Saarna Nikolai-kirkon Helsingissä wihkiäisissä · DIGI

i.H

3

5

Saarna

Nikolai kirkon Helsingissä

Wih»ttä»sfi.

Helsingissä,

Suomal. Kirjallisuuden-Seurankirjapainossa,1852.

!!

I"!

—

₎

Gillas till tryckning.

BorgaDomkapitel, den 17Mars 1852.

Pä befallning:

Nils ^Aejmeleus.

<

,/^

HMO?EE

Helsingin nndessa kilvikirkossa

Laskiais Sunnuntaina 1832.

Pyhä,pyhä,pyhä on Herra Jumala Ze- baoth.

Niin ilmoitit Enkelit pryphetalle

Esaialle hänen ilmestyksessä sitä

^{kunniata ja}

^Herrautta,

^kuin

on Jumalalla,

^{taiwaan ja}

maan

^luojalla; min

so-

pii

teidän,

Kristityt, tällä

hetkellä ^lähestyä

^teidän

lumalatanne tässä

temppelissä, jonka

se

tailvaalli-

nen Isä, Hänen ^woideltun,

^tämän

Suomen maan Isän,

meidän

Armollisimman Keisarin

^kautta

^on

rakentanut ja teille lahjoittanut. Tämä Helsingin kaupungin

Iso-kirkko,

tämä Nikolain temppeli

on tullut Herralle Jumalalle lvihityksi,

jatämän

seura-

kunnan jäsenet _omat jo kerran

siinä häntä

^palmel-

leet;

mutta monelle

on

^{tämä päitvä}

ensimmäinen,

jona.

hän ^tässä huoneessa Jumalan edessä

^polwi-

ansa ^notkistaa,

^jona

^{hän tässä kiitosta}

^jakunmata

Hänelle ^tveisaa;

^mikä

siis ^on

suurempi ja kalliimpi

welwollisuus,

mikä ihanampi ja iloisampi harjoitus, kuin että johdattaa

mieleensä,

mikä

se ^{Jumala on,}

jota

me

palmelemme.

Muistakaat siis ^kaikki,

^että

pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala Zeba-

oth. Es.

^6,

^v.

^5.

!

Se

Jumala,

jonka

nimessä ^meidän

^{pitääkokoon}

tuleman,

ei ole

ainoastansa ^yksi suuri

^{ja wäkewä}

Jumala,

ei

ainoastansa se

^{jalo taiwaan ja}

^maan

Luoja, joka auringon ja

tähdet paikallensa asetti

^ja

koko

maailman woimassa

pitää, joka yöt ja päiwät jakaa;

se

^ei

^ole ainoastansa se

^korkia

^hallitsia,

^jonka

tahdon

^{jälkeen wuoret} repiätvät ja wedet

juokse-

mat; mutta

se ^on se ^{sama Jumala,}

^{joka pyhä}

^on

ja pyhyyttä

waatii, sillä

ⁿⁱⁱⁿ

sanoo ^{hän: teidän}

pitää pyhittämän teitänne, että te tulisitte

pyhiksi; sillä ^{minä olen pyhä.} Hän ^{on wan-} hurskas

^{ja ei}

suwaitse

^{wääryyttä,}

hän ^on

^totuuden

alku ja

Herra,

joka wiekkautta ja

tvalhetta ^wihaa,

mutta rehellisyyttä ^ja _totuutta

rakastaa; hän ^on hywyyden

ja laupiuden

Herra,

joka wäkiwaltaaja

sydämmen

kowuutta

rankaisee,

mutta mielen lem- peyttä ja hywää

suosiota

^palkitsee;

hän ^{on armon}

ja pitkämielisyyden

Jumala,

joka

ihmisiltä

^pyytää,

että

hekin

^toinen

toisiansa rakastaisit, sillä

^Apostoli

Paamali

meitä muistuttaa ja

sanoo: ^{ettekö te}

tiedä teitänne Jumalan temppeliksi, ja että

Jumalan Henki asuu ^{teissä. Meidän, ehkä}

me

syntiset

olemme,

pitää oleman

Jumalan asunto-

sia; hän tahtoo meihin sisään ^tulla,

^että

^hän

^meitä

ylösherättäis ja

saattais katumukseen,

pelastuksen

haluun,

uskoon ja _turmaan

hänen

^{päällensä.}

^Sen- tähden hän

^{myös antaa rakentaa}

itsellensä ^ulkonai- sia

temppeliä, joissa

hän

^meitä

sanansa ^kautta

^opet-

taa,ja

sakramentinsä ^kautta uskossamme wahwistaa.

