SEITSEMÄN PITÄJÄN KIRKKO
PAIMION PYHÄN JAAKOBIN KIRKON VAIHEITA
Eripainos Varsinais-Suomen Maakuntakirja 25:stä
Varsinais-Suomen Maakuntaliitto on lahjoittanut tämän historiikin Pyhän Jaakobin kirkkokunnalle
IS B N 9 5 1 - 9 0 5 4 - 1 0 - 3
K o t e v a O y - T u rk u 1982
SEITSEMÄN PITÄJÄN KIRKKO
PAIMION PYHÄN JAAKOBIN KIRKON VAIHEITA
Ifi
;(Armas Katavisto)
PAIMION KIRJASTO
PL 58 2". 531 PAIMIO Pun. (02) 474 5320
M )
-H1. JOHDANTO
2. PYHÄN JAAKOBIN KIRKON ALKUVAIH EITA 3. KIRKKO 1700-LUVULLA
3.1. Uuden kirkon rakentaminen 3.2. Kellotapuli, kellot ja kirkkotarha 3.3. Sisustus
4. KIRKKO 1800-LUVULLA 4.1. Kirkon uusiminen ja korjaukset 4.2. Kellotapuli, kellot ja kirkkotarha
5. KIRKON YLLÄPITO JA PEN KK IJÄ RJESTYS 1700- JA 1800-LUVULLA 6. JU M ALAN PA LVELU K SET 1700- JA 1800-LUVULLA
7. KIRKON PALO 1909
7.1. Palosta pelastunutta esineistöä 7.1.1. Nykyiseen kirkkoon sijoitettu 7.1.2. Kansallismuseoon luovutettu 8. NYKYINEN PYHÄN JAAKOBIN KIRKKO
8.1. Kirkon suunnitteluvaiheita 8.2. Kirkon rakentaminen 8.3. Kirkkorakennus
8.4. Sisäkoristelu ja lahjaesineistöä 8.5. Kellotapuli, kellot ja kirkkotarha 8.6. Rehbinderien hautakappeli
9. PYHÄN JAAKOBIN K IRK KO K UNTA TÄNÄÄN 10.PYHÄN JAAKOBIN KIRKON TOIM IH ENKILÖITÄ
Kuvat Museoviraston, ellei toisin ole mainittu.
1. JOHDANTO
Paimiossa Turun - Helsingin valtatien varrella, pari kilometriä Tammisillan risteyksestä Helsinkiin päin, on tien oikealla puolella kumpareella pieni, punatiilinen kirkkorakennus, 1928 valmistunut Pyhän Jaakobin kirkko.
Kirkon 50-vuotispäivä innoitti tämän kirjoittajaa laatimaan tuota ikivanhaa kirkonpaikkaa ja sen ympärillä toimivaa seurakun- tayhteisöä koskevan historiikin, jonka lähteinä on käytetty teosta Suomen Kirkot (Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toimesta jul
kaisseet C. A. Nordman ja Nils Cleve, Turun arkkihiippakunta HI osa, Tove Riska: Turun tuomiorovastikunta I, Helsinki 1964) sekä muuta kirjallista materiaalia ja omaa lehtileikekokoelmaa. Tämä harrastelijan tekemä historiikki ei liene paras mahdollinen, mutta toivottavasti täyttää kirjoittajan sille asettaman tehtävän: Antaa nykyisille ”jaakoppilaisille” tietoa kirkkonsa vaiheista, luoda paik
kakunnalta muuttaneille muistojen siltaa kotikirkkoonsa ja antaa matkaajalle vastauksen kysymykseen, mikä on pieni punatiilinen kirkkorakennus ykköstien tuntumassa.
Pyhän Jaakobin kirkko sijaitsee Viksbergin (1700-luvun alkuun Hevonpää) kartanon maalla, johon paikkaan nykyisellä kirkolla on ylimuistoinen nautinta. Viksbergin kartanon alaisuuteen kuului
1761-1858 myös Meltolan kartano.
Nykyinen kirkko ei ole suinkaan ensimmäinen tällä paikalla. Ki- vinenän kummun vaiheilla on Jumalan sanaa saarnattu ehkä jo 1100-luvulta asti. Siitä, mitä Kivinenässä on tapahtunut ennen vuotta 1723, tietävät historiankirjat hyvin niukasti kertoa ja paljon
jää olettamuksen varaan. Varmuudella tiedetään, että Kivinenä on Paimion vanhin kristillinen kirkonpaikka. Vuonna 1728 tutkittiin kirkon historiaa ja tultiin tulokseen, että ” ... kappelin kohdalla ...
ikimuistoisista ajoista on ollut kirkko, josta olivat kuulleet esi- isiensä varmoina kertovan, että tämä kirkko oli jo pakanuuden tai paavinvallan aikana tullut perustetuksi ja ylösrakennetuksi niin myös että seitsemän seurakuntaa ympäristön pitäjistä siinä alku
aan on jumalanpalveluksensa haijoittanut, koska heillä itsellänsä ei vielä kirkkoa ollut.”
Kirkkoa sanottiinkin ” seitsemän pitäjän kirkoksi” , joka osoittaa täällä olleen pyhätön palvelleen hyvin laajaa seurakuntaa. Onpa väitetty, että ”J aakoppi” olisi ollut ainoa kristillinen pyhättö koko sillä laajalla alueella, joka ulottuu Aurajoesta Siuntionjokeen.
Mikäli näin on, kyseessä on todella ikivanha kirkonpaikka. Toisen, uskottavammalta tuntuvan tiedon mukaan, nämä seitsemän pitä
jää tarkoittivat niitä lähetyskaudella järjestyneitä pienseurakuntia, jotka syntyivät ennen varsinaisten kirkkopitäjien perustamista.
Paimiosta tunnetaan Jaakobin, Räpälän ja Oinilan pienseurakun- nat. Neljä muuta pienseurakuntaa lienevät nekin olleet Suur- Paimion muinaispitäjän alueella, jolle perustettiin kolme kirkkopi
täjää ja joista Paimio mainitaan ensi kerran 1325, Sauvo 1335 ja Piikkiö 1377. Pyhän Jaakobin kirkon säilymisen syynä lienevät perinteet ja kelirikkoajan vaikeat kulkuyhteydet pitäjänkirkolle.
2. PYHÄN JAAKOBIN KIRKON ALKUVAIHEITA
Paimionlahden pohjukka ulottui aikoinaan Herasniemeen ja Ki- vinenälle saakka. Paimionjoki oli tärkeä kulkuväylä sisämaahan ai
na Hämeeseen asti, joten Paimionjoen suualueella on ollut hyvin keskeinen asema. Lähistöllä sijaitsevan Hevonpään Linnamäen Hiiden luona lienee ollut jonkinlainen markkinapaikka.
Herasniemen ja Kivinenän välisen lahden pohjukassa lienee jo 1100-luvulla ollut vaatimaton saarnahuone, jossa hartautta harjoi
tettiin. Ennen ensimmäistä ristiretkeä oli Paimiossa jo joitakin, jotka olivat kristinuskon vaikutuksessa. Tunnetuin heistä on Vanhilan ja Kumilan (sittemmin Spurilan) isäntä Rötker Ingenpoi- ka, vanhemman Jägerhom-suvun kantaisä. Kirkon suojeluspyhi
mys Jaakob vanhempi, pyhiinvaeltajien suojelija, antaa aiheen olettaa, että kirkko olisi toivioretkeläisten perustama. Kulkihan gotlantilaisen muinaistarun mukaan Gotlannista Pyhälle maalle pyhiinvaellusreitti Suomenlahden Pohjoisrannan saariston, Venä
jän ja Konstantinopolin kautta. On hyvin todennäköistä, että pyhiinvaeltajia olisi Paimiossakin noussut maihin levähtämään.
Myös piispat lienevät kulkeneet tätä 1100-luvun alkupuolella käytössä ollutta reittiä. Pitäjän kristityille lienee jätetty joku pappismunkki toimittamaan jumalanpalveluksia. Ilmeisesti hän on asunut nykyisen Munkkilan vaiheilla.
