SUOMEN MUSEO 1 9 2 5 s . 5 5 - 5 7 . X X X I I
Kuva 1.
Laitilan kirkon ulkomuurin kalkkimaalauksia.
Suomen M useo — Finskt M useum n:o 3 vuodelta 1903 sisältää Emil Nervanderin kirjoitelman nimeltä »Kalkm ålningar på yttre kyrk*
murar i Sverige och Finland». Kirjoittaja mainitsee ensin johdan*
noksi muutamia esimerkkejä Ruotsista ja esittää senjälkeen omia havaintojaan ja huomioitaan kotimaasta. Vaikkakin mainitussa kir*
joitelmassa käsiteltyihin ulkokalkkimaalauksiin maassamme lisättäi*
siin Sääksmäen kirkon läntisessä päädyssä olevat punaiset tähdet, Turun linnan fasaadin ikkunakehykset y. m., voidaan kuitenkin Laitilan kirkon läntisessä päädyssä kesällä 1925 havaittuja komero*
maalauksia pitää yhtenä puheenaolevan lajin parhaimmista keskiaikai*
sista muistoista.
Kirkon läntisessä päätyfasaadissa on pääsisäänkäytävän molem*
min puolin komero noin 2 metrin korkeudella maasta (kuv. 1).
Komeroiden korkeus on 1, b o m, syvyys 0,ib m. N iitä ympäröi tiiliprofiili. Ylhäällä ne päättyvät kahteen sangen laakeaan suippo*
kaareen, jotka on erotettu toisistaan profiloidulla konsoolilla.
Komerot ovat olleet viime aikoina kokonaan rapatulle pohjalle maalatun valkean kalkkivärin peittämät. K un kalkkikerros, jo k a oli altis pakkaselle ja kosteudelle, alkoi putoilla ja siten paljastuneet pöh*
japaikat vivahtivat punaiseen väriin, poistettiin päällimäinen kalkki*
kerros täydellisesti, jotta vanha laastikerros voitaisiin tarkastaa. Tällöin tuli komeron seinässä näkyviin osaksi hyvin säilyneitä kalkkimaa*
l auks ia . M a a l a u k s e t o v a t k a i k e s t a p ää t t äe n pe r ä i si n s a m a l t a aj al ta k u in
4AITJLAN KAUPUNGIN
KlR JAS';
kalkkimaalaukset kirkon sisällä (v:lta 1483), mutta epävarmaa on, mil*
loin ne ovat peitetyt; ehkä jo 1600»luvun keskivaiheilla, kun sisäsei»
nän pinta valkaistiin ja siinä olevat kalkkimaalaukset suurimmaksi osaksi tuhoutuivat auttamattomasti. Komeroissa ei silloin ollut tarpeen, uiko*
rappauskerroksen kiinnittämiseksi, hakata rikki verrattain sileitä pohja»
pintoja. Siinä oli tyydytty ohueen peittävään pintamaalaukseen, joka nyt voitiin helposti poistaa. Sitä, samoinkuin rautamönjän kestä*
vyyttä, saamme kiittää siitä, että komeromaalaukset vielä nykyään ovat,
Kuva 2.
elleivät kokonaan säilyneitä, niin kuitenkin siksi selviä, että ne nykyi*
sessä asussaan voidaan jättää näkyviin. N e ovat arvokkaita muistoja kirkon ensimmäisiltä ajoilta, samalla kun ne, kuten sanottu, ovat huomattavimpana näytteenä vanhoista ulkokalkkimaalauskoristuksista maassamme.
Kummankin komeron maalauksessa on keskuskuvio, joka on ympäröity säännöttömästi sirotelluilla kuusikärkisillä tähdillä (kuv.
2—3). Pääsisäänkäytävän pohjoispuolisessa kom erossa on itse ku*
van hahmo melkein poiskulunut (kuv. 2). Kuitenkin voidaan var*
muudella olettaa, että enkeli Mikael, jonka mukaan kirkko on saa*
nut nimensä, on ollut siinä kuvattuna, kuten tavallisesti, ristin
koristamalla keihäällä tappamassa lohikäärmettä, jo k a on hänen jal*
kojensa juuressa. Lohikäärme näkyy siinä vielä osaksi selväpiirtei*
senä ja se varmistaa oletuksemme todenperäisyyden. Pääoven etelä*
puolella olevassa komerossa on miespyhimys, puettuna kardinaalin*
pukuun (kuv. 3). Esine, jota hän pitää kädessään, on siksi epä*
selvä, ettei voida sanoa pyhimyksen nimeä, mutta heikko, kellertävä vivahdus voimakkaasti piirretyn kehän sisässä antaa aavistuksen kruu*
nusta; tahi kenties se on viimeinen jälki koko kehän väristä. Siinä
Kuva 3
.
on kuvio kokonaisuudessaan jotenkin hyvin säilynyt ja esiintyy sei*
vänä tähdin koristetulla pohjalla. Ainoastaan vahva mönjänpunainen väri, joka on ollut m yös hallitsevana, on jäljellä. M u u t värit ovat jo k o kokonaan kuluneet tai näkyvät vain heikkona häiveenä vaaleata pintaa vastaan. Kokonaisuutena ovat komerot hyvää koristeellista tekoa, ja nämä fasaadimaalaukset m uodostavat erinomaisen kaunis*
tuksen Laitilan kirkkoon, joka nyttemmin sisäpuolisten holvikoris*
tuksiensa johdosta on yksi kauneimpia ja arvokkaimpia keskiajan muistojamme.
A . W. Rancken.