Niin

on hän

^myös

Hänen tvoideltun,

meidän

ar-

mollisimman

^{Kejsarin kautta} antanut tätä

huo-

netta

teille rakentaa,

että te

tässä ^lumalata

^pal-

lvelisitte. Ia

^koska

hän sanonut ^on: mihinkä

paikkaan itänänsä ^minä säädän ^{minun m-}

meni ^muiston, sinne ^{minä tulen} sinun ^tykös

ja siunaan ^sinua,

^koska

^{hän on}

^käskenyt

^itsel- lensä

pyhittää paikkoja, joissa

häntä

pallveltais,niin olen minä

hänen nimeensä

^{tätätemppeliä}

hänelle

^wi-

hinnyt ja pyhittänyt; ja muistutan nyt

teitä,

että te tätä

huonetta pyhänä pitäisitte, sillä tässä

asuu Herra ^{Jumala, tässä hän tahtoo teitä}

siunata.

^Tulkaat

^siis

^tänne nöyryydessäjasydäm-

men surussa

^{teidän syntinne}

^tähden,

^{tulkaat janossa}

hänen armon saamisesta,

^tulkaat

rukouksella

^ja

us- kossa hänen

päällensä, joka pyhä

on,

ja

on

^luwan- nut

tässä

^teitäkin

^pyhittää. Ia

^tälläkin

hetkellä

langetkaat _teidän poltvillenne jarukoilkaatSalomo- nin

sanoilla: käännä sinuas sinun ^pallvelias rukoukseen ^ja anomukseen, Herra ^{minun Ju-}

malani, että sinun silmäs awoi olis tämän

huoneen puoleen yöllä ^ja päilvällä, ^ja siinä

paikassa, jostas sanonut olet: minun ni- meni pitää oleman siellä.

^Tälläkin

^hetkellä,

Kristityt!

rukoilkaat,

^että

^Hän, se taimaallinen Isä,

teitä

kaikkia tässä ^armahtais,

^ja

^kaikkia,

^jotka

tässä hänen edessä ^tästedes

^poltviansa notkistamaan tule- mat; että

hän kaikkia tässä

^{synnin unesta}

herät-

täis, ylöswalaisis

ja

lesuksen Kristuksen kanssa uskossa

^{yhdistäis, niin että}

^he,

^sydämmen

sywyy-

destä hengellisellä ilolla

weisaisit: pyhä, pyhä,

pyhä on Herra Jumala Zebaoth. ^Ia

^koska

hän

^{tämän niin}

kalliin,

niin

kauniin,

niin ylistät-

tälvan,

niin juhlallisen temppelin

on

antanut

itsel- lensä ^rakentaa,

niin kiittäkäämme

häntä

^myös

^siitä,

ylösnouskaammeja

tveisatkaamme hänelle seuralvan

tvirren: 302.

Isä ^meidän.

TekstiLuk. 18: 31—43.

Msluetussa

^pyhässä

Evankeliumissa

^näemme

me

kuinka

sokia, saatuansa

tietää että

lesus

^käwi

ohitse, huusi: lesu ^{Davidin poika, armahda}

Minua,

^ja kuinka

lesus,

kuultua

häneltä,

että

hän

uskoi

hänen tvoimaansa,

ilmoitti

hänelle: ole nä-

kewä, sinun uskos autti sinua.

^{Me olemme}

kaikki

sokiat,

synnin pimeydellä peitetyt; _mutta ^jos

me

^uskolla

häntä

lähestymme ja

sanomme: ^Herra,

tee niin että me ^jällen näkömme ^saisimme,

niin

hän

^{meitä auttaa.}

Tutkistelkaamme siis

^tällä

hetkellä, kuinka tapahtuu ^ja meissä ^{syttyy ja} elämäksi ^tulee se ^{usko, josta lesus on todis-}

tanut ^että se ^auttaa.