Osoituksena Pyhän Jaakobin kirkon merkityksestä seutukun
nan vanhimpana kristillisenä pyhäkkönä ovat lukuisat kirkkopolut, Kivinenälle eri puolilta pitäjää johtaneet ikivanhat kulkuväylät.
Mereltä päin voitiin kirkkoon saapua perille asti, siitä ovat todis
teena laiturin maatuneet jäänteet hautausmaan luona. Kivinenä- hän oli tuolloin ranta-aluetta. Nykyään rantaviiva on niin kaukana, ettei meri edes näy Jaakobin kirkolle
Jaakobin kirkon merkitys väheni, kun mahdollisesti 1200-luvul- la, viimeistään vuoteen 1385 mennessä rakennettiin pitäjänkirkko Räpälään, pitäjän vanhaan asutuskeskukseen. Jokirannassa (iso- sillan ja rautatiesillan välissä olevalla paikalla) sijainnut Räpälän puukirkko on mahdollisesti myös ollut Jaakob vanhemman nimik
ko. Toisten tietojen mukaan Räpälän kirkko on ollut Pyhän Mika
elin nimikko. Paimion nykyisessä, Juhana Gezelius nuoremman jouluaattona 1689 vihkimässä Pyhän Mikaelin kirkossa säilytetään Jaakob vanhempaa esittävää puuveistosta. Räpälän kirkosta peräi
sin olevana se voi hyvinkin olla kirkon suojeluspyhimyksen kuva.
Paimion kappelina Pyhä Jaakob mainitaan 1693 kuningas Kaarle XI:lle jätetyssä luettelossa regaalisista pastoraateista Piikkiön kihlakunnassa.
Kirkollisen keskuksen siirryttyä Vistalle, jäi Jaakobin kirkko palvelemaan lähinnä merikulmalaisten tarpeita. Kirkon ylläpitokin jäi pääosin heidän huolekseen.
3. KIRKKO 1700-LUVULLA
Isonvihan raskaat ajat jättivät omat jälkensä myös Pyhän Jaakobin kirkkoon. Kirkko, jonka länsipäädyssä oli vähäinen harjatomi ja siinä kaksi pientä kelloa, oli joutunut ryöstön kohteek
si ja toiminut vihollisen tallina. Kirkon todettiin 1723 olevan uudelleenrakentamisen tarpeessa. Rakennuksen huonokuntoi
suutta osoittaa, että katon länsiosa romahti sisään 1727.
Vuoden 1723 valtiopäivillä anottiin Halikon ja Piikkiön kihla- kuntalaisten toimesta Turun, Uudenmaan ja Viipurin lääneistä kolehtia uuden kirkon rakentamiseen. Anomuksen tehostamiseksi pyydettiin kihlakunnanoikeuden tarkastusta ja lausuntoa, josta ilmeni vanhan kirkon surkea kunto sekä pitäjänkirkolle johtavien kulkuyhteyksien hankaluus. Anomuksen allekirjoitti A.G. Roos.
Kuningas Fredrikin päätöksen mukaan myönnettiin 1723 ja 1728 yksi kolehti Turun, Viipurin ja Uudenmaan hiippakunnista, mutta määräystä asianomaisille ei annettu. Vuoden 1734 valtiopäiväano- musten yhteydessä kappelin asukkaat osoittivat kuninkaalle kiitol
lisuutta siitä myötämielisyydestä, jota hän oli osoittanut kirkon ra
kentamiseen myöntämällä anotun kolehdin ja pyysivät määräystä kolehdin kantoon. Anotut kolehtivarat saatiinkin sitten 1735.
Avun viivästymisestä huolimatta, ja kun kirkko melkeinpä hajosi käsiin, aloitettiin rakennustyö syksyllä 1730 kihlakunnantuomari Abraham Paleenin toimesta. Tuomari Paleen oli Viksbergin karta
non omistajana vuodesta 1724 kuolemaansa 1738 asti. Hän oli ottanut kirkon asiat oikein sydämenasiakseen ja hoiti kirkon taloutta erittäin tunnollisesti kuolemaansa saakka. Hän toimi myös rakentamisen rahoittajana, koska emäkirkon rahoihin ei tahdottu koskea, vaikka niitä oli lainaksi tarjottukin.
Kirkon ja tapulin suunnittelijaksi ja rakennusmestariksi palkat
tiin emäkirkon lukkari Joonas Wrigstadius, joka oli erikoisen lahja
kas kirvesmiehenä. Wrigstadius oli syntynyt 1697 ja asui Ilolassa sekä toimi emäkirkon lukkarina 1721-56. Hänen taitavuuttaan osoittaa mm. se, että hän teki myös emäkirkkoon huomattaviakin puusepäntöitä.
Wrigstadiuksen suunnittelema Jaakobin kirkko on ollut muodol
taan tyypillinen länsisuomalainen pitkäkirkko. Rakennuksen seini
en keskikohdalle vastakkain sijoitettujen sakariston ja asehuoneen ansiosta pohjamuoto on ollut risti. Ikkunoita Jaakopin kirkossa oli kummassakin sivuseinässä kaksi, itäpäädyssä alttarin kahden puolen, länsipäädyn eteisen kummassakin sivuseinässä, sakastin itäseinässä ja kirkon päätykolmiossa yksi pieni ikkuna. Pohjan ala on ollut 12 x 33 kyynärää ja seinän korkeus maasta räystääseen 9 kyynärää. (Kyynärä=59,4cm).Wrigstadiuksen rakentama Pyhän Jaakobin kirkko on ollut ilmeisesti ulkomuodoltaan yhdenmukai
nen meidän päiviimme säilyneen, Kaarlo Juhonpoika Killaisen 1731 rakentaman Eurajoen Irjanteen kirkon kanssa.
Työapuna pitäjänmiehet päättivät yksimielisesti antaa kirkon rakentamiseen kaksi päivätyötä joka talosta. Rakentamiseen käy
tetyn materiaalin hankinta- ja kuljetuskustannukset olivat melkoi
set. Rakennusaineita ostettiin aina Marttilasta saakka, sillä taita
mattoman metsänkäytön ja palojen vuoksi Paimion metsävarat olivat rakentamisen aikoihin huonot. Mainittakoon, että tuomari Paleen käytti omia varojaan kirkon rakentamiseen 495 taalaria 14 äyriä, jotka maksettiin hänen perikunnalleen 1739. Mestari Wrig-
stadiuksen palkka oli 138 taalaria ja lasimestari 0. Spångin 41 taalaria.
Monien vaiheiden jälkeen kirkko lopulta valmistui ja 29.9.1734 Paimion kirkkoherra Juhana Wallenius vihki kirkon pyhään teh
täväänsä. Kirkko lienee ollut käytössä jo vuoden 1731 lopulla.
Pitkin 1700-lukua uutta kirkkoa täydennettiin. Seinät puna- mullattiin 1740, vaakasuora välikatto valmistui 1744 ja ulkolaudoi- tus tehtiin 1758. Viksbergin kartanon kalastajan juhlallisesta hautauksesta ja kirkkohaudasta oli saatu rahaa 1740-luvulla tehtyi
hin korjauksiin.
3.2. Kellotapuli, kellot ja kirkkotarha
Kirkon kanssa samanaikaisesti valmistui 1734 Joonas Wrigsta- diuksen rakentama kellotapuli. Tapuli korjattiin perusteellisesti 1770-72 Mikael Stenbergin johdolla. Onko tapulin ulkomuoto alkuperäinen, sitä ei varmuudella tiedetä, sillä tilikirja puhuu
” uudesta” tapulista.
Kelloja oli kolme, joista pienin oli munkkityylillä kirjailtu kello, keskimmäinen valettu 1744 ja suurin valettu 1762. Paroni R.J.
Rehdinder luovutti 1787 kirkon omaisuudeksi kellon, joka kirkolla oli jonkin aikaa ollut lainassa. Kerrotaan, että Jaakobin kirkkoa ajateltiin aikoinaan emäkirkoksi, siellä kun oli paljon kuuluvammat kellot. Lopulta päädyttiin kellojen vaihtoon. Yksi kelloista otettiin alas ja lähdettiin kuljettamaan sitä soutaen emäkirkolle. Kruusilan kylän kohdalla kello putosi mereen eikä sitä monista yrityksistä huolimatta onnistuttu saamaan ylös.
