtauden, ilonja
kiitoksen väri.Raamattu puhuu Kristuksen lah- javanhurskauden puhtaasta pu- vusta,
jonka
syntinen saa pukea tahraamansa puvun peitoksi. Sil- loin pulppuaa sydämestä ilo ja kii- tos Jumalalle. Puhtaudenja
ilon aihepiiriin kuuluu niinikaan val- koisen varin liittyminen kasteen ja ylösnousemuksen yhteyteen.SAAKOON TÄMÄ
PROSES-SIORISTI
KIRKASTAA HUIT-TISTEN
KIRKOSSA SUURTA RISTINKANTAJAAJA
YLöS- NOUSSUTTA VOITTAJAA, JO-HON VIITTAAMAAN SE
ON TARKOITETTU!"Mutta pois se minusta, että minä
muusta kerskaisin kuin meidä Her- ramme Jeesuksen Kristuksen
ris-
t i s t
ä,
jonka kautta maailma onristiinnaulittu minulle ja
minä maailmalle."Apostoli Paavalin kirje Galatalai- sille. 6:14.
Huittisten seurakunnan nuoriso- työn järjestämillä I 0-synttärei llä syyskuussa