Suuri

on Jumalan ^armo ihmisiä

^tvastaan,

määrätöin

hänen

^{hymyytensä kaikkia}

^kohtaan; syn-

tymästä kuolemaan asti

me hänen

^lahjojansa

^nau-

titsemme, hänen armonsa

^kautta

^me

^{liikumme ja}

elämme, hänen

^lempiän

rakkaudensa

^kautta

^me Ylös-

pidetään ja

wartioitsetaan;

ja jos

surutkin

^meitä

ahdistaawat,

niin

se

^{tapahtuu ainoastans}

sen ^täh-

den, että

me

sydämmellisemmin

pakenisimme hänen

tykö ja, niinkuin

sokia

^meidän

Evankeliumissa, huu-

taisimme: lesu, Davidin ^poika, armahda ^mi-

NUa;

silla

^muutoin

^{me häntä} usiasti unhohdamme.

Synnin kautta

me

olemme tulleet

kehnoiksi

^{ja kel-}

mottomiksi

^oikiaan

^Jumalan

^{pelkoon ja turmaan;}

maikka

suullakin

tunnustamme meitä

syntisiksi,

niin ei ole sydän aina

liikutettu;

usko on

usiammasti

sydämmetöin^ja

heikko.

^{Tapahtuumyös}

^meissä,

^mi-

tä

lesus

^kerran

^sanoi

kumngasmichelle:

Ellet te

näe tunnustähtiä ^ja ihmeitä, niin ette usko.

Ahdistuksissa

ja tarpeissa jokainen^ketviästi

huutaa:

auta ^minua, Herra, minä uskon sinun ^pääl-

les,

mutta koska

hänen

^pitäis

uskonsa hedelmiä

näyttämän,^

koska

^uskallus

Jumalaan

^pitäis

hä-

nessä

synnin himoja

moittaman,

ja

hänen

^tulis

maallisia haiauksia ^malttaman,

ⁿⁱⁱⁿ

^hän

^enemmän

luottaa omiin

neumoihin

^kuin

Jumalaan.

^Davidin

kanssa

^täytyy meidän kaikkien

tässäkin asiassa ^wa-

littaa:

syntisestä siemenestä ^{olen minä syn-}

tynyt, ja synnissä on ^minun äitini minua siittänyt.

Ei ole kellään meistä ilman

Jumalan

erinomaista

apua sitä

^{uskoa, joka oli}

^sokialla, sillä

koska hän sai ^näkönsä, hän seurais lesusta. ^Kuinka usiasti

^eikö

^Jumala

^{ole meidän}

silmiämme

^awannut

pyhällä

sanallansa,

kuinka

usiasti

^eikö

hän

^olemeille

sanonut: ole näkewä,

^{ja kuitenkin ne omat kyllä}

Harmat,

jotka

häntä ^seuraamat;

^mutta

hänen

^pitka-

mielisyydensä mielä

armahtaa meitä, eikä salli

^että

me hukkuisimme; hän

^{käypi mielä joka paimä mei-}

dän

ohitsemme

^ja

seisahtaa

^{ja kysyy:}

mitäs tah-

dot että minun pitää sinulle ^tekemän.

^Wel-

kapää

on ihminen

^mainoon ja rangaistukseen;

mut-

e

ta min rakasti ^Jumala maailmata, ettei

hän ^{säästänyt omaa poikaansa,}

^{ja niin}

^rakas-

taa

hän sitä ^lvielä,

^että

hän

^Pyhän

Henkensä

^kautta

meidän sydammiämme

kolkuttaa,

ja

sanansa ^kautta

meidän

sielumme

ylösmalaisee;niin että

me

tunnemme että

me

^olemme

sokiat,

ja että

me

^uskallamme

huu-

taa:

tee ^että me näkömme saisimme;

miheljai- syydemme ja syntimme palkan pois _otti

lesus

^kat-

keran

kuolemansa ^kautta, suruttaman

^{piinansakautta}

hän

^teki

sen

^meille

mahdolliseksi,

että

murhe

^sydäm-

messä

woi muuttua

iloksi;

^{ja uskon}

meissä

^sytyt-

tää ja

sen ^heikkouden

^{auttaa Pyhä}

^Henki

^maiku-

tuksillansa,

monella taivalla

wahwistain

^{meitä oi-}

kiassa turmassa lesuksen Kristuksen ansion

^päälle.