Kirkkotarhaa, jonka keskellä vanhat kirkot ovat sijainneet, ympäröi puinen aita. Vanha hirsiaita myytiin 1754 kolmelle isännälle ja rakennettiin uusi, koko kirkkotarhan ympäröivä aita.
Heikki Mikkola Rautalhosta suoritti portin uusimisen. Kirkon pääoven edessä sijaitsi länsiportti, joka oli mustaksi maalattu.
Eteläporttina oli läpikäytävä, jonka ovet olivat vihreät. Eteläport
tia vastapäätä tien toisella puolella oli paarihuone ja papin talli.
3.3. Sisustus
Kirkossa oli viisitoista penkkiriviä. Penkit oli tehnyt Matti Juhonpoika Herasniemestä. Yksinkertaisten penkkien eturinta- muksessa oli hammaskoristelua. Kuorikranssin oli tehnyt Abraham Simolin. Kuorinaidassa tiedetään olleen sorvatut puolat ja napit.
Alttari oli pieni, puusta tehty ja alttarikehä neliskulmainen. Altta
ritauluna oli suurikokoinen maalaus, joka kuvasi ristiinnaulittua sivuillaan Maria ja Johannes. Taulu vain vaivoin mahtui itäpäädyn ikkunoiden väliin. Sen alapuolella oli öljymaalausjäljennös L eo
nardo da Vincin ” Ehtoollisesta” .
Vuonna 1748 lahjoitettiin kirkkoon Räpälän kirkon peruja ollu t, 1600-luvulta peräisin oleva saarnastuoli. Se sijaitsi kirkon kuori- osassa, eteläseinän itäisimmän ikkunan pielessä. Saarnastuolia kuvataan seuraavasti: ” Rungon kulmissa olevat rengaskoristeiset pylväät kannattivat hammastuksen ja munasauvan koristamaa reunalistaa; sivuissa oli pyörökaarikomerot, joiden yläpuolella lyö- tekuvioiset päädyt ja palikat. Komeroihin oli maalattu kuvia:
maailman vapahtaja, Jägerhorn-suvun vaakuna ja kirjaimet IHS, Gyllenhierta-suvun vaakuna ja kirjaimet HCD sekä kirjoitus, jonka rippeet vielä Taidehistoriallinen retkikunta luki: ” ...Kronone och Gud (?)” . Katoksessa oli sahatut tapeilla varustetut koristepäädyt;
sen reunaa kiersi kirjoitus: ” ...Actor 4 cap....Helige Ande o Guds ord meig tröst” (?4. luku — Pyhä Henki — oi Jumalan sana minulle lohdutus) sekä alapuolella ” Joh. 16 cap.” Vaakunat tarkoittivat saarnastuolin lahjoittajia Juhana Henrikinpoika Jägerhornia (Spu- rilan omistaja 1639-43) ja hänen puolisoaan Hebla Klauntytär Gyllenhiertaa.
Kirkon sisusta uusittiin osittain 1758-60.
4. KIRKKO 1800-LUVULLA
Tultaessa 1800-luvulle Jaakobin kirkko oli vanhuuttaan riutu
nut ja vaikutti maahan vajonneelta. Tämä johtui siitä, että usein toistuneiden hautausten vuoksi kirkkotarhan maanpinta oli kirkon ympärillä noussut. Niinpä majuri, vapaaherra Reinhold Johan Rehdinder, Viksbergin omistaja 1789-1810, antoi Jaakobin kirk- koväärtti Juho Heikinpojan tehtäväksi selostaa Merikulman kirkon tilaa emäkirkon kirkonkokouksessa kesäkuussa 1806. Kun kirkon korjaus sitä ylläpitäville 26 talolle olisi tuottanut melkoisia vaike
uksia, tulisi emäkirkon taholta saada apua päivätöiden muodossa.
Kappalainen K.G. Sevonius hyväksyi selvityksen ja esitti emäseu- rakuntalaisille, miten tarpeellista olisi, että Jaakobin kirkko ensi tilassa perusteellisesti korjattaisiin. Tähän suostuttiin yksimieli
sesti sillä ehdolla, että kirkon korjaaminen ei ole emäkirkkolaisten jatkuvana velvollisuutena. Jokaisesta talosta luvattiin yksi miehen työpäivä.
Pyhän Jaakobin 1730-34 rakennettu ja 1800-luvun alussa uusittu kirkko, joka tuhoutui tulipalossa 1909. Vasemmalla Rehbinderien hautakappeli.
Jaakobin kirkossa 14.9.1806 pidetyssä kirkonkokouksessa hy
väksyttiin korjaussuunnitelma, jonka mukaan kirkko rakennettiin entiset mittasuhteet säilyttäen ja vanhat hirret käyttäen.Tasapäät- teiset ikkunat muutettiin pyörökaarisiksi, tasainen välikatto kor
vattiin taitekatolla ja vesikaton nousua loivennettiin uusklassisen makusuunnan mukaan. Ikkunoiden sijoitus oli sama kuin aikaisem
min lukuunottamatta itäpäädyn yläikkunaa, jota ei ennen ollut.
Kirkon pituus sisältä oli 30,5 kyynärää, leveys 11 kyynärää 15 tuumaa ja korkeus katonrajaan 6 kyynärää 16 tuumaa. Vuonna 1807 suoritetun kirkonrakennustyön mestariksi palkattiin Matti Antinpoika Kruusila. Palkakseen hän sai 28 killinkiä päivältä, sekä joka talosta kapan maltaita, yhden leivän ja yhden juuston.
Vuosina 1809-12 ulkoseinät vuorattiin ja punamullattiin.
Huomattavassa sisäkorjauksessa 1845 asehuoneeseen tehtiin väli- katto sekä rapattiin ja paperoitiin kirkkosalin ja sakariston seinät.
Rappaamisen suoritti muurari Antti Sahlberg. Vuosisadan puoli
välissä tuohista ja laudoista tehty vesikatto uusittiin paanukatoksi.
Kirkon länsipäätyyn rakennettiin 1874-75 uusi, arkkitehtonises
ti muun kirkon olemuksesta täysin poikkeava, nikkarityylinen eteinen. Tuolloin yleistymään alkanut kirkkojen ponttilauta-arkki- tehtuuri jätti tähänkin kirkkoon vähäisen puumerkkinsä.
Vuonna 1890 tehtiin kirkon korjauksesta suunnitelma. Korjaus
ta varten asetettiin toimikunta, johon tulivat von Wendt ja A.
Halkilahti esimiehinä sekä jäseninä kirkkoväärtti Karlstedt, tilalli
nen Kustaa Virtanen Merianttilasta, puuseppä Juho Hellman Herasniemestä ja itsellinen Kustaa Heinonen Loven kylästä.
Suoritettavissa korjauksissa oli tarkoitus uusia sakariston pärekat
to, tehdä kirkkoon uusi lattia vanhan päälle, maalata penkit kahteen kertaan sekä sivellä kattoja seinät vesimaalilla. Päätettiin myös siirtää vanha paarihuone kellotapulin läheisyyteen ja korjata perusteellisesti. Päätettiin, että kirkkoa ei tehdä lämmitettäväksi, vaan kovilla pakkasilmoilla kirkonmenot pidetään puuseppä Fred
rik Karlstedtin luona.
4.2. Kellotapuli kellot ja kirkkotarha
Vanha kellotapuli palveli myös uusittua kirkkoa. Inventaarilu- ettelon mukaan tapulissa oli 1804 isompi ja pienempi kuparikello sekä rikkinäinen, vuoteen 1825 mennessä korjattu kello. Tapulis
sa suoritettiin perusteellinen korjaustyö 1869-70, jolloin mm.
ulkolaudoitus uusittiin.
