• Ei tuloksia

Huittisten kirkon alttaritaulut · DIGI

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Huittisten kirkon alttaritaulut · DIGI"

Copied!
1
0
0

Kokoteksti

(1)

HUITTISTEN KIRKON AIjrTARITAULUT

Huittisten seurakunnan keskiaikainen kirk- ko on kokenut monet vaiheet vuosisatojen ku luessa. Sen muoto on muuttunut. sen kattora- kenne on korjattu ja muutettu useamman ker- ran. sen kellojen historia on värikkyydessään vertoja vailla. Jos se saisi puhua vuosisatojen vaiheita seurakuntansa elämästä, sen paime- nista ja paimennettavista. sillä olisi mielenkiin- toista kerrottavaa lämän ajan ihmiselle.

Kirkon historiaan liittyy myös alttaritaulu- jen tarinat. Kirkon ensimmäinen tunnettu alt- taritaulu on vasta vuodelta 1753. Silloin ryk- mentinkirjuri Jakob Forskål lahjoitti puolison- sa kanssa kirkolle alttaritaulun. Täulu oli alun- perin kaksiosainen. ylempi osa esitti Neitsyt Marian kirkossakäyntiä ja alempi osa Ehtoolli- sen asettamista. Jälkimmäinen osa on palau- tettu kirkkoon viimeisimmän korjauksen yh- teydessä ja sen yläpuolelle on sijoitettu Kansal- lismuseosta lainattu taulu. joka kuvaa Ristiin naulittua Jeesusta. Huittisten alkuperäisen alt- taritaulun yläosa.'Vanha Simeon Jeesus-lapsi sylissä'on siirretty Keikyän kirkkoon, missä se

on tälläkin hetkellä.

Vanhan osan alttaritaulu on joutunut kärsi- mään kirkon historiassa tapahtuneesta merkit-

tehnyt matkaa Tynkä-Suomessa' pienenä kää- rönä taululaatikossa. Kun se löydettiin, se vie-

tiin Tyrvään seudun museoon. jossa taiteilija Wanicki suoritti sen restauroinnin. Hyvin kor-

jattuna ja kehystettynä taulu sijoitettiin Huit- tisten kirkon länsiholviin.

Pyhäjärven kirkon taulu esittää Kristusta 'Hyvänä Paimenenal joka kutsuu luokseen kaikkia. Täulussa näkyvät eri ikäryhmät. jotka Vapahtajamme kokoaa yhteen. turvalliseen suojaansa. Jeesus hahmottuu taulussa lähei- seksi. mutta samalla hän jumalallisella arvo- vallallaan heijastuu taustan taivasnäkymään ja sen juhlalliseen syvyyteen.

Huittisten. kolmen alttaritaulun. kirkko kut- sr.ru myös kaikenikäisiä

ja

kaikkialta tulleita ihmisiä hiljentymään

ja

ammentamaan tai- vaallisia aarteita elämäänsä. Se ei väsy julista- masta sitä rauhaa ja iloa. minkä Joulun Herra on tuonut tähän pimeään maailmaan. Joulun kellot. Joulun riemu kuuluu sielta joka päivä, sillä se kertoo Elämän Herrasta. jolla on tarjot- tavana elämä kuoleman varjon maahan. kai- ken surun ja ahdistuksenkin keskelle.

i

. . teille on syntynyt Vapahtaja. joka on Kristus, Herra . . .' on uusi ja hyvä uutinen tänäänkin.

EINO ORPANA

l

tävästä

muutoksesta,

joka

suoritettnn 1800-luvun puolivälissä. Silloin kirkosta teh

tiin ristikirkko ja entisen alttaritaulun paikalle puhkaistiin ovi. Alttaritaulu

jäi

siis sadaksi vuodeksi käyttämättömäksi. joten matka Kei kyäänkin on ymmärretfävissä. Uuden kuorin myötä tarvittiin myös uusi alttaritaulu, joka on sitten säilyttänyt kirkon pääalttaritaulun pai-

kan kaikissa myöhemmissä vaiheissa. U usi, uuden pohjoisholvin

ja

uuden alttarin, taulu saatiin vuonna 1878. Se on ruotsalaisen hovi- maalari Falkmanin käsialaa. Täulu esittiiä Kristuksen kirkastusvuoritapahtumaa. Täulus- sa on selvästi nähtävänä Kristus ja hänen kirk- kaudessaan Mooses

ja

Elia sekä opetuslapset Pietari, Jaakob ja Johannes. Täulun kehyksenä on kullattu, goottilaistyylinen juhlava puinen kehys. jossa

on

useita korkeita. tornimaisia patsaita.

Erikoisesti pääalttaritaulu on kärsinyt läm- mityksen aiheuttamasta tuhkasta

ja

pölystä, joten sen restauroiminen

on

välttämätöntä.

Tämä on siitiikin syystii ajankohtainen, koska

Kirkkoon on sijoitettu

ja

juhlallisesti I

l.

3.

luovutettu Vpl Pyhäjärven kirkon taulu. Se on alkuaan taiteilija Såltinin käsialaa. Sodan polt- tamasta kirkosta pelastettuna se on kuitenkin

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Heti sen jälkeen kun alkuperäinen kirkko- tupa oli vuonna 1656 purettu uuden vanhaa suuremman kirkon tieltä, uusi kirkkotupa eli pitäjäntupa rakennettiin

lä kolme kirkonrakentajaa: Keuruun vanhan kirkon rakentajan Antti Antinpoika Hakolan, Pihlajaveden vanhan kirkon rakentajan Matti Matinpoika Pärnäniemi-Äkerblomin ja

N e ovat arvokkaita muistoja kirkon ensimmäisiltä ajoilta, samalla kun ne, kuten sanottu, ovat huomattavimpana näytteenä vanhoista ulkokalkkimaalauskoristuksista

Hyvin maistui ja hernesoppa ja kotikalja Pyhiyoen kirkon harjan- nostajaisväelle.. Väkeä olikin

Pyhaje€'ft uuden kirkon on suunnitellut arkkitehtitoim isto Karvala & Silvennoinen

[r]

[r]

Vasta 1774 eräässä kirkonkokouksessa havaittiin, että vanha kellotapuli oli vallan rappiolla ja päätettiin rakentaa uusi (nyk. kellotapuli), jonka vuoksi joka