Onnella ja onnettomuudella

hän

^meitä

kehoit-

taa luopumaan

mailmallisesta

^{turmasta, ja}

^pake-

nemaan lesuksen

^{tykö,matista}

moimansa

^näyttäin

sydäntä

särkemään,

_Malista

pitkamielisyydensä osot-

tain

syntisiä

_mastaan.

Sano, itse

^Kristitty!

"Etkö usiasti, koska sinulle ^on

hymin käynyt, _ole

ha-

mainnut

liikutuksen

sydämmessäs kiittämään

lu-

malata

hänen

^lahjojensa

^edestä;

^etkö

usiasti

^työn

ja kuorman alla ole maarinottanut

kehoituksen sy- dämmessäs

toimomaan moimaa ja

apua Jumalal-

ta;

etkö

^kirnulta

ahdistettuna

^ole

huokannut Juma- laan,

etkö

työsi onnellisesti

^lopetettua ilolla ole ol- lut täytetty

siitä siunauksesta, _kuin Jumala ^on si-

nulle

lahjoittanut; etkö ole tuntenut

itsiäs ^mur-

heen alaiseksi ^sinun

syntis ylitse? Nämät ^ja monet muut

liikutukset

^omat

se

hyminä, joka todista että

lesus Natsarenus

^meni

^{ohitse, ne}

^{omat Pyhän}

Hengen

rvaikutukset,

joidenka

olisi

^pitänyt

saattaa sinua sokian miehen kanssa huutamaan: leslt, Da-

jvidin

poika, armahda ^{minua, tee että minä}

Näkyni saisin. ^{Jos sinä}

^olet

sen

^{tehnyt, niin}

totta olet

sinä

^myös

sen lohdutuksen

^{tuntenut, joka}

todistaa,

että

Herra ^on

^wastannut:

^ole näkewä.

Mutta

erinomaisesti

^ja

^{liiatenkin Jumala} sanansa

kautta käy meidän

ohitse

^{ja meitä}

saattaa

^oikiaan

uskoon

sen ^wahwan sanan ^kautta,

^josta

^{se suuri}

Kuningas Daroidi todisti:

kMN sittUN sanas ^ju-

liotetaan, niin se ^{ttmlistaa ja antaa yksinker-}

taisille ymmärryksen. Jaa,

uuden ymmärryk-

sen tairoaallisissa ^asioissa

meille antaa

Jumala,

jos

me

^kätkemme

hänen sanansa

meidän mieleemmeja

sy-

dämmihimme,

ja

emme anna sitä

^{lentääyhdestäkor-}

wasta

sisään ^{toisesta ulos,}

^eli

^kokonans

^pauhata

ohitse ^korunamme.

^Eiole

^meille

^nytenämmänannettu odottaa

ihmeitä,

niiden aika

on

jo loppunut;_mutta

selman

^{tiedon ja} taidon meidän

welwollisuuksistam-

me

^jatoirvostamme

saamme ^me,

^jos

^Jumalan sanaa

kuullaan ja

emme anna ajatuksiamme

^lentää

ym-

päri

maailmata,

jos

emme

^sydämmen

liikutuksen

^tyh-

jäksi

tee päiroäisten ja kelroottomain

tarkoitusten

eli syiden

tähden;

_uuden ja

autuaallisen

^ymmärryk-

sen ^hän

^{suopi, jos olemme}

sanan kuulemisessa

^ja

tutkistelemisessa

^{roinat ja}

ahkerat. Ia

^tämä

^ym-

märrys, tämä totinen tieto ja äly

Jumalan tah-

dosta, luonnosta,

lupauksista ja

töistä,

tämä tarkka

tutkistelemus hänen roanhurskaudesta

^jarak-

kaudesta,

_{tämä tunto}

itsestämme,

_joka

osoittaa

^meille

syntimme ^ja

kelvottomuutemme,

josta

me

^ainoasti

lesuksen ansion ^tähden

^{taidamme tvapaaksi}

^tulla;