Vanha kirkko kirkkotieltä nähtynä. (Aarne Suoketo)
Vuoden 1839 syyskuun kirkonkokouksessa ” Viksbergin eli Pyhän Jaakopin kirkossa” päätettiin uusia aita seuraavana vuonna ja laajentaa hautausmaata heti, kun Rehbinderiltä saadaan siihen lupa. (Ministerivaltiosihteeri, vapaaherra Robert Henrik Rehbin
der, Viksbergin omistaja 1811-41.) Kokouksessa läsnä ollut Reh
binder, lupasi omalla kustannuksellaan maalauttaa uuden aidan öljyväreillä. Huonoista aineista tehtynä uusi aita ei kestänyt pitkääkään aikaa. Kirkkotarha laajeni lahjoitusmaalla 1860. Nykyi
nen, kivistä ladottu aita rakennettiin kirkkotarhan ympärille 1859- 62. Kirkkoherra Fonselius vihki alueen hautausmaaksi 10.8.1862.
Vaikka hautausmaan vihkiminen toimitettiin näin myöhään, saattaa Jaakobin hautausmaa olla hyvinkin laajan alueen vanhin kristillinen hautausmaa, ainakin yhtä vanha, kuin Jaakobin ensim
mäinen kirkkokin. Aina 1700-luvun jälkipuolelle saakka haudattiin myös kirkkoon.
Kreivitär Anna Charlotta Rehbinder, ministerivaltiosihteeri R.
H. Rehbinderin leski, Viksbergin omistaja 1841-44, kustansi 1840- luvulla kirkkomaan jalopuuistutukset.
Rehbinderien hautakappeli rakennettiin kirkkomaalle 1824.
5. KIRKON YLLÄPITO JA PENKKI JÄRJESTYS 1700- JA 1800-LUVULLA
Pyhän Jaakopin kirkkoa ylläpitävään yhteisöön kuuluivat seu- raavat talot ja kylät:
Viksberg, Hirvonpää, Laaroinen, Kyllelä, Kaistila, Meri-Anttila, Kinkka, Rautalho, Potkela, Herasniemi, Kivinenä, Hiidenala, Penimäki, Kruusila, Lovi, Halkilahti ja Auvola. Taloja oli yhteensä 26.
Sauvon kirkkoherra Gabriel Tammelinin puheenjohdolla vah
vistettiin kirkon penkkijako 21.9.1746. Pappien penkki sijaitsi alttarin vieressä, lukkarin penkki kuoriosan vasemmalla ja nuo
rison penkki oikealla puolella. Nuorison paikka oli kuorissa siksi, että papiston silmälläpidon alaisuudessa kuri säilyisi. Kirkossa oli 15 penkkiriviä siten, että viisi riviä oli poikkikäytävän itäpuolella ja kymmenen sen länsipuolella. Kuorista länteenpäin lukien jaettiin penkit seuraavasti: penkkipari n:o 1 vierasta matkustavaa her
rasväkeä, n:o 2 ja 3 Viksbergin kartanoa, n:o 4 Hirvonpäätä ja Laaroista, n:o 5 Kyllelän talollisia, n:o 6 Kaistilaa ja Merianttilaa, n:o 7 Kinkan kolmea talollista, n:o 8 Rautalhoa ja Potkelaa, n:o 9 Herasniemeä ja Kivinenää, n:o 10 Hiidenalaa, Penimäkeä ja Kruusilaa, n:o 11 Lovea, Halkilahtea ja Auvolaa, n:o 12 rakuunoita, n:o 13 sotamiehiä sekä n:o 14-15 emäkirkkolaisia ja vieraspitäjä- läisiä varten.
6. JUMALANPALVELUKSET 1700- JA 1800-LUVULLA
Onko Kivinenällä aiemmin asunut tai Jaakobin kirkolla ollut omaa pappia ei ole tiedossa. Ainakaan 1730-luvulla suoritetun kirkon rakentamisen jälkeen ei näin ole tapahtunut. Jaakobin kirkossa pidettiin Paimion seurakunnan pappien toimesta juma
lanpalvelukset joka kolmantena sunnuntaina, toisena pääsiäispäi
vänä, toisena helluntaipäivänä ja apostolien päivänä.
Sen jälkeen, kun Juhana Walleniuksen aikana 1735 päätet
tiin, että viimeksimainittujen pyhien lisäksi pidetään joka toisena pyhänä jumalanpalvelus, paljoksuivat Paimion papit saarnavuoro- jen määrää.
Juhana Tillanderin tultua kirkkoherraksi valitettiin 1755 saarnavuorojen liiallisuutta ja pyydettiin niiden vähentämistä joka neljänteen sunnuntaihin. Ilmeisesti ne Walleniuksen ajoista oli vähennetty joka kolmanteen. Runsaita saarnavuoroja pidettiin tarpeettomina, sillä monilla emäpitäjäläisillä oli paljon pidempi kirkkomatka kuin jaakoppilaisilla emäkirkkoon. Runsaat saarna- vuorot aiheuttivat Jaakobissa hautausten tuntuvan lisääntymisen.
Paimion emäkirkossa 2.7.1755 pidetyssä kirkonkokouksessa käsi
teltiin saarnavuorokysymystä. Emäseurakunnan papisto oli jyr
kästi harventamisen kannalla, mitä jaakoppilaiset vastustivat Viks- bergin pehtori Rahmin johdolla. Mikäli jumalanpalveluksia vä
hennetään, palkataan kirkkoon oma kappalainen, eikä enää osallis
tuta pitäjänapulaisen palkkaamiseen. Papit voittivat, mistä jaa
koppilaiset valittivat, minkä tuloksena saarnavuorot pysyivät en
tisinä. Kiistan seurauksena kirkkoherran apulainen M.H. Bothne- rus muutti pois Paimiosta.
Myöhemminkin saarnavuoroista kiisteltiin. Saarnavuorojen vä- hentämiskiistan ratkaisuksi oli tarkoitettu maaherra K.von Troilin 10.2.1807 antama ja allekirjoittama päätös, jonka mukaan Jaako
bin kirkossa pidetään jumalanpalvelus joka kolmantena sunnun
taina, sekä toisena joulu-, pääsiäis-ja helluntaipäivänä. Päätöksen antamisen aikaan Paimion kirkkoherrana toimi runoilija-profes
sori Frans Mikael Franzen 1803-11. Päätös ei estänyt papiston pyrkimyksiä saarnavuorojen vähentämiseen eikä jaakoppilaisten pyrkimyksiä niiden lisäämiseen.
Rovastintarkastuksessa 27.8.1837 jaakoppilaiset esittivät, että joka toisena pyhänä pidettäisiin jumalanpalvelus ja Herran Pyhää Ehtoollista jaettaisiin useammin kuin kolme kertaa vuodessa kaikille, eikä ainoastaan vanhoille ja heikoille kuten aikaisemmin.
Toivomus ei miellyttänyt papistoa. Niinpä tarkastaja ehdotti, että syksyllä ja keväällä olisi kelirikon aikana yksi ylimääräinen saar- navuoro entisten lisäksi, mihin molemmin puolin suostuttiin. Kir
kossa toimitettiin kerran vuodessa myös ruotsalainen rippi.
7. KIRKON PALO 1909
Vuosisadan vaihteessa Jaakobin yksinkertaisuudessaan kaunis pyhättö oli hyvään kuntoon saatettuna ja olisi taas pitkään toiminut
merikulmalaisten jumalanpalvelushuoneena, ellei odottamaton tu
ho olisi kohdannut tätä pidettyä Herran huonetta. Toimitettaessa suursiivousta 27.5.1909 riistäytyi tuli valloilleen sakariston kami- nasta. Kaminan päällä lämmitettiin padassa pesuvettä. Hami
nassa oli hellanrenkaat, ja kun vesipata nostettiin pois, leimahti tuli aukosta harvan välikaton kuiviin rakenteisiin sytyttäen tulipalon.
Lyhyessä ajassa tuo monien rakkaiden muistojen temppeli oli tuli- merenä palaen nopeasti maan tasalle.
Palossa tuhoutui paljon kirkolle kuulunutta esineistöä. Raskas menetys oli aikaisemmin mainitun, vuonna 1748 kirkolle lahjoi
tetun arvokkaan saarnastuolin tuhoutuminen. Osa esineistöstä saatiin kuitenkin pelastettua.
7.1. Palosta pelastunutta esineistöä
7.1.1. Nykyiseen kirkkoon sijoitettu
Vanhan kirkon palosta pelastunutta irtaimistoa on osit
tain sijoitettuna nykyiseen kirkkoon.
Taideteoksia: Vanhan alttaritaulun alaosa, jäljennös L eo
nardo da Vincin ” Ehtoollisesta” . Jäljennös Ch. Leb- runin taulusta, jonka aiheena on kärsivä Vapahtaja rintakuvana ja jonka on lahjoittanut aikanaan aseseppä Abraham Tillberg (1759- 1839). Alttarilla oleva krusifiksi, 72,5 cm korkea, jonka on lahjoit
tanut Anna Charlotta Rehbinder n. 1840.
Kirkollisia astioita: Hopeinen kalkki, jonka jalan alapuolella ruotsinkielinen kaiverrus: Lahjoittanut kreivi ym. Rehbinder Paimion P. Jaakobin kappeliin 1836. Pronssattua peltiä oleva,
pyöreä ja suorasivuinen öylättirasia, joka ostettu 1820. Uusho- peinen viinikannu, valmistettu 1904. Uushopeinen kastemalja 1900-luvun alkupuolelta.
Tekstiilejä: Messukasukka punaisesta sametista, jossa vuosi
luku 1749 ja saatu emäkirkosta. Messukasukka mustasta sametis
ta, jossa vuosiluku 1782 ja saatu emäkirkosta, jonne se oli hankittu Kustaa Hirn kuoleman johdosta vietetyn yleisen maansurun täh
den. Kalkkiliina valkoisesta silkistä, vuoden 1800 paikkeilta.
Kalkkiliina keltaisesta silkistä, jonka reunassa ruotsinkielinen kirjoitus: H.L. Chytreus lahjoittanut Paimion kirkkoon 9. loka
kuuta 1805.
Valaisimia: Oikeanpuoleisessa sivulaivassa riippuva puinen kynttiläkruunu, jonka palloon maalattu ruotsinkielinen kirjoitus:
Antti Tuomaanpoika Kruusilasta 1748. Kaksi tinaista kynttilän
jalkaa, valmistettu 1714? Kynttilänjalkapari, valettua pronssia ja peltiä, lahjoittanut K.L. af Hedenberg (Viksbergin omistaja 1845- 58).
7.1.2. Kansallismuseoon luovutettu
Osa vanhan kirkon säilynyttä esineistöä on luovutettu Kansal
lismuseoon.
Tekstiilejä: Alttarivaate, keltapohjaista taftia, 1700-luvulta (1778). Alttarivaate, valkoista taftia, koottu useista rokokoolenin- gin ja takin kappaleista, 1700-luvulta, lahjoittanut Kristiina Mar
gareta Rehbinder o.s.af Palén n. 1800. Messukasukka, valmistet
tu 1500-luvun alkupuolen paksusta asehameesta, punaista silkki- satiinia, ostettu emäkirkosta 1754. Kalkkiliina mustasta sametis
ta, lahjoittanut talollisen tytär Vilhelmiina Juhantytär Halkilahti 1832.
Seinäkynttelikkö, takorautainen kolmihaarainen kynttilänpidin.
Viiri ja lukko, peräisin 1734 rakennetusta kirkosta.
Kirkonkello, jossa ylinnä latinankielinen minuskelikirjoitus:
Terve Maria armoitettu, Herra kanssasi. Tämän alapuolella Turun tuomiokapitulin vaakuna. Kello joutui Meltolaan ruokakelloksi 1875 ja lahjoitettiin Kansallismuseoon 1897.
8. NYKYINEN PYHÄN JAAKOBIN KIRKKO
8.1. Kirkon suunnitteluvaiheita
Vuonna 1807 uusitun puukirkon tuhoutuminen koettiin suurena menetyksenä ja uuden kirkon suunnitteluun ryhdyttiin välittömäs
ti. Kirkkokuntalaisten keskuudessa syntyi 31.5.1909 yksimielinen päätös uuden kirkon rakentamisesta. Asiaa hoitamaan valittiin rakennustoimikunta eli komitea, johon kuuluivat kirkkoherra A.B.
Leivo, opettajatar Olga Karlstedt, kartanonomistaja Erik Dahls
tröm, varatuomari E . Hedenberg, tilalliset August Halkilahti, Juho Alitalo, Juho Tuominen sekä vouti Oskar Aalto.
Komitea tilasi arkkitehti Lars Sonckilta kivikirkon piirustukset ja kustannusarvion. Tilatut arvio ja suunnitelma olivat nähtävänä
10.10.1909 pidetyssä kokouksessa. Kivikirkon rakentamisesta tehtiin päätös ja arvioitu rakennuskustannus, 29 000 mk, päätettiin peittää lainoituksin ja anoa 10 000 mk valtionlainaa sekä 15 000 mk yksityistä lainaa. Täydellisten piirustusten tilaamisesta päätettiin samassa kokouksessa.
Aikojen kuluessa alkoi kivikirkon kalleus arveluttaa ja alettiin esittää vaatimuksia, että luovutaan tiilikirkko-ajatuksesta ja ra
kennetaan uusi kirkko puusta. Kirkonkokouksessa 11.6.1911 ku
mottiin 1909 tehty päätös ja päätettiin pyytää arkkitehti Sonckilta puukirkon piirustus kustannusarvioineen. Samassa kokouksessa päätettiin, ettei uutta kirkkoa rakenneta vanhalle paikalle kirk-
kotarhan keskelle. Kirkon paikaksi valittiin kirkkotarhan viereinen, kallioperäinen kumpare, josta kartanonomistaja Erik Dahlström (Viksbergin omistaja 1905-43) lupasi antaa tontin.
Puukirkon piirustus ja 27 500 mk:n kustannusarvio saatiin ja esitettiin kirkonkokouksessa 8.9.1912. Samassa kokouksessa esi
tettiin myös pari yksityisten hankkimaa luonnosta, joiden mukai
sen rakentamisen väitettiin tulevan halvemmaksi. Päätöstä ei tehty ja asia jäi hautumaan lähes kahdeksi vuodeksi.
Sonckin suunnittelemasta puukirkosta olisi tullut jugendtyyli- nen, vuoraamaton hirsinen pitkäkirkko, jossa suunnitelman mu
kaan olisi ollut itäpäädyssä runkohuonetta matalampi ja kapeampi sakaristo parvitiloineen; länsipäädyssä pienehkö eteisrakennus;
verraten jyrkässä aumatussa vesikatossa rakennuksen puolivälissä pieni kellomainen kattoratsastaja; punamullattua ulkoasua elävöit
tämässä kapeat koristeellisesti ryhmitetyt ikkunat ja valkeaksi maalatut yksityiskohdat; sisällä vajaaseen puoleen korkeuteen paneloidut hirsiseinät ja välikattona loivahkon harjakaton muo
toinen lautakatto; sakariston päällä pieni lehteri ja saarnastuoli alttarin takana.
Kirkonkokouksessa 1.6.1914 ei voitu päättää rakennustyön aloittamisesta lähiaikoina. Siitä huolimatta päätettiin arkkitehdiltä pyytää täydelliset puukirkon piirustukset. Kirkon rakennusrahas
toa kartutettiin kaiken aikaa kirkkokuntalaisia taksoittamalla, kirkkojuhlilla, ompeluseuratyöllä jne. Puukirkon kustannusten määrä oli koossa 1920, mikä arvion mukaan vastasi tuskin kymme
nettä osaa kirkon sen hetkisistä rakennuskustannuksista.
Vuosien kuluessa kypsyi kuitenkin ajatus siitä, että kestävästä aineesta rakennettu kirkko tulee ajanmittaan halvemmaksi kuin puukirkko. Niinpä keväällä 1926 purettiin päätös puukirkosta ja arkkitehti Sonckilta tilattiin toistamiseen tiilikirkon piirustukset.