tämä Pyhältä ^Hengeltä meidän

sieluissamme

^,wai-

kutettu tunto ^ja ylösmalaistus

on ensimmäinen

^alku

ja kipinä elämään uskoon. Sillä kuinka taitaa

ih-

minen sydämmessänsä oikein ajattellen

oman syn- tinsä kauheutta

^ja

sen ^{Jumalan armoa}

^{ja lau-}

piutta, joka ei säästänyt

omaa

poikaansa, kylmyy- dellä ja

kowakiskoisuudella ^häntä

^tvastaan

^olla

täydetty? —

Ei —

_Ei

—

se ^{on mahdotoin asia.}

Kristusta ristin

puussa

sydämmellisesti

katsellen

meidän

mielessämme

^syttyy

suru

^ja

^murhe sen

^ylit-

se,

että

me

olemme olleet

Jumalalle

että

ihmisen sukukunta ^on

^ollut

^{syypää siihen} suu-

reen uhriin,

jonka

Jumala

^teki

itsestänsä,

koska

hän

ristinnaulittiin ja piinattiin meidän edestäm-

me. Tutkistele,

Kristitty,

omaa

sydämmes, pärään- ajattele,

minkälainen

^mieles

olis,

jos

oma

lapses

ran-

gaistettaisiin

sinun

^pahain

tekois tähden,

^jos

sikiäs

painuis ja naäntyis

sen

^kuorman

^alle,

^kuin

^sinun

tulis

kantaa! mahtaisitko

^kylmällä

^sydämmellä sitä nähdä

^ja

^katsella, mahtaisitko,

omia töitäis

unhot"

tain,

riemulla ja ilolla tvaeltaa

entisissä maallisissa menoissasi? ^Ei,

^omatuntoni

sanoo,

ett'ei taida

ih- misellä

olla niin kotva sydän;

kitvikin

^olis

sitä

^peh-

meämpi. Sinun

karkea murhes,

^{ystätväni, ilmoit-} taa ^ja

todistaa,

että

senkaltainen

^käyttämys

^on

mahdotoin,

ja

sinun hellä

^{kyyneles näyttää,}

^että

semmoinen

^mieli

^on

luontoas tvastaan.

Ei

^ainoas-

tans tyytymäisyys

entisiin menoihis

^pakenis

sinun

sielustas, maan surulla

^{ja itkulla}

sinä totisesti

^ka-

tuisit

pahoja tekojas, sydämmellisellä

murheella sinä halaisit ^tyhjäksi

^ja

tekemättömäksi tehdä

^{mitä rik-}

konut olet, nöyryydessä

sinä ^lankeisit

^polmilles

rukoillen

anteeksi

^antamista,

Dalvidin kanssa sinä uittaisit ^{ttmotes yli yötä, ja} kastaisit

leposias kyyneleillä,

ei

olisi rauhaa sinun ^luissas,

eikä

somintoa sinun rinnassas. ^Ia

^mikä

^on ih-

misen

^lapsi

Jumalan

^{poikaa ivastaan,}

^mikä

^koko

ihmisen sukukunta lesusta Christusta,

meidän kal- lista wapahtajaamme

suhteen? ^Sentähden, tosi se

on,

ijankaikkinen totuus, että

Kristuksen

^piinaa

muistain ja lain komia käskyjä peräänajattellen,

me saamme

^symän

liikutuksen

sydämmissämme,

oman

tunnon ja

rauhattomuuden

^mieles-

sämme,

^ja koman

ahdistuksen rinnassamme ^siitä,

että ^me niin paljon

ansainneet

^olemme.

Ia

^tämä

suru,

tämä

murhe ^on se,

josta Apostoli

todistaa, että se ^{Jumalan mielen jälkeen tapahtuu, ja}

saattaakatumisen autuudeksi, jota ei yksikään kadu.

^{Sillä tämä}

suru

^ja

^katuminen

^pahoista

teoistamme,

pahoista

himoistamme

ja pahoista

ajatuksistamme,

jota

seuraa ^miha

^{syntiin ja}

^entiseen

syntiseen

elämään,

miepi meitä

etsimään ^apua Ju- malalta,

ja

rukoilemaan,

sydämmellisestirukoilemaan meidän syntimme

anteeksi.