8.2. Kirkon rakentaminen
Rakennustoimikunnan kokoonpanossa oli tapahtunut muutok
sia ja kirkkoa rakennettaessa toimikuntaan kuuluivat puheenjohta
jana Olga Karlstedt, kirjurina Verner Pylkäs sekä muina jäseninä Erik Dahlström, Juho Tiensuu, Juho Tuominen, Frans Säteri, Eemil Lehtovaara ja Oskar Aalto. Rakennushankkeen johtavana sieluna on pidettävä opettaja Olga Karlstedtia. Kartanonomistaja Erik Dahlström'seurasi uhrautuvaisuudellaan edeltäjiensä Abra
ham Paleenin ja Robert Henrik Rehbinderin jälkiä. Rohkaise
vana tekijänä olivat rakentamisen yhteydessä saadut huomattavat rahalahjoitukset. Rakennustoimikunnan sitkeän toiminnan ansi
ona on pidettävä, että se innoitti uhrauksiin tulevaisuuden toi
vossa.
Prof. Lars Sonckin puukirkkoehdotus 1914.
Toimikunnan ehdotuksesta päätettiin 27.3.1926 pyytää Pai
mion emäseurakunnaita vuosittain neljän vuoden aikana 25 000 mk. Seurakunta myönsikin sitten vuosittain viiden vuoden aikana 10 000 mk. Valtiolta saatiin kirkon rakentamiseen lainaa 150 000 mk.
Kirkon raketamishankkeessa oli näin päästy toteuttamisvai
heeseen. Uusi kirkko päätettiin rakentaa kallioperälle kirkkotarhan pohjoispuolelle, minne päätettiin siirtää myös vanha tapuli; Viks- bergin kartano lahjoitti maata tähän tarkoitukseen. Kirkon pe
ruskiven muuraustilaisuus pidettiin Paimion seurakunnan 600- vuotisjuhlan yhteydessä 31.7.1926. Kirkon rakentamistyön suorit
ti turkulainen rakennusmestari F.K. Koskenheimo urakkasumman ollessa 374 950 mk. Kirkko rakennettiin tiilestä korkealle, harmaa- kivilohkareista muuratulle kivijalalle ja se valmistui vuoden 1928 lopulla.
Pyhän Jaakobin kirkkokunta oli näin suurin uhrauksin saanut uuden, entistä ehomman pyhätön, jossa yhdessä Jumalan suurena perheenä voitiin taas kokoontua elämän veden virtojen äärelle.
Uusi, 200-paikkainen temppeli kokosi jouluaattona 1928 ensi kerran seurakunnan yhteiseen hartaustilaisuuteen. Kirkon juh
lallinen vihkiminen toimitettiin 11.2.1929. Sen suoritti tuomio
rovasti Einar Candolin avustajinaan esittelijäneuvos Yrjö Loima- ranta, rovasti A.B. Leivo, kirkkoherra A.V. Kaitila, kappalainen Johannes Cantell (Kantele) ja kansanopistonjohtaja Juho Päiviö.
8.3. Kirkkorakennus
Pyhän Jaakobin kirkon suunnitellut arkkitehti, professori Lars Sonck oli tunnettu kirkkojen ja muiden julkisten rakennusten suunnittelija. Jaakobin kirkon esikuvana voidaan pitää hänen suunnittelemaansa Maariahaminan kirkkoa 1927, jonka hän näyt
tää vähäisin muutoksin, mittasuhteita pienentäen kopioineen.
toto
Prof. Lars Sonckin tiilikirkkosuunnitelma 1927. Prof. Lars Sonckin suunnittelema Maarianhaminan 1926-27 rakennettu tiilikirkko. (Teuvo Kanerva)
Kun Maariahaminan kirkkoa pidetään hyvänä arkkitehtosina saavutuksena, niin tässä tapauksessa ei Pyhän Jaakobin kir
konkaan merkitystä varsinkaan pikkukirkkoarkkitehtuurissamme ole mitenkään väheksyttävä. Kirkkoarkkitehtuurissamme ilmenee 1920-luvun lopulla siinä määrin uusia pyrkimyksiä, että Jaakobin kirkkoa voidaan pitää lähes viimeisenä kansallisromanttisen kau- temme tuotteena.
Jaakobin kirkon sijoitus on poikkeuksellinen. Tavallisesti kir
kot on rakennettu itä-länsisuuntaiseksi siten, että kuori on itä
päädyssä ja sisäänkäynti vastaavasti länsipäädyssä. Jaakobin kirkko on pohjois-eteläsuuntaisesti, kuori pohjoispäädyssä. Kuo- ripääty on kirkon julkisivuna ykköstielle päin. Pohjoispäädyssä on myös tornin tapainen pieni kattoratsastaja, joka päättyy korkeaan piikkiin.
Jaakobin kirkon muodoissa kuvastuu keskiaikaista kivikirkko- arkkitehtuuriamme. Vesikaton nousu tosin on hivenen loivempi kuin sen ajan kivikirkoissa, mutta korkeussuhde on sama - katon korkeus noin kaksi kertaa seinän korkeus. Vesikatto katettiin alkuaan vinoneliömuotoisilla sementtilaatoilla, jotka korvattiin 1978 paanukatolla. Pääoven pieliin on muurattu tiiliosassa olevat urat, jotka viittaavat keskiaikaisten kirkkojemme oviaukoissa esiintyviin muodosteisiin.
Kun eräitä kansallisromantiikan kaudella rakennettuja keski- aikaistyylisiä kivikirkkoja on moitittu raskassoutuisiksi, on Jaakobin kirkossa tämä vältetty siten, että ikkunoiden alaosan tasalle ulottuva harmaakivimuuraus on vaihdettu tiileen käyttä
mällä välittäjänä pienehköistä, vapaamuotoisista kivilohkareista tehtyä muurausta. Pyrkimyksestä rakennuksen ulkonäön tasapai
noisuuteen on osoituksena, että länsipuolella lähellä pohjoispäätyä olevan pienen sakariston vastapainoksi on vastapäätä itäpuolelle rakennettu samanlainen kylkiäinen, joka on kirkkosaliin avau
tuvana tilana.
Nelikulmaiset pilarit jakavat kirkkosalin kolmeen laivaan siten, että matalat, tasakattoiset sivulaivat ovat hyvin kapeat. Keski
laivan katteena on kapeaan tasakattoon päättyvä, sivuiltaan loivas
ti kaartuen kohoava korkea kaariholvi. Pituussuunnassa pilarit ja holvin puiset vyökaar et jakavat kirkkotilan viiteen lohkoon, kuudes
lohko alttarin kohdalla on erittäin kapea. Kirkkosalin seinät ovat harmaiksi rapatut ja lattiana on ruskea lautalattia. Sakariston sijoitus on sikäli mielenkiintoinen, että sen etusivu on keskilaivan tasalla; puolet sakaristosta on sivulaivassa ja vain toinen puoli ulokkeessa. Pohjoispäädyssä oleva kuori on komeromainen, run- kohuonetta kapeampi ja matalampi. Saarnastuoli on alttarin taka
na ja rakennettu yhteen sen kanssa. Ratkaisu ei ole kovin yleinen, mutta etenkin pikkukirkoissa jonkin verran käytetty. Päätyjen ikkunat ovat pyöreät, ja tässä suhteessa Jaakobin kirkko on erikoisasemassa sikäli, että sé päättää niiden kirkkojen sarjan, joissa pyöröikkuna oli päätyjen hallitsevana tekijänä. Sivuseinien ikkunat ovat yläpäästä loivakaariset, ruudut himmeän kellertävällä katedraalilasilla varustetut ja ne ilmenevät tuolloin vallalla ollutta romanttista pyrkimystä. Kirkon jugendtyylisessä sisustuksessa on pitäydytty oman aikakauden makusuunnassa.
Runkohuoneen luoteis-, koillis- ja lounaiskulmissa olevissa pienissä komeroissa oli alkuaan sijoitettuna kamiinat, jotka eivät kuitenkaan kyenneet lämmittämään kirkkoa tarpeeksi. Tästä joh tuen kirkkoon asennettiin 1970-luvun alkupuolella sähkölämmitys.