^{Niin tästä synnin}

^mur-

heesta,

joka

on

toinen pääkappale

elämässä

^uskos-

sa,

syttyy jällen

se kolmas, taikka halu

^ja

ahke-

roitseminen

hengellistä

apua etsimään,

^ja

sen

^löyt-

tyä

siitä iloitsemaan

^ja

siihen

turmamaan. Niin wirkenee meidän

mielessämme

hengellinen riemu ja

ilo,

uskallus ja ^{turma; jota}

me woimassa

^pidäm-

me Jumalan sanan lukemisella

^ja

tutkistelemisella,

ja

lesuksen Kristuksen kanssa

yhdistelemisellä

Hä- nen

^pyhässä

ehtoollisessa,

josta tämä

usko mah-

mistetaan,

niin että

me

tulemme niinkuin hywään munapuuhun istutetut

oksat, täytetyiksi hänen ^woi-

^'

masta ja

hänen

Niin lunasta-

jankallispiina ^japyhä

oikeus

^ja

wanhurskaus saat-

ta meille autuuden ^ja

onnen,

joka

on

kaikkia maal-

lisia naulitsemista

^makiampijailahuttamampi.

Jaa:

lesu, sinun ^{piinas kowat,}

Ristis kiwut katkerat

Minulle opiks, turivaks ^owat,

Eläissan ^jakuolessan, Jos^mä syntiin syttynen,

Piinas kohta ^muistelen Ia

sen

kyllä mieleen wiene, Ett'ci synti leikiks liene."

Tämä

ihmisen

hengellisen

sokeuden

^parantami-

nen,

tämä

hänen

^näön

^saaminen,

^{tämä ylösma-}

laiseminen,

tämä synnin

murhe

^{ja synnin}

^wiha,

tämä pakeneminen

lesuksen ansioon

^ja

^Jumalan armoon,

tämä sydämmen juuressa palama äikistys omasta miheljäisyydestä, tämä

ihana

^uskallus

^Ju-

malan laupiuteen, tämä misseys

Kristuksen ansion

moimasta ja luottaminen

siihen, se ^on se

^elämä

usko,

josta

lesus itse ^todistaa,

^että jokainen, jolla

se ^on, ei pidä hukkuman, ttman ijankaikkisen

elämän saaman.

Ei ole

sentähden,

niinkuin moni

turhasti

^luu-

lee, usko lesuksen

päälle kylmä ^ja

kohmelo

^tieto

ja muisto

siitä,

^että

Jumala

tuli maailmaan jaotti

ihmisen

^muodon,

ristinnaulittiin,

piinattiin, kuoli ja

ylösnousi haudasta,

ei

hedelmätöin

^tunnustus

että

ihminen hänen ansionsa

kautta tulee

autuaaksi;

eikä ole totinen ja pelastama usko

järjen

todis- tus, että niin

on tosi,

kuin pyhässä

Raamatussa

kirjoitettuna

seisoo,

ja

suun

tunnustaminen

siitä —

mutta

se ^{on sydämmMnen}

omistaminen Kris-

tuksen ^ansiosta, sisällinen ^{uskallus siihen;} se ^on

ihana

^turma,

surusta

synnin ylitse ^maikutettu ja

oman miheljaisyyden

^ylitse

wahwistettu

^{ja elätet-}

ty.

—

Ei ole elämä usko kuollut lepo ja

rauha,

eikä myös

hidas

^japitkämielinen tuska ja

kitu,

joka

kaikkia maailmallisia

^iloja

^mihaa,

^luullen

itsensä sen

kautta oleman

Jumalalle

otollisempi

—

_ei

—

_mutta

se ^on

hengellinen _mäki ja

moima, se ^{on ilollinen}

ja

harras ahkeroitseminen ^Jumalan

^{la'in täyttämi-}

sessä

ja pahain tekojen ja ajatuksien

mälttämisessä,

mahmassa toimossa ^siihen,

^että

^Jumala,

^{joka käs-}

kee lakiansa seuraamaan,

myös_antaa

siihen

^moimaa

ja mäkemyyttä. Elämästi

uskollinen

^ei

suinkaan

luota

siihen,

että

hän ^oman ansionsa ^kautta,

^taikka

omien hymien

töidensä ^tähden

^tulis

^autuaaksi,

^että

hän ^omalla

^{moimalla hymää mois}

^matkaan saat-

taa;

sillä ^{hän tietää,}

^että

hän

^armosta

^on

^autettu

ja armosta autetaan,

hän ^tietää,

^että

hän ^on

^ol-

lut

sokia,

ja että

hänen silmänsä

^omat

^lesukselta

amatut; mutta

hän

^{tietää myös,ja totena}

sen

^pi-

tää kokosydammestänsä,

ettei ^jokainen tule tai-

waasen, joka sanoo: Herra, Herra, waan

se ^{joka tekee hänen tahdonsa, joka taimaassa}

asUU. ^{Sentähden hän} mielellänsä seuraa ^sitä

^Dami-

dinpoikaa,joka

hänen silmänsä ^amaisi,

^elämän

^paran-

nuksessa,

hymäin töiden

harjoituksessa

ja

Jumalan tahdon

täyttämisessä;

hän

^uskon

hedelmiä

^näyttää

käytöksessänsä,

sillä luckalan ^lasten hedelmät

owat ^pyhyyteen,

^{Niinkuin pyhä}

Paalvali

^todis-

taa, ja

usko ilman töitä on ^kuollut,

^niinkuin

laakoppi opettaa. Hymin muistain Wapahtajam-

me sanat, joka totuuden tekee, hän ^{tulee wal-}

keuteen, hän

^ei

etsi ^pimeyttä,

eikä erkane

ihmisistä, maan heidän

hyödytyksensämatkaan

saattaa. Pa- haa hän mihaa

^{ja pahasta}

hän

^{luopuu, mutta ei}

hän

kuitenkaan ole laiska ja

tekemätöin,

niinkuin

ne,

^jotka työn

heittämät,

että

he

^ei

hengellisissä harjoituksissansa

estettäis. Hymin tietäin että rak-

kaus

maatii rakkautta

hän etsii missä hän

^wois

olla

toisille ^awuksi, sillä ^{Jumala on}

^ollut

hänelle

rakas ja

on häntä

^{auttanut. Kaikkia}

rehellisiä

ivastaan

on hän

ystämällinen, _mutta

hän kärsii

myös

mihollisia,

ja sopii riitameljiensä

kanssa.

^Ei

hän

^ketään

^tvihaa,

eikä ketään

tuomitse, waan

mie-

lellänsä

^antaa

rikokset toisille anteeksi. Ilossa

^ja

riemussa hän

^täyttää

Mirkansa

^{ja toimittaa työn-}

sä,

jokaista

rakastain

^niinkuin

itseänsä. ^Ia

^tämä

töissä ^{nähtämä usko,}

^joka

^on se ^{tumallinen ja}

w«llewä ^{kallio, jota} ei hellvetin ^{portit pidä}

moittaman,

tämä sydämmessä jumitettu ja

asuma

usko on se,

josta

lesus

^Pyhässä

Etvankeliumis-

samme

^todistaa:

^Sinun uskos autti sinua.

Tässä maailmassa eläissänsä

^uskowainen

^riemuitsee Jumalan

hytvyydestä ^ja

armon waikutuksista,

kii-

toksella

lvastaanottain

Hänen

lahjojansa ja tyty-

wäisyydellä

kantain

sitä ^kuormaa,

^jonka

Jumala on

^pannut

hänen

päällensä; ja elämä

Jumalassa,

riemu ja ^ilo laupiuden

Herrassa ^on se ^onni,

^jonka

hän

^{jo täällä}

^nautitsee, sillä Jumala asuu ^uskon

kautta

hänen

sydämmessänsä; ^ja niin

eläissansä hän

^tuntee

esimaun

ijankaikkisesta

elämästä,

tie- täin että

joka elää ^uskossa, hän ^{elää ijan-} kaikkisesti.

Ijankaikkisuus

on

jo

tässä i'ässä hä-

nen omaisuus,

^joka

häntä seuraa ^toiselle

^puolelle

hautaa. ^Sentähden hän ^ilolla

^{odottaa ja toilvoo}

sitä

päiwää, jona

Jumala ^on häntä

^{täältä pelas-}

tama,

hywin

tietäin että

häntä kohtaa toisessa maailmassa ^yksi

^autuus,

^{jota ei ole} silmä näh-

nyt, eikä korwa kuullut, ^{ja joka} ei ole ihmi-

sen ^sydämmeen hlösnousNUt. Jonka Jumala

armostansa ^meille

^kaikille lahjoittakoon

—

_Amen.

/ '^^M5" ^>

, ^{> '}

'^

_f"^ ^">