Sisäänkäynnin ja sen yhteydessä olevien komerotilojen yläpuo
lella, vastapäätä alttaria, on pieni urkulehteri. Tänne oli sijoi
tettuna urkuharmoni, joka vuosien kuluessa tuli loppuun soitetuksi ja kirkkoon alettiin kaivata parempaa soitinta, lähinnä urkuja. Kun urkujen hankinta olisi taloudellisesti ollut kirkkokuntalaisille liian raskas tehtävä, saatiin Paimion seurakunnalta sekä Viksbergin omistajilta varoja, joilla hankittiin 1964 ns. elektroniurut. Nämä palvelivatkin aina vuoteen 1979, jolloin kirkkoon asennettiin kaunisääniset, 7-äänikertaiset pilliurut, jotka on rakentanut kan
gasalalainen Edvin Ilmarinen. Urkujen vihkimisen toimitti arkki
piispa Mikko Juva Paimiossa pidetyn piispan tarkastuksen yhtey
dessä 30.11.1979.
toen Pyhän Jaakopin kirkon sisäkuva.
8.4. Sisäkoristelu ja lahjaesineistöä
Kirkon sisäkoristelun suoritti taiteilija Oskari Niemi. Hänen käsialaansa ovat katossa olevat evankelistain vertauskuvat, vihki- märistit, kristilliset symbolit ja köynnöskoristelu sekä kuori-ikku
nan Kristuksen päätä esittävä lasimaalaus. Koristelun lahjoitti maanviljelysneuvos Erik Dahlström ja hänen vaimonsa Elisabet.
Kirkon sisämaalauksen yhteydessä kevättalvella 1960 uusittiin myös koristemaalaukset (kovakouraisesti).
Nykyinen Jaakobin kirkko on, kuten edeltäjänsäkin, saanut merkittäviä esinelahjoituksia. Kaksi komeaa, Taidetakomo Taiton valmistamaa barokki-sähkökynttiläkruunua sekä neljä pakote
tusta messinkipellistä valmistettua seinälampettia on lahjoittanut maanviljelysneuvos Dahlström. Alttarikehän pehmustamiseen lah
joitti varat Merikulman ompeluseura. Alttarin edusvaatteen eli antependiumin, johon on neulottu kultalangoin koristeellinen risti ja jonka Tukholmasta ostettu kangas on belgialaista brokadia, lahjoitti Aakoisten ompeluseura. Sakariston kaluston sekä parin pronssisia kynttilänjalkoja lahjoitti raittiusyhdistys Vesa. Koleh
tihaavin lahjoitti maisteri I. Krongvist. Toinen kolehtihaavi saatiin evakuoidun Johanneksen pitäjän asukkailta 1940-luvun lopulla.
Uudet alttaritekstiilit ja messukasukka, jotka on suunnitellut taiteilija Aini Suomi, hankittiin 1964 Meltolan omistajan, talous
neuvos Yrjä Härmälän lahjoittamin varoin. Samana vuonna Pai
mion Osuuskassa lahjoitti 20 ehtoollispikaria.
Erittäin loistelias esine on itäisellä seinällä oleva kreivi Robert Henrik Rehbinderin sukuvaakuna, jonka Paimion Rotaryklubi lahjoitti ja joka paljastettiin juhlallisesti 2.10.1960. Vaakunan jalustassa on latinankielinen lause: Isänmaan palveluksessa ansi
oituneelle miehelle kansalaistensa rakkaudesta. Tämän vaakunan on tiettävästi piirtänyt taiteilija Gustaf von Nurmes ja sen vaativat veistos- ja maalaustyöt suorittanut Loimaan mieskotiteollisuus- koulun johtaja Pekka Törmä. Vaakuna on suomalaista koivua.
Kirkossa on toinenkin sukuvaakuna, nimittäin Jägerhorn af Spu- rila-suvun. Tämän vaakunan on piirtänyt taiteilija Olof Erikson sekä valmistanut Simo Karjalainen ja se asetettiin kirkkoon 24.10.1979.
8.5. Kellotapuli, kellot ja kirkkotarha
Jaakobin kellotapuli on palvellut jo kahta aikaisempaa kirkko
rakennusta. Joonas Wrigstadiuksen 1734 rakentama tapuli siirret
tiin nykyisen kirkon rakentamisen yhteydessä vanhalta paikaltaan kirkon viereen. Nykyinen, huomattavan korkea kivijalka rakennet
tiin siirron yhteydessä. Viksbergin omistaja Dahlström kustansi tapulin siirron ja perinpohjaisen korjauksen.
Muotonsa puolesta tapuli voidaan lukea siihen suoralappeisten, 1700-luvun tapulien sarjaan, josta meidän päiviimme ovat lähi- tienoolla säilyneet mm. Karmaisten ja Uskelan entisten kirkkojen tapulit. Jaakobin tapulin kellohuone on jonkin verran tavanomaista korkeampi. Tapulin huipulla on pieni, vaakasuorista laudoista tehty laterniini, jossa viiri ja viirissä vuosiluku A 1734. Tapuliin tehtiin paanukatto 1974.
Nykyään tapulissa on kaksi kelloa. Isompi, halkaisijaltaan 53 cm, on valettu Helsingissä 1875. Pienempi, halkaisijaltaan 35 cm, on entinen laivakello. Sen kyljessä on kirjoitus: ” Navis Honestas”
(Laiva Rehellisyys) ja vastakkaisella puolella: ” Skeppet Ärlighe
ten. Me fudit Holmiae Joh. Fahlsten 1744” (Laiva Rehellisyys.
Minut valoi Tukholmassa Joh. Fahlsten 1744). Kellojen yläpuolel
la olevaan hirteen on piirretty: ” Tämä kello on pantu soiman se 4 päivä syskuus vonna 1824. Helenius F C Malmstöm on mestari.”
Pieni neliömäinen kirkkotarha on nykyisen kirkon ja tapulin eteläpuolella, missä edellinen kirkkorakennus sijaitsi. Tarhaa ympäröivä harmaakivistä ladottu aita rakennettiin 1859-62 ja sen länsipuolella olevassa porttiaukossa on rautaportti aikaisemman puuportin tilalla.
Ikivanha hautausmaa on edelleen käytössä. Paljon on poisnuk
kuneita, joiden viimeinen matka kotiseudun kalmistoon on alkanut kirkon lähellä sijaitsevan lyhyen, leveäokaisen itkukuusen luota.
Haudat tässä kauniissa Jumalan puistossa ovat omaisten hoidossa, sillä pikkuseurakunnalla ei ole varaa erityisen hoitajan palkkaa
miseen. Savisten peltojen ympäröimä kirkkomaa on hienointa hiekkaa, mikä tuntuu ihmeelliseltä. Hautausmaan läheisyydessä on
Kellotapuli ja kirkon sisäänkäyntipääty kaakosta katsottuna. Tapuli on Joonas Wrigstadiuksen 1734 rakentama.
1920-luvulla rakennettu tiilinen ruumishuone ja kirkon puuvaja vuodelta 1943.
Rehbinderien lisäksi mm. tunnettu itsenäisyysmiehemme, pro
fessori Herman Gummerus nukkuu täällä viimeistä untaan. San
karihauta on nykyään tyhjä ja siinä oleva muistolaatta kertoo, että siihen haudatun viime sotiemme sankarivainajan, kapteeni Werner von Troilin jäännökset on siirretty Turkuun 1959.
8.6. Rehbinderien hautakappeli
Kirkkotarhan länsiosassa portin lähellä on uusklassista tyyliä edustava Rehbinderin suvun hautakappeli.
Ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinderin esityksestä pidettiin 1824 pitäjänkokous, jossa Rehbinder ilmoitti olevansa halukas rakentamaan isävainajalleen hautakappelin ja luovutta
vansa vastineeksi maa-alueen kirkkotarhan laajennukseen, jos se katsottaisiin tarpeelliseksi. Esitys hyväksyttiin ja hautakappeli rakennettiin vielä samana vuonna. Kappeli on tiilestä rakennettu, rapattu ja keltaiseksi maalattu pyörörakennus, jonka puolipyöreä peltikatto nousee voimakkaan räystäslistoituksen yläpuolelta.
Oven yläpuolelle on listoitukseen sovitettu hiottu graniittilevy, jossa on messinkikirjaimin ruotsinkielinen kirjoitus: Tunne pys
tytti tämän haudan säilyttääksen sen helmassa ystävien tomun, jotka ajassa ovat hellästi rakastaneet toisiansa. Kappelin huipulla oleva messinkinen tähti on perimätiedon mukaan Venäjän keisarin henkilökohtainen lahja R.H. Rehbinderille.
Kappeliin on haudattu majuri, vapaaherra Reinhold Johan Rehbinder ja hänen puolisonsa Kristiina Margareta o.s. af Palén sekä heidän poikansa ministerivaltiosihteeri, vapaaherra Robert Henrik Rehbinder ja hänen puolisonsa Anna Elisabeth Charlotta o.s. Hedenberg.
9. PYHÄN JAAKOBIN KIRKKOKUNTA TÄNÄÄN
Pyhän Jaakobin kirkkokunta toimii ainutlaatuisena seurakun
tana seurakunnassa. Sillä ei ole kappeliseurakunnan oikeuksia, vaan se toimii Paimion seurakuntaan kuuluvana omaten jonkin verran itsemääräämisoikeutta ja oman kirkonkokouksensa. Kirkol
la on myös kirkkoneuvostoa vastaava kirkkotoimikuntansa.
Rehbinderin suvun hautakappeli, rakennettu 1824.
Alueellisesti nykyinen Pyhän Jaakobin kikkokunta käsittää kylät:Auvola, Rautalho, Halkilahti, Lovi, Penimäki, Hiidenala, Kyllelä, Kaistila, Laaroinen, Hevonpää, Meri-Anttila ja Viksbergin kartano, joissa asuu yhteensä noin 300 henkeä.
Varoja kirkkokunta saa kolehdeista, hautapaikoista ja ompelu- seuratyöstä. Muutakin omatoimisuutta kirkon hyväksi harraste
taan. Keväisin kirkkokuntalaiset osallistuvat kirkkopihan, hauta
usmaan ja kirkon sisätilojen siivoustalkoisiin.Tärkeä merkitys kirkkokunnan taloudelle oli testamenttilahjotuksella, jolla Fredrik Karlstedtin tyttäret opettaja Olga Karlstedt ja hänen sisarensa opettaja Anna Strandman testamenttasivat Tähtiniemen kaksi
kerroksisen huvilan kirkkokunnalle. Kirkon lähettyvillä olevasta huvilasta saatiin vuokratuloja, kunnes kiinteistö 1973 myyntiin huvilan huonokuntoisuuden ja sen vaatimien korjausten vuoksi.
Kirkon korjauksiin ja muihin suuria kustannuksia vaativiin toimiin saadaan tukea Paimion seurakunnalta.
Kun Paimion papisto entisinä aikoina paljoksui Pyhän Jaakobin kirkon saarnavuoroja, on suuntaus nykyisen kirkon aikana täysin muuttunut ja kirkon vaiheilla tapahtuvaa toimintaa pyritään lisä- mään. Siitä alkaen, kun kirkko jouluaattona 1928 ensi kerran oli käytössä, on kirkossa joka vuosi pidetty jouluaaton hartaus.
Jumalanpalvelukseen kirkon heleäsointiset kellot kutsuvat joka kolmantena sunnuntaina ja suurimpina juhlapyhinä. Pienenä, intiiminä pyhättönä kirkko tarjoaa oivalliset puitteet kaste- ja vihkitoimituksille, ja on etenkin vihkikirkkona saavuttanut jonkin verran suosiota. Paimion pääkirkon ollessa 1974 korjauksen vuoksi suljettuna toimi Pyhän Jaakobin kirkko seurakunnan keskus- pyhättönä ja oli erittäin vilkkaassa käytössä.
Perinteet ja kunnioitus niitä pyhiä arvoja kohtaan, joita esi-isät vuosisadasta toiseen ovat vaalineet, kannustavat tätä pientä yh
teisöä sen toiminnassa. Vilkkaalta ykköstieltä kirkolle johtava ikivanha kirkkotie, yhtä vanha kuin Kivinenän kummun kirkolliset perinteet, ei tänäkään päivänä pääse nurmettumaan. Kirkon mal- mikellojen juhlava soitto on kutsunut sanan ääreen vuosisatojen ajan, kutsuu tänään ja toivottavasti vastakin. Uskollisuus kotia, kotiseutua ja niiden pyhiä perinteitä kohtaan on koituva kaikille yhteiseksi siunaukseksi.
10. PYHÄN JAAKOBIN KIRKON TOIMIHENKILÖITÄ
Abraham Paleenin aikana (1724-38) ei kirkolla ollut erityistä kirkkoväärttiä, sillä Paleen oli kirkon esimies, jolla oli johto käsissään. Esimies oli korkeammalla kirkonisäntää ja aina sääty
läinen, jolla oli ratkaiseva vaikutus asioiden kulkuun paikka
kunnallaan. Yhtenäisiä tietoja Pyhän Jaakobin kirkonisännistä ei ole, mutta useita tunnetaan kuitenkin nimeltä.
Kirkonisäntinä ovat toimineet mm. tilanhoitaja Gabriel Rahm 1740-73, Hiidenalan rusthollari Matti Tuomaanpoika 1773-83, Hiidenalan rusthollari Juho Matinpoika 1824-28, Kaistilan räls- sitalonpoika Juho Juhonpoika mainitaan vuodesta 1828 ja Antti Hiidenala 1851. Mainittakoon, että Hiidenalojen ei tarvinnut esittää takuita huostaansa uskotuista varoista, ei myöskään puu
seppä Fredrik Karlstedtin, joka hoiti tehtävää 1882-1906.Tilal- linen August Halkilahti oli kirkonisäntänä 1906-15 ja hänen jälkeensä tilallinen Juho Tuominen 1915-39 sekä opettaja Anna Strandman 1939-44. Vuosina 1944-75 on kirkonisäntänä toiminut kansakoulunopettaja, director cantus Einari Karjalainen, joka hoiti myös kanttori-urkurin tehtäviä, ja vuodesta 1975 alkaen maanviljelijä Kauko Kaistila. Kirkkotoimikunnan puheenjohtajana on 1970-luvun alusta toiminut maanviljelijä Aarne Pylkäs.
Kirkon lukkareina on toiminut veisuutaitoisia paikkakuntalaisia, useimmat Viksbergin alustalaisia. Viksbergin muonamies Kustaa Vihtori Laaksonen toimi lukkarina 1902-19, minkä jälkeen erityis
tä lukkaria ei enää nimitetty. Laaksosen jälkeen ovat tehtävää hoitaneet Verneri Pylkäs, Olga Karlstedt, Anna Strandman ja Einari Karjalainen. Vuodesta 1979 alkaen on Paimion seura
kunnan kanttoriurkuri, jona toimii Jouko Peltola, hoitanut Pyhän Jaakobin kirkon kanttoriurkurin tehtävät. Samana vuonna aloitti toimintansa myös Pyhän Jaakobin kirkkokuoro.
Kirkon suntioksi ja lämmittäjäksi otettiin 1908 entinen torppari Mikko Pyöli Viksbergistä. Suntion palkka oli 20 mk rahaa ja kaksi kolehtia vuodessa. Suntioina ovat toimineet Oskar Aalto 1928-40, Niilo Nieminen 1940-41, Väinö Nyström 1941-45, Aarne Mäkinen
1945-73 ja Aarne Suoketo 1974 alkaen.
Jumalanpalvelusten pidosta huolehtii Paimion seurakunnan papisto. Nykyisen kirkon aikana ovat Paimion kirkkoherroina toimineet: A dolf Brynolf Leivo 1908-31, Johannes Kantele 1932- 65, Arvo Niva 1965-79 ja Aaro Hurskainen 1979 alkaen. Paimion kappalaisina ovat olleet: Johannes Kantele 1924-32, Vilho Viher
vaara 1933-40, Sakari Lehtonen 1940-63 sekä tämän jälkeen kappalaisen viran muututtua virallisen apulaisen viraksi ovat tässä virassa olleet: Erkka Nurmi, Olavi Ikonen, Paavo Heikkinen, Hannu Kilpiäinen, Pertti Johansson, Eero Suhonen ja Juuso Peltomäki.
Pyhän Jaakobin kirkon sisäänkäyntipääty (Armas Katavisto)
